tiistai 24. tammikuuta 2012

Inkarnaatio ja sinä

    Vielä yksi kirjoitus tähän pieneen sarjaan isosta asiasta.

    Aloitimme sieltä kaukaa, profeetta Jesajasta ja keisari Augustuksesta. Neitsyt Maria.

    2000 vuotta sitten.

    Mutta eivät asiat sinne jääneet, vaan jatkoimme Herran pyhän ehtoollisen kertaamisena, luterilaista ja kalvinistista näkemystä. Reaalipreesenssiä, Kristuksen totista läsnäoloa leivässä ja viinissä.

    Vaan eivät asiat sinne jääneet, kirkkopyhään...

    Inkarnaatio ja sinä.

    Sen lähemmäksi ei voi enää tulla kukaan eikä mikään!

    Inkarnaatio, tulla lihaksi.

    Sana tuli lihaksi silloin.

    Sana tulee lihaksi tänään.

    Vesa-Matti Loiri laulaa "sydämeeni joulu tee"

    Kristus lapsi syntyy sydämessäsi.

    Ei jää sylivauvaksi vaan kasvaa, enenee, ja sinun tulee vähetä, kuten Johannes Kastaja sanoo.

    Kristus tulee sinuun.

     

    ehkä sanot "no miquel, oletko aivan varma asiastasi. ei meillä päin noin saarnata."

    eikö?

    Kristus sinussa, kirkkauden toivo.

    ja vielä

    Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä, tahtoisinpa nyt olla teidän tykönänne ja äänenikin muuttaa!

  
    Kol 1:27
    Gal 4:19


     

    Kristus saa muodon sinussa.

    Sana tulee lihaksi.

    Sana sulautuu sinuun uskossa.

    Sinä alat tehdä niitä tekoja, joita Jeesus teki ja suurempiakin.

    Inkarnaatio ja sinä.

    Sen lähemmäksi ei kukaan eikä mikään voi sinua tulla.

    Jumala sinussa.

     

    Et sinä silti ole Jumala, älä huoli!


    Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, ...
    Room 8:10

    
    Virsi 756
    Oi saavu jo, Immanuel,
    ja täytä toivo kansojen.
    Käy, Kuninkaamme, päälle maan,
    näin riennä meitä auttamaan.
    Jo riemuitkaa!
    On Luojamme
    nyt Kristuksessa kanssamme.

    Oi viisautta Herran suun,
    sen voima voittaa kaiken muun.
    Loit maan ja taivaan kaikkineen,
    tie neuvo meille viisauteen.
    Jo riemuitkaa!
    On Luojamme
    nyt Kristuksessa kanssamme.

    Oi pyhä armon Jumala,
    lain annoit Siinainvuorella.
    Opeta meille tahtosi,
    johdata tiellä armosi.
    Jo riemuitkaa!
    On Luojamme
    nyt Kristuksessa kanssamme.

    Oi verso suvun Daavidin,
    luo valoasi kansoihin.
    Me syvyydestä huudamme:
    Pois ota raskaat kuormamme!
    Jo riemuitkaa!
    On Luojamme
    nyt Kristuksessa kanssamme.

    Oi päästä, avain Daavidin,
    myös meidät taivaan saleihin.
    Oi, avaa kuolon vankila,
    sen vangit valoon johdata.
    Jo riemuitkaa!
    On Luojamme
    nyt Kristuksessa kanssamme.

    Oi vanhurskauden aurinko,
    oi aamunkoitto, nouse jo.
    Ikuinen valo loistava,
    pois yö ja tuska karkota.
    Jo riemuitkaa!
    On Luojamme
    nyt Kristuksessa kanssamme.

    Oi hallitsija kansojen,
    tuo rauha maahan ihmisten.
    Oi, luotujasi armahda
    ja kansaksesi rakenna.
    Jo riemuitkaa!
    On Luojamme
    nyt Kristuksessa kanssamme.

    Latinalaisista 800-luvun antifoneista.
    Suom. Mikael Agricola 1544.
    Uud. suom. Niilo Rauhala 1995.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti