perjantai 27. elokuuta 2010

Kristillisyyden vastaus

Tällaista palautetta on annettu nettiruukun nimimerkeille viime viikkoina, eräänlainen sisältä leiristä tuleva "kristillisyyden vastaus". kirjoittajia on todennäköisesti enemmän kuin vain yksi:

Auroora. Silmäsi on sokeutunut. Puhut jatkuvasti siitä kuinka täällä arvostelijoiden tulisi tutkia itseään. Mutta ne jotka arvostelevat kristillisyyttä ne saavat jättää itsetutkistelun pois. Vaikka et huomaa olet kaukana omassa viisaudessa.

Kaikki se mitä sinä, MikkoL, Mama yms. tekevät on Jumalan hengeltä vaikutettua arvokasta työtä, kaikkine toisten ihmisten uskon arvosteluineen. Mutta jos joku arvostelee teidän oppia/sanomisia, niin heti ollaan kirjoittamassa kuinka vahingollista tuollainen työ on.

Valitettava totuus on että tästä syystä kritiikkinnekään ei kristillisyydessä saa tuulta. Koska näette vain muiden viat (esim. saarnaajien, ei teistä tällöin ole rakentavaan keskusteluun.

Olette oman viisautenne sokaisemia.

Onhan se täällä nähty kuinka suuren siunauksen Jumala on työllenne antanut. Meinaa loppua kävijät täältä teidän arvostelusivustoltanne. Niinhän on sanottu että se kerran tyhjiin raukee.

Norppa, vastailit johinkin, mutta et siihen, että kuinka monta seurakuntaa tiedät, missä ovat naiset raamatun mukaisesti vaiti seurakunnan kokouksissa? Voit myös vastata, että kumpaa tapaa pidät oikeana?

Tahallaanko olet ymmärtänyt väärin? Vapinat eivät tunnu, kun tietäväisenä yrität osoittaa elävän kristillisyyden vääräksi ja kuoleen oikeaksi.

Kirjoitin jo, että raamattu on Jumalan sanaa, vaikka sitä ei kukaan lukisikaaan. Sinä se pysyy tietysti, vaikka kuka sitä lukisi, mutta miksi tarvitsee mennä joka paikkaan sitä kuulemaan? Varmasti siellä kuulee muutakin kuin raamatun lukua. Onko se sitten oikeaa? Raikkaassa vedessäkään ei tarvitse olla kuin tippa myrkkyä, niin se on tappavaa.

"Nimittäin toisen ihmisen uskoa ei ilmaiseksi pilkata."

"Jos sitten ei taivaaseen mahdu muita, kun esikoisia, sitten pitäs pikimmin ottaa lähetyskäsky käyttöön. Vai onko jollain varaa uskoa niin, että Jumala uhrasi Etelä-Amerikan ja pääosan Afrikkaa ja osia Aasiasta suosista perkeleelle?"

Olet kuitenkin aika paljon ollut mukana esikoisten kokouksissa ja näin vähän tiedät, vai onko väärät opit sinut sotkenut?

Taivaanvaltakunta on lastevaltakunta ja suurin osa taivaaseen menijöitä on lapsia. Joka päivä sinne menee monista kansoista ja kielistä lapsia. Jeesus käskee taivaaseen haluavia tulemaan lasten kaltaisiksi. Millainen lapsi on? Nouseeko hän vanhempiaan vastaan ja asettaako hän heidän puheensa ja neuvonsa kyseenalaiseksi?

Etkö luota siihen, että Herra tuntee omansa ja johdattaa ne niin, että pääsevät perille? Afrikassa ja Aasiassa on ollut jo etsikkoajat, nyt on Pohjoismaissa. Kuitenkin Suomessakin, saati sitten Amerikassa on monista kansallisuuksista kristityitä, myös Afrikasta.

Apostolitkin menivät sinne, mihin henki heitä johdatti. Nytkin tästä pienestä joukosta tehdään tehdään monia lähetysmatkoja mm. Venäjälle, aina Siperiaa myöten, Viroon, Latviaa ja Keski-Eurooppaan.

Kosto kuuluu Jumalalle ja Hän varmasti myös sen tekee niille, jotka Hänen seurakuntaansa pilkkaa, vaikka he pitäisivät sitä arvosteluna.

18. Että viimeisellä ajalla tulevat pilkkaajat, jotka jumalattomissa himoissansa vaeltavat.
19. Nämät ovat ne, jotka eriseurat tekevät, lihalliset, joilla ei henkeä ole.

28. Jos joku Moseksen lain rikkoo, hänen pitää ilman armoa kuoleman kahden taikka kolmen todistajan kautta.
29. Kuinka paljoa enemmän rangaistuksen te luulette sen ansainneen, joka Jumalan Pojan jaloilla tallaa ja Testamentin veren saastuttaa, jonka kautta hän pyhitetty on, ja armon Henkeä pilkkaa?
30. Sillä me tunnemme hänen, joka sanoi: minun on kosto, minä tahdon kostaa, sanoo Herra; ja taas: Herra on kansansa tuomitseva.
31. Hirmuinen on langeta elävän Jumalan käsiin.


"Siinä on vain se ero, että profeettojen tehtävänä oli julistaa oman kansan synnit ja kehottaa parannukseen."

Tiedätkö norppa montaa seurakuntaa, jossa vieläkin saarnataan parannusta profeettojen ja apostolien tapaan ja Jeesuksen käskyn jälkeen vielä syntien anteeksisaamista?

"Nyt monet väittävät niin, että julistaja on seurakunnalle vastuussa mitä julistaa"

En tiedä väitöksistä, mutta tässä on juuri se miksi Ristoakin kiellettiin lukemasta papiksi. Eerokin sanoi jostakin asiasta, että ei voi olla kirkkoa vastaan, koska hän on tehnyt valan. On tullut esille, että kirkossa ei voi olla nöyrä Herran edessä, vaan täytyy olla nöyrä herrojen edessä.

Esikoisuudessa on ollut raamatun mukainen käytäntö, ettei puhuta ihmisten mieliksi vaan Jumalan kunniaksi. Auroora ei ymmärrä saarnaajien pelkoa, etteivät he puhuisi väärin ja ettei kenellekkään tulisi vahinkoa heidän puheistaan. Ymmärtääköhän hän sinua, etä kesken puheen alat vapisemaan?

"Muiden keskuudessa he rakastavat."

Mitä tämä viimeinen lause tarkoitti?

Niin se on norpan kanssa kuin kaikkien muidenkin ekumeenisten. Ei ainoastaan eri seurakunnista oteta parhaita paloja, eli sitä mikä itselle sopii, vaan myös raamatusta ja kumotaan toisella raamatun paikalla sellainen paikka, mikä ei itselle sovi. Paremminkin pitäisi raamatun olla selittäjä, niinkuin Eero Halme sanoi, että raamattu selittää parhaiten itse itseään. Ja näinhän se on.

"Ehkä kuitenkin synninpäästösanat kelpaa kysyjälle naisen suusta?
Korkeampaa sanottavaa ei ole kuin se, joka vapauttaa synneiltä rasitetun Jumalan lasten vapauteen."

Kas kun et ilmoittanut tätä silloin, kun kirjoitin korkeammasta evankeliumista. Silloin joku haamul kirjoitti, että ei ole mitään korkeimpaa evankeliumia, kaikki on samanarvoista. Se johtuu varmaan siitä, että hän ei tunne sen arvoa.

Hanna ja Simeon olivat ainoat, jotka odottivat Israelin lohdutusta.

olenkin huomannut, että et pidä Jumalan sanaa ripulipaskaa parempana. Kaiken mitä olet kirjoittanut, on ollut vain toisten haukkumista. Hylkäät roskana niin Pyhän Hengen kautta kirjoitetun kuin saarnatun Jumalan sanan. Ellet tee parannusta niin sinulla on edessä vain "hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka vastahakoiset syövä on". Tätä lausetta ennen on kirjoitettu hebrealaisille:

Ja ottakaamme vaari toinen toisestamme, että me ahkeroitsemme rakkaudesta ja hyvistä töistä,
25. Ei antain ylön yhteistä seurakuntaa, niinkuin muutamain tapa on, vaan neuvokaat teitänne keskenänne, ja sitä enemmin kuin te näette sen päivän lähestyvän.
26. Sillä jos me ehdollamme sitte syntiä teemme, kuin me olemme totuuden tuntoon tulleet, niin ei meillä ole enään yhtään uhria syntein edestä,

auroora lopeta ruikutus ja palaa kotiin isän luo. Sulla on paha olla ja kalvava omatunto syyttää sinua. Mutta kristillisyydessä on sinulle avoimet ovet.

Norppa, en kysynyt sinulta miehen pelkäämisestä. Siihen vastasit, mutta olet jättänyt sinulle osoitetuista kysymyksistä monia avoimiksi.

Vastauksesi,: "Tuo paikka jne." ei mielestäni sovi, sillä se on tarkoitettu edelliseen jakeeseen tai jakeisiin. Vasta sen jälkeen Paavali kirjoitti ko.lauseen.



32. Tämä salaisuus on suuri; mutta minä puhun Kristuksesta ja seurakunnasta.
33. Kuitenkin rakastakaan myös kukin teistä vaimoansa niinkuin itsiänsä; mutta peljätköön vaimo miestänsä.

Tämän kysymyksen esitin siksi, koska täällä on väitelty Herran pelosta. Mielestäni tämä on aivan sama, sillä pelko ja rakkaus eivät mahdu samaan sydämeen ja rakkaus ajaa pois pelon. Kyseessä taitaa olla rakkaus, uskollisuus, kunnioitus ja alamaisuus? Pietari kirjoittaa:

5. Sillä näin ovat pyhätkin vaimot muinen itsensä kaunistaneet, jotka toivonsa panivat Jumalan päälle ja olivat miehillensä alamaiset,
6. Niinkuin Sara oli Abrahamille kuuliainen ja kutsui hänen herraksi, jonka tyttäriksi te tulleet olette, jos te hyvin teette ja pelkäämättä olette.
7. Te, miehet, myös asukaat heidän kanssansa taidolla ja antakaat vaimolliselle niinkuin heikommalle astialle hänen kunniansa, niinkuin myös elämän armon kanssaperillisille, ettei teidän rukouksenne estetyiksi tulisi.

Auroora, et vastannut kysymyksiini norpan kirjoituksista ja raamatusta. Et myöskään miehen pelkäämisestä, vai annoit sen norpan tehtäväksi?

Olen sitä mieltä, että vaikka kristillisyydessä olisi mukana, vaikka kuinka , mutta ei käsitä sitä omalle kohdalleen, niin siitä ei voi nauttia ja tuntea riemua. Mutta kun sen käsittää, niin kaikki muu halpenee.

Monet ovat lähteneet ja jättäneet elävän kristillisyyden. Olisikohan siihen syynä “ihmispelko”, josta norppa puhuu? He pelkäävät sitä raamatun mukaista ja Pyhän hengen johdattamaa parannussaarnaa. Jotkut ovat jopa lehtien palstoista kertoneet, että aina oli syntiluettelo takataskussa. Miksi? Ainahan on saarnattu avoin tie armoistuimelle ja ilman ehtoja saarnattu kaikki synnit anteeksi. Luulen, että jos tässä Kristuksen seurakunnassa ei ole saanut rauhaa tunnolleen, niin muissa seurakunnissa sen rauhan antaa valontuoja lusifer.

"Jos nyt joku perustelee esikoisuuden ainutlaatuisuutta sillä, että naiset pidetään penkissä tiukasti, on kyllä talo tehty hiekalle."

Näin ei varmasti kukaan tee. Väitän edelleen, että esikoisuuden ainut laatuisuus on siinä, että se on raamatullinen. Ei vain joiltakin kohdin mikä sopii itselle ja muille ihmisille, mutta myös niiltä kohdin, jotka eivät ole lihalle mieluisia.

Esikoisuudessa on paljon sellaisia tuntomerkkejä, joista kristityt tunnetaan, mitä muualla ei ole. En kuitenkaan ala niitä luettelemaan.

Nauttikaa vaan tämä lyhyt hetki kuten tykkäätte ja pilkatkaa esikoisia kuinka paljon jaksatte. Iankaikkisuudessa on aikaa katua, jos ei katumusta tule ennen sitä.

Jätän teidät nyt rauhaan.




En ole kasvanut tynnyrissä, vaan äidin helmassa. Olen kuunnellut ja lukenut monien eri seurakuntien jäsenten puheita ja kirjoituksia. Ne ovat vahvistaneet sen, että olen saanut lottovoiton, kun olen saanut syntyä kotiin, jossa on elävä usko.

Kuoleman tapaukset joita olen nähnyt ja joista olen kuullut vahvistavat myös sen, että tämä usko kestää kuolemassa ja vielä vahvistuu. Kun taas monien eri uskontojen hurskailla ihmisillä se ei ole kestänyt.

Tämä on neitseelinen usko, jota ei ole saastutettu muiden seurakuntien kanssa:

4. Nämät ovat ne, jotka ei vaimoin kanssa ole saastutetut; sillä he ovat neitseet: nämät ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, kuhunka hän menee. Nämät ovat ihmisistä ostetut Jumalalle ja Karitsalle uutiseksi,
5. Joiden suussa ei ole petosta löydetty; sillä he ovat ilman saastaisuutta Jumalan istuimen edessä.

------------------------------------------------------
edellä oleva on siis nimimerkki Guestin kirjoittajien tekstiä Nettiruukun huoltoasemalla



Näin siis esikoislestadiolainen kirjoittaja huoltoaseman puolella on tuonut ajatuksiaan esiin. Koetan niitä tiivistää tähän lyhyempään muotoon vielä.

- Auroora sokea oman viisauden varassa oleva, sallii kristillisyyden arvostelun.

- MikkoL, Mama yms. pitävät itsensä Jumalan Hengen vaikuttamina, joiden arvosteleminen on vahingollista työtä, oman viisauden sokaisemia, kekustelu ei mahdollista. Jumala vetänyt siunauksen tästtä syystä nettiruukulta, joka näivettyy

- norppa ei vapise, kun tietäväisenä osoittaa elävän kristillisyyden vääräksi ja kuolleen oikeaksi.

- Raamattua voi kuulla muuallakin kuin esikoisten seuroissa, mutta siellä voi kuulla muutakin kuin Jumaaln Sanaa ja tippakin myrkkyä on kuolettava.

- norppa on ollut mukana esikoisissa, mutta ei silti ymmärrä siitä mitään. Lähetystyö?? Taivaanvaltakunta on lastenvaltakunta, suurin osa taivaaseen menijöistä on lapsia. Joka päivä sinne menee monista kansoista ja kielistä lapsia.



- Jumala kostaa niille, jotka Hänen seurakuntaansa pilkkaa

- Jumalan seurakunnan arvostelu on sen pilkkaamista

- esikoisten parissa vieläkin saarnataan parannusta profeettojen ja apostolien tapaan ja Jeesuksen käskyn jälkeen syntien anteeksisaamista

- kirkossa ei voi olla nöyrä Herran edessä vaan täytyy olla nöyrä herrojen edessä.

- esikoisuudessa on Raamatun mukainen käytäntö, ettei puhuta ihmisten mieliksi vaan Jumalan kunniaksi.

- saarnaajilla on pelkoa, etteivät he puhuisi väärin ja ettei kenellekkään tulisi vahinkoa heidän puheistaan.

- norppa selittää muiden ekumeenisten, yhteiskristillisten, tavoin Raamattua valikoiden sieltä milloin mitäkin.

- on korkeampi evankeliumi

- esikoisuuden arvostelija ei pidä Jumalan Sanaa ripulipaskaa parempana, ja ellei tee parannusta tästä pilkasta on vain "hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka vastahakoiset syövä on"


- Auroora on poissa kotoa. Yössä hän ruikuttaa, on paha olo ja kalvava syyttävä omatunto. "Palaa kotiin isän luo." Kristillisyydessä on hänelle avoimet ovet.

- kristillisyydessä voi olla mukana vaikka kuinka, mutta jos ei käsitä sitä omalle kohdallee niin siitä ei voi nauttia ja tuntea riemua. Mutta kun kristillisyyden käsittää, niin kaikki muu halpenee.

- Monet ovat lähteneet ja jättäneet elävän kristillisyyden, koska he pelkäävät sitä Raamatun mukaista ja Pyhän Hengen johdattamaa parannussaarnaa.

- kristillisyydessä ei ole mitään syntilistaa, vaan aina on saarnattu avoin tie armoistuimelle ja ilman ehtoja saarnattu kaikki synnit anteeksi.

- jos kristillisyyden saarna ei tuo rauhaa sielulle, muissa seurakunnissa voi saada rauhan, jonka antaa Lucifer.



- esikoisuuden ainutlaatuisuus on siinä, että se on raamatullinen. Mikään muu seurakunta ei ole sitä.

- kristillisyydessä Raamattu otetaan kokonaisuutena, ei vain joiltakin kohdin mikä sopii itselle ja muille ihmisille, mutta myös niiltä kohdin, jotka eivät ole lihalle mieluisia.

- esikoisuudessa on paljon tuntomerkkejä, josta kristityn tunnistaa.



näin siis nimimerkki guest huoltoasemalla vastaa kristillisyyden puolesta nettiruukun arvosteluihin.

kuinka edustava tämä kirjoitus on, eli paljonko esikoisten parissa on kristittyjä, jotka tällä tavoin ajattelevat?

Kirjoittanut: mama, 26.08.2010 08:42



Jotenkin tuntuisi, että tuo perussävy on yksittäisen, loukkaantuneen ihmisen kirjoittelua, joka ei ole tottunut keskustelemaan uskonsa perusteista.

Vaan taitaa tuossa olla mukana asioita, jotka jakaa varsin moni esikoinen guestin kanssa.

Melkolailla yksiyhteen käy tuon viereisellä palstalla esitellyn lahkolaisuuden kanssa nämä guestin aatokset.

Kirjoittanut: MikkoL, 26.08.2010 13:35



vaikka kristillisyyden vastaajia olisi tuossa kokoelmassa enemmänkin, sieltä on mahdollista poimia selkeitä lahkon piirteitä.

tämä on haaste niille, jotka vanhimpien neuvostona ja saarnaajina ja paikallisten rukoushuoneiden vastaavina hoitavat tätä piskuista laumaa Suomessa.

heillä on mahdollisuus sivuuttaa koko asia, unohtaa että lahkolaisuus on lihan hedelmä, ihmisen sielullisen maailman sotkeutumista hengellisiin.

"rauha, rauha, ei hätää mitään"

nämä uskolliset näet eivät itse pysty näkemään tilaansa eivätkä sitä korjaamaan.

asiallinen opetus, rauhallinen saarna jossa lahkolaisuuden olemusta selitetään ja kerrotaan, mitä on oikea kristillisyys, varmasti tehoaa.

lahkoutuva liike voidaan vielä pelastaa siitä täydellisestä romuttumisesta, joka on tapahtunut vanhoillislestadiolaiselle liikkeelle, lahkoutuminen, jota ei kukaan enää voi korjata.

eikä halua.

Kirjoittanut: mama, 27.08.2010 09:10



"Uskon että niinhin yhtyy kaikki, jotka eivät hyväksy raamatun vastaistaista negatiivista arvostelua. Lutherkin opettaa kääntämään kaikki parhain päin, mutta eihän Lutheristakaan kuten ei raamatustakaan tarvitse hyväksyä muuta kuin se, mikä sopii omien viisaiden ajatusten kanssa yhteen." (guest huoltsikalla)

Tämä on perin mielenkiintoinen kysymys.

"Raamatun vastainen negatiivinen arvostelu..."

Ilmeisesti tarkoittaa guest, että Raamattu jotenkin kieltäisi arvioinnin. Päinvastoin opettaa Raamattu:

Samoin profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot.

1 Kor 14:29


Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita

Ef 4:13-14


Jumalan Pojan tunteminen!!

Missä Jeesus?

Kuka, mitä hä?



Aika jännää on myös, jos Lutherista jää mieleen vain tuo kaiken selittäminen parhain päin.

Voihan toki Raamatusta ja Lutherilta nostaa pelkästään tuollaisia hissuttelukohtia, kun se palvelee sitä, mitä itse ajaa. Eli että ei asioista puhuttaisi ja niiden raamatullisuutta pohdittaisi.

Aina ei taida tulla huomanneeksi, että siitä mistä muita moittii, syyllistyykin samantien itse, kuten arvon guestille taisi tuossa käydä.

Jos ajattelee Raamatun antamaa esimerkkiä tai vaikkapa Lutherin. Ei kumpikaan anna uskon peruskysymyksissä lupaa joustoihin.

Ihmissuhteet ja ihmisten kanssa toimiminen on ihan oma lukunsa.

Vaan jos joku opettaa ihan pusikkoon, on melkoinen karhunpalvelus seuraväelle mennä selittämään pusikot totuudeksi, niinkuin nyt usein käy.

Täällä voimme näitä pusikoita ja monia muita piohtia. Ja jokainen on velvollinen asiat tutkimaan, mikä on totuus. Ei voi kukaan vedota siihen että NN opetti näin ja menin harhaan, tai että näin sanoi mama ja menin harhaan. Vaan keskustelemme ja haemme yhdessä totuutta.

Kukaan meistä ei totuutta omista.


Joo tota kai sanotaan samaan naulaan lyömiseksi.

Taloa ei synny yhdellä naulalla.


Kirjoittanut: MikkoL, 27.08.2010 16:46


kristitty, joka on äidin maidosta jo imenyt sen luihin ja ytimiin, että tämä on oikea kristillisyys, se yksi kristillisyys joka Pyhältä Hengeltä vaikutettu on ja apostoleista alkaa.

sellaisen krisityn on lähes itse ymmärtää, että tämä yhteisö - "vain me" - olisikin lihallisen lahkolaisuuden uhkaama.

kuinka se olisikaan mahdollista, kun kaikki muut ovat eriseuralaisia, katkeruuden juuren tähden erkaantuneita, tai muuten oikeasta laumasta pois eksyneitä

metsätokkaa

kuinka siis tämä puhdas aito Kristuksen seurakunnan ydin, joka niin rakkaasti pitää huolen omistaan, voisi olla lahkoutumassa tai jo pitkälti lahko?

mahdoton ajatus joka suorastaan naurattaa, miten pimeitä voivat ulkopuoliset olla



ja kuitenkin. juuri tuo ajatus, että on yksi Kristuksen seurakunta, jota me puhtaana edustamme - on eräs lahkon merkki.

kyvyttömyys nähdä ja tunnistaa kristillistä elämää oman viitekehyksen, oman kristillisen perinteen ulkopuolella.

tähän lahkon merkkiin liittyy sitten tuo saarnaajien ja kansanperinteen ylläpitämä pelottelu, miten vaarallista suorastaan ulkona on.

tästä lahkolle ominaisesta pelottelusta antaa huoltoaseman kirjoittajan erinomaisen - ja hyvin synkän esimerkin.

"miksi tarvitsee mennä joka paikkaan sitä kuulemaan? Varmasti siellä kuulee muutakin kuin raamatun lukua. Onko se sitten oikeaa? Raikkaassa vedessäkään ei tarvitse olla kuin tippa myrkkyä, niin se on tappavaa."

raamatullinenkin opetus ulkona kuitenkin sisältää hengellistä myrkkyä - sitä tulee varoa ja pysyä kiltisti porukassa.



Lahkon järkeilyä on oman opin kehittely - ja siitä tulee niin rakas ja tuttu ja ihmismyönteinen että kauhistaa ajatuskin ettei se olisi raamatullinen.

ja koska tämä harhaoppi jää kitkemättä, saarnaajat sitä suosivat ja Rauhan Siteessäkin siihen viitattiin, jää Jeesuksen käsky esikoisilta tottelematta.

tämä on ainoa kristillinen ryhmä jonka tunnen ja joka kieltäytyy tottelemasta lähetyskäskyä. ja tunnen erinäisiä ryhmiä.

"Taivaanvaltakunta on lastevaltakunta ja suurin osa taivaaseen menijöitä on lapsia. Joka päivä sinne menee monista kansoista ja kielistä lapsia. Jeesus käskee taivaaseen haluavia tulemaan lasten kaltaisiksi. Millainen lapsi on? Nouseeko hän vanhempiaan vastaan ja asettaako hän heidän puheensa ja neuvonsa kyseenalaiseksi?"

tämä on järkyttävä lause ja kertoo mihin mennään, kun hurmahenkisesti irrotetaan uskon sisältöä Jumalan Sanasta ja Jeesuksen Kristuksen selvästä käskystä.


tämän kristillisyyden edustaja sanoo, että kyllähän me tottelemme Pyhän Hengen johdatusta, kuten alkuseurakunta - jonka nykyinen ilmentymä esikoislestadiolaisuus on yksin maailmassa.

"Apostolitkin menivät sinne, mihin henki heitä johdatti. Nytkin tästä pienestä joukosta tehdään tehdään monia lähetysmatkoja mm. Venäjälle, aina Siperiaa myöten, Viroon, Latviaa ja Keski-Eurooppaan."

tässä valheen ruhtinas on äänessä.

lähetysmatka tarkoittaa tässä ehkä sellaista, että vanhinten valtuuttamana jotkut saarnaajat tai muut käyvät puhujamatkoilla.

montako ihmistä he ovat kastaneet viimeisen 50 vuoden aikana? missä he opettavat kastettuja ja kastettavia tuntemaan Jeesuksen ja pitämään kaiken, mitä Hän on käskenyt meidän pitää?



ei tämä ole mikään pieni juttu vaan tottelemattomuutta Ylösnoussutta kohtaan, jonka viimeiset sanat Matteuksen evankeliumissa ovat lähetyskäsky.

mutta lahkoutunut uskovien ryhmä pettää itseään. ei tosin ketään muuta.

eihän lähetystyöhön pystytä noin vain, vaan tarvitaan huomattava investointi, infrastruktuuri, suunnitelmaa, pitkäjännitteisyyttä, esikoisten johdon ja työntekijöiden ja kentän iloista yhteistyötä varojen keräämiseksi...

koska kyse on niin isosta asiasta, monet herätysliikkeet tekevät yhteistyötä Suomen Lähetysseuran, Sanansaattajien, Kansanlähetyksen tai jonkin muun todellista lähetystyötä tekevän järjestön kanssa.

esikoiset eivät tee yhteistyötä, koska ovat lahkoutuneet ja luulevat olevansa ainoa kristittyjen joukko maailmassa.



hurjat ovat uhkaukset arvostelijoita kohtaan Jumalan Sanan voimalla

"Kosto kuuluu Jumalalle ja Hän varmasti myös sen tekee niille, jotka Hänen seurakuntaansa pilkkaa, vaikka he pitäisivät sitä arvosteluna."

Jumalan silmäterä, esikoiset, on kaiken arvostelun yläpuolella ja oikeasti arvostelu on pilkkaa. Jumala kostaa varmasti.

pilkkaajilla ei ole Pyhää Henkeä, he vaeltavat jumalattomissa lihan himoissa, tekevät eriseurojaan eroten tästä kristillisyydestä.

kuka tohtii näin julmetun Juudan kirjeen 1 luvusta otetun kirouksen alla mitään arvostelua pilkkaa kohdistaa tähän jaloon joukkoon?

"18. Että viimeisellä ajalla tulevat pilkkaajat, jotka jumalattomissa himoissansa vaeltavat.
19. Nämät ovat ne, jotka eriseurat tekevät, lihalliset, joilla ei henkeä ole."


Juudan kirjeen kohta on uudessa 1938 käännöksessä näin:

17. Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet,
18. sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan".
19. Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.
20. Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä
21. ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi.


Juudan kirje viitannee apostoli Paavalin kirjeeseen Timoteukselle:

Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia.

He luottavat tekopyhiin valehtelijoihin, joiden omassatunnossa on polttomerkki.

Nämä kieltävät menemästä naimisiin ja syömästä ruokia, jotka Jumala on luonut sitä varten, että ne, jotka tuntevat ja uskovat totuuden, nauttisivat niitä ja kiittäisivät Jumalaa.

Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä siitä tarvitse hylätä mitään, kun se otetaan kiittäen vastaan. Jumalan sana ja rukous pyhittävät sen.

1 Tim 4:1-5 KR 1992


Asiasta puhuu myös 2 Piet 2:1-3

Israelin kansan keskuudessa esiintyi kuitenkin myös vääriä profeettoja, ja samoin on teidänkin joukkoonne ilmestyvä vääriä opettajia.

He salakuljettavat teidän keskuuteenne tuhoisia harhaoppeja, jopa kieltävät herransa, joka on ostanut heidät omikseen.

Pian he kuitenkin saattavat itsensä tuhoon.

Heidän irstasta menoaan lähtevät monet seuraamaan, ja näiden takia totuuden tie tulee häväistyksi.

Ahneudessaan he pyrkivät käyttämään teitä hyväkseen esittämällä tekaistuja tarinoita. Mutta heille muinoin langetettu tuomio on yhä voimassa, heidän tuhonsa odottaa heitä.

Juudaan kirjeen kohta, jonka kristillisyyden vastaus nosti esiin tuo mieleen myös apostoli Paavalin rakkaat jäähyväiset Efeson seurakunnan vanhimmille, jossa on varoitus:

Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut.

Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä.

Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa.

Olkaa siis valveilla ja muistakaa, että minä kolmen vuoden ajan olen lakkaamatta, yötä päivää kyynelsilmin opastanut itse kutakin teistä.

Apt 20:28-31


Todellakin! vääriä opettajia ja seurakuntaa eksyttäviä sielullisia ja lihallisia, irstaitakin susia tulee.

näin Pyhä Henki apostoli Paavalille sanoi, ja Juudaksen kirje muistuttaa näistä varoituksista.

mutta asia on nyt juuri päin vastoin kuin kristillisyyden vastauksessa sanotaan.

tässä kehotetaan tarkkuuteen, valvomiseen, henkien erottamiseen, opetuksen arviointiin, terveeseen arvostelemiseen.

tuo "arvostelu on pilkkaa jonka Jumala itse kostaa" linja sen sijaan on perkeleestä ja tehnyt hirveää tuhoa esikoislestadiolaisen herätyksen sisällä.

arvostelun tukahduttaminen, saarnojen raamatullisuuden arvioimisen kieltäminen, hengellisen johdon nostaminen arvostelun yläpuolelle

on ollut ja on yhä äärimmäisen tuhoisaa tälle yhteisölle Suomessa. en uskoisi että Norjassa näin pokkuroidaan ihmisiä.


kristillisyyden vastauksessa viitataan Ilmestyskirjan kohtaan uudesta laulusta Siionin vuorella Ilm 14:4

"Tämä on neitseelinen usko, jota ei ole saastutettu muiden seurakuntien kanssa:

4. Nämät ovat ne, jotka ei vaimoin kanssa ole saastutetut; sillä he ovat neitseet:"



tämä on Ilmestyskirjan "naisvastainen" kohta, jossa ajatuksena on, että naisen kanssa makaaminen pudottaa miehen hengellisen arvon alemmas.

tämä ajatus elää suurissa kirkoissa pappien, munkkien ja nunnien selibaattina katolisuudessa

ortodoksisessa kirkossa pappi saa kyllä mennä naimisiin ja elää perhe-elämää.

mutta piispaksi pääsee ainoastaan mies, neitsyt, joka ei ole "itseään saastuttanut naisen kanssa."



oletan että kristillisyyden vastauksen antaja on avioliitossa. en tiedä kenestä henkilöistä on kyse, mutta en ole kuullut että selibaattia vaadittaisiin esikoisuudessa.

jos kirjoittaja on naimisissa, hän on pahan kerran saastuttanut itsensä naisen kanssa eikä kuulu tähän uuden laulun laulajien joukkoon Siionin vuorella Ilm 14.4

en minäkään siihen kuulu, minullakin on vaimo ja lapsia



näetkö millaista sotkua tämä on? Jumalan Sana käännetään ylösalaisin eikä raitis terve usko saa kasvaa, vaan kaikki asiallinen asioista puhuminen tuherretaan tämän kristillisyyden tukahduttavaan peittoon kirouksin ja uhkauksin.

Ensimmäinen Pietarinkirje kehottaa meitä:

Olkaat raittiit, valvokaat; sillä teidän vihollisenne perkele käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, ja etsii, kenen hän nielis.

Sitä te seisokaat vastaan, vahvat uskossa, tietäen, että ne vaivat tapahtuvat teidän veljillennekin maailmassa.

Mutta Jumala, jolta kaikki armo tulee, joka meitä on kutsunut ijankaikkiseen kunniaansa Kristuksessa Jesuksessa, teitä, jotka vähän aikaa kärsitte, valmistaa, vahvistaa, tukee, perustaa, Sille olkoon kunnia ja väkevyys ijankaikkisesta ijankaikkiseen! amen.

1 Piet 5:8-10 Biblia 1776


taistelussa salakavalia susia, kyykäärmeiden sikiöitä, skoropioneja, lihan tekoja ja lahkolaisuutta vastaan ei ihmisen voima auta.

Kuin raateleva pelottava leijona Saatana riistää Jeesuksen sielulta ja sen jälkeen ei millään tosiaan ole mitään väliä, eikä tällaisesta kuolleesta kirkkouskovasta tai kuolleen uskon esikoisesta ole hänelle enää mitään vaaraa.

itse Jumala tarvitaan apuun näitä voimia vastaan, jotka niin syvältä kietovat Kristuksen lunastamavat kuin mustekalan lonkeroin hukuttavaan otteeseen.

sillä häneltä, jolta puuttuu Kristus, puuttuu kaikki.

myös osallisuus iankaikkiseen elämään.

siinä ei silloin kuuluminen esikoislestadiolaiseen herätykseen auta yhtään.

päin vastoin, jos esikoisuus tahtoo peittää Jeesuksen Kristuksen näkyvistä hokemalla vain Hänen nimeään ja vertaan antamatta sielun rakastua Herraan... sellainen herätysliike on Hengen sammutusliike.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti