tiistai 2. helmikuuta 2010

Evankelinen saarna - Room 3:19-31

Mutta sen me tiedämme, että kaikki, mitä laki sanoo, sen hän sanoo niille, jotka lain alla ovat: että jokainen suu pitää tukittaman ja kaiken maailman pitää Jumalan edessä vikapää oleman,

Sentähden ettei yksikään liha taida lain töiden kautta hänen edessänsä vanhurskautetuksi tulla; sillä lain kautta synnin tunto tulee.

Mutta nyt on se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilman lakia julistettu, lain ja prophetain kautta todistettu;

Se Jumalan vanhurskaus, (sanon minä), joka tulee Jesuksen Kristuksen uskon kautta, kaikkein tykö ja kaikkein päälle, jotka uskovat: sillä ei ole yhtään eroitusta.

Sillä kaikki ovat he syntiä tehneet ja ei heillä ole mitään kerskattavaa Jumalan edessä.

He tulevat ilman ansiotansa vanhurskaaksi, hänen armostansa, sen lunastuksen kautta, joka on Jesuksessa Kristuksessa,

Jonka Jumala on armonistuimeksi asettanut, uskon kautta hänen veressänsä, osoittaaksensa sitä vanhurskautta, joka hänen edessänsä kelpaa, edelläkäyväisten syntein anteeksi antamisen kautta,

Joita Jumala kärsinyt on, osoittaaksensa vanhurskauttansa tällä ajalla: että hän itse vanhurskas olis ja sen vanhurskaaksi tekis, joka Jesuksen uskosta on.

Kussa siis on kerskaus? Se on suljettu ulos. Minkä lain kautta? Töidenkö lain kautta? Ei, vaan uskon lain kautta.

Niin me siis sen siksi pidämme, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta, ilman lain töitä.

Eli onko Jumala ainoastaan Juudalaisten Jumala? eikö hän ole myös pakanain Jumala? Tosin pakanainkin Jumala,

Että yksi on Jumala, joka ympärileikkauksen tekee vanhurskaaksi uskosta, ja esinahan uskon kautta.

Teemmekö me lain tyhjäksi uskon kautta? Pois se; vaan me vahvistamme lain.

Room 3:19-31 Biblia 1776




Niin monta kertaa vuosisatojen aikana on kristikunnassa jouduttu turvautumaan roomalaiskirjeen opetuksiin!

Varsinkin juuri niinä aikoina kun vanhurskauttamisoppi on peittynyt hämärään.

Tekstissä olevat sanat tulivat Martti Lutherin avuksi, kun hän luostarin kammiossa tutki roomalaiskirjettä. Hän on nimittänyt sitä yhdeksi Uuden Testamentin pääkappaleeksi.

Saamme asettua tämän tekstin äärellä apostoli Paavalin opetuslapsiksi.


Minä toivon nyt, että monta esirukoiliaa löytyisi Raamatun tutkimisemme tueksi.

Ei minun itseni takia, eikä minkään muun takia, kuin siksi, että Jumalan totuus tulisi esille.

Juuri se totuus, joka tekee ihmisen vapaaksi.


Totuus, jonka tuntiessaan ja kuullessaan jokainen Jumalan lapsi voi iloita ja riemuita vaikka tuntee itsensä syntiseksi ja viheliäiseksi.

Mutta ilon ja riemun aiheena onkin se, että Jeesus Kristus kerran kuoli minunkin syntejeni tähden.

Että Hän lunasti minut lapseksi Jumalalle.

Että se suurin asia ,jota voi ihmisellä tässä maailmassa olla, että se voisi tälläkin hetkellä kirkastua meille.

Niinkuin se on alussa kirkastunut. Silloin ensimmäisinä kevätpäivinä.

Jolloin Kristusen rakkaus täytti sydämmeni.

Jolloin syntien anteeksi saamisen armo oli niin valtavan suuri asia!


Roomalaiskirjeen kohtamme alussa Paavali ylistää Kristuksen vanhurskautta ja evankeliumia, jota hän julistaa.

Paavali sanoo, ettei häpeä Kristuksen evankeliumia.

Sillä se on ainoa apu, olipa sitten ihminen sitten mistä olikin.

Sitten Paavali alkaa tässä kohdassa tekemään läpileikkausta ihmisestä ja maailmasta.

Me usein ajattelemme, onko maailmassa ollut pahuutta ikinä niin paljon kuin nyt?

Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun lopulta ja toisesta luvusta löydämme sen aikaisen suruttoman maailman.


Siellä näemme ihmiset kaikkine synteineen, mitä ovat tehneet.

Karmea luettelo!

Roomalaiskirjeen kolmannen luvun alusta saamme aivan kuin läpivalaituksen siitä farisealaisesta kristillisyydestä, ja koko Israelin kansan uskottomuudesta, mitä tulee Jumalaan ja Jumalan palvelukseen!

Luvussa löytyvät myöskin sanat "kaikki ovat pois poikenneet ja kaikki ovat kelvottomaksi tulleet"

Ei ole yhtään ihmistä maailmasssa, joka Jumalan vanhurskaan lain rinnalla jäisi puhtaaksi ja pyhäksi.

Parhaimmtkin ihmiset, hurskauttakin harjoittaneet ihmiset, täällä maailmassa parhaassa maineessa ja kunniassa olevat ihmiset, ovat Jumalan edessä vain yksiä syntikasoja.


Tekstimme alkaa varsinaisesti sanoista "sen tähden ettei yksikään liha taida lain töiden kautta vanhurkaaksi tulla, sillä lain kautta synti tulee!"

Edellisessä jakeessa jo sanottiin, että "laki kuuluu niille jotka lain alla ovat"

Laki ei siis kuulu kristityille.

Paavali todistaa tämän saman kirjeen 10. luvussa.

Laki on johdattaja Kristuksen tykö ja Kristus on lain loppu.


Voiko sen selvemmin sanoa?

Laki aivan kuin taluttaa ihmisen Kristuksen luo: "tässä tämä rikkoja on. Tämä rikkoja tarvitsee nyt Sinun apuasi."

Lain tuomiot ja vaatimukset loppuvat tähän.

Tämä lain tehtävä ei näy olleen kristikunnassa, edes alkukristillisyyden aikana selvä asia.

Näemme sen siitä,että Paavali erittäinkin Roomalaiskirjeessä ja Galatalaiskirjeessä siitä niin paljon kirjoittaa.

Puhumattakaan Hebrealaiskirjeen kirjoittajasta.


Laki oli salaisesti astunut uskovien ihmisten sydämmille ja tunnoille.

Oli kristittyjä, jotka olivat selvästi joutuneet lain alaiseen sieluntilaan.

Oli opettajia jotka olivat joutuneet lain alaiseen sieluntilaan ja he opettivat ja uskoivat ja mitä tunsivat, parhaana mahdollisena kristillisyytenä.

Siksi täytyy Paavalin kirjoittaa näin, että "laki kuuluu niille jotka lain alla ovat".

Ei laki siis kuulu enää kristityille.


Paavali puhuu sitten siitä vanhurskaudesta, mikä Jumalan edessä kelpaa.

"Nyt on se vanhurskaus joka Jumalan edessä kelpaa, ilman lakia julistettu, lain ja profeettojen kautta todistettu."

Muistaakseni Martti Luther sanoo näin: "heränneelle ihmiselle älköön enään hiiskuttakoon Jumalan laista"

Eli hänelle tulee saarnata vain Kristuksen evankeliumia, joka on armon ja anteeksiantamuksen evankeliumi.

Niinhän meillekkin on armoa julistettu ilman lain vaatimuksia, kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.


Olisimme aivan takaperin tulleet kristillisyyteen, jos meille olisi sanottu näin:

"Tunnusta ensin kaikki syntisi.

Sovita ensin kaikki pahat tekosi.

Tee rauhaa niiden kanssa, joiden kanssa olet aikaan rauhattomuutta saanut.

Paranna ensin elämäsi ja näytä, minkälainen pitää kristityn olla."


Mutta meille onkin sanottu, "usko juuri sellaisena kuin olet"

Ei ole laista ja sen vaatimuksista puhuttu mitään.

Ei ole meiltä vaadittu synnin tunnustusta.

Koska tiedämme, kyllä Jumala tuntee meidän syntimme muutoinkin.


Nyt on kokonaan eri asia se, jos on ihminen jälkeenpäin halunnut syntejään tunnustaa.

Minä en tahtoisi tämän tekstin rinnalla puhua yhtä aikaa vanhurskauttamis- ja pyhitysopista.

Sillä sellainen on tuo omanvanhurskauden voima, jonka saa monta kertaa tuntea sydämmessään, että silloinkin kuin pitäisi puhua vanhurskauttamisopista, niis se se on aivan kuin vaatimassa, kyllä pitää pyhitysoppi olla siinä mukana.


Meidän elämässämmekin monta kertaa nämä kaksi asiaa menevät sekaisin keskenänsä.

Aivan niinkuin silloin jo ensimmäisellä kerralla on julistettu, "usko kaikki syntisi anteeksi"

Vain Herran Jeesuksen nimi ja sovintoveri, ei mitkään ehdot.

Tämä vanhurskaus kelpaa Jumalan edessä.


Tämä on sitäpaitsi ainoa vanhurskaus, joka kelpaa Jumalan edessä.

Miksi se on ainoa?

Siksi, että Jumala on pyhä ja vanhurskas eikä Jumalalle kelpaa mikään epäpyhä.

Hänelle kelpaa vain täysin pyhä ja puhdas.

Vain Jeesuksessa Kristuksessa on ollut täydellinen pyhyys ja puhtaus!

Siksi meille ihmispoloisille ei jäänyt muuta kuin yksi mahdollisuus: että me saamme uskolla vastaanottaa Kristuksen vanhurskauden.

Kun Hän sanoo, että Hän on tie, Hän tarkoittaa juuri sitä, että vain Hänessä on Jumalalle kelpaava vanhurskaus.

Vain Hän on tie taivaaseen, Jeesus Kristus.


Ihmisjärjellä ajattelisimme hyvinkin helposti - ja se on maailmassa yleisin oppi, monissa suurissa maailman jumalallisuuksissa - että tie taivaaseen on määrätty määrä neuvoja ja opetuksia ja vaatimuksia.

Että ihmisestä itsestään pitäisi löytyä jotain jaloutta ja Jumalalle kelpaavaa.

Että ihmisen täytyisi tehdä tekoja, jotka Jumalalle kelpaavat.

Tätä samaa on myös seitsemän sakramentin oppi.

Mutta Kristuksen oppi on tämä:

sinä saat tulla niin suurena syntisenä ja kelvottomana kuin olet tämän Profeetan ristin juurelle.


Sinulta ei katkea tie, vaikka sinä vielä kristitynäkin joudut tulemaan ristin juurelle, haavoitettuna ja runneltuna.

Vaikka sinä joudut niinkuin verisin polvin konttaamaan elämän tietä.


Lakia ei sinulle sittenkään tuoda, ei alussa eikä matkalla, vaan sinulle julistetaan sitä vanhurskautta, joka Jumalan edessä kelpaa.

Vanhurskautta, joka profeettain kautta todistetaan Jumalan sanassa.

Sillä kaikkien Vanhan Testamentin profeettain sana tähtää yhteen pisteeseen: tulevaan Messiaaseen

Niin on jo Vanhan Testamentin aikana ihmiset uskoneet Häneen, he ovat uskoneet lupauksen Sanaan.


Voimme sanoa vanhatestamentillisesta vanhurskaudestakin, että se oli vain Kristuksen valmistamaa vanhurskautta, sillä kaikkine synteineen ja saastoineen oli heidänkin tultava ristin juurelle.

Vaikka olikin olikin vasta kysymys tulevasta, luvatusta Messiaksesta.

Siksi Vanhan Testamentin profeettojen todistukset todistavat vain tästä Kristuksen vanhurskaudesta Jumalan edessä kelpaavana vanhurskautena.

"Se Jumalan vanhurskaus, sanon minä, joka tulee Jeesuksen Kristuksen uskon kautta kaikien tykö ja kaikien päälle jotka uskovat, sillä ei ole yhtään eroitusta."


Miksi Paavali sanoo "Jeesuksen Kristuksen uskon kautta"?

Ainakin siksi koska vain Jeesuksen usko on ainoa palastava usko.

Mutta on myös toinen asia - Jeesuksen usko kesti kaikki tuskat ja kivut.

Se kesti pilkat ja ahdistukset.

Sen yksinäisempää ihmistä ei tässä maailmassa ole ollut kuin Hän oli.

Kun ei ainoastaan ihmiset, vaan myös Jumalakin oli Hänet hyljännyt.


Siksi Hänen täytyi hetkeksi hyljätä oma rakas Poikansa.

Siksi Hän sanoo itsestään jo aikaisemmin, eräälle miehelle joka sanoin, minä lähden sinua seuraamaan. Hän varmasti näki, että tuo mies odotti jotain menestyksenteologiaa, siksi Hän sanoi, taivaan linnuilla on pesänsä ja ketuilla luolansa, mitta Ihmisen Pojalle ei ole mihinkä Hän päänsä kallistaisi.


Ei maidän tarvitse mennä rotuerotteluun asti - me voimme itsekin nostaa nenämme korkealle kulkiessamme kaupungin kadulla ja nähdessämme jonkun ihmisen elämänsä raunioilla.

Meidän ylpeytemme ja hurskautemme voi ilmetä siinä, että kävelemme hyvin nopeasti ohitse.

Kannamme sydämmessämme ajatusta, juuri samaa ajatusta kuin kantoi fariseus siellä temppelissä, "minä kiitän sinua Jumala etten ole niinkuin tuo"

Mutta meidän tulee muistaa, että emme ole missään erikoisasemassa.

Lunastus on tapahtunut jokaisen ihmisen tähden.


Esikuvamme tässä kristillisyydessä ei ole ihmisten tekemä esikuva.

Vaan se on Jeesus Kristus Jumalan Poika.

Hän oli ihmeellinen evankeliumin viejä, kun Hän ei vienyt sitä hyville ihmisille eikä kuninkaitten hoviin.


Hän aloittaa kaikkein merkittävämmän saarnansa vuorella tyrmäävästi -- vaikka Hänen luonaan ovat kaikki sen ajan parhaat ”kristityt”, nimittäin fariseukset ja kirjanoppineet, joille Hän kyllä sillä hetkellä.

Nuo ensimmäiset sanat olivat tyrmäävät heille?

"Autuaat ovat hengellisesti vaivaiset. Sillä heidän on taivaan valtakunta"

Saamme lukea evankeliumeista monista kohdista, kuinka juuri niiden huonojen luokse Hän meni armon Sanan kanssa.

Jotka sen ajan ihmisten mielestä olivat kaikki mahdollisuutensa menettäneet.


Tälläistä esikuvaa meidän tulee muistaa kristillisyyden esikuvana!

"Sillä kaikki he ovat syntiä tehneet ja ei heillä ole mitään kerskattavaa Jumalan edessä"

kuinka monta meistä tässä on sellaista, jotka voisimme ajatella, että jos Hän nyt tulisi tuohon ovelle, niin juuri minä olisin ensimmäisenä valmis menemään Hänen tykönsä?

Vai olemmeko me sellisia, jotka voimme yhtyä siihen vanhan virsikirjan adventtivirren sanaan, "Sua kuinka vastaan käynen, sä sielun ihastus"?

Vai olisiko meillä ajatus kuten sillä sokealla siellä Jerikon tien varressa? Tuossa huudossa minkä hän huusi, siinä kuvastui hänen sielunsa ahdistus "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua"


Kun itsekukin katsomme taaksepäin, montako mustaa pistettä on elämässämme vielä kistillisyyden ajallakin?

Monenko käskyn edessä meidän täytyy sanoa, olisin kyllä tahtonut rakkaudesta tätäkin seurata?

Ja ennen kaikkea sitä neljättä käskyä, mutta myös muita.

Näin asia on niin kauan, kuin elävä itsetunteminen säilyy.

Ettei olekaan muuta mahdollisuutta kuin kysellä, vieläkö vieläkö sittenkin olen armossa?

Ja sanoa niinkuin virressä "Sua kuinka vastaan käynen"

Hän on kuitenkin sinulla ja minulla sielun ihastus. Sillä vain Hänen kauttaa löytyy armoa Jumalan edessä.


Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeen alkupuolella, suruttoman maailman raaoista synneistä ja lupauksen kansan synneistä.

Tämä Sana avaa taivaan oven kaikille.

He tulevat ilman ansiotansa vanhurskaaksi Hänen armostansa sen lunastuksen kautta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa.


Juuri nämä sanat avasivat Martti Lutherille evankeliumin, juuri näiden sanojen kautta tuo paljon yrittänyt ja kilvoitellut mies huomaa, että tässähän on taivaan ovi auki ilman ansiota vanhurskaaksi.

Sen lunastuksen kautta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa.


Miten tämä sovinnon sanoma meiltäkin monta kertaa tahtoo hukkua?

Miten se omanvanhurskauden ja järjen kautta himmenee?

Tuntuu että emme näe tietä, emme näe ovea?

Ja kuitenkin se on näin lähellä!

Niinkuin Paavali 10:ssä luvussa kirjoittaa, "se on sinun suussasi ja se on sun sydämmessäsi. Se on se Sana armosta, jota me saarnaamme".

Sitä armon Sanaa saarnataan ja saamme sitä niin konkreettisesti tuntea, kun saamme Herran Jeesuksen ruumiin ja veren nauttia pyhässä ehtoollisessa.


Lestadius sanoo eräässä ehtoollissaarnassaan "mistä ruumiista sinä nyt tahdot ottaa lihaa ja verta? Siitäkö kuolleesta joka makaa haudassa? Vaiko siitä ylösnousseesta? Vaiko siitä elävästa Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta?"

Ja hän sanoo, "vain tästä elävästä Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta!"

Ja hän kehoittaa rippivieraita, että sinä olet kyllä syneilläsi raatanut Jeesuksen ruumista, minun ja sinun täytyy nyt nauttia iankkaikiseksi elämäksi autuudeksi sitä.

Ja hän sanoo yksinkertaisesti ja suoraan, me saamme synnit anteeksi Herran ehtoollisessa.

Ja hän lisää: kristityjen tulee saada synnit anteeksi vaelluksen aikana niin monta kertaa, ja he saavat synnit anteeksi Herran ehtoollisessa.

Vain sen lunastuksen kautta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa sinä ja minä olemme taivaan tiellä.

Se on se ainoa ja oikea usko, josta virressäkin sanotaan:

"Tää uskoni on mun,
ja se on vievä kerran
mun taivaan ilohon
ja luokse armon Herran"

Ja eräässä virressä sanotaan:
" Viimeiseksi sinä vain,
seisot multain päällä"


Jeesuksessa Kristuksessa on meillä ainoa mahdollisuus

On tarpeellista, että tämä asia kirkastuu meille uudestaan ja uudestaan.

On tarpeellista, että omanvanhurskauden rääpäleitä riisutaan meiltä pois elävällä Jumalan Sanalla.

Lestadius on nimittänyt omanvanhurskauden rääpäleiksi juuri sellaisia, mitä sielunvihollinen on tarjoamassa, kun se tarjoaa kuin valkeuden enkelinä hyvyyttä ja puhtautta ihmisessä.

"Kun sinä kuitenkin olet näin onnistunut ja vakaa kristitty."

Tuo omavanhurskaus, joka panisi meidät katsomaan vain toinen toistamme, minkälaisia vikoja ja erehdyksiä löytäisimme toisistamme?

Tuo omavanhurskaus, joka panisi meidät vaatimaan aina enemmän ja enemmän.


Psalmin kirjoittaja sanoo, että hän ampuu niin haavoittavat nuolet, että ne haavoittavat syvältä.

Juuri silloin, kun saamme joskus sen armon hetken käydä Getsemanen yrttitarhan veräjästä sisälle.

Käydä ristin luokse Golgatalle ja päästä elävästi tuntemaan sen, että juuri minun tähteni on kaikki tapahtunut.


Golgatan risti on ensimmäisellä kerralla ollut sydämmen särkymisen paikka.

Golgatan risti on jatkuvasti meidän elämässämme oikea sydämmen särkymä paikka.


Kyllä meidän sydämmemme voi särkyä jostakin muustakin.

Tai ainakin kyynelet voi tulla silmistämme, jos meidän luonnollisia tunteitamme liikutetaan kauniilla ja liikuttavilla kertomuksilla.

Ja monilla muilla puheen taidoilla, jotka tehoavat ihmisiin.


Meidän kristillisyyttämme rakennetaan vain Getsemanessa ja Golgatalla.

Meidän ylösnousemuksen toivoamme vahvistetaan vain Golgatan kummulla.

Siksi ei Herra jätä lapsiaan itkemään Getsemaneen ja Golgatalle, vaan Hän antaa tuntea myös ylösnosemisensa ihanaa voimaa.

Vain silloin rakennetaan sille pohjalle, joka pysyy elämän viimeisellä hetkellä.


Ei ole yhtään niin suurta syntistä, joka ei saisi armoa uskoa!

Mutta ei myöskään ole niin suurta syntistä ja epäonnistunutta Jumalan lasta, jonka tarvitsisi tai edes oikeutta vetää itseään näiden sanojen alta pois.

Sinä tulet ilman omaa ansiotasi vanhurskaksi.

Sinä olet ilman omaa ansiotasi vanhurskas.

Sen lunastuksen kautta, joka on Jesuksessa Kristuksessa.

"Jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta Hänen veressään osoittaakseen sitä vanhurskautta, joka Hänen edessään kelpaa edelläkäyvien syntien anteeksi antamisen kautta"


Ilmestyskirjassa, joka on koko Pyhän Ramatun sinetti, kuvataan sen viimeisen luvun alussa Jumalan valtakuntaa maan päällä.

Siinä sanotaan, että armoistuin pitää siinä olemaan!

Ei tarvita auringon ja kyntilän valoa, mutta Herra Jumala valaisee heitä!

Ja tässä Roomalaiskirjeen kohdassa sanotaan, että Jumalan Poika on se armoistuin!

Se on sellainen armoistuin, jolta istuimelta saarnataan vain armoa, laupeutta ja rauhaa.

Helsingissä on vanha kunnantalo, jossa oli kymmeniä vuosia pidetty käräjiä.

Se oli kansalaisodan aikana ollut kummallakin puolella hallussa.

Silloin oli kummalakin puolella jaettu kolemantuomioita, jotka toteutettiin heti läheisessä metsässä.

Vuosikymmenten aikana ovat tuomitut vangit lahteneet sieltä suorittamaan rangaistustaan.

Mutta viisikymmenluvun alussa tuosta talosta tehtiin kirkko.
Paikalle, jossa ennen oli tuomari jakamassa oikeutta tuli alttari, josta jokaisena sunnuntaiaamuna julistettiin synninpäästö.


Miten valtava muutos tuossa ihmisten rakentamassa talossa tapahtui.

Samanlaista tapahtuu ihmiselle, kun hän tulee maailman valtakunnasta Jumalan valtakuntaan.

Hän tulee Armoistuimen eteen.

Ei tämä luonnon valkeus, auringon valo, ei ihmisten tekemä valkeus, kynttilät ja sähkövalo eikä muut, vaan se valkeus jolla Jumala valaisee,

kun Hän on antanut meille Pyhän Henkensä asukkaaksi, kun Hän on antanut kirjoitetun ja saarnatun Sanansa.

Tämä valkeus ei valaise ainoastaan sitä mitä sinulla ja minulla on ulkoapäin.

Vaan se aivankuin kääntää lihallisen sydämmemme katseltavaksi, kuinka paljon pahaa ja saastaa, joka Jumalan käskyjen perusteella on vain syntiä.

Kuinka paljon sellaista löytyy!

Herra Jumala valaisee Sanallaan.


Miksi ihmisen täyttyy täällä niin pahana ja huonona olla?

Miksi emme voi kristittyä niin silitellä, sinähän olen niin pyhä ja hyvä?

Tuo armo on meillä joka päivä käytettävissä, mutta onko meillä armon tarvetta?

Laestadius on jo aikanaan sanonut, että jos synnin tunto loppuu, loppuu myös armon tunto.


Ja on varmaa se, että jos emme yhtään tunne niitä perkeleitä jotka lihassamme ja veressämme on aina viimeiseen hetkeen asti.

Niin kyllä silloin kateyden, ahneuden, ylpeyden, itserakkauden, kovuuden, anteeksi antamattomuuden, haureellisten himojen ja monien muiden mylläkkä saa sydämmessä tehdä työtänsä.


Synnin tunto ajaa meitä kristitynäkin lähemmäksi Kristusta.

Syntisenä me armoa tarvitsemme, emme hyvänä ja onnistuneena.

Hän osoittaa vanhurskauttansa edelläkäyvien syntien anteeksi antamisen kautta.

Yksinkertaisesti hän tässä sanoo, että joita Jumala on kärsinyt, osoittaakseen sitä vanhurskautta, joka Hänen edessään kelpaa.


Eikö olekin järjen vastaista, että Jumala kärsii jonkun ihmisen surutonta eläämää vuosikymmeniä?

Siinä elämässä voi olla paljon ja katkeraa pahaa, siellä voi olla murhaa ja huorruutta ja kaikkia mitä Raamattu synniksi sanoo.

Mutta sitten Hän antaa kaikki kerralla armosta anteeksi.

Eikö ole meillekin niin terveellistä, että tälläisiä tapauksia sattuu?

Että saamme nähdä, kuinka tuo ihminen pääsi vapaaksi kaikista synneistä. Niikuin se nainen siellä synagogassa ,joka nosti heti itsensä suoraksi ja alkoi kiittämään Jumalaa.


Kipuilemme monta kertaa itsemme kanssa, kipuilemme usein melko pienien ja turhien asioiden kanssa.

Omavanhurskaus haluaa ryöstää uskomme jo melko pienilläkin asioilla.

Mutta nyt Jumalan Sanan mukaan, Jumala osoittaa meille, minkälainen Hänen vanhurskautensa on: Hän antaa koko syntilistan kerralla anteeksi.

Eikö tämä ole sitä opetusta?

Tämä on sitä vanhurskautta, joka Hänen edessään kelpaa.

Juuri sitä, että syntinen armahdetaan armosta eikä ansiosta.


Paavali kysyy, missä siis on kerskaus?

Kerskaus on vähän vanhanaikainen sana, meillähän on kaksisataa vuotta vanha Raamatun käännös edessämme, mutta kerskaus tarkoittaa samalla ylpeyttä.

Se merkitsee itserakkautta, itsestään pitämistä.

Ja tietysti parempana pitämistä, kuin muut ihmiset.

Kerskaudessa on mukana myös se, että jos ei ihan kehtaa itse itseään kiitellä, mutta odottaa että sitä tulisi toisilta ihmisiltä.


Paavali kyselee, missä siis nyt on kerskaus?

Missä meillä nyt on ylpeilemisen ja kiitelemisen aihetta?

Hän sanoo, se on suljettu pois.

minkä lain kautta, lailla on aina laki, laki on pakonomainen.

Mikä pakko meillä on hyljätä kerkaus ja itserakkaus pois?

Hän kysyy vielä, töidenkö lain kautta? Eli siksikö, kun tunnemme, että meillä on niin vähän niitä uskosta tulleita töitä?

Ei!

Paavali sanoo, ei siitäkään syystä, vaan uskon lain kautta.


Miten tää on koettavissa?

Ajattele kristitty nyt omalle kohdallesi.

Ajattele minkälainen sinä olet ja minkälainen minä olen?

Onko meillä jotain kerskattavaa Herran edessä?

Taitaa tuntua niin, voi voi kuinka uskoton morsian minä olen ollut Taivaalliselle Yljälle.

Kuinka maailmaantunut ja kuinka turmeltunut, kuinka vähän olen voinut viedä Kristuksen evankeliumia eteenpäin.

Tuskin uskoani olen jaksanut tunnustaa, mkuusta puhumattakaan.

Mikä nyt tulee eteen?

Ei ole muuta mahdollisuutta. On pakko uskoa kaikki synnit armosta anteeksi.


Tämä tulee pakonomaisesti niinkuin laki, ei ole mitään muuta mahdollisuutta!

Vain armossa on se ovi auki.

Ja mitään muuta ei ole.

Meistä on monia, jotka olemme joutuneet kuoleman kanssa vastakkain, sehän on tuolla niinkuin pilvi aina olemassa.

Tiedämme, että se on siellä ja se tulee kerran.

Mutta sairauksissa olemme saattaneet joutua kasvokkain kuoleman kanssa. Se on nyt lähellä, se voi olla vaikka kuinka lähellä. Nyt voi olla pakko lähteä tästä maailmasta.


Mikä on ollut kristitty sinun kokemuksesi tässä tilanteessa?

Vain se, että Jeesus Kristus on lähellä, eikä mitään muuta.

Toteen käy ne sanat jotka Luther sanoo Galatalaiskirjeen selityksessä: "kahden on ihminen kuoleman kanssa".

Kaikki kiittäjät on sivulla.

Ei ole mitää lohdutusta siitä, vaikka sanottaisiin, että sinä olet ollut niin hyvä kristitty ja valvova kristitty. Olet niin paljon tehnyt tässä kristillisyydessä.


Olen jotakin kokenut itse?

Olen ollut niin monen poislähtevän, kuolevan vieressä.

Vain yksi suuria asia on ollut omalle kohdalle ja toisten kohdalle, että syntinen saa armosta uskoa kaikki synnit anteeksi.

Siinä se on tänäkin päivänä.

Siinä se on sillä hetkellä kun sanomme hyvästejä tälle maailmalle.

On pakko uskoa.


Uskomisen voi kuvailla myöskin kuin hypyksi korkealta vuorenlaelta alas ja uskoa, että auttavat kädet ovat vastassa.

Tämä on vain se ainoa usko, joka pelastaa, että Jeesus Kristus, Jumalan Poika on minun tähteni kärsinyt ja kuollut.


niinkuin Lestadius eräässä saarnassaan sanoo, että

ei sinun katumuksesi, oli se syvä tai matala.

ei sinun murheesi

ei sinun vaivasi tee paljoa tässä kristillisyyden asiassa.

Hänen verinen hikensä ja Hänen korkeat huutonsa Golgatalla.

Hänen tuskansa ja vaivansa.

Hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa.

Tässä on sinun kristillisyytesi.

Tässä on sinun ja minun kristillisyytemme.


Roomalaiskirjeen kolmannen luvun teksti on ollut vanhurskauttamisopista.

olen edes siinä suhteessa tahtonut olla Jumalan Sanalle kuuliainen, että olen puhunut vain siitä, mistä teksti puhuu.

Olen varma siitä, että tämä puhe on vain yksi pieni osa siitä Jumalan Sanasta mitä seuroissa puhutaan eri lahjoilla ja eri Jumalan Sanan kohdista.

Yhdessä niistä muodostuu täydellinen kokonaisuus.

Usko nyt syntisi anteeksi, Herran Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovinto veressä!

Ja vaikka tuntisit jotakin toista, niin usko sittenkin juuri sellaisena kun olet!

Anna Herran itsensä kuljettaa sinua.

Kyllä Hän kuljettaa sillä verisellä kirkkotiellä.

Ei se ole aina määrättu onko se kärsimyksen osallisuus ensin vai onko se ylösnousemuksen voima.

Kyllä Hän itse näkee mikä meille paras on

Aamen

3 kommenttia:

  1. Mikon tyälle toivon Jumalan siunausta.
    Siinä Mikko ihan oikeessa on. Laurilta ei ole Nettiruukun aikana tullu yhtään hyväksyvää sanaa Riston kirjasta, mialuummin pientä ylimielistä arvostelua. Sympatiaa Riston kiirastuli ei saanu sanaakaan, vaikka se on sukulaismies. Olavin ja Eeron julistus on ollu ihan väärästä maasta.

    VastaaPoista
  2. On erittäin hyvä saarna, kiinnostaa tietää kenen pitämä se on.

    VastaaPoista
  3. Eero Halme juhannuksena 24.6.1989

    VastaaPoista