lauantai 16. lokakuuta 2010

Zarathustra ja kristillisyys

Emme ole ehkä tottuneet ajattelemaan uskontoa historian näkökulmasta, että siinäkin olisi vaiheita, muutoksia, kehitystä.

Pikemmin koemme, että Jumalan ilmoitus tulee suoraan ylhäältä taivaasta ja on alusta asti täydellinen ja valmis.

niinkuin Koraani.


Raamattu on tässäkin suhteessa avoin, totuudellinen ja elävä kirja. Siellä sanotaan aivan selvästi, että saddukeukset eivät uskoneet ylösnousemukseen.

He olivat perinteisen vanhan liiton juutalaisuuden kannalla, johon ei tuollainen "uudistus" kuulunut ja heitä nauratti ajatus seitsemän veljeksen yhteisestä vaimosta - kuka taivaassa hänet sitten saa?

uskonto siis on elävä, ihmisyhteisössä kehittyvä ja muuttuva

vaikka toiset tahtoisivat sanoa, ettei mitään muutosta ole, vaan aina on näin saarnattu.



uskontohistoriassa voimme siis ajatella "virtauksia", joilla on lähteensä.

Raamatun maailmassa tätä koko prosessia, niin uskomme, ohjaa syvällä viisaudella ja taidolla Jumalan Henki.

Sen tähden Raamattu ei ole yksinkertainen, järkevä, selkeä partiolaisen käsikirja tai lyhyessä ajassa annettu uskonnon koko totuus, kuten Koraani.

vaan reippaasti yli tuhannen vuoden aikana koottu kokoelma kirjoituksia eri ajoilta, paikoista, eri henkilöiltä ja eri tilanteista.

Narratiivi, kertomus, johon punoutuu sitten paljon muuta.



olen maininnut patriarkkojen ajan, isien uskonnon, jossa tunnettiin kyllä monia jumaluuksia mutta palvottiin vain Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa. Liiton merkki on ympärileikkaus.

Israel oppii Egyptistä lähdön jälkeen tuntemaan liiton Jumalan, lain antajan, joka on kansansa kuningas ja ylläpitäjä, sateiden antaja ja peltojen kuivuuden määrääjä.

Luvatussa maassa kiusaus paikallsiten vanhojen kanaanilaisten jumaluuksien palvontaan on voimakas, ja sieltä Raamatun usko ammentaa monia asioita - sanoja, ilmauksia, ajatuksia.

Baal on varteenotettava Israelin Jumalan vastustaja, mutta Mesopotamian jumaluudet, Ashtarte karsikkoineen, Taivaan jumalatar, koituvat lopulta Jumalan kansan tuhoksi.



Patriarkkojen ja Mooseksen aikojen monolatria muuttuu, kun Israelin kansalle opetetaan kansojen vaiheiden ja profeettojen kautta, että heidän Jumalansa on itse asiassa ainoa Jumala.

kaikki muut ovat epäjumalia.

näihin aikoihin ... 500-luvulla eKr zarathustralaisuudesta on tullut Persian valtionuskonto. Muistamme, kuinka Zarathustra ilmestyksessä tajusi, että on vain yksi luomaton Jumala, kaikkien Luoja.



Juutalaiset rabbit katsoivat Jamnessa pyhiä Kirjoituksia kootessaan, että Pyhän Hengen antaman profetian aika päättyy persialaisajan lopussa.

Aleksanteri Suuren myötä alkaa uusi aika, ja Raamatun kaanoniin hyväksyttiin vain Persian aikaan tai sitä ennen sijoittuvat tekstit.

Puhumme testamenttien välisestä ajasta ns. intertestamentaarisesta ajasta, jolloin laadittiin esimerkiksi Makkabealaiskirjat ja Eenokin kirja ja monta muuta, joista osa on apokryfikirjojen puolella Bibliassa.

On siis tällainen hiljainen "hyppyaika" Vanhan ja Uuden liiton välillä, jossa tapahtumat alkavat Raamatussa vyöryä taas Johannes Kastajan ilmaantuessa Juudean autiomaahan.


Kohtaamme Uudessa testamentissa juutalaisuuden, joka ei ole täysin samanlaista kuin Vanhan testamentin juutalaisuus.

Toki on vahvasti jatkuvuutta, on Jerusalemin temppeli, on Mooseksen laki, on ympärileikkaus, on Israelin kansa, joka odottaa luvattua Messias kuningasta vapauttamaan kansan.

Mutta hengellisesti maisemat ovat muuttuneet.

On viimeinen tuomio. Sellaista ei ole Vanhassa testamentissa, jossa puhutaan kyllä Herran päivästä.

On Ihmisen Poika, hahmo joka näkyy Danielin kirjassa (hellenistisellä ajalla kirjoitettu, mutta sijoittuu persialaisaikaan)

On oppi ruumiin ylösnousemuksesta, jota saddukeukset eivät tahtoneet niellä.

On persoonallinen paha, Perkele, joka erityisesti taistelee Jumalan Poikaa vastaan ikäänkuin näkymättömänä taustavoimana.

On essealaisten yhdyskunta, fariseusten ja saddukeusten rinnalla toiminut ryhmä, josta etenkin Qumranin löydöt kertovat.

Mistä tämä kaikki tulee?



Ajatus on seuraava ... ja voit hyvin nakata sen teoriana nurkkaan...


Persiassa ja Mesopotamiassa pakkosiirtolaisuudessa olevat juutalaisuuden johtajat käyvät keskusteluja zarathustralaisten kanssa.

nämä ovat niin viisaita, että kreikkalainen Herakletos, länsimaisen filosofian isiä, heitä kuunteli "totuus" ... sekö olisi tärkeä asia?

Palatessaan pakkosiirtolaisuudesta zarahusrtalaisen kuningas Kooreksen antaman luvan jälkeen, kaikki eivät heti palanneet, he tuovat mukanaan monia uusia ajatuksia.

Lähde on nyt Kaspian meren tuolla puolen elänyt (tai jossain siellä) Zarathustra ja hänen oppilaansa.

Enkelelit, demonit, totuus, valo, hyvän ja pahan taistelu, viimeinen tuomio, paholaisen tuho tulessa...

ajatuksia tarttui viitan liepeisiin Suusassa ja Persepoliissa.



no onko tämä pelkkää teoriaa?

oletammeko vain, että Johanneksen evankeliumi, 1 Johanneksen kirje, monet Uuden testamentin juutalaisuuden yleiset piirteet, saavat voimakkaan vaikutteen Persiasta pakkosiirtolaisuuden aikana ja sen jälkeen, kun Persia hallitsi Pyhää maata?

no ei.

tässä on Kuolleen meren kääröjen eräs mielenkiintoisimmista haasteista.

Siellä, autiomaassa, elettiin todeksi hyvän ja pahan välistä taistelua, oli valon lapset ja pimeyden lapset (jotka Jeesusekin ohimennen mainitsee).

Monet uskonnonhistorian tutkijat ovat sitä mieltä, että essealaiset ovat Jeesuksen ensimmäisiä opetuslapsia ja että Johannes Kastaja tulee tältä taustalta puhuen tulevasta tulesta.



mitäs tähän sanomme?

onko Raamatussa siis pakanallista aineistoa, jota me hyväuskoisina oletamme Jumalan ilmoitukseksi?

Raamatussa on ei-juutalaista aineistoa merkillisenä kosketuksena.

Mutta Raamatun Henki on se filtteri.

Pyhä Henki ammentaa ihmisen todellisuudesta, Sumerista, Egyptistä, Mesopotamiasta, Syyriasta, aramealaisten parista, Zarathustralta...

mutta Hän siivilöi tämän aineiston ja pyhittää sen ja alistaa sen yhden Jumalan, pyhän Kolminaisuuden, alle.



sinulla, esikoislestadiolainen, on sielunmaisemia, jotka ovat aidosti zarathustralaisia.

tästä olisi paljon kirjoitettavaa.

mutta ne maisemat on annettu sinulle pyhän Raamatun kautta, jossa Jumalan Henki on ne tahtonsa mukaan muokannut

Hengen vaikuttamina Jumalan pyhät ovat kirjoittaneet, mitä heille on annettu, ja Henki on ne koonnut kokoelmaksi kirjoja, Raamatuiksi, jolla ei ole sisäisessä rikkaudessa, elämän virrassa, voimassa, vaikutusvallassa ja pyhyydessä vertaa maailman kirjojen joukossa.

Avestan aktiivisia lukijoita on korkeintaan tänään arvioiden mukaan noin 250.000.

Pelkästään Suomessa on enemmän Raamatun lukijoita.

Kirjoittanut: mama,
Onpas mielenkiintoista tämä.

Koko zarathustralaisuuden olemassaolo on ollut ihan tietoisuuteni ulkopuolella, kunnes luin Tom Erik Arnkilin kirjan Kyyroksen Korva.

Sen jälkeen on korvaani tarttunut joitain mainintoja ja sivulauseviittauksia tuosta ukkelista ja uskonnosta.

Vaan onpa kiva saada kunnon katsaus.

Jos joku uskalikko haluaa lisää lihaa Kooreksen aikaan ja sen ajan ihmisiin maailmankuvaan ja juutalaisiin, kannattaa lukea tuo Tomin kirja ja sen tulevat osat. Kirjasarjan ensimmäinen osa julkaistiin keväällä ja jatkoa taitaa seurata lähiaikoina.

http://kuninkaankorva.fi/

On varsin terveellinen näkökulma Raamattuun tuo historiallisen jatkumon näkökulma. Silloin ei tarvitse selittää aikamme ja oman uskonnollisen mielensä näkökulmasta noita huikeita Raamatun tekstejä.

Voi antaa Jumalan olla Jumala kaikessa suuruudessaan ja mahtavuudessaan ja ihmisen ihminen.

Eikä koettaa Jumalaa änkeä omaan taskuunsa sopivan kokoiseksi.

Kirjoittanut: MikkoL

todellakin, tuo maman mainitsema moniosainen kirjasarja esittää Persian vaikutusta maailmanhistoriaan ja kytkeytyy vahvasti myös Raamattuun. sitä on joku jo ehtinyt verrata Mika Waltarin kirjoihin.


Professori Tom Arnkil muuten on metsänhoitaja Rolf Arnkilin poika - isän kirjeenvaihto sairasvuoteelta on ollut monelle itse vakavasti sairastuneelle lohdutuksena ja silmien avaajana.

Perimmäisten kysymysten äärellä : kirjeenvaihtoa ja kirjoitelmia sairaskammion hiljaisuudessa, toimittanut Jukka Tarkka.
WSOY 1961, 13. painos 1965

(Rolf Arnkilin uskonnolis-filosofista kirjeenvaihtoa teologi Sigfrid Sireniuksen ja geologi Pentti Eskolan kanssa)

.......
huomasin että suomealaisessa wikipediassa on kiva artikkeli zarathustralaisuudesta kuvien kanssa. se kantsii kyllä lukea,

muistaen, että ilmiö on hyvin monimutkainen ja sillä on pitkä historia. monet artikkelissa kuvatut asiat ovat myöhempää uskonnon kehitystä, kuten sanoin juutalaisuuden ja kristinuskonkin kehittyneen ja muuttuneen vuosisatojen aikana.

siellä sanotaan tosin, että "on maailman vanhin monoteistinen uskonto". nettiruukun raamattupiirin lukijat tietävät jo paremmin!

näkyy myös suomalaisessa lehdistössä, iltalehden keskusteluissa, city.fi ja muualla olevan ajatusta, että juutalaisuus on vain "kopio zarathustralaisuudesta"

no, nettiruukun raamattupiirin lukijat tietävät paremmin!

näin esimerkiksi Iltalehden keskusteluissa:

"Uskontosi on väärä ja joudut helvettiin. Oikea uskonto on Zarathustralaisuus. Juutalaisuus on kopioitu ja muokattu Zarathustralaisuudesta ja Kristinusko ja Islam puolestaan kopioitu ja muokattu Juutalaisuudesta. Toivottavasti nautit hiilihangoista!"


mainitun suomalaisen wikipedian artikkelin lopussa on tämä tieto

"Suomeen zarathustralaisuus on saapunut maahanmuuttajien mukana. Jotkut Iranista Suomeen tulleet maahanmuuttajat ovat zarathustralaisia ja iranilaisten perinteinen Newroz-juhla juontaa juurensa zarathustralaisuudesta. Zarathustralaiset juhlivat profeetan syntymäpäivää 26. maaliskuuta."


........
on tosiaan ihmisiä Suomessa, jotka ovat jotain Zarathustrasta kuulleet ja muodostaneet mielipiteensä tästä vanhasta Persian uskonnosta.

esimerkiksi tämä anonyymi kristinuskon arvostelija city.fi keskustelussa

ei taida Sassanidien valtakunta olla hänelle aivan tuttu juttu...

21.1.2007 11:26
Kristinusko on vain matkittua zarathustralaisuutta: fi.wikipedia.org/wiki/Zarahustralaisuus

Kristinusko on myös tuonut järjettömän paljon sotia ja vääryyttä tähän maailmaan. Viimeksi Eurooppaan, kun serbit ja kroaatit murhasivat ja raiskasivat kristinuskon nimissä Balkanilla. Oppien mukaan kaikki kyseisiin hirmutekoihin syyllistyneet kristitut (ja heidän puolustajansa) joutuvat helvettiin. Tervemenoa vaan! Sinne kuuluttekin. Perkele odottaa.

Ensi kerralla ennen kuin alatte suu vaahdossa kiihkoissanne julistamaan, suosittelen teille jotain rauhallisempaa uskontoa. Onhan maailmalla mistä valita. Kokeilkaa vaikka buddhalaisuutta. Richard Gere ja Tina Turnerkin ovat buddhalaisia. Ja jos ei nyt puhdas uskonto kiinnosta, niin sitten Kamasutran rakkausoppien kokeileminen tuo enemmän onnea tähän maailmaan kuin mitkään jeesustelut.



olisihan se veikeätä, jos esikoisten saarnaaja tai rivikristitty jossain tapaisi tämän maailman ihmisen...

nainen "no, juutalaiset kopioivat, varastivat uskontonsa zarathustralta, ja te tietämättömät sen valeen päälle rakennatte"

rivikristitty hiljaisesti "niin, eikös ne ole ne Jasnan Gathat Zarathustran omaa kirjoitusta, sitten on Avestassa paljon muuta myöhempää. Kuusitoistako niitä nyt oli vai ... en muista?"

nainen "eh..."

rivikristitty "olen tuota ajatellut, että jos kerran Zarathustran mukaan kaikki se synti ja paha, mitä ihminen tekee, on pahan hengen aikaansaannosta. niin missä silloin on ihmisen oma vastuu? hyvät ajatukset, hyvät sanat, hyvät teot... ihan hyvä juttu. mutta entä jos tulee murhattua?"

nainen "eh..."

rivikristitty "katsos, kun juutalaisuudessa on tämä sen oma vanha liiton teologia, uhrit temppelissä, Jumalan käskyt joista ihminen on itse vastuussa. ei sellaista ole zarathustralaisuudessa..."

"ajatellaan että esimerkiksi sinä - en tiedä nimeäsi - rikkoisit Jumalan tahtoa vastaan. onko se Perkeleen syy vai omaa syytäsi"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti