tiistai 20. huhtikuuta 2010

Jesus (8)

Kahdeksanneksi,

me kysymme, kuinka saattaa paljas usko tehdä hurskaaksi ja ilman töitä antaa niin ylenpalttisen rikkauden, kun kuitenkin pyhässä raamatussa meille säädetään niin monta lakia, käskyä, työtä, säätyä ja tapaa?


Tässä on tarkoin huomattava, onpa toden tiestä muistossa pidettävä, että usko yksin ilman töitä tekee hurskaaksi, vapaaksi ja autuaaksi.

Tästä saamme eteenpäin kuulla enemmän.

Ja meidän tulee tietää, että koko p. raamattu jaetaan kahteen sanaan.

Ne ovat käskyt eli Jumalan laki ja lupaus.

Käskyt opettavat ja määräävät meille monellaisia töitä; mutta siten ei ole niitä vielä tehty.

Ne tosin osoittavat, mutta eivät ensinkään auta; ne opettavat, mitä tehtävä on, mutta eivät anna siihen voimaa.


Ne ovat sentähden vaan säädetyt, että ihminen näkisi niissä oman voimattomuutensa hyvään ja oppisi epäilemään itsestänsä.


Siitä syystä ne myös vanhaksi testamentiksi kutsutaan, ja ne kuuluvat kaikki vanhaan testamenttiin.

Niinkuin tämä käsky: "älä himoitse pahaa," osoittaa että me kaikki olemme syntisiä ja ettei yksikään ihminen saata olla ilman pahaa halua, tehköön vaikka mitä, josta hän oppii epäilemään itsestänsä ja etsimään muualta apua, ollaksensa ilman pahaa halua ja siis täyttääksensä toisen avulla käskyt, jota hän itsestänsä ei voi aikaan saada;

samaten ovat kaikki muutkin käskyt meidän mahdottomia täyttää.



tässä on eräs nettiruukun keskustelujen ydinkohta

Luther kirjoittaa Kristityn Wapaus kirjassa varsin augustinolaisen ja synkän ajatuksen meistä ihmisistä, jota Pelagios ei missään tapauksessa olisi allekirjoittanut.


"samaten ovat kaikki muutkin käskyt meidän mahdottomia täyttää."


Luther puhuu haureellisuudesta ja siveydestä.

toki me pelkän Vanhan testamentin lain perusteella ja oman aikamme lain perusteella voimme sanoa vastaan.

Kymmenen käskyä sanoo "älä tapa" eli hepreassa "älä murhaa"

en ole tappanut eli murhannut toista ihmistä enkä aio sitä tehdä.

mutta Jeesus veti tuonkin pikkusen tiukemmalle, ja katsoi, mitä ihmisen sydämessä murhan takana on.

tuo Ulvilan tapaus on niin omituinen.

mikä siinä on taustalla... ja mitä siellä oikeasti tapahtui.

mutta Jeesuksen antamassa kirkkaassa valossa näemme, että emme tuotakaan "älä tapa" käskyä pysty täyttämään.



Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: 'Älä tapa.' Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion.

Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion.

Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion,

ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.

Tarjoa vastapuolellesi sovintoa jo silloin, kun vielä olet hänen kanssaan matkalla oikeuteen. Muuten hän saattaa luovuttaa sinut tuomarille ja tuomari vartijalle, ja niin sinut teljetään vankilaan.


Usko minua: sieltä sinä et pääse, ennen kuin olet maksanut kaiken viimeistä kolikkoa myöten.

Matt 5:21-26 KR 1992



kristillisyydessä annetaan seuraväelle ajatus, että tämä Jumalan tahto voidaan kyllä täyttää ja välttää julkisyntejä ja kadottavia koreiluja.

kun vaan tahtoa riittää ja neuvoja noudatetaan niin hyvä tulee.

joku toinen kristitty voi keskittyä kertomaan siitä positiivisesta, hyvästä, jota Kristus antaa ja tämä synkkä puhe synnistä tuntuu vieraalta.

molemmilla on samanlainen näkövika.

liian leuto, laimean, pinnallinen, kaljanhajuinen käsitys siitä, mitä lain rikkominen on.

ja mikä on ihminen.

erityisesti hurskas ja jumalinen ihminen, Jumalan tappaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti