perjantai 12. syyskuuta 2014

Esikoisteologiaa - kravatti

Anonyymi kuvasi näin

"Kravatti on syntiä sen vuoksi, että kun lapsi aamulla näkee, että isä laittaa solmion kaulaansa, vaikka siitä on kristillisyydessä saarnattu. Kaikki, mistä on kristillisyydessä synniksi saarnattu, on myös syntiä."

Arvelisin, että esikoislestadiolaisen liikkeen huippuaikoina asketismista tuli merkittävä piirre, ja talonpoikaisille ja Lapin poromiehille outo vieras "kravatti" oli rovastin ankarasti ruoskimaa koreilua.

Ajat ovat muuttuneet ja kravatista on tullut osa miehen pukua. Mutta uskonnon maailmassa muutos on hidasta ja tässä kristillisyydessä vastenmielisyys kravattia kohtaan on jäänyt elämään saarnojen niitä synniksi kutsuessa.

Siinä saa kunniansa kuulla myös parta - koreilua sekin? eikä miehelle pitkät hiukset sovi, kuten apostoli oikein opettaa.

Kravatti
Kravatin historiasta kertoo Tieroom sivu
On olemassa useampi uskomus solmion syntyperästä. Solmion edeltäjänä yleensä mainitaan Trajanukselle Roomassa 200-luvulla jälkeen Kristuksen pystytetty muistopylväs, sillä se kuvaa roomalaisen sotilaan käyttävän kangaspalaa kaulassaan. Luultavasti sitä käytettiin tuolloin sekä suojana kylmältä että nenäliinana.

Modernin solmion ajatellaan olevan lähtöisin Ranskasta. Kyseessä ei kuitenkaan ole ranskalainen keksintö, vaan kroatialaisten sotilaiden tiedetään käyttäneen sitä jo 30-vuotisen sodan aikana. Sana kravatti, solmion edeltäjä, on peräisin ranskan sanasta la croate, jolla tarkoitetaan kroatialaisten käyttämiä koristeellisia huiveja, jotka heillä oli solmittu kaulan ympärille 30-vuotisen sodan aikana. Tuolloin sitä käytettiin, jotta sotilaat olisi helpompi tunnistaa. Silkkiset kravatit oli varattu päällystölle, kun sotilaat puolestaan saivat tyytyä yksinkertaisimmista materiaaleista tehtyihin kravatteihin.

Kravatit levisivät 1600-luvulla Ranskan kautta muualle Eurooppaan, jossa ne koristivat aatelismiehiä sekä varakkaita porvareita. Kroatialainen ratsastusliina oli suurinta muotia ranskalaisen barokin aikaan. Se oli pitkä valkoinen kangaspala, joka oli tehty hienosta puuvillasta tai pellavasta ja, joka monimutkaisella tavalla sidottiin ja kiedottiin kaulaan. Joskus se oli koristeltu pitsillä ja laiskimmat pystyivät ostamaan sellaisen valmiiksi sidottuna. Varakkaimmat käyttivät tuohon aikaan niin kutsuttua pitsiröyhelöä merkkinä suuresta omaisuudestaan sekä arvostaan. Esimerkiksi kuningas Karl II vuonna 1660 käyttämän pitsiröyhelön sanottiin olleen noin 10 hyvän vuosiansion arvoinen!

1700-luvulla ottivat mustat ja valkoiset suorakaiteen muotoiset kaulaliinat nimityksen kravatti ja 1800-luvulla alkoivat kaikki muutkin muodot ja värit saada nimekseen kravatti. Vuosisadan edetessä kravatti alkoi kaventua sitä mukaa, kun sen päitä pidennettiin. Huivista tuli solmio. 1800-luvun jälkeen alkoi hienovaraisemman ja tasapuolisemman muodin aika.
...

Vuonna 1924 sai solmio sen nykyaikaisen ulkomuotonsa, kun Jesse Langsdorf New Yorkissa patentoi menetelmän, jolla valtaosa solmioista valmistetaan vielä tänä päivänäkin. Samaa menetelmää käyttää myös Tieroom. Samoihin aikoihin alettiin kehitellä uusia tapoja solmia solmio. Toisen maailmansodan jälkeen solmiot olivat värikkäitä mielikuvituksellisin kuvioin. Solmio osoitti käyttäjänsä identiteetin.

Lue linkistä koko artikkeli Solmion historia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti