sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kaksi profetiaa ja LHPK

Neuvostoliiton aikainen ICBM siilo
kuva engineerjock.com

Ensimmäinen profetia
Anssi Simojoki kirjoitti vastineessaan
"Jos en saa tehdä Kristuksen antamaa työtä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, jatkan sen tekemistä tämän kirkon vieressä Kristuksen kirkon oikeiden, jumalallisten tuntomerkkien mukaan" 
Muistan elävästi kuin eilispäivän, kun Anssi ja eräät muut teologian opiskelijat saivat tämän profeetallisen neuvon noin neljäkykmmentä vuotta sitten meidän Herramme palvelijattarelta. Nyt se on toteutumassa vuonna 2015. Kyseessä on maltillinen hengellinen kirkkopoliittiseen linjaus, joka torjuu vihan ja säilyttää rakkauden ja kunnioituksen Suomen luteriliasta kirkkoa kohtaan, vaikka joku ankarasti arvostelesikin sen piispojen ja pappien sanoja ja toimia.


Toinen profetia
Sama profeetallinen henkilö puhui nelisenkymmentä vuotta sitten toisessa yhteydessä pahuuden aikeista ihmiskuntaa vastaan. Hengessä julistaen hän kuvasi maanalaisia siiloja, joissa piilee suurta tuhoa aiheuttavia ohjuksia. Hän ei sanonut mitään niiden laukaisemisesta tai muusta sellaisesta, vaan kuvasi vain tätä hirmuista asiaa, jolla Saatana uhkaa silmänräpäyksessä tuhota paljon ihmisiä kenenkään voimatta sitä estää.

Vuonna 2015 Venäjän johdon puheiden ja toimien aikaan tuo kauan sitten Hengessä annettu kuvaus ei ole laisinkaan niin kaukana arjen todellisuudesta kuin silloin suuren ja mahtavan Neuvostoliiton aikaan.


Pohdintaa
Miten nämä kaksi, Lähetyshiippakunnan viiden papin erottaminen kirkon virasta ja kauan sitten lausuttu kuvaus ihmiskuntaa uhkaavista maanalaisista siilosita liittyvät toisiinsa? Profetiathan eivät liittyneet toisiinsa muuten kuin ajankohdan, henkilön ja saman Hengen kautta.

On hyvinkin mahdollista, että lähivuosina suomalaiset tulevat kokemaan nykyistä vaikeanpia aikoja, Norjan Naton ja itärajan takana olevan Venäjän selvitellessä välejään Suomi olisi lähinnä ylilentopaikka ja Suomen sotaa muistuttavien maataisteluiden tappioden ketju venäläisten sotilaallisen ylivoiman tiellä. Muun maailman kokemaa kuolemaa, pakolaisuutta, tuhoa siellä, missä on totuttu elämään Herran kukkarossa muistamatta aina kiittää Herraa siitä.

Kun joudumme elämään kansana vaikeita aikoja, ihmiset kääntyvät silloin etsimään apua Taivaan Jumalalta. He vaistoavat kyllä, kenen papin puoleen kääntyä, ja niin monet ev.lut. kirkon kuin Lähetyshiippakunnan papit saavat tehdä Jumalan valtakunnassa työtä rinta rinnan hädissään ja peloissaan olevien ihmisten auttamiseksi Sanan voimalla.



Toivottavasti ei uutta Pohjan sotaa tule! Mutta, kuten Tapio Rautavaara aikoinaan oikein lauloi

"No mikäs siinä, samaa mieltä oomme,
ei sotaa enää koskaan tulla saa.
Vaan toivomatta aina kohtaloomme,
niin outo voima sodat marssittaa."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti