torstai 1. huhtikuuta 2010

Se kova kuolon hetki


Kiirastorstaina 1. 4. 2010

Suomessa esikoislestadiolaiset kuuluvat evankelis-luterilaiseen kirkkoon.

Vainajan siunauksen toimittaa kirkon pappi käsikirjan mukaan ja vainaja haudataan kirkkomaahan.

Kuolemaan liittyvät asiat käsitellään esikositen parissa kirkon tapojen sekä suomalaisen yhteiskunnan lakien ja asetustenmukaan hautapaikan varauksesta ruumiin siunaukseen ja hautaan laskemiseen asti.

Myös perunkirjoitus, mahdolliset velat ja muu vainajan ajalliseen elämään liittyvä asia hoidetaan lakien mukaan.

Hautaukseen liittyvien monien asioiden hoitamisessa on suurena apuna ammattitaitoinen ja luotettava hautaustoimisto, joka voi auttaa arkun valinnassa, vainajan kuljettamisessa kirkon kalmistoon, kukkalaitteiden ja seppeleiden hankkimisessa, kutsujen lähettämisessä siunaustilaisuuteen ja monessa muussa asiassa.

Perheen lakimies voi puolestaan olla apuna ehkä monimutkaisissakin perintöön liittyvissä asioissa, perunkirjoissa jne.



Esikoiset elävät näin aikamme yhteiskunnassa ja kirkossa ja noudattavat sen tapoja ja asetuksia kuolemantapauksen hoitamisessa.

Herätysliike on kuitenkin jo yli sata vuotta vanha ja monella tavoin oma yhteisönsä, jossa kuolemalla on tietenkin merkittävä roolinsa myös hengellisessä mielessä.

Se kova kuolon hetki on eräänlainen kristillisyyden koetushetki, jossa mittari näyttää pelastusvarmuuden kohdalla suoranaisesta kadotuksen pelosta ja omantunnon tuskista syvään rauhaan ja lepoon.

oletusarvona on, että esikoisiin kuuluvan kuoleman hetki on näissä mittareissa siellä rauhan ja levon puolella.



Lahdessa on nyt taas sama saarnaaja herättänyt surua ja murhetta omaisten ja ystävien parissa heittäen epäilyn varjon erään henkilön ylle, jota "ei ole näkynyt seuroissa".

Saarnaajan tahditon ja Jumalan tuomariksi asettuva käyttäytyminen on tietenkin paheksuttavaa ja aivan Raamatun vastaista.

mutta samalla tämä tapaus osoittaa taas, miten tärkeä on tämä kuoleman hetki ja siihen liittyvät asiat ja miten tärkeä on seurakunnan antama todistus elämän vaelluksesta.

Saarnaajan ymmärretään toimivan tässä eräänlaisena seurakunnan mielipiteen ilmapuntarin lukijana ja ääneen lausujana.


Esikoisten keskuudessa siis arvioidaan vainajan osallistumista yhteisiin kokouksiin ja varmaan jonkun mielessä liikkuu esimerkiksi, onko tämä ihminen nähty pöntöllä käymässä muun seuraväen mukana.

Sillattoman joen yli lähtevä on silloin turvassa, jos tiedetään että saarnaaja on käynyt hänen luonaan vaikkapa sairaalassa.

Jos ei ole käynyt, voi jäädä epäilys, missä sieluntilassa hän on lähtenyt täältä ja tavataanko kerran siellä taivaassa.

saarnaajille nämä kuolevan luona käynnit eivät varmasti ole helppo tehtävä, ja varsin raskaitakin kokemuksia voi siellä olla kaikessa hiljaisuudessa.

kuolema ei ole helppo eikä elämä mielellään meistä irtoa.



saarnaajan käynti siellä kotona sairasvuoteen äärellä tai vaikkapa sairaalan hiljaisessa potilashuoneessa on tärkeä.

esikoisten parissa näet on vahvasti tämä evankeliumin näkemys, että jumalatonkin ja kristillisyyden hylännyt ihminen voi viime hetkellä nöyrtyä ja saada ryövärin armon, synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja päästä näin autuaasti nukkuneiden joukkoon.

nimimerkki maikki kertoi nettiruukussa aikoinaan tapauksia jopa papeista, jotka ovat saaneet tämän ratkaisevan synninpäästön kautta sielulleen rauhan.

ihmisistä, jotka olivat kuoleman lähestyessä levottomia eivätkä mistään muusta apua saaneet kuin esikoisten saarnaajan julistamasta synninpäästöstä.


luterilaisen kirkon seurakuntasalissa järjestetyn kahvituksen, ehkä ruokailun, ja muistotilaisuuden sijasta tai lisäksi voidaan järjestää muistoseurat, joissa Jumalan Sanaa saarnataan.

vainajan muistelussa saatetaan tuoda tällaisia näkökohtia esiin:

"hän vaelsi synnin poispanijana" eli kävi säännöllisesti seurojen yhteydessä pöntöllä

"on näkynyt seuroissa"

"hänen elämänsä oli esimerkillistä vaellusta kristillisyydessä"

"hän on esikuvama meille tänne jääneille"

"hedelmistään puu tunnetaan"


voidaan myös varsin voimakkain värein kertoa siitä, kuinka toivomme että kerran saamme tavata, että mekin pääsemme autuaasti perille kuten hän.



keskimääräisen kirkollisen kristillisyyden ja suoamalaisen hautaustavan päälle tulee esikoisuudessa tämän yli 100 vuotta vanhan herätyksen sukupolvien saatto.

Raamatullinen sukupolvi on 40 vuotta joten esikoisia on ollut kohta jo neljä sukupolvea sitten rovastin aikojen, viides jo nousemassa.

näin on tämä pyhien saatto, isien ja äitien ja heidän vanhempiensa kilvoituksen esimerkki ja heidän kuoleman hetkensä muistot.

katse suuntautuu muistojen ja esikuvien lisäksi myös eteenpäin, kohti ylösnousemusta kuolleista ja Jeesuksen verellä pestyjen kohtaamista iankaikkisessa ilossa.


paastonajan keskiviikon teemana olen koettanut tähän asti alustaa esikoislestadiolaisesta kulttuurista ja hautajaisiin liittyvistä tavoista ja käsityksistä.

perustana on yleinen suomalainen kirkollinen ja yhteiskunnallinen elämä - ja kuoleman kohtaaminen siinä.

sen lisäksi on syvälle käyvä esikoisuuden oman arvomaailman ja uskonnollisen näkemyksen määrittämä "kerrostuma" joka varmasti on henkilökohtaisempi ja tärkeämpi kuin nuo yhteiset menot.

saarnaajilla on tässä raskas mutta myös etuoikeutettu tehtävä liikkua kuolemaa kohtaavien ihmisten ja heidän omaistensa parissa samaan tapaan kuin kirkon papistolla ja muilla sielunhoitajilla.

Lahden tapahtumat kertovat, kuinka syvältä nämä asiat voivat viiltää omaisia, ystäviä ja sukulaisia ja varmaan tässä päädytäänkin nyt kyseisen saarnaajan erottamiseen.



jätän aiheen käsittelyn tähän siinä toivossa, että toiset kirjoittajat korjaisivat ja täydentäisivät tässä esitettyjä näkemyksiä.

nimittäin jos tämä piirtämäni kuva on suurinpiirtein oikea, esikoisten hengellinen tilanne on todella äärimmäisen hälyttävä ja vaarallisesti Lapin vaivaiskoivuihin kupsahtanut.
vastaan ilman seurakunnasta tulevaa sanommaa.


E. Hautaan siunaaminen

21 §

Seurakunnan jäsenen kuolemasta ilmoitetaan sunnuntaina päiväjumalanpalveluksessa siten kuin kirkkokäsikirjassa määrätään.
22 §

Hautaan siunaamisen toimittaa pappi kirkossa tai siunauskappelissa, kappelissa, haudalla taikka vainajan kotona sen mukaan kuin asianomaiset siitä papin kanssa sopivat. (16.5.2002/1202)

Poikkeustapauksessa kirkon jäsenen hautaan siunaamisen voi toimittaa muunkin kristillisen kirkon tai siihen rinnastettavan yhteisön pappi, mikäli se perustuu vainajan selvästi ilmaisemaan tahtoon ja siitä sovitaan seurakunnan kirkkoherran kanssa.

23 §

Kirkkoon kuulumaton henkilö voidaan siunata hautaan, jos omaiset tai muut vainajan hautauksesta huolehtivat henkilöt sitä pyytävät. Siunausta ei kuitenkaan toimiteta, jos vainaja on selvästi ilmaissut tahtovansa toisin tai jos pappi sielunhoidollisessa keskustelussa tai muulla tavoin saamansa käsityksen nojalla katsoo, ettei kirkolliseen hautaan siunaamiseen ole riittäviä perusteita.

Kirkkolaki: hautaan siunaaminen


Päiväjumalanpalvluksessa kerrotaan seurakuntalaisen kuolemasta usein sanoin:

Elämän ja kuoleman Herra on kutsunut tästä ajasta ikuisuuteen seuraavat seurakuntamme jäsenet:

Nimet:
Musiikki:

jumalanpalvelusta toimittava pappi lausuu rukouksen, jossa vainaja jätetään Herran huomaan ja erityisesti muistetaan surevia rakkaita ja omaisia.


Hautajaiset - Tilaa jaetulle surulle

"Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan." (Joh. 14:1-2)

Risti arkun päässäLäheisen ihmisen kuollessa suru varjostaa arjen. Myös oman elämän rajallisuus tulee vastaan. Luopumisen hetkellä voimme jättää oman ja kuolleen läheisenkin elämän suurempiin käsiin. Jeesuksen sanoman kautta meillä on toivo jälleennäkemisestä.

Surun keskellä tärkeää on läheisten tuki. Myös seurakunnan työntekijät ovat käytettävissä niin hautajaisten suunnitteluun ja toteutukseen kuin muunkinlaisen tuen tarpeeseen.

Hautajaiset antavat tilan yhdessä suremiseen ja keskinäiseen lohdutukseen. Yhteisestä ajasta kiitollisena voidaan saattaa läheinen viimeiselle matkalle. Poisnukkunutta läheistä voi hyvästellä tutuin virsin ja raamatunkohdin. Yhteisessä rukouksessa pyydetään voimaa kaipaukseen ja suruun.






Kuolema on lopullinen, kylmä ja karu ja usein ihmiselle hyvin tuskallinen.

Emme halua kuolla vaan elää.

Jotkut eivät halua elää vaan kuolla.

Raamattu huipentuu pääsiäisaikaan.

Pääsiäinen on Jumalan taistelua Kuoleman kanssa.



Ortodoksien pääsiäisen on täällä Pyhällä maalla tänä vuonna yhtä aikaa läntisten kirkkojen kanssa.

Juutalainen pääsiäinen on tänä kalenterivuonna samaten nyt täydenkuun aikaan.

Ortodoksit laulavat - ja koko kristitty maailma heidän kanssaan -

"Kristus nousi kuolleista
Kuolemalla kuoleman voitti
ja haudoissa oleville elämän antoi"


Khristos anesti
Alithos anesti!


Kristus on Oolestoosunt!
Toayestee on Oolestoosunt!

Kristus on surnuist ülestõusnud!
Toesti ülestõusnud!



Mutta mihin kääntyvät esikoislestadiolaisten ajatukset, kun saarnaaja ilmoittaa kuolemantapauksesta?

Mihin kääntyvät esikoisen ajatukset sairasvuoteella, kun vahvistuu tuo kylmä tietoisuus, että kohta kuolen, nukun enkä herää enään?


koska esikoislestadiolainen herätysliike on kirkon sisällä (toistaiseksi), ehtoollisen sakramentti hoidetaan kirkon toimesta.

Sairaalassa käy pappi säännöllisesti ja suuremmissa voi olla oma sairaalasielunhoitaja, joka keskittyy siellä olevien ihmisten rinnalla kulkemiseen ja hengellisistä asioista puhumiseen.


Perus-essu tuhahtaa näille palveluille, kuolleen uskon menoja.

Ajatukset kääntyvät tähän pelastusjärjestelmään, jonka esikoisten vanhimmat ja saarnaajat ovat kehittäneet ja ottaneet itselleen taivasten valtakunnan avaimet.

Täysi turva pannaan tähän kristillisyyteen.

"Oi jospa saisin nukkua kuolemaan turvallisin mielin, synnit sillä hetkellä anteeksi todistettuina saarnaajalta, jolla on asuvainen Pyhä Henki"



Sanokaa minulle, että näin ei ole.

Sillä jos näin on, tässä tulee tuomiolle koko esikoislestadiolainen herätysliike nykyisessä tilassaan.

suoritususkontoa

oman sielunrauhan todistusta etsivä, omaa uskoa puntaroiva ja ihmisiltä apua etsivä

kuolemankin hetkellä sokea Kristukselle, vaikka kumileimasinta Hänen nimessään heilutetaan.



kuvittelen mielessäni Kristuksen omaa esikoislestadiolaista saarnaajaa, joka on totisesti syntynyt uudelleen ja saanut kasteen vedestä ja Hengestä.

hän astuu sairaalan huoneeseen, jossa omaisia on kutsuttu koolle sairaan tilan käännyttyä huonompaan päin.

hiljaisesti hän tervehtii huoneessa olevaa äänetöntä joukkoa, vain monitori raksuttaa ja ulkoa kuuluu vaimeasti kadun ääniä, elämän hyörinää.

tämä mies ei tullut omissa nimissään eikä Lapin luottamusta korostamaan.

"onko pappi käynyt jakamassa Bertalle ehtoollisen?" hän kysyy

omaiset nyökkäävät hiljaa, asia on hoidettu, tämä ihminen on taas saanut nauttia Jeesuksen Krsituksen ruumiin ja veren syntien anteeksisaamiseksi.



Minusta kuitenkin kuoleman todellisuuden edessä ei hitunen kunnioitusta olisi pahasta.

Eiköhän Jumala ole kyllin voimakas pelastamaan myös huonoja uskovia, joilla ei ole varmuutta auttaako kaste, josta en muista mitään.



Bertta kääntää väsyneen katseensa ja tunnistaa saarnaajan.

Mies pyytää kaikkia poistumaan huoneesta ja istuu sairaan vuoteen äärelle, pitää häntä uupuneesta kädestä.

Ei kuulu meille, mitä siinä keskustellaan hiljaa.

Vaan tiedämme, kuka siinä on päähenkilö.

Ei kaikkien syntien perusteellinen tunnustaminen, eihän Bertta juuri jaksa enää edes ajatella eikä muista, mitä kaikkea pahaa on taas ennättänyt ajatella ja tehdä.

Vaan siinä ihmetellään Jeesuksen kallista veristä uhria ja sovintokuolemaa Golgatan ristillä, ylösnousemuksen aamun kirkkautta, kun Herra Jeesus on itse tuleva Bertan herättämään lupauksensa mukaan.

Keskustelu on Jeesus keskeistä ja siinä myös saarnaaja saa todistaa kerran vielä Bertalle kaikki synnit anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja veressä.

ilman mitään vaatimuksia.



porukat saapuvat takaisin huoneeseen ja saarnaajakin tahtoo vielä heidän kanssaan lukea Jumalan Sanaa ja ehkä siinä virren värssykin veisataan - yksiäänisesti.

Hän lähtee huoneesta, mutta sinne jää leijumaan Kristuksen tuntemisen hyvä tuoksu.

ei ollut lahkolaissaarnaaja paikalla ihmisoppejaan hokemassa ja Lapin luottamusta jyskyttämässä.

oli nöyrä Herran Jeesuksen palvelija, jonka elämäntehtävä on Jeesusta Kristusta kehua.

Virsi 70
Kun katson ristin ihmettä,
niin pääni painuu häpeillen.
Jo murtuu mieli ylpeä
ja suuruus, valta ihmisen.

En tahdo muusta kerskata
kuin kuolemasta Kristuksen.
Muu rikkaus sen rinnalla
vain rihkaman on arvoinen.

Oi ihmeellinen armahdus!
Kun katson Herran haavoja,
niin tuska sekä rakkaus
nyt vuotaa niistä virtana.

Näin ruumis peittyy purppuraan
hetkellä suuren sovinnon.
En enää turvaa maailmaan,
se minulle nyt kuollut on.

Nyt kuinka siitä kiittäisin,
kun, Jeesus, annoit itsesi.
Rakkaus, täytä minutkin,
kaikkeni annan käyttöösi.

Isaac Watts 1707.
Suom. Pelastusarmeijan Sotalauluja 1890,
Niilo Rauhala 1979.
Virsikirjaan 1986.


Ja henen Opetuslapsens ulosmenit/ ia tulit Caupungin/ Ja leusit ninquin hen oli sanonut heille. Ja walmistit Päsieis Lamban.

Nin quin ioo Echto oli/ tuli hen Cahdhentoistakymenen cansa.

Ja quin he istuit peudhen tyken ia söit/ sanoi JESUS/ Totisesta mine sanon teille/ Yxi teiste ioca söpi minun cansani/ ombi minun petteue.

Ja he tulit murehisans/ ia rupeisit henelle itzecuki sanoman/ Ollengo mine? Ja toinen/ Ollengo mine?

Nin hen wastasi ia sanoi heille/ Yxi Cahdestatoistakymenest ioca minun cansani Fatijn rupeile.

Inhimisen Poica tosin mene ninquin heneste on kirioitettu/ Mutta we sen Inhimisen ionga cautta Inhimisen Poica peteteen/ Se olis sen Inhimisen paranbi/ ios ei hen olisi syndynyt.

Ja heiden atrioidhesans otti JESUS Leiuen/ kijtti ia murssi/ ia annoi heille/ ia sanoi/ Ottacat/ söket/ Teme on minu' Rumin.

Ja otti Calkin kijtti/ ia annoi heille. Ja he iooit caiki heneste.

Ja hen sanoi heille/ Teme on minun weren/ sen vden Testamentin/ ioca monen edhest vloswodhatetan.

Totisesta mine sanon teille/ Em mine sillen ioo Winapuun hedhelmest sihen peiuen asti/ coska mine sen wden ioon JUMALAN Waldakunnas.

Ja quin he Kijtoswirdhen olit sanonuet/ vlosmenit he Ölio mäen päle.

Markus 14:16-26 KR 1548


Niin he sanoivat hänelle: mitä meidän pitää tekemän, että me taitaisimme Jumalan töitä tehdä?

Jesus vastasi ja sanoi heille: se on Jumalan työ, että te uskotte sen päälle, jonka hän lähetti.

Niin he sanoivat hänelle: mitä ihmettä siis sinä teet, että me näkisimme ja uskoisimme sinun päälles? Mitä työtä sinä teet?

Meidän isämme söivät mannaa korvessa, niinkuin kirjoitettu on: hän antoi heille leipää taivaasta syödäksensä.

Niin Jesus sanoi heille: totisesti, totisesti sanon minä teille: ei Moses sitä leipää antanut teille taivaasta; mutta minun Isäni antaa totisen leivän taivaasta.

Sillä Jumalan leipä on se, joka taivaasta tulee alas ja antaa maailmalle elämän.

Niin he sanoivat hänelle: Herra, anna meille aina sitä leipää.

Jesus sanoi heille: minä olen elämän leipä: joka tulee minun tyköni, ei hän suinkaan isoo, ja joka uskoo minun päälleni, ei hän koskaan janoo.

Joh 6:28-35 Biblia 1776


Sillä minä tulin taivaasta alas, en tekemään minun tahtoani, vaan sen tahtoa, joka minun lähetti.

Mutta se on Isän tahto, joka minun lähetti, ettei minun pidä yhtäkään niistä kaikista kadottaman, jotka hän minulle antoi, mutta olen ne herättävä viimeisenä päivänä.

Tämä on sen tahto, joka minun lähetti, että jokainen joka näkee Pojan ja uskoo hänen päällensä, hänellä pitää ijankaikkinen elämä oleman, ja minä herätän hänen viimeisenä päivänä.

Joh 6:38-40 Biblia 1776


kun koittaa se kova kuoleman hetki

väistyköön ihminen

Ihmisen Poika on läsnä

uskollinen, kärsivällinen täynnä rakkautta kuolevaa ihmistä kohtaan, jonka aika on tullut lähteä


et sinä uskova saarnaaja ole hänen edestään kuollut

et sinä uskova pappi ole hänen edestään kuollut

et sinä uskova omainen ole hänen edestään kuollut

Jeesus on kärsinyt tuskallisen kuoleman ristin puulla hänen sielunsa lunnaiksi

väistyköön ihminen

Herra Jeesus on läsnä!


Virsi 63
Oi rakkain Jeesukseni,
piinattu, verinen,
jo särkyy sydämeni,
kun tuskaas muistelen.
Sua taivaan kunnialla
ylhäällä palveltiin,
nyt orjantappuralla
pää pyhä kruunattiin.

Ah kuinka, Herra taivaan,
säikähtyy sieluni,
kun kärsimääsi vaivaan
on syynä syntini.
Kuoleman, synnin orja
vain vihan ansaitsin.
Ristisi tähden kurja
sain armon kuitenkin.

Vie minut, Paimen hyvä,
taas omaan laumaasi.
Suo, armolähde syvä,
kuin ennen lahjasi.
Suloista taivaan mannaa
soi Henkes sanastas.
Vieläkin voimaa anna,
oi Herra laupias.

Nyt kiitos haavoistasi,
syntisten ystävä!
On ristinkuolemasi
minulle elämä.
Suo voimaa loppuun asti
sinua seuraamaan,
sinussa luottavasti
myös kerran kuolemaan.

Kun joutuu viime retki,
oi Jeesus, vahvista.
Tuo kova lähdön hetki
armollas huojenna.
Ja sieluni kun aivan
jo nääntyy tuskassa,
kirvoita alta vaivan
vaivasi voimalla.

Suo ristinuhrin loistaa
lohtuna pelkooni.
Se ahdistuksen poistaa,
tuo rauhan sieluuni.
Vain katson kasvojasi,
jään, Jeesus, turviisi.
Näin sinun kuolemasi
on minun voittoni.

Paul Gerhardt Arnulf Louvainilaisen tekstin (1200-l.) pohjalta 1656.
Suom. Julius Krohn 1880.
Virsikirjaan 1886.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti