maanantai 7. heinäkuuta 2014

Sakramentit omiin käsiin - mitä kylvät, sitä niität

Esikoislestadiolaisten saarnaajien veteraani Heikki Purtanen ilmoitti Helsingissä sunnuntain iltaseuroissa, että saarnaajat ovat yksimielisesti päättäneet, että kaste ja ehtoollinen otetaan omiin käsiin. Uusi käytäntö astunee voimaan syksyn 2014 kuluessa. Tiedotteen ovat allekirjoittaneet monet arvostetut suomalasiet saarnaajat ja näin siirrytään Ruotsin malliin, jossa jo 15 vuoden ajan on lapsia kastettu ja jaettu ehtoollista omissa tiloissa.

___________

§ Kastetta olette halveksineet, nyt se otetaan pois.

§ Pappeja olette ivailleet, nyt heitä ei tarvitse nähdä.

§ Ehtoollisen väärää opetusta olette mukisematta kuunnelleet. Nyt se otetaan pois, luterilaisen kirkon ainutlaatuinen helmi.

§ Raamatun repostelua olette sietäneet rauhan sitein. Nyt ei tarvitse enää pelätä, että totuuden ääni kuuluisi rukoushuoneella.

§ Olette sallineet ihmisen nousta seurakunnan pääksi. Kristus väistyy nyt ja antaa ihmisten teitä sitten hallita, kun siihen kerran olette vuosikymmenten ajan tottuneet.

Ymmärrän kyneleesi.

Selitys:
Kristillisen kadteen sijaan tulee väärä opetus siitä, miten ihminen syntyy uudestaan.

Kristuksen todellinen läsnäolo viinissä ja leivässä vaihtuu vertauskuvaksi, joka ei anna syntejä anteeksi.

Perinteisiin nojaava saarnalevy pyörii nyt sitkeästi, uuden aamun tuore manna katoaa.


Syitä:
Ei löytynyt Lapista eikä Suomesta miestä, joka olisi noussut vastarintaan (muutamia poikkeuksa lukuunottamatta, joita ei juuri enää seuroissa nähdä)

Ratkaiseva vihollisen kylvö oli Riston hyllytys 2002 suomalaisten kateellsten saarnaajien toimesta. Pyhän Raamatun totuus torjuttiin ja Jumalan palvelijaa kutsiuttiin sudeksi oikein OM äänellä.

Mitä kylvettiin, sitä nyt niitetään isaksonilaisen lahkon nostaessa Nilivaaran pääkallolipun kaikkien suomalaisten rukoushuoneiden katolle. "Täällä ollaan uskollsia Lapin Lumoajalle, sille vanhalle Wihrtahousulle, jonka viekaudelle ei ole vertaa"

Vain Jeesus hänet voi voittaa, mutta eihän Häntä ole aikoihin tarvittu liikkeen asiota johtamaan.

Herra armahda, Kristus armahda, Herra armahda meitä!


2 kommenttia:

  1. Esikoisuudessa eläneenä kiitän näistä sanoista!
    Sitä saatiin, mitä tilattiin.

    Vielä Olavi S.: n parannuksestakin aloitettiin Turussa saarnaaja Erkki S:n toimesta keväällä 2014 valheellinen julistustyö. "Olavi teki parannuksen". Kyllä, mutta kristillisen rakkauden tähden! Opista hän ei luopunut milloinkaan. Siinä hän oli eri linjoilla Lapin saarnaajien kanssa kuolemaansa asti. .

    VastaaPoista
  2. Voi lestadiolaisia, kyllä nyt on sellaiset johtajat, jotka vievät vanhat arvot roskiin.Tämä ei varmaankaan ilahduta kaikkia, sillä
    jotkut asiat eivät olisi kaivanneet korjausta. Isänmaa,koti ja kirkko ovat olleet vanhoille todellinen tuki ja turva.


    VastaaPoista