sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Quicumque vult

Asterix ja Obelix

Nettirucun gallialaisessa kylässä nousi vakavanpuoleinen metacca.

Athanasiuksen uskontunnustusta puolustava Pathius Aleksandrialainen oli tyytyväinen - onhan tässä nyt sanottu pyhästä Kolminaisuudesta se, minkä tahdomme uskoa todeksi. Ja tästä vakuudeksi myös nuo allemaanit, apostolisen vanhurskautusopin uudelleen löytäneet uskonpuhdistajat, allekirjoittivat sen ilman mutinoita.

Aleksandrialaiset kun katsovat hengellisiä asioita uskon näkökulmasta ja tahtovat ilmaista uskon myös selkien ja epäämättömin lausein. Näin se on eikä mitenkään muuten.

Mutta tarkkasilmäinen Hamulius Atntiokialainen totesi silloin, että toki presbyteeri Areios oli oikeassa monessakin asiassa. Sillä antiokialaisten tapaan hän katselee asioita sen kannalta, mitä on Kirjoitettu.

Väittely huipentui siihen, kun Pathiuksen tunnustamassa uskossa sanotaan

"Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia"

ja Hamulius sanoi, että Athanasiuksessa on kohta, joka on suoraan vastoin sitä, mitä Herra Jeesus itse on sanonut

"Isä on minua suurempi" Joh 14:28


ja jos kerran Poika on Isästä syntynyt, niin toki on ollut aika ennen kuin Poika oli syntynyt? vai mitä se aika khronos oikien on?


Ja Raamatulle uskollisena Hamulius muistutti presbyteeri Areioksen viittauksesta apostoli Paavalin ensimmäiseen kirjeeseen korinttilaisille

"Onhan tosin sekä taivaassa että maan päällä niin sanottuja jumalia, moniakin jumalia ja herroja, mutta

meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla.

Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät."

1 Kor 8:5-6 KR 1992


gallialaisten kylässä arveltiin, että myös Norpius Havucahous saattoi elätellä sydämessään samanlaisia ajatuksia pyhien Kirjoitusten merkityksestä yli myöhempien uskontunnustusten, mutta hän ei virkannut asiasta mitään tässä vaiheessa.


asia olisi voinut jäädäkin ajatusten tasolle, mutta tapansa mukaan Mikael Provocatius nosti kissan pöydälle ja sanoi, että Athanasiuksen tunnustus sisältää Raamatun vastaista opetusta.

no sekös kyläläisiä huvitti, että taas se willi pastori törmäilee näissä perustavista perustavimmissa asioissa eikä taas kivet olleet kaukana - pois linjoilta tuommoinen hereetikko!

uskontunnustus joko otetaan tai jätetään, ei sitä puolitella eikä sen kanssa leikitä, aleksandrialaiset sanoivat ja kansa sanoi Aamen!

meillä on oltava turvana jumalallinen, virheetön, läpeensä puhdas kirkon tunnustus.

muuten olemme epävarmalla pohjalla, hyllyvällä suolla

jos ekumeenisen kirkon tunnustukset ovatkin ihmisten kirjoittamia ja verrattavissa bysanttilaiseen ikoniin, kuten antiokialainen professori Henrik Raisanius sanoo aleksandrialaisen Thomas Mannermaucsen harmiksi.



jotkut kyläläiset ja heidän kaverinsa tosin olivat sitä mieltä, niin kuin Helsingiuksen piispa Iria Asqolanus, ettei näillä myöhäis-antiikin ajan kristillisen kirkon riidoilla ole nykyajan ihmiselle mitään erityisempää annettavaa.

antaa vanhojen olla, kuten tunnettu fennomaaninen runoilija Bentius Saricoscus kirjoitti "tule ylös kuopasta, arkeologi, älä kaivele menneitä"

näin ajatellen on syytä keskittyä oman aikamme polttaviin kysymyksiin ja siihen, mitä tämän sukupolven ihmiset tarvitsevat ja kaipaavat.

siihen eivät perustavat opilliset keskustelut jostain Areioksesta ja Athanasiuksesta kuulu.

antaa menneiden olla.

näin tullaan tuohon tilanteeseen, ettei totuudella ole niin väliä, kun se on niin hankala juttu ja aihettaa pahoja riitoja veljien ja sisarten välille.

painetaan kaikki semmoinen willasella eikä puhuta esimerkiksi kristillisestä kasteesta yhtään mitään.



Quicumque vult salvus esse ...

"Jos joku tahtoo tulla pelastuksi..."

no, emmekö me kaikki tosiaan tahdo pelastua?? sekä opilliset nipottajat että kristillisen arkielämän ymmärtäjät??

julmetusti Athanasiuksen tunnustus jatkaa - joka tahtoo tulla pelastuksi hänen on ennen kaikkea

ennen kaikkea??

no johan

Quicumque vult salvus esse, ante omnia opus est, ut teneat catholicam fidem

-.. ennen kaikkea pysyttävä katolisessa uskossa



esikoisten opillinen välinpitämättömyys, sinisilmäisyys ja väärä luottamus siihen, että ollaan tosiaan vanha apostolisia ja luterilaisia ja lestadiolaisia

ilman että saarnaajia lainkaan koulutetaan tuntemaan kirkon historiaa, oppia, pyhää Raamattua - sen kuin toistavat mitä toiset saarnaajat ovat ennen sanoneet

on samantapaista relativismia, jota kirkkokansasta ja kirkon johdostakin löytyy

antaa turhien riitojen olla, keskitytään siihen mikä on olennaista eikä revitellä uudestisyntymisen ja kasteen ongelmaa

tai tottahan Jeesuksen veri on sanoissa - kuka tommosta väittää että Jeesuksen veri olisi Sanassa ja viinissä, sakramentissa

missä ihmeen sakramentissa... mikä se on... eihän kristitty tommosta tartte


Mutta opillinen relativismi ei suinkaan ole kuvassa kun Netirucun Pathius Aleksandrialainen, Hamulius Atntiokialainen, Norpius Havucahous, Mamma Mia, Mikael Provocativus tai muut siellä vitsaa vääntävät asioista.

päin vastoin.

nämä pyrkivät vakavasti kohti katolista, yhteistä, kristillistä uskoa

Aleksandriassa painotetaan teoriaa, oppia, josta käsin asioita katsotaan

Antiokiassa painotetaan pyhiä Kirjoituksia, mitä siellä oikeasti lukee

tasapainoilu näiden kahden välillä on jokseenkin pähkinänkuoressa koko Kristuksen kirkon oppihistoria.

ja kirkon hajaannuksen syy - vaan ei erillisiksi puiksi vaan sen saman Kristuksen viinapuun haaroiksi.

niinkuin suuri puu, jonka eri oksilla linnut pesivät.



no mitä se harhaoppi sitten on.

harhaoppi on istutus, jota Jumala ei ole istuttanut ja joka revittävä juurineen pois.

Iesus Nazarenus sanoi
"Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois,"
Matt 15:13

Harhaoppi on Kristuksen kylvön näköinen istutus, joka harhauttaa monet. Se on sitä lusteviljaa, jota Vihollinen kylvää Herran elopelloille.

ateismi, pakanuus eivät ole harhoppeja, sillä ne tunnustautuvat julkisesti ei-kristillisiksi.

mutta areiolaisuus on vaarallisista vaarallisinta harhaoppia, koska se vetoaa Kristuksen sanaan ja sisältää annoksen raamatullista totuutta, jota vastaan Athanasiuksen uskontunnustus väärin järjen perustein nousee.

se on niin aidon näköistä. mutta tämän totuuden LISÄKSI Areios alkoi pohtia asioita ja päätyi "tietämään" salatusta Jumalasta, että Poika on muka eri olemusta kuin Isä.

tämä on tosi hankala järjelle - ja ratkesi vasta Khalkedonissa ja Athanasius sen hienosti sanoo

Poika on kyllä samaa olemusta kuin Isä mutta hän on myös samaa olemusta kuin äiti.

miten?

vain Jumala sen tietää, mutta näin asia on.



Harhaan voidaan mennä Raamatun kanssa monella eri tavoin

kaikkein tavallisinta on - tehdään Jari Tervot ja heitetään koko vanha kirja nurkkaan kirkon elämässä. äkkiä ollaan tykkiemme kanssa Pisissä ja oppimme kanssa kusessa.

voimme luoda järkeviä uskon lauseita, jotka silottavat Kirjoituksia järkemme mukaiseksi. Areios muisti,että Jeesus sanoi "Isä on minua suurempi" ja ei tuntenut Jumalaa. Hän unohti, että Jeesus sanoi "Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen"

voimme luoda uskon lauseita, jotka poimivat Kirjoituksista jotain jättäen jotain pois. Esimerkiksi "mikä ajaa Kristusta" on kaunis lause, ja rakas ohje etenkin luterilaisille, mutta siinä uhkaa koko Raamatun todellisuuden ohi kävely, kuten olemme nähneet. katse kohdistuu "vain Kristukseen" ja poltettakoon juutalaisten synagoogat.


Kirjoittanut: Patu

Luterilaisen opin perinteeseen kuuluu vanhurskauttamisopin keskeinen asema. Siten tunnustustilanteessa, jos jostain asiasta tulee kiistaa, vaikkapa ehdonvallanasiasta, joka vaarantaa tämän keskeisen opin vanhurskauttamisesta, niin siitä on pidettävä tiukasti kiinni vaikka toisessa tilanteessa voitaisiin antaa periksikin.

Luterilaisiin tunnustuskirjoihin on koottu myös näitä tällaisia asioita, jotka on opettajien syytä tuntea, oikean opetuksen ja autuutensa tähden.


Kirjoittanut: MikkoL

varsin tavallista on opillinen välinpitämättömyys, laiskuus ja sitä varten Herra herättää lammaslaumalleen ajasta aikaan miehiä ja naisia, jotka nostavat asiat esiin.

tällaisen haasteen kuullessaan opillisesti välinpitämätön ja Kirjoituksista piittaamaton nukkuva herätysliikkeen jäsen voi sanoa "voi kuinka tämä pahentaa meidän kristillisyyttämme"

ikäänkuin kirkon opilliset arvostelijat ja sen elämän arvostelijat itse keksisivät valheellisia väitteitä kirkon tilasta.

Jan Hus pisti ranttaliksi koska hän näki omin silmin, miten kirkko oli nuukahtanut ja unohtanut pyhän Raamatun. samoin Wycliff ja samoin Marttimme.

Laestadius ruoski ankarin sanoin Ruotsin kansankirkkoa sen opillisesta välinpitämättömyydestä, hengellisten asioiden unohtamisesta ja vääränlaisesta armonvarkaiden hyväksymisestä.

opillisia asioita, raamatullisia asioita



ja kuitenkin Kristuksen lammaslaumassa on aina niitä maan hiljaisia, joiden sydämessä elää rakkaus totuuteen - se on suuri ja ilmainen Jumalan lahja.

he kokevat, että ei heillä ole koko totuutta ja että monessa joutuu ymmärryksen sijasta vain uskomaan, kun ei järki sinne ulotu

he kokevat, että voi olla uskoon tarttunut aineksia, jotka eivät tulta kestä - ja antavat niiden sitten palaa, kun käry käy

he kokevat, että todellakin, monin eri tavoin Pyhä Henki johdattaa kaikkeen totuuteen

ja merkillisesti, vaikka eivät olisi kouluja lainkaan käyneet, he oppineiden ekumeenisen kirkon teologian ja Raamatun äärellä Hengessä iloitsevat totuudesta

vaikka se tekeekin kipeää

niin kipeää, että mukavampi on painaa villasella ja olla niinkuin ei oltaisikaan


tämän sunnuntain kehotuksen sana Jerusalemista on siis

tulkaa mukaan gallialaisten kylään Netirucuun tappelemaan Asterixin ja Obelixin ja muiden ixien ja ucsien kanssa

sillä kunnon opilliset ja raamatulliset ja kristillistä elämää koskevat Jukolan veljesten kylätappelut avaavat silmiämme, pakottavat sanomaan, mihin uskomme perustuu ja tutkimaan sekä toisten että omaa totuudellisuuttamme.

totuus sen kestää ja mikä ei koivuhalkoa kestä, etenkin visaista sellaista, saakin mennä.


asiat kun tappelevat niin ei silleen tartte ihmisiin mennä - vaan toki me menemme ja se kai kuuluu keskusteluun, että arvioimme toisiamme myös ihmisinä ja kristittyinä (tuo on julkisyntinen, tuo on harhaoppinen, tuo on tiukkapipo, tuo on lapin uskollinen, tuo on pihalla kaikesta...)

siksi saamme myös tässä tehdä parannusta - ihan itse - ja muistaa Herramme sanoja

Päivän Sanaa 31.10.2010


Sana tänään 23. sunnuntai helluntaista

Matt. 18:32-33
"Kuningas sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?'"

Virsi 442:3
Armon valo lävitsemme
aurinkona loistakoon,
Herran lämmin katse yltää
kylmimpäänkin pimentoon.



Athanasius vaatii täydellistä puhdasta uskoa

Herramme Jeesus Kristus vaatii vielä enemmän

"olkaa täydelliset, niinkuin teidän Isänne täydellinen on"

mutta meillä on armollinen Kuningas


...
Patu tuolla kommentoi uskonpuhdistuksen antamaa painotusta vanhurskauttamisopille.

näin on tosiaan

kuuluisa saksalainen kirkkohistorioitsija Adolf von Harnack sanoi minusta hyvin, että Kristuksen kirkolla on ollut kolme suuren suurta sisäistä teologista kamppailua

Areios ja kysymys pyhästä Kolminaisuudesta

Pelagius ja kysymys ihmisen osuudesta pelastukseen

Luther ja kysymys "miten löydän armollisen Jumalan"


... kaikki kolme tietenkin nivoutuvat toisiinsa ja kietoutuvat tähän yhteen ja ainoaan, Kristukseen, Hänen työhönsä ja kuka Hän oli, että sellaisen työn saattoi tehdä ja mitä Kristus ihmiselle merkitsee

lauantai 30. lokakuuta 2010

Pyhä Kolminaisuus - Athanasiuksen tunnustus

Olemme seuranneet Nikean - Konstantinopolin tunnustuksen alkuvaiheita - sitä muutettiin vain lisäämällä myöhemmin vastoin monien tahtoa tuo kirkon yhtenäisyyden kannalta kohtalokas kohta Pyhästä Hengestä joka Isästä "ja Pojasta" lähtee (filioque) jota ortodoksit eivät lausu.

valtava kamppailu kolminaisuusopista jatkui pitkälle ja - kuten sanottu - Espanjassa areiolainen kristillisyys oli goottien yläluokan suosiossa rahvaan pitäytyessä Nikeaan.

Augustinus pohti pyhän Kolminaisuuden salaisuutta niin, että päänsä meinasi haljeta.

Kuuluisa on tuo visio, uni, jossa hän kulkee meren rannalla ja näkee poikasen. tämä on kaivanut hiekkaan kuopan ja kantaa sinne kupilla merestä vettä.

"mitä teet" - aion siirtää meren tähän poika vastaa iloisesti.

Augustinus ymmärtää, että yhtä vähän hänen pieneen pääkoppaansa mahtuu pyhän Kolminaisuuden salaisuus.

Athanasiuksen uskontunnustus käyttää paljon juuri kirkkoisä Augustinuksen kirjoituksista otettuja ilmauksia Kolminaisuudesta ja se puhuu myös kristologiasta.

Tunnustuksen kärki on edelleen kohti Areiosta vaikka olemme jo 500-luvulla ja ilmeisesti juuri Hispaniassa.

toisin kuin Apostolinen ja Nikean-Konstantinopolin tunnustus, Athanasiuksen lopussa on hurjia uhkauksia niille, kirouksia, jotka eivät kaikkea juuri näin usko.

sitä käytetään harvoin kirkoissa, vaikka lännen kirkot sen hyväksyvät ja myös protestantit pitävät sitä perustavana tunnustuksena.

ortodoksinen kirkko ei ole sitä koskaan omaksunut, kuten myös hibernatus on meille kertonut.


Quicumque vult on tunnustuksen alusta sille tuleva nimi ja koko tunnustus on kirjoitettu latinaksi.

Athanasius kirjoitti tietenkin kreikaksi ja Nikea on kreikaksi.

minusta Herra valitsi ilmoituksen kieleksi kreikan - siis Vanha testamentti on hepreaksi ja arameaksi, Uusi testamentti kreikaksi.

molemmista on hienot käännökset, Septuaginta VT kreikaksi ja Vulgata koko Raamattu latinaksi.

Mutta kreikka on kielenä tavattoman herkkä ja hieno - sorry vaan, mutta ytimekäs klassisen kaunis latina ei pysty samaan

(vaikka tosin UT kirjojen kreikka vaihtelee Luukkaan hienosta koinee kielestä Ilmestyskirjan surkeaan kolinaan)


Tunnustuksen ensimmäiset lauseet, 1 - 28, koskevat pyhää Kolminaisuutta

toinen jakso 29 - 44 oppia Kristuksesta. Siellä käytetään meille jo tuttua "samaa olemusta" myös neitsyt Mariasta - Jeesus on samaa olemusta myös ihmisen kanssa.

lopussa ovat nuo kurjat kiroukset vääräuskoisille, jotka pistävät aikamme kristityn silmään... minkäs teet, siellä ne ovat.

tässä otan vain tuon alun, Areioksen vastaisen opetuksen joka korostaa pyhää Kolminaisuutta.

Kristologia on jo Efeson (431) ja Khalkedonin (451) ekumeenisten konsiilien jälkeistä, käy nestorilaisten kimppuun, enkä sitä tässä ota esille.

Pyhää Kolminaisuutta koskeva kohta nojaa vahvasti Augustinuksen valtaisaan de Trinitate (Kolminaisuudesta) teokseen vuodelta 415.


Dominus noster Iesus Christus, Dei Filius, Deus [pariter] et homo est. Deus [est] ex substantia Patris ante saecula genitus: et homo est ex substantia matris in saeculo natus. Jeesus on Jumala, "homoousios" samaa olemusta Isän kanssa Jeesus on ihminen, "homousios" samaa olemusta äitinsä kanssa




Athanasiuksen uskontunnustuksessa on kolmio Isä Poika ja Pyhä Henki sekä keskellä yksi Jumala.

Tämä "kaavio" on tietenkin täysin paradoksinen, järjelle käsittämätön, mutta selkeyttää ajatuksiamme - ja torjuu vinon pinon jakamattoman kirkon kauden Havukka-ahon ajattelijoiden vinoutuneita ideoita.


Isä ei ole Poika
Isä ei ole Pyhä Henki
Isä on Jumala

Poika ei ole Isä
Poika ei ole Pyhä Henki
Poika on Jumala

Pyhä Henki ei ole Isä
Pyhä Henki ei ole Poika
Pyhä Henki on Jumala

ja on vain yksi Jumala, ei kolmea Jumalaa.

.... huh....



Näin kuuluu Athanasiuksen tunnustuksen alkuosa, pyhän Kolminaisuuden tunnustus, joka on laadittu erityisesti presbyteeri Areioksen opetusta vastaan

kuten muistamme, Areios opetti, että Poika ei ole Isän vertainen eikä samaa olemusta (homoousios) eikä iankaikkinen

Poika on luotu tai tehty

Poika on Isästä syntynyt
joten on aika, ennenkuin Poikaa oli

tosin ennen maailman luomista sillä aika alkaa Pojasta, jonka kautta Jumala on kaikkeuden luonut



Athanasiuksen uskontunnustus

Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.


Yhteinen kristillinen usko on tämä:

Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen,
ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala,

persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta.

Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi,

yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa.



Sellainen kuin on Isä, sellainen on myös Poika ja Pyhä Henki:

Isä on luomaton,
Poika on luomaton ja
Pyhä Henki on luomaton.

Isä on ääretön,
Poika on ääretön ja
Pyhä Henki on ääretön.

Isä on ikuinen,
Poika on ikuinen ja
Pyhä Henki on ikuinen,

eikä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen,

niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön.

Samoin on Isä kaikkivaltias,
Poika kaikkivaltias ja
Pyhä Henki kaikkivaltias,
eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias.



Samoin Isä on Jumala,
Poika on Jumala ja
Pyhä Henki on Jumala,
eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala.

Samoin Isä on Herra,
Poika on Herra ja
Pyhä Henki on Herra,
eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra.

Niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, samoin yhteinen kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta tai Herrasta.



Isää ei kukaan ole tehnyt, luonut eikä synnyttänyt.

Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt.

Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, häntä ei ole tehty eikä luotu eikä hän ole syntynyt, vaan hän lähtee.



Isä on siis yksi, ei ole kolmea Isää,

Poika on yksi, ei ole kolmea Poikaa,

Pyhä Henki on yksi, ei ole kolmea Pyhää Henkeä.

Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia,

näin on siis palvottava niin kuin on sanottu - kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus.

Sen joka tahtoo pelastua, on siis ajateltava kolminaisuudesta näin.



Tässä on siis Athanasiuksen latinankielisen tunnustuksen virallinen Suomen ev.lut. kirkon tunnustuskirjoissa oleva käännös suomeksi.

ajattelen tuosta ukaasista näin

miljoonat kristityt ovat pelastuneet ilman, että heillä on mitään tietoa Athanasiuksen tunnustuksesta, Hispanian teologisesta kriisistä 500-luvulla jKr tai presbyteeri Areioksesta.

ei tämä ole jokin pelastuksen mantra.

miljoonat kristityt ovat pelastuneet ilman, että heillä on näin syvällistä ja kielelliseti tarkasti määriteltyä käsitystä siitä, mikä on pyhä Kolmiyhteys.

he kaikki ovat pelastuneet Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta yksinkertaisella sydämen uskolla ja suun tunnustuksella.

nettiruukussakin olen käyttänyt kilometrikaupalla palstatilaa alustaakseni näitä asioita, eikä tämä ole kuin pientä raapustelua jättimäisen aiheen äärellä.

Matti ja Maija siellä Juhani Ahon rautatiellä ovat ihan hyvässä turvassa.

ei Herra vaadi korkean tason teologisia tietoja ja kirkkohistorian tuntemusta niiltä, jotka kutsuu luokseen.


Sen sijaan jos alat opettajana opettamaan Kristuksen kirkolle jotain, joka poikkeaa tästä pyhän Kolminaisuuden määrittelystä, pidä varasi!

taivasosuutesi on uhalla

ei pidä ruveta opettamaan, jos ei tiedä mistä on edes kyse.

Athanasiuksen tunnustus on kirkon opettajille ja uskon sisällön tulkitsijoille ohjeellinen ja papin tai saarnaajan, joka tästä ohi ajaa ja tämän vastaisesti opettaa, voi käydä sangen kalpaten.

ainakin, jos tahdot Athanasiuksen espanjalaista tunnustusta vastoin opettaa, muista että se on luterilaisen kirkon perustava tunnustuskirja ja että se uhkaa sinua tosi huonoilla seurauksilla.

vähintä minkä voit tehdä on koettaa ymmärtää, mitä he sanovat ja sitten selittää, miksi olet eri mieltä ja niin opetat Jumalan kansaa.


Isän Jumalan kohdalla me kaikki taidamme olla jokseenkin samaa mieltä.

mutta on opettajia, jotka laukovat levottomia Jeesuksesta Kristuksesta

ja on opettajia, jotka laukovat Pyhästä Hengestä levottomia.


tässä on paikka sanoa hepalle ptruu! hei... olenkos pysynyt tällä kaidalla tiellä, kristillisen kirkon opin sydämen puhtaudessa vai lähtenyt omille teilleni omassa viisaudessani ja omien Raamatun tulkintojeni kanssa?


"älköön aivan monet teistä ryhtykö opettajiksi, sillä me saamme sitä kovemman tuomion"

muistanet kuka ja missä näin kirjoittaa

turha pistää itseään kovemman tuomion eteen noin vain...

Aa Aa Athanasius

Egyptin Alexandriasta tulleen Areioksen ajatukset löivät läpi Kristuksen kirkon kuin kuuma veitsi voihin ja levisivät hyvin laajalle, myös valtakunnan rajojen yli Euroopan goottien keskuuteen.

Koska myös voimakas keskushallinto, Konstantianopolin keisari ja patriarkka, olivat monasti Areioksen kannalla, ei ollut mitenkään itsestään selvää, kuinka tässä käy.

Nikean ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskouksen jälkeen taistelu vain kävi kiivaammaksi. Siellä, nykyisen Turkin alueella lähellä Bosporin salmea, tämä kristikunnan peruspilari, 318 piispan antama uskontunustus, koottiin.

Mutta Jeesuksella Kristuksella oli älykkälle Areiokselle älykäs vastaus - nuori Athanasius.

korostan taas tätä - meidän Herramme toimii tässä ajassa omiensa kautta. Me olemme Hänen ruumiinsa ja meidän kauttamme Hän toteuttaa Isän tahtoa.

voi olla, että minun tai sinun tehtävänä ei ole pelastaa Kristuksen kirkkoa sitä uhkaavasta hengellisestä perikadosta, vaan että Herralla on meille hieman pienempi ojankaivuu mielessä.

mutta kun Hän saa omiaan käyttää, niin tulokset ovat Hänen vastuullaan ja jos ei saa käyttää, emme kanna hedelmää.

Kerron tässä Athanasiuksesta ja hänen elämästään Jeesuksen palveluksessa.

muistutan heti kättelyssä että ns Athanasiuksen uskontunnustus on kyllä hänen nimissään mutta ei kaikella todennäköisyydellä hänen laatimansa vaan toista sataa vuotta myöhäisempi.


Athanasius on Kristuksen kirkon suurimpia sankareita.

Häntä arvostavat kaikki kristikunnan haarat, hän on Neljän Suuren Opettajan joukossa ortodoksikirkossa, Kirkon Tohtori katolisessa kirkossa, protestanttiset kirkot lukevat hänet suuriin kirkkoisiin ja kopteille hän on kunnioitettu paavi Athanasius.

Näin vakava oli Areioksen aiheuttama vaara, että kristillinen kirkko arvostaa taistelijaansa kautta koko kristikunnan.

(pyhä Augustinus, esimerkiksi, ei ole niin suuressa huudossa idässä koska kannatti filioque opetusta jne)

rakkaalla lapsella on monta nimeä, Athanasius Aleksandrialainen,
Athanasius Suuri, Athanasius Apostolinen, paavi Athanasius I...

mikäs poitsu tää oikein siis on?



Ennenkuin lähdemme tuota miettimään, kerron vielä yhden asian johdantona:

Athanasius sai kuolla rauhallisesti papistonsa ja diakoniensa ollessa läsnä ja hänet haudattiin Aleksandrian kaupunkiin.

Vaan eihän näin pyhän miehen maalliset jäännökset saaneet sinne jäädä, vaan ne kuljetettiin Italiaan.

Kun Egyptin kristittyjen, koptien, paavi Shenouda III (syntyisin Nazeer Gayat s. 1923) oli vierailulla paavi Paavali VI luona Roomassa toukokuussa 1973, Athanasiuksen jäännökset annettiin hänelle mukaan vietäväksi kotiin Egyptiin.

Suurin juhlallisuuksin tämän Kristuksen kirkon sankarin luut tuotiin Kairoon ja ne ovat siellä uuden Pyhän Markuksen koptilais-ortodoksisen katedraalin holvissa.



pyhän Athanasiuksen juhlassa siellä veisataan näin - vanhaa kunnon kirkkotaistelua muistaen!

"Oi pyhä Athanasius!
oikean opin pilarina

sinä torjuit Areioksen vääräoppisen turhuuden

pitämällä kiinni siitä, että Isä ja Poika ovat yhtäläise olemukseltaan

Oi kunnioitettu isä, rukoile Kristusta, meidän Jumalaamme, pelastamaan sielumme."

sana on tietenkin homoousios!



Lapsesta se alkoi

Athanasius syntyi vuonna 293 Egyptissä vilkkaassa merenkäynnin ja kaupan satamakaupungissa ja kreikkalais-roomalaisen kulttuurin keskuksessa Aleksandriassa.

(Se kantaa yhä tänään perustajansa Aleksanteri Suuren nimeä ja on modernin Egyptin merkittävä miljoonakaupunki itäisen Välimeren rannalla)

Lapset olivat leikkimässä meren rannalla "kristillistä" leikkiä. Nuoren Athanasiuksen päähän oli pälkähtänyt, että leikitään kastamista ja hän oli "piispa". Niin he kristittyjen tapaan nyt aamusella siellä kastoivat toisiaan vedellä!

No leikiksihän se olisi jäänyt, ja ehkä joku pappi olisi moisesta pyhästä leikistä suuttunut.

Mutta Aleksandrian piispa Aleksander ei suuttunut, päin vastoin!



Korkea-arvoinen kirkonmies odotti tuona aamuna pappeja saapuvaksi aamiaiselle luokseen. Menossa oli jokin suurempi kristillinen juhla ja heitä oli kokoontunut kauempaakin paikalle.

Kun vieraat eivät olleet vielä saapununeet piispa seisoi mietteissään avoimen ikkunan äärellä ja huomasi siellä leikkivät pojat. "Nehän leikkivät kastamista" hän huomasi ja lähetti jonkun tuomaan heidät luokseen.

Millä mielellä mahtoivat tulla sieltä rannalta tärkeän piispan taloon?

Mutta hän puhutteli heitä isällisesti ja kysyi, mitä olivat pojat puuhanneet. Kävi ilmi, että pikku Athanasius oli tosiaan "piispana" muutaman pojista kastanut.

Ja voi ihmettä!

Piispa Aleksander päätti, että tämä leikkikaste on pätevä. Ja näin pojat kutsuttiin kirkon kouluun ja vanhempien suostumuksella heistä aiottiin kouluttaa pappeja.



Mikäs se tämmöinen piispa on, joka näin radikaalisti toimii ja rakkaudella poikasia hoiti?

Aleksander on Egyptin kansallisen kirkon 19. paavi Markuksen istuimella (Markusta pidetään Egyptin evankelistana siinä missä Pietaria Rooman) ja hän kuoli Nikean kirkolliskokouksen jälkeisenä vuonna 326.

Älkäämme halveksien pitäkö häntä jotenkin kepposena tuon lasten leikin siunaamisensa takia, sillä tämä piispa kantoi ruumiissaan kidutusten jäljet ja oli kärsinyt sekä keisari Galeriuksen että Maximiuksen määräämissä ankarissa vainoissa.



Onko tämä poikien kasteleikin tapaus sitten pyhimyslegendaa vai taphtuiko todella näin?

No - selvitetään mistä siitä tiedämme?

Kertomuksen Athanasiuksen ja kavereidensa leikistä sekä piispan vastauksesta on tallentanut meille historioitsija Tyrannius Rufinus (344-415), joka käänsi monien kreikkalaisten kirkkoisien teoksia latinaksi. Rufinus kertoo lapsista Kirkkohistoriansa I osa luvussa xiv.

Rufinus on hyvin merkittävä Kristuksen kirkon palvelija, joka toi lännen kirkon tietoisuuteen idän isien opetuksia ja elämänvaiheita.

Hän oli Kristukselle elämänsä antanut munkki, mutta samalla myös oppinut teologi syntyisin Italian Aqueilasta ja joka matkusti merkittävän kristityn naisen, Melina Vanhemman, seurueessa tänne Jerusalemissa, ja perusti luostarin Öljyvuorelle.

Häntä pidettiin niin suuressa arvossa, että paavitkin pyysivät häntä luokseen vahvistamaan kirkolle tärkeitä asioita.

Joten ei ole minusta syytä noin vain ohittaa käden huiskauksella tätä erikoista kertomusta Athanasiuksen lapsuudesta. Se on Rufinuksen arvovallalla sinetöity (vaikka ei siis 100% varma!).


Toinen merkittävä kirkon historian kirjoittaja, Sozomen (400-450) kertoo, että nuori Athanasius osoittautui lahjakkaaksi oppilaaksi. Hän oli innokas ja etevä ja sai kattavan kielitaidon sekä perusteellisen teologisen koulutuksen Aleksandrian kuuluisassa koulussa.

Tuohon aikaan oli kaksi erityisen merkittävää "yliopistoa", Aleksandria ja Antiokia, joissa oli teologiassa ja etenkin Raamatun opetuksessa erilainen hengellinen painotus.

Nämä suurte opinahjot olivat Nikeassa toisiaan vastaan, sillä
muistamme kuinka Areios sai antiokialaisen ja nyt kuulemme, että Anasthasius sai aleksandrialaisen koulutuksen!


tämä Sozomen muuten on Palestiinasta syntyisin, Gazan kaupungin lähellä olleesta Betheliasta (bet elias, Eliaan talo)



Pojalla riitti kyllä sitten oppivuosia - ei ollut kiirusta piispalla miehen suhteen. Jo nuorena piispa otti pojan sihteerikseen erilaisiin hommeleihin. Mutta kouluja käytiin ja Athanasius sai kreikan ja latinan, aikansa filosofian ja teologian sekä Raamatun opetusta.

Vasta vuonna 319 usean vuoden opintojen ja palvelun jälkeen piispa Aleksander vihki 26 vuotiaan Athanasiuksen kirkon palvelusvirkaan diakoniksi.

Nikeassa Athanasius oli sitten jo täysivaltainen piispa Aleksanderin sihteeri. Hän eli askeettisen munkin elämää siinä missä Areioskin (ja myöhemmin esimerkiksi Pelagius) ja osallistui teologiseen keskusteluun hyvin aktiivisesti.

Kun piispa sitten kuoli vuonna 328 suuresti kunnioitettuna Egyptin paavina Markuksen istuimella, Athanasius valittiin ilman suurempia metakoita hänen seuraajakseen.



Tultuaan piispaksi Athanasius aloitti heti hiippakuntiinsa tutustumisen ja matkusti paljon pohjois-Afrikassa Egyptin naapurissa Libyassa.

Siellä oli 300-luvulla voimakasta hengellistä elämää ja kirkkokansaa, myös paljon munkkeja ja erakkoja, jotka vetäytyivät kylistä ja kaupungeista autiomaan hiljaisuuteen.

Myös Egyptin läntisessä autiomaassa Niilin ja Punaisen meren välisessä karussa ja vedettömässä vuoristossa, asui erakkomunkkeja, joihin piispa Athanasius nyt tutustui.

Kristuksen kirkon kannalta nämä ovat merkittäviä asioita, sillä Egyptissä ja Libyassa syntyi ja kehittyi 300-luvun taitteessa ajatus "luostarista" jossa maailmasta eronneet kristityt elävät ja rukoilevat yhdessä.



Koska meilleä luterilaisilla on verissä luostarien halveksunta uskonpuhdistuksen ajan saksalaisten ja sveitsiläisten ja ranskalaisten teologien ankaran arvostelun perusteella, muistutan taas että Martti Luther oli augustinolainen munkki Erfurtin luostarissa.

Luostarit olivat kuin kilpikonnan kuori, jonka sisällä usko Jeesukseen kesti ajan myrskyt kun länsi-Rooman valtakunta romahti goottien ja vandaalien jalkoihin.

Siitä tuli lännessä ja idässä Raamatun käsikirjoitusten ihana raikas lähde ja arkisto, missä Jumalan Sanaa huolellisesti kopioitiin ja kauniisti koristeltiin - aikaa kun oli munkeilla...

siellä kehittyi kirkon liturgia ja laulu ja sieltä tuli monia hengellisiä johtajia, piispoja, paaveja, patriarkkoja, teologeja, jotka ovat olleet ratkaisevan tärkeitä Jeesuksen omalle lammaslaumalle - ja yhä on.

(väärinkäytöksiä ja pyhityksen kanssa sekoilua ja selibaattia ja muuta on tosin Saatana osannut myös käyttää hyväkseen, sitä emme toki kiellä)



Suomessa muistamme lähinnä Armolaakson Birgittalaisen luostarin (Naantali), joka uskonpuhdistuksen aikaan suljettiin. Vasta nyt, 500 vuotta myöhemmin, birgittalaiset ovat palaamassa myös maailman luterilaisimpaan maahan.

(joka ehkä ei ole ihan niin luterilainen kuin joskus kuvittelemme valehtelevien tilastojen kanssa)


Piispan matkoillaan Athanasius tutustui henkilökohtaisesti Pachomius (292-348) nimiseen erakkoon, jota pidetään kristillisen luostari-instituution perustajana.

Athanasius kirjoitti pyhän Antoniuksen (251-356) elämänkerran vita Antonii, jolla on ollut tavattoman syvä vaikutus Kristuksen kirkkoon.


Kaikki nämä henkilöt ovat siis osa sitä Kristuksen suunnatonta lahjaa, jota hän on Egyptistä käsin antanut kristikunnalleen:

kirkkoa järisyttänyt presbyteeri Areios, joka pakotti miettimään Jeesuksen tapahtumien ja pesoonan kokemuksen jälkeen, kuka on meidän Jumalamme.

henkensä uhalla pyhän Kolminaisuuden opettaja, piispa Athanasius, jota ilman taitaisimme olla kaikki tänään areiolaisia.

luostariliikkeen perustaja erakko Pachomius

pyhä Antonius, oppimaton erakko kaikkein karuimman Egyptin autiomaan keskellä, joka eli Kristuksessa niin lähellä Jumalaa.



Kirjoittanut: Patu

Kiitos Mikolle näistä kirkkohistoriallisista katsauksista. Ne antavat tärkeää taustaa kirkon ja sen teologian kehityksestä.

Koska MikkoL on usein aikaisemminkin puolustanut luostarilaitosta kuten tässä sillä, että Luther oli ollut augustiinolaisluostarin munkki

"Koska meilleä luterilaisilla on verissä luostarien halveksunta uskonpuhdistuksen ajan saksalaisten ja sveitsiläisten ja ranskalaisten teologien ankaran arvostelun perusteella, muistutan taas että Martti Luther oli augustinolainen munkki Erfurtin luostarissa." MikkoL

Niin on hyvä muistaa, että Lutherin munkkius ja luostarissa olo ei kyllä kelpaa niiden puolustamiseksi, koska hän itse syvästi halveksi luostarissa oloaan päästyään siitä erheestään irti. Luther kehotti myös muita jättämään luostarit ja hävittämään kyseisen instituution.




Kirjoittanut: MikkoL

no - niin tehtiin protestanttisissa maissa, esimerkiksi Ruotsi-Suomessa jo Kustaa Vaasan aikana lakkautettiin kaikki luostarit ja niiden maat ja mannut ja rakennukset otettiin valtiolle.

ei siis evankeliselle kirkolle! sen verran kunkku osasi pitää puoliaan.

mutta muiden kirkkojen elämässä luostarit ovat jatkaneet elämäänsä, kuten hyvin tiedämme ja niillä on esimerkiksi ateistisessa Neuvostoliitossa ollut Kristuksen kirkon kannalta aivan oma roolinsa - mitä ei kansallistettu siis. Kreml...


mietin tuota "henkistä luostaria" jonka esikoislestadiolainen herätysliike tarjoaa tässä kristillisyydessä.

siihen liittyy vetäytyminen maailmasta omien pariin henkisten Siionin muurien taakse, joilla on vartijansa.

siihen liittyy tietty henkilökohtainen asketismi ja kieltäytyminen tämän maailman huvituksista ja koreilusta.

siihen liittyvät apotit, jotka saarnaajamunkkeja valikoivat, hallitsevat ja ohjaavat ja pitävät perinteisellä kaidalla tiellä, joka on jo ennen hyväksi havaittu.

siihen liittyy tietty makeus, että vaikka kieltäytymistä on niin elämme kuitenkin parempaa elämää kuin nuo tuolla muuriemme takana olevat kadotuksen lapset ja kuolleen uskon harhaan menevät Pyhästä Hengestä osattomat.

siihen liittyy uskollisuus luostarisäännöille, joihin on totuttu ja joita pidetään terveellisinä ja hyvinä.

siihen liittyy oma luostarin liturgia ja laulutapa

ja toki tämän luostarin munkeilla ja nunnilla on oma muista erottuva asunsakin, sillä pukeutuminen kuuluu uskonnolliseen elämään olennaisesti



esikoisten luostariliike jää kuitenkin toiseksi verrattuna Kristuksen kirkon luostareihin muinoin ja tänään.

nimittäin apotit ja abbedissat huomasivat varsin pian, että joutilaisuus ja laiskuus eivät ole hengellisesti hyväksi.

noviiseista alkaen luostareissa on siis tiukka päivittäinen kuri, tehdään työtä jota annetaan ja kautta maailman katoliset ja ortodoksiset munkit ja nunnat ovat tulleet tunnetuiksi laupeudentyöstä.

kaikki eivät ole vetäytyneet siis luostarin hiljaisuuteen, vaan ahervat äiti Teresan tavoin jossain Mumbasan slummeisa tai Afrikan pimeässä yössä.

esikoisten luostari on vain heitä varten, hengellinen huoltolaitos, jossa varmistetaan oma taivasosuus.

muista ei piitata ja arjessa eletään tavallisen suomalaisen keskiluokan tavoin, sillä järjellä jonka Jumala on ihmiselle antanut.



niin Patu, uskoisin että aikamme katolisilla ja ortodoksisilla munkeilla ja nunnilla olisi jotain opetettavaa aikamme esikoisille - ja miksei tavallisille luterilaisillekin, jotka eivät niin koe olevansa Siionin muurien sisällä omiensa parissa.

Martti Luther eli aikana, jolloin sekä kirkko että luostarilaitos oli lännessä järkyttävässä rappiotilassa.

tästä meillä on kertomuksia, italialaisen mafia suvun Medicien paavin lapsista, mitä silloin luostareissa tapahtui miesten ja naisten kokiessa keskinäistä vetoa jostain syystä...

ja ah niin hurskasta menoa, joka oli paljon tavallista kansaa pyhempää.

Luther antoi satikutia ja aiheellisesti antoikin - ja uskonpuhdistus sekä vastauskonpuhdistus vaikuttivat koko läntiseen luostarilaitokseen tervehdyttävästi ja puhdistavasti.

vaan tuo selibaatti näyttää olevan vähän kaksipiippuinen juttu... jonnekihan se seksuaalinen energia suuntautuu..


olemme katselleet Athanasiuksen lapsuutta, nuoruutta piispa Aleksanderin suojissa ja hänen oman piispuuden aikansa alkua, matkoja pitkin Egyptiä ja pohjois-Afrikkaa ja tutustumista seurakuntiin ja erityisesti tuohon aikaan Egyptissä kehittyneeseen erakkojen ja luostareiden maailmaan.

lahjakas ja syvällisesti oppinut Athanasius oli siis piispa Aleksanderin sihteerinä ja avustajana Nikean ekumeenisessa kirkolliskokouksessa 325, ja tärkein vastustaja Areioksen ja piispa Eusebius Nikomedialaisen johtaman kristittyjen ryhmän opetukselle Jumalasta.


voisimme kuvitella, että kun keisari Konstantinus Suuren kokoama piispojen joukko jotain päättää, niin asia on siitä katki ja putkessa.

vaan niin ei suinkaan käynyt.

heti Nikean jälkeen - missä piispa Eusebius oli pitkin hampain ja vasten tahtoaan allekirjoittanut Areioksen vastaisen uskontunnustuksen, poliittiset voimat lähtivät liikkeelle hänen kanssaan.

Eusebius oli keisarin ystävä ja sai sitten palata takaisin - hän on se piispa, joka Konstantinus Suuren sitten kastoikin tämän kuolinvuoteella 22. toukokuuta 337.

kamppailua Nikeasta käytiin lukemattomissa konsiileissa niin että joku aikalainen huvittuneena kuvaa miten piispat laukkasivat maanteitä ristiin rastiin kokouksesta toiseen.


keitto muhi kattilassa 325 jälkeen ja Konstantin Suuri alkoi kääntää kelkkaansa Areioksen asiassa ja pahaa tarinaa kerrottiin hovissa Athanasiuksesta.

Hänelle muistutettiin hienovaraisesti, että Athanasius oli vain 28 tullessaan piispaksi kun minimi-ikä oli 30. Hän tappeli jatkuvasti Areioksen kanssa, joka oli ollut pappina juuri tuossa kaupungissa Aleksandriassa ja jota piispa ei tahtonut sinne ottaa takaisin.

Hän oli kuulemma käyttäytynyt siveettömästi, verottanut egyptiläisiä laittomasti, tukenut keisarin vastaisia kapinallisia, murhauttanut erään piispan ja käyttänyt tämän irtihakattua kättä taikuudessa...

Näemme noista syytöksistä, mikä henki Athanasiusta nyt ahdisteli eri ihmisten kautta. Näemme myös, miten erinomaisen tärkeästä asiasta on kyse Nikean uskontunnustuksessa ja Areioksen asiassa, että pahuuden Päämies näin siitä kiivastui.

Niinpä yhdeksän vuotta Nikean jälkeen Athanasius kutsuttiin piispojen synodiin Palestiinaan Kesareaan (nykyisestä Tel Avivista pohjoiseen), mutta hän ei mennyt sinne mukaan.



Tasan kymmenen vuotta Nikean jälkeen vuonna 335 itse keisari Konstantin Suuri - Nikean järjestäjä - kutsui piispat koolle Tyyron kaupunkiin. Tämä on yhä nykään elävä kaupunki Libanonin rannikolla -- Raamatusta meille etenkin Hesekielin kirjasta.

Keisari lähetti nyt uhkavaatimuksen, että jos Athanasius ei tule mukaan hänet tuodaan sinne väkisin.

"Taidettiin mokata Nikeassa" 310 piispaa ajattelivat ja hovissa suuren vaikutusvallan saanut piispa Eusebius Nikomedialainen johti asiat niin, että Athanasius tuomittiin ja erotettiin tehtävästään Aleksandrian piispana!



Athanasius lähti välittömästi Tyyron kaupungista ja matkusti Konstainopoliin tavaten keisarin henkilökohtaisesti 6. marraskuuta 335.

Monta asiaa selvitettiin ja taisivat nuo syytteet murhasta ja taikuudesta ja siveettömyydestä kaatua omaan mahdottomuuteensa pyhän miehen läsnäollessa.

Vaan yksi syytös pysyi - keisarille sanottiin, että Athanasios olisi uhannut katkaista vehnän viennin Aleksandrian satamasta Roomaan, ellei keisari lakkaisi toimenpiteistään egyptiläisiä vastaan.

"Egypti on Rooman vilja-aitta" sanottiin syystä, sillä Niilin suistoalue on maailman viljavimpia seutuja kymmeniä metriä paksuine tuomine multakerroksineen, joita Niilin tulvat vuosittain kastelivat.

Joten piispan uhkaus oli melkoisen vakava - joskaan sitä ei missään oikeudenkäynissä käsitelty tai todistettu, että näin oli.

Ja niin viralta pantu ex-piispa karkoitettiin kauas Trieren kaupunkiin Reinin varsille pois harmia tekemästä.



Athanasius matkusti paljon tuohon aikaan ... valtion toimesta.

Oltuaan pari vuotta Trieressä hän sai kutsun tulla takaisin kotikaupunkinsa piispaksi. Keisari oli kuollut ja Eusebius Nikomedialainen oli hänet kristityksi kastanut.

Vaan tuskin oli matkalaukkunsa kerinnyt purkaa, kun Konstantinus Suuren poika keisari Konstantius II (317-361) antoi vuonna 338 uudelleen määräyksen karkottaa Athanasiuksen.

ymmärrämme, että kun suuren ja tärkeän Aleksandrian piispa lentää kuin leppäkeihäs, niin monet vähäisemmät Nikean uskontunnustukseen pitäytyvät papit ja munkit ja piispat saivat myös tuntea areiolaisten kristittyjen vihan ja valtion ankaruuden.


Eipä näyttänyt tilanne hyvältä trinitaarisille kirkonmiehille ja naisille. Eip!

Athanasius matkustikin nyt pakoon Roomaan, jossa länsi-Rooman keisari Constans (323-350) otti hänet suojiinsa, samoin Rooman piispa, paavi Julius I (k.352).

Mutta turhaan nämä lännen lokarit ja Egyptin piispat koettivat palauttaa Athanasiuksen aseman.

Idän miehet pysyivät lujina, ja asettivat Georgios Kappadokialaisen Aleksandriaan piispaksi Athanasiuksen sijaan, eivätkä edes osallistuneet sen enempää Rooman 341 kuin Sardican (nyk Sofia, Bulgaria) kokouksiin joissa Athanasiusta koetettiin palauttaa virkaan.

(länsi-Rooman keisari Constans oli muuten avoimesti homoseksuaalinen, josta ei armeijassa pidetty, ja luonteeltaan varsin raaka mies. Hänet murhattiin 350 kun etsi turvapaikkaa temppelissä).



vaan taas Athanasius joutui reissuun.

Vuonna 346 hänen tilalleen asetettu piispa Gregorius kuoli ja Rooman keisari Constans jotenkin nyt vain onnistui saamaan Athanasiuksen ängettyä takaisin virkaan, joka tälle laillisesti kuului.

Athanasius oli Egyptissä tähän aikaan jo kansallissankari. Suurella riemulla hänet asettiin takaisin Aleksandrian piispaksi.

Tästä alkoi kymmenen vuoden menestyksen iloinen ja hedelmällinen aika, jonka kuluessa Athanasius myös kirjoitti Areioksesta ja maanpakolaisuuden vuosistaan (Puolustus areiolaisuutta vastaan).


Vaan matkaan taas, Athanasius!

keisari Constansin murhan jälkeen syttyi Rooman alueella sisällissota jonka seurauksena Konstantinus Suuren pojista ainoana henkiin jäänyt Constantius II (317-361) nousi Rooman yksinvaltiaaksi.

Aleksandriassa oltiin viettämässä yörukouksia vuonna 356 kun joku yritti siellä murhata piispan. Varmaan todella korkealta kirkollislta ja valtiolliselta taholta oli tullut siihen kehotus.

Athanasius lähti samana yönä jo reissuun, kulkien nyt ylä-Egyptiin. Siellä hän piileksi luostareissa ja yksityisissä kodeissa, kirjoittaen lisää Areioksen asiasta ja tapahtumista omalta kannaltaan.

Jossain vaiheessa häneltä pinna siellä petti ja hän kirjoitti, että keisari Constantius II on anti-Kristuksen edelläkävijä!


Noh nih... keisari Constantius II kuoli vuonna 361 ja hyvin pian sen jälkeen murhattiin Aleksandrian piispaksi Athanasiuksen tilalle asetettu ja kansan vihaama piispa Georgius.

Athanasius pakkasi taas kamppeensa ja palasi Aleksandriaan 361.

eh...

eipä ennättänyt kuin pitää alustavan Aleksandriaan kootun piispojen synodin keskustelemaan Kolminaisuudesta

kun keisariksi noussut Julian Luopio antoi 362 piispallemme taas lähtökäskyn ja Athanasius matkusti uudelleen ylä-Egyptiin. olikohan edes kaikkia laukkujaan ehtinyt purkaa...



no - niinkuin jojo hän palasi Aleksandriaan keisari Julianin kuoltua 363

kunnes keisari Valens lähetti hänet taas reissuun 365!

mutta jäkkä oli saanut tarpeekseen reissaamisesta (tai pakkaamisesta) ja siirtyi vain Aleksandrian ulkopuolelle, mahdollisesti vanhaan sukuhautaan asumaan (niissä oli vainajan muistopäivää varten huone)

siellä hautausmaalla hän sitten eleli, kun ystävänsä saivat keisarin mielen muuttumaan ja muutaman kuukauden jälkeen hän palasi virkaansa 365.

sitä hän sitten hoiteli, opettaen erityisesti Jumalan Sanan tulemisesta lihaan (inkarnaatio).

Athanasius sai kuolla kotonaan rauhallisesti kristittyjen veljiensä ympäröimänä toukokuun 2. 373.


Konstantinopolissa oli keisareina koko Athanasiuksen piispuuden ajan Areioksen kannattajia ja heidän suojeluksessaan areiolaiset piispat menestyivät.

Saatana ahdisteli Athanasiusta toden teolla, kuten olemme nähneet, ja henkensä oli usein vaarassa.

Ei hän ole tätä pyhää miestä, Jeesuksen palvelijaa, vieläkään unohtanut eikä väsy valehtelemasta.

voit hyvinkin kohdata "uuden kirkkohistorian" tuntijoita, jotka kertovat sinulle että "blääh, ei Athanasius ollut mikään pyhä mies vaan häikäilemätön kirkkopoliitikko, joka ei kaihtanut mitään keinoja kyltymättömän vallanhimonsa tieltä"

älä purematta niele kuitenkaan näitä väitteitä.



no mitäs sitten tapahtui?

tapahtui läps läps

Herra antoi koko Rooman luhistua

itä-Roomassa nousi valtaan keisari Theodosius I joka teki äkkilopun areiolaisuudesta.

Vuoden 381 Konstantinopolin toinen ekumeeninen konsiili täydensi Nikean uskontunnustusta, etenkin sen hiukka lyhyttä kohtaa Pyhästä Hengestä (... Nikean isät kun olivat vain sanoneet. "ja uskomme Pyhään Henkeen")

siihen se loppui idässä.

lännessä - ah - näin pääsemme takaisen varsinaiseen tarinaamme.

olenko muistanut kertoa, että länsi-Rooman rajojen takana ruotsalaiset (goottilaiset) olivat omaksuneet areiolaisen kristinopin Ulfilalta ja että Hispaniassa visigoottien ylhäisö oli areiolaista, tyhmä kansa nikealaiasta?

tai muistinko mainita että frankkien kuningas Klovis I oli ensimmäinen, joka otti kääntyi pakanuudesta suoraan nikealaiseen kristinuskoon.

jos en ole, palaan näihin muilla palstoilla


----------
koska minulla tahtoo noi Konstat mennä sekaisin, paitsi Havukka-ahon Konsta Pylkkänen, minulle - ja ehkä sinullekin - on apua tästä sukutaulusta.

Flavius Consantius - Helena
saivat Constantiuksen eli Konstantinus Suuren (272-337)

Minervinan kanssa Konstantinus Suuri sai Crispus nimisen pojan.

Faustan kanssa Constantinus I sai lapset (hallitusaika)

Constantine II (337-340)
- hänen poikansa Gratian (367-383)

Constans (337-350)

Helena tytär - Julian Luopion puoliso (360-363)

Constantia

.....
muuten mukavaa perhettä, paitsi etät ortodoksisen kirkon pyhimys Konstantinus Suuri antoi myrkyttää poikansa Crispuksen 326 ja Helena tytär jätti samana vuonna isänsä käskystä äitinsä, Faustan, ylikuumaan saunaan. ei kestänyt äitimuori sitä löylyilpailua.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Aa Aa Areios

..........
Haluan omistaa tämän pienen tutkielmani professori Lauri Koskenniemelle (1917-2009), joka opetti meille nuorille teologian opiskelijoille kärsivällisesti ja syvällisesti homoousion ja homoiousion eroa ja kertoi myös Theodore Mopsuestialaisesta (350-428), jonka hassu nimi sai koko satapäisen salin sangen iloiseksi.
.............

Aa, aa, ankka
Aa, aa, ankka,
takapuoli vankka
keinuu käynnin tahdissa,
kun hän kulkee vahdissa
ympärillä pesän koko kevätkesän,
ettei veisi munia lapset vallattomat
Näkee usein unia unia,
kuinka pojat somat kuorestansa pujahtaa,
piip, paap, kvaa, kvaa,
kuorestansa pujahtaa, piip, paap, kvaa.

Perinteinen runo

....
olisin voinut otsikoida myös Aleksander, Athanasius, Areios mutta tämä on minusta hauskempi. (Muistan tuon ankan pikkupojasta jo.)

olemme edelleen Euroopan evankelioinnin perusteissa emmekä vieläkään päässeet Austraasian Brunhildaan - taustojen selvittely vie aikansa.

kyseessä on eräs koko kristillisen kirkon historian vakavain teologinen keskustelu ja tutustumme siihen tässä hieman.

tämä palsta toivottavasti antaa myös aineksia ns Athanasiuksen uskontunnustuksen käsittämiseen ja asettamiseen oikealle paikalleen omassa kristillisessä maailmankuvassamme.

(nimen voisi kaiketi suomessa sanoa myös Arius kaikkien Arien iloksi, vaikka nimi Ari todennäköisesti tulee heprean sanasta Ariel, Herran liesi)


Kuka on Jeesus Kristus?

Areios (250/6 – 336) etsi vastausta Raamatusta, kirkon opetuksista ja Jumalalta saamaansa terävää järkeään käyttäen.

Keskustelu paisui niin suureksi ja asiat levisivät kuin Jokisen eväät pitkin Kristuksen kirkkoa, että keisari Konstantinus Suuri päätti vuonna 325 kutsua koolle kaikki piispat ja oppineet päättämään, miten asia on.

Nikaian trinitaarisesta uskontunnustuksesta on tullut kristillisen kirkon opillinen perusjalka, mutta se on nähtävä 381 pidetyn Konstantinopolin toisen ekumeenisen konsiilin kanssa kirkon vastauksena juuri tämän Areioksen ajatuksille.


Areioksen omia kirjoituksia on säilynyt hyvin vähän, koska keisari Konstantinus Suuri antoi määräyksen että ne on kaikki poltettava. Hänen opetuksensa tunnetaan siksi epävarmoista lähteistä, joista monet ovat häntä vastustavien kirkkoisien tekstejä "näin Areios opetti".

Hän on ilmeisesti syntyisin Libyasta ja hänen isänsä nimi on Ammonius. Areios oli henkilökohtaisesti hurskas uskova mies, pitkä ja komea, askeettinen ja opiskeli luultavasti teologiaa Antiokian kaupungissa.

Siellä oli kehittynyt hyvin korkeatasoista kriittistä Raamatun tutkimusta ja teologiaa ja häneen vaikuttavina opettajana mainitaan etenkin pyhä Lucian (240-312), joka kärsi marttyyrikuoleman.


Areios oli tiukkis.

Tuohon aikaan oli kuuma peruna kristityt, jotka Rooman esivallan vainojen ja kidutusten ja kuoleman pelossa olivat luopuneet uskosta. Olivatko he pilkanneet Pyhää Henkeä, tehneet synnin, jota ei saa anteeksi?

Egyptin Aleksandriaan palattuaan Areios asettui tälle kannalle Lycopolis kaupungin (nyk Asiut) piispa Meletiuksen kanssa. Kristuksesta vainojen alla luopuneella ei ole paluuta kirkkoon.

(tämä oli pohjois-Afrikassa erityisen suuri kysymys ja nosti ns donatolaisen kiistan, johon myös pyhä Augustinus sitten otti kantaa pari sukupolvea myöhemmin).



Kuka on Jeesus Kristus?

asia nousi tapetille Aleksandrian kaupungissa, kun patriarkka Aleksander (k. 326) piti siellä kirkossa saarnan verraten Poikaa Isään.

Tämä kaveri, pyhä Aleksander Aleksandrian piispa (ja paikallisten kristittyjen, koptien paavi) oli sittemmin Nikaian kirkolliskokouksessa voimakas kolminaisuusopin puolustaja. Hänet muistetaan myös tässä asiassa ratkaisevan tärkeän henkilön, nuoren Athanasiuksen opettajana.

Areios nosti piispansa saarnasta haloon ... ja se kajahti läpi koko silloisen kristikunnan ja ulottui sitten kauas Eurooppaankin.



Areios opetti jokseenkin näin Isän ja Pojan asiasta:

jos kerran Jumala on Isä josta Poika on syntyisin, niin sanoohan järkikin, että oli aika jolloin Poikaa ei vielä ollut.

Vain Isä on iankaikkinen, syntymätön, olemukseltaan täysin salattu ja tuntematon. Poika on samankaltainen kuin Isä (kreikan homoiousios - samankaltaista olemusta), mutta ei Jumalan kanssa samaa olemusta (homoousios).

Kreikan termien välissä on vain yksi kirjain, mutta kuinka tästäkin kirjaimesta Jumalan lasten verta on vuotanut!

Isä on tehnyt Pojan tyhjästä ja sitten Pojan kautta luonut maailmat.

Pyhä Henki on Isän ja Pojan alaisuudessa.

Areios siis korostaa Jumalan ykseyttä, sitä, että on vain yksi Jumala - Isä.

(Jeesuksen yksiluonto-oppi, monofysitismi, on myöhemmin noussut Lähi-idän monoteistisessa ilmapiirissä tätä teologista ongelmaa ratkaisemaan)



Mihin mies perusti opetuksensa?

No - Raamattuun tietenkin. Olihan hän Antiokian raamatuntutkijoiden kouluttama.

Sanat Isä ja Poika johtavat ajatukset syntymään, aikaan ennen kuin Poikaa oli.

tätä ei voi kukaan kiistää. Tosin Areios opettaa, että Poika tehtiin ennen kuin maailmaa oli vielä luotu eli kyse on varsin tuonpuoleisesta teologiasta!

Hän viittaa Viisauteen, Logokseen, joka on vahvasti Johanneksen evankeliumin kuvassa "Sana tuli lihaksi"

Tästä on hänelle tärkeä Sananlaskujen kuuluisa kohta:


"Minut Herra loi ennen kaikkea muuta,
luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata.

Iankaikkisuudesta minä sain alkuni,
kaiken alussa, ennen kuin maata oli.

Kun synnyin, ei syvyyksiä vielä ollut,
ei lähteitä tuomaan niiden vettä.

Ennen kuin vuoret pantiin sijalleen,
ennen kuin oli kukkuloita, minä synnyin,

ennen kuin hän teki maat ja mannut,
ennen kuin oli hiekan jyvääkään.

Olin läsnä, kun hän pani taivaat paikoilleen
ja asetti maanpiirin syvyyksien ylle,

kun hän korkeuksissa teki taivaan pilvet
ja sai syvyyden lähteet kumpuamaan,

kun hän pani merelle rajat,
loi rannat patoamaan sen vedet,
ja kun hän lujitti maan perustukset.

Jo silloin minä, esikoinen, olin hänen vierellään,
hänen ilonaan päivät pitkät,
kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään.

Maan kiekko oli leikkikalunani, ilonani olivat ihmislapset.


Sananlaskut 8:22-31 KR 1992


taas siellä vilahtavat esikoiset!

Areios otti tämän kohdan Jumalan ilmoituksena, jossa kerrotaan että Jumalan Poika luotiin ensimmäisenä ennen kuin mitään muuta on tehty

ja että Jumala on Kristuksen kautta luonut kaiken - kaikki olevainen on luotu Viisauden, Logoksen, Jumalan Sanan kautta.


Areios valikoi ajatustensa tueksi myös kohdan Johanneksen evankeliumista.

Jos kerran Isä on tehnyt Pojan, niin Isä on suurempi kuin Poika.

ja näinhän Jeesus itse sanoo - että Isä on Häntä suurempi:

"Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi."
Joh 14:28



Areios kunnioittaa Jeesusta Kristusta Jumalana.

on sen tähden väärin sanoa, kuten joskus kuulee, että islam olisi areiolaisuuden muoto, sillä islamissa Jeesusta kunnioitetaan yhtenä profeetoista.

Oli kuitenkin aika, ennen kuin Jumalan Poikaa oli, ja Isä oli yksin.

Jumala teki ensin Pojan ja sitten Pojan kautta loi koko maailman.

Raamattu todella opettaa, että kaikki on tehty Kristuksen kautta - Hän on luomisen avain.

Johannes kirjoittaa Jeesuksesta, että hän on Jumalan Sana, ja että hän oli Jumalan luona ennen kuin maailmaa oli luotu. (Joh 1:1-14.)



Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.

Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.

Joh 1:2-3



Kiittäkää iloiten Isää, joka on tehnyt teidät kelvollisiksi saamaan pyhille kuuluvan perintöosan valon valtakunnasta.

Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto.

Hän on näkymättömän Jumalan kuva,
esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt.
Hänen välityksellään luotiin kaikki,
kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä,
näkyvä ja näkymätön,
valtaistuimet, herruudet,
kaikki vallat ja voimat.
Kaikki on luotu hänen kauttaan
ja häntä varten.
Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta,
ja hän pitää kaiken koossa.
Hän on myös ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta. Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen.

Jumala näki hyväksi
antaa kaiken täyteyden asua hänessä
sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa.


Kol 1:12-20 KR 1992



Apostoli Paavalin kirjeessä Kolossalaisille on ehkä lainattuna alkukirkon Kristus hymniä.

siinäkin vilahtavat esikoiset!

joten on mahdollista, että tässä eräänä taustana on juuri tuo Sananlaskujen kirjan kohta Viisaudesta.

saamme yhdessä Areioksen ja Nikaian isien kanssa ihmetellä Kristuksen salaisuutta, joka on syvempi, korkeampi ja leveämpi kuin pystymme järjellämme edes käsittämään.



Jumala on näet tehnyt kaikki tottelemattomuuden vangeiksi, jotta hän voisi antaa kaikille armahduksen.

Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus,
kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa!
Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa
ja jäljittämättömät hänen tiensä!
Kuka voi tuntea Herran ajatukset,
kuka pystyy neuvomaan häntä?
Kuka on antanut hänelle jotakin, mikä hänen olisi maksettava takaisin?

Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen.


Room 11:32-36 KR 1992



tähän kohtaan Roomalaiskirjettä myöskin Areios sanoisi Aamen!

mutta hän muistuttaisi meille, että tässä puhutaan Isästä, ei Pojasta.

mitäs ukkelille vastaisimme?



Epäjumalille uhratun lihan syömisestä sanon näin: Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala. Onhan tosin sekä taivaassa että maan päällä niin sanottuja jumalia, moniakin jumalia ja herroja, mutta

meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla.

Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät.

1 Kor 8:4-6 KR 1992



tämä kohta 1 Korinttilaiskirjeessä oli Areioksen tärkein todiste opetuksestaan!

"meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla."

vain yksi Jumala, Isä, josta kaikki on lähtöisin!

"Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät."

tähän Areios sanoi Aamen, Halleluja!

Jeesus on Herra, Jeesus on Jumala, mutta Hän on vähäisempi kuin Isä.



jos jätät lukemisesi kesken tähän, niin voit tietysti päivitellä ja saada porukat pyörittelemään päätään

"hyvänen aika, nyt ne puolustaa nettiruukussa että areiolaisuus on raamatullista!"

älkäämme unohtako, että Areioksen opetuksella on perusteensa Raamatussa. Olihan hän Antiokian kouluja käynyt ja syvällisesti oppinut kristitty.

Kysymys on siitä, ovatko Areioksen perusteet koko Raamatussa vai tietyissä Raamatun kohdissa, joita edellä on mainittu.



uteliaita me olemme ja tahdomme tietää salatuimpaan saakka.

jos Areios olisi jäänyt tuohon, keskustelu olisi pyörinyt tuon Sananlaskujen kirjan kääntämisen kohdalla -

onko Herra luonut viisauden?

(palataan siihen kohtaan kohta, Antti Laatokin on tuosta kirjoittanut)

mutta Areios tahtoi tunkeutua Jumalan salaisuuksiin ja selvittää tarkemmin Isän ja Pojan välistä suhdetta.

Hän sanoi - ja tähän on hankala löytää perusteita Raamatusta - että Poika on olemukseltaan luotu ja siten toinen kuin Jumala, jonka olemus on tutkimaton.

siis samankaltainen (homoiousios) mutta ei olemukseltaan sama (homoousios)

ja koska näin on, niin sanoohan järki, että Poika ei voi tuntea Jumalan olemusta vaan se on häneltäkin salattu.



asiasta nousi tosiaan valtaisa keskustelu Kristuksen kirkossa ja vuonna 325 Nikaian ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous (ekumeeninen, kaikki kristityt edustettuina) antoi pitkälti Athanasiuksen johdolla seuraavat lausumat:

taidan vaihtaa helpompaan muotoon Nikea


Me uskomme yhteen Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan, kaikkien näkyväisten ja näkymättömien Luojaan



ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan,
joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt,
Jumala Jumalasta,
Valkeus Valkeudesta,
tosi Jumala tosi Jumalasta,
syntynyt, ei luotu,
joka on samaa olemusta kuin Isä
ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä



Ensimmäisen kohdan - Isä Jumala - sekä Areios että kolminaisuusopin edustajat eli trinitaristit saattoivat ilman muuta hyväksyä

Toisen kohdan - Jeesuksen Kristuksen olemuksesta - Areios saattoi hyväksyä vain osittain

1. yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka ennen aikojen alkua on---

tähän asti okay mutta Areios viittasi Sananlaskuihin, luotu, eikä hyväksynyt "syntynyt"
"Isästä syntynyt"

Nikaian uskontunnustus toistaa Areiosta vastaan "syntynyt, ei luotu"

2. Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta

-- kaikille okay


3. joka on samaa olemusta kuin Isä (homoousios)

-- tämä nosti Areioksen niskakarvat varmasti pystyyn!


4. jonka kautta kaikki on saanut syntynsä

-- okay mutta parempi sanamuoto olisi Areioksen kannalta "jonka kautta kaikki on luotu"



Tämä siis pohdintaa Isän ja Pojan suhteesta ja Pojan olemuksesta.

ei mikään helppo aihe - kun uskomme että Jeesus tuli ihmiseksi. Miten Jumala voi tulla ihmiseksi?

tätä pohdittiin seuraavat sata vuotta ennen Khalkedonia 451

ja sitä pohditaan yhä!



ymmärtääkseni Areios hyväksyi täysin Pojan työtä koskevan uskontunnustuksen (mutta en ole 100% varma koska niin vähän on säilynyt Areioksen omaa opetusta)


joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi,
meidän edestämme ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana,
kärsi kuoleman ja haudattiin,
nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu,
astui ylös taivaisiin,
istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,
ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.



Pyhästä Hengestä Areios uskoi, että Isä on luonut Hengen vasta Pojan tekemisen jälkeen, ja Henki on näin Pojan alamaisuudessa siten kuin Poika on Isän alaisuudessa.

Tähän taitaa olla hankala löytää Raamatusta mitään perusteluja - sen enempää kuin muihinkaan opetuksiin Pyhän Hengen alkuperästä!

kuten sanottu, olemme immeiset niin kovin uteliaita ja tahdomme tietää mitä on maan syvyyksissä, maailmankaikkeuden äärillä ja Jumalankin salaisuudet selvittää tosta vaan.

ja luulemme siinä hyvinkin onnistuvamme.

vaikka emme edes tiedä, mikä on ihmisen henki!



no joo joo

sinä tietenkin tiedät kaikki, kertoohan Raamatu sinulle



Viisautta me julistamme siihen kypsyneille, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailmanajan kukistuvien valtiaiden viisautta.

Me julistamme Jumalan salaista, kätkettyä viisautta, jonka hän jo ennen aikojen alkua on määrännyt meidän kirkkaudeksemme.

Sitä ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut, sillä jos he olisivat sen tunteneet, he eivät olisi ristiinnaulinneet kirkkauden Herraa.

Me julistamme, niin kuin on kirjoitettu,

mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.

Meille Jumala on sen ilmoittanut Hengellään, sillä Henki tutkii kaiken, myös Jumalan syvimmät salaisuudet.

Kuka muu kuin ihmisen oma henki tietää, mitä ihmisessä on? Samoin vain Jumalan Henki tietää, mitä Jumalassa on.



Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille.

Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla.

Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla.

Hengellinen ihminen sen sijaan pystyy tutkimaan kaikkea, mutta häntä itseään ei kukaan voi tutkia.

-- Kuka tuntee Herran mielen, niin että voi neuvoa häntä?

Mutta meillä on Kristuksen mieli.

1 Kor 2:6-16 KR 1992


vaan miksi luulet, että sinulla on Henki mutta ei Areioksella?

tuo apostoli Paavalin kirjeen kohta oli hänelle kovin tuttu

ehkä hän sen rohkaisemana lähti tutkimaan Jumalan salaisuuksia?


...
joten rukoillaan nöyrästi kaikki, että Herran Henki armollisesti johdattaisi meitä kaikkeen totuuteen

myös tässä asiassa, presbyteeri Areioksen opetuksissa ja Euroopan kristillisen historian alkuvaiheissa

Aamen!



Areioksen ystävä ja tukija oli korkea-arvoinen Eusebius, Beirutin piispa (tuohon aikaan Nikomedia), sitten Konstantinopolin patriarkka vuodesta 338 kuolemaansa asti 341.

Piispa Eusebius Nikomedialainen on erinomaisen tuttu Kristuksen kirkolle sen tähden, että hän kastoi keisari Konstatinus Suuren tämän kuolinvuoteella.

Tuohon aikaan oli ajatus vahva, että kaste pesee synnit pois. Mutta jotta mitään ei jäisi pesemättä - niin järkeiltiin kun ihmiset ovat niin järkeviä - keisari otti kasteen juuri ennen kuolemaansa.

meille kertoo paljon Areioksen opetuksen saavuttamasta voimasta, että areiolainen piispa kastoi Konstantinus Suuren ja että hänen seuraajansa ja poikansa, Konstantius II, sekä monet muut Konstantinopolissa valtaa pitäneet keisarit olivat areiolaisia.


Eusebius Nikomedialainen oli tuon ajan kirkon voimahahmo ja tärkeä Areioksen tukija ja hänen ajatustensa kannattaja. Varmaan juuri Eusebiuksen vaikutusvallan takia Areios sai kirjoituksensa julkaistua ja ne levisivät niin laajalle.

Kun piispa sitten otti takapakkia ja - kovan vastustelun jälkeen ja monin mutinoin - allekirjoitti Nikean uskontunnustuksen, se oli areiolaisille melkoinen takaisku.

Mutta ei hänen sydämensä ollut siinä mukana, ja keisari Konstantinus sen huomais ja piispa Älexander karkoitti Eusebiuksen kirkosta ja kodistaan valtakunnan nurkille 326.

Kolmen vuoden yrittämisen jälkeen Eusebius oli vakuuttanut Konstantinus Suuren että Areioksen opetus on sopusoinnussa Nikean uskontunnustuksen kanssa ja sai palata.

Sitten hän käynnisti patriarkkana koko kirkollisen ja maallisen voimansa Areioksen opin tukemiseen!



sanoin että yhdestä iistä tapeltiin verisesti

ihmeelliset ovat herrojen tiet.

Nikeassa niin tärkeä "Poika on samaa olemusta Jumalan kanssa" eli kreikaksi homoousios (eikä "samankaltaista olemusta" homoiousios)

oli nimittäin tuomittu harhaoppisena ilmauksena marttyyrikirkon aikaisessa Antiokian synodissa 60 vuotta aikaisemmin 264-269.

no mites nuin??

asia menee taas henkilökohtaiseksi

on merkittävää, kuinka Kristuksen kirkon elämässä yksityiset ihmiset ovat ratkaisevan tärkeitä taitekohdissa.

ajatellaan nyt vaikka sitä yhtä Lutheria, joka on niin olennainen monelle aikamme uskovalle suomalaiselle...



henkilö on - ja puhumme tästä koska kyse on Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme - Paavali Samosatalainen.

Hän oli suuren Antiokian kristillisen seurakunnan piispana 260-268.

Muistamme, että Antiokian kristillisyyden juuret ovat jo apostolien ajoissa eli Uuden testamentin ajoissa.



Noihin aikoihin, opetuslasten joukon yhä kasvaessa, kreikkaa puhuvat alkoivat syyttää hepreankielisiä siitä, että heidän leskiään syrjittiin päivittäisiä avustuksia jaettaessa.

Silloin apostolit, ne kaksitoista, kutsuivat koolle koko opetuslasten joukon ja sanoivat: "Ei ole oikein, että me ruoan jakamisen tähden lyömme laimin Jumalan sanan.

Valitkaa siis, veljet, keskuudestanne seitsemän hyvämaineista miestä, jotka ovat Hengen ja viisauden täyttämiä, niin me asetamme heidät tähän tehtävään. Silloin me voimme omistautua rukoukseen ja Jumalan sanan jakamiseen."

Kaikki, jotka olivat koolla, pitivät tätä ehdotusta hyvänä. He valitsivat Stefanoksen, miehen, joka oli täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä, sekä Filippoksen, Prokoroksen, Nikanorin, Timonin, Parmenaksen ja Nikolaoksen, antiokialaisen käännynnäisen.

Nämä tuotiin apostolien eteen, ja apostolit rukoilivat ja panivat kätensä heidän päälleen.

Jumalan sana levisi leviämistään. Opetuslasten määrä kasvoi Jerusalemissa nopeasti, ja usko voitti puolelleen myös monia pappeja.


Apt 6:1-7 KR 1992



että näin

diakonian virka perustettiin ja pyhän Tapanin (Stefanuksen) ohella kätten päällepanemisella vihittiin virkaan myös Antiokiasta kotoisin oleva Jeesuksen uskoon tullut Nikolaus.

(tsaarien suosima etunimi)

eli näin olemme osoittaneet Syyrian Antiokian kristillisyyden syvät juuret.

Välimeren itäkulmalla oli vanhastaan tärkeitä "hiippakuntia" piispan eli patriarkan johtamia seurakuntia

Jerusalem
Aleksandria
Antiokia

sitten tuli mukaan pääkaupunki Konstantinopoli

lännempää mukaan luettiin tietenkin Rooma, jolle kehittyi pieni vallanhimo sitten myöhemmin...

"paavin kaksi avainta ovat täydellinen hengellinen ja maallinen valta tämän maan päällä Kristuksen sijaisena!!"



okay .. siis pieni vilkaisu Antiokiaan Uudessa testamentissa (löydät sieltä kyllä lisää)

no tämä piispa Paavali (Paulus) oli siis kotoisin Eufratin varsilta Samosata nimisestä kaupungista.

Se sijaitsee nykyisen Samsatan lähellä Turkissa mutta on nyt jäänyt Eufratin patojärven aaltoihin kuten lukemattomat muut korvaamattoman arvokkaat muinaiskohteet.

Paavali Samosatalaisen opetus on helppo muistaa, jos ajattelee että hän ajeli Monark merkkisellä mopolla.

siis monarkisti.

tämä on teologiaa, jossa Herra Jumala, Taivaan Isä, on yksin Kuningas - ainoa Jumala.

Paavali Samosatalainen vastusti niitä kristillisen kirkon opettajia, jotka väittivät että myös Jeesus Kristus on Jumala (esimerkiksi Justinianus Marttyyri)



okay

nyt järki joutuu kamppailuun

jos Jumala on yksi (niinkuin Hän on)

niin miten ihmeessä me saamme tämän Galilean miehen kuvioihin mukaan?

erinomaisen vaikea ongelma, jonka perusteella juutalaiset, muslimit ja Jehovan todistajat pitävät trinitaarisia kristittyjä monijumalisina: heillä on kolme Jumalaa, Isä, Poika ja Pyhä Henki.




monark mopoilla ajavilla on tähän kaksi järkevää vastausta

1.
Libyalainen Sabellius (215) opetti modalismia.

mitäh?

no moodeja, jonkinlaisia hahmoja. Tämä yksi persoonallinen Jumala ilmenee kolmessa eri moodissa, Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.

Sabellianismin looginen ongelma on, että nyt Isä kärsii ristillä, koska on sama persoona kuin Poika (patripassionismi, Isän kärsimys)


monarkismin toinen siipi, jota Paavali Samosatlainen edusti, on adoptionismi

2.
Adoptionismi tarkoittaa sitä, että Jeesus Nasaretilainen ei ollut Jumalan olemusta, vaan tavallinen ihminen. Mutta tämä yksi Jumala adoptoi hänet Pojakseen ja teki hänestä jumalallisen.

Adoptio tapahtui joko kasteessa tai taivaaseen astumisessa.

Esimerkiksi 200-luvulla elänyt Theodotos Bysanttilainen (Nahkuri) opetti, että Pyhä Henki siitti neitsyt Marian kohdussa ihmisen, jonka Jumala adoptoi Pojakseen kasteessa ja teki Jumalaksi ylösnousemuksessa.



Ajatuksen vaikeus on siis tuossa, että Lähi-idän ihmisessä on niin luissa ja ytimissä tämä että Jumala on yksi.

se on juutalaisuuden perustavin uskontunnustus ja uskonkappale ja kaikki mikä rikkoo Jumalan ykseyttä on torjuttava.

"Shema Israel, Adonai eloheinu, Adonai ehad"

"Kuule Israel, Herra sinun Jumalasi, Herra on yksi"

ei tarvinne muistuttaa, miten jyrkästi islamissa pidetään tästä kiinni -

viisi kertaa päivässä auringon noususta aamuvarhaisella sen laskuun kuuluu täällä meilläkin "kaikki uskovaiset, tulkaa rukoilemaan. Ei ole muuta Jumalaa kuin Jumala, ja Muhammed on Hänen profeettansa"


Kyllä toki Kristuksen kruunaus on Uudessa testamentissa vahvasti esillä

kasteessa Isä Jumala sanoo Johannes Kastajan kuullen "tämä on minun rakas Poikani"

"adoptionaarisen monarkismin" hieno ilmaus tarkoittaa, että tässä Jeesus Nasaretilaisesta tuli Jumalan Poika.

Paavalihan ei mainitse neitseestäsyntymistä ollenkaan, joten olisiko hänkin ajatellut jotenkin näin?

toki tästä on paksuja kirjoja kirjoitettu, en niihin tässä sen enempää puutu.

mainitsen vain ettemme näille mopoille täysin viittaisi kintaalla... vakavasti he totuutta etsivät ja koettivat uskoaan ymmärtää pukien sen teologiseksi kieleksi



Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan, en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani, anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme - sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan, jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.

Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.

Ef 1:15-23 KR 1938

pitkänpuoleinen lause tuossa Paavalilla...



Paavali Samosatalainen siis käytti tuota tärkeää sanaa homoousios, jonka Antiokian kokous sitten tuomitsi harhaoppisena.

ja josta tuli Nikean uskontunnustuksen avainsana, jonka sinä ja minä juhlavina sunnuntaina lausumme kirkossa, kun uskontunnustus menee pitemmän kaavan mukaan (samaa olemusta)

eli ei tämä ihan meillekään sivuseikka ole, uskomme keskeistä sisältöä opillisesti


Areios siis vastusti ilmausta, jonka Kristuksen kirkko oli myös virallisesti torjunut.

eli herrojen tiet ovat ihmeellisiä

mutta Herran tiet ovat vielä ihmeellisempiä!

....
Paavali Samosatalainen opetti, että ihminen tuli Jumalaksi.

ei että Jumala tuli ihmiseksi.

Maria synnytti tavallisen poikalapsen, jonka Jumala adoptoi kasteessa julistaen "tämä on minun Poikani"

näin Jumalan persoonan ykseys ja suuruus säilyy eikä tule kilpailevaa "poika-Jumalaa".



sen ajan homo-keskustelu jatkui Nikean 325 päätöksestä huolimatta

kolminaisuusopin edustajat käyttivät rohkeasti tuota sanaa "samaa olemusta" joka on uskontunnustuksessamme yhä (homoousios)

erityisesti idän kristityt, joille Jumalan ykseys on niin luissa ja ytimissä, koettivat löytää kompromissia Areioksen ja Nikean välillä.


1. Jeesus on olemukseltaan samankaltainen Jumala (homoiousios)
He tosin torjuivat Areioksen opetuksen muuten ja sanoivat että Jeesus on yhtäläinen persoona pyhässä Kolminaisuudessa.

2. Jeesus on "kuin Jumala" (homoios), mutta olemukseltaan erilainen.

3. Jeesus on erilainen kuin Jumala (anhomoios).


en käy nyt läpi kuinka tämä kiista Rooman valtakunnan alueella politiikan solmuissa kehittyi 300-luvun kuluessa.

se päättyi kuin seinään keisari Theodosios I tultua valtaan Konstantinopolissa ja toiseen ekumeeniseen kirkolliskokoukseen siellä vuonna 381, jossa Nikaian uskontunnustusta vielä muokattiin ja kehitettiin Pyhää Henkeä koskevalta osalta.


Alkuperäinen Nikean 318 isän uskontunnustus oli tällainen:

Nikeassa päätetty kirkon uskontunnustuksen muoto ja anateema on seuraava:

Me uskomme yhteen Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen, kaikkien näkyvien ja näkymättömien luojaan.

Ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainosyntyiseen Poikaan, Isästä syntyneeseen, joka on peräisin Isän olemuksesta, Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt eikä luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä, jonka kautta kaikki on tehty niin taivaassa kuin maan päällä; meidän ihmisten ja tähden ja meidän pelastuksemme tähden hän astui alas ja tuli lihaksi, tuli ihmiseksi, kärsi ja nousi ylös kolmantena päivänä, astui ylös taivaisiin, tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Ja Pyhään Henkeen.

Ja heidät, jotka sanovat "oli aika, jolloin häntä ei ollut", ja "ennen kuin hän syntyi, häntä ei ollut", ja että hän tuli olevaiseksi olemattomista asioista, tai toisesta hypostaasista tai olemuksesta, vakuuttaen, että Jumalan Pojassa tapahtuu muutoksia tai erilaistumisia, katolinen ja apostolinen kirkko erottaa.


jos olet tähän asti lukenut, näet selvästi miten tässä käydään Areioksen ja Eusebius Nikomedialaisen kimppuun.

iloitsen siitä, että saamme yhdessä reissata!


no jos keisari Theodosius I pisti lopun areiolaisuudelle, niin mitä sitten?

no pisti, mutta vain Rooman alueella.

Kristinusko oli jo lähtenyt leviämään Eurooppaan ja ensimmäisenä sitä vei piispa Ulfilas eli Wulfila (310-383) goottiensa pariin.

Muistanemme, että gootit tulivat alunperin Gotlannista ja pohjois-Euroopassa kasvaen ja vahvistuen pistivät Roomassa ranttaliksi.

Uppsalassa on tuo arvokas goottilainen Wulfilan Raamattu kuningatar Katariinan kirjastossa, jota kantsii ihan käydä katsomassa.

Vitsi on siinä että Ulfilas oli areiolainen ja gootit omaksuivat tämän kristillisyyden muodon. Visigoottien valtakunta Hispaniassa oli siis 300-luvun louplta ja samoin laajalti etelä-Euroopassa muualla areiolaisuus oli kristinuskon muoto.


Ainakin minulle jää tässä vielä avoimeksi kysymys käytännöstä.

miten tämä syvästi oppinut keskustelu Jumalan olemuksesta, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen suhteesta, vaikutti oppiin pelastuksesta.

Sikäli kuin tiedän, Areios hyväksyi täysin tuon uskontunnustuksen osan Jumalan Pojan työstä meidän pelastukseksemme.

Teologia on tälleen hankalaa.

Luther taisteli seuraajineen henkeen ja vereen Calvinin ehtoollisoppia vastaan.

Hän näki siinä paljon suuremman ja syvemmän railon kuin, mitä oli hänen ja paavin kirkon välillä.

missä määrin käytännön elämässä reformoitu kristitty ja luterilainen kristitty eroaa toisestaan, vaikka toinen pitää ehtoollista symbolisena muistoateriana ja toinen kynsin ja hampain kiinni sanasta "tämä on minun ruumiini ja vereni"



ajatuksemme palaavat tuonne alussa esitettyyn Areioksen opetukseen, joka tahtoo tunkeutua sinne Jumalan intiimiin elämään asti ennen maailmankaikkeuden syntyä.

Sananlaskujen kirjan mukaan Areios opettaa, että Jumalan ensimmäinen luomistyö on Jeesus.

Jeesuksen - Viisauden, Logoksen - kautta Jumala sitten luo koko maailmankaikkeuden.

siellä tosiaan lukee näin uusimmassa kirkkoraamatun käännöksessä:

"Minut Herra loi ennen kaikkea muuta, luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata. Iankaikkisuudesta minä sain alkuni,
kaiken alussa, ennen kuin maata oli."
Snl 8:22-23 KR 1992

ja tähän Nikea vastaa jyrkästi "Jeesus Kristus - ei luotu, ei tehty, vaan Jumalasta syntynyt"




Athanasiuksen uskontunnustus liittyy sitten näihin myöhempiin goottien ja frankkien maailmaan, etenkin Espanjaan.

siinä jämäytetään tosi lujaa, niin että meitäkin pelottaa.

käsittelen sitä joskus erikseen. kuuluuhan se luterilaisen kirkon ottamiin uskontunnustuksiin mukaan.


mutta jotain vaistomaisen vierasta Areioksen opetuksessa on. Se on kuitenkin jotenkin niin järkeen vetoavaa, ja unohtaa uskon salaisuuden, mysteerit.

tahtoo riisua Jumalankin alastomaksi.

koetan kääntää tähän erästä harvoista Areiokselta itseltään säilynyttä tekstiä - ne mitä käsiin saatiin poltettiin suurella innolla 300-luvulla.

Kirkkoisä Athanasius, Areioksen päävastustaja näissä kiistoissa, lainaa hänen runoaan Thalia eli Juhlapidot

(pyytelen anteeksi heikkoa käännöstäni, en ole tähän pätevä runoilijana itse varsin surkea...



Katkelmia Areioksen runosta Thalia:

Ja näin Jumala itse, sellaisena kuin Hän on, on tutkimaton
Hänellä yksin ei ole vertaista, kukaan ei ole olemukseltaan samanlainen (homoios) eikä kellään ole samaa kunniaa

Kutsumme Häntä syntymättömäksi erona hänelle, joka on syntynyt.
Ylistämme Häntä, jolla ei ole alkua, erona häneen, jolla on alku.
Kunnioitamme Häntä iankaikkisena, erona hänelle, joka tuli olemaan ajassa.

Hän, jolla ei ole alkua, teki Pojan joka on kaiken luomisen alku. Hän teki Pojan itselleen, synnyttäen Hänet.
Hänellä (Pojalla) ei ole Jumalan omaa olemusta eikä hän ole saman vertainen eikä samaa olemusta (homoousios) kuin Hän."



Jumalan tahdosta Pojalla on se suuruus ja ominaisuudet, jotka hänellä ovat. Hänen olemassaolonsa ja kenestä ja milloin, ovat kaikki Jumalasta.
Hän, vaikka on väkevä Jumala, ylistää Häntä (Isää) suurempanaan.


Lyhyesti sanoen siis, Jumala on Pojalle tutkimaton
Sillä Hän on mitä on, sanoin kuvaamaton
Poika ei käsitä mitään tästä, tai omaa ymmärrystä niitä selittää
Sillä hänen on mahdotonta käsittää Isää, joka on Hän
Sillä Poika ei edes tunne omaa olemustaan (ousia)
Sillä ollessaan Poika, hänen olemisensa on täysin riippuvainen Isästä
Minkä järkeenkäyvän ajatuksen mukaan hän, joka on Isästä, ymmärtäisi ja tietäisi oman vanhempansa.
Sillä, jolla on alku, ei voi mitenkään käsittää Häntä, jolla ei ole alkua"


Ymmärrä että Ykseys on (ikuisesti) mutta Kakseus ei ollut, ennenkuin se tuli olemaan.
Tästä seuraa, että vaikka Poikaa ei ollut, Isä oli silti Jumala.
Siksi Poika, jota ei ollut (ikuiseseti) tuli olemaan Isän tahdosta
Hän (Poika) on Jumalan ainoa Poika ja näin toisenlainen kuin kaikki muut


Areios Thalia
käänsin engl. wikipediasta


Thaliassa kuulemme ihmisen miettimistä, filosofiaa, viisauden ystävyyttä.

jännällä tavalla tämä kyllä muistuttaa myös hieman Jean Calvinin tyyliä, joka vetoaa ehtoollisen asiassa esimerkiksi järkeen - ymmärtäähän sen nyt jokainen, ettei äärellinen voi pitää sisällään ääretöntä.

emme voi kiistää, että kun sanotaan Jumalan ainoa Poika, niin ihmisen mielessämme herää vino pino kysymyksiä.

tämä palsta antaa hiukan kuvaa siitä, mitä ajatuksia se eri ihmisten mielissä herätti kristillisen kirkon levitessä Pyhän maan ja sitten Roomankin rajojen ulkopuolelle.

tottahan Areios siinä sanoo, että järkemme mukaan jos kerran Poika on Isästä syntynyt (tai luotu, tehty, kuten hän opetti) niin oli aika ennen kuin Poikaa oli.

vaan taitaa siinä ihminen pyrkiä sinne ennen aikaa

jos kerran Areioksen mukaan Poika ei "alullisena" olentona voi käsittää "iankaikkista" Isäänsä

miten Areios sitten voi tietää ajallisena ihmisenä, mitä ennen aikaa tapahtui?

kuinka Poika voi olla "myöhempi" kuin Isä jos aikaa ei ollut.

no... Areios ei ollut tyhmä, hän sanoo että aika alkoi siitä, kun Poika tehtiin!

huh...

kaikkea sitä ihminen osaa ajatella


Areios oli epäilemättä aikansa Havukka-ahon ajattelijoita, itsenäinen ja nerokas, ja saavutti melkoisen menekin koko Kristuksen kirkossa.

mutta tällaista tämä on

ihminen etsii uskolleen merkitystä

"usko etsii ymmärrystä"

eikä sille mitään voi

siunatkoon Jumalan Henki meitä kaikkia uteliaita ja ymmärtämistä etsiviä ihmisiä ja johdattakoon kaikkeen totuuteen!

näin Herra Jeesus on luvannut että Puolustaja tekee, ja siihen saamme turvata.


Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan.

Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva.

Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta.

Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa.

Joh 16:12-15 KR 1992


eiks annakin Areiokseen tutustuminen mukavan nyanssin tuohon jumalalliseen ilmoituksen marssijärjestykseen!

"Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa."

torstai 28. lokakuuta 2010

Pyhistä ja pahoista

lienen pienen selvityksen velkaa...

osaan kuvitella, että jossain päin joku esikoisuutta tunteva naureskelee partaansa (ei siis itse kuulu joukkoon) -- ensin se mikko kirjoittaa seillä Jeesuksen viinin juomisesta, sitten ne pohtii siellä homoseksuaalisuutta (... eikös vaan mukavasti ennakoitu täällä Suomen kirkon päälle nyt käyvää ruskeaa tsunamia...) ja nyt se kirjoittaa jostain katolisesta pyhimyksestä...

he eivät ymmärrä, että alustaja arvostaa esikoisia, heidän arvostelukykyään ja tahtoo jakaa heille parasta, mitä on!

protestanttina me protestoimme Tunnustuskirjoissa pyhien palvontaa vastaan.

sen tähden luterilainen kristitty lukee kertomusta menneiden aikojen pyhistä hieman toisella tavoin kuin ortodoksi tai katolinen.

näiden suurten kirkkojen lapset ymmärtävät sen suunnattoman hengellisen perinnön ja arvon, joka kirkon pyhien elämässä ja opetuksessa on meille annettu.

mutta heidän kirkoissaan on mukana ajatus, että koska Jumalalle kaikki elävät, edesmenneet pyhät ovat siellä rukoilemassa täällä kilvoittelevan kirkon puolesta - ja heille osoitetaan myös rukouksia .... joiden pitäisi teologisesti olla "rukoile puolestani"

me kun katsomme oikeudeksemme puhua suoraan Herran Jeesuksen kanssa - ja emme ehkä aina ymmärrä, millaisen kuninkaiden Kuninkaan kanssa olemme tekemisissä.

pidämme jotenkin pahana sitä, että Hänen sijastaan huudettaisiin avuksi pyhää Joakimia tai mainittaisiin pyhän Martti Toursilaisen nimi tai pyhän Birgitan muistoon vedottaisiin...

samalla kun näin uskoa on puhdistettu pyhimyksistä, on heitetty lapsi pesuveden mukana - ei ole osattu lukea oikealla tavalla kirkon historian suurista miehistä ja naisista, heidän kilvoituksestaan ja esimerkistään.

Martti Lutherille - joka Martti Toursilaiselta sai nimensä - nämä olivat hyvin tuttuja ja uskonpuhdistuksen ajan isät vetosivat kirkkoisien kirjoituksiin, etenkin Augustinukseen

olihan Luther augustinolainen munkki kun syntyi uudesti Hengestä evankeliumin sanan koskettaessa ahdistettua sydäntä!


Saatana muistaa toki hyvin tuon h;n Martti Toursilaisen, jota ei onnistunut sitten mitenkään hämäämään.

tästä syystä varmaan useimmat nettiruukun lukijat jättävät lukematta Martista... se on hengellisesti vaarallista ja erittäin ravitsevaa rukiista hengellistä ruokaa joka koskettaa niin monia eri asioita omalla ainutlaatuisella tavallaan.

ei lueta, ja näin Saatana saa rauhassa jatkaa valheidensa punomista.

voihan hän kuiskata "katolista hapatusta" tai muuta sellaista, johon tyssää yrityskin lukea

tai sitten "viisastelua" vaikka missä apostolinen voima Apostolien tekojen ja Paavalin kirjeiden jälkeen on selvemmin näkyvissä?


Martin kertomus - ja Sulpiciuksen persoona - ovat kuin esikoislestadiolaisille kirjoitettua hengellistä lääkettä.

tuon kun lukee ajatuksella ja rukouksin että Pyhä Henki näyttäisi totuuden, niin silmät aukeavat näkemään, millaisiin köysiin Saatana on monen essun sitonut hurskauden nimissä.

se on järkyttävän väkevää dynamiittia omalle vanhurskaudelle ja väärälle luottamukselle ihmisiin ja näihin perkeellisiin lumouksiin, jotka tätä herätysliikettä vaivaavat.

joten älä lue!

säilytä sielunrauhasi ja anna pyhän Martin levätä haudassaa Toursin katedraalissa.



annan tuolla omilla kommenteillani esimerkkiä siitä, miten tätä tekstiä luterilainen voi lukea ja rikastua siitä hengellisesti katolisten ja ortodoksisten veljien ja sisarten kanssa, joille tämä syvällisyys ja hengellisen elämän rikkaus on lapsesta asti tuttua.

osallistumatta silti väärällä tavalla pyhien palvontaan, luterilainen voi kunnioittaa Jumalan pyhiä miehiä ja naisia.

ja ihmeellisesti pyhän Raamatun sanat vahvistavat ja ohjaavat tällaisella pyhiinvaelluksella, vieden milloin Saragossaan ja milloin Trieriin ja milloin Kiirunaan...

mutta muistaaksemme myös uskonpuhdistuksen aikana Saatanan kirkolle aiheuttamaa vahinkoa ja varoaksemme sitä, laitan hieman Augsburgin tunnustusta, jossa pyhien kunnioittaminen ja heiltä oppiminen mainitaan ja tehdään tarkka ero pyhien palvonnan suhteen.



AUGSBURGIN TUNNUSTUS
Uskontunnustus
joka luovutettiin voittamattomalle Keisarille Kaarle V:lle, Caesar Augustukselle, Augsburgin valtiopäivillä

vuonna MDXXX

Psalmi 119:46

Minä puhuin sinun todistuksistasi kuningasten edessä enkä joutunut hämmennyksen valtaan.

Kirjoittanut: MikkoL, 28.10.2010 16:49

[Vastaa tähän viestiin] [Lähetä viesti kirjoittajalle] [Kommentoi] [Poista]

XXI Pyhien palvonta

Pyhien palvonnasta seurakuntamme opettavat, että me voimme julkisesti muistaa pyhiä, jotta oppisimme kukin kutsumuksemme mukaisesti seuraamaan heidän uskoaan ja hyviä tekojaan.

Niinpä keisari voi ottaa Daavidin esikuvakseen, kun hän käy sotaa karkottaakseen turkkilaiset pois isänmaasta, sillä molemmat ovat kuninkaita.

Mutta Raamattu ei neuvo kääntymään pyhien puoleen ja pyytämään heiltä apua, (1 Tim. 2:5) sillä se asettaa yksin Kristuksen meidän eteemme välittäjäksi, sovituksen välineeksi, ylimmäiseksi papiksi ja esirukoilijaksi.

Häntä tulee huutaa avuksi, ja hän on luvannut kuulla meidän rukouksemme.

Tämä palvonta on hänelle mieleen erityisesti silloin, kun hänen puoleensa käännytään kaikissa ahdistuksissa: "Jos joku syntiä tekee, niin meillä on puolustaja Isän tykönä jne." (1 Joh. 2:1).


Näin siis Augsburgin tunnustus tästä tuohon aikaan hyvin tärkeästä ja isosta asiasta - olivathan kirkon täynnä pyhien patsaita ja maalauksia ja ihmiset heitä avukseen huusivat, mitä mihinkin huoleen ja vaivaan.

"Pyhien palvonnasta seurakuntamme opettavat, että me voimme julkisesti muistaa pyhiä, jotta oppisimme kukin kutsumuksemme mukaisesti seuraamaan heidän uskoaan ja hyviä tekojaan."

tämä on siis protestanttien, luterilaisten ja kalvinistien, asenne kirkon pyhiin.

näin myös Raamattu meitä kehottaa muistamaan heidän vaellustaan.

ja näin oman elämänkokemuksemme rinnalle saamma Kristuksen kirkon pyhien kilvoituksen pitkän vaelluksen ja kokemuksen, josta on niin suunnattomasti oppimista.

emme kuitenkaan tahdo heitä avuksemme huutaa.



emme myöskään, edes kuolinvuoteellamme, tahdo panna turvaamme kolmen kyynärän jumaliin, ihmisiin - olivatpa kuinka hurskaita ja pyhiä ja Pyhän Hengen täyttämiä herätysliikkeen saarnaajia ja vanhimpia.

vaan vain siihen yhteen

josta pyhä Martti jatkuvasti puhui ja jonka kanssa hän yötä päivää rukouksissa keskusteli

Jeesus Kristus

Pyhän Martin elämä - Sulpicius Severus

SULCIPIUS SEVERUS

PYHÄN MARTIN ELÄMÄ



(käännöksen taustana on latinan alkutekstistä laadittu englantilainen käännös)



+++++++++++++++++++++++++++++++
ESIPUHE DESIDERIUKSELLE
+++++++++++++++++++++++++++++++

Severus lähettää tervehdyksen rakkaimmalle veljelleen Desieriukselle. Kanssani samoin ajatteleva veljeni, olin päättänyt pitää yksityisenä ja oman kotini seinien sisällä pienen kirjoituksen jonka laadin pyhän Martin elämästä.

Päätin niin koska en ole saanut erityisemmin lahjakkutta ja pelkäsin että, kuten arvelen tapahtuvan, maailma arvostelee että hieman hiomaton tyylini ei miellytä lukijoita ja että olen liian rohkeasti kirjoittanut aiheesta joka kuuluisi todella eteville kirjoittajille.

Mutta en ole voinut vastustaa pyyntöäsi, jonka yhä uudestaan olet toistanut. Sillä mitä en uhraisi rakkautesi tähden, oman vaatimattomuutenikin menettämisen hinnalla?

Olen sen vuoksi antanut työni sinulle että sinä julkaisisit sen maailmalle. Tiedän hyvin, että kerran julkaistuna sitä ei voi enää kutsua takaisin.

Jos näin teet ja saat tietää että joku toinen on sen lukenut pyydä heitä kiinnittämään huomionsa kerrottuihin tapahtumiin eikä niinkään siihen kielelliseen asuun, jossa ne on kerrottu.

Pyydä etteivät he loukkaantuisi jos tyylin vaihtuminen särähtää korviinsa sillä Jumalan valtakunta ei ole puhetaidossa vaan uskossa.

Olkoon lukijoiden mielessä myös se että pelastusta saarnasivat maailmalle kalastajat eivätkä koulutetut puhujat vaikka Jumala olisi toki voinut toisinkin valita jos olisi ollut asialle eduksi.

Omalta osaltani kun ensinnä aloin suunnitella tästä aiheesta kirjoittamista ajatellen, että näin suuren miehen erinomaisuudesta kertomatta jättäminen olisi väärin, päätin olla häpeämättä oman kielitaitoni heikkouksia.

En ole koskaan saanut syvempää koulutusta kirjoittamiseen tai tutustunut tällaisiin tutkielmiin ja olin menettämässä jo otteeni tapahtumiin niin kauan sitten.

Jotta minun ei tulevaisuudessa tarvitsisi tällaiseen ärsyttävään itseni puolustamiseen ryhtyä paras keino on antaa kirja julkaistavaksi mutta ilman kirjoittajan nimeä, jos niin ajattelet hyväksi.

Tätä varten, ole hyvä ja poista kirjan etusivulta kirjan nimi, jotta ihmiset vaikenisivat ja olkoon siinä vain teoksen sisällöstä kertova otsake joka ei kerro kirjoittajasta mitään.

.....................................
-- mikko kommentoi
saamme "kustantajalle" lähetetystä esipuheesta mainion kuvauksen Sulpiciuksen luonteesta ja koulutuksestakin. Hän oli toki ylhäistä sukua ja saanut varmaan klassisen koulukasvatuksen aikansa ranskalaisen nuorison tapaan. Siihen sisältyi Ciceroa ja puhetaidon opetusta ja kirjoittamista.

mutta varsinainen oraattori hän ei ollut, ei myöskään historian tutkija joka järjestyksessä kävisi asiat läpi.

saamme kuvaa siitä, että Sulpicius kirjoittaa aika lailla jo tapahtumien jälkeen ja varmaan pyhä Martti on jo nukkunut pois.

Martti kuoli marraskunn 8, 397 Candes-Saint-Martinissa Galliassa nykyisessä keski-Ranskassa.

Sulpicius Severus kuoli lähes 30 vuotta myöhemmin 425.

on monesta syystä tärkeää, ettei julkaisija, Desiderius, suostunut hänen pyyntöönsä vaan Sulpiciuksen nimi on teoksessa mukana.
...............................



+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU I
Syitä kirjoittaa pyhän Martin elämästä
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Useimmat ihmiset etsivät turhuudessa tämän maailman kunniaa ja ovat mielestään saaneet kuolemattomuuden tällä tavoin, nimittäin kirjoittamalla kuuluisien miesten elämänkertoja. Vaikka tämä ei kaikille antaneet pysyvää mainetta, epäilemättä jotkut heistä saivat näin toiveensa täyttymään.

Tämä on tapahtunut siten että sekä heidän oma muistonsa - tosin ei mistään muusta syystä kuin siitä että ovat tuoneet maailman tietoisuuteen suurmiesten antamia esimerkkejä ja näin herättäneet lukijoiden rinnassa hyviä ajatuksia.

Tämä työskentely ei kuitenkaan ole syntynyt siitä siunatusta iankaikkisesta elämästä, jota me odotamme. Sillä mitä on se kunnia, jota tämä katoava maailma antaa, hyödyttänyt heitä jotka kirjoittavat maallisista ihmisistä?

Tai mitä ovat jälkipolvet hyötyneet lukemalla Hektorista sotilaan tai Sokrateesta filosofina?

Näistä ei ole mitään hyötyä, sillä ei ole vain typeryyttä yrittää jäljitellä näitä ihmisiä vaan suorastaan hulluutta olla hyökkäämättä heitä vastaan kaikin voimin.

Totuus näet on, että ne jotka arvioivat elämää ainoastaan tämän nykyisyyden valossa ovat panneet toivonsa taruihin ja heidän sielunsa on haudassa. He ovat antautuneet pelkkien kuolevaisten muiston säilyttämiseen kun ihmisen tehtävänä on etsiä iankaikkista elämää ja muistoa ei kirjoittamalla, taistelemalla tai filosofiaa harrastaen, vaan elämällä hurskasta, pyhää uskonnollista elämää.

Ihmiskunnan harhailu on tallennettu kirjallisuuteen ja on niin vahva että se on tavoittanut monet joko tyhjään filosofiaan tai niihin typeriin hyveisiin, joita se juhlii.

Tästä syystä arvelen itse saavuttavani vaivannäön hedelmiä jos kirjoiten pyhän miehen elämästä joka on tulevaisuudessa esimerkkinä muille ja joka saa lukijan etsimään todellista tietoa ja taivaallista sodankäyntiä ja jumalallisia avuja.

Näin tehden olemme omaksikin eduksemme unohtaneet ihmisten tyhjän muistamisen ja odotamme iankaikkista palkintoa Jumalalta.

Vaikka emme itse ole eläneet muille esimerkillisellä tavalla niin olemme tehneet parhaamme, että hän joka ansaitsee esimerkkinsä seuraamisen ei jäisi unohduksiin.

Aion tästä syystä kirjoittaa pyhän Martin elämästä ja kertoa sekä siitä, mitä hän teki ennen piispuuttaan ja mitä hän teki piispana.

En toki voi kertoa kaikesta, mitä hän oli ja mitä hän teki. Monet erinomaiset asiat hän piti omana tietonaan koska ei etsinyt ihmisten kunniaa ja kaikin tavoin koetti pitää hyvät tekonsa salassa.

Niistäkin asioista, jotka ovat tulleet tietoomme, olemme jättäneet mainitsematta monia koska mielestämme riittää että vain erityisemmät asiat kirjoitetaan muistiin.

Samalla varon lukijaa ajatellen, ettei liian suuri määrä tapauksia saisi heitä väsymään aiheeseen.

Kehoitan lukijoita panemaan täyden luottamuksen kertomaani tietäen, että en ole kirjoittanut mitään mistä minulla itselläni ei olisi varmaa tietoa ja todistetta.

Olen mieluummin vaiti kuin kerron mitään mikä ei ole totta.

...........................................................
.. mikko kommentoi
tämä todellakin on esikoislestadiolaisten kirja!

Sulpicius on maailman jättänyt ja hän hyljeksii kulttuuria

mitä moiset Herakliukset Troijan muureilla tai tyhjät tämän maailman filosofit kuin Sokrates.. pyh!

he ovat kuolevaisia katoavia ihmisiä ja pelkkää turhuuksien turhuutta ovat sotansa ja viisautensa

käykäämme hengellisiin! iankaikkisiin asioihin, joista saamme palkinnon itse Jumalalta - vaan emme kunniaa ihmisiltä.

avauksessa on monia hienoja ajatuksia, kuten tuo että hänenkin nimensä todella muistetaan yhä tänään ainoastaan tämän pyhän Martin elämänkerran tähden. (toinen kirjansa, Chronica, on lähinnä alan erikoistutkijoille kiinnostava)

olen monessa kohtaa allekirjoittanut tuon, että Sulcipius Severus tahtoo olla totuudellinen ja hänen kertomassaan on totuuden luonne.

joten kehoitan samoin omalla mitättömällä arvovallallani ja heikolla suomentajan taidollani - ottakaa tämän kirjan kertomukset kriittisesti vastaan ja hylätkää se, mikä ei ole totta.
......................................



++++++++++++++++++++++++++++++++++++
Luku II
Pyhän Martin lapsuus ja nuoruus
++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Martti syntyin Pannonian Sabariassa, mutta eli lapsuutensa Ticiniumissa, joka sijaitsee Italiassa. Hänen vanhempansa olivat tämän maailman arvion mukaan ylhäisöä, mutta he olivat pakanoita. Isä oli ensin tavallinen sotilas, mutta myöhemmin sotilas-tribuni.

Martti itse oli nuorena imperiumin ratsujoukoissa, ensin kuningas Constantinen ja sitten Julian Caesarin aikana.

Tähän hän joutui vastoin omaa tahtoaa, sillä varhaisimmista vuosistaan alkaen pyhä poika tahtoi palvella Jumalaa. Sillä kun hän oli kymmenen vuoden ikäinen hän meni kirkkoon vastoin vanhempiensa tahtoi ja pyysi tulla katekumeeniksi (kasteoppilas).

Pian sen jälkeen omistautuen kokonaan Jumalan palvelemiseen hän tahtoi 12 vuotiaana ryhtyä erakko munkiksi. Hän olisi niin tehnytkin antaen lupauksensa, mutta oli siihen vielä liian nuori.

Pojan ajatukset olivat kokoajan kirkon luostareissa ja suunnitelmissa, joita hän sitten Kristuksen palvelijana myöhemmin täyttikin.

Mutta hallitus antoi määräyksen että veteraanien poikien on tultava asepalvelukseen. Isä antoi poikansa ilmi (vastustaen tämän omia siunattuja suunnitelmia) ja hänet otettiin kiinni ja vietiin kahleisiin. Niin hänen oli 15 vuotiaana vannottava sotilasvala.

Hän tyytyi vain yhteen sotilaspalvelijaan. Ja tämänkin kanssa hän usein vaihtoi paikkaa ikäänkuin tämä olisi herra ja hän palvelijansa. Hän otti palvelijansa saappaat tämän jalasta ja puhdisti ne omin käsin, ja kun he söivät yhdessä, hän tavallisesti otti pöytäpalvelijan osan.

Hän oli sotilaana kolmen vuoden ajan ennen kastettaan mutta pysytteli täysin erosta niistä paheista, joihin sotilaat tavallisesti osallistuvat liian usein. Hän osoitti erityisen suurta hyvyyttä sotilastovereitaan kohtaan ja piti heistä ja hänen kärsivällisyytensä ja nöyryytensä miltei ylittivät sen mikä on ihmisen luonnolle mahdollista.

Ei ole tarvis kertoa hänen itsensä kieltämisestään, jonka tähden häntä ei niinkään pidetty sotilaana kuin munkkina.

Kaikki tämä teki hänestä suositun koko sotilasosastolle ja he todella arvostivat ja rakastivat häntä.

Vaikka hän ei vielä ollut uusi luomus Kristuksessa, hänen hyvät tekonsa olivat kasteoppilaalle soveliaita.

Hän auttoi vaikeuksissa olevia, antoi tukea heikoille, avusti puutteessa olevia, antoi alastomalle vaatteita eikä pitänyt itsellään mitään armeijan palkastaan paitsi mitä tarvitsi päivittäiseen elämiseen. Jo silloin hän ei ollut epäuskoinen vaan luotti niin evankeliumiin, että ei huolehtinut huomisesta.


.........................................
... mikko kommentoi

Martin elämästä kirjoittava Sulpicus ei säästä sanojaan. Hänelle tämä mies edustaa ihmisyyden huippua juuri sen tähden, että hän on niin nöyrä, palvelualtis ja kaikesta omastaan luopuva.

Martin käytös lapsesta asti ja kiinnostus munkkien ja erakkojen elämään on erityinen plussa Sulpiciuksen silmissä, joka kyllä tiesi, mitä tämä maaila voi tarjota.

tämä johdatus Martin lapsuuteen ja nuoruuteen auttaa sitten ymmärtämään tuota kuuluisaa kohtaamista Kristuksen kanssa, josta seuraava luku kertoo.

tässä kuulemme siis ihmistä, joka on elänyt länsi-Rooman kansalaisena Nikaian uskontunnustuksen vuosisadalla.

Hänen ihannoiva kuvauksensa Martista keskittyy munkin asketismin ihanteeseen, jota Sulpicius itse eli todeksi myös, mutta myös tiettyyn ihmisen sankarillisuuteen.

Tämä sankari teema, sotilas tai Kristuksen sotilas, korostuu kertomuksen edetessä.

Kelttiläinen kristillisyys oli tällaista rohkeaa ja uljasta. Sieltä Brittein saarilta saapui sitten Pelagius Roomaan samoin ihantein, asketismi, pidättäytyminen maallisista iloista, köyhien auttaminen ja hyvät teot, joihin ihminen luonnostaan pystyy.

Tämän vahvan ihmisen ja kristityn tuoksun voimme aistia pyhän Martin elämänkerrassa.

kertomus Kristuksen ilmestymisestä Martille on eräs keskeisimpiä ja jätti pysyvän jäljen kristikuntaan.

Suomen Marttilassakin asia vielä muistetaan.

Kertomus on sangen yksinkertainen ja koruton ja siten uskottava.

Jeesus puhuu jännällä tavalla Martista muille, ei suoraan hänelle itselleen. kuten Jean Rousseau Raamatusta sanoi "tällaista ei keksitä"

keksittyjä pyhimyslegendoja on kyllä aivan riittämiin, ihan Lapin Mariaan asti!

mutta tämä vaikuttaa aidolta - päättele itse!
................................................



+++++++++++++++++++++++++++++++
Luku III
Kristus ilmestyy Martille
+++++++++++++++++++++++++++++++

Siihen aikaan kun hänellä ei siis ollut mitään muuta kuin aseensa ja yksinkertainen armeijan asu keskellä tavallista ankarampaa talvea - niin ankaraa, että monet kuolivat kylmästä - hän kohtasi Amiensin kaupungin portilla köyhän miltei alastoman miehen.

Mies pyysi ohikulkijoilta sääliä, mutta kaikki ohittivat hänet edes häntä huomaamatta. Martti, mies täynnä Jumalaa, huomasi tuon ihmisen, jota kukaan ei armahtanut ja joka näin oli nyt hänen vastuullaan.

Mutta mitä hän voisi tehdä? Hänellä oli vain viittansa, johon oli pukeutunut koska oli antanut jo muut vaatteensa tarvitsijoille.

Hän otti vyöltään miekkansa ja jakoi viitan kahteen yhtäsuureen osaan ja antoi toisen köyhälle ja kääriytyi itse toiseen puoliskoon.

Tämän nähdessään jotkut paikalla olijoista nauroivat, koska Martti oli nyt outo ilmestys vain osittain pukeutuneena. Toiset sen sijaan ymmärsivät enemmän ja huokasivat raskaasti, koska eivät itse olleet tehneet samoin. Erityisesti he tunsivat näin, koska heillä oli enemmän kuin Martilla ja olisivat voineet pukea kerjäläisen jäämättä itse puolialastomiksi.

Kun Martti oli seuraavana yönä nukkumassa hän näki näyssä Kristuksen, joka oli pukeutunut siihen toiseen puolikkaaseen, jolla hän oli pukenut köyhän miehen.

Hän katseli Herraa tarkoin ja hänelle sanottiin pitää omana antamansa viitta. Sitten hän kuuli Jeesuksen sanovan voimakkaalla äänellä monille ympärillä seisoville enkeleille "Martti, joka on vieläkin vain katekumeeni, puki minut tällä vaatteella"

Herra muisti omat sanansa (jotka Hän sanoi ollessaan täällä "Minkä olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä, sen olette tehneet minulle") ilmaisi näin, että Hänet oli puettu tuossa köyhässä miehessä.


(kommentti: Raamatun sana on tarkasti ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Matt. 25:40)


vahvistaakseen tämän todistuksen hän alentui pukeutumaan juuri siihen asuun, jonka köyhä mies oli saanut.

Tämän näyn jälkeen pyhä mies ei paisunut ihmisen ylpeydellä vaan tunnusti Jumalan hyvyyden siinä, mitä oli tehty.

Hän oli nyt 20 vuoden ikäinen ja kiiruhti ottamaan kasteen.

Hän ei kuitenkaan kerralla jäänyt pois armeijan palveluksesta vaan pysyi tribunen komennossa, joka oli hänen seuralaisensa teltassa. Tribuuni lupasi näet, että kun hänen virka-aikansa päättyisi, hän myös jättäisi tämän maailman (ryhtyisi munkiksi)

Martti odotti tämän pian tapahtuvaksi ja pysyi, tosin vain nimeltä, sotilaana vielä kaksi vuotta kasteen saamisen jälkeen.


.................................
..... Mikko kommentoi

Martin näyn ydin on täysin raamatullinen.

siinä Jeesus kauniisti vahvistaa oman sanansa, jonka lausui ollessaan vielä maan päällä "...sen te olette tehneet minulle"

tuo paleleva kerjäläinen sai sotilaan arvokkaan viitan puolikkaan, ja tämä oli kuin Martti olisi antanut lämpimän vaatteen palelevalle Jeesukselle itselleen.

me kristityt emme yleensä näin saa kuitenkaan vahvistusta Herran sanoille, vaan kerran viimeisellä tuomiolla saamme yllättyä "ai - se olit sinä?"

näin Jeesus asettaa kaikki ihmiset meidän hyvien tekojemme kohteeksi, kuin tekisimme niitä Hänelle itselleen.


miksi Hän sitten Martille asian näytti näin konkreettisesti, aivan pukeutuen tuohon tuttuun viittaan?

Hänen sanansa enkelien joukolle kertoo sen

tässä on Martti, mutta hän on "vain" katekumeeni ... ja antoi tämän viittansa puolikkaan minulle.

Martti otti unensa vakavasti ja se potkaisi hänet eteenpäin kasteelle, vaikka oli yhä asepalveluksessa.

armeijan poikien syntinen meno näyttää olevan tässä myös taustana, että Martti aikaili kasteensa kanssa.

tämä Kristuksen ilmestys ratkaisi asian kerralla.

jännite sotilaan arjen ja kastetun kristityn välillä jatkuu.

Sulpicius korostaa, kuinka Martti pysyttelee erossa armeijan syntielämästä Amiesin kaupungissa ja on vain "nimellisesti" sotilas.

aseista kieltäytymistä ei tuohon aikaan tunnettu eikä sivareita siedetty (siviilipalelu).

kertomus etenee nyt käännekohtaan, jossa korkea-arvoisen upseerin sotilasura päättyy sangen lyhyeen ja sangen ihmeellisesti.
.....................................



++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU IV
Martti jää pois armeijan palveluksesta
++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Näihin aikoihin barbaarit ahdistelivat Gallian kahta legioonaa. Julian Caesar (Julian Apostasis 332-336) kokosi armeijansa Vaugionesin kaupunkiin (Poitiers) ja alkoi jakaa sotilaille palkkoja. Kuten tapana oli sotilaat kutsuttiin kukin vuorollaan eteen, kunnes tuli Martin vuoro.

Hän katsoi tilanteen sopivaksi pyytää nyt vapautusta asepalvelusta -- koska hän ajatteli, että palkan ottaminen ei olisi oikein, jos hän ei jatkaisi sotilaana palvelemistaan -- ja sanoi Caesarille

"Olen tähän asti palvellut sinua sotilaana. Salli minusta nyt tulla Jumalan sotilas, saakoon sinua palvelevat sinulta palkkionsa, minä olen Kristuksen sotilas eikä minulle ole laillista taistella"

Tyranni todella suuttui kuullessaan nuo sanat ja sanoi, että Martti etsi vapautusta huomista taistelua peläten eikä uskonnollisista syistä.

Martti oli täynnä rohkeutta jota suuri vaara nyt vain enensi ja huudahti

"jos pidät käytöstäni pelkuruutena, eikä uskona, otan paikkani huomenna riveissä ilman aseistusta ja Herran Jeesuksen nimessä minua suojaa ainoastaan ristin merkki, ei kilpeni tai kypäräni, ja käyn haavoittumatta vihollisen riveihin!"

Hänet heitettiin vankilaan ja käsky oli, että seuraavana päivänä hänet pantaisiin taisteluun barbaareja vastaan ilman suojaavaa haarniskaa ja ilman aseita.


Mutta seuraavana päivänä vihollisen lähettiläät tulivat solmimaan rauhaa ja antautuivat ja luovuttivat kaiken omaisuutensa.

Kuka voisi epäillä, etteikö voitto tullut tuon pyhän miehen tähden? Hänelle suotiin, ettei häntä aseettomana lähetty taisteluun.

Herra olisi toki hyvyydessään voinut pelastaa oman sotilaansa vihollisen miekkojen ja nuolien keskelläkin, mutta että hänen siunatut silmänsä eivät näkisi muiden kaatuvan, Hän esti koko kamppailun.

Sillä Kristuksen ei tarvinnut voittoa oman sotilaansa tähden vaan koska vihollinen alistettiin ilman verenvuodatusta, kenenkään ei tarvinnut kärsiä kuolemaa.


.....................................
... mikon kommenttia ...

eikö Herra Jeesus ole todella ihmeellinen?

jotain lukijaa voi hämätä tuo, että Sulpicius kutsuu Marttia pyhäksi mieheksi, Jumalan mieheksi.

mutta käsi rinnalle - etkö sinä uskova mies tai nainen ole myös pyhä?

saatat jopa sanoa, että Kristuksessa olet pyhempi kuin Martti... jota ihminen tässä kovin kehuu ...

vaan kysyppä kuule tuota asiaa Jeesukselta itseltään

(oletko Hänelle rakkaampi ja pyhempi kuin tämä nuori pakanallisesta suvusta 18 vuotiaana kristityksi kastettu solttu Martti)
..................................




+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU V
Martti ohjaa rikollisen Kristuksen luo
++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Jätettyään armeijapalvelun Martti etsi Hilariusta, Pictavan (Poitiers) piispaa, jonka uskoa Jumalaan pidettiin kaikkialla suuressa arvossa. Martti asusti hänen luonaan jonkin aikaa. Hilarius teki hänestä diakonin ja halusi tuoda Martin vielä lähemmäksi niin että tämä voisi osallistua jumalanpalveluksen toimittamiseen.

Martti kieltäytyi tästä jatkuvasti sanoen, että oli kelvoton sellaiseen, Hilarius ymmärsi asioita syvällisesti ja päätteli, että ainoa tapa saada hänet suostumaan virkaan olisi antaa jokin tehtävä, joka olisi ikäänkuin vahingoksi, loukkaukseksi Martille. Tästä syystä Hilarius teki hänestä eksorkistin, pahojen henkien karkottajan.

Martti ei kieltäytynyt tästä tehtävästä, koska hän pelkäsi että siiän voitaisiin nähdä hänen halveksivan jotain vähäarvoista.


( kommentti: kohta on hieman hankala kääntää. Piispa Hilarius ymmärsi viisaana miehenä, ettei Martti katsonut itseään arvolliseksi mihinkään korkeaan virkaan.Niinpä Hilarius antoi hänelle kirkossa vähäarvoisena pidetyn homman, pahojen henkien karkoittamisen. nyt Martti otti "loukkauksen" vastaan ja suostui tehtävään, ettei tekisi ylpeän vaikutelmaa. )


Pian tämän jälkeen Martti sai yöllisessä unessa kehoituksen, että hänen pitäisi palata kotimaahansa vielä pakanuudessa elävien vanhempiensa luo,

Pyhän Hilariuksen kehoituksesta hän lähti matkaan monien rukousten ja kyynelten saattamina, että hän saisi palata takaisin.

Kerrotaan, että Martti lähti matkaan surumielisenä todistettuaan monille veljille, että edessään olisi paljon kärsimyksiä.

Tämän ennustuksen mukaan todella olikin tapahtuva. Kuljettuaan jotain harhatietä Alpeilla hän joutui ryövärien käsiin. Eräs heistä nosti kirveensä Martin pään yläpuolelle, mutta toinen pysäytti oikealla kädellään iskun.

Martti annettiin kädet sidottuina selän taakse yhdelle ryöväreistä vartioitavaksi ja riisuttavaksi.


Jonkin matkan jälkeen, kun he olivat keskenään, ryöväri alkoi kysellä Martilta kuka hän on.

Martti vastasi, että hän on kristitty.

Rosvo kysyi sitten, oliko hän peloissaan.

Silloin Martti vastasi todella rohkeasti, ettei hän koskaan ollut tuntenut oloaan yhtä turvalliseksi. Sillä hän tiesi että Herran armo on erityisesti läsnä koettelemusten keskellä.

Hän sanoi edelleen, että oli murheellisempi sen miehen puolesta, jonka käsissä hän oli, koska ryövärinä eläen tämä oli arvoton Kristuksen armoon.

Ja sitten hän keskusteli tämän kanssa evankeliumin totuudesta ja saarnasi ryövärille Jumalan sanaa.


Miksi en kertoisi heti, mitä sitten tapahtui?

Ryöväri uskoi ja osoittaen kunnioitusta Martille hän ohjasi tämän takaisin maantielle pyytäen, että tämä rukoilisi Herraa hänen puolestaan.

Tämä sama ryöväri tunnettiin myöhemmin viettämästä uskonnollista elämää - jopa niin, että tämä edellä oleva kertomukseni tulee juuri häneltä itseltään.


........................................
-- mikko kommentoi ---

luvussa V lähdemme seuraamaan Martin elämää sen jälkeen, kun hän oli näin ihmeellisesti vapautunut asepalveluksesta 300-luvun puolivälissä urhoollisen sotilaan Julius Luopion aikana.

(Muistamme että tämä keisari halusi palauttaa vanhan Roomaan uskonnon takaisin ja uskovan äitinsä takia ilmeisesti halveksi ja vainosi kristittyjä).

Kyse ei ole elämänkerrasta, vaan tapahtumista Martin elämästä, joista Sulpicius tahtoo erityisesti kertoa. (Myöhemmin Kristuksen kirkossa niin suosituiksi tulleiden hagiografioiden malli)

Areiolaiset piispat ovat Euroopassa voitolla ja tuo uskollinen Jumalan palvelija, piispa Hilarius, on ajettu maanpakoon.

Taistelut kristittyjen kesken ovat tuohon aikaan usein verisiä - onko Jeesus Jumala vai ei?

Tämä kertomus, siis luvussa V, on siitä erikoinen, että sen on ilmeisesti Sulpiciukselle kertonut tuo maanteiden ryöväri itse.


tässä meillä on todistus Jeesuksesta, joka kuulostaa niin tutulta yhä tänään - 1700 vuotta noiden tapahtumien jälkeen.

kuulemme nimettömän Sveitsissä tai Itävallassa matkaajia rosvoavan miehen kertomukseen perustuvan todistuksen siitä, miten hän tuli uskoon.

ryöväri on porukassa, joka on saanut eksyneen nuoren miehen käsiinsä ja meinaa hänet sen tien surmata. Isku ei kuitenkaan tapa - ilmeisesti joku ryöväreistä kirveen pysäyttää - ja kun mies viedään sivummalle, tämä puheillaan evankeliumista ja Jumalasta ja Jeesuksesta saa roiston mielen muuttumaan kokonaan.

.... minusta tämä kertomus on yksinkertaisuudessaan taas niin vakuuttava, totuudellinen.

... vaikka tässä ei mitään suuria "ihmeitä" tapahdu, voimme hyvin mielessämme kuvitella, millainen karu juttu tämä oli jossain siellä Alpeilla. Ja miten ihmeellisesti Herra käytti palvelijaansa - kärsimysten kautta ja keskellä.

.. oletko sinä joskus kusessa tosi hankalien ihmisten keskellä?

kuinka Jeesus heitä muuten puhuttelisi kuin sinun kauttasi?

älä siis pahastu, että joudut hieman kärsimäänkin Hänen takiaan.

muista pyhää Marttia kirveen alla, jos se vähän rohkaisisi mieltäsi!






+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU VI
Saatana asettuu Martin tielle
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Martti jatkoi matkaansa. Päästyään Milanon ohitse Saatana kohtasi hänet tiellä ja oli ottanut miehen hahmon. Saatana kysyi ensin, mihin tämä oli matkalla? Martti oli vastannut hänelle menevänsä minne tahansa Herra lähettää hänet, Saatana sanoi

"minne tahansa menetkin, mitä tahansa yritätkin, Saatana vastustaa sinua"

Martti vastasi hänelle silloin profeetan sanoin

"Kun Herra on minun kanssani,
en minä mitään pelkää.
Mitä voisivat ihmiset silloin?"
(kommentti Ps 118:6... kantsii lukea Psalmeja!)


tuskin Martti oli tämän sanonut, kun hänen vihollisensa katosi hänen näkyvistään.

Ja niin hän kuten oli aikonutkin vapautti äitinsä pakanuuden erheistä mutta hänen isänsä piti kiinni sen pimeyksistä. Monet hän pelasti esimerkillään.



( ... mikko kommentoi tämä ei suinkaan ollut viimeinen kerta, kun Saatana taisteli Marttia vastaan, ja kuulemme myöhemmin mielenkiintoisia ja opettavaisia kertomuksia näiden kahden kohtaamisista ... tässä Saatanan tavoite oli estää juuri tuo, mitä tapahtui - äidin pelastuminen Jeesuksen omaksi. huomaamme, että Jeesuksen esimerkin mukaan Martti taistelee pahojen henkien kanssa Jumalan sanalla ja tässä Psalmin kohta on voimasana - ei vain joku sana vaan todella karkoittaa Perkeleen. käytetään me samaa asetta! täällä nettiruukussakin, missä henkien sota on rajua. )


Näiden jälkeen, kun areiolainen harhaoppi oli levinnyt koko maailmaan ja oli erityisen väkevänä Illyriassa (Espanjassa) ja kun hän miltei yksin taisteli pappien kataluutta vastaan ja oli saanut monia rangaistuksia (sillä hänet ruoskittiin julkisesti ja määrättiin lähtemään kaupungista) lähti hän taas Italiaan.

Kirkko oli jakautunut kahtia Galliassa ja oli sekavassa tilassa myös Hilariuksen lähdön takia, jonka hereetikkojen väkivalta oli ajanut maanpakoon. Martti perusti luostarin Milaoon.

Myös siellä Auexntius, areiolaisuuden aloittaja ja johtaja, vainosi häntä katkerasti ja hakattuaan hänet ja haavoitettuaan häntä hän karkoitti hänet tästäkin kaupungista.


Martti päätti nyt taipua olosuhteiden pakosta ja vetäytyi Gallinarian saarelle (Isola Gallinaria Monacon ja Genoan tuntumassa) erään vanhimman ja tämän seuralaisen kanssa, erinomaisia miehiä molemmat.

Täällä Martti eli jonkin aikaa syömällä vain kasvien juuria. Näin tehdessään hän vahingossa söi ruohokasvia nimeltä "hellebore", jota kansa sanoo myrkylliseksi.

...
(suom. huom. suomalaiset kutsuvat sitä kauniisti "vaalea jouluruusu" aiheuttaa hallusinaatioita, kuoleman, sitä käytettiin muinoin noituudessa ja jotkut arvelevat, että Aleksanteri Suuri kuoli helleboren yliannostukseen)
...

Kun hän huomasi heikentyvänsä ja myrkyn leviävän ja kuoleman olevan käsillä hän alkoi rukoilla ja heti kaikki kipu väistyi hänen jäsenistään.

Pian tämän jälkeen hän sai kuulla, että kuningas oli katunut ja antanut pyhän Hilariuksen palata, niin hän koetti tavata tämän Roomassa, jonne hän nyt lähti.


.............................................
... mikon kommentti ...

tässä luvussa kohtaamme saman jutun kuin mistä John Bunyanin "Kristityn vaellus" kertoo ilmestyksenä - kristitty kohtaa Apollonin.

Martti kohtaa matkalla vanhempiensa luokse Saatanan, joka tahtoo estää reissun.

kristittyjen kokemus kautta aikojen ja kautta maailman on se, että kun Jeesus on lähellä, on lähellä myös tämä varjo.

eikä ole mikään helppo juttu hän...

ihminen on siinä äkkiä pulassa pahemmassa kuin koskaan osasi kuvitella

meni maine, kunnia, terveys, mielen tasapaino, kaikki ... eikä mitään jäänytkään


tämä luku tuo mieleen Markuksen evankeliumin lopun, vaikka Silpicius ei sitä mainitse:

....
Hän sanoi heille:

"Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.

Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat."

Markus 16:15-18 KR 1992

älköön siis kukaan sanoko, että Marttimme olisi epäraamatullinen hurmahenki!

tuo Jeesuksen sana on kuin hänen elämänsä kuvausta.

toivottavasti sinunkin - ja minunkin!
................................................





++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU VII
pyhä Martti herättää katekumeenin kuolleista
++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Koska Hilarius oli jo lähtenyt pois, Martti seurasi hänen jäljissään, ja kun tämä toivotti hänet mitä sydämellisimmin tervetulleeksi, Martti perusti luostarin lähelle kaupunkia.

Näihin aikoihin eräs katekumeeni (kasteoppilas) liittyi hänen joukkoonsa ja halusi saada tältä pyhältä mieheltä neuvoja opista ja tavoista. Mutta vain muutaman päivän kuluttua katekumeeni heikentyi nopeasti ja sai korkean kuumeen.

Martti oli lähtenyt kotoa ja ollut poissa kolme vuorokautta. Palattuaan hän sai tietää, että katekumeeni oli kuollut ja kuolema oli ollut niin äkillinen, että hän oli jättänyt tämän maailman kastamattomana.

Hänen ruumiinsa oli asetettu esiin ja murheelliset veljet olivat pitämässä viimeisiä surullisia menoja, kun Martti kiirehti ylös heidän luokseen silmät kyynelissä ja itkien.

Mutta silloin Pyhä Henki otti hänestä otteen ja kaikilla sielunvoimillaan hän määräsi muut lähtemään kammiosta, jossa ruumis makasi,

Hän salpasi oven kiinni ja asettui makaamaan kuolleen veljen päälle koko pituudellaan. Rukoillen siinä hetken koko sydämestään ja kokien Jumalan Hengeltä että voima oli läsnä, hän nousi hieman ylös ja katseli kuolleen kasvoja ja odotti kärsivällisesti rukouksen vaikutuksia ja Herran armoa.

Tuskin näin oli kulunut kahta tuntia kun hän näki kuolleen miehen liikuvan hieman ja hänen silmiensä alkavan väristä ja aueta. Ja todellakin, sitten hän kääntyi Herran puoleen ylistäen Häntä suurella äänellä niin että koko kammio raikui.

Metelin kuullessaan ulkopuolella oven takana odottaneet ryntäsivät sisälle.

Ja heidät kohtasi todella ihmeellinen näky, sillä kuolleena jätetty mies oli nyt elossa,

Kun hänet näin oli tuotu takaisin elämään, hänet oitis kastettiin ja hän eli monta vuotta näiden tapahtumien jälkeen.

Minulle (Sulpiciukselle) hän oli ensimmäinen, joka tahtoi kertoa kokemuksistaan Martin toimista ja todistaa niistä.


Tästä samasta miehestä tahdon kertoa, että kun hän lähti ruumiistaan hänet tuotiin Tuomarin eteen ja hän sai ankaran tuomion ja hänet lähetettiin synkkään paikkaan jossa oli pahaa kansanjoukkoa.

Hän jatkoi tähän, että kaksi enkeliä kertoi Tuomarille, että tämä on se mies jonka puolesta Martti oli rukoillut ja tämän seurauksena nuo enkelit toivat hänet takaisin Martin luo ja palauttivat elämään.

Tästä alkaen pyhän miehen (Martin) nimi tuli varsin kuuluisaksi, ja kaikki myönsivät että hän oli pyhä ja häntä pidettiin väkevänä ja todella apostolisena.


..............................................
....... Mikon huomioita:

pidän tätä Martin aikalaisen kertomusta totena.

siinä on sekä Martin itsensä että kuolleen miehen hänelle myöhemmin kertomaa kokemastaan.

"apostolinen" ei tuohon aikaan merkinnyt oppinutta (Martti oli koulujakäymätön sotilas ja nyt munkki), suuria tietoja uskontunnustuksista, joista vain Nikaialainen oli tähän aikaan ensimmäisenä olemassa, UT lyhyiden uskonlauselmien lisäksi.

"apostolinen" merkitsi juuri tässä kuvattua asiaa, voimaa herättää kuolleita ja tehdä ihmetekoja Herran Jeesuksen nimessä.

tämä näkyy jo Apostolien teoissa ja jatkui . ja jatkuu . Kristuksen kirkossa.

itse "tekniikka" jolla pyhä Martti herätti tuon katekumeenin herättämiseksi on suoraan Raamatusta, kertomuksessa toisesta pyhästä Jumalan miehestä

Raamatusta:

Kun Elisa meni huoneeseensa, poika makasi vuoteella kuolleena.

Elisa sulki oven perässään, rukoili Herraa ja asettui sitten makaamaan pojan päälle.

Hän pani suunsa pojan suulle, silmänsä hänen silmilleen ja kämmenensä hänen kämmenilleen, ja kun hän painautui poikaa vasten, tämän ruumis lämpeni.

Sitten hän nousi seisaalleen ja käveli huoneessa kerran edestakaisin.

Kun hän uudestaan asettui pojan päälle, poika aivasti seitsemän kertaa ja avasi silmänsä.

Elisa huusi silloin Gehasia ja sanoi: "Kutsu pojan äiti tänne." Gehasi kutsui naista, ja nainen tuli profeetan luo. "Ota poikasi", sanoi Elisa.

Nainen polvistui hänen eteensä ja kumarsi maahan asti. Sitten hän nosti pojan syliinsä ja meni ulos.

2 Kun 4;31-37 KR 1992



voimme toki sanoa, että pyhän Martin kertomus on sävelletty Elisan kertomuksen pohjalta - niin samanlaisia ne ovat yksityiskohtia myöten.

mutta kannattaa silloin pitää mielessä, että ne jotka eivät usko Martin herättäneen katekumeenia kuolleista, eivät todennäköisesti myöskään usko tätä profeetta legendaa.

he vastaavat viisaasti "katsos, kun tiedämme, että kuolleet eivät herää. joten tarinaa tämä kaikki vain on.

ei Jeesuskaan Nainin lesken poikaa herättänyt, eikä Hän itse haudastaan mihinkään lähtenyt..."

eikö niin

ei meidän silti tarvitse kaikki pyhimyslegendoja uskoa.

teen eron itse tutkimalla, mistä läheteestä kertomus on - pyhän Perpetuan teksti on hänen itsensä kirjoittama ja Martin tapauksesta kertoo - ei suinkaan Martti itse vaan Sulpicius, joka oli kaiken rikkautensa jättänyt ja lähtenyt seuraamaan Herraa Jeesusta.
......................................................




+++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU VIII
Martti herättää hirttäytyneen
+++++++++++++++++++++++++++++++++++

Pian näiden tapahtumien jälkeen Martti oli kulkemassa tämän maailman silmissä korkeasti arvostetun Lupicinus nimisen miehen tilojen ohi. Häntä kohtasi huutaen sureva kansanjoukko. Syvästi huolissaan hän kiirehti joukon luo kysymään, mitä siellä itkettiin. He kertoivat, että yksi orjista oli tehnyt itsemurhan hirttäytymällä.

Tämän kuullessaan Martti meni huoneeseen, jossa ruumis makasi, ja sulkien joukon pois asettui ruumiin päälle ja vietti siinä jonkin aikaa rukoillen. Ei mennyt kauaa kun kuollut antoi elonmerkkejä ja katsoi raskaiden silmäluomiensa välistä Marttia.

Mies yritti hieman nousta ja tarttui oikealla kädellään Marttiin ja pääsi näin pystyyn. Väkijoukon katsellessa hän käveli Martin kanssa talon ovelle.


.......................................
... mikko kommentoi

tapaus kerrotaan yksinkertaisesti ja ilman selityksiä. Martti herättää kuolleen samalla tavoin kuin luvussa VII, joka on tätä edellä - siis toinen samanlainen tapaus "Elisan menetelmällä".

voimme ajatella, että nuo yksityiskohdat Sulpicius on kuullut Martilta itseltään - kuinka kuollut mies avasi silmänsä "jonkin ajan kuluttua..." ja katsoi häneen ja kuinka hän tarttui häneen oikealla kädellään eikä vasemmalla.

mielestäni on huomionarvoista, että tässä on kyse orjasta. voisimme nykyään ajatella, että hirttäytynyt orja ei ketään olisi kiinnostanut, mutta tässä talon palvelusväki on kovin murheissaan tapahtumasta. Orjalla on ihmisarvo Lupicinuksen maatilalla.
.........................................


++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU IX
Marttia pidetään suuressa arvossa
++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Näihin aikoihin Marttia pyydettiin Toursin piispaksi.

Kun häntä ei millään saatu lähtemään luostaristaan, eräs Ruricius niminen kansalainen heittäytyi hänen polviinsa näytellen, että hänen vaimonsa olisi sairas ja pyytäen häntä mukaansa.

Suuri ihmisjoukko oli jo asetettu hänen kulkemansa tien molemmin puolin niin että hänellä oli eräänlainen saattue matkalla kaupunkiin. Uskomaton määrä ihmisiä, ei vain tästä kaupungista vaan naapurikaupungeistakin saapui suurenmoisella tavalla äänestämään.

Kaikilla oli vain yksi toive, yksi ja sama rukous ja vakaa mielipide että Martti oli soveltuvin henkilö piispaksi ja että kirkko olisi onnellinen jos saisi sellaisen papin.


Oli kuitenkin eräitä, heidän joukossaan myös muutamia vaalia toimittavista piispoista, jotka vastustivat ja sanoivat, että Martti ei ollut virkaan sopiva, ulkonäöltäänkin vastenmielinen, huonosti pukeutunut ja hiuksensa inhottavat.

Mutta asioita ymmärtävät ivailivat heidän hölmöyttään, koska tuo ulkonäköhän mistä he siitä panettelivat häntä vain korosti miehen jaloa luonnetta, Eivätkä he voineet muuta kuin toteuttaa, mitä kansa Jumalan tahtoa noudattaen, halusi.


Läsnäolevien piispojen joukosta etenkin Defensorin sanotaan erityisesti vastustaneen nimitystä, Tästä hän sai ankarasti nuhteita, kun profeettoja luettiin.

Nimittäin kun Päivän Sanan lukijan vuoro tuli, kansa ei antanut lukijan astua esiin lainkaan. Vaalin toimittajat hämmentyivät odottaessaan lukijaa, joka ei tullut.

Eräs siinä olevista otti silloin Psalmien kirjan ja katsoi ensimmäistä jaetta, joka osui hänen silmiinsä. Siinä luki

"Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan."
(Ps 8:3 KR 1992)

Kun nämä sanat luettiin kansa puhkesi huutoon ja vastustajat vaikenivat. Uskottiin, että Psalmin kohta oli Jumalan johdatusta jotta Defensor saisi kuulla arvion teoistaan.

sillä Herran ylistys on täydellistä lasten ja imeväisten suusta Martin tapauksessa ja vihollinen oli osoitettu ja tuhottu.


.................................................
.... mikko kommentoi
mielestäni Sulpiciuksen kertomus on tässä taas varsin uskottavaa ja monella tavoin suorastaan veikeää.

Arvon piispojen ja muun vaaliväen silmissä tämä luostarista tuotu munkki oli tehtävään sopimaton jo siivottoman ulkonäkönsä vuoksi.

Martti ei tainnut peseytyä usein, vaatteensa olivat likaiset ja haisevat ja hiuksensa suorastaan iljettävä näky.

voimme yrittää kuvitella...

joillelkin huolellisesti hiuksensa kammanneille ranskalaisille piispoille ukkeli taisi olla pahennus.

tämä on mielenkiintoinen yksityiskohta 300-luvun munkkien ihanteesta, sillä juuri tämä siivottomuus oli Silpiciuksen mielestä osoitus Martin täydellisestä antautumisesta Jumalan palvelemiseen ja kaiken maallisen hylkäämiseen.


kirkon historiassa varsin varhainen "spargeeraus" - Raamatun avaaminen noin vain sattumanvaraisesti mistä nyt aukeaa - tässä tapauksessa Psalttarin - on tässä kuvattuna.

jostain syystä kansanjoukko ei antanut vaalin liturgian edetä normaalista, ja vuorossa oleva Sanan palvelijaa - ehkä diakonia - ei päästettu nousemaan esiin.

tämä on minusta veikeää, siinä missä Martin ulkonäön kuvaus.

kun Psalttarista sitten jae luettiin, kansa kohahti ja koki että se oli piispa Defensorille tarkoitettu Jumalan Sana!


"spargeerauksesta" kertoo myös pyhä Augustinus (Tunnustukset VIII:28-29), joka syvässä synnin hädässä ja elämän tyhjyyttä itkiessään avasi Raamatun ja silmiinsä osui kohta apostoli Paavalin kirjeestä roomalaisille:

"Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen.

Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan."
Room 13:13-14 KR 1992

tämä auennut kohta muutti Augustinuksen elämän ja vaikutti siten syvästi Kristuksen kirkkoon pohjois-Afrikassa ja lännessä.
...........................................




+++++++++++++++++++++++++++++
LUKU X
Martti Toursin piispana
+++++++++++++++++++++++++++++

Näin Martista tuli piispa, enkä kykene täysin kuvaamaankaan miten kokonaan hän antautui virkaa hoitamaan. Hän pysyi aivan samanlaisena kuin oli ollut ennnenkin, sama nöyryys, sama vaatteiden yksinkertaisuus.

Hän oli täynnä arvokkuutta ja kohteliaisuutta ja piti piispan viran kunniassa mutta kuitenkin sillä tavoin että munkin tavoitteet ja hyveet pysyivät voimassa.

Hän asui jonkin aikaa kirkon antamassa huoneessa mutta ei pitkään jaksanut kävijöiden virran aiheuttamaa häiriötä. Hän perusti luostarin itselleen kaupungin ulkopuolelle. Tämä oli niin salianen ja etäinen että hän siellä sai kokea erakon yksinäisyyden tuomaa rauhaa.


Toiselta puolelta luostaria ympäröivät korkean vuoren kalliot ja toisella puolella Loire-joen mutka oli luonut pienen lahden, joten useamman ihmisen kulku oli hankalaa kapeikossa.

hän rakensi itselleen puisen kammion. Monet veljistä tekivät samoin, tosin monen kammio oli tehty kalliossa oleviin luoliin.

Luostarissa oli kaikkiaan 80 oppilasta jotka seurasivat pyhän opettajansa esimerkkiä. Kenelläkään ei ollut siellä mitään omaa, vaan kaikki oli yhteisessä omistuksessa. Myyminen ja ostaminen oli kiellettyä, kuten on tapana useimpien munkkien parissa.

Mitään taidetta ei harrastettu, paitsi kirjoittamista, joka sekin annettiin nuoremmille veljille, että vanhemmat veljet saisivat viettää aikaa rukouksessa.

Harvoin kukaan lähti kammiostaan muuta kuin yhteiseen rukoukseen varatulle paikalle.

Ruoka nautittiin yhdessä kun paaston aika oli ohi.

Kukaan ei käyttänyt viiniä muuta kuin jos sairaus siihen pakotti.

Useimpien vaate oli tehty kamelin karvoista. Minkään sileältä tuntuvan vaatteen käyttämistä pidettiin lähes rikollisena tekona - tämä on huomionarvoista, koska monet heistä olivat ylhäistä sukua.


Jalosukuiset oli kasvatettu hyvin mutta he pakottivat itse itsensä nöyryyteen ja kärsivälliseen kestämiseen. Olemme nähneet, että monista heistä tuli myöhemmin piispoja.

Sillä mikä kirkko ei haluaisi pappia, joka on ollut Martin luostarissa?


...............................................
... mikon kommentteja

Martista tehtiin Toursin piispa vuonna 371. Tuohon aikaan hallitsi viimeinen keisari, jolla oli koko Rooma vallassaan Valentinius I Suuri (321-375).

Kirkossa oli käynnissä ankara kamppailu opista pyhästä Kolminaisuudesta. Nikaian kokous oli pidetty 325 ja areiolaisuus tuomittiin harhaoppina uudelleen Konstantinopolissa 381.

Martti perusti Silpiciuksen kuvaaman Abbey de Marmoutier luostarin aivan kaupungin lähelle Indre-et-Loire vuonna 372. Se on siten helppo muistaa ja sijoittaa "Nikaian-Konstantinopolin" aikakaudelle.

Kuten hibernatus on kertonut, tämä uskontunnustus on ratkaisevan tärkeä ja ainoa, jonka koko Kristuksen kirkko hyväksyy (ilman "espanjalaista lisäystä" et filioque)


Pyhä Martti vahvisti luostarin asemaa antamalla sille oman apotin, joka oli viranpuolesta alueen piispasta täysin itsenäinen.

Normannit hävittivät Marmoutierin luostarin vuonna 853, kun muslimien jatkuvat hyökkäykset ahdistivat itä-Roomaa ja Konstantinopolia.

Luostari korjattiin ja sen elämä jatkui katkaamattomana. Ensimmäisen ristiretken aloittanut Paavi Urban II (1035-1099) rakennutti sinne kappelin, samoin Pariisin kuuluisan Notre Dame kirkon perustanut paavi Aleksanteri III (1100-1181).

Uskonpuhdistuksen alkaessa Ranskan hugenotit tuhosivat Marmoutierin luostarin. Se korjattiin taas, mutta Ranskan vallankumouksen aikana se lopullisesti lakkautettiin vuonna 1799.

rakennukset hävitettiin ja sen alueella on nyt vain muutamia raunioita ja uusi yksityinen koulurakennus.


Silpicius kertoi näin kuinka Martista tuli Toursin piispa ja kuinka hän perusti luostarin kaupungin läheisyyteen.

tämän jälkeen seuraa joukko kertomuksia, joilla on yhteinen teema: taistelu pakanuuden kanssa.

Roomalaisesta sotilaasta tuli todellakin Kristuksen sotilas ja käännän tähän näitä kuvauksia taisteluista Herran rintamilla.

kyseessä on todellinen hengellinen sota, joka vaikutti myös Martin ruumiiseen - ei vain jotain näkymättömiin jäävää riitelyä henkien kanssa.

kuvaukset ovat kerrassaan mahtavia ja sijoittuvat siis Euroopan evankelioimisen aikaan nykyisen Ranskan sydänmaille.

ne voivat herättää epäilyksiä ja saavatkin herättää - minulle tässä on ratkaisevaa että nyt seuraamme yhtä luotettavaa lähdettä, Silcipiusta, emmekä nojaa moniin pyhään Marttiin liittyviin myöhempiin kuvauksiin.

Severimme tekstissä on totuuden maku vaikka tapahtumat ovat niin huikeita.
................................................



++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU XI
Martti tuhoaa rikolliselle omistetun alttarin
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Sallikaa minun jatkaa kertomalla muista erinomaisista asioista, joita Martti piispana osoitti.

Lähellä kaupunkia ja luostaria oli paikka, joka oli erehdyksessä pystytetty, kun ihmiset luulivat, että siihen oli haudattu marttyyreja. Luultiin, että joku piispoista oli tuonut sinne alttarin.

Martti ei ollut taipuvainen uskomaan epävarmoja asioita, ja hän kyseli monta kertaa niiltä, jotka olivat häntä vanhempia, presbyteereiltä ja papeilta, mikä marttyyrin nimi oli ja milloin hän oli kärsinyt. Tätä hän teki, koska paikkaan ei liittynyt mitään vahvaa perinnettä vanhoilta ajoilta.

Hän pysytteli itse poissa sieltä, mutta ei halunnut vähentää paikan arvostusta koska oli itse epävarma. Hän ei myöskään halunnut antaa omaa piispallista tukeansa joukon mielipiteelle, ettei pelkkä taikausko pääsisi juurtumaan.


eräänä päivänä hän lähti ulos ja meni tuolle paikalle muutama veli seuranaan. Haudan luona seistessään Martti rukoili että Herra näyttäisi, kuka tämä mies oli ja millainen tämä oli ollut.

Kun hän sitten kääntyi vasemmalle hän näki varjossa lähellään seisovan hyvin raakamaisen näköisen miehen. Martti käski häntä kertomaan nimensä.

Mies kertoi nimensä ja tunnusti syyllisyytensä. Hän sanoi olleensa rosvo ja että hänen päänsä oli hakattu irti rangaistuksena siitä. Kansanjoukot kunnioittivat häntä erehdyksestä, hänellä ei ollut mitään yhteyttä marttyyreihin, joita odotti kunnia kun taas häntä rangaistiin.

Lähellä olevat kuulivat äänen ihmeellisellä tavalla, mutta eivät nähneet ketään.

Martti kertoi, mitä oli nähnyt, ja määräsi alttarin purettavaksi. näin hän vapautti kansan taikauskoisesta erehdyksestä.


................................................
... mikko kommentoi
olisipa tämä ollut kaikkien piispojen linja!

pyhien marttyyrien hautojen rakentaminen ja heidän muistonsa kunnioittaminen oli hyvässä vauhdissa alkukirkon ajoista asti. se on sangen inhimillistä ja uskonnolle ominaista ja liittyy luonnollisesti kirkon erintöön.

muistamme Raamatusta, että ehkä juuri Mooseksen haudan kunnioittamisesta huolissaan Jumala itse hautasi hänet paikkaan, jota kukaan ei tiedä.

"Mooses, Herran palvelija, kuoli Moabin maassa, kuten Herra oli määrännyt. Herra hautasi hänet laaksoon, joka on Bet-Peorin lähellä Moabissa, mutta kukaan ei tähän päivään mennessä ole saanut tietää hänen hautansa paikkaa."
5 Ms 34:5-6 KR 1992


marttyyrien ja pyhien palvonta kehittyi ja kasvoi Kristuksen kirkossa ja pyhä Martti olisi varmaan ollut ihmeessään, miten häneen itseensä Keskiajalla suhtauduttiin - Suomessakin.

Uskonpuhdistuksen aikana näihin käytiin voimalla käsiksi - hugenotit todella tuhosivat pyhän Martin luostarin ja Luther antoi pyhimyksille huutia.

emme kuitenkaan saa unohtaa, että pyhät ovat olleet siellä kirkon alkuajoista asti ja että suurissa kirkoissa, ortodoksien ja katolisten parissa, heidän kulttinsa on varsin väkevää tänäänkin.

siksi kai olemme luterilaisia, että emme pyhimyksiä palvoisi!

vaan heitämme lapsen pesuveden kanssa, kun emme ymmärrä kirkon pyhiltä ja marttyyreiltä oppia Kristuksen seuraamista ja uskoa Jumalaan.


... itse tuo tapahtuma Martin elämässä on varsin hyvä osoitus siitä, että jo Nikaian uskontunnsutuksen aikaan piispat havaitsivat kansassa taipumusta kaikenlaiseen erheelliseen palvontaan.

Martti on kriittinen.

toki tuo rukous ja siihen tullut vastaus ovat ihmeellinen asia - kummitus kertoo kuka on ja näyttää Martille naamansakin siellä varjossa.

ei naureta kuitenkaan Martin omalle kertomukselle. kukaan muu ei nähnyt hahmoa, joten Silpicus on oppinut asian jotenkin piispalta tai joltain veljeltä, joka oli mukana.

kyllä kummituksista Suomen kansakin tietää.
....................................................




+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU XII
Martti pysäyttää vainajan saattojoukon
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Jonkin aikaa tuon tapahtuman jälkeen Martti oli matkalla, kun hän kohtasi pakanoiden hautajaiskulkueen taikauskoisine menoineen.

Kauempaa hän näki joukon lähestyvän tietämättä mistä oli kyse, joten hän pysähtyi seisomaan. He olivat satojen metrien etäisyydellä, joten hän ei kyennyt havaitsemaan, mitä tapahtui.

Koska hän näki maalaisjoukon liikkeellä ja kun tuuli heilutti vainajalle puettuja vaatteita, hän luuli että kyseessä oli joku pakanallinen uhrimeno. Hän ajatteli näin, koska gallian maalaisilla kantaa peltojensa halki pahojen henkiensä patsaita valkoiseen kankaaseen peitettynä.

Hän nosti heitä kohti ristin ja kielsi väkeä liikkumasta ja pysymään missä ovat ja laskemaan kantamansa maahan.

Nuo surkeat hahmot jähmettyivät ensin kuin kiviksi. Sitten he yrittivät kaikin voimin liikkua eteenpäin, mutta eivät kyenneet ottamaan askeltakaan ja pyörittyään hullulla tavalla sinne tänne lopulta laskivat kantamansa alas.

kuin ukkosen lyöminä he katselivat toisiaan silmät pyörien tietämättä, mitä heille oli tapahtunut, ja vaikenivat ajatuksissaan.

kun pyhä mies havaitsi, että he olivat yksinkertaisia maalaisia saattamassa vainajaa hautaan, ja että mitään uhria jumalille ei ollut käynnissä, hän nosti taas kätensä ja antoi heille voiman nostaa ruumis maasta ja lähteä pois.

Näin hän sekä pakotti heidät seisomaan, kun tahtoi, ja antoi heidän kulkea eteenpäin, kun hän katsoi että niin on hyvä.


......................................
... mikon kommenttia
kertomus pakanallisen ajan Ranskasta - gallialaisista - on hyvin havainnollinen ja mielestäni taas omalaatuisuudessaan, Martin erehdyksen kuvauksessaan ja yksityiskohdissaan varsin uskottava.

kukin saa päätellä itse, mitä tästä ajatella!

mieleeni tulee vain toinen - ja aika haikea ajatus.

nimittäin nämä pakanallisen Ranskan kulkueet sitten kuitenkin - yhtä lailla myös Espanjassa ja Saksassa ja latinalaisessa Amerikassa - löysivät tiensä kirkkoon juuri pyhimysten kautta.

Martti näyttää tässä apostolista voimaa!

mutta samanlaiset surkiat joukot sitten kulkivat pelloilla ja kaupunkien kaduilla ja muualla kantaen mukanaan - ei demonien eli pakanallisten jumaluuksien - vaan pyhimysten kuvia käärittyinä valkeisiin kankaisiin.

ja yhä kantavat.
........................................



++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU XIII
Martin pelastuu kaatuvan männyn tieltä
++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Kun hän oli eräässä kylässä hävittänyt hyvin vanhan temppelin ja aikoi kaataa temppelin vierellä seisoneen männyn, ylipappi ja pakanoiden joukko alkoi vastustaa häntä.

Vaikka nämä ihmiset olivat Herran vaikutuksesta olleet hiljaa, kun temppeli hajotettiin, he eivät voineet hyväksyä puun hakkaamista.

Martti selvitti heille tarkasti että tämän puun rungossa ei ollut mitään pyhää ja kehotti heitä kunnioittamaan sitä Jumalaa, jota hän itse palvelee.

Puu oli kaadettava, koska se oli omistettu pahalle hengelle.

Silloin eräs rohkeammista joukossa sanoi "jos luotat Jumalaan, jota sanot palvovasi, me kaadamme itse tämän puun ja ota sinä se vastaan sen kaatuessa. Sillä jos Herra on kanssasi, kuten väität, sinulle ei tapahdu mitään vahinkoa."

Luottaen rohkeasti Herraan Martti lupautui tekemään, mitä häneltä pyydettiin. Koko pakanoiden joukko suostui silloin, sillä heidän silmissään yhden puun kaataminen oli pieni asia siihen verrattuna, että tämä heidän uskontonsa vihollinen jäisi kaatuvan puun alle.

Koska mänty oli kallellaan yhteen suuntaan niin ettei ollut epäilystäkään, mihin se oli kaatuva, Martti sidottiin sopimuksen mukaan ja asetettiin pakanoiden valitsemaan kohtaan, johon kaikkien mielestä puu olisi kaatuva.

Väki alkoi näin kaataa omaa puutaan iloiten ja riemuiten samalla kun kauempana oli suuri joukko ihmetteleviä katselijoita.

Mänty alkoi sitten heilua ja horjua kohta kaatuakseen. Kauempana olevat munkit kalpenivat ja olivat kauhuissaan vaaran kasvaessa ja olivat jo menettäneet kaiken toivonsa ja luottamuksensa, odottaen vain Martin kuolemaa.

Mutta luottaen Herraan hän odotti kärsivällisesti ja kun mänty viimein katkesi rusahtaen ja alkoi kaatua häntä kohti, hän yksinkertaisesti nosti kätensä sitä kohti ja teki pelastuksen merkin.

Männyn latva kierähti, aivan kuin sitä olisi työnnetty, ja se romahti toiselle puolelle ja melkein murskasi alleen pakanoiden joukon, joka oli valinnut turvallisen näköisen paikan.


Huuto kohosi silloin kohti taivasta, pakanat olivat ihmeestä hämmästyksissään ja munkit itkivät ilosta ja kaikki ylistivät Kristuksen nimeä.

Tiedämme kaikki hyvin, mikä tästä seurasi ja pelastus levisi tälle seudulle. Tuskin oli pakanoiden suuressa joukossa ketään, joka ei tahtonut kätten päällepanemista ja hyläten harhatiensä tunnusti uskoa Herraan Jeesukseen.

Ennen Martin aikoja hyvin harva - tuskin yksikään - oli tuolla seudulla ottanut vastaan Kristuksen nimeä, mutta hänen hyveensä ja esimerkkinsä olivat sellaiset, että tuskin on paikkakuntaa jossa ei ole kirkkoa ja luostareita.

Sillä missä ikinä hän tuhosi pakanoiden temppelin, sinne hän rakennutti joko kirkkoja tai luostareita.


...........................................
--- mikko kommentoi
seuraava tapaus on kuuluilsimpia pyhän Martin teoista (Apostolien tekojen jatkoa...) josta usein myöhemmin kirkossa puhuttiin ja jota muistettiin.

Frankkien heimojen parissa palvottiin pyhiä puita - luonnonuskontoa, jota Brittein saarten druidit harrastivat ja joka on hyvin tunnettu myös Raamatussa.

olihan esimerkiksi Mamressa pyhä tammi, jonka luona Abrahama oleskeli.

"Herra ilmestyi Abrahamille Mamren tammistossa. Abraham istui telttansa ovella päivän ollessa kuumimmillaan, ja kun hän kohotti katseensa, hän näki kolmen miehen lähestyvän.Heti heidät nähtyään hän juoksi teltan ovelta heitä vastaan ja tervehti heitä kumartaen maahan asti."
1 Ms 18:1-2

Jumalan kansan palvomat kanaanilaiset pyhät puut ja ns "Asera karsikot" ovat myöhemmin Mooseksen ja profeettojen tuomion kohde

"Älä pystytä itsellesi asera-karsikoita, älä mitään puuta, Herran, sinun Jumalasi, alttarin viereen, jonka itsellesi teet; Älä myöskään pystytä itsellesi patsasta, sillä niitä Herra, sinun Jumalasi, vihaa.
5. Moos. 16:21-22



tämän kertomuksen Sulpicius Severus on laatinut huolella ja siinä valmistellaan lukijaa, kerrotaan tilanteesta ja sitä kehitetään jännityskertomuksen tapaan - mihin se aarnimänty lopulta rojahtaa.

saammekin kertomuksen lopusta kuvaa, että asiasta kerrotaan aika lailla myöhemmin koska kirkkoja ja luostareitakin on siellä jo ja pakanuus on väistymässä Kristuksen kirkon tieltä.

vaikka rohkea Kristuksen sotilas - tappavan kaatuvan puun edessä ristinmerkkiä tekevä Martti - on kertomuksen sankari, kertomus antaa kaiken kunnian Jumalalle ja siinä iloitaan evankeliumin leviämisestä tälle seudulle piispa Martin aikana (370 luvulla).


miksi Jumalaa kiusataan?
saatamme kysyä mielessämme,

tämä onkin hyvä kysymys - frankkien joukosta joku rohkeampi haastaa sen Jumalan, jota Martti palvelee, näyttämään voimansa.

Martti suostuu tähän henkensä kaupalla. Hän ei koe, että tässä kiusataan Jumalaa.

ja voimme tosiaan ajatella, että jos munkit olisivat tuon pyhän männyn väkisin kaataneet vastoin kyläläisten tahtoa - joiden vanha temppeli savusi raunioina puun vieressä - niin tulos olisi ollut toisenlainen.

nyt he itse tahtoivat nähdä, onko tämän ukkelin puheissa mitään perää.


samanlaiseen tilanteeseen - mutta ei kuitenkaan samanlaiseen - joutui tuo kristitty keskustelija Ruotsissa, kun joku ateisteista toi paikalle tappavaa myrkkyä.

"Juo tuo!" hän sanoi, sillä onhan kirjoitettu Markuksen evankeliumissa, että he juovat tappavaa myrkkyä ja se ei heitä vahingoita.

muistaakseni kaveri kaatoi sen maahan, ja siinä oli jotain syövyttävää happoa. asia meni poliisille.

mutta tuossa tilanteessa olisi taas voinut ajatella, että okay - katsotaan pitääkö Jumalan Sana paikkansa.

se olisi ollut epäuskoisten kutsumista ihmeteolla. sama että Jeesus olisi ylösnousemuksen jälkeen leijaillut Suuren neuvoston katolle.


...
tässä on oltava hyvin tarkkana, että emme kiusaa Jumalaa

ja kuitenkin - omasta kokemuksestakin - tiedämme että Herra kyllä kuulee ja ymmärtää ja tekee, minkä parhaaksi näkee.

Hän ohjaa tuollaisessa tilanteessa, ja tässä antoi Martille käskyn seistä siinä, mihin pakanat hänet kuolemaan asettavat.

semmoista ei saa tehdä ilman Jeesuksen käskyä!
......................................................



++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU XIV
Martti hävittää pakanoiden temppeleitä ja alttareita
++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Näihin aikoihin Martti osoitti samaa ylevyyttä samanlaisissa tilanteissa.

Hän oli sytyttänyt eräässä kylässä liekkeihin hyvin vanhan ja arvostetun temppelin. Mutta tuuli alkoi puhaltaa liekkejä sen vieressä olevaa rakennusta kohti. kun Martti huomasitähämän hän kapusi nopeasti tuon talon katolle lähenevien lieskojen tuntumaan.

Silloin nähtiin kuinka voimakas tuuli painoi liekkejä vastaan aivan kuin kaksi elementtiä olisivat painineet keskenään. Ja näin Martin vaikutuksesta tuli tuhosi vain sen, mihin sitä käskettiin.

Leprosum nimisessä kylässä Martti halusi tuhota temppelin, joka oli rikastunut siihen liitettyjen taikauskoisten ajatusten vuoksi. Suuri kansanjoukko kävi hänen kimppuunsa niin että Martin oli lähdettävä sieltä haavoitettuna.

Hän vetäytyi sieltä lähellä olevalle paikalle, jossa hän kolmen päivän ajan säkkiin ja tuhkaan pukeutuneena paastosi ja rukoili lakkaamatta. Hän pyysi Herralta että koska hän ei ollut itse pystynyt tuota temppeliä tuhoamaan niin jumalallinen voima sen tekisi.

Hänelle ilmestyi silloin yhtäkkiä kaksi enkeliä pukeutuneina taivaallisen sotajoukon tavoin keihäin ja kilvin sanoen, että Herra oli lähettänyt ajamaan tuon joukon pois ja suojelemaan Marttia, ettei temppelin hävittämisen aikana kukaan sitä vastustaisi. He käskivät häntä palaamaan ja saattamaan täytäntöön siunatun työn, jonka oli aloittanut.

Martti palasi kylään ja pakanoiden joukko katseli täydellisessä hiljaisuudessa kun hän tuhosi pakanallisen temppelin perustuksiaan myöten ja hävitti alttarit ja kuvat.

Pakanat ymmärsivät että jumalallinen tahto oli heitä kauhistanut niin etteivät he rohjenneet vastustaa piispaa ja melkein kaikki uskoivat Herraan Jeesukseen.

He alkoivat itkeä ja tunnustaa että Martin Jumalaa on palvottava ja epäjumalat hylättävä, jotka eivät heitä olleet auttaneet.


............................................
... mikko kommentoi

arkeologit ovat tietysti kauhuissaan ja antropologit ja muut login kolujua käymättömän Martin fanaattisuudesta

Euroopassa oli käynnissä vanhan gallialais-roomalaisen ja frankkien sivilisaation tuho uuden uskonnon nimissä.

nämä kertomukset tuolta ajalta kertovat, miten vainotut kristityt valtaan päästyään alkavat pakanuuden vainot. Martti meni Herran nimessä - ja Herran avulla - kylästä toiseen ja kävi pyhien puiden, alttarien ja temppelien ja pakanallisten jumaltenkuvien kimppuun.

kuulimme Sulcpiciuksen kertovan jo piispaa valittaessa, että tämä ehdokas oli varsin kulttuurille vihamielinen ja melkoinen uskonnollinen fanaatikko oman aikamme sanaa käyttääkseni - tukka kampaamatta!

tässä hän on täydessä työssä .

mutta kertomuksen mukaan Herra Jeesus johdatti ja suojeli ja antoi voimaa tähän "siunattuun työhön" ja enkelit lähetettiin turvakseen vaarallisille matkoille.


asioita katsottiin 300-luvulla hiukka eri näkökulmasta kuin Euroopan menneisyyttä tutkivat tiedemiehet ja naiset tänään.

pakanoiden temppelit eivät olleet vain jotain kulttuurin muistomerkkejä, vaan todellisia "pahoille hengille" omistettuja rakennelmia. Jumalan vihollisten majapaikoja, jotka sitoivat paikkakunnan väestöä tämän maailman alkeisvoimiin.

on mielenkiintoista kuulla Sulpiciuksen kuvausta paikallisen väestön suhtautumisesta - käynnissä on eräänlainen taistelu jumalten ja Jumalan välillä,

kun kansa näkee kuin Elian alttarilla Karmelilla kuka on oikea Jumala ja miten voimattomia heidän omat jumalansa ovat, he porukalla kääntyvät uskomaan siihen Jumalaan, johon rohkea Kristuksen sotilas Martti uskoo.

sillä aseettomana hän näiden barbaarien keskelle kävi! kuten oli valmis tekemään jo silloin kun sotilaan urastaan luopui ja Kristuksen sotilaaksi ryhtyi.
........................................................




++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU XV
Martti paljastaa niskansa murhamiehelle
++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Kerron nyt Æduin kylässä tapahtuneesta asiasta. Kun Martti oli siellä tuhoamassa temppeliä iso joukko raivostuneita pakanoita ryntäsi hänen luokseen. Rohkeampi heidän joukossaan hyökkäsi paljastettu miekka kädessään.

Martti heitti viittansa syrjään ja paljasti hyökkääjälle niskansa. Pakana ei epäröinyt iskeä, mutta nostaessaan oikeaa kättään iskuun hän kaatui selälleen maahan. Jumalan pelko täytti hänet ja hän alkoi pyytää Martilta anteeksi.

Samanlainen asia tapahtui Martille, kun eräs mies oli päättänyt lyödä häntä veitsellä, kun tämä oli särkemässä jumalankuvia. Mutta juuri kun tämä oli iskemässä häntä, ase lyötiin hänen kädestään ja katosi.

Varsin usein kävi myös toisinpäin niin että kun pakanat pyysivät ettei hän tuhoaisi heidän temppeleitään hän puhui heille rauhallisesti ja viisaasti niin että pakanat lopulta itse hävittivät omat temppelinsä ymmärtäessään totuuden.


...............................
... mikko kommentoi
Saamme tässä lisää arkipäivän kuvausta Martin tekemästä lähetystyöstä frankkien parissa Toursin seuduilla nykyisessä Ranskassa.

uskon, että Sulpiucksen kuvaamat ihmeelliset pelastumiset hyökkääjiensä käsisät ovat totta. ne kertovat sekä miehen rohkeudesta että Jumalan voimasta näissä tehtävissä kun hän oli.

nuo kaksi tapon yritystä tuovat mieleeni Karjalaisen naisprofeetan, Helena Konttisen.

hän oli taas kerran makaamassa vuoteessa ja saarnasi unissa kuuluvalla äänellä, joka kuului kauas ulos.

silloin eräs mies tuli hänen vuodettaan kohti puukko kädessään.

yhtäkkiä Helena nousi ylös ja sanoi "tappamaankos minua sinä olet tänne tullut"

Tappamista suunnitellut jähmettyi siihen paikkan ja pääsi vaivoin lähtemään talosta.

Herra suojelee omiaan näiden nukkuessakin!
...................................................




+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU XVI
Pyhän Martin kautta tapahtuneita parantumisia
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Martilla oli niin väkevä parantamisen armolahja, että harva hänen luokseen apuaa saamaan tulleista lähti parantumatta pois. Tästä kertoo seuraava esimerkki.

Trevesin kaupungissa oli kauhean halvauksen täysin ruhjoma tyttö, joka ei pitkään aikaan ollut kyennyt liikkumaan ja joka oli nyt kuoleman kielissä ja vain heikko hengitys oli jäljellä. Omaiset seisoivat ympärillään odottaen vain tytön kuolemaa, kun heille kerrottiin, että Martti oli tullut kaupunkiin.

Kun tytön isä tämän kuuli juoksi hän pyytämään apua lähes hengettömälle tyttärelleen. Martti oli jo astunut sisälle kirkkoon. Siellä ihmisten katsellessa ja monien piispojen läsnäollessa vanha mies huudahti tuskaansa kietoen kätensä pyhimyksen polviin

"Tyttäreni on kuolemaisillaan surkeasta taudista. Mikä vielä kauheampaa kuin kuolema itse on, että hän on vielä hengissä vaikka lihansa on jo kuollut ennen aikaansa. Pyydän että menisit hänen luokseen ja antaisit siunauksesi, sillä uskon että sinä voit antaa tytölle terveyden takaisin"


Martti häkeltyi tuosta puheesta ja vetäytyi taaksepäin sanoen, ettei asia ole hänen käsissään, vanha mies on erehtynyt arvioidessaan häntä ja etät hän ei ollut sen arvoinen, että Herra käyttäisi häntä työkalunaan näyttääkseen voimansa.

Kyynelsilmin isä anoi apua asiaansa sitäkin enemmän ja pyysi Marttia tulemaan kuolevan tytön luo. Viimein, piispojen kehoitettua häntä menemään kutsun mukaan, hän lähti tytön kotiin.

Oven luona oli suuri joukko kansaa odottamassa, mitä Herran palvelija tekisi.

Tapansa mukaan hän heittäytyi ensin maahan ja rukoili. Katsoen sitten hyvin vakavasti tyttöä, hän pyysi että hänelle annettaisiin öljyä.

Saatuaan ja siunattuaan öljyn hän kaatoi pyhää nestettä tytön suuhun, ja heti tämän ääni palasi. Asteittain, kosketuksissa Marttiin, hänen jäsenensä alkoivat yksi toisensa jälkeen palata elämään, kunnes lopulta hän nousi jaloilleen ihmisten ollessa läsnä.


............................................
--- mikko kommentoi
saamme mekin tänään näiden Trevesin kaupungin asukkaiden ja tytön vanhempien kanssa kiittää Herraa Jeesusta, joka nöyrän palvelijansa kautta paransi kuolemaa tekevän lapsen.

Tässä "teknisesti" Martti käytti oliivipuun öljyä toisella tavalla kuin Jaakobin kirjeessä neuvotaan. Huomaamme myös, että piispa ensin rukoili asiaa hartaasti, aivan maahan painuneena, ja sitten katsoi - ikäänkuin neuvoja odottaen - ennenkuin pyysi tuomaan öljyn.

Sivelyn sijasta hän kaatoi sitä hieman tytön suuhun.


Uudessa testamentissamme oleva Jaakobin kirje neuvoo näin:


Raamatusta:
Rukouksen voima

Jos joku teistä kärsii, hän rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, hän laulakoon kiitosvirsiä.

Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi.

Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.

Elia oli samanlainen ihminen kuin me. Hän rukoili hellittämättä, ettei sataisi, eikä maa saanut sadetta kolmeen ja puoleen vuoteen. Ja kun hän taas rukoili, taivas antoi sateen ja maa tuotti jälleen hedelmää.


Jaak 5:13-18 KR 1992


... minua hiukka potuttaa sellainen korvissani kuuluva suhahtelu, että mitä se niitä katolisia pyhimyksiä siellä jauhaa...

kun näet tämä Martti on ajatuksin, sanoin, vaelluksessaan ja teoissaan paljon lähempänä Raamatun sanaa kuin arvaammekaan.

Hänessä Jeesus Kristus elää ja vaikuttaa ja saa aikaan suuria tekkoja Jumalan kunniaksi.

meissä suhisijoissa... ei taida montaa olla, joiden kautta Herra on sairaan parantanut tai kuolleen herättänyt tai vihollisen voimaa tallannut pakanoiden murhaavan joukon keskellä

vai onko?

miksi sitten luulemme olevamme parempia ja suositumpia Jumalan Pojan edessä kuin Hänen Marttinsa?

no tietysti käymme suihkussa useammin ja meillä on samppootakin


Elia oli samanlainen ihminen kuin me. Hän rukoili hellittämättä, ettei sataisi, eikä maa saanut sadetta kolmeen ja puoleen vuoteen. Ja kun hän taas rukoili, taivas antoi sateen ja maa tuotti jälleen hedelmää.

Jaakobin viesti on;

mene ja tee sinä samoin!
....................................




++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU XVII
Martti ajaa ulos useita pahoja henkiä
++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Tuohon aikaan eräs prokonsuli Tetradiuksen palvelijoista joutui pahan hengen käsiin joka vaivasi häntä mitä surkeimmin seurauksin. Martilta pyydettiin, että hän panisi kätensä tämän päälle ja käski tuomaan palvelijan luokseen.

Mutta pahaa henkeä ei mitenkään saatu tulemaan ulos huoneestaan, vaan näyttäytyi niin pelottavana irvistellen hampaitaan hurjana niille, jotka yrittivät lähestyä häntä.

Tetradius heittäytyi silloin itse pyhän miehen eteen pyytäen tätä tulemaan taloonsa jossa pahan hengen riivaamaa pidettiin. Mutta Martti sanoi, että hän ei itse voisi tulla kääntymättömän pakanan taloon. Sillä tuohon aikaan Tetradius eli vielä pakanuuden harhoissa. Hän lupasi, että jos paha henki karkotettaisiin, hänestä tulisi kristitty.

Martti asetti silloin kätensä pojan päällä ja ajoi pahan hengen ulos.

Tämän nähdessään Tetradius uskoi Herraan Jeesukseen ja hänestä tuli heti kasteoppilas (katekumeeni) ja pian sen jälkeen hänet kastettiin. Hän piti aina Marttia erityisen rakkaana ja ihmisenä, jonka kautta hänet itsensä oli pelastettu.

Näihin aikoihin hän olis astumassa samassa kaupungissa erääseen taloon, kun hän seisahtui kynnykselle ja sanoi, että hän havaitsee hirmuisen pahan hengen talon pihalla.

Kun Martti käski sitä lähtemään, se otti erään perheenjäsenen sisempänä talossa ja tuo raukka alkoi kiristellä hampaitaan ja kynsiä kaikkia, joita kykeni.

Koko talo joutui sekasortoon ja perheenjäsenet hämmentyivät ja ihmiset pakenivat talosta.

Martti asettui kiihkoisan olennon tielle ja käski sitä seisomaan hiljaa. Kun se jatkoi hampaiden kiristelyä ja uhkasi suu avoimena purra, Martti pani sormensa sen suuhun ja sanoi

"Jos sinussa on voimaa, syö nämä"

Mies oli kuin kuuma rauta olisi työnnetty suuhuna ja veti hampaansa pois eikä koskenut pyhään mieheen. Ja se joutui rangaistuksin ja kidutuksin lähtemään riivatusta ja kun ei suun kautta päässyt se lähti peräaukosta jättäen inhottavan jäljen mennessään.



.............................................
--- mikko kommentoi
muistamme, että koska nöyrä Martti ei olisi millään olisi ryhtynyt diakoniksi tai muuhun kirkon arvokkaaseen virkaan, Hilarius keksi antaa hänelle tehtäväksi pahojen henkien karkoittamisen, eksorkismin.

se oli ilmeisesti 300-luvun Kristuksen kirkossa vähempi arvostettu virka!

joten nämä vauhdikkaat kuvaukset yksityiskohtineen lienevät aidointa kerrontaa, asiantuntijan toimia.

Ensimmäinen eksorkismi, korkea arvoisen prokonsulin palvelijan vapauttaminen, johtaa isännän uskomaan Jeesukseen Kristukseen ja kasteelle. Todella upea kertomus.

Toinen eksorkismi on melkoisen kauhea kertomus, josta aikamme elokuvantekijät voisivat varmaan saada melko tehokkaan kauhukuvan. Siinä ollaan tosiaan manaajien maailmassa, eikä ole aivan helppo käsittää, mitä siinä tapahtuu.

Näyttää siltä, että Martin tullessa taloon joku perheenjäsenistä joutuu hirmuisen kohtauksen käsiin, puree ja raapii ja pelottaa kaikkia, mutta Martti hänet myös parantaa, pahan hengen lähtiessä melkoisella haisevalla lotkautuksella.


varmasti aikamme ihmisinä pohdimme, mistä todellisuduessa oli kyse.

minusta todellisuudessa oli kyse kahden pahan hengen karkoittamisesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä.

saat vapaasti olla toista mieltä!

...
mieleeni muistuu eräs seurakunta, jossa istuin yöllä riivatun kanssa ja katselimme ikkunasta talon pihalle. Hän kertoi - täysin järkevässä tilassa silloin - että tuolla oli kulkenut pihan poikki puuvarastoon mies ruudukas takki yllään.

Joitain aikoja sen jälkeen puuvarastosta oli löydetty hirttäytynyt mies, jolla oli samanlainen takki yllään. Oli Saatana käynyt etukäteen ilmoittamassa....
............................................................


+++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU XVIII
Martti tekee erilaisia ihmeitä
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Kaupunkiin tuli hälyttävä viesti että barbaarit olivat tulossa sitä kohti. Martti kutsui riivatun eteensä ja käski tämän kertoa, onko viesti totta vai valhetta.

Tämä tunnusti että kaupungissa oli 16 demonia levittämässä viestiä ihmisten keskelle, jotta pelästynyt Marttikin lähtisi pakoon kaupungista. Mutta oikeasti barbaareilla ei ollut mitään aikeita tulla kaupunkiin.

Kun saastainen henki näin tunnusti asian keskellä kirkkoa, kaupunki vapautui pelosta ja pakokauhusta, jota oli koettu.

Pariisissa tapahtui, että kukn Martti lähestyi kaupungin porttia ja suuri kansanjoukko oli kanssaan, hän suuteli pitalista, joka oli todella säälittävän näköinen, ja kaikki vavahtivat sen nähdessäään. Martti siunasi hänet ja pitalinen puhdistui kaikesta vaivastaan.

Seuraavana päivänä mies tuli kirkkoon ihonsa puhtaana taudista ja kiittäen Jumalaa saamastaan terveydestä.

Älkäämme vaieten ohittako sitäkään, että Martin vaatteista vietiin lankoja, joilla hänen käyttämänsä säkkipukunsa oli tehty ja ne tekivät ihmeitä sairaille. Sitomalla niitä ranteen ympäri tai kaulalle ne usein paransivat sairauksia, jotka heitä vaivasivat.


....................................................
.. mikko kommentoi

niille, jotka heti sanovat että "joo joo..." kertomuksesta pitalisen paranemisesta, ei varmaan myöskään ole uskottavia kertomukset Jeesuksesta, joka paransi pitalisia.

sama Herra kun on työssä, nyt omiensa käsien - ja tässä huulien ja silmien - kautta.


saamme Sulpiciukselta kuulla, millainen oli Toursin piispan juhlapuku - kaveri kulki karkeaan säkkikankaaseen pukeutuneena.

varmaan oli ulkonäöltään ja hiuksiltaan kuin joku pahemman slummin hindulainen guru... vaan olemukseltaan pyhä!

kertomus langoista on silleen ikävä, että se on jollekin varmaan ollut resepti amuletteihin ja taikakaluihin - otetaan pyhän miehen vaatteista, tai pyhäinäännöksistä, esineitä parantamaan sairaita, suojelemaan pahoilta hengiltä..

mutta tietenkin kuvaus on tässäkin aivan raamatullinen ja apostolinen, kuten tiedämme:


Raamattu:

Jumala teki ennennäkemättömiä voimatekoja Paavalin kätten kautta.

Jopa pääliinoja ja muita Paavalin käyttämiä vaatekappaleita vietiin sairaiden päälle, ja taudit kaikkosivat ja pahat henget lähtivät pois.

Myös jotkut kiertelevät juutalaiset henkienmanaajat alkoivat loitsiessaan lausua Herran Jeesuksen nimeä. Karkottaessaan sairaista pahoja henkiä he sanoivat: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen nimessä, jota Paavali julistaa."

Näin tekivät myös juutalaisen ylipapin Skeuaksen seitsemän poikaa, mutta paha henki vastasi heille: "Jeesuksen minä tunnen ja Paavalinkin tiedän, mutta keitä te olette?"

Ja mies, jossa paha henki oli, ryntäsi heidän kimppuunsa, nujersi heidät kaikki ja runteli heitä niin, että heidän oli alasti ja verissä päin paettava talosta.

Apt 19:11-16 KR 1992

eikö ole ihmeellinen Jumalan Sana, joka on meille annettu ilmaiseksi lahjaksi


joku saattaa tuohon sanoa, no Marttihan eli roomalaisajalla - samaa taikauskoista höpötystä sekä Apostolien teoissa että Sulpiciuksen historiassa.

sano vaan!

totuus ei pala tulessakaan.


Raamattu:

Jeesuksen luo tuli spitaalinen, joka lankesi polvilleen, pyysi häneltä apua ja sanoi: "Jos vain tahdot, sinä voit puhdistaa minut."

Jeesuksen kävi häntä sääliksi. Hän ojensi kätensä, kosketti miestä ja sanoi: "Minä tahdon. Tule puhtaaksi."

Tauti lähti miehestä heti, ja hän tuli puhtaaksi.

Jeesus lähetti hänet pois ja varoitti häntä ankarasti: "Katso, ettet puhu tästä kenellekään mitään. Mene vain näyttämään itsesi papille ja anna puhdistumisestasi se uhri, jonka Mooses on määrännyt, todisteeksi heille."

Mutta lähdettyään sieltä mies alkoi joka puolella kuuluttaa ja levittää tietoa tapahtuneesta, niin ettei Jeesus enää voinut julkisesti mennä yhteenkään kaupunkiin. Hän pysytteli kaupunkien ulkopuolella asumattomilla seuduilla, ja kaikkialta tuli ihmisiä hänen luokseen.

Mk 1:40-45 KR 1992
..........................................


+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU XIX
Martin kirje parantaa ja muita ihmeitä
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Arborius, entinen prefekti, oli olemukseltaan pyhä ja uskollinen. Hänen tyttärellään oli tuskallinen polttava nopeasti noussut kuume rinnassaan ja kun kouristukset olivat kuumimmillaan Martin lähettäm kirje tuotiin hänelle ja kuume lähti heti. (suom. huom. todennäköisesti malaria)

Tämä vaikutti Arboriukseen niin voimakkaasti, että hän heti omisti tyttärensä Jumalalle ja ikuiseen neitseyteen (...nunnaksi).

Näin hän lähesetyi Marttia ja toi tytön hänelle elävänä todistuksena hänen voimastaan tehdä ihmeitä, koska tyttö oli parannettu kun tämä oli kaukana, eikä hän halunnut kenenkään muun pyhittävän hänet antamalla tälle neitseyteen kuuluvan asun (nunnan puku).


Paulinius on myös mies, joka myöhemmin kertoi tästä ajasta, kuinka hänen silmänsä oli sairas ja paksuhko iho oli kasvanut sen päälle peittäen jo pupillin. Martti kosketti silmää maalarin siveltimellä ja heti kaikki kipu lähti ja silmä tervehtyi.

Martti itse oli onnettomuudessa pudonnut ylähuoneesta ja romahtanut särkyneen tuolin päälle, joka aiheutti monia haavoja. Kun hän makasi huoneessaan kuoleman kourissa ja monet tuskat kiduttivat hänen ruumistaan enkeli ilmestyi hänelle yöllä, pesi hänen haavansa ja voiteli hoitavaa öljyä hänen jäseniinsä. Aamulla hän oli terve kuin ei mitään onnettomuutta olisi tapahtunutkaan.

Mutta kävisi pitkäveteiseksi kertoa kaikesta tällaisesta, joten riittäköön nämä esimerkit monien joukosta jotta nämä hämmästyttävät ihmeelliset asiat eivät johdattaisi meitä totuudesta ja että emme väsyttäisi lukijaa.


...............................................
-- mikko kommentoi

mielestäni tämä jakso kirjasta taas osoittaa, kuinka luotettava Sulpicius on kirjoittajana.

hän ei lainkaan märehdi näillä ihmeillä, ne ovat pikemmin "itsestään selvyyksiä" ja kertoo samassa letkassa myös Martin omasta kaatumisesta ja "enkelihoidosta".

kyllä meillä kaikilla lukijoilla varmaan olisi melkoinen letka ihmisiä, joille toivottaisimme juuri tänään samanlaista enkelien lähihoitoa, sairauden ja onnettomuuden aiheuttamien tuskin väistymistä ja haavojen ihmeellistä hoitoa!



++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU XX
Miten Martti käyttäytyi keisari Maximusta kohtaan
++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Kerron välillä vähäisemmistä tapauksista näiden suurten tapahtumien keskellä (tosin meidän aikoinamme kun kaikki arvot ovat menneet alas ja korruptio vallitsee on suorastaan harvinainen piirre papin kieltäytyminen kuninkaallisesta imartelusta).

Joukko piispoja oli kokoontunut eri puolilta keisari Maximuksen luo, joka oli luonteeltaan hyvin tulinen. Hänen mielialansa oli korkealla sisällissotien voittamisen tähden. Keisaria ympäröi joka puolelta liehittelevä imartelu ja pappien arvokkuus oli jäänyt toiseksi alamaisuuden osoituksille. Martti oli ainoa joka apostolisella arvovallalla säilytti kasvonsa.


Vaikka Martin oli tehtävä keisarille asioita hän pikemmin komensi kuin pyysi tältä ja vaikka hänet usein kutsuttiin, hän pysytteli juhlista poissa, sanoen ettei voi istua sellaisen pöydässä, joka on riistänyt toiselta valtakunnan ja toiselta hengen.

kun Maximus kuitenkin piti kiinni siitä, että hän ei itse ollut itselleen keisarin kruunua ottanut vaan oli yksinkertaisesti asein puolustanut valtion välttämättömiä vaateita, tehtävä, johon sotilaat olivat hänet panneet, jumalallisesta johdatuksesta, ja Jumalan mielisuosio näytti runsaalta kun hän vastoin odotuksia oli voittanut taistelut ja ettei ketään hänen vastustajistaan oltu surmattu paitsi taistelujen kentällä.

lopulta Martti joko vakuuttuneena hänen sanoistaan tai jatkuvien kutsujen takia suostui ja tuli kuninkaallisiin pitoihin mukaan.


Keisari oli todella hyvillään saavutettuaan tämän. Paikalla oli mukana vieraita jotka oli kutsuttu kuin johonkin festivaaliin - korkeimman tason miehiä, Evodius oli prefekti, joka oli myös konsuli, on eräs oikeamielisimmistä miehistä, mitä koskaan on elänyt, kahdella virkamiehellä oli suuri valta, toinen keisarin veli ja toinen hänen setänsä.

Näiden välissä oli Martin presbyteerin paikka ja Martti itse oli lähellä keisaria.

Juhlaillallisen puolivälissä eräs palvelijoista toi tavan mukaan maljan kuninkaalle. Tämä määräsi kuitenkin, että se on annettava pyhälle piispalle toivoen, että tämä ottaisi sen hänen oikeasta kädestään.

Mutta kun Martti oli juonut siitä ojensikin hän sen presbyteerilleen ikäänkuin kukaan ei olisi ollut tätä arvokkaampi eikä tahtonut antaa sitä mieluummin itse keisarille eikä tämän luona oleville.

Keisari ja läsnäolijat ihastuivat hänen käytöksestään ja asia joka heitä tavallaan alensi arvossa tuotti heille paljon mielihyvää.

Pian kaikki palatsissa olivat kuulleet mitä Martit oli tehnyt keisarin illallisilla - asia jota yksikään muista piispoista ei olisi uskaltanut tehdä edes vähäarvoisimman tuomarin pidoissa.


Martti oli paljon aiemmin jo ennustanut Maximukselle, että jos tämä menisi tahtomallaan tavalla Italiaan käymään sotaa keisari Valentianusta vastaan, hän kyllä voittaisi ensimmäisen hyökkäyksen mutta tuhoutuisi pian sen jälkeen.

Olemme saaneet nähdä, että näin todella tapahtui. Sillä Valentinianuksen oli ensimmäisessä kohtaamisessa paettava rintamalta mutta hän vahvistui ja vuotta myöhemmin Maximus otettiin kiinni ja hän surmasi hänet Aquileian muureilla.



..............................................
--- mikko kommentoi
tämä jakso osoittaa kirjoittajansa, Sulpicius Severiuksen luonnetta ja kasvatusta sekä hänen tyyliään kirjoittaa tapahtumista.

selvästi näkyy, että nuoruudestaan asti ylhäisön parissa liikkumaan tottunut Sulpicius tuntee tapoja ja ymmärtää keisarin ympärillä liehittelevää väkeä. Hän suorastaan halveksii kuninkaan luona liikkuvaa papistoa, joka pokkuroi vailla mitään arvoa Maximuksen luona.

näin tuo maljan ojentaminen - hovietiketin törkeä rikkominen - saa suuren huomion ja Sulpicius osoittaa sen avulla millainen ryhdikäs persoonallisuus Martti oli kaiken tuon liehittelyn keskellä. Suorastaan epäkohtelias antaessaan juhlamaljan presbyteerilleen.

Hauskasti hän kuvaa pöytävieraiden ja palatsin väen reaktiota moiseen käytökseen.

kuin pienenä loppuviitteenä hän vain toteaa, että ai niin! ennustihan Martti miten Maximukselle tulisi käymään...





+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU XXI
Martti on tekemisissä enkeleiden ja pahojen henkien kanssa
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Tiedämme, että hän näki usein enkeleitä jopa niin että he puhuivat hänen kanssaan vuorotellen. Saatana oli Martin silmissä aina selvästi näkyvissä ja katseen alla. Martti havaitsi hänet aina riippumatta siitä minkä muodon hän otti, omansa tai muun hengellisen pahuuden muodon.

Koska Saatana tiesi hyvin ettei voinut kätkeytyä Martilta, hän usein rähjäsi tälle loukkauksiaan, kun ei voinut pettää häntä tempuillaan.

Kerran Saatana ryntäsi meluten Martin kammioon pitäen kädessään veristä härän sarvea. Hän ojensi sitä oikeassa kädessään Martille ja kerskailleen tekemällään rikoksella sanoi "Martti, missä on voimasi? Olen juuri surmannut yhden sinun väestäsi"

Martti kutsui silloin veljet koolle ja kertoi mitä Saatana oli paljastanut. Hän käski käydä jokaisessa kammiossa ja huolellisesti etsiä ketä tämä onnettomuus oli kohdannut.

Veljet kertoivat, että kukaan heistä ei ollut vahingoittunut. Kukaan munkeista ei ollut kadoksissa, mutta palkatusta palveluväestä eräs oli mennyt metsään hakemaan vaunullaan sieltä puita.

kuullessaan tämän Martti käski muutamaa heistä menemään ja kohtaamaan hänet siellä. Näin tehdessään he löysivät miehen läheltä luostaria henkihieverissä. Viimeisillä hengenvedoillaan hän kertoi syyn haavoittumiseensa ja kuolemaansa. Hän sanoi että kun hän oli kiristämässä hihnoja, jolla härkäpari oli kiinnitetty vaunuihin toinen häristä oli saanut itsensä irti ja puskenut häntä sarvellaan alavatsaan. Pian sen jälkeen hän menehtyi.

Näette tästä millaisella tuomiovallalla Herra on antanut tämän vallan Saatanalle.

Tämä oli eräs Martin toiminnan erityisistä piirteistä, ei vain tässä tapauksessa vaan monissa muissa, kuinka hän etukäteen näki ja kertoi veljille asioista joita hänelle oli ilmoitettu.


.............................................
-- mikko kommentoi
eräiden kristittyjen ystävieni kanssa on ollut tästä taas puhetta, miten Saatanalla on valta vaikuttaa meihin ruumiillisesti.

tässä Martin tapauksessa voisimme puhua härkävankkureiden ajajalle tapahtuneesta onnettomuudesta, joka oli vain sattumaa.

mutta hengellisessä maailmassa Saatana kerskui siitä vahingosta, jonka oli näin aiheuttanut Jumalan miehelle Martille.

ehkä jokainen päänsärky ei tosiaan ole henkimaailman juttu!

mutta on täysin mahdollista, että se paha auto-onnettomuus sai Saatanan taas riemuitsemaan, miten on Jumalan lapsille saanut tehdä kiusaa-

ehkä se putoaminen katolta, ehkä se räjähdys patruunatehtaalla.. ehkä nämä eivät ole sattuman leikkiä vaan niihin liittyy aina myös hengellinen näkökulma.

ja jos näin on, meidän tulisi kristittyinä muistaa Martti Lutherin monet raamatulliset ohjeet siitä, miten tämän Vihollisen kansa toimitaan

ja pyytää kirkolle apostolista voimaa Jeesuksen nimessä taistella tätä hirveää vastustajaamme vastaan, jolle Jumala on antanut voiman meitä ruumiillisestikin vahingoittaa ja eksyttää totuuden tieltä, jos mahdollista.



+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU XXII
Martti saarnaa parannusta Saatanallekin
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Saatana koetti vahingoittaa pyhää miestä tuhansin eri tavoin ja usein kävi hänen kimippuunsa näkyvässä muodossa mutta erilaisissa hahmoissa.

Joskus hän oli kuin Jupiter jumala, usein Merkurius tai Minerva. Usein saatiin kuulla pilkkaavia huutoja, joilla pahojen henkien joukko hyökkäsi Martin kimppuun hurjan näköisenä.

Mutta Martti tiesi, että kaikki tämä oli silkkaa petosta eivätkä nämä vaikuttanut häneen.

Veljet kertoivat myös kuulleensa kuinka paha henki moitti kovin sanoin Marttia siitä, että tämä oli ottanut takaisin veljiä, jotka olivat menettäneet kasteensa tehden erilaisia virheitä. Paha henki luetteli Martille miten kukin heistä oli rikkonut Jumalan tahtoa.

Mutta he kertoivat, kuinka Martti vastusti Saatanaa lujasti ja sanoi, että menneet rikokset pestään pois elämällä parempaa elämää ja Jumalan armo kuuluu niille, jotka tekevät parannuksen pahoista teistään.

Saatana sanoi sen sijaan että tällaisille anteeksiantamus ei kuulu, Herra ei armahda niitä, jotka ovat langeneet pois.

Sanotaan että Martti silloin huusi "Jos sinä, onneton olento, lakkaisit hyökkäämästä ihmiskunnan kimppuun ja tekisit itse parannuksen teoistasi, minä Herran antamalla varmuudella lupaisin sinullekin Kristuksen armon!"

Millä pyhällä rohkeudella ja Herran rakastavaa armahtavuutta hän osoittikaan sydämensä ajatuksia, vaikka ei niitä voinut toteuttaa!

Koska kuvauksemme on tullut Saatanaan ja hänen juoniinsa on hyvä kertoa mitä tapahtui, vaikka asia ei suoraan Marttia koskekaan, tapauksesta, ja kirjoittaa nämä muistiin jos joskus samanlaista tulisi vielä tapahtumaan.



...............................................
-- mikko kommentoi
koska tässä Martti puhuu Saatanan kanssa, meille tutumpi hengellinen asia saattaa jäädä huomaamatta.

Goethe kuvaa Saatanan juonia Faustin kanssa, joka keskustelussa lupaa tälle kaikkea hyvää, kunhan saa miehen sielun itselleen.

kyllä näitä keskusteluja moni on käynyt - ei ehkä aina tietäen kenen kanssa, sillä Saatana on valheen monitaituri ja kuten Martti tiesi, usein vaikeasti havaittava.

joskus valkeuden enkeliksikin tekeytyy ja asettuu rukoushuoneella rohkeasti seurakuansan eteen lumoten paikallaolijat outoon ja pettävään valheeseensa.

niille, joille hengelliset salaisuudet ovat kätkössä, tämä keskustelu voidaan kääntää "ei-mytologiselle" kielelle näin

Martin luostarissa on kastettuja kristittyjä, munkkeja, jotka ovat uudessa elämässä Kristuksessa kuitenkin langenneet syntiin.

Nyt sanotaan, että tällaiset ovat tehneet synnin, jota ei anneta anteeksi ja heidät on ajettava luostarista pois.

Puhumme nykyisin usein "synnistä Pyhää Henkeä vastaan" josta ei voi tehdä parannusta.

Pyhä Martti vastaa tähän "jos Saatana itse tekee parannuksen pahoista teoistaan ihmisten parissa, minä julistan hänelle synnit anteeksi Jeesuksen nimessä!"
..........................................


+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU XXIII
Esimerkki saatanallisesta petoksesta
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Oli jalo nuorukainen, Clarus nimeltään, josta myöhemmin tuli presbyteeri ja joka luetaan nyt autuaasti tästä maailmasta lähdettyään pyhimysten joukkoon.

Hän luopui kaikesta ja tuli Martin luo ja nopeasti osoittautui poikkeukselliseksi uskossa ja monenlaisissa avuissa.

Kun hän oli rakentanut itselleen kammion luostarin läheisyyteen ja monet veljet olivat hänen kanssaan tapahtui, että Anatolius niminen nuorukainen tuli joksikin aikaa asumaan heidän kanssaan yhteisissä tiloissa. Tämä oli munkkina omaksunut valheellisesti kaikkea mikä vaikutti nöyrältä ja viattomalta.


Kun aikaa oli hieman vierähtänyt hän alkoi kertoa kuinka enkelit juttelivat hänen kanssaan.

Kun veljistä kukaan ei häntä ottanut todesta, hän kehotti eräitä veljiä uskomaan sanojaan kun hän antaa tästä tietyn todisteen.

Kohta hän oli päässyt niin pitkälle, että enkelit toimivat hänen ja Jumalan välillä ja tahtoi, että hänet luettaisiin profeettojen joukkoon.

Clarus ei tätä lainkaan uskonut. Silloin hän alkoi uhata Clarusta Jumalan vihalla ja ruumiillisilla rangaistuksilla, koska hän ei uskonut yhtä pyhistä.

Lopulta hän julisti näin "Kuulkaa! Tänä yönä Herra on antava minulle taivaasta valkoisen puvun ja siihen pukeutuneena minä olen asuva keskellänne. Tämä on oleva teille merkkinä,että olen Jumalan voima koska olen puettu Jumalan pukuun!"


Kaikkiin teki suuren vaikutuksen tämä ennustus. Ja keskellä yötä oli meteliä ja ihmiset liikkuivat sinne tänne ja koko luostari oli kuohuksissaan.

Tämän nuoren miehen kammiosta loisti monenväristä valoa ja sieltä kuului kuiskutusta ja monien äänien matalaa sorinaa.

Kun hiljaisuus palasi nuorukainen kutsui Sabatius nimisen veljen luokseen ja näytti tälle saamansa vaatteen johon oli pukeutunut. Tämä puolestaan kutsui muut veljet paikalle ja Clarus riensi sinne heidän kanssaan.

Kun kammioon oli tuotu lamppu kaikki tutkivat vaatetta hyvin huolellisesti. Se oli aivan pehmeä ja ihmeellisen kirkas ja säteili purppuraista valoa eikä kukaan osannut selittää, millaisesta langasta se oli kudottu.

Silloin Clarus kutsui veljiä rukoilemaan koko sydämestään että Herra näyttäisi selvemmin, mikä se oli. Näin loppuaika yöstä vietettiin virsiä ja psalmeja laulaen.


Aamun koittaessa Clarus halusi tarttua nuorta miestä kädestä ja tuoda hänet Martin luo, koska tiesi ettei mikään Saatanan juoni Marttia pettäisi.

Onneton mies alkoi taistella vastaan ja kieltäytyä sanoen, että häntä oli kielletty näyttäytymästä Martille.

Ja kun hänet siihen pakotettiin vastoin tahtoaan, vaate hävisi niiden käsistä, jotka häntä kuljettivat.

kuka siis voisi epäillä, että tämäkin on osoitus Martin väkevästä voimasta, niin ettei Saatana kyennyt pitämään vahettaan yllä, kun se tuli Martin katseen alle.



.............................................
-- mikko kommentoi

kertomus on huikea mutta minusta aivan uskottava, ottaen huomioon ajan ja paikan - öinen yksinäinen lusotari Toursin kaupungin ulkopuolella 300-luvun lopulla.

ettäkö siis Saatana olisi sittemmin jäänyt eläkkeelle?

ehei!

mutta ehkä hän tietää, ettei esikoislestadiolaisia huijata purppuraisena kimaltelevalla valkoisella vaatteella, joka on muka taivaasta enkelit suoraan Jumalalta tuoneet nuorelle profeetalle!

ei, hän on etevä sielujen vihollinen ja punoo taitavia juoniaan

tuon vaatteen sijalle Saatana on rakentanut pelastavan Nooan arkin, johon astumalla esikoislestadiolainen veli tai sisar, Jumalan lapsi, luulee pelastuvansa.

varsin taitava valehtelija ja ah niin hurskas - kuinka tämä arkki onkaan luotettava ja täynnä rakkautta ja pyhyyttä ja itse Isä Jumala on sen tehnyt!

väisty Saatana, vapautukoot lumotut ja tulkoot isona laumana anomaan anteeksi tässä vaarallisessa eksytyksessä hylkäämältään Jumalan ainoalta Pojalta, joka yksin armossaan pelastaa.

sillä ei ole muuta nimeä taivaan alla jossa ihmisen tulee pelastua

ei edes Kiirunan Beetlehemissä eikä Jällivaarassa
....................................



+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU XXIV
Saatana kiusaa Marttia juonillaan
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Näihin aikoihin Espanjassa oli nuori mies joka monin ihmein ja merkein oli saanut ihmisten arvostuksen ja oli niin paisunut ylpeydessäänä että sanoi olevansa Elias itse.

kun suuret kansanjoukot uskoivat tämän niin helposti, hän sanoi että oikeasti hän onkin itse Kristus! ja niin hän onnistui tässäkin että eräs Rufus niminen piispa palvoi häntä Kristuksena. (tästä syystä piispa erotettiin myöhemmin virastaan)

Monet veljet ovat kertoneet minulle, että näihin aikoihin idässä nousi joku, joka sanoi olevansa Johannes.

Näemme näistä että lopunajat ovat käsillä ja antikristuksen tulemus joka käyttää näissä ihmisissä laittomuuden salaisuutta.

Meidän ei tule tässä kohtaa ohittaa tapausta, jossa Saatana monin tavoin kiusasi Marttia.

Eräänä päivänä rukousten jälkeen Saatana seisoi Martin vieressä kun tämä rukoili kammiossaan.

Häntä ympäröi purppurainen valo jotta hän voisi helpommin pettää ihmisiä näyttämällä loisteliaan asun, jonka oli valinnut.

Hänellä oli yllään kuninkaallinen viitta ja upeista jalokivistä tehty kruunu ja kultainen otsaripa, hänen kenkänsä oli peitetty kullalla ja hän oli rauhallinen ja olemukseltaan iloinen ettei kukaan edes epäilisi että hän on Saatana.

Pyhä mies häikästyi tästä näystä ja oli pitkään syvässä hiljaisuudessa. Saatana rikkoi hiljaisuuden sanoen "Tunnusta, Martti, kuka minä olen - Kristus! olen juuri palannut takaisin ja halusin ensimmäisenä näyttää itseni sinulle"

Kun Martti oli hiljaa nämä sanat kuultuaan eikä vastannut mitään Saatana rohkeni toistaa julkean väitteensä "Martti, etkö uskalla uskoa, kun näet minut? Olen Kristus!"


Silloin Henki näytti Martille totuuden, että tämä ymmärtäisi että se on Saatana eikä Jumala, ja vastasi sanoen;

"Herra Jeesus ei ennustanut, että Hän tulisi takaisin purppuraan puettuna ja säteilevä kruunu päässään. En usko, että Kristus on tullut takaisin, ennenkuin Hän näyttäytyy siinä hahmossa missä on kärsinyt, ja näyttää avoimesti ristin haavat"

Nämä sanat kuullessaan Saatana katosi kuin savu ja kammio täyttyi niin inhottavat hajusta, että hänen todellinen olemuksensa kävi siitä selvästi ilmi.

Olen tämän kertomani tapauksen kuullut Martin omilta huulilta, joten älköön kukaan luulko sitä keskityksi tarinaksi.



.......................................
-- mikko kommentoi
kertomus on sen verran melkoinen, että Sulpicius ymmärtää lukijoidensa voivan sitä sangen herkästi epäillä tarinaksi vain. eiköhän sama pidä helposti meidänkin kohdallamme paikkansa - ylivilkkaan mielikuvituksen tuotetta.

Vaan mielestäni tämäkin kertomus hengellisestä todellisuudesta on tosi, vaan ei tästä maailmasta.

tähän kätkeytyy myös syvä viisaus, miten kristityn on toimittava hengellisten ilmestysten kanssa - Saatana ei ilmesty koskaan syntien tähden kärsivänä ja haavoitettuna Kristuksena, vaan loisteliaana Kristuksena!

väärä rauha järkkyy, väärä ilo katoaa, kun Herran Jeesuksen ilmestys tutkitaan tässä Martin antamassa valossa - missä ovat Jeesuksen haavat?

jos niitä ei ole, se on petollinen henki joka harhauttaa pois teurastetun Jumalan Karitsan luota.


tarjoaako mantra "Jeesuksen nimessä ja veressä" siis suojan tällaista Saatanan petollista ilmestymistä vastaan.

ei tarjoa.

Jeesuksen totinen ruumis ja veri sen sijaan tarjoaa. Sakramentit, pyhä kaste - jota ei saa halveksia ja kastevettä ei saa taikuuteen käyttää talon katolle viskaten - ja Herran ehtoollinen, leipä ja viini, jotka tulee ottaa uskossa vastaan eikä taikuuteen käyttää, kuten noidat tekevät.

paljon tarvitaan rukousta

ja lopulta Jumalan Pyhä Henki itse kertoo totuuden ja paljstaa vihollisen valheet, sillä hän on meitä ovelampi ja hurskaimmankin saa helposti naruihinsa, vaikka valvoisimme, ja etenkin jos nuokumme hengellisessä unessa

tässä ei auta oma voimamme eivätkä omat hengelliset lihaksemme

kuten veisaam virressä - vain Herra hänet voittaa


Sulpicius viittaa tuossa anti-Kristukseen ja apostolin sanoihin toisessa kirjeessä Tessalonikalaisille

näemme että myös pyhän Martin aikana Herran paluun odotus oli palavaa ja valheellisia profeettoja esiintyi eri puolilla kristikuntaa.


Raamatusta:

Mutta me rukoilemme teitä, rakkaat veljet, meidän Herran Jesuksen Kristuksen tulemisen ja meidän kokoontumisemme kautta hänen tykönsä,

Ettette aivan nopiasti teitänne salli teidän mielestänne kääntää pois eli peljätettää, ei hengen, eikä puheen, eikä kirjan kautta, niin kuin se meiltä lähetetty olis, niinkuin Kristuksen päivä jo käsissä olis.

Älkäät antako kenenkään teitänne vietellä millään tavalla; sillä ei hän ennen tule kuin luopumus tapahtuu ja synnin ihminen ilmoitetaan, kadotuksen lapsi,

Joka on vastaanseisoja, ja korottaa itsensä kaikkein päälle, mikä jumalaksi taikka jumalanpalveluksi kutsutaan, niin että hän istuttaa itsensä Jumalan templiin niinkuin Jumala, ja tekee itsensä jumalaksi.


Ettekö te muista, että minä teidän tykönänne ollessani näitä jo teille sanoin? Ja mikä nyt estää, te tiedätte, että hän pitää ajallansa ilmoitettaman.

Sillä hän nyt pahuutta vaikuttaa salaisesti, ainoastaan että se, mikä nyt estää, tulee pois.

Ja silloin se pahanilkinen ilmoitetaan, jonka Herra suunsa hengellä tappaa, ja tekee hänen kanssansa lopun, tulemisensa ilmoituksen kautta,

Jonka tulemus saatanan vaikutuksen jälkeen tapahtuu, kaikella voimalla ja merkeillä ja petollisilla ihmeillä,

Ja kaikella vääryyden petoksella niiden seassa, jotka kadotukseen tulevat, ettei he rakkautta totuuden puoleen ottaneet, autuaaksi tullaksensa.


Sentähden on Jumala heille lähettävä väkevän eksytyksen, niin että he valheen uskovat:

Että ne kaikki tuomittaisiin, jotka ei totuutta uskoneet, vaan vääryyteen suostuvat.

Mutta meidän pitää aina teidän edestänne Jumalaa kiittämän, rakkaat veljet Herrassa, että Jumala on teidät alusta autuuteen valinnut, Hengen pyhityksen kautta ja totuuden uskossa,

Johonka hän teitä meidän evankeliumin kautta kutsunut on, meidän Herran Jesuksen Kristuksen kunnian omaisuuteen.

2 Tess 2:1-14 Biblia 1776


Apostolin sanat ovat jykevät.

Meillä on totuutta rakastava Jumala

Hän sallii Saatanan rusikoida sieluamme, ruumistamme, henkeämmme joskus aivan piriintaan asti

Hän sallii Saatanan liehitellä meitä hengellisillä ilmestyksillä ja valheillaan ja petoksillaan, jotka käyvät valittuihinkin - jos mahdollista.

niin

kuten se toinen pyhä Martti sanoi, Saatana on Jumalan kahlekoira

miksi?

että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen.

ottaneet vastaan

mieluummin pitäytyivät vääryydessä ja valheissa

kristitty, joka on valheellinen itselleen tai muille on suuressa vaarassa joutua Saatanan kietomaksi ja saaliiksi

ottakaamme vastaan rakkaus siihen totuuteen, joka voi meidät pelastaa

se sattuu



++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU XXV
Sulpiciuksen tapaaminen Martin kanssa
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Olin jo kauan kuullut kertomuksia hänen uskostaan, elämästään ja hyveellisyydestään ja todella sydämessäni paloi halu tustuta häneen itse.

Lähdin mieluisalle matkalle nähdäkseni hänet. Samalla mieleni oli jo innostunut kirjoittamaan hänen elämästään hankin tietoja häneltä itseltään niin paljon kuin uskalsin kysellä ja osittain hänen lähellään olevilta jotka olivat eläneet hänen kanssaan ja tunsivat tapaukset.

On suorastaan uskomatonta, millaisella nöyryydellä ja ystävällisyydellä hän otti minut vastaan. Hän toivotti minut sydämellisesti tervetulleeksi ja iloitsi Herrassa että pidin häntä niin suuressa arvossa että olin lähtenyt matkaan tavatakseni hänet.

Minut arvottoman! (tuskin uskallan kertoa) että hän oli päättänyt kutsua minut seuraansa!

Hän meni niin pitkälle, että kantoi itse minulle vettä käsien pesemiseksi ja polvistui pesemään jalkani, josta minulla ei ollut kyllin rohkeutta kieltäytyä.

Hänen säteilemänsä arvovalta vaikutti minuun niin että minusta oli suorastaan laitonta tehdä mitään vastoin hänen järjestelyjään.

Keskusteluissamme hän kohdisti aina siihen, että meidän tulee jättää tämän maailman murheet ja maallisen elämän huolet ja olla vapaita palvelemaan Herraa Jeesusta.

Tästä hän kertoi minulle ihailtavana esimerkkinä erityisen hienon miehen, Paulinuksen, käytöksen josta olen edellä kertonut. Martti kertoi hänestä että jättäessään suuren omaisuutena ja seuratessaan Kristusta hän oli tässä ajassa ehkä ainoa, joka on totellut Evankeliumia.

Hän vaatimalla vaati että tästä miehestä tulisi tehdä meille esimerkki jota seurata ja sanoi, että tämä aika oli onnellinen, että sen keskuudessa eli tällainen uskon ja hyveiden mies.

Sillä kun rikas Paulinus myi kaiken mitä hänellä oli ja antoi köyhille kuten Herra on nimenomaan käskenyt oli todistanut todeksi mikä näytti mahdottomalta saavuttaa.

Mikä voima ja arvokkuus Martin sanoissa ja keskusteluissa olikaan!

Kuinka aktiivinen hän oli, käytännöllinen ja kuinka valmis vastaamaan kysymyksiin Kirjoituksista!

ja koska hän tiesi että monet asiat oli vaikea uskoa - sillä olen todellakin tavannut ihmisiä jotka eivät usko kertomaani -- kutsun Jeesuksen todistajakseni ja yhteisen toivomme kristittyinä, että en koskaan kuullut yhdenkään toisen ihmisen huulilta Martin tapaista tietoa ja nerokkuutta, puhdasta ja hyvää puhetta.

Tällainen kehu on niin mitätöntä niihin hyveisiin verrattuna, joita hän omisti!

On huomattavaa, että tämä mies ei suinkaan ollut oppinut, mutta silti hän oli varsin älykäs.



.................................
-- mikko kommentoi
tämä henkilökohtainen tapaaminen ja Sulpicius Severuksen kuvaus siitä on merkittävä kun pohdimme pyhän Martin elämänkertaa.

näemme, miten syvän vaikutuksen pyhä mies häneen teki

eikä Paulinuksen esimerkki, jota Martti hänelle painokkaasti selitti, jäänytkään turhaksi - Sulpicius teki saman ja luopui kaikesta maallisesta omaisuudestaan.

kritiikitön?

no kyllä hän jatkuvasti tiesi, että nämä asiat ovat hyvin merkillisiä ja herättävät epäuskoa.

hän painottaa kuinka tarkasti hän koettaa pysyä totuudessa

mutta Martin olemus on selvästi häikäissyt hänet täysin ... siitä ei ole epäilystä.

miten olisi mahtanut meille käydä, jos olisimme pyhän Martin lihassa tavanneet.

no, aika lähelle pääsemme Severimme kautta!

kirjan kaksi viimeistä lukua jatkavat Martin kuvausta ... melkoisen ihailevin sanoin



+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU XXVI
Sanat eivät riitä kertomaan Martin erinomaisuudesta
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Nyt on aika päättää tämä kirja ja kertomukseni on lopussa. Ei siksi että kaikki hyvä, mitä Martista olisi kerrottavissa olisi käsitelty vaan koska huolimattomien runoilijoiden tavoin käyn varomattomaksi työn päättyessä luovutan työn suuruuden lyömänä.

Sillä vaikka hänen tekonsa voitaisiin jollain tavoin kuvata, mikään kieli jota osaan ei riitä kuvaamaan hänen sisäistä elämäänsä ja päivittäistä vaellustaan ja kuinka hänen mielensä oli aina kohti taivaallisia.

Kukaan ei kykene riittävästi kuvaamaan hänen kestävyyttään ja itsekuriaan kieltäymyksissä ja paastoamisessa tai hänen voimaansa yövartioissa ja rukouksissa päivisin joissa hän vietti aikaansa herkemättömässä Jumalan palvelemisessa etsimättä helpotuksia tai ryhtyen maallisiin tehtäviin.

Hän ei ottanut sen enempää ravintoa kuin untakaan enempää kuin luonto ehdottomasti vaatii.

Tunnustan omasta halustani että vaikka itse Homeros nousisi varjojen maasta hän ei voisi tehdä oikeutta sanoilla tälle aiheelle sillä niin kävivät Martin hyveet yli sen mitä kieli voi kertoa.

Ei tuntiakaan koskaan mennyt etteikö hän olisi ollut rukouksessa tai jos hän oli muissa tehtävissä hän ei koskaan lakannut rukoilemasta.

Aivan kuten sepät jotka työnsä keskellä lyövät joskus työnsä keskellä omaa alasintaan avuksi työmiehille samoin Martti kun näytti olevan tekemässä jotain muuta itse asiassa rukoili.

Oi siunattu mies jossa ei ollut vääryyttä - hän ei ketään tuominnut, ei koskaan antanut pahalla takaisin pahaan! hän osoitti sellaista ihmeellistä kärsivällisyyttä ja vammojen kestämistä niin että ylimmäisenä pappinakin (piispana) hän salli vähäarvoisimpienkin pappien tehdä itselleen vääryyttä eikä hän erottanut heitä virasta käytöksestään eikä karkottanut heitä hyväntahtoisuutensa piiristä.



++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
LUKU XXVII
Martin suurenmoinen hurskaus
++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Kukaan ei koskaan nähnyt häntä raivostuneena, suunniltaan, valittamassa tai nauramassa - hän oli aina sama, osoittaen käytökseltään eräänlaista taivaallista onnellisuutta joka näytti ylittäneen ihmisluonnon rajat.

ei ollut huulillaan muuta sanaa kuin Kristus eikä sydämessään muuta kuin hurskautta, rauhaa ja herkkää armoa. Usein hän itki niiden syntejä, jotka häntä halveksivat, jotka hänen tavallaan olivat vetäytyneet elämään hiljaisuudessa ja syyttivät häntä myrkyllisin kielin ja käärmeen suulla.

olemme nähneet joitain, jotka olivat hänelle kateellisia hänen hyveistään ja elämästään ja vihasivat häntä, koska eivät nähneet samaa itsessään ja asioita, joissa he eivät pystyneet hänen esimerkkiään noudattamaan.

Ja - oi surkeaa pahuutta - eräät hänen syyttäjistään, tosin hyvin harvat, jotkut hänen pahentajistaan, olivat - niin sanottiin - itse piispoja!

tässä ei kuitenkaan tarvitse ketään mainita nimeltä vaikka moni heistä yhä purkaa sappeaan minuun.

riittäköön, että jos joku heistä lukee tätä, ja ymmärtää olevansa se jota tarkoitetaan, että hänellä olisi häpyä punastua!

jos hän taas vihastuu, ja niin hän tekee, siitä että on mainittujen joukossa vaikka on ajatellut jotain toista.

Minua ei haittaa vaikka tuollaiset ihmiset vihaisivat myös minua sellaisen miehen kuin Martin takia.

Olen vakuuttunut, että tämä pieni kirjanen ilahduttaa todella hyviä ihmisiä.

Ja sanon vielä ainoastaan, että joka lukee kertomusta epäuskoisena, joutuu itse syntiin. Tiedän että minut on johdettu uskomaan tosiin asioihin ja Kristuksen rakkauden kautta kirjoitan näistä ja että kun näin teen olen tuonut esiin, mitä hyvin tiedetään ja kertonut totta.

Luotan siihen että ihminen saa palkkiona jonka Jumala on valmistanut - ei hän joka lukee näistä vaan joka uskoo näihin.


...........................................
... mikko kommentoi

Sulpiciuksen kehut ovat melkoisia ja kertovat meille Nikaian-Konstantinopolin kirkolliskokouksen aikakauden kristityn ihanteesta nykyisen Ranskan alueella.

voimme tässä nähdä jo pyhien ihmisten palvonnankin juuria, joka johti sitten melkoiseen pakanuuteen kirkon sisällä.

mutta tässä ei ole siitä kyse, vaan taitavana puhujana kirjoittaja haluaa osoittaa yletöntä ylistystä arvostamalleen ihmiselle, joka on Jumalan nöyrä palvelija eikä itselleen mitään pyydä.

todellakin, Martin esimerkistä riittää minulle itselleni paljon oppimista ja parannuksen tekemistä. tällä tavoin Sulpiciuksen lopussa esittämä toivomus että joka näitä uskoen lukee saa niistä siunauksen - hyvät ihmiset! - pitää paikkansa ainakin minun kohdallani.

en myöskään pistäisi hanttiin, jos tämä tyyppi olisi puhumassa synttäreilläni...

(paitsi että joutuisi rehellisenä mieihenä valikoimaan sanojaan huolella...)


tämä maailma voi tuntua ja varmaan tuntuukin varsin oudolta

vaan raamatullinen se on ja laitan loppuun siitä vakuudeksi Uuden testamentin omaa todistusta:

Raamatusta:

Te, rakkaat ystävät, olette kuitenkin tuo parempi maa, ja teitä odottaa pelastus. Olemme siitä varmoja, vaikka puhunkin näin.

Eihän Jumala ole epäoikeudenmukainen, ei hän unohda teidän tekojanne eikä rakkauttanne, jota olette osoittaneet hänen nimeään kohtaan, kun olette palvelleet hänen pyhiään ja yhä palvelette heitä.

Hartaasti vain odotamme, että te itse kukin loppuun asti yhtä innokkaasti haluatte kokea yhteisen toivomme täyttymisen.

Älkää päästäkö itseänne veltostumaan, vaan seuratkaa niiden esimerkkiä, jotka ovat uskoneet ja kärsivällisesti odottaneet ja sen tähden saavat omakseen sen, minkä Jumala on luvannut.

Hep 6:9-12 KR 1992