lauantai 9. kesäkuuta 2012

Israel ja Suomen Helluntaikirkko

"Suomen Helluntaikirkon eettis-opillinen toimikunta on koonnut Helluntailiikkeen näkemyksiä Israel-teologiasta ja antanut lasusuntonsa Suomen Helluntaikirkon hallitukselle, joka on hyväksynyt sen kokouksessaan 19.5.2012." (Julkilausuma)

Nostan hattua eettis-opilliselle toimikunnalle, joka on huolellisin sanakääntein tarttunut helluntailaisille kaikkialla maailmassa niin tärkeään ja rakkaaseen aiheeseen - Jumalan omaisuuskansa, Israel. Israelin valtion perustaminen vuonna 1948 ja kaikki siihen liittyvä on löytänyt tiensä suoraan uskovan kansan sydämiin, rukouksiin, julistukseen ja opetukseen.


Israel teologian lähteitä
Varsin keskeinen suomalaisten - ei vain helluntailaisten vaan moniin eri suuntiin lukeutuvien herätyskristityjen parissa - on ollut helluntailähetyksen pitkäaikainen lähetti Kaarlo Syväntö ja hänen Jumalalta saamansa Raamatun levitystyö Israelissa asuvien parissa. Hänen usein varsin suolainen opetuksensa ei varmaan aina ole tuntunut mukavalta Israelin ystävien korvissa, jotka kauempaa asioita seuraavat.

Ymmärtääkseni amerikkalainen kristillinen sionistinen kirjallisuus on kyntänyt syvään myös suomalaisten kristittyjen uskon käsityksissä ja etenkin helluntailaisten parissa. Varmaan aivan käänteentekevä Israel teologian kannalta on ollut amerikkalainen evankelista Hal Lindsay (s.1929), ja bestselleriksi noussut H.Lindsay ja C. Carlson Maa entinen suuri planeetta (1970).

Israelia ja Raamatun profetioita käsittelevät hengelliset kirjat ovat muokannet uskovien näkemyksiä aikamme maailmanpolitiikasta, Jumalan suunnitelmista ihmiskuntaa kohtaan ja suhtautumista moderniin Israelin valtioon. Jerusalemin Kristillinen suurlähetystö on tässä varmaan ollut merkittävä tekijä, samoin vuotuiset kristittyjen Israelin ystävien tuntemat "Lehtimajan juhlat" - juutalaisen Lehtimajanjuhlien aikaan Jerusalemissa pidetyt kristilliset päivät.


Luvattu maa
Helluntailiikkeen Israel-teologisia näkemyksiä sisältää monia teemoja, ja on terveellistä ja kaikille asianomaisille hyväksi, että nämä on näin virallisesti nostettu esiin kuitenkaan pakottamatta kirkolle mitään "virallista" näkemystä.

Polttopisteeseen kohdistuvat ajatukset Israelin maasta, Luvatusta maasta, koska siitä kenkä pohjimmiltaan puristaa. Jos Jumalan valittu kansa asuisi edelleen diasporassa, Lähi-idässä olisi yksi Palestiinan islamilainen arabivaltio käsittäen nykyisen Israelin, Länsirannan, Gazan alueen ja Jordanian, keskustelu Raamatun lupauksista ja käskyistä olisi vain teoriaa.

Aihe on erittäin tärkeä kaikille maailman kansoille. Yhdysvaltain presidentinvaaleissa Israel on kuuma peruna, jota USA:n juutalaisen väestön ääniä kalastavat ehdokkaat koettavat hyödyntää. Eikä vain juutalaisten, joita on äänestäjien joukossa kuitenkin suhteellisen vähän, vaan Yhdysvaltain evankelisten, helluntailaisten, baptistien ja muiden Israelia rakastavien kristittyjen ääniä, joita on todella paljon.

Luvattu maa on erittäin syvällinen aihe, jota julkilausumassa ei kuitenkaan voida käsitellä riittävän perusteellisesti. Onhan kyseesssä juutalaisuuden ja kristinuskon, Vanhan liiton ja Uuden liiton, keskinäinen suhde.

Perinteisesti on nähty, että maa-alue sijoittuu lopun ajan tapahtumiin ja toimii niiden tärkeänä
näyttämönä. Tämän tulkinnan mukaan Uusi testamentti viittaa useissa kohdin Vanhan testamentin
lupauksiin, joilla on eskatologinen ja myös maa-alueisiin liittyvä merkitys kuten valtakunta
ja kansa. Osana tätä esimerkiksi viime vuosikymmenten aikana tapahtunut exodus
nähdään ainutlaatuisena todistuksena juutalaisen identiteetin säilymisestä ja samalla myös
osoituksena Jumalan uskollisuudesta omille lupauksilleen.

Kahden tien oppi torjutaan
Julkilausuma katselee Israelia vankasti Uuden testamentin ja kristillisen uskon näkökulmasta, ja on siihen täysin oikeutettua.

Mutta helluntaikirkon jäsenten, niinkuin kaikkien Israelin ystävien mielissä, on myös erittäin vahvasti juutalainen näkemys, Vanhan testamentin näkemys, luvatusta maasta ja Jerusalemin temppelistä.

Uskonnot menevät itse asiassa sekaisin ja tämä sekavuus aiheuttaa teologisia ongelmia, kuten tuo "kahden tien oppi" jota Jerusalemin Kristillinen suurlähetystö on edustanut ... ei saa tehdä lähetystyötä juutalaisten parissa, Jumala on varannut heidät Abrahamin liitossa omaisuuskansakseen eivätkä he tarvitse Jeesusta, joka on kuollut pakanoiden syntien sovittamiseksi.

"Kahden tien" oppia ei suoraan mainita, mutta julkilausuma torjuu sellaisen Israelin ystävien parissa elävän diplomaattisen näkemyksen varsin selkeästi. Lähetystyötä aktiivisesti Israelissa tekevät järjestöt eivät voi osallistua poliittisesti värittyneiden Lehtimajanjuhlien järjestelyyn, ja heidät koetaan monella taholla kansan hengellisiksi vihollisiksi.

Paavalin mukaan pakanakansoista kääntyneet kristityt liittyvät uskon kautta Jumalan perheeseen ja heidät ”oksastetaan Israelin jaloon öljypuuhun”. Niin juutalaisille kuin ei-juutalaisillekin usko Jeesukseen on välttämätön edellytys ”tosi Israeliin” eli Jumalan kansaan kuulumiselle.

Maan valtaus
Tämä ei ole vain hengellistä sodankäyntiä tai uskonnollista keskustelua, vaan verta ja kyyneliä, rautaa ja räjähteitä, miehitystä ja vastarintaa, kuten miltei joka päivä sanomalehdistä voimme lukea. 
Mutta näin ei ole. Israelin kansa on palannut Luvattuun maahansa ja aktiivisesti taistelee sen valtaamiseksi Jumalan antamien lupausten ja käskyjen mukaan.

Raamatussa Jumala käskee heprealaisia valtaamaan maan, surmaamaan, tappamaan, hävittämään, karkottamaan maasta ja tämä taistelu jatkuu tänään. Miten kristityn tulisi suhtautua Israel-Palestiina ja laajemmin Israel-arabi konfliktiin tänään?

Julkilausuma koettaa antaa tähän vastauksen, joka jää kuitenkin pinnalliseksi koska se ei tartu härkää sarvista - Jumalan sana käskee näin, miten siis on?

Ensinnäkin kehotetaan pysymään erossa tästä taistelusta, Israelin politiikan tukemisesta taloudellisesti tai muulla tavoin, tarpeettomista kannanotoistakin
"Israel on demokraattinen ja itsenäinen valtio. Kristittyjen tehtävä on ensisijaisesti edistää
kaikkien Israelissa asuvien hengellistä, sosiaalista ja aineellista hyvinvointia puuttumatta tarpeettomasti
maan poliittisiin asioihin."

Toiseksi koetetaan tehdä eroa väkivallan ja legitiimin itsepuolustuksen välillä. Tässä vedotaan kristilliseen universalismiin ja lähimmäisenrakkauteen, jotka eivät ilman muuta ole Vanhan testamentin eikä juutalaisuuden arvoja. "Epäeettiset teot" kun on Raamatussa määrättyjä, ja eräät Israelin rabbit pohtivat parhaillaan esimerkiksi milloin on oikeutettua tappaa ei-juutalaisia (Derekh HaMelekh kiista).

Onko Jumalan käskyjen toteuttaminen, muiden kansojen ajaminen pois Luvatusta maasta (aja pois orjatar lapsineen Ulla Järvilehto), koko talon isännöinti ("landlords" Ehud Olmert) oikeutettua itsepuolustusta vai sotilaallista aggressiota? Tästähän koko maailma kuohuu. (On toki muistettava, että jo ennen 1967 kesäsotaa ja Länsirannan, Gazan ja Siinain valtausta koko maailma kuohui ja ympäröivät arabikansat ja palestiinalaiset tahtoivat hävittää tämän vieraan valtion keskuudestaan.)

"Lähimmäisenrakkauden periaate merkitsee eettistä ja humanitaarista vastuuta sekä väkivallan
hylkäämistä. Epäeettisiä toimia ei tule hyväksyä ja oikeuttaa kansallisuuden perusteella
myöskään Israelin kohdalla. Väkivallan käyttö on kuitenkin aina erotettava oikeutetusta
maan ja kansan turvallisuuden puolustamisesta."

Mitä nyt?
Mielestäni julkilausuma on tervetullut ja terveellinen ja tervehdyttävä puheenvuoro erittäin syvällisestä ja tärkeästä asiasta. Se ei pyri olemaan ohjeellinen tai dogmaattinen eikä ole vihainen, vaan koettaa rakentavasti tuoda näkyviin linjauksia helluntaikirkon jäsenten avuksi.

Pommihan tämä kuitenkin on ja varmaan aiheuttaa paljon keskustelua, mielipahaakin jos iloakin, mikä on todella tärkeää elävässä seurakunnassa, joka rukoillen etsii tietä eteenpäin näissä ydinasioissa, on tietoinen antisemitismin vaaroista eikä tahdo Israelia hylätä.

Kun tällaisia toimikuntia Suomen Helluntaikirkossa on, ei ehkä olisi aivan typerä ajatus muodostaa toimikunta, joka tutkii nimenomaan Raamatun, juutalaisuuden ja kristinuskon näkökulmista helluntailaisten (ja monien muiden) parissa eläviä teologisia ja maailmankatsomuksellisia teemoja.

Tutkimusta kannattaa tukea taloudellisestikin apurahoin, kutsuen aktiivisia kotimaisia ja kansainvälisiä tutkijoita seminaareihin ja pitää heidän tapaamisiaan ja töitään julkisesti esillä.

Hyvän esimerkin tällaisen työn merkityksestä antaa helluntailaisten suhdetta Israeliin äskettäin tutkinut Maria-Katariina Kanervikko. Hänen 107 sivuinen pro-gradu työsnsä Joensuussa Itä-Suomen yliopiston Suomen historian laitoksella on luettavissa verkossa  Israel-Palestiina Ristin Voitto lehdessä 1947-1999.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti