keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Putoilevat taivaan tähdet


Raamatun kirjoittajat ovat oman aikansa aitoja ihmisiä.

Profeettojen ajan Israelissa rautakaudella elettiin maailmassa, jonka yllä on taivaanvahvuuden kupu ja jota ympäröi pelottava meri petoineen.

Jumala on sinne taivaanvahvuuteen pannut auringon, kuun ja tähdet.

Tällainen maakeskeinen (geosentrinen) maailmankuva vallitsi vielä keskiajalla, niin että kirkko kovin taisteli tieteen uusia löytöjä vastaan.

maa muka kiertää aurinkoa?

mitä Jumalan Sanan vastaista höpinää!

---
tänään taas suurin osa kristityistä pitää ilman muuta selvänä, että maa on pallo joka radallaan kiertää aurinkoa painovoiman ohjaamana.

tietämättä, että se on täysin epäraamatullinen opetus!
 Kirjoittanut: MikkoL, 11.01.2012 08:16
 
Herran päivän kuvauksissa on näkyvissä tämä Raamatun maailmankuva.

Tähdet ovat tuommoisia pieniä kirkkaita pisteitä taivaankannessa.

Kun maailmanloppu tulee, niin ne putoilevat sieltä maahan niinkuin oliivit puusta, jota ravistellaan.

Nykyajan ihmisen on vaikea tätä kielikuvaa ymmärtää, koska hän ymmärtää tähdet hiukka toisella tavalla.
 Kirjoittanut: MikkoL, 11.01.2012 08:18
 
no varmaan kuitenkin Herra Jeesus, Jumalan Poika, tiesi paremmin?

"Mutta kohta noiden päivien ahdingon jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan.

Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät."
Mt 24:29
 Kirjoittanut: MikkoL, 11.01.2012 08:25
 
Jeesuksen sanojen taustalla on ilmeisesti ...

niin mitä?

haastaako tuo Jumalan Sanan kohta meitä tutkimaan, oppimaan, etsimään totuutta, lukemaan ahkerasti Raamattua?

vai rupeammeko vääristämään Jumalan luomakuntaa ja keksimään, miten tähdet putoavat taivaalta maahan?

Minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin. Maa järkkyi ja vavahteli, aurinko pimeni mustaksi kuin suruvaate, ja kuu muuttui kauttaaltaan verenpunaiseksi.

Taivaan tähdet putosivat maahan, niin kuin viikunat varisevat puusta myrskyn sitä ravistellessa.
Ilm 6:12-13
 Kirjoittanut: MikkoL, 11.01.2012 08:27
 
piäni varoituksen sana

jos emme kompastu putoileviin tähtiin, vaan ymmärrämme, millaisesta käsityksestä tuo tulee.

niin Jumalan Sana on valtavan rikas ja tämän aiheen tutkimiseen saattaa mennä viikkoja, vuosiakin, kun yhä uusia asioita opimme.

nimittäin esimerkiksi tuo Jeesuksen sanojen tausta on sangen rikas Vanhassa Testamentissa.

Samoin tuo Ilmestyskirjan kohta on ihmeellinen

... laitan sen tähän laajemmin, että huomaamme millaisista suurten salaisuuksien paljastumisesta, todellisuuden kerrostuneisuudesta, Jumalan valtakunnan näkyväksi tulemisesta siinä onkaan puhe!
 Kirjoittanut: MikkoL, 11.01.2012 08:28
 
Minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin.

Maa järkkyi ja vavahteli, aurinko pimeni mustaksi kuin suruvaate, ja kuu muuttui kauttaaltaan verenpunaiseksi.

Taivaan tähdet putosivat maahan, niin kuin viikunat varisevat puusta myrskyn sitä ravistellessa.

Taivas hävisi näkyvistä kuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät paikaltaan.

Maan kuninkaat, ylimykset ja sotajoukkojen johtajat, rikkaat ja mahtavat miehet ja kaikki muut, niin orjat kuin vapaat, piiloutuivat luoliin ja vuorten rotkoihin ja huusivat vuorille ja kallioille: "Kaatukaa päällemme, kätkekää meidät valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta! Heidän vihansa suuri päivä on tullut -- kuka voi sen kestää?"
MikkoL:
Ilm 6:9-17
 Kirjoittanut: MikkoL, 11.01.2012 08:31
 
Jos emme kompastu siihen, että Raamattu on ikivanha kirja ja täynnä monenlaisia virheitä ja ristiriitoja.

Jos otamme Raamatun sellaisena kuin se on.

Raamatun Henki johdattaa meidät kaikkeen totuuteen.

Antaa meille uskon ja pitää sen yllä ja kasvattaa meidät Kristuksen tuntemisessa aikuisuuteen.

Niin että lapsenuskolla voimme ihastella taivaan tähtiä ja pelolla odottaa lopunaikoja, kun taivaat kääritään kokoon kuin kirja ja kaikki salaisuudet paljastetaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti