tiistai 13. lokakuuta 2015

Suljettujen ovien takana

"Suljettujen ovien takana" - esikoisten Johanneksen evankeliumin kertomukseen perustuvan seurakuntakäsityksen peruspilari. Miten kaikki alkoi, joka nyt on johtamassa sen ainoan apostolisen luterilais-lestadiolaisen kirkon perustamiseen?

Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta näin olen asiasta kuullut ja lukenut eri lähteistä:

Herätyksen liekkien loimutessa 1850-luvun taitteessa katekeetta Juhani Raattamaa (syntyi Kaaresuvannossa 1811 ja kuoli 1899 Saivonmuotkassa) oli opettamassa Jällivaarassa kinkereillä. Tuvan ovi oli auki ja poron vetämä ahkio jo sen luona odottamassa rovasti Laestadiuksen läheistä apuria kotimatkalle. Silloin hänen luokseen tuli ankarassa synninhädässä oleva nuori nainen, joka ei mistään lohdutuksesta huolinut.

Raattamaa kysyi häneltä "uskotko että olemme Jumalan miehiä?" johon tyttö vastasi "uskon". Ja sitten jotain sanamuotoa käyttäen Raattamaa julisti hänelle synnit anteeksi. Siltä paikalta tytön olemus huojentui, ja armon ilo täytti hänen sydämensä. Kristus vapautti hänet syyllisyydestä aivan kokonaan. Katekeetta astui ovesta ulos pakkaseen ja lähti kotimatkalle istuen miettiväisenä ahkiossa vällyjen keskellä.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Raattamaa näin teki sielunhoidossa, eikä tietääkseni tuo lestadiolaisten "Jeesuksen nimessä ja veressä" ollut vielä käytössä.

Raattamaa oli kovin epävarma tapahtumasta ja omasta toiminnastaan ja kysyi Laestadiuksen neuvoa, joka myös harkitsi tällaisen synninpäästön merkitystä. Asia todettiin hyväksi, ja julkinen ja salainen rippi ja saarnaajan julistama synninpäästö tulivat vuosien mittaan herätyksen olennaiseksi piirteeksi.

Mutta kuten kaiken hyvän kanssa, myös tässä Wihtahousu on ahkerana, ja separatismin ja saarnaajien omahyväisyyden mukana alkoi kuulua viesti "vain meidän julistamamme synninpäästö vapauttaa, vain meillä on Jeesuksen suljettujen ovien takana puhaltama Pyhä Henki, vain meidän seuroissamme ihminen voi löytää pelastuksen."

Voi voi ... tämä on jo puun rungossa ennen suurta hajaannusta 1900-luvun taitteessa ja sekä länsi- että itä-lestadiolaiset ovat sen harhopin omaksuneet. Nyt tästä korjataan katkeraa hedelmää, kun yli 100 vuotta myöhemmin esikoislestadiolaisuudesta muodostuu harhaoppinen kirkkokunta.




19. III. Kuin siis sen sabbatin päivän ehtoo oli, ja ovet olivat suljetut, jossa opetuslapset kokoontuneet olivat Juudalaisten pelvon tähden, tuli Jesus ja seisoi heidän keskellänsä ja sanoi heille: rauha olkoon teille!

20. Ja kuin hän sen sanonut oli, osoitti hän heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset ihastuivat, että he näkivät Herran.

21. Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.

22. Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:

23. Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.

Johannes 20: 19 - 23

Biblia 1776

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti