perjantai 13. elokuuta 2010

Lähetysprovinssin piispa Matti Väisänen

Suomen ev.lut. kirkon pappi, rovasti, teologian tohtori Matti Väisänen (s.1934 Juva) valittiin Göteborgissa 16.1. 2010 Lähetysprovinssin piispaksi erityisenä toimialanaan Suomi. Hänet vihittiin juhlallisesti virkaan Pyhän Sydämen kappelissa Helsingissä 20.3. 2010.

11. elokuuta 2010 Tampereen tuomiokapituli päätti, että Matti Väisänen menettää pappisoikeutensa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.


"Perusteluiden mukaan Väisänen on vihitty Luther-säätiön piispaksi vailla kirkkolain siihen suomaa oikeutusta, hiippakuntaa ja virkaa.

Väisänen on käyttänyt oikeudettomasti piispanviran ulkoisia tunnusmerkkejä.

Lisäksi hän on ilmoittanut tehtäviinsä kuuluvan muun muassa Missionsprovinsenin vihkimisen, Luther-säätiössä toimivien muiden pappien tukemisen ja säätiön yhteisöjen kaitsennan sekä uusien pappien vihkimisen.

Väisänen on virastaan pidättämisen jälkeen toimittanut ehtoollisjumalanpalveluksen ilman oikeutusta Tampereella paikassa, jota tuomiokapituli ei ole hyväksynyt ehtoollisenviettopaikaksi.

Tuomiokapitulin mielestä Väisänen on menetellyt pappina sopimattomasti, rikkonut kirkkolakia ja kirkkojärjestystä ja siten rikkonut vuonna 1964 vannomansa papiksi vihittävän valan."


lainaus Iltalehden uutisesta 13.8.

pastori Juha Muukkonen kirjoittaa rukouskirjeessään aiheesta tänään:

SUOMEEN PERUSTETTU UUSI LUTERILAISTA NIMEÄ KANTAVA KIRKKO

Kuluvalla viikolla (11.8.2010) Tampereen tuomiokapituli erotti Ruotsissa pääpaikkaansa pitävän Missionsprovinsenin (Lähetyshiippakunta) piispaksi vihityn Matti Väisäsen Suomen ev.lut. kirkon pappisvirasta. Päätös ei ollut yllättävä. Onhan jo monien vuosien aikana käynyt yhä julkisemmin ilmi, että maahamme on perustettu uusi kirkko, joka kyllä kantaa luterilaista nimeä. Mutta onko tuo uusi kirkko nimensä mukaisesti luterilainen?


Luterilaisen kirkon olemukseen kuuluu Jumalan muuttumattoman ilmoituksen eli Pyhän Raamatun mukaan ojentautuminen. Kaikkein tärkein ja luovuttamattomin asia on uskonvanhurskaus eli Jumalalle kelpaaminen yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Saarnaako ja opettaako tuo uusi kirkko tätä? Luterilaiseen uskoon kuuluu perisynnin eli jokaisen ihmisen läpikotaisen turmeltuneisuuden ja mädännäisyyden tunnustaminen. Vastapunnuksena tälle vaa?assa on Jumalan suvereeni pelastava toiminta armonvälineiden kautta: Herra synnyttää ja ylläpitää Sanansa, kasteen, ehtoollisen ja ripin kautta pelastavan uskon Jeesukseen Kristukseen; uskon Häneen, joka on voittanut täydellisellä elämällään, viattomalla kärsimisellään ja riemullisella ylösnousemuksellaan synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan. Keskittyykö tämä uusi kirkko tähän Jeesukseen ja armonvälineiden vastuulliseen hoitamiseen? Vai onko Kristus-saarna jäänyt kaiken muun, ajallisen ja ihmiskeskeisen kirkkopolitikoinnin, jalkoihin?


Pelastavan uskon saamista varten Herra on asettanut evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen viran. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. (Augsburgin tunnustus) Kunnioitetaanko tätä virkaa ja siihen liittyvää Herramme käskyä tässä uudessa kirkossa?


Luther keskittyi viimeisinä elinvuosinaan erityisesti antinomismia vastaan opettamiseen. (Lue hänen viimeisistä opetuksistaan koottua Genesis-kommentaaria.) Antinomismi eli lain kieltäminen tarkoittaa sitä, että kirkossa ja sen saarnatuolista ei julisteta selvää ja yksityiskohtaista arkielämän ongelmiin tarttuvaa kymmenen käskyn selitystä. Antinomistisen saarnan jälkeen kuulija ei tunne olevansa velvoitettu parannukseen arkipäivän elämässä eikä ennen kaikkea ole kauhistuneella omallatunnolla omien syntiensä tähden. Luterilaisessa kirkossa julistetaan selvää ja terävää lakia, joka ajaa kuulijansa parannuksentekijän penkkiin, katumaan syntejään ja etsimään Herralta uutta voimaa kilvoitukseen. Kuuluuko tällainen parannussaarna tässä uudessa kirkossa?


Lutherin opetuksien mukaan saarnamiesten tulee keskittyä ensiksi ja erityisesti niihin ongelmiin, jotka ovat suurimmat ja ilmeisimmät. Mitkähän mahtaisivat olla meidän maamme suurimmat ongelmat? Jumalasta eli Hänen sanastaan, Pyhästä Raamatusta, luopuminen (1. käsky), jumalanpalveluksien ja raamatunluvun laiminlyönti (3. käsky), lasten tappaminen äitinsä kohtuun (5. käsky), avosuhteet ja puolison vaihtaminen (6. käsky), Herran asettaman saarnaviran muuttaminen (1. ja 4. käsky), ruokoton kielenkäyttö (2. ja 8. käsky) jne. Opettaako tämä uusi kirkko järjestelmällisesti ja määrätietoisesti tätä kaikkea vastaan?


Eli onko tuo uusi perustettu kirkko nimensä mukaisesti evankelis-luterilainen? Ikävä kyllä, ei ole. Marraskuussa vuonna 1986, kun Herran asettamasta saarnavirasta kirkolliskokouksessa luovuttiin, tuli perustetuksi uusi kirkko. Tuo kirkko on sen jälkeen määrätietoisesti kohta ja kerta toisensa jälkeen lyönyt poikki siteitään Kristuksen kirkkoon. Kunnioitetun piispamme Matti Kalevi Väisäsen erottaminen Suomen ev.lut. kirkon pappisvirasta vahvistaa sen, että tuo uusi kirkko ei seiso Jumalan sanan ja sitä oikein opettavan luterilaisen tunnustuksen pohjalla. Kukaan ei ole voinut osoittaa, että piispa Väisänen olisi rikkonut pappisvalaansa, toisin kuin valtaosa kansankirkon papistosta.


tähän asti lainaus pastori Juha Muukkosen rukouskirjeestä 13.8.2010.
Pastori Muukkonen toimii itsenäisesti Genesis ry. nimisen tukiyhdistyksen antamalla tuella Torniosta käsin.


Tilanne on näin kehittynyt Suomen ev.lut. kirkon piispojen vetäessä linjaa Luther-säätiön ja sen parissa toimivan papiston suhteen.

Taustalla on kirkon puolelta vuoden 1986 "omantunnon klausuulin" hylkääminen, koska se ei ole laillisesti sitova.

piispa Mikko Heikan johtama toimikunta on antanut ohjeet, joiden mukaan naispapin kanssa yhteistyöstä omantunnon syistä kieltäytyvää pappia voidaan rangaista korkeintaan vuodella vankeutta.

eri puolilla Suomen kirkkoa on papistoa kaikessa hiljaisuudessa siirtynyt kirkon tehtävistä muuhun työhön, koska kuten Luther sanoo ei ole hyvä toimia omaatuntoa vastaan.

toiset on erotettu melkoisen julkisuudenkin ja lehdistön valokeilassa samasta syystä, kieltäytymisestä yhteistyöhön naispapin kanssa.

jos "omantunnon klausuuli" olisi 1986 kirkolliskokouksen tarkoituksen mukaan pidetty voimassa, nykyiseen tilanteeseen ei oltaisi tultu, ja näille papeille olisi löydetty mahdollisuus toimia kirkon piirissä.


Luther-säätiön puolella taas on tuo ajatus, jonka pastori Juha Muukkonen esittää - uusi kirkko tehtiin 1986 ja he edustavat vanha-luterilaista linjaa. Tällainen virkakäsitys on ollut Kristuksen kirkossa 2000 vuotta, ja nytkö he ovatkin harhaoppisia?

Ratkaisuna pidettiin Suomen ev.lut. kirkon hylkäämien pappien toiminnan mahdollistaminen Ruotsin Lähetysprovinssin alaisuudessa, Suomen kirkkokansan parissa toimisi piispan alla papistoa suorittaen kasuaalitoimituksia ja ripittäen, opettaen, saarnaten, vihkien ja haudaten kuten papit tekevät.

Kirkkomme piispat selkeyttivät tilannetta edelleen erottamalla Matti Väisäsen pappisvirasta.


Nähtäväksi jää, miten isoksi tämä railo kasvaa.

Näin ulkopuolisena ajattelen että Esikoislestadiolaisten kannalta asialla tuskin on kovin suurta merkitystä.

Missionsprovinssenilla ei taida Ruotsissa olla yhteyksiä Kiirunaan ja Jällivaaraan.

Piispa Matti Väisänen tulee Kansanlähetyksen taustalta, siis viidesläinen, jonka syvälliset tutkielmat pyhästä kasteesta ovat saattaneet huonoon huutoon oman herätysliikkeensä parissa.

uskonnonvapauslaki alkaa varmaan murentaa entistä voimakkaammin Suomen valtionkirkkoa, kansankirkkoa, ja nyt siitä irtoavat siis naispappeuden vastustat, vanha-luterilaiset omaksi yhteisökseen.

Ilmassa on myös sellaista ajatusta, että esikoiset saattavat muodostaa oman Pohjoismaisen vanha apostolis luterilaisen kirkkonsa, ovathan rukoushuoneet siihen valmiina.

Nokian herätys torjuttiin ja Nokia Missio poistui kirkosta.

ehkä tällaista tulee tapahtumaan entistä enemmän ja valtiokirkon asema jonkin verran heikkenee.



prosentteja huolestuttavampi on ajatus, että esirukoilijoiden ja Raamattuun vakavasti suhtautuvien kristittyjen tukijoukot vähenevät kansankirkoltamme, väki joka on kirkon todellinen aarre.

rukoilkaamme piispoille siis viisautta ja kuuliaisuutta Herralle Jeesukselle virkakysymyksissä, ja myös tahtoa ja taitoa tehdä parannusta ja korjata virheitä, jos siihen on aihetta.

Herrallemme Jeesukselle näet Suomen kristikansa kuuluu, ei kenellekään ihmiselle.

1 kommentti:

  1. Ja aivan toisaalla on myös kirkkokritiikkiä pohjoisen luterilaisia kirkkoja kohtaan: Mekane Yesus -kirkon johtaja on selkeäsanaisesti arvostellut Ruotsin kirkkoa ja amerikkalaista ELCAa niiden samaa sukupuolta olevien parien avioliittoja kohtaan ottamiin puoltaviin kantoihin. Kirkonjohtajan mukaan ehtoollisyhteys luterilaisten kesken on vaarantunut. Ja ehtoollisesta on jossain täällä Suomessakin jo tullut erotteleva ja erottava pöytä.

    VastaaPoista