keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Ihmisen polttaminen ja Raaamattu

Taas kuului ääni:

-- Halleluja! Porton roviosta nousee savu aina ja ikuisesti.
Ilm 19:3
(Riemulaulu taivaasta)

..........
Vedenpaisumuksen jälkeen Herra Jumala vannoi, ettei Hän enää hukuta toista kertaa ihmiskuntaa veteen.

Ihmiset poltetaan sen sijasta.

..........
Polttaminen on lääkäreiden mukaan tuskallisimpia tapoja surmata ihminen. Kehostamme suurin osa on vettä, ja kun se alkaa kiehua, koko olemus on vaarassa.

Syyskuun 11, 2001 Manhattanin Twin towers juurella olevassa rakennuksessa kuvataan ihmisiä. Nauhoituksen taustalla kuuluu tasaisin välin tömähdyksiä, kun ihmiset päättivät mieluummin hypätä rakennuksen ikkunoista varmaan kuolemaan kuin jäädä liekkeihin.

1.
Ihmisiä palaa onnettomuuksissa, kun säiliöissään hyvin tulenarkaa polttoainetta kymmeniä litroja kantavat autot törmäilevät. Samoin onnettomuudet johtavat liekkeihin lentokoneen kerosiinin leimahtaessa, tulipaloissa ja tulivuorten purkauksissa, metsäpaloissa.
Näistä ei tämän enempää tässä yhteydessä.

2.
Ihmiset polttavat ihmisiä kuoleman jälkeen polttohautauksena, pakanallisten uskontojen juhlavilla rovioilla tai länsimaissa uusimmalla ajalla yleistyneissä krematorioissa.

Intiassa ei aina ole riittävästi polttopuuta ja osaksi palaneita ruumiita näkyy joskua kellumassa Ganges-joessa.

Kolmas valtakunta hävitti kuolemanleireillä surmattuja polttamalla ruumiit suurissa uuneissa.
Näistä ei tämän enempää tässä yhteydessä.

3.
Ihmiset polttavat ihmisiä sodassa. Tuli on niin tehokas, että myös kiväärien laukaisemisen käsky on "Tulta!"
Taisteluaineena ihmisen päälle heitetty napalm osoitti tehonsa Vietnamissa ja Siinain sodassa. Liekinheittimet olivat käytössä maailmansodassa ja tulella on sotaa aina käyty.
Näistä ei tämän enempää tässä yhteydessä.


4.
Ihmiset polttavat joskus itsensä polttoitsemurhana, äärimmäisenä mielenilmauksena jotain asiaa vastaan.
Näistä ei tämän enempää tässä yhteydessä.

5.
Ihmiset polttavat joskus toisia rikollisella tavalla tai peittääkseen rikoksensa.
Näistä ei tämän enempää tässä yhteydessä.

6.
Ihmiset polttavat ihmisiä rangaistuksena
muistamme etenkin harhaoppisten polttamisen ja noitaroviot.
Intiassa morsiamen polttaminen on perinne suvun rahaongelmissa.
Nigeriassa taitaa noitien polttaminen jatkua yhä tänään.
Raamatussa tunnetaan ihmisen polttaminen rangaistusmuotona.


Raamatussa uskonto, kultti ja jumalanpalvelus ovat läheisesti yhteydessä.

Kerran Kain toi Herralle uhrilahjaksi maan satoa, ja Abel toi lampaidensa esikoiskaritsoja ja niiden rasvaa. Herra katsoi suopeasti Abeliin ja hänen uhriinsa, mutta Kainin ja hänen uhrinsa puoleen hän ei katsonut.
1 Ms 4:3-5 KR 1992

Uhri tuo mieleemme ilman muuta liekit, vaikka sitä ei erityisesti mainita. Uhrialttarilla siirretään tulen kautta asioita Jumalan luo.

Noa polttaa uhrin Jumalalle vedenpaisumuksen jälkeen


Sitten Nooa rakensi alttarin Herralle, otti kaikkia uhrikelpoisia karjaeläimiä ja uhrikelpoisia lintuja ja uhrasi ne polttouhrina alttarilla. Ja kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, hän sanoi mielessään:
"Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein.

-- Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö."
1 Ms 8:20-22



Raamattu tuntee ihmisuhrin, jossa uhrin ruumis poltetaan tulessa.

Abraham valmistaui polttamaan veitsellä surmaamansa poikansa, Iisakin.

Abraham otti polttouhripuut ja antoi ne Iisakin kannettavaksi; hän itse otti tulen ja veitsen, ja sitten he jatkoivat yhdessä matkaa. Iisak sanoi isälleen Abrahamille: "Isä!" Ja Abraham sanoi: "Niin, poikani?" Iisak sanoi: "Tässä on tuli ja puut, mutta missä on karitsa polttouhriksi?" Abraham vastasi: "Jumala katsoo kyllä itselleen karitsan polttouhriksi, poikani." Sitten he jatkoivat yhdessä matkaa.
1 Ms 22:6-8



Foininkialaisten uskontoon kuulunut esikoislapsen uhraus on järkyttävästi näkyvillä Kartagon kaivauksissa Tunisiassa, josta on löydetty suuri heidän jumalattarelleen omistettu elävänä poltettujen lasten uurnahautausmaa.

Tämä kultti esiintyy Vanhan testamentin ajan Jerusalemissa, jossa vanhemmat toivat elävän lapsen poltettavaksi Molokille.


He ovat rakentaneet Baalille uhrikukkuloita Ben- Hinnomin laaksoon, ja siellä he ovat palvelleet Molokia panemalla poikiaan ja tyttäriään kulkemaan tulen läpi. Sitä minä en ole käskenyt heidän tehdä. Kuinka voisi tulla mieleenikään vaatia heitä tekemään sellaisia kauhistuttavia tekoja! Itse he ovat syösseet Juudan syntiin.
Jer 32:35

kerrotaan että molokin (mlk - kuningas, herra) papit soittivat ja lauloivat ja löivät rumpuja, ettei liekkeihin heitetyn lapsen huuto murehduttaisi uhrin antaneita vanhempia.



Jumala tuhoaa liekkeihin syntisen Sodoman ja Gomorran asukkaineen

Aamulla Abraham meni paikalle, jossa oli seissyt Herran kasvojen edessä. Hän katseli Sodoman ja Gomorran suuntaan ja yli koko tasangon, ja silloin hän näki, että maasta nousi savua kuin polttouunista.

Jumalan armosta sieltäkin yksi kuitenkin pelastui perheineen kuten Noa vedenpaisumuksesta:

Mutta kun Jumala hävitti tasangon kaupungit, hän piti Abrahamin mielessään, ja sen vuoksi hän toimitti Lootin pois tuhon keskeltä ennen kuin hävitti kaupungit, joissa Loot oli asunut.
1 Ms 19:27-29

monet ovat pitäneet kertomusta täysin keksittynä selityksenä Kuolleen meren seudun autiudelle (etymologia) mutta amerikkalaiset arkeologit ovat löytäneet 1970-luvulta alkaen Sodoman seudulta neljä Abrahamin aikoihin sijoittuvaa kaupunkia.



Mooseksen laissa määrätään tarkasti polttouhreista

Tee minulle alttari maasta, ja uhraa sen päällä polttouhrisi ja yhteysuhrisi, lampaasi ja raavaasi. Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua.
Exo 20:24

"Nimeni muiston" on Yad vaShem

Tämä on otettu Jerusalemissa olevan Juutalaisvainojen museon nimeksi.

holocaust - polttouhri



Polttaminen, tuli, liekit, ovat tärkeä osa Israelin kansan uskontoa.

Uhrien käsittelystä ja mitä poltetaan - siirretään tulen kautta Jumalalle - ja mitä uhrieläimistä papit saavat syödäkseen (Siiloan pappi oli melkoisen lihava) ja mitä uhraajat saavat ja mitä Herra saa on tarkoin määritelty.

Suitsutus on erittäin keskeinen asia Raamatussa aina Ilmestyskirjaa myöten, mutta hajuaistiinkin liittyvä liturginen suitsutus on jäänyt protestanttisista kirkoista pois.


Ja pappi sivelköön sitä verta alttarin sarviin, jolla poltetaan hyvänhajuista suitsutusta Herran edessä ja joka on ilmestysmajassa; mullikan kaiken muun veren hän vuodattakoon ilmestysmajan oven edessä olevan polttouhrialttarin juurelle.
3 Ms. 4:7



vierasta tulta tuodaan alttarille, jos tuoja ei ole sertifioitu henkilö, ja se on kuolemalla rangaistava teko.

muistuttamaan israelilaisille, ettei kukaan syrjäinen, joka ei ole Aaronin sukua, lähestyisi polttamaan suitsuketta Herran edessä, niin ettei hänen kävisi samoin kuin Koorahin ja hänen joukkonsa, niinkuin Herra oli hänelle Mooseksen kautta puhunut.
4 Ms 16:40



Kanaanilaisten jumaltenkuvat määrätään poltettaviksi

Vaan tehkää heille näin: kukistakaa heidän alttarinsa, murskatkaa heidän patsaansa, hakatkaa maahan heidän aserakarsikkonsa ja polttakaa tulessa heidän jumalankuvansa.
5 Ms 7:5



Herra Jumala polttaa maan, niin etteivät ihmiset saa siitä elantoaan.

Jumalan viha syttyy kuin tuli ja sen polttava hehku on todellista.


tulikiven ja suolan, kun koko maa on poltettu, niin ettei siihen kylvetä eikä se kasva eikä siitä ruohonkortta nouse - niinkuin oli silloin, kun Sodoma ja Gomorra, Adma ja Seboim hävitettiin, kun Herra vihassaan ja kiivastuksessaan ne hävitti -


silloin kaikki kansat kysyvät: 'Minkätähden Herra on näin tehnyt tälle maalle? Mistä tämä hänen suuri vihansa hehku?'

Silloin vastataan: 'Siitä, että he hylkäsivät Herran, isiensä Jumalan, liiton, jonka hän teki heidän kanssansa viedessään heidät pois Egyptin maasta, ja menivät palvelemaan muita jumalia ja kumarsivat niitä, jumalia, joita he eivät tunteneet ja joita hän ei ollut heidän osalleen jakanut -
siitä syttyi Herran viha tätä maata kohtaan, niin että hän antoi kohdata sitä kaiken sen kirouksen, joka on kirjoitettu tähän kirjaan.
5 Ms 29:27-29



Jumalan vihan tuli

Sillä minun vihani tuli on syttynyt, ja se leimuaa tuonelan syvyyksiin saakka; se kuluttaa maan kasvuinensa ja polttaa vuorten perustukset.

5 Ms 32:22



Pyhää sotaa käydään Joosuan johdolla luvatun maan ottamiseksi heprealaisten haltuun.

Se on totaalista sotaa, jossa vihollinen ja hänen omaisuutensa poltetaan tulessa.

Mutta kaupungin ja kaikki, mitä siinä oli, he polttivat tulella; ainoastaan hopean, kullan sekä vaski- ja rautakalut he panivat Herran huoneen aartehistoon.
Jos 6:24

"Tuhon omaksi vihitty" on uskonnollinen käsite Vanhassa testamentissa. Siihen ei saa koskea, ja tämän kiellon rikkova ihminen poltetaan.

Mutta se, jolta tavataan tuhon omaksi vihittyä, poltettakoon tulessa, hän ja kaikki, mitä hänellä on, sillä hän on rikkonut Herran liiton ja tehnyt häpeällisen teon Israelissa."
Jos 7:15



Joosuan kirja tuntee rangaistuksena ihmisen polttamisen ja ihmisen kivittämisen.

Niin Joosua yhdessä koko Israelin kanssa otti Aakanin, Serahin pojan, ja hopean, vaipan ja kultalevyn, sekä hänen poikansa, tyttärensä, härkänsä, aasinsa, lampaansa, telttansa ynnä kaikki, mitä hänellä oli, ja he veivät ne Aakorin laaksoon.

Ja Joosua sanoi: "Miksi olet syössyt meidät onnettomuuteen? Herra syöksee sinut onnettomuuteen tänä päivänä." Silloin koko Israel kivitti hänet kuoliaaksi. He polttivat heidät tulessa ja kivittivät heidät.

Ja he kasasivat hänen päällensä suuren kiviroukkion, joka vielä tänäkin päivänä on olemassa; ja niin Herra lauhtui vihansa hehkusta. Sentähden kutsutaan sitä paikkaa vielä tänäkin päivänä Aakorin laaksoksi.

Joos 7:24-26


Sotaa käytiin silloin tulella ja sotaa käydään tänään tulella.

Ja ihmiset palavat liekeissä.


Sitten Joosua kääntyi takaisin ja valloitti Haasorin ja surmasi miekalla sen kuninkaan; Haasor oli näet muinoin kaikkien näiden kuningaskuntien pääkaupunki.

Ja he surmasivat miekan terällä ja vihkivät tuhon omaksi jokaisen, joka siellä oli, niin ettei jäänyt jäljelle ainoatakaan henkeä; ja Haasorin hän poltti tulella.

Jos 11:10-11



Filistealaiset uhkaavat liekeillä Simsonin vaimoa varsin rikkollisella tavalla:

Seitsemäntenä päivänä he sanoivat Simsonin vaimolle: "Viekoittele miehesi selittämään meille arvoitus, muuten me poltamme sinut ja sinun isäsi talon tulella. Oletteko kutsuneet meidät tänne köyhdyttääksenne meitä, vai kuinka?"
Tuom 14:15

ja panivat uhkauksen toimeen:

Niin filistealaiset kysyivät: "Kuka tämän on tehnyt?" Vastattiin: "Simson, timnalaisen vävy, koska tämä otti hänen vaimonsa ja antoi sen hänen sulhaspojalleen". Niin filistealaiset menivät ja polttivat sekä vaimon että hänen isänsä tulessa.
Tuom 15:6


Synnyttävän naisen tuska on kuin liekeissä, poltteita

Ja hänen miniänsä, Piinehaan vaimo, oli viimeisillänsä raskaana. Kun hän kuuli sanoman Jumalan arkin ryöstöstä ja appensa ja miehensä kuolemasta, vaipui hän maahan ja synnytti, sillä poltot yllättivät hänet.
1 Sam 4:19


Polttohautaus on harvinainen Raamatussa, mutta näin tehtiin Israelin ensimmäiselle kuninkaalle, jonka runneltu ruumis roikkui viholliskaupungin muureilla.

nousivat he, kaikki sotakuntoiset miehet, kulkivat kaiken yötä ja ottivat Saulin ja hänen poikiensa ruumiit alas Beet-Seanin muurilta, menivät Jaabekseen ja polttivat ne siellä.
1 Sam 31:12



jyrkkää on taistelu Jumalan valitun kansan sielusta

Ja hän huusi alttaria kohti Herran käskystä ja sanoi: "Alttari, alttari, näin sanoo Herra: Katso, Daavidin suvusta on syntyvä poika, nimeltä Joosia. Hän on teurastava sinun päälläsi uhrikukkulapapit, jotka polttavat uhreja sinun päälläsi, ja sinun päälläsi tullaan polttamaan ihmisten luita."
1 Kun 13:2


Raamattu tuntee myös polttoitsemurhan

Ja kun Simri näki, että kaupunki oli valloitettu, meni hän kuninkaan linnan palatsiin ja poltti kuninkaan linnan päänsä päältä tulella, ja niin hän kuoli,
1 Kun 16:18



Raamattu tuntee ihmisuhrin, joka poltetaan liekeissä. Tässä kertomuksessa se toimii toivotulla tavalla:

Kun Mooabin kuningas näki joutuvansa tappiolle taistelussa, otti hän mukaansa seitsemänsataa miekkamiestä murtautuakseen Edomin kuninkaan luo; mutta he eivät voineet.

Niin hän otti poikansa, esikoisensa, joka oli tuleva kuninkaaksi hänen sijaansa, ja uhrasi hänet polttouhriksi muurilla. Silloin suuri viha kohtasi Israelia, niin että he lähtivät sieltä ja palasivat omaan maahansa.
2 Kun 3:26-27



Ihmisuhrit ovat tuttuja Vanhan testamentin maailmassa

Baabelin miehet tekivät itselleen Sukkot-Benotin, Kuutin miehet tekivät Neergalin, Hamatin miehet Asiman, avvalaiset tekivät Nibhaan ja Tartakin, sefarvaimilaiset polttivat poikiansa tulessa Adrammelekille ja Annammelekille, Sefarvaimin jumalille.

Mutta he pelkäsivät myöskin Herraa. Ja he asettivat itsellensä uhrikukkula-pappeja omasta keskuudestaan, ja nämä uhrasivat heidän puolestaan uhrikukkula-temppeleissä.
2 Kun 17:30-32



Jumalan kansa poltti ihmisiä ja sekoili näiden vieraiden jumalten kanssa hengellisessä haureudessa.

Jumalan palava viha syttyi.

sillä he ovat hyljänneet minut ja polttaneet uhreja muille jumalille ja vihoittaneet minut kaikilla kättensä teoilla; ja minussa on syttynyt viha tätä paikkaa kohtaan, eikä se sammu.
2 Kun 22:17



Kuningas Joosian ajan uskonpuhdistuksessa lieskat löivät korkealle

Hän vei aseran pois Herran temppelistä Jerusalemin ulkopuolelle Kidronin laaksoon ja poltti sen Kidronin laaksossa, rouhensi sen tomuksi ja heitti tomun yhteiselle hautausmaalle.
2 Kun 23:6

Joosia tuhosi myös tuona kauhean lasten polttamisen paikan Jerusalemin eteläpuolella, Hinnomin poikien laakson, josta tulee sana Gehenna (gee Bne Himmon, kreikan geehenna)

Hän saastutti myöskin polttopaikan Ben-Hinnomin laaksossa, ettei kukaan voisi panna poikaansa tai tytärtänsä kulkemaan tulen läpi Molokin kunniaksi.
2 Kun 23:10


Joosia toteutti Jumalan miehen antaman ennuksen ja "saastutti" alttarin polttamalla haudoista otettuja kuolleiden ihmisten luita.


Kun Joosia sitten kääntyi ja näki haudat, jotka olivat vuorella, lähetti hän ottamaan luut haudoista, poltti ne alttarilla ja saastutti näin alttarin, Herran sanan mukaan, jonka oli julistanut se Jumalan mies, joka nämä julisti.
2 Kun 23:16



Raamattu tuntee ihmisen ihoon tulikuumalla raudalla painetun polttomerkin

Silloin tulee tuoksun sijaan löyhkä, vyön sijaan nuora, käherretyn tukan sijaan kaljuus, korupuvun sijaan säkkiverho, kauneuden sijaan polttomerkki.
Jes 3:24


Myös Herra, Isrealin Pyhä, taistelee tulella

Sillä Herran äänestä peljästyy Assur. Hän lyö vitsalla.
Ja jokaisella sallimuksen sauvan iskulla, jonka Herra häneen satuttaa, soivat vaskirummut ja kanteleet, ja hän sotii häntä vastaan, sotii kättä heiluttaen.

Sillä aikoja sitten on polttopaikka valmistettu; kuninkaallekin se on varattu. Syvä ja leveä on sen liesi, tulta ja polttopuita paljon. Herran henkäys kuin tulikivi-virta sytyttää sen.
Isa 30:31-33



Profeetan sanoissa suuret määrät ihmisiä palaa kuumissa liekeissä

Nyt minä nousen, sanoo Herra, nyt minä itseni korotan, nyt minä kohoan korkealle.
Olkia te kannatte kohdussanne, akanoita synnytätte; teidän kiukkunne on tuli, joka kuluttaa teidät.
Ja kansat poltetaan kuin kalkki, kuin katkotut orjantappurat, jotka tulessa palavat.
Isa 33:10-12

tämä sana on taustana myös Johannes Kastajan tuliselle parannussaarnalle.


Niin hän vuodatti Israelin päälle vihansa hehkun ja sodan tuimuuden. Se liekehti hänen ympärillään, mutta hän ei ollut tietääksensä; se poltti häntä, mutta hän ei siitä huolinut.
Jes 42:25



Kaldealaisia (babylonilaisia, nykyinen Irak) ei odota mukanasti lämmittävä hiilivalkea


Astu esiin loitsuinesi ja paljoine velhouksinesi, joilla olet vaivannut itseäsi nuoruudestasi asti: ehkä hyvinkin saat avun, ehkä herätät pelkoa.

Sinä olet väsyttänyt itsesi paljolla neuvottelullasi. Astukoot esiin ja auttakoot sinua taivaan mittaajat, tähtien tähystäjät, jotka kuu kuulta ilmoittavat, mitä sinulle tapahtuva on.

Katso, he ovat kuin kuivat korret: tuli polttaa heidät; he eivät pelasta henkeään liekin vallasta. Se ei ole hiillos heidän lämmitelläkseen eikä valkea, jonka ääressä istutaan.
Isa 47:12-15



Jeremia kuulee sanat, jotka katkerasti sitten toteutuivat, aivan kauhealla tavalla - siitä Valitusvirret kertovat

Sentähden sanoo Herra, Jumala Sebaot, näin: Koska te tällaisia olette puhuneet, niin katso, minä teen sanani sinun suussasi tuleksi ja tämän kansan polttopuiksi, ja se kuluttaa heidät.
Jer 5:14

Jumalan kansa, ihmiset, tehdään polttopuiksi ja poltetaan



Jeremia mainitsee myös Gehennan, Hinnomin poikien laakson Jerusalemin eteläpuolella (gee bne hinnom, geehenna)

Ja he ovat rakentaneet Toofet-uhrikukkulat Ben-Hinnomin laaksoon, polttaakseen tulessa poikiansa ja tyttäriänsä, mitä minä en ole käskenyt ja mikä ei ole minun mieleeni tullut.
Jer 7:31



Jeremia mainitsee usein auringon polttaman kuolleen autiomaan

Hän jää alastomaksi arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa, asumattomassa suolamaassa.
Jer 17:6


Profeetalla ei ole leikkimistä Jumalan sanan kanssa

Mutta kun minä sanoin: "En tahdo ajatella häntä enkä enää puhua hänen nimessään", niin sydämessäni oli kuin polttava tuli, suljettuna minun luihini. Ja väsyksiin asti minä koetin sitä kestää, mutta en voinut.
Jer 20:9



Myös Jumalan sana poltettiin - tyhmä teko

Ja vaikka Elnatan ja Delaja ja Gemarja pyysivät hartaasti kuningasta, ettei hän polttaisi kirjakääröä, ei hän heitä kuullut.
Jer 36:25


"Ota taas itsellesi toinen kirjakäärö ja kirjoita siihen kaikki entiset sanat, jotka olivat edellisessäkin kirjakäärössä, jonka Juudan kuningas Joojakim poltti.
Jer 36:28



Jerusalemia odottavat lieskat ja roihuavat tulipalot, jotka eivät lapsia ja vanhuksia säästä

Sitten kaldealaiset tulevat takaisin ja sotivat tätä kaupunkia vastaan, valloittavat sen ja polttavat tulella.
Jer 37:8



Uhreja ei olisi saanut polttaa muille jumalille. Ainoastaan ja vain Herralle Sebaotille

Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Mitä te ja teidän vaimonne olette suullanne puhuneet, sen te panette käsillänne täytäntöön, sanoen: 'Me täytämme lupauksemme, joilla olemme luvanneet polttaa uhreja taivaan kuningattarelle ja vuodattaa hänelle juomauhreja'. Niinpä pitäkää lupauksenne, pankaa lupauksenne täytäntöön!
Jer 44:25



Jumalan viha ei ollut eikä ole teoriaa vaan hehkuvaa käsin kosketeltavaa todellisuuutta

Hän poltti Herran temppelin ja kuninkaan linnan ja kaikki Jerusalemin talot; kaikki ylhäisten talot hän poltti tulella.
Jer 52:13


Näin murheellisesti Jumalan vihasta kertovat Valitusvirret

Hän on vihan hehkussa hakannut poikki Israelin sarven kokonansa. Hän veti oikean kätensä takaisin vihamiehen edestä ja poltti Jaakobia kuin liekitsevä tuli, joka kuluttaa kaiken yltympäri.
Lam 2:3

ja jos Hän näin kohtelee jaloa öljypuuta...



Hesekielin hiukset ja partakarvat käryävät uhkaavasti

Polta kolmannes tulessa keskellä kaupunkia, sittenkuin piirityspäivät ovat lopussa. Kolmannes ota ja lyö miekalla sen ympärillä. Kolmannes hajota tuuleen, ja minä ajan niitä takaa paljastetulla miekalla; ota niistä sitten vähäinen määrä ja sido ne helmukseesi, ja ota niistä vielä osa, viskaa ne tuleen ja polta ne tulessa. Siitä lähtee tuli koko Israelin heimoon.
Hes 5:2-4



Myös Hesekiel mainitsee Jerusalemissa poltetut poikavauvat

kun vielä teurastit minun poikani ja annoit heidät poltettaviksi uhrina niille?
Hes 16:21

ja annoin heidän saastua lahjoistansa, siitä, että polttivat uhrina kaiken, mikä avasi äidinkohdun, jotta saattaisin heidät kauhun valtaan ja he tulisivat tietämään, että minä olen Herra.
Hes 20:26


Sillä he ovat rikkoneet avion, ja heidän käsissään on verta; kivijumalainsa kanssa he ovat avion rikkoneet, ja myös lapsensa, jotka he olivat minulle synnyttäneet, he ovat polttaneet, ruuaksi niille.
Hes 23:37



Joelin profetiassa liekit leiskuvat suunnattomina niellen tieltään myös ihmiset

Puhaltakaa pasunaan Siionissa, toitottakaa torvia minun pyhällä vuorellani. Jokainen maan asukas on vapiseva, sillä Herran päivä tulee. Niin, se on lähellä:
pimeyden ja synkeyden päivä, pilvien ja pilkkopimeän päivä. Vuorille levinneenä niinkuin aamurusko on lukuisa ja väkevä kansa, jonka vertaista ei ole ollut ikiajoista asti eikä tämän jälkeen enää tule, tulevaisten polvien vuosiin saakka.

Sen edellä käy kuluttava tuli, sen jäljissä polttava liekki. Niinkuin Eedenin puutarha on maa sen edessä, sen jäljissä on autio erämaa, eikä jää ketään, joka olisi siltä pelastunut.
Joe 2:1-3



Obadja ennustaa, että Eesaun (Edomin) ihmiset poltetaan

Jaakobin heimo on oleva tuli ja Joosefin heimo liekki, mutta Eesaun heimo kuin olki, ja ne polttavat sen ja kuluttavat sen; eikä jää pakoonpäässyttä Eesaun heimosta. Sillä Herra on puhunut.
Oba 1:18



Meidän Vanhan testamenttimme viimeisessä kirjassa, Malakian kirjassa, liekit leiskuvat pahaenteisesti

Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa.
Mal 4:1



mainitsen vielä patriarkkojen ajalta ankaran roviolla polttamisen rangaistuksen

Noin kolmen kuukauden kuluttua Juudalle tultiin kertomaan: "Sinun miniäsi Tamar on harjoittanut haureutta ja vieläpä tullut haureudesta raskaaksi." Juuda sanoi: "Viekää hänet poltettavaksi.
1 Ms 38:24

llllllllllll

miksi muistaa kaikkia näitä Vanhan testamentin leiskuvia liekkejä, tulessa palavia ihmisiä?

no kato

kun se on ihmiskunna tulevaisuus

liekit



Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy!

Älkää luulko, että voitte ajatella: 'Olemmehan me Abrahamin lapsia.'

Minä sanon teille: Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä.

Kirves on jo pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.

"Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta minun jälkeeni tulee toinen, joka on minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes riisumaan kenkiä hänen jalastaan. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.

Hänellä on kädessään viskain, ja sillä hän puhdistaa puimatantereensa viljan. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tulessa, joka ei koskaan sammu."

Mt 3:8-12

tässä alustuksessa olen käyttänyt sekä KR 1933/38 että KR 1992

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti