torstai 12. tammikuuta 2012

Mikon todistus


olen Jumalan armosta saanut kiertää muutakin kuin tahkoa.

tämän todistukseni esitän nöyrästi ja oman mitättömyyteni hyvin tietäen väittäen silti, ettei löydy ihmistä, joka voisi sen kumota.

en todista itsestäni vaan Jumalan Sanasta kun sanon:

Ensimmäinen luomiskertomus 1 Mooses 1:1-2:4 on ainutlaatuinen teksti ihmiskunnan keskuudessa.

Se on kirjoitettu joskus noin 500 ennen Kristuksen syntymää eikä kansojen kulttuurihistoriasta ja uskontojen maailmasta löydy yhtään dokumenttia, joka tulisi lähellekään luomiskertomuksen kirkkautta ja totuudellisuutta.

Aikamme luonnontiede ei sitä kumoa sen monista asiavirheistä huolimatta vaan päinvastoin auttaa meitä ymmärtämään paremmin, mistä tässä yli 2500 vuotta vanhassa luomiskertomuksessa on puhe. 
väitteeni ei ole hetken päähänpisto, vaan olen saanut Jumalan armosta kiertää muutakin kuin tahkoa.

maailmaa kiertäessäni olen saanut hieman tutustua eri kansojen muinaisiin käsityksiin ja niiden samankaltaisuuksiin ja eroihin Raamatun alussa olevan luomiskertomuksen suhteen.

Kulttuurihistorian kehdossa, Välimeren maissa, olen saanut katsella Sumeria ja pähkäillä heidän kiilakirjoitustaan ja myyttejään.

Olen saanut seistä Egyptin auringon alla Luxorissa ja tavata temppelin seinässä hieroglyfejä, hämmästellä ensimmäisten faaraoiden ajan taidetta.

Levantissa olen Jumalan armosta saanut tutustua ei vain historiallisen ajan kulttuureihin Raamatun maissa, vaan myös esihistoriallisten ihmisten uskomusten maailmaan heidän symboliensa kautta.
Anatoliassa, nykyisen Turkin ja Armenian alueella, olen saanut tutustua henkilökohtaisesti James Mellartiin ja ihmetellä Catal Hyuykin kivikautista uskontoa.

Kaspian meren ja Mustan meren alueilla olen saanut kiittää Herraa evankeliumin varhaisesta saapumisesta näiden kansojen pariin ja tutustua osseettien kiehtovaan esi-kristilliseen mytologiaan.

minulle on annettu mahdollisuus tutustua Kreikan ja Mykenen kulttuureihin ja opiskella Hesiodosta alkukielellä ja tutustua tuohon ihmeelliseen mytologiaan ja jumalten syntyyn.

Italiassa sain lukea klassista latinaa ja tutustua sekä roomalaisten että etruskien käsityksiin maailman luomisesta.
Persiassa eli Iranissa olen hiukan saanut tutkia Zarathustraa ja Ahura Mazdaa ja Persian kulttuurin suhteita Intiaan ja Kreikkaan, Raamattuun.

Intian Mohanje Daro ja Harappa kulttuuri tulivat vastaani jo nuoruudessa ja arjalaisten mytologia on vaatinut oman tutustumisensa.

Ei arjalainen sivilisaatio ja mytologia se ole niinkään lähellä germaanien ja allemaanien Niederlungen liede ja Valkyyrejä kuin Hitler ystävineen kuvitteli.

Pohjoismaissa olen saanut reissata Viikinkien valhallaan ja moikata aasoja, Odinia ja Thoria kuninkaan venehaudan roihutessa.

pystyn varmaan aika asiantuntevasti väittelemään Kalevalassa olevasta kansainvälisestä aineksesta, Tuonelan joesta, Lemminkäisestä ja Egyptin Niilistä, Osiris Isis Horus myytistä.

Maailman synty Kalevalassa on ollut esillä nettiruukussakin!
Venäjän varhaista uskontoa olen hiukan saanut katsella Vladimir I ja Olga isoäidin yhteydessä, kun Kiev ja Novgorod valitsivat kristinuskon.

Välimeren maihin palatakseni olen Jumalan armosta saanut hiukan katsella Iberian niemimaan varhaisia uskontoja ennen roomalaisten tuloa ja miettiä Euroopan vanhimman kansan, baskien, meininkejä.

pohjois-Afrikassa kiehtovat berberien vaiheet, esi-kristillinen pakanuus, goottien valtakunta, areiolaisuus, donatiolaisuus ja sitten islamin tulo - kaikkien näiden alla afrikkalainen uskonnollinen perinne.

etelä-Afrikassa olen Jumalan armosta saanut tutustua bushmannien ikivanhaan uskontoon ja kulttuuriin, joka on ajettu Kalaharin autiomaan äärille.

samoin Australian alkuasukkaiden unien maailma ja mytologia siellä "down under" on kiinnostava ja alkuperäinen ihmiskunnan aamuhämäriin ulottuva perinne.
Kiinaa, Japania, Koreaa en ole silleen päässyt koluamaan enkä sinne koskaan reissaamaan - en moneen muuhunkaan tässä mainittuun paikkaan - muuta kuin hengessä!

mutta jotain Keltaisen joen kulttuurista kuitenkin tiedän ja luihin kaiverretuista varhaisista merkeistä, kauko-idän ihmisen maailmankuvasta ja maailman syntymyyteistä.

Indonesia johtaa jo Tyynen meren sivilisaatioiden suuntaan, kristinuskon ja islamin taistelualuetta, jossa meren elämä vaikuttaa uskontoihin.

siellä Uuden Seelannin kannibaalien mailla ystävänikin oli perheineen lähetystyössä, henkensä kaupalla. Näiden ihmisten vanhat kulttuurit ja myytit ovat oma lukunsa.
Pohjois-Amerikan, Kanadan ja USA:n alkuperäisväestön "intiaanien" maailmaa olen hieman saanut seurata ja ihmetellä, miksi he ovat niin vankasti torjuneet sanoman Kristuksesta. Manitoba on heidän kieltään, Suuri Henki on tuttu monelle ja inkkarien kertomat maailman syntymyytit hurjine uskonnollisine menoineen, ihmisuhrejakin antaen.

Samoin keski-Amerikan Mayat temppelineen Meksikossa, atsteekkien mytologia, inkojen auringonpalvonta Perussa...

Gröönlannin inui kansan legendat maailman luomisesta.

Laestadiuksen äiti oli saamelainen ja rovastille olivat heidän myyttinsä tuttuja lapsesta lähtien.
Kaikkea tätä olen saanut hieman katsella Jumalan armosta.

en väitä mitään kunnolla tietäväni, mutta jotain näistä kaikista olen pannut vuosikymmenten kuluessa merkille.

Raamattu kainalossa.

luulen, että siis näistä jotain tiedän.

Ensimmäinen luomiskertomus 1 "Mooses 1:1-2:4 on ainutlaatuinen teksti ihmiskunnan keskuudessa.

Se on kirjoitettu joskus noin 500 ennen Kristuksen syntymää eikä kansojen kulttuurihistoriasta ja uskontojen maailmasta löydy yhtään dokumenttia, joka tulisi lähellekään luomiskertomuksen kirkkautta ja totuudellisuutta.

Aikamme luonnontiede ei sitä kumoa sen monista asiavirheistä huolimatta vaan päinvastoin auttaa meitä ymmärtämään paremmin, mistä tässä yli 2500 vuotta vanhassa luomiskertomuksessa on puhe." MikkoL

Kiitos MikkoL tästä todistuksesta. Se on todella arvokas, koska olet varmasti kaikkia meitä muita lukijoita pätevämpi tätä arvioimaan.

Mitä on Raamatun kirkkaus ja totuudellisuus? Miksi arvioit sen ylivertaiseksi verrattuna muihin dokumentteihin, vaikkapa päteviin arkeologisiin tai tähtitieteellisiin tutkimusraportteihin kertoessaan maailmankaikkeudesta ja maailmasta?
todistukseni tarkoittaa vanhan maailman dokumentteja, ihmiskunnan perinteitä, myyttejä, uskontoja ja myös antiikin Kreikkaa ja Roomaa.

siis Raamatun maailman ja sen aikaisen ihmiskunnan maailmaa, tai siihen verrattavaa (mayat) tai sitä aikaisempaa (kivikautinen anatolia).

kokemukseni on, että luomiskertomus ei ole tieteellisen tutkimuksen opas.

mutta kun ihmiskunta oppii tietämään luonnosta lisää, luomiskertomus käy vaan sitä ihmeellisemmäksi.

minulle hermeneuttinen avain on "Israelin Jumalan allekirjoitus - minä olen kaiken tämän tehnyt. Myös sinut"

:-)

jotain Hän on jättänyt meidän uteliaisuutemme, tiedonhalumme ja oppimisemmekin varaan!
ajan takaa sitä, että Jumalan lapset lähtisivät kaikenlaisille luontoretkille iloisina, odottaen mitä kivaa Taivaan Isä onkaan luonut ja tehnyt.

samosimmepa sitten Lapin tunturikoivikossa, Amazonin sademetsässä, tai modernin luonnontieteen avaamissa maisemissa muinaisen maapallon jäätiköillä, merissä ja vuorilla.

pelko pois, Herran kansa.

myös totuuden pelko!
tärkeä tässä yhteydessä on mainita, että olen saanut myös kiertää tahkoa.

isovanhempiemme kesäpaikassa oli vanhan kunnon tahko, iso pyöreä kivi puutelineessä jonka alla oli kourussa vettä.

isot siinä kirvestä ja puukkoa teroittivat, kun minä poika hoidin vastuullista tehtävää kiertää veivistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti