perjantai 9. huhtikuuta 2010

Luther kaste ja hurmahenget (Tranvik)

Tranvik jatkaa:

Luterilaisen uskonpuhdistuksen myötä nousi muuta liikehdintää, jota Luther kutsui "hurmahengiksi". Siinä oli moninainen joukko opettajia Thomas Mu¨ntzeristä Ulrich Zwingliin.

Nämä ryhmät kävivät Rooman lailla arvostelemaan Lutherin opetusta vanhurskauttamisesta ja sakramenteista.

Monissa Lutherin kirjoituksissa kasteesta näemme, että hänellä ovat nämä hurmahenget mielessään.

Hänen katekismuksissaan, kirjeissään ja saarnoissaan korostuvat erityisesti nämä kolme asiaa:
1. pelastava kaste (salvific)
2. aineellisen merkin välttämättömyys
3. lapsikasteen voimakas puolustaminen



Monista keskinäisistä eroistaan huolimatta kaikki hurmahenget kielsivät, että sakramentit välittävät suoraan armon.

Kasteen he näkivät henkilökohtaisen kääntymisen ja uskon kokemuksen jälkeen tulevana ja rajoittivat sen käytön aikuisiin tai uskoviin.

Luther selittää sen sijaan hyvin selkeästi, että Pyhä Kolminaisuus on itse todellisesti läsnä sakramentissa ja toimii tässä ajassa - historiassa - sakramentin antamisen kautta pelastaen kastettavan.

Pelastus ei tapahdu henkilökohtaisen hurmion kokemuksena, se tapahtuu, kun kastettu pestään vedellä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.



Luther tekee tämän selväksi molemmissa katekismuksissaan.

Vähä katekismus sanoo

Mitä kaste antaa ja hyödyttää?
Vastaus:

Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.

Mitkä ovat nämä Jumalan sanat ja lupaukset? Vastaus:
Ne jotka Herramme Jeesus Kristus lausuu Markuksen viimeisessä luvussa: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."



Iso Kateksimus sanoo että kaste on pelastuksen locus": "yksinkertaisemmin sanoen, kasteen voima, vaikutus, hyödytys ja hedelmä on pelastaa"

Lutherin sakramentti teologialle on täysin vierasta asettaa kaste riippuvaiseksi ihmisen aloitteesta tai kokemuksesta.

Hän näkee kasteen tapahtuvan itse Pyhän Hengen aloitteesta.

Perinteinen (luterilainen) ilmaus, että kaste on armoväline, ei ole onnistunut, koska se antaa käsittää että siinä olisi läsnä jotain muuta kuin Jumala itse.


Saarnassa Jeesuksen kasteesta painopiste on selvästi tässä jumalallisessa läsnäolossa:

"Tässä kaikki elää, Poika ja myös Isä ja Pyhä Henki ovat läsnä omassa persoonassaan todellisesti ja ruumiillisesti... Siksi Kristus on kuvattava Poikana, joka on vuodattanut verensä minun edestäni, joka on kuollut ja herätetty kuolleista. Siksi Hän on kasteessa omassa veressään, kuolemassa ja elämässä..."


Hurmahenget koettivat tehdä kasteesta toisarvoisen pitäen sitä ihmisten seremoniana, joka vahvistaa aikaisemman kokemuksen kääntymisestä tai päätöksestä uskoa.

Luther sen sijaan korostaa että sakramentti on Jumalan työ ja ymmärtää kasteen sinä paikkana jossa Pyhä Kolminaisuus on todellisesti läsnä ja tuo kastettavan valtakuntaansa.



Toiseksi - myöhemmissä kirjoituksissaan kasteesta - Luther painottaa ajallisen merkin merkitystä.

Uskonpuhdistuksen reunoilla oli vain pieni joukko sellaisia, jotka kielsivät kasteen merkityksen kokonaan (Caspar Schwenkfeld heistä ehkä huomattavin) hurmahenkisyydessä on sisällä ajatus "Hengen on toimittava" ja se vähentää aineellisen merkitystä.

Merkki siirretään "ulkonaisten asioiden" joukkoon selvästi alempiarvoiseksi kuin uskon "hengellinen todellisuus".

Luther ei voinut hyväksyä tätä asetelmaa. Hän kieltäytyi mitätöimästä ulkonaisen merkin tärkeyttä kahdesta syystä. Ensinnäkin, kaste on Jumalan määräys ja toiseksi, uskon luonne on sellainen, että se tarvitsee ulkonaisen kohteen.


Vedoten kastekäskyyn Mattteus 28:19 ja Markus 16:16 Luther torjuu väitteen siitä, että kaste on "vain ulkonainen asia" ja sanoo, että Jumala käskee kastamaan:

"kaste ei ole ihmisten leikkejä vaan Jumalan itsensä asettama... Emme saa suhtautua siihen välinpitämättömästi kuin olisimme vain pukeutumassa uuteen punaiseen takkiin"

Kun Jumala käskee jotain meille ei kuulu sitä kysellä. Ei ole merkitystä sillä, mitä järkemme ajattelee, koska kun Jumala on itse asettanut kasteen se ei voi olla hyödytön.

Näin mikä on ulkopuolisen silmissä "pelkkää vettä" muuttuu "jumalalliseksi, taivaalliseksi, pyhäksi ja siunatuksi" kun Jumalan Sana ja käsky siihen liitetään.


Luther painottaa ulkonaisen merkin tärkeyttä koska usko on niin heikko. Hän vertaa uskoa että se on "kuin pala voita auringossa".

Vaikka Luther aina painottaa, että luottamus lupaukseen tekee kasteesta toimivan, hän on varovainen puhuessaan uskosta

"Meidän tulee kyllä uskoa, mutta silti meidän ei pitäisi emmekä saisi tietää varmuudella".

Sen tähden ihminen ei voi perustaa kastetta uskoonsa. Kuka voi olla varma, että todella uskoo?

Lutheria vaivasi hurmahenkien tapa korostaa subjektiivisuutta yhtä lailla kuin myöhäisen Keskiajan kirkon tapa korostaa rippiä ja luostarilaitosta, koska niissä kysymys pelastuksesta lasketaan heikon ja epäuskoisen ihmisen käsiin.

Hän tulee luoksemme ulkoisten keinojen avulla - vesi, leipä ja viini. Hän sitoutuu käyttämään näitä kosketettavina merkkeinä, sillä "uskolla täytyy kestääkseen olla jotain johon uskoa, jotain johon se voi tarttua ja jossa ripppua".



Lutherin näkökulmasta kiistat hurmahenkien kanssa eivät ole vain aineellisista asioista ja voivatko ne vai eivätkö ne voi olla jumalallisia välineitä. Hänelle kiistoissa on kyseessä koko evankeliumi.

Missä ikinä Jumalan lupauksia pimennetään tai niistä ei piitata, omat teot tulevat väistämättä täyttämään syntynyttä aukkoa.



-- välikysymys lukijalle, onko mahdollista, että esikoisuudessa neuvojen ja ohjeiden ja parannuksen tekemisen täyte on tullut sen tähden, että Jumalan lupauksia pimennetään näkyvistä ja niistä ei piitata.

siis ei vain torjuta Jeesuksen lähetyskäsky vaan myös Jumalan lupaukset siitä, mitä kasteessa ja ehtoollisessa tapahtuu.

tähän hengelliseen tyhjiöön tulevat sitten väistämättä lain teot, omanvanhurskauden pönkittäminen, Jeesuksen nimessä ja veressä.



Roomaa vastustaessaan Luther näki ritualismia joka on eronnut Jumalan Sanasta ja jossa ei sen tähden ole lainkaan uskoa.

Hurmahenkien kanssa taistelussa Luther epäilee että uskosta itsestään tehdään epäjumala.

Uskosta, joka on niin riippuvainen ihmisen horjuvista mielialoista ja tunteista. Usko ei yksinkertaisesti pysty kantamaan tätä taakkaa, pysyäkseen pelastavana.

Samalla tavoin kuin Rooman kanssa, Luther epäilee että hurmahenget peittävät elämää antavan lupauksen. Jumalan on siirryttävä ulkonaisesta sisäiseen.

Tämän kääntäminen (usko siirtyy sisäisestä ulkonaiseen) tekee uskosta teon ja tekee armonjärjestyksen (ordo salutis) joka rakentuu lakiin.

Luther paljasti lakihenkisyyden ja hurmahenkisyyden sisäisen yhteyden.

Kirjoittanut: Patu

Kiitos MikkoL myös tästä suomennoksesta. Siinä hienosti analysoidaan hurmahenkisyyden ja lakihenkisyyden liittoa.

kysyit: "välikysymys lukijalle, onko mahdollista, että esikoisuudessa neuvojen ja ohjeiden ja parannuksen tekemisen täyte on tullut sen tähden, että Jumalan lupauksia pimennetään näkyvistä ja niistä ei piitata.

siis ei vain torjuta Jeesuksen lähetyskäsky vaan myös Jumalan lupaukset siitä, mitä kasteessa ja ehtoollisessa tapahtuu.

tähän hengelliseen tyhjiöön tulevat sitten väistämättä lain teot, omanvanhurskauden pönkittäminen, Jeesuksen nimessä ja veressä."

Mielestäni näin on, kun armovälineiden merkitystä ja niihin liittyiä lupaúksia ei korosteta ja myös rukouksen merkityksen opettaminen ja sen harjoittaminen on vähäistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti