lauantai 14. heinäkuuta 2012

Piispa Henrik Kaalimaalta

Pyhän Henrikin surmavirsi sisältää useita yksityiskohtia, jotka mielestäni tukevat näkemystä, että sen ytimessä on historiallisia muistoja todellisista henkilöistä ja tapahtumista. Kristillisen kirkon opetuskäytössä eli "propagandassa" piispa Henrikin kuoleman ympärille on tullut myös legendaarista ainesta. Näin on tapahtunut pyhän historian kohdalla kautta kristillisen kirkon historian. On tahdottu korostaa kirkonmiehen pyhyyttä ja koskemattomuutta kertomalla Lallia kohdanneista kauheista asioista ja Köyliön järven marttyyrin ruumiin pyhyyttä korostavia asioita.


Kaalimaan Heinrikki
Piispan nimi ja kotimaa ovat erityisen mielenkiintoisia laajemmassa kansainvälisessä historiallisessa ja kirkollisessa yhteydessä ja viittaavat mielestäni surmavirren historialliseen ytimeen. Samoin Ruotsin kuningas Eerik vaikuttaa historialliselta juuri sen tähden, että hänestä muuten niin vähän tiedetään eikä maineensa ollut mikään sangen loistava aikalaisten silmissä.
001 Kasvoi ennen kaksi lasta,
002 toinen kasvoi kaalimaassa,
003 toinen Ruotsissa yleni.
004 Se kuin kasvoi kaalimaassa,
005 se Hämeen Heinrikki,
006 se kuin Ruotsissa yleni,
007 se on Eirikki kuningas.
Mikael Agricola
Irlannin munkeilla ja papeilla on ollut poikkeuksellisen suuri merkitys Kristuksen saapumisessa manner-Eurooppaan myBlog. Luostarien perustamisen ja lähetystyön huippukausi tosin oli ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella ja se alkoi jo ennen Viikinkien aikaa.

"Kaalimaa" yhdistää piispa Henrikin kansainväliseen kelttien, (Goidelic, Gael), Irlannin ja Skotlannin kristityjen aktiiviseen lähteystyöhön ja näin tämä sana antaa mielenkiintoista historiallista taustaa kertomukselle.

"Kaalimaa" ilmaisun historiallista tehoa vahvistaa sanan suomalaistuminen, sivistyneetkään suomalaiset eivät ehkä Agricolan aikaankaan olleet varmoja, missä kaalimaassa tämä lapsi oikein varttui.


Härkä-reki
Heinrikki piispan ennen kuolemaansa määräämä pyhä matka (joka johti Nousiaisiin) saattaa olla kristillisen kirkon propagandistista perua, vaan voihan olla, että näin tapahtui!
085 "Käy sinä kiven ta'aksi,
086 kuultele kiven takana,
087 jos mua tavoitetahan
088 taikka myös tapetahanki.
089 Poimi mun luuni lumesta,
090 ne pane härän rekehen
091 härän Suomehen veteä.
092 Kussa härkä uupunevi,
093 siihen kirkko tehtäköhön,
094 kappeli rakettakohon,
095 papin saarnoja sanella,
096 kansan kaiken kuultavaksi."
Mikael Agricola
 Surmavirren reki-teemalle voimme ehkä nähdä raamatullista taustaa filistealaisten palauttaessa kauhua herättäneen ja kuolemaa levittäneen pyhän esineen, liitonarkun, takaisin israelilaisille.
Filistealaiset tekivät niin. He ottivat kaksi äsken poikinutta lehmää, valjastivat ne vaunujen eteen ja sulkivat niiden vasikat tarhaan. Vaunuihin he kuormasivat Herran arkun sekä lippaan, jossa olivat kultarotat ja heidän paiseittensa kuvat.

Lehmät lähtivät suoraa päätä liikkeelle pitkin Bet-Semesin tietä ja kulkivat, koko ajan ammuen, suoraan eteenpäin, poikkeamatta oikealle tai vasemmalle. Filistealaisten päämiehet seurasivat perässä Bet-Semesin seudulle saakka.
1 Sam 6:10-12

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti