tiistai 1. toukokuuta 2012

Vallankumous!

Jos katselet elämääsi taaksepäin saatat havaita saman, joka on ollut mielessäni paljon taas viime aikoina.

Ne parhaat asiat, täysi elämä, jota olet saanut elää, ovat liittyneet ja liittyvät siihen, että Herra Jeesus on saanut tahtonsa läpi kohdallasi.

Eikö niin?

Turvallisuussyistä jo me mielellämme pidämme elämämme ohjakset käsissämme. Vaikuttaa niin epämääräiseltä ja sekavaltakin puhe siitä, että Henki johdattaisi elämäämme. Miten tiedämme - ellemme nyt tarkoita selkeää Raamatun sanan noudattamista kirjaimen mukaan - onko kyseessä Hengen johdatus vai omia toiveitamme, uskomuksiamme ja haihattelujamme. Varottavia esimerkkejä kun löytyy paljon.

Kun Jumalan tahto tapahtuu elämässämme, se ei välttämättä merkitse helppoa siunattua ja suojattua elämää. Raamatun antamat esimerkit Hengen johdattamista apostoleista, Jeesuksen todistajista, eivät viittaa tällaiseen pehmeään vallankumoukseen.

Päin vastoin, kun Henki tulee ja antaa voiman ylhäältä, elämään tulee mukaan toveri, työkaveri, hiljainen ystävä, jolla on kuitenkin yleensä varsin väkevää asiaa ja neuvoa, varsin kirkasta valoa tilanteeseen, kunhan aika on kypsä.

Kristitty vaeltaja kompuroi, lankeaa, eksyy ja erehtyy Hengenkin johtamana, sehän on selvä. Hyvä aikoimus ei sittenkään ollut Jumalan tarkoitus, miehen ja naisen mielestä on oikea monikin tie, joka on lopulta kuoleman tie.

Toisin sanoen Hengen vallankumous ei merkitse oman persoonan katoamista.

Kyse ei ole Hengen diktatuurista, marionettimaisesta epäihmisestä, ylhäältä ohjatusta ei-persoonasta, joka toteuttaa Jumalan tahtoa kuin kone.

Kyse on kuuliaisuudesta.

Siinä on aina mahdollisuus, aivan Getsemanen puutarhaa myöten, olla tottelematta ja pitää elämän ohjakset sittenkin omissa käsissä.

Vaan kristitty oppii vaelluksensa aikana ja yhdsesä uskovien veljien ja sisarten kanssa, että ne elämän rikkaimmat, syvimmät, siunatuimmat ja ihanimmat hetket ovat olleet siellä, missä Herra Jeesus, Hyvä Paimen, on saanut lampaitaan johtaa, meni sitten syyteen tai saveen.


Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia.
Room 8:14

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti