lauantai 3. heinäkuuta 2010

Lakihenkisyys - Ps 119

Toora käärö


vekkuli kirjoitti:

"esim. työtoverit usein ajattelevat että alkoholittomuus, rumien sanojen pois jättäminen ym. jää pois uskovilta koska seurakunta käskee niin.

Ulkopuolisen on vaikea ymmärtää, kuinka parannuksen armon saaneelle tulee valtava halu jättää syntejä pois."


Juuri noin. Maailman lapset luulevat Jumalan lasten elävän sääntöjen (ulkoinen pakko) mukaan, kun taas Jumalan lapset tiedämme elävämme niin kuin elämme vapaasta tahdosta (sisäinen halu).

Armo opettaa meitä jättämään synnin, pitämään itseämme pyhää yhteistä seurakuntaa vähemmän viisaina, olemaan pahentamatta heikkoja veljiä/sisaria ja täyttämään kaikessa Kristuksen mieltä.

Se, että monesti silti joudumme syntiin johtuu vain siitä, ettei liha tee parannusta, vaikka Jumalan Henki meissä asuis.

Kristitylle on periaatteessa kaikki luvallista, mutta armo opettaa meitä kaiken jumalattoman menon ynnä maailmalliset himot hylkäämään ja tässä maailmassa siveästi, hurskaasti ja jumalisesti elämään.


Sain Jumalan armosta löytää lakihengen olemuksen aivan toisaalta.

Se on lakihenkeä pahimmillaan, kun langennut ja lyöty jätetään oman onnensa nojaan, korkeintaan saattetaan sanoa, että nouse nyt siitä, kun olet itsesi tuohon asemaan saattanut.

Hiljaisimmillaan se saattoi esiintyä ilmiönä, että puhuttiin takan päin, mutta ilman pienintäkään aikomusta rientää avuksi.



Olen ymmärtänyt, että lakihengeksi on yleisesti sanottu myös ylhäältäpäin neuvomista.

Siis, tulisi pyrkiä neuvomaan ja kantamaan vikaan mennyttä siskoa tai veljeä alhaaltapäin.

Hyvin usein on niinkin, että monet henget eivät anna itseään auttaa alhaaltapäin ja silloinhan on kysymyksessä toinen henki tai luopumuksen tila.


Johannes 1

15 Johannes todisti hänestä, ja huusi, sanoen: tämä oli se, josta minä sanoin: minun jälkeeni on tuleva, joka minun edelläni on ollut; sillä hän oli ennen kuin minä.

16 Ja me olemme kaikki hänen täydellisyydestänsä saaneet ja armon armosta.

17 Sillä laki on Moseksen kautta annettu: armo ja totuus on Jesuksen Kristuksen kautta tullut.

18 Ei ole kenkään koskaan Jumalaa nähnyt: ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, hän ilmoitti meille.

Kuten korostetussa kohdassa (17) ilmenee, on erikseen laki ja erikseen armo ja totuus.

Nämä armo ja totuus ovat sis evankeliumia, kuitenkin niin ymmärtäen, että armo kulkee edellä ja totuus tulee mukana niinkuin uskollinen palvelija tai paimenkoira paimenen ohjauksessa.

Ehkä varsinkin tämä viimeinen vertaus ontuu, mutta jotenkin sitä on yritettävä avata.

........................................................................................

näin vanhoillisten keskustelua vuodelta 2006.

teema taitaa olla tuo, että se mikä ulkopuolisesta näyttää lakihenkisyydeltä, onkin vapaata sisäistä halua elää Herralle mieliksi.

(suunnilleen näinhän kuva Jeesuksen ajan juutalaisuudesta muuttui tutkimuksessa 1900-luvun alussa)






on lämmintä ja turvallista ja kivaa olla sisäpiirissä.

ulkopuoliset voivat ajatella että uskovan lestadiolaisen elämä on päivittäistä itkun tuhertamista Jumalan raskaiden käskyjen täyttämiseksi, luopumista kaikesta kivasta ja keskimäärin ahdistunutta ja onnetonta.

Jumalan tahdon täyttäminen on päinvastoin luonnollista ja kivaa ja tuo syvän tyydytyksen elämään. sisäinen rauha ja lepo aivan huokuu lakihenkisestä kristitystä.

sen sijaan ihminen, joka ottaa elämästä ilon irti ja kaikki laittomuus on luvallista päätyy juuri siihen - elämästä on ilo irti, poissa, ja syvä tyhjyys ja tarkoituksettomuus ja kaivertava omatunto ahdistavat paatunuttakin.



Jumalan valitun kansan, Israelin, elämä on lain ohjaamaa pienintä piirtoa myöten.

ei tämä laki välttämättä aiheuta pahaa mieltä, vaan joka alistuu Jumalan tahtoon ja tahtoo lakia tutkia ja sen mukaan elää, elää siitä.

islam tarkoittaa "alistua" ja muslimi kieltäytyy monesta asiasta, esimerkiksi alkoholista, musliminainen pukeutuu siveästi, avioliittoa pidetään kunniassa ja kristillisen lännen moraalittomuus vaikuttaa uskovasta muslimista suorastaan saatanalliselta. etenkin USAn elämä.

ortodoksijuutalainen, joka toteuttaa hyvin tarkkaan Jumalan tahtoa kaikessa, on vakaa, lapsensa hyvin kasvattava ja perheet harvoin särkyvät, lapsia kasvatetaan Jumalan pelkoon ja lain tuntemiseen.

elämä on sisäpiirissä harmonista, ja ulkopuolisen on vaikea tuota lakihenkisyyden tuottamaa sisäistä lepoa ja tyydytystä ymmärtää.



Suuri osa Raamatun kirjoituksista on lain tutkimista.

Vanha testamentti on lain saarnaamista, selittämistä, tulkintaa eri aikoina ja kansan vaelluksen profeetallista arviointia, miten laki tuli täytettyä.

Uusi testamentti kertoo, mitä Jumala teki kun tuo koko Vanhan testamentin meininki ei onnistunut, vaan lakihenkiset, jumaliset ihmiset tappoivat Hänen ainoan Poikansa - lain nimessä tietenkin.

"Meillä on laki ja sen mukaan hänen pitää kuolla"



Lakihenkisyyden todellisesta autuudesta kertoo Raamatun pisin luku - Psalmi 119.

tämä aito ilo lain täyttämisestä väistetään usein protestanttisessa Raamatun lukemisessa korvaamalla sana "laki" sanalla "sana".

eihän nyt lakihenkinen voi olla iloinen ja vapaa ja elämäänsä tyytyväinen - hänen tulisi olla lain murskaama viheliäinen syntinen, joka epätoivoisesti koettaa pelastua syyllisyytensä alta.

mutta eiköhän totuus ole toinen, lakihenkinen ihminen on monella tavoin tyytyväinen itseensä ja vaellukseensa, ja kiitollinen Jumalalle siitä, ettei ole niinkuin nuo syntiset.


Psalmi 119

Herran laki on iloni

א
Onnellisia ovat ne, joiden vaellus on nuhteetonta,
ne, jotka seuraavat Herran lakia.

Onnellisia ne, jotka pitävät hänen liittonsa
ja koko sydämestään kysyvät hänen tahtoaan,
ne, jotka eivät tee vääryyttä
vaan kulkevat hänen teitään.

Sinä olet antanut säädöksesi
tarkoin noudatettaviksi.

Kunpa kulkuni olisi vakaa,
kunpa aina seuraisin sinun määräyksiäsi!

Kun pidän käskysi silmieni edessä,
en joudu häpeään.

Vilpittömin sydämin minä kiitän sinua,
kun opin tuntemaan oikeamieliset päätöksesi.

Minä noudatan sinun käskyjäsi -- älä koskaan minua hylkää!
Ps 118:1-8 KR 1992


Nettiruukussa on kerrottu kristillinen versio tästä sydämellisestä Jumalan kansan rukouksesta

"Minä noudatan sinun käskyjäsi -- älä koskaan minua hylkää!"
Ps 119:8


"Minä noudatan sinun käskyjäsi -- älä koskaan ota minulta Pyhää Henkeäsi!"

on kerrottu, että kristitty joka tekee syntiä on suurimman mahdollisimman uhkan alla - Jumalan Henki voi hänet hylätä kuten kuningas Saulin, ja jäljellä on vain kauhea tuomion odotus, kuten Heprealaiskirje kertoo:



"Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi.

Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat."

Hep 10:25-27 KR 1992



Tämän tiukempaan kuriin ei mikään maallinen oikeuslaitos ihmistä aseta.

Sisäinen kompassi, voimakas omatunto, selkeä Jumalan lain ja tahdon käsittäminen

Poikkeaminen siitä, synnin tietoinen tekeminen, merkitsee helvetin tuomiota, iankaikkista rangaistusta tulimeressä.

useimmat rikolliset kun pääsevät, murhamiehetkin, tietyn ajan jälkeen vankilasta vapaaksi hyvän käytöksensä tai muuten lain armollisten määräysten mukaan.

lakihenkisen kristityn näkökulmassa on vankeus, josta ei ikinä, koskaan milloinkaan pääse pois, ja joka on yhtä tuskaa ja itkua.

tämä sanktio järjestelmä ei häntä kuitenkaan loputtomasti huoleta, sillä hän tietää elävänsä Jumalan tahdon mukaan.

ja missä jää puuttumaan, sen Isä armahtaa.

näin myös juutalainen ja muslimi ajattelee - eihän Jumala voi vaatia luodultaan mahdottomia.

allahu rahman urahim

Jumala on armollinen ja laupias

tämä sana tulee Vanhasta testamentista, juutalaisten Raamatusta.



Jeesus ei suinkaan sanonut, että tässä olisi jotain pahaa. Päinvastoin, Jumalan tahto on, että ihminen elää ihmisiksi!



Muuan korkeassa asemassa oleva mies kysyi Jeesukselta:
"Mitä minun pitää tehdä, hyvä opettaja, että perisin iankaikkisen elämän?"

Jeesus vastasi hänelle:
"Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. Käskyt sinä tiedät: älä tee aviorikosta, älä tapa, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi."

"Kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen", vastasi mies.


Luukas 18:18-21 KR 1992


Ja varmasti olikin! aivan parhaansa mukaan ja ihan lapsesta asti.

Lakihenkinen kristitty voi myös rehellisesti sanoa, että on pitänyt Jumalan käskyn ja elänyt Hänen tahtonsa mukaan ehkä aivan lapsesta asti.

Ei ole ketään tappanut (mistä maallinen esivalta ja lakikin tuomitsee), ollut aina uskollinen puolisolleen, palauttanut vääryydellä ottamansa rahat, hyvin hoitanut isän ja äidin hautaan asti, todistanut oikeudessa totuudellisesti, vaikka lahjontaakin oli ilmassa, ei kadehdi naapurin mersua eikä hänen kaunista vaimoaan.

Elämä on siivoa, ei mitään salaista yömyssyn juontia, nurkan takana Jallun katselemista, saatika tuollaista pornoilua, mitä nuo ihmiset kuin siat lätäkössä rypevät...

kiitos Jumalan, että ei tarvitse keskiolutta aamulla kitata huoltoaseman baarissa!


ב
Miten nuorukainen pysyy oikealla tiellä?

Siten, että noudattaa sinun sanaasi.

Koko sydämestäni minä kysyn sinun tahtoasi,
älä anna minun eksyä käskyjesi tieltä.

Minä talletan kaikki ohjeesi sydämeeni,
etten rikkoisi sinua vastaan.

Kiitetty olet sinä, Herra!
Opeta minut tuntemaan määräyksesi.

Minä julistan ihmisille
kaikki sinun päätöksesi.

Minä iloitsen sinun liittosi tiestä
niin kuin iloitaan rikkauksista.

Minä tutkistelen sinun säädöksiäsi,
pidän katseeni sinun poluillasi.

Sinun käskysi ovat iloni, sinun sanaasi minä en unohda.


Ps 119:9-16 KR 1992


Ulkopuolinen voi lakihenkistä kristittyä katsoessaan sääliä tätä, että ei mene elokuviin eikä katsomaan Savonlinnan oopperaa eikä telkkaristakaan juuri muuta kuin uutiset ja sään katsoo...

"paljosta jää vaille" hän ajattelee ja tekee itse kaikkea, mitä mieli tekee.

hän ei ymmärrä, että lain noudattaminen on ilo. että lakihenkisellä ihmisellä on turvalliset normit, jotka toisaalta kyllä kieltävät elämästä asioita, mutta samalla suojelevat ja varjelevat monelta vaaralta, riippuvuudelta, vammalta ja elämän iskulta.

kun ei kaiken turhan perässä juokse, niin ei sinne mene rahatkaan maailman turuille, vaan säästöjä kertyy, joilla voi vaikka lasten opintoja tukea tai naapuria auttaa tiukassa paikassa.

"rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" on korkea ja pyhä laki, ja ilo sille, joka sen mukaan elää.


ג
Pidä huolta minusta, palvelijastasi,
niin saan elää ja noudattaa sinun sanaasi.

Avaa silmäni näkemään
sinun lakisi kaikkine ihmeineen.

Minä olen muukalainen maan päällä.
Älä salaa minulta käskyjäsi.

Minä riudun kaipauksesta,
alati minä odotan sinun päätöksiäsi.

Sinä pidät kurissa röyhkeät, nuo kirotut,
jotka kääntävät selkänsä sinun käskyillesi.

Vapauta minut pilkasta ja häväistyksestä,
olenhan elänyt niin kuin liittosi vaatii.

Vehkeilkööt mahtimiehet minua vastaan --
minä, palvelijasi, tutkin sinun määräyksiäsi.

Sinun liittosi on iloni, liittosi säädökset ovat neuvonantajani.

Ps 119:17-24 KR 1992



Lakihenkisen kristityn ilo ei ole vain tämän ajallisen elämän suojaaminen synnin vammoilta, joita toiset saavat yllin kyllin elämäänsä rikkomustensa seurauksena.

näiltä lain, ohjeiden ja neuvojen noudattaminen varjelee.

Lakihenkinen kristitty iloitsee lujasta uskon luottamuksesta Jumalaan.

hän kulkee Jumalan tahdon tiellä, ja odottaa, että Jumala kostaa niille, jotka häntä pilkkaavat.

Hän odottaa, että Jumala kukistaa jumalattomat, polttaa Sodoman ja Gomorran ja kohta se maailmanloppukin tulee, jossa kaikki nuo syöstään sinne tuliseen pätsiin.

ja koska lakihenkinen kristitty elää Jumalan tahtoa etisen ja kysyen ja parhaansa mukaan noudattaen, Jumala myös siunaa hänen elämänsä sisäisesti ja ulkonaisesti.

"ei minulta mitään puutu" hän kiitollisena saa laulaa Psalmin 23 sanoin.



lakihenkinen kristillisyys ei ole menestyksen teologiaa. menestyksen teologia on hengellinen suuntaus, jossa Jumala armostaan antaa kaikkea hyvää jo tässä elämässä ja kerran iankaikkisen autuuden.

lakihenkinen kristitty saa kyllä kokea elämän ahdistusta, pettymystä omaan vaellukseensa, lankeamista ja jopa tietoista syntiä saattaa jossain näkyä, helmasyntiä, joka aiheuttaa syvää murhetta.

lakihenkinen kristitty tietää Jumalan tahdon, ja ymmärtää, milloin on pahoittanut Isän mielen.

anteeksiantamusta tarvitaan ja anteeksi tulee myös antaa. Näinhän Raamattu kauniisti ja vakavasti opettaa.


ד
Minä olen vaipunut maan tomuun.
Virvoita minut, tee sanasi mukaan!

Sinä kuulet minua, kun kerron, mitä teitä olen kulkenut.
Opeta minut tuntemaan määräyksesi!

Opasta minut säädöstesi tielle,
minä tahdon tutkistella sinun lakisi ihmeitä.

Olen levoton, huolet painavat minua.
Nosta minut maasta, tee sanasi mukaan!

Pidä minut loitolla valheen teistä,
opeta minulle lakisi, ole armollinen.

Minä olen valinnut totuuden tien,
sinun päätöksesi ovat aina silmieni edessä.

Sinun liitostasi, Herra, minä pidän kiinni --
älä anna minun joutua häpeään!

Kevein askelin minä kuljen sinun käskyjesi tietä, sinä huojennat mieleni.


Ps 119:25-32 KR 1992



kun rikkomus on tapahtunut, kun väärälle tielle on eksytty, oli se sitten ulkomaanmatkalla tai kotimaassa, siellä tai täällä, sitä tai tätä.

lakihenkinen kristitty kääntyy armollisen Jumalan puoleen, rukoilee neuvoa ja elämänohjetta ja valaistusta.

Hän tahtoo tästedes myös tätä syntiä välttää, tehdä parannuksen, luopua eksytyksen ja valheen teistä.

Hän rukoilee Jumalalta ohjausta elämäänsä ja voimaa Jumalan tahdon toteuttamiseen arkipäivän elämässä.


ה
Herra, opeta minulle määräystesi tie,
niin seuraan sitä tinkimättä.

Anna minulle ymmärrystä noudattaa lakiasi,
olla sydämestäni sille kuuliainen.

Anna minun kulkea käskyjesi polkua,
siitä minä saan ilon.

Taivuta sydämeni liittosi puoleen,
oman voiton pyynnistä ohjaa se pois.

Käännä katseeni kauas kaikesta turhasta,
anna minun elää ja kulkea sinun tietäsi.

Tee myös minulle se, minkä olet luvannut tehdä
kaikille, jotka sinua pelkäävät.

Päästä minut häpeästä, joka minua uhkaa.
Sinun päätöksesi ovat hyvät.

Herra, minä kaipaan sinun säädöksiäsi. Sinä olet oikeamielinen -- anna minun elää!

Ps 119:33-40 KR 1992


ו
Herra, osoita minulle uskollisuutesi,
auta minua, tee lupauksesi mukaan!

Sinun sanaasi minä turvaan,
sen avulla pystyn vastaamaan pilkkaajille.

Älä jätä suutani totuuden sanaa vaille,
minä panen toivoni sinun päätöksiisi.

Minä noudatan aina sinun lakiasi,
aina ja ikuisesti.

Sinun säädöstesi mukaan minä tahdon elää,
ja siksi voin kulkea kevein mielin.

Kuninkaittenkin edessä
kerron arkailematta sinun liitostasi.

Sinun käskyistäsi minä saan ilon,
ne ovat minulle rakkaat.

Minä kohotan käteni sinun puoleesi, minä tutkistelen sinun käskyjäsi. Ne ovat minulle rakkaat.

Ps 119:41-48 KR 1992



Tässä on niin kauniisti näkyvissä lakihenkisen ihmisen sisäinen lepo, luottamus Jumalaan, turvautuminen Häneen.

toisin kuin maailman ihmiset luulevat, esikoislestadiolaisen lakihenkisen kristityn sisällä on ilo Jumalan laista, Lapin vanhinten neuvoista, saarnaajien ohjeista, ja hän saa kulkea kevein mielin.

kyllä murhettakin on, että ei kaikkea tule sitten noudatettua, kuten omatunto sanoo, mutta sitä varten on "uhrikultti" olemassa.



juutalaiseen tapaan Jeesus todennäköisesti osasi tämän psalmin ulkoa.

saattaisi olla hyvä idea jollekin koettaa opetella osa psalmeista ihan ulkoa - ne tulevat sitten avuksi, kun tarvitaan.


tämän hienon psalmin jae
"Kuninkaittenkin edessä
kerron arkailematta sinun liitostasi."
Ps 119:46

on varmaankin taustalla, kun Jeesus puhuu viimeisistä ajoista:

"Pitäkää varanne! Teidät viedään oikeuteen ja teitä piestään synagogissa. Maaherrojen ja kuninkaiden eteen te joudutte minun nimeni tähden, todistukseksi heille."
Mk 13:9 KR 1992

ז
Muista lupausta, jonka palvelijallesi annoit!
Sinun sanasi antoi minulle toivon.

Sinun lupauksesi on kurjuudessa lohtunani,
se virvoittaa minut jälleen.

Röyhkeät ovat alati minua solvaamassa,
mutta minä en poikkea sinun laistasi.

Minä ajattelen ikiaikaisia päätöksiäsi, Herra,
niistä minä saan lohdun.

Minä joudun suunniltani jumalattomien tähden,
jotka hylkäävät sinun lakisi.

Sinun käskysi ovat riemulauluni,
kun asun täällä muukalaisena.

Yölläkin minä muistan sinut, Herra,
minä tahdon alati noudattaa lakiasi.

Tämä on minun tehtäväni: elää sinun säädöstesi mukaan.


Ps 119:49-56 KR 1992


lakihenkinen kristitty eroaa maailmasta ja sen menosta ja kokee olevansa sen keskellä muukalainen.

maailma taas ei lainkaan ymmärrä hänen iloaan Jumalan säädöksistä ja ohjeista.

ja onpa kristittyjenkin joukossa kauhistuttavaa menoa, eläimellistä lihan himojen noudattamista, joka murehduttaa lakihenkisen kristityn mielen.



Herra siis voi pelastaa koetuksesta ne, jotka häntä pelkäävät, mutta jumalattomien hän antaa rangaistuksen alaisina odottaa tuomion päivää -- varsinkin niiden, jotka seuraavat saastaisia ruumiin haluja ja halveksivat Herraa ja hänen valtaansa.

Nuo itseään täynnä olevat röyhkimykset eivät kaihda herjaamasta henkivaltojakaan, vaikka edes enkelit, joilla on enemmän voimaa ja valtaa, eivät Herran edessä niitä herjaa ja tuomitse.

Nuo ihmiset herjaavat sellaista, mitä eivät tunne. Siinä he ovat kuin järjettömät eläimet, jotka luonto on tarkoittanut pyydystettäviksi ja tapettaviksi, ja eläinten lailla he myös tuhoutuvat, saavat vääryyksistään väärintekijän palkan.

Heistä on nautinto mässäillä keskellä kirkasta päivää.

Häpeällisesti ja iljettävästi he ruokkivat himojaan ollessaan aterialla teidän kanssanne.

Himokkain silmin he katsovat naisia eivätkä saa synninteosta kyllikseen.

He viekoittelevat ihmisiä, jotka eivät vielä ole varmalla pohjalla, ja ahneudessa he ovat mestareita.

Nuo kirotut!

2 Piet 2:9-14 KR 1992



ei näin Jumalan ihminen!

kuten Psalmi 119:56 sanoo
"Tämä on minun tehtäväni: elää sinun säädöstesi mukaan."

lakihenkisen kristityn elämän tarkoitus ja sisältö on elää Jumalan ilmoitetun ja seurakunnassa opetetun tahdon mukaan.


ח
Herra on minulle kaikki, muuta ei minulla ole,
hänen sanojaan olen luvannut noudattaa.

Koko sydämestäni minä pyydän suosiotasi:
armahda minua, tee lupauksesi mukaan!

Minä tutkin vaellustani
ja käännän askeleeni sinun liittosi tielle.

Oikopäätä, viivyttelemättä
minä aina täytän sinun käskysi.

Jumalattomien köydet kiertyvät ympärilleni,
mutta minä en unohda sinun lakiasi.

Yösydännäkin nousen kiittämään sinua
oikeudenmukaisista päätöksistäsi.

Olen kaikkien niiden ystävä, jotka pelkäävät sinua
ja noudattavat sinun säädöksiäsi.

Sinun hyvyytesi, Herra, täyttää maan. Opeta minut tuntemaan käskysi!

Ps 119:57-64 KR 1992



lakihenkinen kristitty ymmärtää, että Jumalan laki on hyvä ja pyhä.

häntä vahvistaa myös toisten lakihenkisten Jumalaa pelkäävien kilvoittelu, ja toinen toistaan rohkaisten ja kannustaen he kulkevat

"Olen kaikkien niiden ystävä, jotka pelkäävät sinua
ja noudattavat sinun säädöksiäsi."
Ps 119:63 KR 1992


ט
Herra, hyvin sinä olet palvelijallesi tehnyt,
olet tehnyt sanasi mukaan.

Anna minulle tietoa, anna oikeaa ymmärrystä,
minä turvaan sinun käskyihisi.

Minä kuljin harhateitä, kunnes jouduin nöyrtymään.
Nyt olen kuuliainen, elän ohjeittesi mukaan.

Herra, sinä olet hyvä, sinun tekosi ovat hyvät.
Opeta minut tuntemaan määräyksesi!

Röyhkeät mustaavat minua valheillaan,
mutta minä seuraan kaikessa sinun säädöksiäsi.

Heidän sydämensä on turta kuin ihramöykky,
mutta minulle sinun lakisi antaa ilon.

Hyvä oli, että jouduin nöyrtymään,
näin minä opin sinun määräyksesi.

Laki, jonka olet antanut, on minulle kallis, kalliimpi kuin kaikki hopea ja kulta.

Ps 119:65-72 KR 1992



lakihenkinen kristitty muistaa entistä vaellustaan, kuinka on ylpeästi rikkonut Jumalan tahtoa vastaan.

hän on joutunut nöyrtymään pyhän Jumalan edessä, Jumala on opettanut ja näyttänyt, missä on menty harhaan.

helluntailaisessa pyhityskristillisyydessä asuvainen Pyhä Henki heti nuhtelee, kun kristitty poikkeaa Jumalan tahdon tieltä.

esikoislestadiolaisuudessa seurakunta opettaa ja neuvoo ja Jumala seuraa tarkasti lain noudattmista, tietää jokaisen ajatuksenkin.

siellä on sitten armoistuin, jonka luona nämä rikkomukset saadaan anteeksi uskoa Jeesuksen nimessä ja veressä - seuraaviin seuroihin asti ainakin.


lakihenkinen kristitty katselee elämäänsä ja rakkaidensa elämää, jotka saavat Jumalan tahdon pyhällä tiellä kulkea ja eivät poikkea kaidalta polulta oikealle eivätkä vasemmalle.

ahtaasta portista he ovat käyneet ja nyt on mieli kiitollinen, rauhallinen, lämmin ja turvallinen - on jotain, jota kylmä maailma kiusauksineen ja viettelyksineen ja laittomuuksineen ei voi antaa.

on tämän kristillisyyden tuoma pyhyys, rauha, lepo, luottamus ja usko Jumalaan, synnit anteeksi ja on ystävien joukko samalla tiellä.

"Herra, hyvin sinä olet palvelijallesi tehnyt,
olet tehnyt sanasi mukaan."
Ps 119:65 KR 1992


י
Sinun kätesi ovat minut muovanneet.
Anna myös ymmärrystä, että opin käskysi!

Sinun palvelijasi iloitsevat, kun näkevät minut,
sillä minä panen toivoni sinun sanaasi.

Minä tiedän, Herra, että sinun päätöksesi ovat
oikeat --
oikein oli, että panit minut nöyrtymään.

Anna armosi lohdukseni,
niin kuin olet palvelijallesi luvannut.

Ole minulle laupias, silloin jaksan elää.
Sinun lakisi antaa minulle ilon.

Joutukoot häpeään röyhkeät -- syyttä he vainoavat
minua!
Minä tutkistelen sinun säädöksiäsi.

Tulkoot luokseni ne, jotka palvelevat sinua
ja tietävät, mitä sinun liittosi vaatii.

Kunpa noudattaisin vakaasti sinun määräyksiäsi! Silloin en joudu häpeään.
Ps 119:73-80 KR 1992


tässäkin tämän hienon psalmin kohdassa uskovan olemus huokuu luottamusta, kiitollisuutta, Jumalan lain syvää arvostamista.

uskonystävät iloitsevat vaelluksesta, näin lakihenkinen kristitty saa kokea.

päivin ja öin hänen mielessään on Jumalan tahdon tutkistelu, sen miettiminen mikä on oikein ja mikä väärin, mikä syntiä ja poispantavaa elämästä.

mitä on tullut tehtyä, miltä on vältytty.

ja häpeä - onhan se noloa olla erilainen, mutta lopulta nuo maailman ihmiset, kuolleen uskon ihmiset ja pakanta, joutuvat häpeään ja minun kunniallinen vaellukseni palkitaan.

Jumala on uskollinen.

כ
Minun sydämeni ikävöi apuasi,
sinun lupaukseesi minä panen toivoni.

Minun silmäni ikävöivät sinun sanaasi,
minä kysyn: "Milloin rohkaiset minua?"

Vaikka olen kuin savun käpristämä leili,
en unohda sinun käskyjäsi.

Kuinka kauan annat palvelijasi odottaa?
Milloin langetat tuomion vainoojilleni?

Röyhkeät kaivavat tielleni kuoppia,
nuo, jotka eivät piittaa sinun laistasi.

Sinun käskysi ovat oikeat.
Auta minua! He vainoavat minua syyttä.

He ovat miltei tuhonneet minut,
mutta minä en hylkää sinun säädöksiäsi.

Anna minun elää, sinä uskollinen, niin olen kuuliainen sinun liitollesi.

Ps 119:81-88 KR 1992



lakihenkinen kristitty tutkii ahkerasti Jumalan sanaa, Raamattua, ja tahtoo sydämestään totella.

mutta hänenkin elämässään on syviä hetkiä, savussa oleva leili, maahan poljettu, vihollisten ahdistama.

hän pyytää rukouksessa apua Jumalalta, ja luottaa Herran suomaan turvaan.

ja näin liitto toimii - Jumala pitää huolen lapsestaan, ja lapsi tahtoo totella hyvää uskollista Isäänsä koko sydämestään, olla kuuliainen liitolle.

ל
Herra, sinun sanasi on ikuinen.
Sen luja perusta on taivaassa.

Polvesta polveen pysyy totuutesi.
Sinä panit paikoilleen maan, ja se pysyy.

Sinun päätöstesi varassa on yhä kaikki,
koko luomakunta palvelee sinua.

Ellei lakisi olisi ollut minun ilonani,
olisin menehtynyt kurjuuteen.

Milloinkaan en unohda sinun säädöksiäsi,
ne antavat minulle elämän.

Minä kuulun sinulle. Pelasta minut!
Sinun säädöstesi mukaan minä tahdon elää.

Jumalattomat väijyvät minua tuhotakseen minut,
mutta minä tutkin sinun liittosi säädöksiä.

Kaikelle tulee loppu, sen olen nähnyt, mutta sinun käskysi ovat ikuisesti voimassa.

Ps 119:89-96 KR 1992



Koko luomakunta tottelee Jumalan säädöksiä, luonnonlait ovat voimassa kaikkialla.

vain ihminen rikkoo tietoisesti Jumalan tahtoa, mutta lakihenkinen kristitty tahtoo sitä totella.

lakihenkisen kristityn turvana on sukupolvien saatto, näin on ennenkin vaellettu ja perille päästy sen sillattoman virran yli.

Jumalan ikuinen, järkähtämätön laki pysyy pystyssä iankaikkisesti - maailma väistyy, mutta ei pieninkään piirto laista katoa.


Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.

Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi.

Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.

Mt 5:17-19 KR 1992


מ
Kuinka rakastankaan sinun lakiasi!
Kaiken päivää minä sitä tutkin.

Sinun käskysi ovat alati ohjeenani,
ne tekevät minut vihollisiani viisaammaksi.

Olen oppineempi kuin kaikki opettajani,
kun tutkin sinun liittosi säädöksiä.

Olen viisaampi kuin kansan vanhimmat,
kun noudatan sinun säädöksiäsi.

Pahan poluille en jalallani astu,
minä tahdon totella sinun sanaasi.

Sinun päätöksistäsi en poikkea syrjään,
sillä sinulta minä olen oppini saanut.

Miten suloiset ovatkaan sinun sanasi!
Ne maistuvat hunajaa makeammilta.

Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä. Sen tähden minä vihaan kaikkia valheen teitä!

Ps 119:97-104 KR 1992




lakihenkinen kristitty saa elämänsä kuluessa nähdä, kuinka syvä viisaus laissa on.

Jumalan tahdon tutkiminen ja sen noudattaminen tekee hänet oppineita ja viisaita viisaammaksi.

hänellä on elämän kokemusta ja elämän viisausta, jonka Jumalan laki antaa ja joka ei ole tästä maailmasta.

lakihenkinen kristitty rakastaa Jumalan tahtoa ja tekee sen ja iloitsee siitä että tekee, murehtii kun rikkoo.

tällä tiellä hänelle karttuu sitä elämänkokemusta, hän odottaa Herraa ja kuuntelee Hänen sanojaan ja tahtoaan ja elää kunniallisesti, pyhästi ja puhtaasti tässä saastaisessa maailmassa eikä anna sen liata itseään, pitää pöksynsä puhtaina ja jalassa.

נ
Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni,
se on valo minun matkallani.

Olen vannonut valan, ja valani pidän:
minä noudatan sinun vanhurskaita päätöksiäsi.

Herra, paljon olen joutunut kärsimään.
Anna minun elää -- tee sanasi mukaan!

Olkoon lupaukseni sinulle mieluisa uhri, Herra.
Opeta minut tuntemaan päätöksesi!

Kaiken aikaa henkeni on uhattuna,
mutta minä en unohda sinun lakiasi.

Jumalattomat ovat virittäneet minulle ansoja,
mutta minä en eksy sinun säädöstesi tieltä.

Sinun liittosi on ikuinen perintöni,
siitä minun sydämeni iloitsee.

Olen taivuttanut mieleni täyttämään käskysi, aina ja tinkimättä.

Ps 119:105-112 KR 1992


taitaa olla tämän psalmin useimmiten muistettu jae tämä:

"Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni,
se on valo minun matkallani."
Ps 119:105


hartaan juutalaisen ja hurskaan muslimin, Jumalan tahdon alle alistuneen, tavoin lakihenkinen kristitty voi rehellisesti sanoa:

"Olen taivuttanut mieleni täyttämään käskysi, aina ja tinkimättä."
Ps 119:112

Hän sanoo tämän kerskumatta, tietäen että tuon tinkimättömyyden valossa hänen vaelluksensa ei ole täydellistä.

mutta Jumala on armollinen.


ס
Mieltään muuttelevia minä vihaan,
mutta sinun lakiasi rakastan.

Sinä olet minun suojani ja kilpeni,
sinun sanaasi minä panen toivoni.

Kaikotkaa, pahantekijät!
Minä tottelen Jumalani käskyjä.

Ole tukenani lupauksesi mukaan,
niin saan elää. Älä vie toivoani.

Taluta minua, pelasta minut,
niin pidän määräyksesi aina mielessäni.

Sinä hylkäät ne, jotka hylkäävät sinun määräyksesi
--
turhaan he punovat juoniaan.

Kuin kuonan sinä heität pois jumalattomat,
siksi sinun liittosi on minulle rakas.

Koko ruumiini värisee kauhistavan mahtisi edessä, pelko täyttää minut, kun ajattelen sinun tuomioitasi.

Ps 118:113-120 KR 1992




lakihenkinen kristitty ottaa täydestä todesta Jumalan tuomiot, syntien rangaistuksen jo tässä elämässä ja viimeisen tuomion, taivaan ja helvetin.

hengellinen lain ote ulottuu hänen koko elämäänsä syntymästä kuolemaan ja kuoleman tuolle puolelle.

tätä valtaa käyttää seurakunta, sen vanhimmat ja saarnaajat, ja voi sitä, joka muurien ulkopuolelle tästä joukosta ajetaan.

kauhea on kadotus ja hirveä synnin palkka.

maailma nauraa - mutta kerran se nauru muuttuu itkuksi. tämän lakihenkinen kristitty hyvin tietää, ja se antaa hänelle tietyn tyydytyksen. "minä olen turvassa silloin, kun se tapahtuu"

ע
Minä elän niin kuin oikeus ja vanhurskaus vaatii
--
älä jätä minua sortajieni armoille!

Toimi parhaakseni, ole puoltajani,
älä anna röyhkeitten sortaa palvelijaasi!

Minä ikävöin sinua, pelastajaani,
kaipaan oikeutta, jonka olet luvannut.

Osoita palvelijallesi hyvyytesi ja armosi,
opeta minut tuntemaan määräyksesi.

Anna ymmärrystä, opeta liittosi käskyt,
olenhan minä sinun palvelijasi.

Herra, on aika toimia!
Sinun lakiasi on rikottu!

Minä rakastan sinun käskyjäsi,
ne ovat minulle kalliimmat kuin puhtain kulta.

Siksi elän tarkoin säädöstesi mukaan ja vihaan kaikkia valheen teitä.

Ps 119:121-128 KR 1992



lakihenkinen kristitty on Jumalan puolella, ja huutaa varoitusta Hänen asiallaan - lakia on rikottu! on aika toimia!

kyseessä on pohjimmiltaan tietynlainen kahden kauppa - ihminen noudattaa pyhän Jumalan tahtoa ja odottaa, että vastineeksi tästä jumalisesta vaelluksestaan Herra siunaa ja varjelee ja suojelee, torjuu pahan ja auttaa elämän ongelmissa.

eihän Jumala oikein voi muuta tehdä, kun Hänen lapsensa koko sydämestään tahtoo Häntä totella, tinkimättä, ja niin toteuttaa elämän syvää tarkoitusta - elää ihmisiksi.


פ
Sinun liittosi on ihmeellinen,
siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä.

Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee,
tyhmäkin saa siitä ymmärrystä.

Minä huohotan suu auki,
minä janoan sinun käskyjäsi.

Katso puoleeni, anna armosi --
se on niiden oikeus, joille nimesi on rakas.

Tee kulkuni vakaaksi ohjeillasi,
älä anna minkään vääryyden vallita minua.

Vapauta minut sortajistani,
että voisin noudattaa säädöksiäsi.

Kirkasta kasvosi palvelijallesi.
Opeta minut tuntemaan käskysi!

Minun silmäni ovat tulvillaan kyyneliä, koska lakiasi ei noudateta.

Ps 119:129-136 KR 1992


"Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee, tyhmäkin saa siitä ymmärrystä."
Ps 119:130 KR 1992

tässä psalmissa Jumalan sanan aukeaminen merkitsee erityisesti pyhän vaelluksen ymmärtämistä, pyhityselämää, sen näkemistä, mikä on Jumalan hyvä tahto ja tarkoitus kussakin elämäni tilanteessa.

lakihenkinen kristitty vetoaa Jumalan armoon - tapahtui se sitten kirkossa, helluntailaisten rukouskokouksessa tai esikoisten seuroissa - armoon sillä tavoin, kuin sitä kussakin paikassa jaetaan -

koska hänellä on siihen oikeus.

"Katso puoleeni, anna armosi --
se on niiden oikeus, joille nimesi on rakas."
Ps 119:132 KR 1992

hän ei vain rakasta lähimmäistään niinkuin itseään, vaan Jeesuksen nimi on hänelle rakas.



lakihenkinen kristitty on Jumalan ystävä ja sympateeraa Hänen kanssaan ja Hänen asiaansa.

hänen silmänsä ovat kyynelissä, kun hän katselee muiden vaellusta:

"Minun silmäni ovat tulvillaan kyyneliä, koska lakiasi ei noudateta."
Ps 119:136 KR 1992

onhan se maailman pahuus kauhea, riettaus ja säädyttömyys ja juopottelu ja huoraaminen ja tappaminen ja varastaminen ja...

ihan kyynelet tulevat silmiin noiden ihmisten pahuuden tähden, jotka eivät noudata Jumalan tahtoa kuten minä teen.


צ
Herra, sinä olet oikeamielinen,
oikeat ovat sinun päätöksesi.

Oikeudenmukaiseksi olet säätänyt liittosi,
se liitto pysyy.

Minä olen pakahtua raivosta,
kun ahdistajani eivät piittaa sinun sanastasi.

Sinun sanasi on taattu ja koeteltu,
ja palvelijasi rakastaa sitä.

Minä olen vähäinen ja halveksittu,
mutta sinun säädöksiäsi en unohda.

Sinun oikeamielisyytesi on ikuinen,
sinun lakisi on totuus.

Minä olen joutunut ahdinkoon ja hätään,
mutta sinun käskyistäsi saan ilon.

Sinun liittosi on iäti oikea. Auta minua ymmärtämään sitä, niin voin elää.

Ps 119:137-144 KR 1992



Jumalan pyhä tahto on vanhurskas, oikeamielinen ja hyvä.

Herra ei vain anna käskyjä, vaan Hän myös opettaa niitä ymmärtämään, valaisee niiden kautta lakihenkisen kristityn elämän polkua.

Hän sydämestään rukoilee Herralta tätä apua.

esimerkiksi seuroissa, että tuo saarnaaja nyt antaisi Pyhässä Hengessä vastauksen minua askarruttavaan asiaan, miten tässä asiassa tulee nyt toimia.

ja kyllähän sitä neuvoa laista tulee, yllin kyllin, niin ettei heikon ja kurjan vaeltajan tarvitse jäädä eksyksiin tai neuvottomaksi.

siitä sitten vaan, vaeltamaan kuten on annettu nyt käsittää ja sydämessä oikeaksi tiedetään.

ק
Koko sydämestäni minä pyydän, Herra:
Vastaa minulle! Minä taivun määräyksiisi.

Minä pyydän sinua: Pelasta minut!
Minä teen, mitä sinun liittosi vaatii.

Jo ennen aamun koittoa huudan apuasi,
sinun sanaasi minä panen toivoni.

Yön tultua olen yhä valveilla
ja tutkistelen sinun sanaasi.

Kuule ääneni, Herra, sinä uskollinen!
Sinä olet oikeudenmukainen -- anna minun elää!

Ilkeät vainoojat ovat jo lähellä --
he ovat kaukana sinun laistasi.

Sinä, Herra, olet lähelläni.
Sinun käskyissäsi on totuus.

Jo kauan olen tiennyt, millainen liittosi on: sinä olet säätänyt sen ikiajoiksi.

Ps 119:145-152 KR 1992



lakihenkinen kristitty saa kokea turvallisuutta vaeltaessaan viitoitettua tietä.

Jumala on uskollinen.

näin ovat jo isät ja äidit vaeltaneet ja siinä perinnössä tahdon pysyä, kulkea samaa Jumalan tahdon hyvää tietä poikkeamatta oikealle tai vasemmalle.

tämä opetus on ikiaikojen Jumalan antamaa valoa ja sen juuret menevät rovastista Martti Lutheriin ja Jan Hussikin on sen valon nähnyt tässä pimenevässä maailmassa.

näin lakihenkinen kristitty ei ole tämän maailman tuulien heiteltävissä, vaan hänen jalkansa ovat lujalla kalliolla, Jumalan tahdon perustalla, ikiakoijen Jumalan turvallisessa huomassa.


ר
Katso kurjuuteeni ja pelasta minut!
Minä en ole unohtanut lakiasi.

Aja asiaani, vapauta minut syytteistä --
tee lupauksesi mukaan, anna minun elää!

Jumalattomat ovat kaukana pelastuksesta,
koska he eivät piittaa sinun määräyksistäsi.

Herra, monet ovat sinun armotekosi.
Sinä olet oikeudenmukainen -- anna minun elää!

Paljon on minulla vainoojia ja ahdistajia,
mutta minä en luovu sinun liitostasi.

Minä voin pahoin, kun näen luopioita,
jotka eivät noudata sinun sanaasi.

Herra, katso: minä rakastan sinun säädöksiäsi!
Sinä olet uskollinen -- anna minun elää!

Totuus on sinun sanasi perusta, oikeat ja ikuiset ovat sinun päätöksesi.

Ps 119:153-160 KR 1992



Apostoli Paavali myöntää koko sydämestään, että tämä "anna minun elää!" huuto Jumalan puoleen on vanhurskas ja lain mukainen

Siitä vanhurskaudesta, joka perustuu lain noudattamiseen, Mooses kirjoittaa: "Joka tekee, mitä laki vaatii, saa siitä elämän."
Room 10:5

ja näin on kirjoitettu Raamatuissa, Herra Jumala sanoo itse:

"Pitäkää minun lakini ja käskyni. Jokaiselle, joka niitä noudattaa, ne antavat elämän.
Minä olen Herra."
3 Ms 18:5


שׂ
Minä, viaton, olen mahtimiesten vainoama,
mutta muuta en kumarra kuin sinun sanaasi.

Minä riemuitsen sinun sanoistasi
niin kuin riemuitaan suuresta saaliista.

Valhetta minä vihaan ja kammoksun,
sinun lakiasi minä rakastan.

Seitsemästi päivässä minä sinua ylistän
vanhurskaista päätöksistäsi.

Ne, jotka rakastavat sinun lakiasi, elävät
rauhassa,
mikään ei horjuta heitä.

Herra, minä luotan siihen, että sinä pelastat
minut.
Minä teen sinun käskyjesi mukaan.

Minä pysyn uskollisesti sinun liitossasi,
se on minulle ylen rakas.

Minä noudatan sinun liittosi säädöksiä -- missä kuljenkin, olen sinun edessäsi.

Ps 119:161-168 KR 1992



tämä on vilpitöntä lakihenkisen kristityn iloa

hän kokee olevansa viaton, tekee tinkimättä parhaansa ja Jumala antaa Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi, mikä jäi puuttumaan.

hän riemuitsee Jumalan tahdosta ja kiiruhtaa sitä mielellään kuulemaan, saadakseen uutta neuvoa ja ohjetta.

ai - sekin on julistettu synniksi? no hyvä, saimme ahkeroitavaa ja kallista neuvoa elämän tielle!

todellinen Rauhan Side on tämä Jumalan tahdon mukaan eläminen, veljien ja sisarten kaunis keskinäinen rakkaus ja vieraanvaraisuus, yhteinen kilvoittelu Jumalan hyvän tahdon kaidalla tiellä.


"Ne, jotka rakastavat sinun lakiasi, elävät rauhassa, mikään ei horjuta heitä."
Ps 119:165 KR 1992

voi olla vainoa, pilkkaa, ulkonaista hätää, mutta sydämessä on horjumaton rauha. elämällä on luja ja kestävä perusta.

(vaikka ei oltaisikaan Rauhan sanan porukoissa.)


ת
Nouskoon huutoni sinun eteesi, Herra!
Anna minulle ymmärrystä, tee sanasi mukaan!

Tulkoon minun avunpyyntöni sinun eteesi --
pelasta minut, tee lupauksesi mukaan!

Kummutkoon ylistys huuliltani:
sinä opetat minulle määräyksesi.

Laulakoon suuni sinun lupauksistasi,
sillä käskysi ovat hyvät ja oikeat.

Olkoon sinun kätesi minun apuni,
olenhan valinnut sinun säädöksesi.

Herra, sitä minä toivon, että pelastat minut.
Sinun lakisi antaa minulle ilon.

Anna minun elää ja ylistää sinua,
sinun päätöksesi olkoot minun tukenani.

Minä olen kuin eksynyt lammas. Etsi minut!
Sinun käskyjäsi minä en unohda.

Ps 119:169-176 KR 1992


jos olet tänne asti lukenut, onneksi olkoon!

Psalmi 119 on Raamatun pisin luku, jossa on 176 jaetta.

aakkosellinen psalmi, siinä on heprean aakkoset järjestyksessä kaikki 22 kirjainta 8 rivin säkeinä.

Pyhä tetragrammi, jhvh "Jumala", sana esiintyy tässä psalmissa 22 kertaa - kerran jokaista kirjainta kohden.

jokaisessa jaksossa esiintyy myös jokin Tooran, opetuksen, Mooseksen lain synonyymi.

Psalmi 119 on juutalaisille erityisen rakas, koska se sitoo ihmisen jumalasuhteen Tooraan.

he kutsuvat sitä sen ensimmäisten sanojen mukaan

"Ashrei temimei derech"

"onnellisia, joiden vaellus on täydellistä"

(Onnellisia ovat ne, joiden vaellus on nuhteetonta,
ne, jotka seuraavat Herran lakia.)


Psalmin on kirjoittanut juutalainen, sen mukana voi sydämestään rukoilla muslimi, eikä siinä ole mitään erityisesti kristillistä.


lakihenkinen kristitty on sangen yleinen ilmiö kristinuskon piirissä, ja hänet löydämme myösten esikoisten joukosta.

kaikki esikoiset eivät suinkaan ole lakihenkisiä, niistäkään jotka neuvoja ja ohjeita koko sydämestään tahtovat noudattaa

kaikki vanhoilliset eivät suinkaan ole lakihenkisiä

kaikki evankeliset eivät suinkaan ole armon lapsia, vapaita kristittyjä

kaikki luterilaiset eivät ole vapaita, kaikki paavin kirkon alaiset eivät suinkaan ole lakihenkisiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti