lauantai 16. helmikuuta 2013

Harmageddon, öljy ja Lähi-idän kriisi - Walvoord

John F. Walvoord Armageddon, Oil, and the Middle East Crisis: What the Bible Says About the Future of the MiddleEast and the End of Western Civilization. 225 p.

- kirja julkaistiin 1974 - siis vuosi öljykriisin jälkeen, ei hetkeäkään ennen Jumalan valitulle kansalle niin kohtalokasta1973 Jom Kippur sotaa ja sitä seurannutta maailmanlaajaa öljykriisiä

- Walvoordin ystävät toteavat muina miehinä, että kirjaa "tulee päivittää maailmantapahtumien muuttuessa".  Näin korjattuja painoksia on julkaistu 1976, 1990 (Irakin nousu) ja 2007 (paljon muutoksia maailman menossa...)

Jo näistä muutamista havainnoista toteamme, että J.F. Walvoordin bestseller kertoo enemmän eräiden amerikkalaisten kristittyjen ajatuksista maailman menosta kuin pyhän Raamatun profetioiden todellisesta sisällöstä.

Esimerkiksi kirjan tapahtuma #1, öljykriisi ja islamilaisen terrorin nousu, eivät suinkaan ole "raamatullisia profetioita" - Raamatun ajan ihmisille öljyllä (asfaltilla) ei ollut mitään taloudellista merkitystä eikä islamia vielä ollut -  vaan kertovat siitä, että myös John F. Walvoord luki päivälehtiä ja mietti kristittynä maailman menoa.


Eli tässäpä maapallon tulevaisuus John F. Walvoordin mukaan:

Sisällysluettelo
Esipuhe
  1. Miksi profetioita?
  2. Öljystä tulee ratkaiseva ase
    Tapahtuma #1: Lähi-idästä tulee öljyyn liittyvien ankarien sotien keskus koska öljyn tarve ylittää sen tuotannon, hinnat nousevat ja teollistuneet valtiot taistelevat taloutensa pelastamiseksi.
  3. Terrorismi ulottuu kaikkialle
    Tapahtuma #2: Islamilainen terrorismi perustuu vihaan Länsimaita ja Israelia kohtaan ja ajaa maailman kaaoksen partaalle.
  4. Israel: Lopunaikojen näyttämö
    Tapahtuma #3: Israel puolustautuu aggressiivisesti vihollisten meren keskellä ja vie näin maailman Kolmannen maailmansodan partaalle
  5. Amerikan alamäki ja tuho
    Tapahtuma #4: Amerikan valta ja vaikutus Lähi-idässä katoaa Yhdysvaltojen vetäytyessä hoitamaan omaa energiakriisiään ja kotimaan ongelmiaan.
  6. Uusi Pax Romana
    Tapahtuma #5: Pelastaakseen Länsimaisen kulttuurin tuholta "Kymmenen maailman johtajan ryhmä" ottaa rautaisen otteen estääkseen sekasorron ja varmistaakseen öljynsaannin.
  7. Venäläis-islamilainen hyökkäys Israeliin
    Tapahtuma #6: "Kymmenen ryhmän" toimenpiteisiin vastaten Venäjän ja islamilaisten maiden solmima uusi liittouma haastaa Länsimaat, hyökkää Israeliin ja tulee tuhotuksi.
  8. Tuleva maailman diktaattori: "Maailma on minun ja minä olen Jumala"
    Tapahtuma #7: Yksi hallitsija ottaa vallan yhdistämällä sotilaallisen ja taloudellisen vallan Lännessä julistautuen maailman hallitsijaksi.
  9. Viimeinen holokausti
    Tapahtuma #8: Maailmanhallitsija rikkoo rauhansopimuksensa Israelin kanssa, tuhoaa Jerusalemin temppelin ja yrittää tuhota juutalaisen kansan.
  10. Irak: Uusi Babylon --Taloudellinen maailman keskus
    Tapahtuma#9: Maailmanhallitsija tekee hallitustaan varten Irakista uuden kaupallisen ja taloudellisen keskuksen.
  11. Kiina näyttää valtavaa voimaansa
    Tapahtuma#10: Aasian lohikäärme etsii öljyä ja taloudellista kasvua ja uhkaa maailmanhallitsijan valtaa Lähi-idässä.
  12. Luonnon katastrofeja, sairautta, nälkää kaikkialla
    Tapahtuma #11: Miljardit ihmiset kuolevat maailmanhistorian pahimmassa tuhojen sarjassa.
  13. Viimeinen itsemurhataistelu, Kolmas Maailmansota
    Tapahtuma #12: Maailman armeijat kohtaavat Kolmannen maailmansodan viimeisessä taistelussa suuressa Megiddon laaksossa (Harmageddon), joka alkaa juuri ennen Jeesuksen Kristuksen paluuta maapallolle.
  14. Lupaus, joka tulee muistaa
  15. Horisonttiin katsellessa
Kiitokset
Viitteitä
Tietoja kirjoittajasta
John F. Walvoord kirjallisuusluettelo
Mark Hitchcock kirjallisuusluettelo

...........
Käänsin sisällysluettelon sivulta Armageddon ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti