maanantai 23. helmikuuta 2015

Konstantinus ja Licinius tappeli - kumpi voitti?

Hampaankolossa
Lännen Konstantinus ja idän Licinius olivat jatkuvasti napit vastakkain eikä vähiten Konstan vallanhalun takia. Hän käynnisti eri syin taisteluita idän augustusta vastaan ja ylitti lopulta punaisen viivan, joka pakotti ratkaisutaisteluun vallasta.Tilanteen teki hankalaksi se, että molemmat olivat lahjakkaita sotilaita, legioonalaistensa kunnioittamia taistelijoita. Sotilaallista ratkaisua ei löytynyt helpolla ja moni legioonalainen, perheenisä, aseveli, ystävä, poika sai näissä kahden augustuksen valtataisteluissa surmansa vuosien mittaan.

Helmiiuussa 314 Licinius ja Konstantinus olivat antaneet yhdessä kristinuskon vapauttavan Milanon ediktin, joka täydellisesti kumosi Diocletianuksen kohtalokkaan ediktin, jonka hän antoi helmikuun 24.303.


Cibalaen taistelu
Mutta jo saman vuoden loppukesästä Konstantinus keksi Mainilan laukaukset - Licinius suojeli hovissaan Senecio nimistä poliitikkoa, Licinuksen keisariksi nostaman Bassaniuksen veljeä, joka kuulemma tahtoi suistaa Konstantinuksen vallasta. Tämän syytöksen perusteella Konstantinus vaati Seneciota, Kun Licinius kieltäytyi luovuttamasta häntä lännen augustukselle, Konstantinus hyökkäsi Liciniusta vastaan tunkeuituen joukkoineen 350 km Liciniuksen hallitsemille alueille.

Taistelu käytiin lokakuun 8. 314 Cibalae nimisessä paikassa Pannoniassa (nykyinen Vinkovci Kroatiassa). Aamusta alkaen joukot ampuivat toisiaan nuolilla ja katapultein. Liciniuksella oli komennossaan suurempi määrä legioonalaisia kuin Konstantinuksella. Puolenpäivän aikaan sitten jalkamiehet hyökkäsivät toistensa kimppuun ja alkoi ankara ja tasavertainen kamppailu miekoin ja keihäin.

Tilanteen ratkaisi ratsuväki, jonka hyökkäystä Konstantinus johti itse ratsain. Atakki mursi Liciniuksen joukkojen linjat ja miehet kääntyivät pakoon. 20.000 sotilasta sai surmansa tuona verisenä päivänä Cibalaessa verihurmeen värjätessä maan. Licinius pakeni jäljellä olevan ratsuväkensä kanssa paikalta.

Mardian taistelu
Taistelun hävinnyt Licinius pakeni ensin Sirmium nimiseen kaupunkiin (Sremska Mitrovica Serbiassa). Siellä hän kokosi luokseen perheensä ja omaisuutensa ja siirtyi Traakiaan (alue nykyisten Bulgarian, Kreikan ja Turkin rajoilla Bosporin salmen tuntumassa).

Veren ja voiton makuun päässyt Konstantinus ei suostunut nyt rauhanneuvotteluihin, vaan lähti soitellen sotaan tehdäkseen lopun Liciniuksen vallasta.

Mutta huonosti kävi Konstalle. Vuodenvaihteessa 316/317 käyty taistelua Traakian Mardiassa ei päättynytkään hänen voittoonsa. Licinius oli asettanut augustukseksi kotiseudultaan Daciasta syntyisin olevan Valerius Valens ja tämä johti taitavasti legioonia. Kamppailu oli erittäin verisen ja molemmat osapuolet vetäytyivät nuolemaan haavojaan - "tasapeli".

Serdican rauha
Tämä tulos rauhoitti kummasti Konstantinusta, joka ilmeisesti vaati Valensin päätä Serdican rauhassa maaliskuun 1. 317. Licinius antoikin teloittaa uljaan upseerinsa

Licinius tunnusti nyt Konstantinuksen koko Euroopan augustukseksi Traakiaa lukuunottamatta. Voittaja asetti esikoispoikansa Crispuksen ja poikansa Constans II sekä Liciniuksen pojan keisareiksi. Kolme poikaa, kolme keisaria.

Serdican rauhaa kesti seuraavat seitsemän vuotta, mutta Konstan sydämessä kyti epäluulo ja viha Liciniusta kohtaan.

Serdican rauhassa keisariksi asetettu Konstantinuksen ja Minervan poika Crispus oli suorastaan 14 vuotias tuohon aikaan. Paremmaksi pisti vielä tuore keisari Constantine II joka oli vielä vauva. Liciniuksen poika Licinius II oli sentään jo kaksivuotias miehen alku.


Adrianopolin taistelu
Licinius kävi edelleen taisteluja Iranin arojen sarmatialaisia vastaan lähtien sotaan 318.

Serdican rauha murtui lopullisesti näillä rintamilla, kun myös Konstantinus lähti 321 sotaan sarmatialaisia vastaan ylittäen Tonavan tallaten näin Liciniuksen varpaille tämän hallintoalueella. Kahakointia jatkui.

Konstantinuksen laivasto tuhosi vuonna 323 Liciniuksen laivaston, joka käsitti 350 purjealusta.

Lopulta Konstantinus yksinkertaisesti vain veti rautahanskat käsiinsä ja julisti sodan Liciniusta vastaan. Adrianopoliksen taistelussa 3. heinäkuuta 324 hänen armeijansa löi Liciniuksen 170.000 legioonalaisen joukot ja Licinius pakeni Byzantium kaupunkiin (nykyisen Istanbulin osa).

Merisota Hellespontoksessa
Huonot uutiset tulivat Liciniuksen korviin taas mereltä. Amiraali Abantus johtama 200 kaleerin laivasto kärsi murskatappion Konstantinuksen pojan Crispuksen johtamalle pienemmälle, 80 pienempää alusta käsittävälle laivastolle Hellespontoksen taistelussa. Salmien ahtaissa oloissa pienet ketterät alukset tekivät tuhoa raskasliikkeisemmille

Abantuksen laivoille ja seuraavana päivänä Gallipolin edustalla tilanne ratkesi. Amiraali pelastui hädin tuskin uimalla uppoavasta aluksestaan rantaan. Taisi monta penkkeihinsä kahlittua kaleeriorjaa hukkua tuossa menossa.

Laivat olivat tärkeitä, sillä ne yhdistivät Bosporin salmen länsi- ja itäpuolen toisiinsa. Ensimmäinen siltahan tuon mahtavan Mustalta mereltä tulevan merireitin ylle tehtiin vasta nykytekniikalla vuonna 1973.

Kuultuaan laivastonsa tuhosa Licinius siirtyi perheensä kanssa ja jäljellä olevine joukkoineen Bosporin salmen yli sen itärannalle Khalkedonin kaupunkiin (osa nykyistä Istanbulia). Epätoivoinen Licinius kutsui avukseen nyt myös visigootteja, joita johti Aliquaca (Alica) niminen heimopäällikkö (visigootit ja ostragootit).

Merisodan voittojen jälkeen Konstantinuksen laivat hallitsivat Bosporin salmea ja hän siirrätti niiden avulla miehiä ja kevyttä sotakalusta Anatolian puoleiselle rannalle taisteluun Liciniusta vastaan.

Chrysopoliksen ratkaisutaistelu
Licinius valitsi ratkaisutaistelun paikaksi Chrysopolis nimisen paikan (nyk. Üsküdar Istanbulissa). Taistelu käytiin syyskuun 18. Hän oli piirtänyt taistelukarttoihin Rooman vanhojen jumalien symboleita ilmeisesti turvautuen esi-isien uskoon kriittisessä tilanteessa. Konstantinuksen joukot taas käyttivät jo Kristus monogrammia, Khi Rho, jota kutsutaan labarum nimellä. Tästä kohta enempi.

Ratkaisutaistelu oli ratkaiseva. Liciniuksen joukoista kaatui yhtenä päivänä noin 30.000 legiioonalaista, joten verenvuodatus oli suuri. 70 kiloisessa ihmisessä on noin 5.5 litraa verta, joten jos ei ihan kaikki miekalla lyödystä tai keihäällä lävistetystä maahan valunut niin silti puhumme yli 100.000 litrasta verta kentällä.

Licinius onnistui pakenemaan ja sai pelastettua 30.000 sotilasta mukaansa Nicomedian pääkaupunkiinsa.

Liciniuksen kuolema
Licinius tiesi hetkensä koittaneen ja antautui ehdotta Konstantinukselle. Koska Liciniuksen puoliso oli Konstantinuksen sisarpuoli Theodora äidin lapsi, hän valalla vannoen lupasi säästää tämän hengen.

Muutamaa kuukautta myöhemmin Licinius hirtettiin Konstantinuksen käskystä valasta huolimatta ja sitten hänen poikansa, vallanperillinen Licinius II sai äkkilähdön tästä ajasta.

Konstantinus oli nyt koko Rooman yksinvaltias, idän ja lännen, ja unelma yhdestä Roomasta, yhdestä augustuksesta ja yhdestä uskonnosta alkoi toteutua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti