Kristuksen ihmeellinen armotyö alkoi hänen kohdallaan jo aivan syntymästä asti - Jumala oli hänet valmistanut tehtäväänsä ja antanut pojalle runsaasti lahjoja ja tinkimättömän luonteen.
Perhe asui Islebian vanhassa markkinakaupungissa kaivostyöläisten rakennetussa uudessa osassa.
Poika syntyi perheen esikoisena. Seuraavana päivänä oli pyhän Martti Toursilaisen juhla ja vastasyntynyt kastettiin Pyhän Paavalin ja Pietarin kirkossa taivasten valtakunnan kansalaiseksi ja Kristuksen omaksi.
Pojan tultua vuoden vanhaksi perhe päätti muuttaa 10 kilometrin päässä olevaan Mansfeldin kaupunkiin. Siellä hän varttui nuorukaiseksi kuuliaisena isälle ja äidille.
Voimakastahtoinen ja etevä isä oli itse edennyt elämässä kaivosmiehestä porvariksi. Hän oli vuokrannut kuparikaivoksen ja metallin sulattajia. Vaurastuneena ja lahjakkaana miehenä hänet oli valittu yhdeksi kaupungin neljästä luottamusmiehestä.
Vanhemmat panivat merkille poikansa herkkyyden ja lahjakkuuden sekä hänessä näkyvän tavallista syvemmän Jumalan kunnioittamisen.
Poika laitettiin ensin kotikaupungin Mansfeldin latinalaiseen kouluun, jossa hän oppi latinan kielioppia, kirkon pyhän kielen ja tieteen käyttämän kielen. Lisäksi hänelle opetettiin puhetaitoa ja loogista ajattelua.
Mansfeldin jälkeen 15 vuotias nuorukainen matkusti pois kotoaan Elbe-joen varrella olevaan suureen Magdeburgin kaupunkiin, jossa hän jatkoi "Tavallisen elämän" samojen aineiden lukuja maallikkoveljien (Fratres Vitae Communis) ylläpitämässä koulussa.
Veljet olivat jättäneet arkisen elämänsä, kotinsa ja sukunsa, ja omistaneet elämänsä kokonaan Kristukselle. Vaikka he eivät tehneet lopullisesti sitovaa munkin tai papin lupausta, he elivät yksinkertaista elämää ja viettivät aikansa paastoten, rukoillen ja jumalanpalveluksessa.
Perustajansa Gerard Grooten tavoin he saarnasivat yksinkertaista omistautumista Jeesukselle Kristukselle. Veljet asuivat yhdessä aivan tavallisissa kodeissa. Kaikki valveillaolon aika käytettiin työhön ja hartauselämään, ateriat syötiin yhdessä ja niiden aikana luettiin Jumalan pyhää sanaa.
Poika vietti näiden veljien pitämässä koulussa vuoden ja jatkoi sitten kouluaan vielä kolmen vuoden ajan Eisenachin kaupungissa.
Herkkä ja arkatuntoinen nuorukainen ei oikein koulussa viihtynyt. Hän sanoi myöhemmin, että nuo vuodet olivat "kuin helvettiä ja kiirastulta".
Kouluvuosien jälkeen isä lähetti 19-vuotiaan poikansa Erfurtin yliopistoon. Siellä totuttiin ankaraan työtahtiin, herätys oli aamulla kello neljältä ja pitkin päivää opiskelujen lomassa myös rukoiltiin ja veisattiin ja kuultiin hengellistä opetusta.
Neljän vuoden opintojen hän sai maisterin perusopinnot valmiiksi, varmaan isälle, äidille, veljille ja sisarille suureksi ylpeyden ja ilon aiheeksi.
Vaikka meno Erfurtin yliopistossa oli ankaraa ja kurinalaista ja vahvasti hengellistä, pyhä mies muisteli myöhemmin että se paikka oli "yksi oluttupa ja ilotalo".
Ankaraan työntekoon tottunut isä ei hyväksynyt, että hänen ehkä liiankin uskonnollinen esioisensa liittyisi hengelliseen säätyyn. Kunnianhimoinen ja maailmassa hyvin selvinnyt isä tahtoi, että myös hänen vanhin poikansa menestyisi maallisessa elämässä.
Nuori maisteri lähtikin isänsä toivomuksesta nyt lukemaan lakia samassa Erfurtin yliopistossa. Sitä kautta aukeaisi monta mahdollisuutta edetä elämässä, saada hyvät tulot ja perustaa perheen.
Mutta Jeesuksella Kristuksella oli toiset suunnitelmat valitun pyhänsä elämään.
Herra maisteri oli heinäkuun 2. päivänä 1505 ratsastamassa kotilomaltaan Mansfeldista takaisin yliopistolle Erufrtiin. Taivas kävi tummaksi ja lämmin kesäsade yllätti ratsumiehen.
Ukkonen jyrisi ja sitten räsähti aivan kohdalle - hirmu pamaus ja samalla salama iski aivan ratsumiehen lähelle.
Yhdessä hetkessä nuoren miehen elämä muuttui täysin. Sydämensä pohjasta hän huusi avuksi neitsyt Marian äitiä "pyhä Anna, minä ryhdyn munkiksi!"
Ehkä eppäilet mahtaako tämä olla totta vai legendaa. Siksi on hyvä tietää, että hän itse kertoo tästä tapahtumasta ja kirjoittaa siitä Erfurtista kirjeen isälleen.
Nyt olivat vastakkain pyhän Jumalan tahto ja isän tahto.
Mies piti salamaniskun puristaman lupauksensa ja vannoi ikuisen valan omistaa koko elämänsä Jumalalle.
Ja niin hän teki, myi kaikki kirjansa sen siliän tien, jätti yliopiston ja astui kaksi viikkoa myöhemmin - saman heinäkuun 17. päivänä 1505 - lopullisesti Erfurtin augustinolaisen luostarin portista sisään.
Näin Jumalan tahto ihmeellisesti toteutui hänen kohdallaan ja pojan herkkä sisäinen olemus löysi kaipaamansa kodin - pyhän Augustinuksen elämän esimerkkiä ja syvää opetusta ylläpitävän veljeskunnan.
Rauhaton löysi rauhallisen paikan, jossa nyt elettäisiin Jumalan tahdon mukaan, luostarin ankaran kurinalaisessa elämässä, maailman koreudesta ja turhuudesta luopuneena ja Kristuksen omana.
Ratkaisu ei ollut helppo.
Pyhä mies oli itse murheellinen, kaksi läheistä opiskeluystävää oli juuri kuollut ja nyt oli hyvästijättö maailmalle, lakimiehen uralle, avioliitolle, kaikelle hauskalle.
Mutta lupaus oli tehty ja pidettävä, pyhä Anna oli auttanut ja säikähtänyt hevonen ja ratsastaja selvisivät ukkosmyrskystä hengissä.
"Minä menen tästä portista, ettekä enää koskaan näe minua" hän sanoi ystävilleen.
Ja luostarin muurit sulkivat Jumalan miehen sisälleen.
Isä parka!
kuinka hän olikaan tuhlannut kalliita opiskelurahoja vanhimpaan poikaansa toivoen hänestä suuria!
Ja nyt oli kaikki hukkaan heitetty, niiden mokomien munkkien seuralaiseksi poika jäi ja siellä sitten hurskaana vanhuksena joskus luostarin hautausmaahan kätkettäisiin.
Isä oli raivoissaan, mutta ei voinut pojalleen mitään. Tämä pysyi päätöksessään ja antoi pyhän munkkilupauksen, hiuksensa ajettiin sen ajan tapaan (tonsils) ja herrasnuoren maisterin vaatteet vaihtuivat munkin yksinkertaiseen ruskeaan kaapuun.
Jumalan mies antautui sitten aivan kokosydämestään elämään luostarin neuvojen ja ohjeiden mukaan.
Paasto, kohtuullinen ruoka, pitkiä rukouksia aamuyöstä, päivällä, illalla ja yöllä. Pyhiinvaelluksia muistelemaan pyhien edesmenneiden elämää ja esimerkkiä, aina pyhään kaupunkiin asti.
Ja syntien tunnustamista!
Kerrassaan koko sydämen vuodattamista rippi-isälle, joka oli Erfurtin luostarissa aatelista sukua oleva Jumalan mies nimeltään Johann von Staupitz.
Mitä ikinä pahaa hän oli syntymästään asti tehnyt painoi omaatuntoa, ja tunnustettiin, muutama ruoskanisku omaan selkäänkin vielä päälle.
Mitä ikinä pahaa hän oli päivällä tai yöllä tehnyt luostarissa munkkiveljilleen, se tunnustettiin oitis.
Mitä ikinä pahaa hänen mielessään liikkui, lihan himoa, irstautta, ahneutta, Jumalan vastaista kapinaa, se tunnustettiin oitis.
Pyhä Jumalan mies tunnusti ja tunnusti, koska niin tuli tehdä.
Ihmisten silmissä miehen vaellus oli moitteetonta, jopa yli vaatimusten käyvää munkin pyhää elämää.
Kahden vuoden kuluessa sielunhoitaja, rippi-isä, alkoi olla vakavasti huolissaan Jumalan miehen mielenterveydestä.
Tällainen jatkuva itsetutkistelu, "oman navan kaivelu" aikamme kielellä, ei tuonut hänelle omantunnon rauhaa.
Rakkaan Jeesuksen, Vapahtajan ja Lunastajan sijasta miehen ajatuksissa oli Kristus Tuomari, Vanginvartija, Pyöveli ja kiduttaja.
Rippi-isä käytti valtaansa ja määräsi pyhän Jumalan miehen jatkamaan opintoja.
Lain sijasta tämä alkoi nyt kahden vuoden yksinkertaisena munkkina elämisen opiskella luostarissa teologiaa ja opettaa Raamattua Wittenbergin yliopistossa.
Seitsemän vuoden luostarissa olon aikana hänestä tuli Raamatun tohtori vuonna 1512 ja hän sai Wittenbergin yliopistosta Raamatun opetuksen professuurin, jota hoiti virkauransa loppuun asti.
Kuten tiedämme, salamaniskun säikäyttämälle omantunnon aralle miehelle tapahtui jotain.
Selventääksemme asiaa voisimme verrata tätä tapahtumista esikoislestadiolaiseen kristittyyn, joka sydämestään tahtoo elää Jumalalle mieliksi.
Tähän kristillisyyteen syntynyt kasvaa Jumalan ihmisten parissa, kulkee seuroissa, noudattaa vanhempiensa ja vanhinten neuvoja ja ohjeita parhaansa mukaan, kuulee Jumalan sanaa saarnattavan niinkuin sitä tässä kristillisyydessä on aina saarnattu.
Tunnollisena ja omantunnon arkana Jumalaa pelkäävänä miehenä tai naisena hän tietää mitä omassa sydämessä on ja mitä on tullut tehtyä.
Tätä teoissa ja ajatuksissa rikkomista vastaan on tarjolla lääke, syntien tunnustaminen ja niiden uskominen anteeksi kun ne anteeksi todistetaan Jeesuksen nimessä ja veressä.
Niinkuin von Staupnitz Jumalan miehelle melkein päivittäin todisti synnit anteeksi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä aina taivasta myöten.
Vaan jotain jäi puuttumaan, tietoisuus että kohta taas lankean, tahallisesti tai tahattomasti - ja voi minua jos tahallani syntiä teen.
Pelko.
Jumalan pelko.
Nyt - jos tapahtuu niinkuin tapahtui kertomuksemme pyhälle miehelle - tämä esikoislestadiolainen omantunnonarka uskova ihminen tarttuu pyhään Raamattuun.
ei vain pintapuolisesti
vaan pyhän miehen tavoin kerrassaan uppoutuu sen seuraan ja alkaa selvittää, mitä sinne on oikeasti kirjoitettu.
tajuaa, että Tuhlaajapoika vertaus selitetään tässä kristillisyydessä aivan väärin.
niin voi käydä niinkuin kävi pyhälle Jumalan miehelle
hän kohtaa Raamatun äärellä Kristuksen itsensä.
ei jotain ihmisten luomia mielikuvia tai opinkappaleita.
vaan elävän Herran Jeesuksen, joka kolmantena päivänä nousi kuolleista kirjoitusten mukaan.
kertomuksemme pyhän Martti Toursilaisen kaima sanoi, että hänelle tapahtui jotain, joka oli kuin uudestisyntyminen.
unelmiemme esikoislestadiolainen hurskas sanoo, että hänelle tapahtui jotain, joka oli kuin uudestisyntyminen.
ennen olimme Hänestä vain kuulleet kerrottavan, mutta nyt olemme itse Hänet tavanneet.
ja kaikki muuttui
sillä Hän muutti kaiken
ei noin vaan kaupan hyllyltä quick fix
ei noin vain lapsen syyllisyyttä että on näpistänyt ja äidin anteeksianto
vaan melkoisen tien kautta, jossa mielenterveys voi horjua ja jossa ollaan elämän ja kuoleman rajoilla.
pyhä Jumalan mies ei vain lukenut ja ymmärtänyt asioita Raamatusta, löytänyt ylösnousseen Jeesuksen armollisena vapahtajana.
vaan hän kävi tosi toimiin.
henkensä uhalla.
sieltä tultiin kaupittelemaan Jumalan armoa, viikko vapautusta kiirastulesta äitimuorille kahdella guldenilla, kuukausi neljällä.
Lapin vanhimpien allekirjoitus - näin se tapahtuu.
jytky tuli.
taivaasta
Jumalan miehen kautta, joka ei vaiennut.
mutta se mies oli kutsuttu omasta joukosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti