tiistai 6. heinäkuuta 2010

Luopumuksen ajan luppoilijat

Babylon, se suuri portto

Esikoislestadiolaisen kristillisyyden perusajatuksiin kuuluu se Suuri Luopumus. Näinä viimeisinä aikoina tapahtuu suuri luopumus oikeasta uskosta, ja maailma joutuu suuren hengellisen pimeyden valtaan.

Kiirunassa kuitenkin palaa vielä - kiitos Jumalan - oikea apostolisen uskon kirkas lamppu.

Tämän kristillisyyden vanhinten ja saarnajien tehtävänä on pitää tarkoin ja vastuullisesta huolta siitä, että se aito alkuperäinen apostolinen valo, joka Ruotsin Lapissa vielä palaa ei sammu tässä luopumuksen synkän myrskyisessä yössä.

Uskovien tehtävänä on pysyä lujasti mukana tässä kristillisyydessä ja vaeltaa niin, että maailma ei saastuta vaan että kutsumus vahvistuu lujaksi.

Esikoisten hengellinen itsepuolustus laji, Viimeiset mohikaanit eli "Suuren Luopumuksen Luppoilijat".

kun kaikki kerran on menetetty, ja vain me näemme enää valon, mitään ei ole tehtävissä.

olkaamme siis autuaita.



Esikoiset eivät ole ainoat, jotka ovat nielaisseet tämän Saatanan valheen kynsineen ja karvoineen.

Se vaikuttaa kovin raamatulliselta - mutta ei sitä ole!

Taustalla on erityisesti kaksi tekstiä -

Jeesuksen arvoitukselliset sanat

"kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?"
Luukas 18:8 KR 1992


apostoli Paavalin toinen kirje Tessalonikalaisille, jossa puhutaan antikristuksesta

"Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät."
2 Tess 2:9-10 KR 1992


erityisen merkittävä on ollut Krituksen kirkon vaiheissa Ilmestyskirjan kuvaus Baabelista.

nettiruukussakin on mietitty, milloin luopuneen Suomen ev.lut. kirkon jäsenyydestä on aika erota ja lähteä siitä suuresta portosta.



Tämän jälkeen näin taas yhden enkelin tulevan alas taivaasta. Hänellä oli suuri valta, ja hänen kirkkautensa valaisi koko maan.

Hän huusi kovalla äänellä: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon! Siitä on tullut pahojen henkien tyyssija ja kaikkien saastaisten henkien ja kaikkien saastaisten ja inhottavien lintujen pesäpaikka.

Sen porton viiniä, vihan viiniä, ovat kaikki kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat ovat irstailleet hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen vauraudestaan ja ylellisestä elämästään."

Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi:

"Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään.

Ilm 18:1-4



Ei ihme että Martti Luther näki tässä Ilmestyskirjan hurjassa hahmossa aikansa kirkon, Medici paavien hallitseman Rooman.
Vettä tämän tulkinnan myllyyn antavat Ilmestyskirjan omat viittaukset

ensin Patmoksen Johanneksen outo näky:



Henki valtasi minut, ja enkeli vei minut autiomaahan.

Minä näin naisen, joka istui helakanpunaisen pedon selässä. Peto oli yltympäri täynnä siihen kirjoitettuja herjaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.

Naisen puku hohti purppuraisena ja helakanpunaisena, hänen yllään kimalsivat kulta, jalokivet ja helmet, ja kädessään hän piti kultaista maljaa, joka oli täynnä hänen haureutensa iljetystä ja saastaa.

Hänen otsassaan oli nimi, jolla on salainen merkitys:
"Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti."

Minä näin, että nainen oli juopunut pyhien verestä ja Jeesuksen todistajien verestä, ja hämmästyin suuresti hänet nähdessäni.


Ilm 17:3-6 KR 1992


melkoinen täti!

herjaavia nimiä täynnä olevan pedon selässä ratsastaa juovuksissa

huora, irstailija, saastainen olento

salainen nimensä on
"Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti"



Ilmestyskirjassa on tämän näyn selitys.

Mutta selitys on silleen pikkusen hankala, että se on enkelin puhetta, ei ihmisen.



Enkeli sanoi minulle:

"Miksi ihmettelet? Minä paljastan sinulle naisen salaisuuden ja häntä kantavan pedon salaisuuden, tuon, jolla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.

"Peto, jonka näit, on ollut, mutta nyt sitä ei ole. Se tulee vielä nousemaan syvyydestä, mutta lopulta se joutuu tuhon omaksi. Ne maan asukkaat, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna elämän kirjaan, hämmästyvät pedon nähdessään, sillä vaikka se on ollut ja mennyt, se on vielä tuleva."



"Tässä tarvitaan ymmärrystä ja viisautta.

Seitsemän päätä tarkoittaa seitsemää vuorta, joilla nainen istuu. Myös kuninkaita on seitsemän.

Viisi näistä on jo poissa, kuudes on vallassa. Yksi ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, hänen on määrä hallita vain vähän aikaa.

Peto itse -- se, joka on ollut mutta jota ei enää ole -- on kahdeksas kuningas ja samalla yksi noista seitsemästä. Se joutuu tuhon omaksi."



"Kymmenen sarvea, jotka näit, tarkoittavat kymmentä kuningasta, jotka eivät ole vielä nousseet valtaan mutta saavat myöhemmin kuninkuuden yhdessä pedon kanssa, kuitenkin vain hetkeksi aikaa.

Yksissä tuumin he antavat valtansa ja voimansa pedon palvelukseen.

Nuo kaikki käyvät taisteluun Karitsaa vastaan, mutta Karitsa voittaa heidät, sillä hän on herrojen Herra ja kuninkaiden Kuningas. Hänen kanssaan saavat voiton hänen uskollisensa, kaikki kutsutut ja valitut."



Vielä enkeli sanoi:

"Vedet, jotka näit, ne, joiden äärellä portto asuu, ovat kansoja, joukkoja, maita ja kieliä.

Näkemäsi kymmenen sarvea ja peto vihastuvat porttoon ja repivät hänet paljaaksi ja alastomaksi, syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tuhkaksi.

Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa mukaisesti. Siksi he myös yksissä tuumin antavat kuninkaanvaltansa pedolle siihen saakka kun Jumalan sanat toteutuvat.

"Nainen, jonka näit, on se suuri kaupunki, joka hallitsee maan kaikkia hallitsijoita."

Ilm 17:7-18 KR 1992


ota siitä selvä!

enkelin puhetta.

oletko ennen kuullut enkelin puhuvan - no nyt olet, ja ihan selvää suomenkieltä.

vaan viesti on ylimaallinen.

on siitä veistetty merkityksiä läpi kirkon historian

"me" ja sitten nuo Babylonin huorat...



enkeli sanoo merkittävän yksityiskohdan

"Tässä tarvitaan ymmärrystä ja viisautta.
Seitsemän päätä tarkoittaa seitsemää vuorta, joilla nainen istuu."
Ilm 17:9

ja sitten

"Nainen, jonka näit, on se suuri kaupunki, joka hallitsee maan kaikkia hallitsijoita."
Ilm 17:18

tässä siis Raamattu selittää itse itseään, kuten Luther neuvoi meitä sitä lukemaan.

kaupunki - seitsemän kukkulaa - Rooma.

(Kaksoisvirtainmaan suuri Babylon on tasangolla)



Naarassuden imettämien kaksosten, Romuluksen ja Remuksen, ajoista asti Rooma on tunnettu "seitsemän kukkulan kaupunkina"

Nämä kukkulat nousevat Latium tasangolta, jossa kiemurtelevan Tiber joen varrelle kaupunki rakenettiin. Roomaa ei rakennettu päivässä.

Se nousi keisari Augustuksen aikaan koko maailman valtiaaksi - pax Augustana - maailman rauha! kun keisari pisti koko maailman verolle ja kun Valtias syntyi vallatussa Juudean Bethlehemissä vaatimattomaan talliin.



Kukkulat ovat

1. Capitolium - muinaisen Rooman pääkaupungin sydän, Zeus jumalan temppeli, Forum, Senaatti...

2. Palatinus - Romulus perusti tänne Rooman kaupungin 753 eKr. eli profeetta Jesajan aikoihin.

3. Aventinus - jonne Remus olisi kaupunkinsa Reman perustanut, ellei veljensä olisi murhannut.

4. Caelius - täältä alkaa Via Appia

5. Esquilinus - seitsemästä kukkulasta korkein. Täällä raivosi pahimmillaan keisari Neron aikainen tuhoisa tulipalo, josta kristittyjä syytettiin ja Pietari ja Paavali saivat toisen kasteensa - marttyyreinä, Kristuksen veritodistajina. Nykyään Rooman päärautatieasema on täällä.

6. Viminalis -
7. Quirinalis -

nämä kaksi kukkulaa ovat maan kertymän takia kasvaneet yhteen. Antiikin ajan "punainen alue" Subura, Lontoon Sohon tapainen kapakoiden ja ilotalojen seutu. Nykyään tavernojen ja viinitupien maailma.






enkelin väkevät sanat saavat näin sisältöä, ja ymmärrämme, että tuo pyhien verta juova hirmuinen nainen, Suuri Babylon, viittaa Rooman kaupunkiin.

mutta onko tämä Ilmestyskirjan vaikutusvaltainen kuva todellakin se kristitty Rooma, jonka Jeesus Kristus voitti omakseen?

kysytään enkeliltä.



Enkeli sanoo

Tässä tarvitaan ymmärrystä ja viisautta.

Seitsemän päätä tarkoittaa seitsemää vuorta, joilla nainen istuu.

Myös kuninkaita on seitsemän.

Viisi näistä on jo poissa, kuudes on vallassa.

Yksi ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, hänen on määrä hallita vain vähän aikaa.

Peto itse -- se, joka on ollut mutta jota ei enää ole -- on kahdeksas kuningas ja samalla yksi noista seitsemästä. Se joutuu tuhon omaksi.

"Kymmenen sarvea, jotka näit, tarkoittavat kymmentä kuningasta, jotka eivät ole vielä nousseet valtaan mutta saavat myöhemmin kuninkuuden yhdessä pedon kanssa, kuitenkin vain hetkeksi aikaa.

Yksissä tuumin he antavat valtansa ja voimansa pedon palvelukseen.

Nuo kaikki käyvät taisteluun Karitsaa vastaan, mutta Karitsa voittaa heidät, sillä hän on herrojen Herra ja kuninkaiden Kuningas.

Hänen kanssaan saavat voiton hänen uskollisensa, kaikki kutsutut ja valitut."


Ilm 17:9-14 KR 1992



ymmärrän enkelin puheen näin

viisi kuningasta on jo ollut, kuudes on nyt vallassa. (mahdollisesti tuo pedon merkin 666 Claudius Nero)

kymmenen kuningasta vielä tulee, ja kaikki antavat voimansa pedolle.

Rooma tulee vainoamaan Karitsan omia verisesti ja hallituksen käytössä olevaa oikeuslaitosta ja armeijaa käyttäen.

Kristuksen kirkko on vainojen kohde, ja muistamme kuinka areenalle vietävä pyhä Perpetua näkee Rooman kuningas Getan syntymäpäiväjuhlien aattona, että hän ei taistele petojen kanssa vaan Saatanan kanssa.

kuinka lohikäärme häntä pelkää ja kuinka marttyyri Perpetua astuu ylös johtaville tikkaille ja samalla astuu lohikäärmeen pään päälle.



tätä taistelua lohikäärmeen ja Karitsan omien välillä kesti kymmenen kuninkaan ajan - aina 300-luvun alkuun, kun Rooman imperiumin yksinvallasta taisteli pakanoiden armeija Maxentiuksen johdolla ja Konstantinuksen armeija.

ratkaiseva taistelu käytiin Rooman kaupungin pohjois-osassa Tiberin ylittävän tärkeän Milvian sillan luon (Pons Milvius). Enne taistelua 28. 10. 312 Konstantinus oli marssin aikana nähnyt oman suosikki-jumalansa, Voittamattoman Auringon (Sol invictus), yllä oudon merkin ja kuullut latinaksi äänen "in hoc signo vinces" - tässä merkissä voitat. Hän antoi maalata sen sotilaidensa kypäriin ja kilpiin.

Merkki oli Kristuksen tunnus, labarium, kreikan Khi Rho kirjaimet Khristos sanan alku - sillä risti oli yhä käytössä tuohonaikaan eikä Ihmisen Pojan merkki vielä silloin.

Lohikäärme sai silloin turpiinsa, ja ankarasti Jumalan omia vainonnut Maxentius hukkui Tiber jokeen.

koko Rooma voitettiin Karitsalle.


labarum merkki näkyy eräisssä Konstantinus Suuren lyöttämissä rahoissa sotilaiden kantamana. myös Konstantinuksen sol invictus rahat ovat numismaatikoille tuttuja.



Taivaalla näkyi suuri tunnusmerkki: nainen, jolla oli pukunaan aurinko, kuu jalkojen alla ja pään päällä seppeleenä kaksitoista tähteä. Hän oli raskaana ja huusi tuskissaan synnytyspolttojen vaivaamana.

Toinenkin tunnusmerkki näkyi taivaalla: suuri tulipunainen lohikäärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea ja kruunu kaikissa seitsemässä päässä.

Pyrstöllään se pyyhkäisi pois kolmanneksen taivaan tähdistä ja sinkosi ne maahan. Lohikäärme asettui synnyttävän naisen eteen nielaistakseen lapsen heti kun se syntyy.

Nainen synnytti lapsensa, pojan, joka on paimentava maailman kansoja rautaisella sauvalla.

Tämä lapsi temmattiin Jumalan ja hänen valtaistuimensa luo, ja nainen pakeni autiomaahan. Jumala on sinne valmistanut hänelle turvapaikan, missä hänestä pidetään huolta tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää.


Taivaassa syttyi sota.

Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan.

Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa mutta kärsi tappion, eikä sille ja sen joukolle ollut enää sijaa taivaassa.

Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo koko ihmiskunnan eksyttäjä, syöstiin maan päälle, ja samoin syöstiin alas sen enkelit.

Minä kuulin, kuinka taivaassa sanottiin kovalla äänellä:



-- Nyt on pelastus tullut,
meidän Jumalallamme on kuninkuus ja mahti
ja hänen Voidellullaan valta.
Nyt on Syyttäjä syösty alas,
tuo, joka meidän Jumalamme edessä
syytti veljiämme päivin ja öin.

He voittivat hänet,
Karitsan veri ja heidän todistuksensa
toivat heille voiton.
He eivät säästäneet henkeään
vaan olivat valmiit kuolemaankin.

Iloitkaa siis, taivaat ja te taivaiden asukkaat! Mutta voi maata ja merta -- Saatana on laskeutunut teidän luoksenne! Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt.



Kun lohikäärme huomasi, että se oli syösty maahan, se lähti ajamaan takaa naista, joka oli pojan synnyttänyt.

Mutta naiselle annettiin suuren kotkan siivet, jotta hän lentäisi turvapaikkaansa autiomaahan. Siellä hän on suojassa käärmeeltä, ja hänestä pidetään huolta vuosi, kaksi vuotta ja puoli vuotta.

Käärme syöksi kidastaan naisen perään vesivirran, jotta virta veisi hänet mennessään, mutta maa auttoi naista: se avasi suunsa ja nielaisi virran, jonka lohikäärme oli syössyt kidastaan.

Lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan naisen muita lapsia vastaan, niitä, jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle.

Lohikäärme seisahtui meren rannalle.


Ilm 12 KR 1992



Näin siis Patmos saaren näkijä kertoo enkelin selittävän:

Kymmenen sarvea, jotka näit, tarkoittavat kymmentä kuningasta, jotka eivät ole vielä nousseet valtaan mutta saavat myöhemmin kuninkuuden yhdessä pedon kanssa, kuitenkin vain hetkeksi aikaa.

Yksissä tuumin he antavat valtansa ja voimansa pedon palvelukseen.

Nuo kaikki käyvät taisteluun Karitsaa vastaan, mutta Karitsa voittaa heidät, sillä hän on herrojen Herra ja kuninkaiden Kuningas. Hänen kanssaan saavat voiton hänen uskollisensa, kaikki kutsutut ja valitut."

Ilm 17:12-14 KR 1992



Ei turhaan Herra Jeesus kehota Ilmestyskirjassa Smyrnan seurakuntaa

"Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle voitonseppeleeksi elämän."
Ilm 2:10

tämä ei varsinaisesti tarkoita rauhallista kuolemaa vanhainkodissa elämästä kyllänsä saaneena.

totta - Jeesus odottaa että olemme uskolliset hänelle kuolemaamme asti, milloin se sitten tuleekin.

mutta tässä on taustana Roomassa raivoava hirveä kristittyjen vaino, jossa laakeriseppeleen tavoittelu kannatti - Elämä.


Ilmestyskirja otettiin aseeksi uskonpuhdistuksen aikana.

Rooman paavi kävi evankelisten kimppuun verisesti, keisari Kaarle V Suuren espanjalaisten falangien ja oikeuslaitoksen avulla, käytti inkvisitiota harhaoppien kitkemiseen.

Martti Luther, samoin sitten verisesti vainotut anabaptistit, näkivät että Rooman paavi on Antikristus, Jumalan Sanaa vastaan taisteleva Ilmestyskirjan portto, huora, hirveä ilkeä inhottava saastainen, ja paavin kirkosta on lähdettävä ennenkuin se tuhoutuu.

Nämä taistelun kuviot ovat syöpyneet syvälle kristikansan sydämiin sekä Lutherin omien kirjoitusten että Foxin "Marttyyrien kirjan" kautta.

laineita näistä kuohuista on vielä tämän ajan nettiruukussakin nähty - Suomen heränneen kansan vaistomainen inho ja pelko ja esikoisten erityinen huoli katolisuuden pimeydestä, messu-uhreista ja tuosta kirosanasta, ekumeniasta.



Ilmestyskirja kertoo toisesta Roomasta, tuosta pyhien marttyyrien verestä juopuneesta seitsemän kukkulan ja kymmenen kuninkaan herjaavasta ratsastajasta.

mitä paremmin ensimmäisten kristillisten vuosisatojen Rooman menoa ja marttyyrien vaiheita tunnemme, sen väkevämmäksi enkelien ihmeellinen puhe ja Patmos saaren näkijan visiot käyvät.

Jeesus voitti Rooman keisari Konstantinus Suuren kautta, ja hän voitti keisarin sydämen tämän hurskaan äidin, Helenan kautta.

Helenan puoliso, Konstantinuksen isä, heitti tavallisesta kansasta, hotellin työntekijästä, valitsemansa vaimon ja tämän ainoan lapsen hovista ulos tullessaan keisariksi ja otti ylhäisen vaimon.

Helena ja poikansa vaelsivat missä vaelsivat, ja kun pojasta sitten tuli keisari, hän toi äitinsä palatsiin mukanaan ja osoitti hänelle kaikkea mahdollista kunnioitusta.

Helena lähetettiin Pyhään maahan rakentamaan upeat monumentit Galilean miehen syntymäpaikalle yleisen verotuksen aikaisen Beetlehemin luolien luo, ja Messiaan teloittamispaikalle ja haudalle, nykyisessä Jerusalemin Vanhassa kaupungissa. Molemmat rakennukset ovat yhä pystyssä.



Christos victor - meidän Viktorimme (Vihtori) - otti kirkkaan auringon paikan, ja Saturnalia juhla, Rooman suurin ilonpito keskitalven seisauksen aikoihin, annettiin nyt Jeesukselle.

me suomalaisetkin maailman äärillä vietämme joulua 25.12. voittamattoman auringon päivänä. Jeesuksen synttärit ovat melkoiset pileet!



Takaisin pimeyteen, Luopumukseen ja luppoiluun!

nämä ihmiset ajattelevat, että Jeesus ei ole Voittaja, Victor, vaan Häviäjä, Looser

että Jeesus epäonnistui, ja Pietarin kirkko joutui lohikäärmeen saaliiksi.

he lukevat Ilmestyskirjaa Rooman valtakunnan taistojen ja Karitsan voiton sijasta paavin kirkon kuvauksena.

väärentävät näin Jumalan Sanaa soveltaessaan sitä Pietarin istuimeen.

ettei sieltä julistettu synninpäästö ripittäytyvälle olisi pätevä ja avaisi Jeesuksen nimessä ja veressä ihmiselle taivaan portteja selkoselleen, antaisi lupaa uskoa itsensä autuaaksi keskelle sitä taivasta, jota Ilmestyskirja niin merkillisesti kuvaa.



”Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.”
Matt. 16:18

ei ole voittanut Lohikäärme vaan Jeesus on Voittaja.

eräs tämän ajan hengellisyyden virhe on siinä, että Luther nähdään uuden kirkon perustajana.

Ei Marttia kutsuttu uutta kirkkoa rakentamaan Kalliolle perustetun Pietarin kirkon sijaan.

Kristus Kuningas lähetti Martti pojan siistimään kirkkonsa, puhdistamaan sen patinasta ja saastasta, jota Medici paavit ja traditiot ja isien perinnäissäännöt ja Lapin neuvot olivat sinne tuoneet.

Luther ei ole uuden kirkkokunnan perustaja, vaan uskonpuhdistaja.

väitän, että luterilainen kirkko edustaa aidoimmillaan sitä kirkkoa, jonka Jeesus Kristus perusti Kristus kalliolle.

paavi ja kardinaalit eivät pystyneet pitämään puoliaan sitä Jumalan Sanan miekkaa vastaan, jota augustinolainen munkki heilutti.



no mites tämä paavin kirkko sitten, luopumuksen ja harhaoppien pimeyttä, jossa Saatana istuu paavin istuimella?

no kun ei.

Kristuksen kirkko on hajaantunut, ja sinun pitäisi se hyvin ymmärtää, sinä lestadiolainen lukijani joka edustat yhtä niistä lestadiolaisuuden 17 haarasta tai yhtä niistä paristakymmenestä apostolisesta luterilaisesta amerikan kirkosta.

toiset menevät suviseuroihin, toiset tyytyvät Juhannus-seuroihin.

Trentossa paavin kirkko määritteli oppinsa, tunnustuksensa, ja nyt kutsuu takaisin harhateille pois Papan suojasta eksynyttä serkkuaan tai veljeään, tuon kirotun Lutherin oppilaita.



eikö Raamattu sitten muka opeta, että tapahtuu suuri luopumus?

eikö aikamme Suomen ev.lut. kirkko olekaan se Ilmestyskirjan portto?

eikö kirkosta eroaminen ole sitten ainoa ratkaisu, kun homojakin kohta siunataan avioliittoon kirkoissa?

näin pääsemme kotikentälle tuon Rooman kierroksen jälkeen.

rakkaat kristityt heränneet - Jeesus Kristus on VOITTAJA

älkää uskoko perkelettä, kun se väittää voittaneensa omakseen Roomaan kirkon



Jeesuksen Kristuksen kirkon arvokasta evankeliumin sydäntä vaalii luterilainen kirkko monine haaroineen ja herätysliikkeineen.

Jeesus on VOITTAJA

Hän ei luovuta sitä vihollisen käsiin.



no entä ne Jeesuksen sanat?

Tessalonikalaiskirje?

... hmmm

Raamattupiirin alustajana haastan sinua lukemaan ne ajatuksella ja tutkimaan Hengessä, mistä niissä puhutaan.

Lue ne yhteydessään.

näet että ne puhuvat epäuskosta
näet että ne puhuvat uskonnollisesta eksytyksestä, joka harhauttaa kauneudellaan ja voimallaan valitutkin, jos mahdollista



miksi Saatana siis syöttää Jumalan lapsille tämmöistä sontaa suuresta luopumuksesta?

1. mainio teema saada aikaan riitaa, hajaannusta, keskinäistä vainoa ja sotaa kristittyjen välille - yhä uusien kirkkokuntien ja lahkojen perustava teema.

2. "Hej kaikki esikoiset! kuten näette, on suuren Luopumuksen aika, Jeesus menettää otteensa maailmasta, sen kirkkojen hallinnasta Saatanalle. Pimeys valtaa maailman, Pitäkää siis kiinni tästä valosta, joka vielä tuikkii Pohjolassa Kiirunassa"

3. jaa se lähetystyö. pimeys on liian synkkä, luopumus on tapahtunut. ei kannata, ei toimi, ei tartte, ei koske minua

käskeköön Jeesus mitä tahtoo, minä istun ja uskon ja koetan pitää lamppuni lasin puhtaana.


Etevä tuo sielunvihollinen.

2 kommenttia:

  1. Mikko Ainasoja, Herran Kristuksen palvelija, amen.

    On aika Serubabelin (Sakarja 4). On aika rakentaa Jumalalle temppeli. Tätä temppeliä ei rakenneta väellä, eikä voimalla. Tämä temppeli pystytetään Jumalan Hengellä. Tätä temppeliä ei siis rakenneta ihmiskäsin. Tulkaa uskon kautta mukaan tähän. Älkää surko sellaisia asioita, kuin jos ette löydä heti itsellenne ehtoollis seuraa, on taatusi parempi olla viettämättä ehtoollista toisten seurassa, kuin viettää sitä väärintekijöiden seurassa. Huomatkaa, että joissain kirkkoraamatuissa on sekoitettu kappaleiden paikkaa profeetta Sakarjan kirjaa, lukua 4 koskien.

    Erottautukaa maailmasta. Luopukaa radiosta, televisiosta, musiikin kuuntelusta kaikista mahdollisista, lehdistä ja kirojista Pyhää Raamattua lukuunottamatta, Älkää salliko noiden hapapatteiden tulla itseenne. Ne saavat teidä epäuskoisiksi. Luopukaa siis kaikista mahdollisista.

    Rukoilkaa polvillanne, nöyrinä Isää ja Poikaa. Laulakaa nöyrän sävyisiä yhdestä langasta kudottuja psalmeja armon Herralle. Pitäkää kaikki käskyt ja lepopäivä on Perjantaista 18:00 Lauantaihin 18:00. Viikon ensimmäinen päivä on Sunnuntai. Ylistäkää Jehovaa, Isää Kaikkivaltiasta päivittäin, itse
    ylistän ainakin seitsemästi vuorokaudessa ja rukoilen ainakin kolemsti.
    Laittakaa huulillenne vartia, kun jumalattomat keskustelevat, Julistakaa pyhää sotaa Babylonia vastaan rohkeasti. pysykää Hengellisissä asioissa. Antakaa ylijäävä osanne sitä tarvitseville, sekä kaikesta kunnia Isälle Jumalalle maan ja taivaan luojalle, amen.

    Isälle Ja Isän rakkaalle Pojalle kunnia kaikesta, amen.

    http://mikkoainasoja.blogaaja.fi/
    http://mikkoainasoja.blogit.fi/

    mikko.ainasoja79@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Mikko Ainasoja Hengessä ja Totuudessa, armo ja rauha rauhan ruhtinaassa, Jeesuksessa Kristuksessa, amen.

    Yllä oleva kirjoitus (Srubabel) olen havainnut että se ei kestä koetusta. Pyydän siis poistamaan kirjoituksen tai jättämään huomiotta. Myös tämän voi ylläpito halutessaan poistaa.

    Kunnia korkeimmalle! amen.

    VastaaPoista