sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Tampereen onnettomuus - eikö Jumala pidäkkään huolta lapsestaan?

Eepäilevän Tuomaksen blogi Lupauksensa pettänyt jumala pohtii Tampereella tapahtunutta järkyttävää onnettomuutta. Isoäidin hoitoon annettu pienokainen putosi ikkunasta kuolemaan. Tällaista murhetta ei soisi yhdellekkään, aivan käsittämättömän syvä tuska.

Eikö Jumala siis pidäkkään huolta lapsestaan, vaikka niin luvataan?

Tahtoisin kiinnittää Tuomaan ja muiden asiaa pohtivien huomion siihen, että kyseessä on Israelin Jumala, joka on ainoa todellinen Jumala.

Pitkän historiansa aikana juutalaiset ovat ehdottaneet "Jumala, entä jos valitsit jonkun muun vaohteeksi?"

Auschwitzin jälkeen monet juutalaiset yhä uskovat Israelin Jumalaan. Koska tuhkasta on noussut heille tie Luvattuun maahan, esi-isien kotiseuduille. Jotkut puolestaan eivät kykene uskomaan Jumalaan.

Turhaan eivät kokeneet kristityt sano "kurittaa vaan ei hylkää Herra"

Tämä on myös ollut Jumalaan turvaavan Suomen kansan kokemus elämän ahdingoissa, kun lumi Juhannuksena lupaa taas pettuleipää ja nälkää, ehkä lasten kuolemaa tulevalle talvelle.

Ja niin veisataan Sibeliuksen säveltämällä virrellä Luojan kunniaa, joka taas puhtaan leivän soi.


Kurittaa vaan ei hylkää Herra
Jos Tampereen murheellinen perhe pitää uskon Jumalaan, se on suuri ihme ja kiitoksen aihe. Jonain päivänä myöhemmin he silloin sanovat, tuo päivä muutti kaiken, Herra antoi ja Herra otti. Kiitetty olkoon Herran nimi.

Martti Lutherin merkillinen opetus Katekismuksessa "meidän tulee niin peljätä ja rakadtaa Jumalaa, että..." Koskee niin esikoisia kuin anhoillisia kuin uusheränneitä ja kaikkia uskovia.

Jumalaton tunnetaan siitä, että hän ei pelkää Jumalaa eikä jumalia vaan pilkka moista tyhmää uskoa, että enkelit varjelevat tuhansia lapsia putoamasta ikkunasta, hukkumasta saunarantaan, jäämstä pyörällään auton alle. Kun tällaista kuitenkin tapahtuu joillekin Jumalan sallimuksesta.


Syvästi kärsinyt ihminen
Oletko koskaan tavannut Paljon elämässä kärsinyttä Jumalan lasta, jonka kirkastuneesta olemuksesta huokuu Jumalan rauha ja syvä rakkaus lähimmäistä kohtaan, katkeruudesta ei tietoakaan.

Sellainen ihminen on Jumalan ihme vastoin kaikkea järjen viisastelua.

Ukko-Paavon virsi ei kuulu vain körteille "Sinuhun turvaan Jumala... Sä suuriakin suruja mun täällä annat..."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti