lauantai 23. kesäkuuta 2012

Taivaallinen kello ja kalenteri - kuukausi

Kuukausi
Kuukausi perustuu, kuten suomalainenkin nimi sanoo, Kuun vaiheisiin taivaankannessa. Se tuntuu olevan niin lähellä ihmistenkin elämää, johon naisten "kuukautisten" rytmi on jo varhain kytketty.
 Yötaivasta niin kauniisti valaiseva salaperäinen kuu on suuri Jumalan sinne Raamatun mukaan asettama kalenteri, jonka ajan osoittajana on sen säännöllisesti muuttuva hahmo. "Uudenkuun" aikaan kuuta ei lainkaan näy ja "täysikuu" kumottaa etenkin Lähi-idän samettisessa yössä niin vaikuttavasti, ettei se jää keneltäkään huomaamatta.

Kuukausi on ajanjakso, joka kulkee uudesta kuusta uuteen kuuhun ja on vanhoissa kalentereissa jatkuvan ongelman lähde, kun se mokoma ei pidä tarkkaa 28 päivän rytmiä.


Kuukausien nimet
Raamatussa kuukausien nimet perustuvat paljolti maataloudesta elävän yhteiskunnan rytmiin ja siihen liittyviin vuotuisiin uskonnollisiin juhliin ja tapahtumiin. 

Suuressa maailmassa on viikonpäivien tapaan useimmissa kielissä latinaan perustuvat kuukausien nimet
Tärkeitä ajankohtia olivat

Kalendaekuukauden ensimmäinentästä tulee lainasana kalenteri)
Nonaekuukauden yhdeksäspuolikuu
Ideskuukauden viidestoistatäysikuu


IanuariusJanus kaksikasvoinen lopun ja alun jumaluus
Februariusfebruus, puhdistus täyden kuun aikaan
MartiusMars
Aprilisepävarma merkitys, ehkä "avaus", Aprillipäivä suomenkielessä
Maiuskreikkalainen hyvä Maia jumalatar (tai maiores, vanhat)
IuniusJuno, Jupiterin vaimo (tai iuniores, nuoret)
Quintilisviides
Sextiliskuudes
Septemberseitsemäs
Octoberkahdeksas
Novemberyhdeksäs
Decemberkymmenes

Kuten hyvin tiedämme, keisarit saivat nimensä roomalaiseen kalenteriin mukaan Julius Caesar ja Augustus Caesar.


Suomi
Suomalaiset kuukausien nimet perustuvat maamme vaihtelevaan ilmastoon, maatalouteen ja suureen juhlaan "Joulu".

Lounaissuomalaiset kuukausien nimet yleistyivät koko maahan painettujen almanakkojen myötä. Vielä Agricola käytti elokuusta nimiä mätä- ja kylvökuu ja joulukuusta nimeä talvikuu, mutta jo 1600-luvun virsikirjat ovat nykyisten nimien kannalla. (scripta)

Nimimerkki Kirlah kertoo blogissa Kielten ihmeellinen maailma


Tammi Tammi tarkoittaa napaa, akselia, keskipuuta. (ruots. stam) Tämä kuu jakoi vaikean talviajan kahtia ja on siten keskellä. Se on talven keskus.
Helmi Suojasään jälkeen äkkipakkasella syntyy jäähelmiä. 
Maalis Johdettu maa-sanasta.Maaliskuussa näkyy jo vähän maata lumen alta, mistä nimitys. 
Huhti Huhta tarkoittaa kaskeasilloin lähdettiin kaatamaan suuret havupuukasket, jotka poltettiin myöhemmin.
Touko toukotöiden kuukausi 
Kesä Ei tarkoita alun perin kesää, vaan tässä yhteydessä on kyse kesantokuukaudesta.Länsisuomalaisissa murteissa suvi on kesä ja kesä on kesanto. Vanhassa talonpojan työkalenterissa piti kesannoksi jätetty pelto kyntää tässä kuussa eli piti tehdä kesänajo.
Heinä Heinätyöt tehdään tässä kuussa. 
Elo Elonleikkuu alkaa elokuussa.Kuukauden nimenä on joskus ollut myös mätäkuu ja kylvökuu. Kylvökuu siksi, että silloin kylvettiin ruis, mutta vielä mm. 1600-luvullakin on kuukauden nimenä ollut myös mätäkuu.
Syys Syyskuu syksyn tuo 
Loka Kuukauden luonnetta kuvaavat vanhat nimet loka-, lika-, ja ruojakuu. 
Marras Marraskuu on kuoleman kuukausi, maa on martaana.Marras kuuluu samaan sanaperheeseen kuin mm. muinaisintian marta, joka tarkoittaa kuolevaa ihmistä, latinan mors ja ranskan mort=kuolema.
Joulu Vielä 1600- ja 1700-luvuillakin kuukauden nimenä oli talvikuu, jolloin talvi alkoi.Mutta sitä mukaa kuin joulun merkitys on kasvanut, on se antanut nimen koko kuukaudelle. Muinaisruotsin jól, nykyruotsin jul on nimen antajana joululle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti