keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Numero-usko

kuva WikiBooks

Jumala on suuri matemaatikko. Luomakunnan syvimmät salaisuudet tavoitetaan matematiikan kielellä usein kauan ennen kuin niistä on kokeellisesti varmistettua tietoa. Atomiydinten sisuksista maailmankaikkeuden rakenteisiin Jumalan matematiikka osoittautuu käsittämättömän syvälliseksi ja nerokkaaksi ihmisen käsitteitä käyttääkseni. Hiukkasten maailmassa tutkijoiden oli lopulta kehitettävä uusi matematiikan laji väreineen, kun perushiukkasten käyttäytymistä kuvataan. Luonnossa on nähtävissä fraktaaligeometrian muotoja, joita ihminen on pystynyt laskemaan vasta tietokoneiden laskuvoiman avulla.

Matematiikasta on kuitenkin pitkä matka uskonnolliseen rakenteeseen, jota kutsun tässä numero-uskoksi. Sille on ominaista, että numeroiden merkitys on painottunut uskonnollisessa mielessä kovin suureksi. Kun numerot sitten ovat kohdallaan henkilön mielessä, ilmassa on totuuden tuntua ja tiettyä salaperäistä ihmistä viihdyttävää ahaa-elämystä.

Asia ei ole musta-valkoinen, sillä Raamattu sisältää paljon numeroihin liittyviä asioita, mittausta ja ajanlaskua kuninkaiden hallitusajoista tuleviin suuriin tapahtumiin.


Vuosiluvut
Numero-kristillisyyden yksinkertaisin esimerkki on vuosilukujen laskeminen ja tiettyjen numeroiden nostaminen suorastaan pyhiksi.

Nuoren maan kreationisteille on suorastaan pelastuksen kannalta ratkaiseva tekijä on omaksua raamatullinen 6000 vuoden ajoitus luomiselle. Numero on niin merkittävä, että koko luomakunta ja Raamatun sana ollaan valmiit vääristämään, jotta luku saadaan pysymään voimassa.

Adventistit hylkäsivät Jeesuksen varoituksen ja ryhtyivät laskemaan Raamatun ennustusten avulla tulevia aikoja ja Herramme Jeesuksen Kristuksen paluun ajankohtaa.

Adventistien keskuudestaan syntyneessä Jehovan todistajien uus-uskonnossa numerot ovat vielä keskeisempiä.

Moniin muihinkin kristikunnan haaroihin kuuluvat uskovat mielellään laskevat Raamatun perusteella aikoja ja sukupolvia suuriin apokalyptisiin tapahtumiin kuten ylöstempaukseen ja maailmanloppuun. Näistä numeroista voi yksilön uskonnollinen maailma saada hyvin voimakkaita impulsseja.


Kabbalistiikka  
Juutalaisuudessa on voimakas mystinen virtaus, kabbalistiikka, jonka olennainen piirre on pyrkiä ymmärtämään Raamatun sisäistä olemusta ja juutalaisten tapojen esoteeristä merkitystä.  Sanoissa olevien kirjainten numeroarvojen laskeminen ja näin saatujen lukujen merkityksen tulkitseminen on tärkeä osa tätä mystiikkaa, numero-uskonnon muotoa.


Raamattu-koodi
Joillekin uskoville vahva todistus Raamatun yliluonnollisesta olemuksesta on sen kirjoituksista tulkittu Raamattu-koodi. Kirjainten lukumäärä, sanojen sijainti teksti-matriksissa, kirjainten edustamien numeroiden pohdinta - numero-uskontoa. Tällaisen metakoodin etsintä on tullut mahdolliseksi tietokoneiden avulla, käsityönä se on läjes ylivoimainen tehtävä.


Numerot viehättävät kaikkia
Pikkulapsen sormien laskemiseesta teoreettisen fysiikan tutkijan kaavioihin numerot kiinnostavat kaikkia, ei vain taloudellisia lukemia tarkastelevia ekonomeja ja pankkiireita.

Tänä kiinnostus näkyy myös uskonnossa, ovathan numerot, vuosiluvut, ajanmääritykset olennainen osa ihmisen maailmankuvaa.

Wink Martindale The Deck of Cards laulu tavoitti jotain tästä kiinnostuksesta, jonka yhteydet todellisuuteen, menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen, voivat olla hyvinkin monimutkaiset - tai täysin näennäiset ja sattumanvaraiset.


Oheisessa linkissä Tapio Rautavaaran kertoo tarinan korttipakasta




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti