tiistai 25. syyskuuta 2012

6K Luomisen todistajat

Jehovan todistajat on Yhdysvalloissa Seitsemännen Päivän Adventismin taustalta haarautunut uskonnollinen ryhmä.  Opetus sai alkunsa adventistien järkeilystä vastoin Herran Jeesuksen nimenomaista kieltoa laskea aikoja ja hetkiä.
"Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut." 
Apt. 1:7
6K Luomisen todistajat on Yhdysvalloissa Eteläisen Baptismin taustalta noussut uskonnollinen suuntaus, joka tarjoaa oman kokonaisnäkemyksensä maailmankaikkeudesta. Opetus sai alkunsa baptistien järkeilystä maailman luomisen aikatauluista ihmisen vuosissa.
Sukupolvia on siis Abrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista, Daavidista pakkosiirron aikaan samoin neljätoista, ja siitä taas neljätoista Kristukseen.
Matt 1:17
Luukkaan evankeliumin mukaan Jeesuksesta Aadamiin on 76 sukupolvea Luuk 3:23-28.


Nämä molemmat pohjois-amerikkalaiselle kulttuurille ominaista käytännöllistä järkeilyä edustavat harhaopit perustuvan aikojen laskemiseen. Jehovan todistajat laskevat aikoja eteenpäin Uuden maailman tuloon, 6k kreationistit taaksepäin Vanhan maailman alkuun.

Molemmat uskonnolliset ryhmät antavat sekä Raamatusta että Jumalan luomasta maailmasta itse laatimansa vääristyneen kuvan, jossa Raamatulla on jatkuvasti pienenevä rooli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti