perjantai 21. toukokuuta 2010

Opetuslapseus ja Oberth

Herra, Herra on minulle antanut opetuslasten kielen, niin että minä taidan sanalla virvoittaa väsynyttä; hän herättää aamu aamulta, herättää minun korvani kuulemaan opetuslasten tavalla.
Jes 50:4



katsotaan ensin tämä lähimaisema.

esikoislestadiolaisen herätyksen piirissä on syvää epäluuloa ja huolta oppimisesta.

tästä ovat monet kertoneet.

erityisesti jumaluusoppi on lähes kielletty oppimisen ala - jonka kyllä sitten saamme huomata saarnaajien Raamatun ja katekismuksen ymmärtämistä ja opettamisen taitoja punnittaessa. (mitä ei tietenkään saisi tehdä)



nettiruukussa on monenlaista suhtautumista opin asioihin:

on opettajia, jotka työkseen opettavat muille sitä, mitä ovat itse oppineet. tällainen on AnttiL joka ei ole paljon viime aikoina kerinnyt nettiruukussa meitä opettamaan.



on oppineita, jotka opettavat muita, mutta ovat vähemmän innostuneita oppimaan muilta.

kuten Winston Churchill sanoi:

"olen henkilökohtaisesti aina valmis oppimaan, mutta en aina pidä siitä, että minua opetetaan."


Personally, I'm always ready to learn, although I do not always like being taught.



on opetuslapsia, jotka eivät lainkaan pyri opettamaan muita, ovat yleisesti kuulolla ja silloin tällöin ehkä ilmaisevat olevansa samaa mieltä jostain.



on opettajia, jotka tahtovat myös oppia muilta.

näitä kutsuttaneen keskustelijoiksi, joilla on omia mielipiteitä ja jotka ovat valmiit altistamaan ne toisten arvostelulle.



on opettajia, joille nettiruukku on näytön paikka.

itse sain alkuaikoina usein tällaista arvostelua - mikko tahtoo vaan näyttää oppineisuuttaan ja kerätä irtopisteitä heikolle itsetunnolleen tms.

kun näiden "irtopisteiden" todellinen luonne on käynyt ilmeisemmäksi, tämä arvostelu on sen myötä laimentunut...

mutta kertoo tästä esikoisten parissa vallitsevasta lojaalisuuden ja tasapäisyyden edellytyksestä.

kuka tuokin luulee olevansa, kun meitä yrittää opettaa?

tuokin tahtoi saarnaajaksi, ja kun ei päässyt purkaa katkeruuttaan nettiruukussa...

siis tämä peruvire oppimista ja opettamista vastaan, joka on täysin epäraamatullista.



Raamatussa nimittäin lähdetään liikkeelle sellaisesta valtavasta tosiasta, että Jumala itse opettaa ihmistä.

Jumala opettaa.

Jeesus on Suuri Opettaja

Pyhä Henki on Opettaja


... huomenta kaikki te opettajat siellä, jotka tätä luette - lastentarhan opettajista yliopiston professoreihin - olette jumalallisessa ammatissa ja Herra teitä siunatkoon ja varjelkoon!

etenkin pyhäkoulujen opettajia, Herra teitä oikein runsaasti runsaasti siunatkoon



Psalmeissa kohtaamme opetuslapsen, joka odottaa Jumalan antamaa opetusta - liitytään kaikki hengessä seuraansa rukouksin!



Herra, neuvo minulle tiesi, opeta minulle polkusi.
Ps 25:4


Johdata minua totuutesi tiellä ja opeta minua, sillä sinä olet minun pelastukseni Jumala. Sinua minä odotan kaiken päivää.
Ps 25:5


Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä.
Ps 25:9


Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee.
Psa 32:8


Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani, ja mikä minun päivieni mitta on, että ymmärtäisin, kuinka katoavainen minä olen.
Ps 39:5


Jumala, sinä olet opettanut minua hamasta nuoruudestani, ja yhä vielä minä sinun ihmeitäsi julistan.
Psa 71:17


Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen.
Ps 90:12

Joka kansat kasvattaa, hänkö ei rankaisisi, hän, joka ihmisille opettaa tiedon?
Ps 94:10


Autuas se mies, jota sinä, Herra, kuritat ja jolle sinä opetat lakisi
Ps 94:12


Kiitetty ole sinä, Herra, opeta minulle käskysi.
Ps 119:12

Minä kerron vaellukseni, ja sinä vastaat minulle; opeta minulle käskysi.
Ps 119:26



Opeta minulle hyvä ymmärrys ja tieto, sillä sinun käskyihisi minä panen uskallukseni.
Ps 119:66


Minä olen kaikkia opettajiani taitavampi, sillä minä tutkistelen sinun todistuksiasi.
Ps 119:99


Tee palvelijallesi armosi jälkeen ja opeta minulle käskysi.
Ps 119:124


Kirkasta kasvosi palvelijallesi ja opeta minulle käskysi.
Ps 119:135


Vuodattakoot minun huuleni ylistystä, sillä sinä opetat minulle käskysi.
Ps 119:171



Jos sinun poikasi pitävät minun liittoni ja minun todistukseni, jotka minä heille opetan, niin saavat heidänkin poikansa istua sinun valtaistuimellasi iankaikkisesti.
Ps 132:12


Opeta minut tekemään sitä, mikä sinulle kelpaa, sillä sinä olet minun Jumalani. Sinun hyvä Henkesi johdattakoon minua tasaista maata.
Ps 143:10


Daavidin virsi. Kiitetty olkoon Herra, minun kallioni, joka opettaa minun käteni taistelemaan, minun sormeni sotimaan
Ps 144:1



niin, Herra Sebaot on myös sotakorkeakoulun luennoitsija!

näistä Psalmin kohdista - emmekä ole edes koskeneet viisauskirjallisuuteen, sananlaskuihin, Saarnaajaan, Jobiin - käy ilmi aivan kirkkaasti ja selkeästi, että Jumala opettaa.

ajatelkaas, kaikki esikoislestadiolaisten ystävät, jos joku saarnaaja olisi niin rohkea että ei puhuisi vain tämän kristillisyyden neuvoista.

vaan sanoisi seuraväelle rukoushuoneen penkissä "Jumala itse opettaa teitä, kysykää Häneltä!"

mikä kohahdus salissa kävisi

mikä basunan puhallus Kiirunasta kuuluisi

kehtaako joku asettaa näin vastakkain Jumalan opetuksen ja meidän viisautemme?


vaan olisihan se riemunpäivä, kun Tapparakadulla kuultaisiin saarnaajan suusta kultaiset sanat:

"rakkaat kristityt, me saarnaajat ja vanhimmatkin olemme vajavaisia syntisiä ihmisiä ja myös tämän kristillisyyden neuvot ja ohjeet ovat sentähden puuttellisia ja joskus Raamatun vastaisiakin. Koetelkaa te, Jeesuksen kalliisti lunastamat sielut, kaikki opetus ja pitäkää vain se mikä hyvä on.

Ja rakkaat veljet ja sisaret, antakaa minullekin anteeksi se että olen monasti ihmisen oppeja opettanut Jumalan Sanan sijasta. Tästä tahdon tehdä julkiseseti parannusta.

Lohdullista on, ja niin terveellistä uskoa vahvistavaa, rukoilla Psalmin kirjoittajan kanssa, että emme ihmisten neuvoihin tyytyisi vaan Isää Jumalaa, Korkeinta, Taivaan vanhinta rukoilisimme:

"Opeta minut tekemään sitä, mikä sinulle kelpaa, sillä sinä olet minun Jumalani.

Sinun hyvä Henkesi johdattakoon minua tasaista maata.
Ps 143:10

että emme omassa neuvossa ja omassa voimassa kulkisi, vaan Jumalan opettamina ja Pyhässä Hengessä."

olishan se ilon päivä Lahdessa ja enkelit heläyttäisivät iloisen soinnun Jumalan kitharasta.


sanot ehkä

Täysin oppineista opetuslapseksi tosiaan - hyvä näin ja Raamatun sanoin

mutta mitä helkkaria tällä on tekemistä Hitlerin armeijan vaarallisen tiedemiehen Hermann Oberthin (1894-1989) kanssa, joka oli itsekin natsi?

kärsivällisyyttä, niin päsemme kyllä vielä Uranuksen katekismukseen.



esikoisuudessa on toki myös huomattu Raamatun todistus siitä, että Jumala opettaa.

tavallinen kansa saa kuulla "te olette Jumalan opettamia, teillä on Pyhä Henki joka johdattaa kaikkeen totuuteen"

no eikös siitä rinta röyhentynyt!

mitä nuo papit ja prelaatit ja kirjanoppineet, kuolleen uskon kantajat muka viisauksineen tietävät!

pyh, tyhjää höpinää ja kuollutta järjen viisastelua

onhan kirjoitettu:



Ja, rakkaat veljet, kuin minä teidän tykönne tulin, en minä tullut korkeilla sanoilla enkä syvällä viisaudella ilmoittamaan teille Jumalan todistusta.

Sillä en minä itsiäni pitänyt teidän seassanne mitäkään tietämäni, vaan ainoasti Jesuksen Kristuksen ja sen ristiinnaulitun.

Ja minä olin teidän kanssanne heikkoudessa, ja pelvossa, ja suuressa vapistuksessa.

Ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kaunistetuissa sanoissa ihmisten viisauden jälkeen, mutta hengen ja voiman osoituksessa,

Ettei teidän uskonne olisi ihmisten viisaudessa, vaan Jumalan voimassa.

Mutta me puhumme siitä viisaudesta, joka on täydellisten tykönä, ei tämän maailman viisaudesta, eikä tämän maailman päämiesten, jotka hukkuvat.



Vaan me puhumme siitä salatusta Jumalan viisaudesta, jonka Jumala on ennen maailman alkua säätänyt meidän kunniaksemme,

Jota ei yksikään tämän maailman päämiehistä tuntenut; sillä jos he olisivat tunteneet, niin ei he olisi kunnian Herraa ristiinnaulinneet.

Vaan niinkuin kirjoitettu on: joita ei silmä ole nähnyt, eikä korva ole kuullut, ja ei ihmisen sydämeen ole astunut, joita Jumala on niille valmistanut, jotka häntä rakastavat.

Mutta meille on Jumala sen ilmoittanut Henkensä kautta; sillä Henki kaikki tutkistelee, Jumalan syvyydetkin.



ei yksikään tiedä, mitä Jumalassa on, vaan Jumalan Henki.

Mutta emme ole saaneet tämän maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka Jumalasta on, että me tietäisimme, mitä meille Jumalalta annettu on,

Jota me myös puhumme, ei niillä sanoilla, joita inhimillinen viisaus opettaa, vaan niillä, joita Pyhä Henki opettaa, ja me tuomitsemme hengelliset asiat hengellisesti.

Mutta ei luonnollinen ihminen ymmärrä niitä, mitkä Jumalan Hengen ovat; sillä ne ovat hänelle hulluus, ja ei taida käsittää, sillä ne hengellisesti tuomitaan.

Mutta hengellinen tuomitsee tosin kaikkia, vaan ei hän keltäkään tuomita.

Sillä kuka on tietänyt Herran mielen, joka tahtoo hänelle neuvoa antaa? Mutta meillä on Kristuksen mieli.


1 Kor 2 Biblia 1776



esikoisilla on luja luottamus siihen, että heillä on Kristuksen mieli ja Jumala on ilmoittanut heille salaisuuden, jota maailma ei tunne eikä voi ymmärtää.

jos sinulle ei ole annettu Pyhää Henkeä, sitä Henkeä joka puhallettiin suljettujen ovien takana Ruotsin Lapissa, sinä et yksinkertaisesti voi ymmärtää näitä hengellisiä asioita.

puheesi on tämän maailman viisautta ja oppineisuutta eikä sitä viisautta, joka ylhäältä tulee.



moni rovasti on tämän varmaan saanut esikoisilta kuulla, jos ei ole kävellyt varovasti.

tähän liittyy esikoisuuden historiassa tietynlainen herraviha ja aito maalaisjärjen vakaumuksellisuus ja tasa-arvoisuus oikeauskoisten kesken.


sillän onhan kirjoitettu:

"Te näette, rakkaat veljet, teidän kutsumisenne, ettei monta lihallista viisasta, ei monta voimallista, ei myös monta suuresta suvusta,

Vaan ne, jotka maailman edessä hullut ovat, on Jumala valinnut, että hän viisaat häpiään saattais; ja ne, jotka heikot ovat maailman edessä, on Jumala valinnut, että hän väkevät häpiään saattais;"
1 Kor 1:26-27 Biblia 1776



ja hiljaa myhäillen maalaistalon esikoislestadiolainen isäntä nyökkää Paavalin sanoille

"että viisaat häpeään saattais"

ei tosiaan meidänkään pojan tartte lukioon mennä - menköön töihin elantonsa ansaitsemaan!

ja rinta röhöllä kulkee yliopiston ja herrain kabinettien ohi, jossa ei Jumalan viisautta tunneta!

näin uskovista tulee tietämättömyyden, taantumuksellisuuden ja suoranaisia tieteen ja tutkimuksen vastustajia.



kuten Raamattu oikein sanoo, viimeisinä aikoina on tuleva vaikeita aikoja, sillä ihmiset ovat silloin tomppeleita.

auvon isännältä kun jää lukematta koko kohta - riittää hänelle, että viisaat ja lukeneet ja oppineet saatetaan jumalallisesti häpeään ja lahjakkaan oman esikoisen opintie pannaan tukkoon, Jumalan antamat leiviskänsä haudataan kaikki - ei vain yksi vaan kaikki viisi - perunakellariin.

tomppeli, sillä on kirjoitettu:


Ja ne alimmaisesta suvusta ja ylönkatsotut maailmassa on Jumala valinnut, ja ne, jotka ei mitään ole, että hän ne, jotka jotakin ovat, turhaksi tekis;

Ettei hänen edessänsä yksikään liha kerskaisi.
1 Kor 1:28-29 Biblia 1776


tomppelin esikoislestadiolaisen isäntämme vyötärön ympärillä on kyllä lihaa, ja kyllä hänen sydämessään on kerskaus.

"minä olen itse oppinut, ja mitä puuttuu sen on Pyhä Henki armollisesti opettanut Jumalan valtakunnassa, ja näin olen viisaampi kuin kaikki maailman viisaat ja prohvessorit ja maisterit yhteensä"

liha kerskaa että lotina kuuluu!

missä on ylpeämpää väkeä, kuin esikoisten keskuudessa - tämän kristillisyyden aatelissuku pikkuserkkuineen?

Kirjoittanut: norppa

Jokaisella asialla on mnelkein asialliset juurensa. Jos Mikko olet tutustunut lestadiolaisuuden leviämiseen aikojen alussa, niin tiedät myös sen vastarinnan, jota papisto harjoitti monilla paikkakunnilla.

Lestadiolaiset ovat anteeksiantavia ja pitkävihaisia. Kukaan myöhempien aikojen pyhistä papeista ei ole kyennyt murtamaan sitä käsitystä, ettei pappilan poikain kanssa kannata västätä.



Kirjoittanut: MikkoL
vaan eivät vain tämän kristillisyyden kärkimiehet.

maailman ihmisille on muodostunut kuva, että kristityt ovat tietoa ja oppimista vastaan ja taantumuksellisia, omituisista vanhoista opeista ja käsityksistä kiinni pitäviä.

tämä kuva on syntynyt kokemuksesta, sillä nimenomaan kristityt ovat olleet valtansa aikoina taistelemassa totuutta vastaan.

Galileo Galileista Charles Darwiniin ja Karl Marxiin

taitaa sinunkin mielessäsi vilahtaa jokin tähän liittyvä teema

no eikö tämän maailman viisaus sitten olekaan sama asia kuin se totuus todellisuduesta, jota tiede etsii?




Korinttilaiskirjeessä Paavali puhuu aikansa viisaimmille - Kreikan kansalaisille.

yhä tänään ihmettelemme heidän viisauttaan.

ja pöhköltä näytti näiden viisaiden silmissä saarna rististä.

aivan pöhköltä

niinkuin se näyttää tänään tämän maailman viisaiden silmissä, jotka ateismin tai vapaa-ajattelun tai jonkun muun lipun alla käyvät järjellään pohtimaan Raamatun ilmoitusta.

Jumalan salaisuudet ilmoitetaan.

niitä ei järjellä keksitä eikä löydetä eikä ymmärretä.

siinä on herra professori ja herra esikoinen maajussi saunan lauteilla aivan samassa pisteessä.

Jumalan viisautta voi maajussilla olla enemmän kuin herralla professorilla, joka tietää paljon mutta ymmärtää vähän.



mutta koska tuo essu maajussi on Jumalan opettama, hän ei röyhtäile eikä ylpeile eikä halveksi herran professorin tietoja.

rukoilee hiljaa sydämessään, että Jumala opettaisi myös tälle viisaalle saunakaverille salaisuuksiaan.

ehkä saa jonkun sanan murastua siinä kiukaan kihistessä, jotka jäävät herran professorin mieleen ja sydämeen ja jonain päivänä avaavat tien Jumalan itse antamille jatko-opinnoille.



mainion esimerkin siitä tämän maailman viisaudesta, josta apostoli puhuu, saamme hieman myöhemmältä ajalta.

300-luvun alussa oli Jeesus valloittanut äiti Helenan ja auringon kautta Konstantinuksen sydämen ja voittanut Rooman keisarin.

Milvan sillalla kenraali näki palvomassaan auringossa Kristuksen merkin ja kuuli äänen "tässä merkissä voitat" - ja voitti kilpailevan keisariehdokkaan, pakanajumaliin turvaavan Liciniuksen ylivoimaisen armeijan.

mutta hiukka myöhemmin tuli vastaisku.

Julianus Luopio oli saanut kototaan sellaisen kristillisen kasvatuksen, että oli oppinut inhoamaan koko uskontoa.

Hän palautti Konstantinuksenkin aikanaan palvoman auringon jumalan Roomaan ja yritti ajaa kristillisen uskon maantasalle, haukkuen ja pilkaten heidän älyttömyyksiään.


Herra on viisaudessaan niin järjestänyt, että meille on säilynyt Julianus Luopion (332-363 jKr) omia kirjoituksia jälkipolvelle.

yhdessä niistä hän pistää matalaksi koko kristinuskon ja kertoo, mitä kaikkea typerää ja pahaa se saa aikaan.

toinen kirjoitus on oratio Auringolle

siinä tämä lahjakas, atleettinen ja rohkea nuori mies ylistää pakanuuden ajan aurinkojumalan viisautta ja merkitystä.

saamme ihan itse verrata tämän maailman viisautta ja Kristuksen valoa.

nykyajan ihmisen voi olla vaikea uskoa, että Julianuksen tasoinen henkilö voisi tuollaista potaskaa suoltaa.

se on niin älytöntä taikauskoista sekasotkua, ettei siinä ole päätä eikä häntää.

lue itse jos et usko mikon lukeneen ja tietävän mistä puhuu:



virsikirjassamme kuvattu Jumalan opetus rajoittuu koko lailla hengelliseen opetukseen.

ilmoitukseen Jumalasta, Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä.

rukouksiin että Henki opettaisi tuntemaan Jumalan ja Jeesuksen.

sieltä puuttuu koko lailla tyystin tuo globaalinen, valtava

"Joka kansat kasvattaa, hänkö ei rankaisisi, hän, joka ihmisille opettaa tiedon?"
Ps 94:10

taitaa olla tuo laajempi ajatus vain siinä Ruuneperkin virressä Totuuden Henki ... "tietomme siunaa"

mutta totuus on, että Jumala opettaa ihmistä.

Kirjoittanut: norppa

Maa on siis pannukakku ja taivas juustokupu siinä päällä ja maa on maailmankaikkeuden keskus ja Jerusalem pannukakun keskus.

Uskon kautta me ymmärrämme...

Että Jumala antoi ihmiselle aistit joilla tarkkailla ympäristöään ja nämä havainnot riittävät pelastuksen lisätiedoksi.

Kun maapallosta ruvettiin pyöreää sorvaamaan, avattiin pandoranlipas, joka vie rahaa ja romua avaruuteen. rahaa, jolla piti ruokkia nälkäisiä. Köyhille sanotaan: Anteeksi, teidän puurorahanne menevät nasalle ja esalle.

Kirjoittanut: MikkoL
ehkä tässä on selitys tähän syvälliseen kuiluun tieteen ja tutkimuksen ja kristillisen uskon välillä.

niin moni ihminen on sen tähden menettänyt uskonsa ja joutunut harhaan.

siis missä?

siinä, että emme ymmärrä että Jumala opettaa ihmistä. Totuus luomakunnasta ei ole tämän maailman viisautta.

Julianus Luopion Auringon ylistys on.


otetaan nyt ihan ajankohtainen esimerkki tästä.

eilen kerrottiin, että Yhdysvalloissa on onnistuttu tekemään keinotekoinen solu.

no - silleen keinotekoinen, että ihminen on ohjelmoinut solun toimintaa ohjaavan DNA geenin bakteerissa.

mahdolliset seuraamukset tästä huikeasta biologian ja geenitutkimuksen läpimurrosta ovat tuntemattomat.

kukaan ei tällä hetkellä pysty ennakoimaan, mitä tämä uusi solutekniikka merkitsee - parempaa flunssalääkettä vai sotilaan ampullissa olevaa tappavaa orgaanista ainetta. vai molempia.


Prometheus sanoo, että ehei mikkoseni, ei jumalilla ole mitään tämän kanssa tekemisetä

Ihminen se on joka järjellään ja henkensä syvyydellä on onnistunut selvittämään dioksiribonukleiinihapon rakenteen ja nyt sitä soveltaa käytäntöön niinkuin tahtoo!


tässä taitaa olla se ongelman ydin.

Jumala opettaa ihmistä.

kristityt heittävät - tuon Prometheuksen tavoin - tämän oppimisen ulos taivasten valtakunnasta.

ja omalla järjellään pyrkivät ohjaamaan, estämään, torjumaan totuuden.

ei ole Jumala opettanut aborttia tekemään tai atomeita halkomaan - pahan ihmisen pahaa viisautta se on, josta kristityn tulee varoittaa.



Joka kansat kasvattaa, hänkö ei rankaisisi, hän, joka ihmisille opettaa tiedon?
Ps 94:10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti