maanantai 7. helmikuuta 2011

Viides käsky

Haamul kirjoitti toiseen aiheeseen liittyen:

"Jumalan 10 käskyä on yhä voimassa, tappaminen ei edelleenkään ole luvallista. Siis kymmeneen käskyyn sisältyy kielto tappaa lapsia (älä tapa). Samoin niihin sisältyy kielto harjoittaa homoutta (älä tee huorin)."

Tutkimme täällä Raamattua ja keskustelemme siihen liittyvistä aiheista.

Otan tässä esille ajatuksen "tappaminen ei edelleenkään ole luvallista", joka perustuu viidenteen käskyyn "Älä tapa".

Tarkkaan ottaen se ei nimittäin pidä paikkaansa, vaan Raamatussa Herra Jumala käskee monessakin kohdassa tappamaan.

Eräissä kohdissa ihmiskunta voisi vetää Jumalan oikeuteen Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa siitä, että Hän käskee kansaansa toteuttamaan kansallista puhdistusta (ethnic cleansing) ja tekemään massamurhia (genocide).


Exodus

Niin Jumala puhui kaiken tämän:

"Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta.

1. käsky "Sinulla ei saa olla muita jumalia.

2. käsky "Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla. Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua. Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.

3. käsky "Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään.

4. käsky "Muista pyhittää lepopäivä.

5. käsky Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.

6. käsky "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.


7. käsky "Älä tapa.

8. käsky "Älä tee aviorikosta.

9. käsky "Älä varasta.

10. käsky "Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan.

11. käsky "Älä tavoittele toisen taloa. Älä tavoittele hänen vaimoaan, älä orjaa tai orjatarta, älä hänen härkäänsä, älä hänen aasiaan äläkä mitään, mikä on hänen."


2 Ms 20:1-17 KR 1992
lisäsin tähän käskyjen numeroinnin.


Deuteronomium (toinen laki)

Näin Herra puhui:

"'Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta.

1. käsky "'Sinulla ei saa olla muita jumalia.

2. käsky "'Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla. Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua. Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.

3. käsky "'Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään.*

4. käsky "'Pidä lepopäivä mielessäsi ja pyhitä se, niin kuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, härkäsi, aasisi eikä mikään muu juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Näin sinun orjasi ja orjattaresi saavat levätä kuten sinä itsekin. Muista, että itse olit orjana Egyptissä, kun Herra, sinun Jumalasi, kohotti voimakkaan käsivartensa ja johdatti sinut sieltä pois. Sen tähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivää.


5. käsky "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niin kuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, että saisit elää kauan ja menestyisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa."

6. käsky "Älä tapa."

7. käsky "Älä tee aviorikosta."

8. käsky "Älä varasta."

9. käsky "Älä todista väärin toista ihmistä vastaan."

10. käsky "Älä tavoittele toisen vaimoa. Älä myöskään havittele toisen taloa, peltoa, orjaa tai orjatarta, älä hänen härkäänsä, älä hänen aasiaan äläkä mitään, mikä on hänen."

5 Ms 5:5-21 KR 1992
Lisäsin käskyjen numeroinnin



Katekismus

Lutherin Vähässä katekismuksessa on toinen käsky jätetty pois (Älä tee jumalankuvaa) ja 10. käsky on jaettu kahtia:

..........
1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
3. Pyhitä lepopäivä.
4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
5. Älä tapa.
6. Älä tee aviorikosta.
7. Älä varasta.
8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa, äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.


Suomalaisissa käännöksissä katekismuksen viides käsky on

Älä tapa

heprealaisessa alkutekstissä on

לֹ֥֖א תִּֿרְצָֽח׃

lo tirzah

...
verbi ei ole heprean qtl, tappaa, vaan rzh murhata

Viides käsky olisi oikein käännettynä

Älä murhaa


uusista uusin englantilainen käännös onkin

You shall not murder.
5 Ms 5:17 NIV 2010


Aikamme israelilaiset käyttävät natseista juuri tuota sanaa

retzah - murhaaja

hyvästä syystä!


Sotalakia rautakaudelta.

Näin puhuu Herra Jumala Mooseksen kautta kansalleen

"Kun lähdette sotaan ja aiotte vallata jonkin kaupungin, tarjotkaa sille ensin rauhaa ja kehottakaa sitä antautumaan.

Jos se suostuu ehdotukseen ja avaa teille porttinsa, velvoittakaa kaikki sen asukkaat tekemään alamaisinanne päivätöitä.

Mutta jos kaupunki ei suostu rauhaan vaan ryhtyy taisteluun teitä vastaan, piirittäkää se, ja kun Herra, teidän Jumalanne, antaa sen teidän käsiinne, surmatkaa kaikki sen miehet.

Naiset, lapset, karjan ja kaiken muun, mitä kaupungista löytyy, voitte sitä vastoin ottaa itsellenne ja pitää saaliina. Sen on Herra, teidän Jumalanne, antanut teille."
5 Ms 20:10-14 KR 1992


Raamatussa oleva laki siis määrää Jumalan nimessä, että kun piiritetyn kaupungin puolustus murtuu, kaikki miehet nuorista vanhoihin tulee surmata.

Ankara määräys.

Naiset ja lapset sen sijaan ovat sotasaalista - Mooseksen laissa on muualla määräyksiä suhtautumisesta henkiin jätettyihin sotasaaliiksi otettuihin naisiin.

Kaupungissa olevan karjan, lehmät ja sonnit, lampaat ja vuohet, aasit ja muut, sekä kaiken mikä irti lähtee voittajat saavat ottaa mukaansa.

Sotasaalis on Jumalan antamaa lahjaa omaisuuskansalleen.


Tätä lakia ankarampi on "tuhon omaksi vihkiminen", jossa ei säästetä ketään, ei sen enempää miehiä kuin naisia,ei lapsia eikä vanhuksia. Jumala tahtoo, että kaikki surmataan Hänen kansaansa viettelemästä.

Lisäksi kaikki muu elävä, karja, on surmattava kun jokin sotakohde on määritetty "tuhon omaksi vihittäväksi"

Herra Jumala on tästä hyvin tarkkana, ja Israelin ensimmäinen kuningas hylättiin juuri sen tähden, ettei hän tehnyt täydellistä veritekoa, vaan piti jotain hengissä.

"Tuhon omaksi vihkimisessä" on kyseessä siis aito uskonnollisesti perusteltu verilöyly, massacre, viimeiseen mieheen,


Vielä ankarampi on amalekin kohtalo.

Profeetta Samuelin kautta Herra Jumala määrää koko kansan tuhottavaksi, koska he ovat uskaltaneet asettua Mooseksen johtaman kansan tielle.

Tämä on aito genocide, "Kun Jumala käskee kansanmurhaan", josta Hänet voitaisiin vetää Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen syytettynä vakavimmasta mahdollisesta sotarikoksesta.


Samuel sanoi Saulille:

"Herra lähetti minut voitelemaan sinut kansansa Israelin kuninkaaksi. Kuule siis, mitä Herra käskee.

Näin on Herra Sebaot puhunut: 'Olen päättänyt rangaista amalekilaisia, koska he asettuivat israelilaisten tielle, kun nämä tulivat Egyptistä.

Mene siis nyt ja kukista amalekilaiset.

Julista heidät ja heidän omaisuutensa Herralle kuuluvaksi uhriksi.

Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit.
1 Sam 15:1-3 KR 1992


kun siis Haamul kirjoitti kauniisti

"Jumalan 10 käskyä on yhä voimassa, tappaminen ei edelleenkään ole luvallista. Siis kymmeneen käskyyn sisältyy kielto tappaa lapsia (älä tapa)."

niin Raamatun tarkempi tutkiminen tuo esiin kaksi asiaa

Viidennessä käskyssä käytetty heprean verbi rzh tarkoittaa "älä murhaa"

Herra Jumala käskee samassa Mooseksen laissa tappamaan ja Samuelin kirjassa koituu kuningas Saulin kohtaloksi, että hän ei surmannut kaikkia "tuhon omaksi vihittyjä"

kuten näemme

Jumala käskee tässä tappamaan imeväiset äitinsä rinnoilta, ja sitten myös äidin.


Martti Luther kiinnitti 1500-luvun maailmassaan huomiota näihin rautakautisiin sotalakeihin ja Jumalan ankariin käskyihin tappaa kamelit ja aasitkin ihmisten lisäksi.

"Jos Jumala käskikin tuhota Amalekin, ei Hän ole käskenyt sinua tuhoamaan Amalekia"

siis Luther liittää nämä käskyt aikaan ja paikkaan, Israelin kansan syntyvaiheisiin.

...
Mutta kun talonpoikaiskapina sitten syttyi, ja hävitys ja tuho ja murhaaminen riehui, Luther käytti kyllä hyvin samankaltaista kieltä, kehoittaen vallassa olevia murskaamaan talonpoikien vastarinnan julmasti ja tehokkaasti.

mokomat perkeleen moukat... nirri pois!


eivät myöskään aikamme Israelin Mooseksen uskoiset asukkaat pidä näitä sotalakeja aikaansa kuuluvana menneisyytenä.

on rabbeja, jotka sanovat että palestiinalaiset ovat Amalek.

ja heitä tulisi samoin kohdella.

toiset aikamme Israelin Mooseksen uskoiset ovat tästä kovin ottaneet kierroksia, ja vaatineet moisten rabbien poistamista armeijan palveluksesta.


Luther vastaa:

On muutamia kelvottomia lörpöttelijöitä, jotka selittävät pahoin päin minun talonpoikia vastaan suunnatun kirjoitelmani sen vuoksi, että minä siinä neuvon ja kehotan sekä velvoitan arkailematta surmaamaan ja murhaamaan miten vain joku voi ja kykenee, kunhan vain heidät tuhoaa.

Myös epäilyttää monta hurskasta sydäntä tämän ohella se, että minä aikaisemmin olen Raamattuun vedoten opettanut molempia, niin ystäviä kuin vihamiehiä, aina osoittamaan armahtavaisuutta ja rakkautta, mutta nyt käsken lyömään kuoliaaksi ja murhaamaan ja hyväksyn sen.

Kummallekin osapuolelle annan lyhyesti tämän vastauksen:

"Se, joka on murhaaja, pakenee miekkaa ja pelkää valtaa, ei satuta siihen kättään ja on kapinoitsijaan verrattuna vielä oikeamielinen.

Mutta kapinoitsija tarttuu miekkaan ja tavoittaa vallanpitäjän päätä käyttääkseen valtaa väärin, toisin kuin Jumala on asettanut ja määrännyt; ja saa mukaansa, ei vain yhtä murhaajaa vaan satatuhatta.

Kapinoitsija ei ole murhaaja eikä edes niin 'oikeamielinenkään' kuin murhaaja, sillä katurosvo ja murhaaja käy vain yhden osan kimppuun, ei pään, hän tunnustaa myös esivallan ja pakenee sitä, ettei se häntä rankaisisi.

Kapinoitsija tahtoo tavoittaa itse päätä ja pyrkii kukistamaan esivallan, niin kuin sitten kapinassa tapahtuukin, lisäksi paljon häpeällisempiä rikoksia aivan lukemattomia.

"Kun nyt kapinassa hyökätään itse päätä ja esivaltaa vastaan, niin ovat alamaiset velvolliset auttamaan herrojansa; sillä jokaisen palvelijan velvollisuus on suojella herraansa, kun tämä on vaarassa.

Kun esim. joku hyökkää miekka kädessä hänen kimppuunsa, niin eihän palvelijan pidä odottaa, kunnes hänen herransa käskee häntä puolustamaan ja antamaan iskuja, vaan hänen on pelkäämättä lyödä huiskaistava ja suojeltava herraansa, vaikkapa hänen siinä täytyisi heittää henkensä.

Sillä herrani päätä minun -- niin kuin hurskaalle palvelijalle kuuluu -- tulee puolustaa ja se on pelastettava. Mutta milloin ei minun herrani päätä, vaan jotakin osaa vastaan hyökätään, kuten hänen tavaroitaan ja omaisuuttaan vastaan, silloin minun tulee olla alallani, puolustamatta sitä, ennen kuin herrani käskee, hänellä kun on siihen valta.

"Sen tähden sitoo jokaista velvollisuus suojella päämiestään, esivaltaansa ja olla sille avuksi.

Kuka nyt siis näkee tällaisen kapinoitsijan, hänen pitää tarttua miekkaan ja lyödä tämä kuoliaaksi suojellakseen esivaltaansa; sillä siinä hän tekee oikein ja velvollisuutensa, ja -- lyhyesti sanoen -- ensimmäinen paras ja vapaa kaula ja ruumis on pantava alttiiksi tällaisen tulen sammuttamiseksi.

Tämän kaiken, nim. että maailmassa tulee näin tapahtua esivallan voimassa pitämiseksi, hyväksyy ja vahvistaa itse Kristus, kun hän sanoi Pilatuksen edessä Joh. 18, 36: 'Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisille' jne.

Ja myös sitä, joka sellaiseen kapinoitsijaan liittyy, sellaista menettelyä ylistää sekä sen hyväksyy, on rangaistava samanlaisella rangaistuksella.

Mutta kun sanotaan, että minä olen ulkokultainen ja mielistelen ruhtinaita ja herroja, niin sanon vieläkin: Mitä minä siitä välitän?

Minulle saarnamiehenä ei kuulu taistella miekka kädessä ja rangaista vääryyttä, vaan harjoittaa ja pitää esillä Sanaa, joka on minun miekkani.

Niin kuin minä sitten olen tähän asti tehnytkin: olen kehottanut heitä kaikkialla osoittamaan alamaisilleen kohtuullisuutta.

Mutta elleivät he sitä tee, vaan menettelevät heitä kohtaan kohtuuttomasti ja väärin, niin ajattelen, että heilläkin on oleva herransa ja tuomarinsa.

Tämän laupeuden olemme heille velkaa, niin kuin minäkin olen tehnyt ja aina vastakin teen: heitä on ensin kehotettava ja ystävällisesti opetettava, että heidän on ensin luovuttava pahasta hankkeestaan, niin ikään on heitä uhattava ja paljastettava heille heidän autuuttaan uhkaava vaara sekä vihdoin ahkerasti rukoiltava Jumalaa heidän puolestaan, niin kuin olemmekin tehneet.

"Mutta joka ei tahdo tätä laupeutta tunnustaa ja omaksua, vaan haluaa jatkuvasti pitää mielettömän, hullun päänsä, hänet meidän täytyy hylätä ja jättää heidän säälimättömyytensä valtaan.

Sillä onko sallittava koko maailman joutua heidän riehumiselleen ja raivolleen alttiiksi, hävitettäväksi, saastutettavaksi ja herjattavaksi?

Mieti nyt mielessäsi, onko tämä oikein.

Jos tämä sinusta näyttää liian paljolta ja kovalta, niin vaikene.

Minun täytyy tässä ojentaa omiatuntoja ja puhdistaa ne, jotka taistelevat esivallan puolesta ja ottavat sen suojelukseensa, että heillä siihen on täysi syy ja oikeus.

Sillä sellaiset kapinalliset lurjukset ovat Jumalan ja maailman edessä tuomitut, ovatpa myös keisarin pannassa.

No niin, enempää en voi siinä tehdä kuin puolustaa puheella ja kynällä. Kuitenkin minun nuoret aatelisvesani, joiden tulisi saarnata evankeliumia, nousevat minua vastaan eivätkä saa aikaan muuta kuin että puhaltavat liekkiin aikamoisen tulen ja saattavat poloisen kansan ruumiin ja sielun tuhoon. Sillä lyhyesti: 'Kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat' (Matt. 26, 52). Sillä heille ei ole miekkaa uskottu, niinpä asia myös päättyy niin kuin olen kirjoittanut.

Olkoon tämä sanottu opiksi ja vastaukseksi hyväntahtoisille.

En paljon välitä viisastelijoista, jotka tahtovat ensin opettaa minulle, kuinka minun tulee kirjoittaa. Minä kyllä kestän heidän edessään, vaikka en taistelekaan miekka kädessä heitä vastaan. Osaan käyttää heitä vastaan toista keinoa, väkevämpää, voimakkaampaa ja varmempaa, jota Mooses ja Aaron ovat käytelleet (4 Moos. 16, 22 ss.), nimittäin silloin kun he rukoilivat, että maa aukaisisi kitansa ja nielaisisi heidän vihollisensa jne."

Tohtori Martti Lutherin puolustus kirjaselle rosvoamis- ja murhanhaluisia talonpoikia vastaan, laadittu helluntaipäivänä vuonna 1525,
Luther - Valitut teokset III ss. 173-175.




Luther puolustautuu näin niitä vastaan, joita hänen hurja kirjansa talonoikia vastaan on huolestuttanut.

ymmärsin talonpoikaiskapinaa tutkiessani joku aika sitten, että Luther itsekin säikähti, kun näki miten ruhtinaat kostivat talonpojille 1524-25 sodan päätyttyä.

niin perusteellisesti murskattiin heidät, etteivät rohjenneet nousta oikeuksiaan vaatimaan satoihin vuosiin.

(Suomessa syttyi myös 1500-luvulla Jaakko Ilkan johdolla talonpoikaiskapina, Nuijasota, joka ankarasti ja verisesti kukistettiin luterilaisessa Ruotsi-Suomessa)


Jumala siis kyllä käskee tappamaan sodassa, ainan verilöylyyn ja kansanmurhaan asti.

Monista rikoksista Mooseksen laki antaa myös Jumalan tahdon - julkisesti poltettava, kivitettävä - poistettava kansan keskuudesta.

Mooseksen laissa on määritelty rikos:

"Älä yhdy naiseen, joka on kuukautistilansa vuoksi epäpuhdas"
3 Ms 18;19

ja siitä kuolemanrangaistus, tappaminen:

"Jokainen, joka tekee yhdenkään näistä kauhistuttavista teoista, on poistettava kansansa keskuudesta."
3 Ms 18:29


...........
Kymmenessä käskyssä on siis

Älä murhaa.


Luther pohtii oikeuden asioita mielenkiintoisesti tuossa edellä lainaamassani talonpoikien kapinaa koskevassa kirjoituksessaan.

Murha on lievempi rikos kuin kapina.

Ja kuitenkaan 10 käskyä ei sano sanaakaan kapinasta.


Hän perustelee sitä niin, että murhaaja pelkää esivaltaa, lain miekkaa ja tuomiota, ja pakenee.

Kapinoitsija sen sijaan nousee esivaltaa vastaan, mikä on raskaampi rikos ja josta seuraa sitten murhaa, raiskaamista, tuhopolttoa, varastamista ja monta muuta pahaa.


Ajat ovat muuttuneet, mutta ihmiset eivät.

Murha ja tappaminen ja kapinointi ja kapinan kukistaminen jatkuvat.

Kairossa on käynnissä kapina esivaltaa vastaan, ja kiitos Jumalan, esivalta on sitä toistaiseksi koht. hyvin ja maltillisesti hoitanut.

Tsaarin valtaa edustavan Nikolai Bobrikovin vuonna 1904 senaatintalon portaikossa murhannut Eugen Schauman on eräänlainen suomalaisten kansallisankari.

lahtareita löytyy meiltäkin.

Veljessodan jälkeenkin...

......................
Päärabbi Dov Lior

Tänään 8.2. 2011 kerrotaan uutisissa, että Israelin poliisi tahtoo pidättää Hebronin vieressä olevan Kirjat Arba kaupungin päärabbi Dov Liorin.

Tämä on ilmaissut tukensa kirjalle "Torat HaMelekh", jossa Raamattuun vedoten hyväksytään ei-juutalaisten surmaaminen. Kirjan ovat kirjoittaneet rabbit Yizhaq Shapira ja Josef Elitzur.

Torat HaMelekh kirja julkaistiin marraskuussa 2009, ja sitä vastaan käynnistettiin välittömästi rikosoikeudellinen poliisitutkimus.
Murhaan yllyttäminen on rikos.

Rabbi Dov Lior (s.1933) kuuluu ortodoksiseen juutalaisuuteen ja on Beltz hasidien arvostettua Puolan juutalaisten Leibland sukua.

Rabbit selittävät Jumalan sanaa kansalle, ja kun esimerkiksi siveyslakin kohdalla on jo satoja vuosia sitten löydetty sovellutus ilman kuolemantuomiota, Israelin maan ja Amalekin asia on nyt ajankohtainen.

Näiden rabbien opetuksen mukaan palestiinalaisten (ei-juutalaisten) maasta karkoittaminen tai surmaaminen on Jumalan tahto.

On toisinajattelevia rabbeja, jotka koettavat tulkita Mooseksen lakia tässä aikamme arvomaailmaa kunnioittaen.


...
Tänään 14.2. 2011 Israelissa uutisoidaan, että maan älymystön edustajat ovat esittäneet vaatimuksen tutkia rabbi Dov Liorin yhteyksiä, koska tämä ei suostu tulemaan poliisien kuulusteluun.

Hän saa Isrealin valtiolta kuukausittain kymmeniä tuhansia shekeleitä Hebronin luona olevan Kirjat Arban kaupungin päärabbina, rabbiinisen oikeusistuimen johtajana ja Israelin armeijaan liittyvän koulun takia,

Tutkimuksia vaaditaan hänen yhteyksistään Hebronin verilöylyyn 25.2. 1994. Lääkäri Baruch Goldstein (1956-1994) ampui Hebronissa Aabrahamin haudalla rukoilevia muslimeja surmaten 29 ja haavoittaen 125.

Goldstein piti rabbi Dov Lioria hengellisenä isänään, ja rabbi sanoi, että välikohtauksessa itsekin surmansa saanut Goldstein on "pyhempi kuin Holokaustin uhrit"

Rabbi Dov Lioria pidetään myös pääministeri Jizhaq Rabinin murhaan liittyvien tapahtumien keskeisenä taustahenkilönä.

Joosuan kirjan hengeessä Luvatun maan valtaaminen Jumalan kansan omaksi on hänelle kalliimpi kuin ihmisen henki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti