perjantai 31. joulukuuta 2010

Hilma, Veikko ja Maija

Valkoinen hanki peitti maailman terveyskeskuksen vuodeosaston ikkunan takana ja antoi öiseenkin aikaan valoisuutta. Hilma muisteli kuinka hänen nuoruudessaan talvet olivat olleet aina tällaisia.

Huoneessa oli hiljaista, toinen potilaista nukkui syvää unta ja Hilman vieressä oleva vuode oli tyhjä. Siitä olivat hoitajat kantaneet edellisenä yönä hiljaa poisnukkuneen rouvan ruumiin.

Se tasainen vihlonta tuntui taas ja välillä aivankuin terävät neulat pistelivät Hilmaa. Hän oli jo tähän kipuun tottunut, sillä hoitajien antamat pillerit eivät niitä kokonaan poistaneet. Eihän sitä vatsakaan kestä kaiken aikaa vahvojen kipulääkkeiden syömistä.

Hilma ymmärsi, että tuskin hän täältä enää kotiin palaisi. Sellainen hivuttava ikävä oli tuttuihin kodin näkymiin ja tuoksuihin, keittiön lieden ääreen tai keinutuoliin Maijan ja Liisan lapsille villaisia lapasia tai pipoja kutomaan.

Hilman mies Vilho oli ollut ahkera työntekijä, ja niin oli kovassa urakassa sydämensä pettänyt. Raskasta se oli vieläkin muistaa, kun kotiin Vilhon äkillisestä sairaskohtauksesta ja kuolemasta uutisia tuotiin, vaikka siitä on jo vuosia.

Kiitos Jumalan, neljä lasta heille oli suotu. Vanhin poika Jorma oli lähtenyt nuorena merille. Kyllä sieltä oli jokunen kirje ja kortti kotiin tullut, mutta sitten ne lakkasivat. Kukaan ei tiennyt missä Jorma oli vai oliko hän edes elossa.

Riitta-tytär oli miehensä kanssa muuttanut Amerikkaan ja kyllä he pitivät yhteyttä ja toisinaan kesäisin tulivat käymään.

Veikko oli vaimonsa Tuiren kanssa tehtaalla hyvässä työssä ja samoin Maijan miehellä Pertillä oli naapurikapungissa hyvä virka valtion palveluksessa. Maijana ja Pertin avioliitto oli ollut heille kova paikka, mies kun ei ollut tästä kristillisyydestä vaan kävi niiden helluntai-uskovien kokouksissa.

Hiljaista oli, kuukausien sairauden aikana potilashuoneen sisustus ja yksistyiskohdat olivat Hilman mieleen jo piirtyneet yksitoikkoisina, ja jatkuva kipu sai hänet alakuloiseksi. Ei tahtonut uni tulla silmään.



Iltapäivällä Maija tuli kahden lapsensa kanssa taas käymään äitinsä luona terveyskeskuksessa.

Nämä käynnit olivat aina Hilmalle suuri ilonaihe, pienten tuodessa elämää ja tapahtumaa yksitoikkoiseen potilaan arkeen.

Äidin sairauden aikana Maija oli kokenut suhteensa häneen syventyneen ja oli saatu puhua monista asioista kaikessa rauhassa. Oli sellainen seesteinen hyvä olo ja Maija tiesi, että äiti oli saarnaajienkin kanssa saanut keskustella ja oli rauhallisella mielellä.

Tänään hän oli tuonut äidille taas tuoreita kukkia ja tuoreita leipomiaan.

Mutta tavallisten tuliaisten lisäksi Maija oli ostanut kaupasta Sony merkkisen pienen ja helppokäyttöisen mutta ääneltään laadukkaan soittimen ja siihen äidille sopivat pehmeät kuulokkeet.

Siinä sitä yhdessä ihmeteltiin ja käyttöä harjoiteltiin. Hilma sai ensin kuunnella Samuel Edelmannin laulamia virsiä ja hätääntyneenä hän pyysi Maijaa hiljentämään äänen voimakkuutta.

taisi äiti kuulokkeineen vähän ääntään korottaa melun yli - jota kukaan muu huoneessa ei kuullut - ja lapsiakin nauratti mummon käytös.



Maijan keksimä lahja olikin sitten suureksi iloksi katkaisten potilaan tylsän päivän tai unettoman yön ankeat ajatukset.

Lahden sinfoniaorkesteri soitti Suomalaista virttä ja sydämessään Hilma lauloi mukana Hallelujaa ja Siunaa ja varjele meitä ja muita lapsuudesta asti tuttuja ja usein seuroissa veisattuja virsiä.

Eihän niitä CD levyjä montaa ollut, Maija toi niitä välillä lisää. Eikä Hilma usein jaksanut edes kuunnella vaan saattoi ihan nauttiakin sairaalan hiljaisuudesta.

Mutta siinä se ihmepeli oli vuoteen vierellä pienellä pöydällä valmiina palvelemaan, kun vanhus tahtoi Maijan lahjaa käyttää. Kuulokkeiden takia se ei ketään muuta häirinnyt.



Mutta sitten koitti se surullinen päivä - Maija oli yksin käynyt tuomassa kotiruokaa ja istui vanhuksen vieressä, kun Veikko perheineen tuli tervehtimään äitiä.

Iloisesti kaikki alkoi ja nuoriso toi elämää ja väriä ja puheensorinaa riitti.

Vaan sitten Veikko huomasi CD soittimen ja katseensa synkistyi.

"Etkö sinä äiti tiedä, että musiikin kuuntelu on kuin myrkkyä, joka hitaasti tappaa sinun hengellisen elämäsi?"

Ei ollut äiti semmoista kuullut, ja hieman säikähtäen katseli kovin tuimaksi mennyttä poikaansa.

"Maija, sinäkö tämän synninteon välineen olet tänne äidille tuonut? Juuri tällaista pelkäsimme, kun lähdit sen pojan kanssa seurustelemaan - ei ole kristillisyydestä sinulla enää tietoa ja nyt tahdot äidinkin helvettiin johdattaa?"

Monin sanoin Veikko sitten vielä saarnasi syntiä vastaan ja vierailu päättyi siihen, että hän lähtiessään otti soittimen mukaansa heittääkseen sen terveyskeskuksen jätteisiin.



Hilma äiti eli näiden tapahtumien jälkeen vielä jonkin aikaa. Maija kävi entistä useammin hänen luonaan. Usein piti vanhusta tämän hauraasta kädestä ja lauloi hiljaa hyräillen hengellisiä lauluja Jeesuksesta ja äidille tuttuja virsiäkin. Hän myös luki pyhäpäivisin ja joskus muulloinkin äidilleen pyhää Raamattua, kun tämän heikentyneet silmät ei enää kirjaimia kunnolla erottanut.

Tuli sitten se päivä, että Maija soitti veljelleen ja sisarilleen äidin tilan heikentyneen ja että "voisi olla hyvä tulla terveyskeskukseen vielä tänään".

Veikko jätti työnsä ja lähti lapioimaan autoaan tuiskunneesta lumesta, suuntasi sitten raskain mielin kohti terveyskeskusta. Mutta sen verran siinä matkassa meni, että kun hän astui vuodepotilaiden huoneeseen sisään, äidin silmät olivat jo sulkeutuneet. Paikalle kutsuttu saarnaaja katsoi tulijaan vakavin silmin ja vain nyökkäsi tulijalle hiljaa.


Näemme tässä kertomuksessa kahdenlaista suhtautumista kristillisyyteen.

Veikko edustaa kristittyä, jota hallitsee - Paavalin sanoja käyttäen - synnin ja kuoleman laki.

Koska musiikki on synniksi saarnattu ja on myrkkyä sielulle, me emme saa rikkoa Jumalan tahtoa vaan tulee noudattaa ohjeita viimeistä kirjainta myöten. Muuten tulee Herran tahdon rikkomisesta synti ja kuolema.


Maija edustaa kristittyä, joka ei ole lain alla ja on vapaa lain kirjaimesta. Paavalin sanoja käyttäen, hänen sydäntään hallitsee elämän Hengen laki Kristuksessa.

käytännössä tämä näkyy siinä, että Veikko piti yllä äitinsä elämässä Jumalan tahdon mukaista järjestystä ja suojeli äitiään tämän maailman houkutuksilta ja musiikin myrkyltä.

Maija puolestaan edustaa sellaista kristillisyyttä, jota tarkoittaa rakkauden kautta vaikuttava usko.

Maija rakasti äitiään ja uskollisesti ja kekseliäästi hoiti häntä siinä, missä kykeni.

Vaikko rakasti äitiään ja halusi, että Jumalan tahtoa noudatetaan äidin sielun pelastuksemiseksi iankaikkiseen elämään.



"Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko"
KR 1992

"vaan rakkauden kautta vaikuttava usko"
KR 1938

"Sillä ei Kristuksessa Jesuksessa ympärileikkaus eikä esinahka mitään kelpaa,
vaan usko, joka rakkauden kautta työtä tekee."
Gal 5:6 Biblia 1776


,,,
hetkinen sanoi Putkinen...

hei, rakas Herra Jeesus, tästähän apostolin sanasta aukeavat ihan toisenlaiset kristillisyyden neuvot

Antista olis mukava saada kuppi kuumaa lipton teetä yhdellä sokerilla. Spotti on kadulla nälkäinen kun yöllä on satanut ja ollut kylmä ja turkkinsa ihan märkä. ja kuka sen astianpesukoneen tänään tyhjentää? ja mites toi naapurin vuotava vesisäiliö, pitäiskö siitä mennä mainitseen kun eivät huomaa..

ja olisko hänen luona hyvä käydä sairaalassa ja olisko lumenluonti vanhuksen oven edessä tarpeen ja mites toi lasten koulukyyti, tänään?

ethän Sinä Herra nyt voi tarkoittaa tämmöistä oravanpyörää, rakkauden kautta vaikuttava usko?

kyllä taitaa olla helpompi niitä kristillisyyden neuvoja noudattaa, heittää telkkari pois ja varjella muutenkin, ettei maailma minua saastuta.

se on paljon kevyempi taakka kuin rakastaa lähimmäistä niinkuin itseään...

ettäs tiedät

torstai 30. joulukuuta 2010

Neuvoja Pohjolasta

Tervehdys teille, pikkupirut

olemme saaneet tänne Kalottialueen keskuksemme hätääntyneen tiedustelun kaakkois-Suomesta. Vaikuttaa siltä, että Vihollinen on saanut siellä syttymään sellaisia pysyvämpiä liekkejä ihmisten sydämiin, jotka huolestuttavat paikallista johtoamme. Kyse ei ole vain yksittäisistä kekäleistä vaan on tapahtunut tiettyä ihmisten järjestäytymistä ja organisoitumista ja on jopa uhkaamassa pieni kansanliike Vihollisen leireissä, jonka pelkkä tuoksukin saa meikäläiset niin ärtyisiksi.

On ilman muuta selvää, että sillä seudulla vallitsevat meille suotuisat olosuhteet - kylmyys ja pimeys ja monien toivottomien nuorten itsemurhat - on vaarassa tällaisen vihollispiirien toiminnan takia.

Meillä on täällä Ruotsin Lapissa hyviä kokemuksia vastatoimista, joita palontorjujamme ovat menestyksellä käyttäneet. Tahdomme näitä neuvoja ja ohjeita saattaa tiedoksi sinne Kaakkoon, mutta lähetämme viestin myös muihin suomalaisiin toimipisteisiimme. Kutsumme vastaavasti paikallisia osastojanne liittymään tähän kirjeenvaihtoomme ja jakamaan kokemuksianne tästä tärkeästä ja kiusallisesta aiheesta, Vihollisen sytyttämien tulipalojen tukahduttaminen ja tekeminen vaarattomaksi.


Ensimmäinen Neuvo
Asettakaa realistiset tavoitteet toimintanne päämääräksi!

Mitä se tarkoittaa?
Tiedämme karvaasta kokemuksesta täällä Pohjoisessa, että yritykset valtiovallan, kirkon tai muiden taholta tukahduttaa näitä tulipaloja yleensä vain pahentavat niitä. Ihmisillä on tällainen uskomisen
taipumus, ja kohdatessaan ahdinkoa ja vainoa se tahtoo monen kohdalla vain uskoa syventää. (Toki Vihollisen joukoista luopujiakin aina löytyy näillä karkeilla menetelmillä.)

Sen sijaan että koettaisitte siis ulkopuolista ahdinkoa noudattaen sammuttaa tämän pienen kulon, on huomattavasti tehokkaampaa - ja vaikeampaa - liittyä siihen mukaan ja sisältäkäsin saavuttaa tavoitteemme. Täällä olemme saavuttaneet erityisen vahvan otteen, mutta se on vaatinut aikaa, taitavaa hienovaraista valehtelua ja valepukujen valmistamista. Ja tietenkin meidän erinomainen ihmistuntemuksemme on ollut apuna valitessamme sopivia "työkaluja" liekkien valtaamilla alueilla olevista ihmisistä.

Paloalueen valtaaminen sisältäkäsin antaa sitten mahdollisuudet tukahduttaa palon leviäminen, rajata Vihollisen aiheuttama vahinko, ja käydä sitten kaikessa rauhassa meidän luottamuksemme saavuttaneiden ihmisten kimppuun ja tehdä heistä toinen toisensa jälkeen huonoja esimerkkejä Vihollisen kannalta. Tavoite ei ole totaalinen voitto, aina joku pääsee kynsistämme livahtamaan, vaan hallitseva ote näistä ihmisistä.


Toinen Neuvo
Olkaa hienovaraisia ja pitkäjännitteisiä!

Mitä se tarkoittaa?
Vihollisen toimiessa aktiivisesti on parempi vain antaa tulen riehua, siihen kamppailuun tarvitaan korkeampiarvoisia ja kokeneempia joukkojamme kuin nämä aluetoimistojen pirut ovat. Mutta kun korkeimmat liekit ovat leiskuneet ja alkaa liekkien kytemisen hiljaisempi aika, olemme nähneet että kärsivällinen työmme tuottaa tuloksia kunhan olemme hienovaraisia. On aivan olennaista, että ihmiset eivät tunnista meitä vaan luulevat palomiestemme kuuluvan heidän omiin joukkoihinsa, liekin levittäjiin.

Muistakaa myös kamppailussanne, että ihmiset eivät elä kuin korkeintaan jonkun 80-vuotta ja siitäkin aktiivista aikaa monen kohdalla on vähemmän. Pitkäjännitteinen useampia sukupolvia käsittävä työ tuo parhaita tuloksia meidän kannaltamme. Kun aika kuluu, Vihollinen ei kohta itse tunnista omikseen niiden ihmisten jälkipolvea, jotka kerran leikkeihin syttymään sai! Näin tuotamme hänelle suurta surua ja työmme menestyy.

Tässä eivät kuitenkaan yksinkertaiset valheet ja kiusaukset auta pitkälle, vaan liekkien tukahduttamiseksi ja palovaaran leviämisen torjumiseksi tarvitaan hienovaraisempaa toimintaa, josta annamme tässä joitain neuvoja.



Kolmas Neuvo
Käykää perustuksiin asti!

Mitä se tarkoittaa?
Jotta palontorjunta onnistuisi, kokemuksemme mukaan on tärkeä ulottaa toiminta aivan sen perustuksiin asti, pöyhiä kunnolla suomättäät ja tervaskannot, joissa Vihollisen tuli on saanut tehdä tuhojaan. Täällä olemme tunnistaneet ne osa-alueet, joihin puuttumalla tulokset ovat olleet merkittäviä: tulen saavuttaneiden opilliset näkemyset, heidän keskinäinen yhteytensä, heidän käsityksensä Vihollisen tarkoituksesta ja kaiken toiminnan rajaaminen paloalueen sisälle, niin sanoaksemme kytevien kohtien hoitamiseen ja sammuneisiin kekäleisiin puhaltamisen.

Kun nämä perustukset on saatu käsiimme hienovaraisesti ja taitavasti niin että paloalueen ihmiset luulevat niitä totuudeksi, on mahdollista syöttää heille kaikenlaista pajunköyttä totuudella sekoitettuna.

Huomatkaa tarkoin, että näiden ihmisten ei tule kokea että heille syötetään pelkkää pajunköyttä, vaan totuuden ja valheen yhdistelmän on oltava sellainen, että he hyväksyvät annoksen valhetta näin suuren totuuden äärellä. Tämä on todella nerokas veto ollut meidän puoleltamme ja olemme täällä Pohjoisessa saavuttaneet tilanteen, jossa totuus ei enää ole tärkeä vaan kuka jotain sanoo ja näin hänen arvovaltaiset sanansa. Aivan kuin paavin kirkossa aikoinaan!


Neljäs neuvo
Torjukaa Vihollisen toimenpiteet!

Mitä se tarkoittaa?
Kokemuksemme mukaan Vihollinen ei tyydy seuraamaan sivusta, kun hänen sytyttämällään paloalueella joukkomme aloittavat tehokkaat sammutustyöt. Päätimme sen vuoksi ujuttaa paloalueen ihmisten mieliin sellaisen ajatuksen, että vain tämän alueen tuli on aitoa Vihollisen sytyttämää ja ainoastaan täällä on --- uh, inhottaa aivan sanoakin --- lämpöä ja valoa. Näin olemme luoneet tänne Lappiin eri puolille ihanteellisen tilanteen, jossa ihmiset itse torjuvat kaikki yritykset ulkopuolelta käsin tulla apuun liekkien alkaessa haista pahalta ja savuta ja tukahtua.

Vihollisen tulinen ääni kuuluu noista inhoittavista vanhoista kirjoituksista, joten pitäkää ihmiset niistä erossa. Näin estätte varsin tehokkaasti vastatoimet. Mutta ei missään tapauksessa avoimella hyökkäyksellä - maailman ihmiset saamme helposti nauramaan vanhoille jutuille ja marssimaan iloisin mielin luoksemme ikuisuutta viettämään - vaan antakaa heille se käsitys, ettei kukaan tunne noita
kirjoituksia yhtä hyvin kuin he. Kun he kokevat olevansa täysin oppineita ja mestareita niin eihän niitä tarvitse sitten lukea, kun jo tiedetään mitä siellä on! Ja jos tämä ei riitä, kuiskatkaa heidän korviinsa että tämän paloalueen johtajat ovat Vihollisen airuita ja kertovat kaiken tarpeellisen. Näin ovat isommat serkkunne onnistuneet saamaan paljon vahinkoa vihollisjoukoissa aina maailman ääriin asti. Miksi ette siis tekin siinä onnistuisi?


Viides neuvo
Korvatkaa korvikkeilla!

Mitä se tarkoittaa?
Ihmiset eivät mielellään luovu siitä, mitä heillä ehkä lapsesta asti on. Älkää siis menkö noin vain sitä heiltä riistämään, vaan koettakaa toimia siten, että he suostuvat vaihtamaan sen korvikkeeseen, joka on parempi. Hyviä esimerkkejä ovat nämä veden loritukset lasten päälle. Kertokaa, ettei sillä oikeasti ole mitään arvoa vaan tämä "uudestisyntyminen" täällä paloalueella korvaa sen ja on parempi ja aidompi! Samoin nämä viinin ja leivän meille niin kuolettavat ateriat, jotka Vihollinen on asettanut, kertokaa heille ettei niillä ole mitään merkitystä vaan että pelkät sanat ovat paljon arvokkaammat!

Olemme tässä hyvin täällä Pohjoisessa onnistuneet ja kun sen riman alta on menty, on mahdollista alkaa korvata kaikenlaisia Vihollisen leirin sanoja ja ilmauksia uusilla ja paremmilla, meille hyvin
sopivilla sanoilla. sellaiset sanat kuin --- uh ihan inhottaa mainitakin --- kuin parannus, evankeliumi, pyhitys, pyhäin yhteys--- jak, krrhh, käyn oksentamassa.... no niin... antakaa niille uutta sisältöä, joka näyttää vanhalta mutta sisältää oikeat painotukset meidän kannaltamme. luokaa heille mielikuvia heidän opettajiensa opetuksen sisällöstä, joissa on oikeat painotukset ja sisältö!

näettekö kuinka nerokkaasti olemme täällä toimineet hyvällä menestyksellä, näiden paloalueiden ihmiset eivät edes odota, että ulkopuoliset heitä ymmärtäisivät, sellainen merkitysten viidakko on
luotu!


Kuudes neuvo
Kääntäkää katse ihmiseen!

Mitä se tarkoittaa?
Paloalueella on monta vaarallista kekälettä, ja kun käännätte ihmisten huomion niihin, ne alkavat helposti keskenään kilpailla liekkien voimasta ja valosta (jak) ja alkavat riitaantua. Seitsemääntoista lahkoon olemme tämän paloalueen jakaneet -- taitaa olla ihan ennätyksiä!

Kääntäkää myös ihmisten katseet heidän omaan napaansa. Kaikkein tärkeintä kun on oma itse, omasta liekistä huolehtiminen, sen pelko että se tuli sammuu ja mitä naapuritkin ajattelevat... ihminen näet on luonteeltaan sellainen, ettei hän koskaan ole aivan tyytyväinen omaan itseensä ja näin heille riittää itsensä kanssa puuhaa koko elämän ajaksi. pitäkööt Vihollinen itse huolta ulkopuolisista!

tämä neuvo on kullan arvoinen ja meidän alueillamme kun kuljette, kuulette paljon puhetta ihmisestä ja hänen mahdottomuudestaan ja heikkoudestaan ja pahuudestaan ja kykenemättömyydestään, aivan herkkua korvillemme!


Seitsemäs neuvo
Peittäkää Vihollinen heidän näkyvistään

Mitä se tarkoittaa?
Emme tietenkään pysty estämään Vihollista tekemästä mitä tahtoo. Mutta hänellä on tuollainen outo tapa olla joskus lähellä ja joskus kaukana. voimme käyttää sitä hyväksemme tehokkaasti ja kun hän on muualla rehkimässä käymme hänen viljapelloilleen kylvämään tätä omaa viljaamme. Voimme myös, ja tähän meille on annettu vihollisemme puolelta lupa, pettää, harhauttaa, eksyttää, viedä valheisiin niin monta ihmistä kuin vain kynsiimme saamme, ja heille voimme syöttää mitä puppua mieleemm vain
tulee. käytetään kaikki tätä Vihollisen outoa määräystä hyväksemme niin paljon kuin mahdollista ja niellään jokainen, jonka nieltäväksi saamme!


näillä neuvoilla tahdomme auttaa teitä siellä kamppailemaan Kaakossa syttynyttä kuloa vastaan. Voi viedä ihmisiän tai kaksikin, mutta pitkällä ja hienovaraisella toiminnalla onnistumme - joskus aivan yli odotustenkin, kuten täällä on käynyt.

Iso-Paha
Lapin haaraosaston johtaja

tiistai 28. joulukuuta 2010

Äidin saarna tyttärelleen jouluna 2010

Jouluna 2010

Tämä on joulusaarnani sinulle, rakas T. (etunimi muutettu)

Et varmasti ollut ainoa, joka lähdit pettyneenä ja vihaisenakin joulukirkosta saarnan takia. Se mitä pappi sanoi ei sinänsä ollut väärää, mutta se ei tavoittanut sydämiämme.

Tulimme kirkkoon toivoen, että lähtisimme mukanamme joitain vastauksia moniin kysymyksiimme ja saaden iloa ja toivoa elämäämme. Nyt ei vain käynyt niin. Tunsimme, miten suuri ero on täydellisen ehjä elämä kirkon seinien sisällä ja arjen elämämme ankarien taisteluiden välillä.

Kysyit, mitä joulu merkitsee minulle.

Aikaisempina vuosina tiesin aina mitä sanoa ja kirjoittaa jouluaattona. Tänä vuonna mielessäni on vain harvoja sekavia ajatuksia, joita en saa kehiteltyä enkä koottua yhteen, On vain ajatuksia sieltä täältä ilman selvää alkua, huippukohtia, johtopäätöksiä tai onnellista loppua.

Kirjoitan ne niin kuin ajatukset mieleeni tulevat.


kun olit nuori, haastoit minua jatkuvasti erityisen vahvalla tahdollasi ja loppumattomalla voimallasi. (Vahva luonteesi on auttanut sinua tulemaan siksi, mitä tänään olet)

Olit utelias, tutkit kaikkea ja tahdoit tietää kaiken.

Nyt tahdot tietää mikä on Joulu, mitä on usko, kuka on tämä Jumala.



Kysyt minulta, mikä Jumala tämä on, joka sallii poikansa surman, mikä uskonto tämä oikein on? Tämä on julma ja yksipuolinen Jumala, kuka tällaiseen voi uskoa?



Ajattelen, että niinkauan kuin kysymme, emme ota asioita itsestään selvyyksinä, olemme uteliaita, väittelemme vastaan, etsimme totuutta - meillä on se.

Mutta kun ajattelemme, että jo tiedämme totuuden, menetämme sen.

tämä juuri suututti minua pastorin saarnassa - tunne, että tiedämme jo kaiken ja että hän vain toisti yleisiä tosiasioita, tuttuja lauseita.

saarassa ei ollut mitään kaipausta, uteliaisuutta, yllätyksiä tai liikettä.

kun taas joulukertomuksessa on toiminnassa olevia ihmisiä, Maria ja Joosef etsivät kotikaupunkiaan, paikkaa, jossa yöypyä, paimenet etsivät tallia, viisaat tietäjät etsivät äsken syntynyttä kuningasta.



Sinä, tyttäreni, olet matkalla kohtaamaan sen Jeesuksen, jota etsit.

Arvostan jokaista ihmistä uskonnosta riippumatta, joka tahtoo löytää Jumalan, joka totuudellisella ja nöyrällä sydämellä myöntää epäilevänsä ja kyselevänsä, mutta kuitenkin tahtoo löytää Jumalan tai toivoo, että Jumala löytäisi hänet.


En kirjoita nyt sinulle Mariasta tai muusta joulukertomuksesta, koska tunnet sen hyvin.

Haluan vain ottaa esille yhden asian Jeesuksen äidistä. Hän salli Jumalan puuttua elämäänsä niin syvällisellä ja intiimillä tavalla, että se olisi voinut koitua hänen kuolemakseen.

Ei Maria ollut sellainen ujo unelmoiva nainen, jollaiseksi hänet ikoneissa usein kuvataan. Minä piirtäisin hänen kasvonsa näyttäen hänen suuret, rakastavat silmänsä, terävän ja voimakkaan luonteensa, naisen jolla on voimakas tahto ja usko.



Maria salli Jumalan tarttua elämäänsä.

Joulu on sitä, että etsimme Jumalaa ja sallimme Hänen tarttua omaan elämäämme.

Usko Jumalaan merkitsee stiä, että Hän voi puhua meille. Joulu merkitsee sitä, että annamme Jumalan tehdä meille jotain.



Maria suostui. Ei Jumala tehnyt häntä raskaaksi vastoin hänen omaa tahtoaan.

Hän oli Jumalan palvelijatar. Kuule, kuinka kunnioittavasti enkeli puhuttelee ja tervehtii häntä.

Hän ei ollut orja, vaan suostui omasta tahdostaan Jumalan tahtoon.

Näin tulemme seuraavaan asiaan "meidän tahtomme"



Joulu merkitsee sitä, että Jumala tarvitsee ihmisiä, joilla on hyvä tahto.

Mitä se on?

Enkelit sanoivat

Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, ja maassa rauha, ja ihmisille hyvä tahto!
Lk 2:14 Biblia 1776

Ei joulu tarkoita sitä, että istumme ja odotamme Jumalan muuttavan elämämme, yhteisömme, poliittisen tilanteemme, Hän tosin on Jumala, ja voi sen tehdä, mutta emme ole nukkeja Hänen langoissaan.

Meidät on luotu Hänen kuvakseen. Hän on Jumala, jolla on vapaa tahto, Hän voi olla kateellinen, vihainen, ystävällinen, Hän voi puhua tai vaieta, Hän voi olla kärsivällinen, Hän voi kostaa ja Hän voi armahtaa. Hän on Jumala ja meidät on luotu Hänen kuvakseen, samanlaisiksi.



Jumala tahtoo ihmisiä, jotka antavat kunnian Jumalalle ja jotka rakentavat rauhaa maanpäälle.

Me haluamme kunnian itsellemme, emmekä anna sitä Korkeimmalle Jumalalle. Tahdomme, että Jumala antaa meille rauhan korkeudesta, emmekä tahdo itse työskennellä ahkerasti rauhan edestä maan päällä.

Joulu merkitsee sitä, että meistä tulee ihmisiä, joilla on hyvä tahto.

Ihmiset, joihin Jumala on mielistynyt, eivät kävele kirkon ovesta ulos ottaen Jumalan kunnian vain omaksi ilokseen.



Anna Jumalan kunnian loistaa miehellesi, vaimollesi, lapsillesi, työntekijöillesi äläkä odota vain, että kyllä ne poliitikot tuovat rauhan maanpäälle.

Ahkeroikaamme rauhan hyväksi kotona, työssä, isänmaassamme. Tässä työssä et kyllästy etkä turhaannu, tehtävää kyllä riittää - älä ole huolissasi!


Joulu merkitsee sitä, että meille on annettu lapsi.

Pappi puhui meille seimen lapsesta, Jeesuksesta Kristuksesta, ja Jumalan Pojasta, joka on ristiinnaulittu meidän edestämme.

Minun kapinoiva ja vihainen sydämeni sanoo, kuka tarvitsee sellaista Jumalaa? Haluan vahvan Jumalan, en seimessä makaavaa köyhää ja avutonta lasta - sellaisia on paljon Intiassa ja Afrikassa. En sellaista Jumalaa, joka voimattomana kuolee ristillä.



Haluan Jumalan, joka pelastaa minut, nostaa minut vaikeuksistani, tuhoaa viholliseni ja ratkaisee ongelmani ja tämän hullun maailman ongelmat,

Hän lähettää kaikki nuo miehet, profeetat, ja sitten Hänellä ei ole parempaa annettavaa kuin vauva?

Kuka ihminen koko maailmassa voisi tällaisen hyväksyä?

Ja kuitenkin - vauva, Jeesus-lapsi, on Jumalan vastaus etsintäämme, pienokainen on vastaus ongelmiimme.

Kuinka tämä on mahdollista?


Jumala, joka on luonut sinut ja minut, maailman, koko maailmankaikkeuden ja jolla on kaikki valta, sanoo

"tällä tavoin Minä tulen luoksesi, tällä tavoin osoitan, että en ole sinua vastaan. Olen sinun kanssasi"

Immanuel - Jumala kanssamme.

Joulu merkitsee sitä, että Jumala tulee luokseni niin, että saan kantaa Häntä sylissäni ja tämä menee niin pitkälle, että ristillä Hän antaa minun lyödä itseään, huutaa Hänelle, surmata Hänet - Hän ottaa kaiken vastaan.


Jumala antaa itsensä maailmalle avuttomana pienenä lapsena, koska Hän on niin suuri että Hän voi olla aivan pieni.

Koska Hän on rakkaus, Hän voi tuomita.

Koska Hän kuoli edestämme, Hän voi antaa meille ikuisen elämän.

Jumala ei ole sellainen, kuin odotamme ja luulemme, eikä Hän käytä meidän keinojamme eikä voimaamme pelata voimapelejämme ja pettää ja valehdella.



Joulu merkitsee minulle

anna Jumalan olla Jumala omalla tavallaan

mene sinä ja etsi Jeesus-lasta, jonka kautta Jumala on meitä niin lähellä.

Aamen

Erään äidin joulusaarna tyttärelleen - ja meille kaikille -
armon vuonna 2010

maanantai 27. joulukuuta 2010

Vanhin Bror Erkstam - Gällevara 25.12. 2010

Vanhin Bror Erkstam piti saarnan Jellivaaran päiväseuroissa 25.12. Saarnan teksti oli kylväjä vertaus Luukas 8:4-15. Hän oli saapunut seurapaikalle äänestäänkin kuuluvasta väsymyksestään huolimatta.

Ensin Erkstam puhui luvun alussa olevasta jaksosta:

Ja sitte tapahtui, että hän vaelsi lävitse kaupungeita ja kyliä saarnaten ja ilmoittain evankeliumia Jumalan valtakunnasta, ja ne kaksitoistakymmentä hänen kanssansa,

Ja muutamat vaimot, jotka olivat parannetut pahoista hengistä ja taudeista, nimittäin: Maria, joka kutsuttiin Magdalena, josta seitsemän perkelettä oli lähtenyt ulos,

Ja Johanna, Kusaan, Herodeksen voudin emäntä, ja Susanna ja monta muuta, jotka tavarastansa häntä palvelivat.

Lk 8:1-3 Biblia 1776


Vanhin Erkstam kävi sitten Jeesuksen vertausta kohta kohdalta läpi tulkiten, mitä se merkitsee meille tänään.

Hän käsitteli Jumalan sanan kylvämistä seuraväen keskelle ja kuinka erilaisille sydämen maaperille sana putoaa erilaisin seurauksin kristityn elämässä.

Vanhimman opetus eteni tasaista tahtia ja pysytteli koko ajan Jumalan sanan perustalla.

en koko saarnaa pystynyt seuraamaan, mutta se minkä kuulin oli rakentavaa ja kokoontunutat seuraväkeä siunaavaa puhetta Raamatun äärellä.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Iltalehden Jeesus

Joulun kunniaksi Suomen suurin verkkolehti - Iltalehti - on innostunut kirjoittamaan Jeesuksestamme.

Ensin oli anonyymi kirjoitus (allekirjoitus vain IL) jossa kerrottiin, kuinka kansanedustaja Päivi Räsäsen Jeesus on ihan erilainen kuin oikea Jeesus.

Sunnuntain iloksi on sitten Juha Rissasen kirjoitus (ehkä hän on tuon aiemmankin laatinut) "Tällainen oli todellinen Jeesus"

Hän kertoo kuinka uudessa kirjassaan ruotsalaisen Jonas Gardell selostaa vuosien huolellisen tutkimukseens perustuvan Jeesuksen:

lainaan Iltalehden kirjoitusta:

........
"Gardellin mukaan ainoa mitä voimme todella tietää oikeasta historiallisesta Jeesuksesta, jonka oikea nimi ei muuten edes ollut Jeesus vaan Joosua, on se, että hän oli rutiköyhä, lukutaidoton ja koditon, lyhyt ja hampaaton mies, joka opetti ihmisiä pari kuukautta ja joka lopulta teloitettiin rikollisena. Ei mitään sen enempää.

Jeesus oli juutalainen, tosin kapinallinen, sillä hän ei noudattanut kovinkaan tarkasti puhdistautumissääntöjä eikä sapattia. Eikä Jeesus todellakaan yrittänyt olla perustamassa uutta uskontoa. Hän oli vain ilmoittamassa siitä, että israelilaisten Jumalan valtakunnan aika oli vihdoin koittanut. Hän ei ollut itsevarma vaan epävarma ja surullinen siitä, ettei hänen puheitaan otettu todesta.

Jeesus piittasi vain juutalaisista. Pakanoita hän vertasi jopa koiriin. Niinpä Jeesuksen pelastus ei edes kuuluisi kenellekään muille kuin juutalaisille. "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten", Jeesus sanoi Matteuksen mukaan.

"Gardellin tutkimuksen mukaan historiallinen Jeesus ei suinkaan halunnut että häntä palvotaan vaan että häntä seurataan. Jeesuksen rukoilemisen sijasta ihmisten pitäisikin siis luopua kaikesta omaisuudestaan ja omaisistaan ja lähteä kiertämään maailmaa, parantamaan sairaita, herättämään kuolleita ja ajamaan pois pahoja henkiä."

IL Juha Rissanen
---------------
Nettiruukun raamattupiirin lukijat varmaan heti oivaltavat mistä on kysymys:

tässä on versio "Q-lähteen evankeliumin" Jeesuksesta, josta keskustelimme teol.tri Molarin väitöskirjan ja Q-lähteen suomennetun verkkoversion ympärillä.

Siis ei tosiaan mikään ruotsalaisen Jonas Gardelin tutkimusten tulos, vaan tällainen aikamme Uuden testamentin tutkijoiden parissa oleva virtaus, että pääsemme lähdetutkimuksen avulla synoptikkojen, Matteuksen Markuksen ja Luukakan, sekä alkuseuraukunnan uskoman Jeesuksen taakse "historialliseen Jeesukseen"


....................
Kuka on tämä Iltalehden Juha Rissasen kuvaama mullistava "Jeesus-tutkija" Jonas Gardell (kahdella ällällä, sorry)

englantilainen wikipedia kertoo (käännän):

Jonas Gardell (s. 2.11.1963 Enebyberg, Stockholm) on ruotsalainen novelisti, näytelmäkirjailija, elokuvakirjoittaja ja koomikko.

Hänen veljensä on uskontotutkija Mattias Gardell.



Gardellin ensimmäinen novelli Kärsimysnäytelmä julkaistiin 1985. Sen jälkeen hän on kirjoittanut kymmenkunta novellia, mm En Komikers Uppväxt (Koomikon kasvu) jost tehtiin televisiosarja. Hän on kirjoittanut useita muita kirjoja, yhdeksän näytelmää ja kaksi käsikirjoitusta, joista tehtiin elokuvat, mm Livet är Schlger (Elämä on schlager). Hänen kirjoituksiaan ei ole vielä käännetty englanniksi.


Vuonna 2006, yli 20 vuotta ensimmäisen kirjansa julkaisemisen jälkeen, Gardell on eräs Ruotsin tunnetuimmista stand-up koomikoista ja todennäköisesti maan tunnetuin homoseksualisti. Hänen partnerinsa on suomalais-ruotslais-amerikkalainen kirjoittaja ja TV hahmo Mark Levengood. Gardell ja Levengood ovat molemmat isiä ja kummallakin on oma poika ja tytär.

Hän esiintyi omassa näytelmässään Tillfällig gäst i ditt liv (Väliaikainen vieras elämässäsi) 2007 Tukholman Scala Teatterissa.

englantilainen wikipedia mikon käännös

......................
Hyvää toisen joulupäivän aamua siis nettiruukun lukijoille!

Suomen suurin verkkolehti uutisoi komeasti!

mutta mitä löydämme

Q-lähteen väärinkäyttöön perustuvan pilakuvan Uuden testamentin ajan Jeesuksesta.

syvälllisesti asiaa tutkinut ruotsalainen Jonas Gardell on maansa kuuluisin stand-up koomikko.

Juha Rissasen vankka artikkeli on aa aa ankka, takapuoli vankka runon tasoa

ja otsikko kuinka Jeesus käskee sylkemään sokeita saa varmaan Jonaksen tikahtumaan naurusta.

hulluja nuo suomalaiset!

maanantai 20. joulukuuta 2010

Bonifatius Creditionilainen

Pyhä Bonifatius kastaa saksilaisen

Pyhä Bonifatius (672-754) päättäköön kierroksemme Euroopan lähetystyön maailmaan ensimmäisellä vuosituhannella jKr.

Herran Jeesuksen valitsemat apostolit hoitelivat heti kättelyssä ensimmäisellä vuosisadalla evankeliumin viemisen Jerusalemista alkaen Juudeaan ja Samariaan, sitten Syyriaan ja Libanoniin ja Jordaniaan, Egyptiin, Etiopiaan, Anatolian seuduille, Makedoniaan, Kreikkaan, Kyprokselle, Kreetalle, Maltaan ja Rooman (Italian) ja apostoli Paavalin sydän paloi päästä Hispaniaan.

"Tämän vuoksi matkani teidän luoksenne on estynyt kerran toisensa jälkeen. Mutta nyt minulla ei enää ole tehtävää näillä seuduilla, ja olen jo vuosikausia odottanut tilaisuutta päästä käymään teidän luonanne sitten kun menen Espanjaan.

Toivon, että voisin tällä matkallani tavata teidät ja että te auttaisitte minut matkaan sieltä eteenpäin, kun olen ensin saanut jonkin aikaa nauttia seurastanne."
Room 15:22-24 KR 1992



Olemme seuranneet kuinka Taivasten valtakunta voitti sitä vainonneen pakanallisen Rooman valtakunnan ja siitä tuli Rooman piispan johtama maailmanlaaja kristillinen kirkko Pietarin istuimella.

Kuinka Herra Jeesus ohjasi Konstantinus Suuren äitinsä kanssa rakentamaan Uuden Rooman, jota Konstaninopoliksi kutsutaan.

Kuinka evankeliumi ylitti Rooman rajat ja saavutti gootit, sekä ostragootit että visigootit samoin 300-luvulla jkr. ensin Areioksen opin ja sitten Nikaian opin sanoin.

Kuinka Kristus voitti frankkien kuningas Cloviksen sydämen, jota vaimonsa oli evankelioinut hiljaa ja kuinka Merovingit sitten veivät nikaialaisen evankeliumin Espanjaan ja Englantiin ja Hollantiin.

Olemme seuranneet, kuinka Kristuksen nimeen kastetut frankit löivät äärettömän suuren islamilaisen uhan Ranskassa.

Otimme ennakkoa ja katsoimme, miten Pohjolan viikingit saatettiin Taivasten valtakunnan piiriin ja kuinka kauas Suomeenkin Jumalan Sana ulottui.

ja käyneet Kiovassa moikkaamassa Vladimir I Suurta ja hänen isoäitiään Olgaa.

tuosta jäi "pikkuinen" Bysantin eli itä-Rooman kristillinen maailma pois, Balkanin niemimaa, slaavien evankeliointi.



näin siis Jeesus Kristus tuli läntisessä Euroopassa ja Kiovassa ja Narvassa ja Alankomaissa tutuksi pakanuudessa eläville Euroopan kansoille.

vaan yksi on vielä joukosta poissa - nuo mahdottoman itsepäiset saksalaiset.

heidän kanssaan keisari Julius Caesar seuraajineen oli suurissa vaikeuksissa Rooman rajojen tuntumassa.

Vaan Jeesus Kristus ei antanut peräksi - saksalaiset voitetaan Hänen valtakuntaansa!

miten se tapahtui, siitä tällä palstalla jotain.



juu, kyllä ne engelsmannit myös Saksan evankelioivat - sieltähän meidän pyhä Henrik piispamme myös tulee.

Vuonna 672 syntynyt pyhä Bonifacius (lat. hyväntekijä) oli omalta nimeltään Winfrid (vanhassa muodossa Wynfrith, Wynfryth). Myöhäisempi traditio sanoo hänen syntyneen Creditonissa (Devon), mutta luotettavammat lähteet toteavat vain lyhyesti, että jo nuorena hän meni vastoin varakkaan isänsä tahtoa noviisiksi johonkin paikalliseen luostariin Exeterin tuntumassa (myös Devonissa).

Kuten niin monet Jeesuksen Kristuksen lähetysmiehet Brittein saarilla, myös Winfrid sai benediktiinien opetuksen kristillisen uskon asioihin.

Winfrid oli heidän luonaan Nurslingin luostarissa Winchesterin lähellä ja toimi opettajana heidän koulussaan. 30 vuoden ikäisenä hänet vihittiin papiksi.

Apotin kuoltua vuonna 716 lahjakkaalle Winfridille tarjottiin Nurslingin luostarin esimiehen hommaa (hän oli kirjoittanut mm. latinan kieliopin).

Mutta mies kieltäytyi!

Hän tahtoi olla lähetysmies.



Winfridin, siis Bonifaciuksen, sydän paloi Taivasten valtakunnan asialle ja hän suuntasi matkansa kovapäisten friisiläisten luo. Sanotaan, että hänen vanha englanninkielensä oli niin lähellä friisiläisten vanhaa kieltä, että he ymmärsivät toisiaan.

Vaan siellä oli vallassa tuo friisiläisten "Lalli" - pelätty Rabdo - josta olemme aiemmin jo puhuneet. Kaarle Martel otteli tämän etevän - ja tiukasti pakanuudessa pysyvän - kuninkaan kanssa ja Winfridin oli lähdettävä sieltä takaisin kotimaahansa tyhjin käsin.



Seitsemän vuotta myöhemmin, 723, saamme kuulla, että Kaarle Martel on ottanut Winfridin suojelukseensa.

Näin - Euroopan mahtavimman sotilasjohtajan suojissa - Winfrid lähti saksien alueelle ja saapui 723 Fritzlariin nykyisen Hessenin pohjoiselle seudulle (syvälle keskelle nykyistä Saksaa), jossa Chatan kansa asui (nykyisten hesseniläisten esivanhempia. Fritzlarissa on nykyään n. 15.000 asukasta).

Täällä Winfrid kohtasi puun!

vanha tammi Saksan maalla

Fritzlarin tammi oli saksien pyhimpiä asioita - pyhä puu, jota kutsuttiin Donar tammeksi.

Chattit kutsuivat jumaluutta, jolle pyhä puu kuului siis nimellä Donar. (Siitä tulee myöhemmin saksaan Donner, ukkonen.) Sama germaanien jumaluus on tunnettu skandinaviassa nimellä Thor.

Pakanalliset suomalaiset palvoivat Ukko Ylijumalaa, jolle samaten Donarin ja Thorin tavoin omistettiin tuo majesteettinen sääilmiö, ukkonen, sen jyrinä ja salamat.

Tammi on ollut germaaneille arvokas ja pyhä puu ainakin jo roomalaisajoilta ja varmaan kauempaakin esihistoriasta.

Fritzlarin tammi oli monista tammista merkittävin.



Kun tämä engelsmanni saapuu frankkien kirveineen ja sanoo kaatavansa arvostetun Fritzlarin vanhan pyhän tammen, paikallinen väestö ei ota asiaa lainkaan rauhallisesti.

(Muistamme ehkä, kuinka myös pyhä Martti Amiensin seudulla kaatoi pyhän puun yli 400 vuotta aiemmin)

Totuuden nimessä on sanottava, että paikalliseen väestöön varmaan hiukka vaikutti se, että Winfrid asui tuol puolen jokkee Ederin toisella rannalla Büraburgin kukkulalla ja että siellä oli Kaarle Martellin lähettämä sotilastukikohta...



Tapahtumista tammen luona kertoo meille Winfridin aikalainen pyhä Willibald (700-787), josta tuli sitten Eichstättin piispa Baijeriin.

Saatamme olettaa, että tammen kaataminen oli suunniteltu ja ilmoitettu tapaus, koska siinä kohtaisivat kristittyjen Jumala ja saksien jumala.

Paikkakuntalaiset olivat varmoja, että Donar löisi salamallaan pyhän puun kaatajan siihen paikkaan.

Willibald kertoo, että Winfrid löi tammea kirveellään vain kerran, kun voimakas tuulenpuuska kaatoi tammen maahan.

Donar ei tehnyt mitään pyhää puutaan puolustaakseen, ja Fritzlarin pakanalliset asukkaat ottivat vastaan pyhän kasteen.

Winfrid teetti Donarin tammesta ja muista puista Fritzlarin ensimmäisen kirkon 724 ja omisti sen pyhälle Pietarille. Samana vuonna hän perusti kirkon luo benediktiinien luostarin.

Alkuperäisen puukirkon paikalle rakennettiin jo 732 kivikirkko ja paikalla on nyt Fritzlarin komea katedraali ja sen edessä pyhän Bonifatiuksen patsas.


Fritzlarin katedraali


saatamme ajatella että mitä se nyt meni kauniin tammen kaatamaan, joka oli alkuperäiskansalle vielä pyhäkin?

ja epäillä, että mahtoiko se tuuli sen kaataa?

mutta kyllä tuuli sen kaatoi ja tästä tapauksesta, Donarin tammen kaatamisesta 723 lasketaan kristillisen kirkon alku Saksan maassa.

meidän pitäisi kyllä suomalaisina ymmärtää, että ei Jeesus Kristus ole kansamme vihollinen - kun enkeli taivaankin tahdotaan kouluista suvivirren tavoin pois.

juuri evankeliumin ympärille Suomen kansa muodostui ja Turun tuomiokirkko on yhä sen symboli.

samoin Saksan kansa alkoi kiteytyä ja muodostua Fritzlarin kaadetun tammen paikalle nousseen kirkon ja luostarin ympärille!

menettivät Donner Wetterinsä vaan saivat Kristuksen.

autuas vaihtokauppa.



Büraburgin kukkulalla Ederin toisella rannalla Fritzlaria vastapäätä Winfrid perusti ensimmäisen saksalaisen hiippakuntansa.

Hänen oppilaansa nimeltä Lullus (710-786) perusti sitten vuonna 747 Maintzin hiippakunnan - sittemmin arkkihiippakunnan ja yhdisti siihen Fritzlarin. Lullus on Maintzin ensimmäinen arkkipiispa ja kirkon historiassa tärkeän Bad Hersfeldin luostarin ensimmäinen apotti.

(Maintzin arkkipiispa oli muuten erinomaisen tärkeä hahmo myös Lutherin aikana ja seutu oli anekaupan vahvoja keskuksia pankkiirien kanssa)

Voimme siis sanoa, että Jumalan Sanan siemen istutettiin vuonna 723 Hessenissä keskellä Saksaa kaadetun Donar tammen kannon viereen.

siitä kasvoi erinomaisen kaunis ja suuri keskus Kristuksen maailmanlaajaan valtakuntaan.

(Suomessa on jopa sellaisia kristittyjä joiden mielestä vain saksalainen kristillisyys on sitä oikeaa!)


ja tällainen on tämä Kristukseen kätketty aarre, jalokivi jota olemme etsineet;

Juuri Fritzlarissa pidettiin vuonna 919 ratkaisevan tärkeät valtiopäivät (Reichstag), jossa frankit ja saksit sopivat riidoistaan ja Henri I Haukkamies Heinrich I der Finkler (876–936) tuli Saksan kuninkaaksi.

Näin perustettiin pyhä saksalais-roomalainen imperium, kristillinen Euroopan suurvalta, joka säilyi voimassa aina Napoleon Bonaparten aikoihin asti 1800-luvun alkuun!

Tässä valtakunnassa espanjalainen kuningas Kaarle V piti valtaa, kun Martti Wittenbergin linnankirkon oveen 95 teesiään naulasi lokakuun 31. 1517.


Winfrid matkusti 732 Roomaan jossa paavi Gregorius III (paavina 731-741) teki hänestä virallisesti Saksan arkkipiispan.

Pyhä Bonifatius kulki nyt maata pitkin poikin kastaen tuhansia saksalaisia Kristuksen uskoon ja perustaen kirkkoja ja luostareita.

Suojana ja suosittelijana hänellä oli itsepäisten sakemannien parissa sekä frankkien uljas Kaarle Martel että Rooman paavi;

Vuonna 738 hänestä tuli virallisesti paavin nuncio Saksan kansan pariin.

Kaarle Martel puolestaan loi neljä hiippakuntaa, Salzburg, Regensburg, Freising ja Passau, joiden hallitsijaksi arkkipiispa Bonifacius tuli.


pyhä Bonifacius perusti itse Würzburgin ja Erfurtin hiippakunnat.

Voimme hyvin kuvitella, miten frankkien vahva mies - Kaarle Martel - sekä suojasi, että tarkkaili huolellisesti lempi-piispansa toimia idässä.

Sillä - ja niin myös kävi - Kristuksen valtakunnan saapuessa nousee kansallinen valtio ja kirkko ja kulttuuri ja uudenlainen yhteenkuuluvuuden tunne.

Näin politiikka, sotilaalliset operaatiot, armeijan läsnäolo ja toisaalta hengellinen työ pakanuuden yössä asuvien parissa kulkevat käsi kädessä.

Siitä ei ole sitten pitkä matka miekkalähetykseen, jota Kaarlen pojanpoika Kaarle Suuri, Charlemagne, innokkaasti kannatti.


Saatamme myös nykyajan sivistyineinä nyrpistää nenäämme sille, että englantilainen Winfrid vei evankeliumia juutalaisesta Jeesuksesta alkuperäiskansojen pariin...

siis kieltää lähetystyön oikeutuksen kokonaan.

tähän liittyy usein täysin naivi näkemys pakanuudesta, jonkinlaisen luonnonlapsen olotilasta, jossa on niin mukava kellistellä keijuja ja menninkäisten kanssa painia ja syödä hinajaa lähteen äärellä ja laulaa Niebelungin lauluja.

vaan kun oikea Saksan pakanuus nostettiin taas valtaan Hitlerin Kolmannessa Valtakunnassa - se ei ollut tuommoista naivia luonnonlapsen ihannointia, vaan syvyyden henkien kamppailua Euroopan sielusta.

moni suomalainenkin natsien mukaan haksahti -- arjlaiasta "saksalaista uskontoa" ja uuden ajan pakanuutta ihailemaan.

pyhä Bonifatius taisteli perkeleiden kanssa ja voitti.


Vaan friisiläiset olivat yhä sydämessään ja jo vanhaksi käynyt arkkipiispa tahtoi heidät johtaa Kristuksen luo.

Vuonna 754 hän on rakastamiensa friisien parissa kastamassa ja opettamassa ja kutsuu kokoon kokouksen Dokkumin kaupunkiin (lähellä Groningeniä).

Vaan siellä hän saa marttyyrin kruunun.

Paikalle tuleekin pakanoita, ja Jeesuksen tavoin pyhä Bonifatius kieltää seuralaisiaan tarttumasta miekkoihinsa. Viimeiset sanansa ovat "lakatkaa taistelemasta, laskekaa aseenne. Sillä Kirjoitukset neuvovat että emme kosta pahaa pahalla vaan voitamme pahan hyvällä".

Seuralaiset laskevat aseensa ja sekä Bonifatius että heidät surmataan.

Ryöstäjät juopuvat kirkkoviinistä ja alkavat ahneina sitten tappaa toisiaan saaliinjaossa. Vaan kun voittajat sitten lopulta arkun avasivat, siellä olikin vanhoja kirjoja eikä mitään kultaa!

Raivoissaan he yrittivät kirjat tuhota. Tämä kertomus on tosi, sillä ainakin yksi näistä miekalla tai tikarilla haavoitetuista kirjoista on löydetty ja on nyt suurena aarteena pidetty Ragyndrudis Codex.


Marttyyripiispan ruumis vietiin ensin Utrechtiin mutta sieltä se kuljetettiin Fuldaan. Pyhä Bonifatius oli itse ollut mukana perustamassa Fuldan luostaria ja kirkkoa.

Pyhä Bonifatius haudattiin Fuldan Ratgar katedraaliin, joka oli aikanaan suurin Alppien pohjoispuolella oleva kirkkorakennus. Sen tilalle tehtiin Saksan barokkiajan kuuluisin kirkko, Fuldan kadetraali, jossa hänen maalliset jäännöksensä lepäävät nyt odottaen ylösnousemuksen aamua.

.............
Näin olemme saaneet seurata pikakatsauksena Taivasten valtakunnan saapumista itsepäisten sakemannien maailmaan.

nähneet vilahduksen pakanuuden todellisesta hengestä, joka on syvyydestä.

ja samalla saaneet rautaisannoksen Euroopan ja Saksan historiaa, Martti Lutherin taustaa ja myös friisiläisten - Belgian ja Hollannin seudun lähetystä.

kaikki tämä Kristuksen nimessä.

nämä ovat Häneen kätkettyjä aarteita, joita pitää etsiä, kaivaa historiasta, maasta, muistoista, vanhoista valokuvista ... ja iloita, kun saamme taas uutta oppia ja löytää!

(no... toki tiedän esikoisten kulttuurivihamielisyyden... jospa joku älyäisi, että Kristus on avain Euroopan menneisyyteen ja nykypäivään!)


Tahdon teidän tietävän, kuinka kovaa taistelua käyn teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien muiden tähden, jotka eivät ole koskaan nähneet minua kasvoista kasvoihin.

Toivon, että he rakkauden yhteen liittäminä saisivat rohkeutta ja saavuttaisivat rikkaimman ja syvimmän tiedon: tulisivat tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.

Kol 2:1-3 KR 1992

Toursin (Poitiersin) taistelu lokakuu 732

Bataille de Poitiers, en octobre 732
Carl von Steuben (1788–1856)


Näitä poikia ei nyt yllätettäisi!

Emiiri ‘Abdul Rahman Al Ghafiqi johti hitaasti liikkuvaa suunnatonta armeijansa pääjoukkoa seuraten Loire-jokea syvälle Ranskaan.

Voittajana hänen oli varmaan helppo hymyillä jalon arabialaisen ratsunsa selässä matkatessaan. Hän oli lyönyt Odo Suuren kaksi kertaa ja toisella kerralla niin perusteellisesti, ettei juuri ketään jäänyt siitä teurastuksesta henkiin.

Allahin tahto oli ollut 11 vuotta aikaisemmin, että Bordauxin piirittäjät jäivät varomattomuuttaan Odon joukkojen jalkoihin ja tuhoutuivat.

Nyt ei ollut kyse kaupunkia piirittävästä jalkaväestä, joka oli jättänyt selustansa suojatta, vaan muslimien pelätystä ratsuväestä. Hurjasti huutaen "Allahu akbar" he karauttivat puolustajien päälle,näiden rivit sortuivat ja sitten vaan pakenevia vihollisia surmaamaan sen kun kerittiin.

Muslimien pääjoukosta oli lähtenyt monia pienempiä joukkoja kauemmas saalista saamaan, ryöstämään ja raiskaamaan mielin määrin - kukaan ei voinut heitä estää. Sotasaalista vetävien vaunujen määrä ja tavaran paino senkuin kasvoi!

al-Ghafiqi ei oikeastaan tiennyt, mikä edessä odotti, eikä siitä ilmeisesti Odo Suuren perusteellisen lyömisensä jälkeen niin piitannut. Jos jotkut frankit tahtovat tehdä vastarintaa islmain armeijalle, sen parempi - siitähän maailmanvalloittajan ote vain vahvistuisi.


Jemeniläinen emiiri johti ilmeisesti noin 50.000 miehen sotajoukkoaan kohti koko Euroopan valtaamista. Matkaa hidasti joukkojen huolto - ei niinkään miesten, kun noiden arvokkaiden ratsujen.

Miehet voivat ottaa talonpojilta lehmiä ja sikoja ja lampaita ja pistää murkinaksi. Mutta hevosten on saatava ruokaa ja kymmenien tuhansien hummien muonaksi tarvittiin paikallisten talonpoikien peltojen tuotetta, viljaa.

Loppukesästä viljaa alkoi olla korjuussa ja näin syyskuun aikana 732 päästiin etenemään yhä kauemmas voittamattoman islamin uusien valtausten maisemiin.

Voimme vain kuvitella, millaista oli elämä näiden tapahtumien aikaan etelä-Ranskan kylissä ja kaupungeissa. Suomalaisina olemme kokeneet mitä oli olla vihollisen käsissä kun meitä kohtasi Isoviha ja Pikkuviha. Vieläkin väristyttää niitä, jotka tietävät, mistä oli kyse ja mikä on piilopirtti.


Pyhä Martti (316-397) eli itse köyhyydessä ja askeettina pukeutui säkkiin myös Toursin piispana ollessaan. Mutta hänen perustamastaan luostarista oli tullut läntisen Euroopan kristillisen elämän keskus.

Sinne oli tulvinut ruhtinaiden ja aatelisten ja tavallisen kansan antamia lahjoja, niin että tiedot luostarin rikkauksista olivat saavuttaneet myös Espanjan muslimien korvat.

Sinne oli nyt tämäm pelottava armeija matkalla tuhoten ja ryösteän mennessään Gallian maaseutua ja kaupunkeja kenenkään estämättä.


Sekä maallisen että kirkollisen historian tutkijat ovat jokseenkin yksimielisiä siitä, että jos al-Ghafiqin suunnitelma olisi toteutunut, se olisi merkinnyt koko Euroopan kääntymistä islamiin ja Kristuksen kirkon jäämistä pieneksi vähemmistöksi - kuten oli jo tapahtunut Lähi-idässä ja pohjois-Afrikassa.

Ja tämä olisi merkinnyt koko maailmanhistorian muutosta - onhan kristillinen Eurooppa ollut länsimaisen maailman sydän. Sieltä tämä juutalais-kristillisen Raamatun ja kristinuskon värittämä kulttuuri on säteillyt Amerikkoihin ja aina Australiaan asti.

vaan toisin olisivat asiat, jos...


voiko yksi ihminen merkitä niin paljon?

eikö tässä ole kysymyksessä ihmiskunnan historiassa vaikuttavat syvemmät voimat, kansainvaellusten aallot ja teknis-taloudelliset tekijät ja ties mitä?

tasapaino yksilön ja hänen aikansa ja olosuhteiden ja erilaisten ihmisiin vaikuttavien voimien keskellä lienee vaikea löytää.

vanhempi historiankirjoitus oli usein hallitsijoiden mukaan etenevää, ottaen toki muutakin huomioon.

uudempi historiantutkimus soveltaa tapahtumien selittämisessä monemoista antropologian, sosiologian, poliittisen tieteen ja psykologian ym tarjoamaa teoriaa.

mielestäni Toursin taistelu, siihen valmistautuminen ja tapahtumien kulku on esimerkki yhden ihmisen merkityksestä.

tässä tapauksessa tuo yksi ihminen oli Kalle Vasara.


Kaarle Martel oli noussut Austrasian korkeaan virkaan "Palatsin hallitsija" jatkuvien merovingien hallitsijoiden keskinäisten kahinoiden seurauksena, mutta hän ei koskaan ottanut itselleen kuninkaan arvoa, vaikka olisi sen voinutkin tehdä.

ei tarttenut. Hän oli Euroopan vahvimman armeijan rakastettu ja kunnioitettu ylipäälikkö ja häntä toteltiin kaikkialla sen enempää kyselemättä - niin kuninkaat, piispat kuin kaupunkien pormestarit ja muut.

Kaverilla oli auktoriteettia.


Kaarle oli etevä sotilas ja hän suunnitteli huolellisesti, miten kohtaisi tuon arabien johtaman hurjan ratsujoukon. Olihan se ylivoimallaan täysin tuhonnut Odo Suuren urheat ja kokeneet sotilaat.

Hän nojasi oman armeijansa ytimeen, tuohon useampia vuosia koulutettujen raskaasti aseistettujen jalkamiesten joukkoon. Näitä täydensivät tähän sotaan lähtevät muut miehet, palkkasotilaat ja vapaaehtoiset.

Jalkaväen lisäksi hänellä oli tuon ajan kevyttä ratsuväkeäkin, mutta koska eurooppalaiset eivät tunteneet jalustimia, nämä olivat pahasti alakynnessä muslimien taitavien ratsumiesten hyökätessä.

tästä oli karvasta kokemusta ja Kaarle Martel päätti nyt taistella jalkaväellään ja heille opetetulla vanhalla falangi-taktiikalla


Muslimit eivät tahtoneet tulla yllätetyiksi, mutta Kaarle Martel tahtoi yllättää heidät.

Hänen armeijansa kulki etelään kaikessa hiljaisuudessa liikkuen maastossa, vältellen julkisia maanteitä, jossa ne olisi joku vakooja helpommin havainnut.

Jossain Toursin kaupungin ja Poitiersin välillä Martel asetti joukkonsa falangin neliöihin metsäisen kukkulan rinteeseen. Frankit olivat paikoillaan puiden lomassa kilpi-kilvessä ja pitkät peitset pystyssä.

ja niin vaan kävi, että al-Ghafiqin voittajan hymy hyytyi kun hän ilmeisen täydellisen yllättyneenä näki Toursia kohti ratsastavan armeijansa tiellä hiljaa paikallaan seisovan armeijan.

ei tämän näin pitäny mennä...


ja niin siinä tapitettiin toinen toistaan - al-Ghafiqi koettaen saada selvää mikä oli miestä ja mikä metsää tuossa rinteessä, ja Kaarle Martel odottaen hänen hyökkäävän.

Kaikki näet riippui siitä, että Martel oli etukäteen valinnut itselleen ja falangeilleen sopivimman taistelupaikan ja onnistunut yllättämään vastustajansa.

Seitsemän päivää siinä tapitettiin - kaksi kulttuuria, kaksi uskontoa kun kohtasi - Kristuksen ja Muhammedin.

Umaijjadit odottivat joukkojen saapumista, sekä pääjoukkojen että ryöstämään lähteneiden joukkojen tuloa paikalle. Ja viikon aikana ne saapuivatkin kaikki paikalle.


emiiri Abd-al Rahman Ghafiqi oli tuonut etelän miehet keskelle Eurooppaa ja lokakuussa ilma alkoi olla jo syksyisen kylmä.

Martel oli varustanut armeijansa hyvin ja myös pitänyt huolta että heidän pellavaiset ja villaiset vaatteensa antoivat lämpöä ja nahkaiset sidottavat kengät auttoivat märässä kelissä.

Arabeilla ja berbereillä alkoi olla kevyissä teltoissaan vilu. Ja pian tulisi vielä kylmempi - sen emiiri ymmärsi.

Kaarle tiesi, että jos hän hyökkäisi miehet joutuisivat avoimessa maastossa tappavan ratsuväen hyökkäyksen kohteeksi - hidas falangi olisi vaarassa.

Tässä rinteessä puiden seassa nuo hevosmiehet sen sijaan olisivat pulassa, ja niin hän odotti. Ukot vaan seisoivat seitsemän päivää paikallaan, varmaan nukkuivatkin siinä mihin olivat asettuneet.

ja niin tapitettiin, kenen hermot pettäisivät.


Lokakuun 10. päivän aamuna vuonna 732 emiiri al-Ghafiqi antoi hyökkäyskäskyn. Loputtomiin ei voitu niin isolla porukalla kylmässä odottaa ja Toursin kaupunki ja pyhän Martin luostarin aarteet olivat kädenulottuvilla.

Allahu akbar!

koetamme silmissämme nähdä tuhansien jalojen ratsujen lähtevän täyteen laukkaan kullakin selässään rohkea, taitava ja kokenut sotilas kädessään pitkä miekka tai keihäs tai jousi.

Miten uljas onkaan sotahevonen, kun se korskuen ihmisen ohjaamana käy kohti vihollista!

nyt olisi pitänyt käydä niin, että puolustajien rivit olisivat särkyneet ratsujen loikatessa tai syöksyessä vastustamattomalla voimalla niihin. Sitten alkasi särkyneiden rivien sotilaiden jahtaaminen ja lahtaaminen.


Mutta toisin kävi.

Arabien omat historiankirjoittajat kertovat, että tuo frankkien armeija oli kuin tummaa liikkumatonta jäätä.

Yhä uudelleen uljaat ratsut syöksyivät falangeja kohti, ja peitsien terävät raatelevat kärjet upposivat niiden kauniiseen rintaan.

kuinka eläimetkin kärsivät meidän ihmisten sodissa...

yhä uusia aaltoja nousi rinnettä kohti puiden välissä seisovaa miesten ja kilpien ja peitsien liikkumatonta massaa.

ja niin eräässä kohdassa onnistuttiin lyömään sisälle falangiin ja näkyviin tuli itse Kaarle Martel!

mutta kokeneet ja kouliintuneet sotilaat eivät lähteneetkään pakoon, vaan jatkoivat taistelua kirveillään ja miekoillaan ja puolustivat hengellään rakastettua johtajaansa.

sinne tallautuivat islamin miekkalähetyksen miehet, frankkien nahkakenkien käydessä verestä märiksi.


ja sitten Martel teki mestarillisen iskun - hän löi islamin pyhän sodan miesten arkaan kohtaan!

ahneuteen

Umaijjadien joukoissa alkoi kuulua huhu, että jotkut frankit olivat menneet heidän leiriinsä ja olivat vapauttamassa orjia ja ottamassa Bordauxin kaupungin ja muualta saatua rikasta sotasaalista itselleen.

tämä oli nyt isompi asia kuin mokomat mustat miehet metsässä...

ja näin osa umaijjidien joukoista kääntyi rintamalta takaisin leiriin päin, turvatakseen suuren sotasaaliinsa!

taistelua käyvät umaijjidit luulivat, että nuo ovat kääntyneet pakoon ja sama mieli iski heihin - hyökkäys pysähtyi ja muuttui silmittömäksi paoksi.


tässä näemme Kaarle Martelin sotilaallisen taidon ja auktoriteetin ...

luonnollistahan olisi nyt ollut lähteä riemusta kiljuen juoksemaan pakenevien muslimien perään heitä tappamaan!

vaan ei.

käsky oli että kukaan ei lähde mihinkään - ehkä tämä on muslimien sotajuoni, jolla koetetaan saada miehet metsästä avoimeen maastoon surmattaviksi.

ja käskyä toteltiin.

olihan tässä seisty jo seitsemän päivää ja yötä. mitä on yksi päivä lisää?

ja niin siinä seistiin ja ihmeteltiin ... ja uskon että aika lailla myös rukoiltiin

niinkuin koko Euroopassa

rukoiltiin


Aamu tuli eikä vihollista näkynyt ja siinä vaan seistiin ja odotettiin. Näin oli miehet hyvin koulutettu.

Martel lähetti vakoilijoita muslmien leiriin ja tutkimaan lähiseutua.

nämä palasivat kertoen, että muslimit ovat paenneet pakokauhussa jättäen telttansakin, kukin kantaen mitä aarteita sai pysymään ratsunsa selässä.

ja näin todella oli.

muslimien armeija pakeni Toursin ja Poitiersin luota takaisin Espanjaan Pyreneiden vuorten taakse.

kristittyjen voitto oli täydellinen.


kaksi isoa muslimien armeijaa oli murskautunut Ranskassa, toinen Odo Suuren jalkoihin Toulousen taistelussa 721 ja toinen, vielä suurempi, Toursin taistelussa 732.

ei hyvä.

uutta sotaretkeä ei varsin heti tahdottu tehdä...

Nyt kävi vielä silleen, että näiden tapahtumien jälkeen Syyriassa hallinneet Umaijjidien kalifit alkoivat joutua hankaluuksiin.

Vuoden 748 suuren maanjäristyksen jälkeen vihatut Umaijjidit jäivät Irakin Abbasidi kalifien jalkoihin ja heidän hallitsijansa ja aatelistonsa surmattiin Lähi-idässä viimeiseen mieheen.

Tämä vaikutti sen, että Cordoban emiiri oli Umaijjidi, jolla ei ollut mitään tukea tai kunnon yhteyksiä islamin alueita hallitseviin abbasideihin.

eli suomeksi sanottuna -

Toursin taisteluun päättyi islamin sotilaallinen eteneminen Eurooppaan.

Isän Jumalan armosta, Kristuksen valtakunta sai kukoistaa Euroopassa.

ja tämän valtavan maailmanhistoriallisen asian Hän toteutti yhden miehen kautta.


meillä on lähes silminnäkijän kuvaus tapahtumista - Cordoban emiraatissa asuva nimeltä tuntematon kristitty kirjoitti vuonna 754 kronikan latinaksi "Espanjan tuhoutumisesta", jossa myös Toursin taistelu kuvataan yksityiskohtaisesti.

käännän siitä tähän katkelman:

................
Ajaessaan takaa Odoa Abd ar-Rahman päätti ryöstää Toursin, tuhota sen palatsit ja polttaa sen kirkot. Siellä hän kohtasi Austrasian konsulin nimeltä Kaarle, miehen, joka nuoruudestaan asti oli osoittautunut soturiksi ja joka oli sotilasasioiden tuntija ja jonka Odo oli kutsunut apuun.

Kun taistleun molemmat osapuolet olivat lähes seitsemän päivän ajan ahdistelleet toisiaan pienin hyökkäyksin he viimein kokosivat rivinsä ja kävivät raivokkaaseen taisteluun.

Pohjoisen ihmiset pysyivät liikkumattomina kuin seinä ja pysyivät yhdessä kuin kylmien maiden jäätikkö. Silmänräpäyksessä he löivät miekoillaan arabit.

Austrasian miehet, joita oli enemmän ja jotka olivat hyvin aseistettuja, surmasivat kuninkaan, Abd ar-Rahmanin kun löysivät hänet lyöden häntä rintaan.

Mutta yhtäkkiä, kun he jo näkivät arabien lukemattomat teltat, frankit laittoivat miekkansa häpeällisesti tuppeen jättäen taistelun huomiseen, kun yö oli jo tullut kamppailun aikana.

Nousten aamulla omassa leiristään eurooppalaiset näkivät arabien teltat ja majat samanlaisina kuin edellisenä päivänä. Tietämättä, että ne olivat tyhjillään ja ajatellen että niiden sisällä oli saraseenien joukkoja valmiina taisteluun, he lähettivät upseerja tiedustelemaan ja havaitsivat, että ismaelilaiset joukot olivat lähteneet. He olivat todella lähteneet yöllä hiljaisuudessa tiukassa muodostelmassa palaten omaan maahansa.

K.B. Wolf. Conquerors and Chroniclers of Early Medieval Spain. Liverpool 2000, s. 145.
......................

Euroopassa oli nyt Kristuksella melkoinen porukka - frankit, joiden armeija oli Toursin taistelun jälkeen täysin ylivoimainen koko mantereella.

Vähän samaan tapaan kuin Hänellä on tänään USA ja sen voittopuolisesti kristittyjen miesten ja naisten muodostama armeija. Maailman mahtavin.

Kaarle Martel on Kaarle Suuren isoisä ja näin karolingien majesteettisen dynastian kantaisä.

Tämä, ystävät rakkaat, on Euroopan historian olennaista runkoa, jossa taistelu sydämestä - uskonnosta - on ollut niin keskeinen.

älkäämme nukahtako luulemaan, että Kristuksen ja Muhammedin kamppailu olisi ohi Euroopassa! (siitä Tukholmankin äskeiset tapahtumat muistuttavat)


Pyhässä Raamatussa on myös tuo merkillinen jae, jota usein toistetaan - ymmärtämättä mitä se oikeasti tarkoittaa.

ei se pidä tapahtuman sotaväellä eikä voimalla, vaan minun hengelläni, sanoo Herra Zebaot.
Sak 4:6 Biblia 1776

kuten sanottu, Zebaot on hepreankieltä ja tarkoittaa sotajoukkoa.

... sanoo Herra, sotajoukkojen Jumala

...........
katsomme hengellistä sodankäyntiä toisella palstalla, jossa tutustumme Kaarle Martelin suojelemaan Saksan apostoliin nimeltään Wynfrith eli pyhä Bonifacius.

Kaarle Martel - Toursin taistelun aattona

Kristus - merovingiajan kirkko Galliassa 7 vs. jKr

Taivasten valtakunnan sinapinsiemen oli varsin pieni porukka itäisen Välimeren rannalla.

Sieltä se lähti kasvamaan Beetlehemistä, Nasaretista, Kapernaumista, Jerusalemista ensin Juudeaan ja Samariaan ja sitten aina maailman ääriin asti...

Kasvu oli aluksi varsin karua, kun Rooman imperium taisteli Kristusta vastaan toden teolla ja kaikella voimallaan, joka ei ollut pieni.

Vaan Kristus voitti Rooman sydämen - olemme puhuneet äiti Helenasta ja hänen pojastaan Konstantinuksesta, jotka uuden ylhäisen vaimon ottanut palatsista pois ajoi.

Taivasten valtakunnan puu kasvoi sitten Rooman rajojen taakse ja saavutti Areioksen opetuksen muodossa gootit, ostragootit ja visigootit.

olemme seuranneet myös nikaialaisen kristinuskon voittokulkua, pyhän Martin lähetystyötä Toursin kaupungissa ja sitten hiukka myöhemmin frankkien kuninkaan Cloviksen kääntymistä Kristuksen uskoon.

Merovingien dynastia on niin merkittävä Kristuksen opin leviämisessä Espanjaan, Ranskaan, Alankomaihin ja Englantiin, että heihin liittyy monenmoista legendaa.

useimmat tuon ajan ... noin karkeasti 500-800 ... piispat olivat lähetystyöntekijöitä, eri alueiden apostoleita ja monet heistä varsin pyhää erakon elämää eläneitä askeetteja.

Läntisen Euroopan pyhimysten joukossa on vino pino näitä säkkiin pukeutuneita ja kampaamattomin hiuksin kulkevia merovinkien ajan piispoja, jotkut heistä myös marttyyreitä.

mutta Austrasian Brunhildan jälkeen alkoi merovinkien meno mennä vinkeäksi ja heidän keskinäiset sotimisensa Chilpertien ja Chilpederikien ja muiden kanssa alkoi mennä ihan mahdottomaksi.


Hispanian valloitus 711-732

Kristuksen valtakunta oli saavuttanut Euroopan, mutta nyt uutta uskoa uhkasi todella erittäin suuri vaara - Muhammedin seuraajat olivat tulossa miekkoineen ja ratsuineen ja tahtoivat ottaa koko Euroopan haltuunsa.

ja melkein siinä onnistuivat - kristitty Espanja romahti muutamassa vuodessa, kun Gibraltar (Jebl Tariq) ylitettiin 711.

Toulousen kaupunki pelastui Pyreneiden vuoret ylittäneiden muslimien käsistä kymmenen vuotta myöhemmin 721 Odo Suuren viisauden ja sotilastaidon - ja kaiken sen takana olevan Jumalan hyvän johdatuksen - kautta islamin murskaavalta hyökkäykseltä.

Noin kymmenen vuotta myöhemmin 732 oli edessä lopullinen taistelu Euroopan kohtalosta.

Siihen meidän Herramme Jeesus Kristus oli valmistanut Kaarlon, joka oli äpäräpoika.

älköön yksikään AU-lapsi jättäytykö sivuun elämän seikkailuista aviottoman taustansa tähden - jos ei muu, niin Kaarle Martellin uljas esimerkki rohkaiskoon heitä!

ja sen muisto, että Jeesuksen ylle heitettiin, ja yhä heitetään, vasta kihoissa olevan Maria äidin uskottomuuden varjo.



saatat sanoa "eihän meidän Herramme Jeesus Kristus sotaa tahdo eikä sodasta mitään tiedä"

olet väärässä, perusteellisesti väärässä

Hänen Isänsä on Herra Sebaot, Sotajoukkojen Jumala.


Jeesus Kristus tavoitti ja voitti roomalaiset, gootit ja sitten frankit.

Frankkien ensimmäisen valtakunnan murentuessa heidän keskinäisiin riitoihinsa ja islamin uhan käydessä hälyttäväksi, heidän keskuudestaan nostettiin toisen valtakunnan perustusten luoja, Kaarle Martel.

Hänen pojanpoikansa on Kaarle Suuri - Charlemagne - saksalaisten ja friisien käännyttäjä (pakkokäännyttäjä) ja suuren Saksalais-roomalaisen keisarikunnan perustaja.

Tämä keisarikunta tulee jo meitä varsin lähelle, onhan eräs tuossa valtakunnassa syntynyt ukkeli usein mukana nettiruukussakin - Hansin ja Margarethan poika, joka sai nimensä pyhän Martti Toursilaisen mukaan.


700-luvun alussa Euroopassa oli väkevien luostareiden ja niihin liittyvien kirkkojen verkosto.

Näiden varassa säilyi klassinen kreikkalais-roomalainen kirjallisuus ja kulttuuri ja kristillinen usko varhaisen keskiajan kansainvaellusten vaikeissa ja vaarallisissa oloissa.

Merovinkien tapana oli tukea luostareita taloudellisesti ja maa-alueitakin lahjoittaen, koska nämä vahvasti linnoitetut rakennukset olivat myös alueellisen hallinnon ja sivistyksen keskuksia.

näin luostarit rikastuivat, saivat paljon omaisuutta - ja tuo St Martin de Tours abbey oli jo kautta Euroopan kuulu rikkauksistaan.

sinne, Toursin kaupunkiin Euroopan sydämeen, teki al-Andalusian emiirin mieli - oikeaa uskoa levittämään ja saalista ryöstämään.


Pepin II 635-714

Kaarle Martel oli siis tuon ajan hovin yleisen tavan mukaan äpärä - isänsä Herstalin herttua Pepin (635-714) ja tämän rakastajattaren Alpaidan (635/640-714) poika.

avioliitton ulkopuolisuuden tähden poika kuulemma sai nimensäkin näin;

kun Alpaida oli vuonna 688 synnyttänyt pojan Herstalin kaupungissa, iloisesta asiasta tahdottiin kertoa isälle.

Pepin II istui vaimonsa seurassa lähettilään saapuessa - mites nyt suu pannaan? Kaveri mietti hetken ja sanoi sitten "Kauan eläköön kuningas, hän on carl!" (carl tarkoittaa mies ... siis poikavauva)

kuningas ymmärsi yskän ja totesi "Ai, carl? Kutsuttakoon häntä siis niin" Ja näin poika sai nimekseen Carl.

tarina ei kerro, ymmärsikö rouva Plectrude (k.717) miehensä ja airueen välisen lyhyen keskustelun jujun.


Kaarlesta tuli erityisen lahjakas sotilas, joka nousi merovingien aikana tärkeäksi voimatekijäksi sisäpolitiikassa.

Mutta hän ei ollut pikkumainen eikä etsinyt itselleen kuninkaan arvoa, vaikka olisi sellaisen helposti myöhemmin voinut itselleen saada.

Hän näki islamin vaaran, oli hyvin perillä Odo Suuren kokemasta ahdingosta ja alkoi valmistautua tulevan varalle.

Sotaa uumoillen Kaarle Martel loi Euroopan ensimmäisen ammattilaisten armeijan, joka koostui pysyvästi armeijan palveluksessa olevista miehistä.

tuon ajan tapana oli kutsua tarvittaessa miehet aseisiin ja taistelun päätyttyä he palasivat kotiin, jos olivat hengissä...

nämä miesjoukot olivat kyllä aseistettuja, mutta kouluttamattomia ja heitä ei tahdottu kylvöpelloilta tai elonkorjuun keskeltä aseisiin kutsua.

Martel ymmärsi että tällaiset joukot olivat kouluttamattomia eivätkä kestäisi muslimien ratsuväen hurjaa hyökkäystä.

Frankkien taistelukirves oli tappava ase

Ottaen oppia antiikin makedonialaisista, joita Aleksanteri Suuri oli johtanut voitosta voittoon, Kaarle Martel koulutti armeijansa falangien strategiaan ja taktiikkaan.

Falangi on neliönmuotoinen joukko pitkin peitsin aseistettuja miehiä, jotka osaavat kääntyä joka suuntaan siten, että peitset pysyvät järjestyksessä.

tämä vaatii aika lailla sulkeisharjoituksia, marssia falangin muodostelmassa, kääntyä oikealle tai vasemmalle, perääntyä järjestyksessä.

Vihollisen kannalta falangi on siitä ongelmallinen, että siinä ei ole varsinaisesti mitään selustaa tai heikko osaa - sama terävien tappavien peitsien rintama on vastassa vaikka puolet joukosta saisit kaatumaan.



Tällaisen pysyvän armeijan ylläpito oli varsin kallista tietenkin, miehet olivat poissa maatalouden palveluksesta.

Kristuksen kirkko maksoi suurelta osin Kaarlen armeijan varustamisen, koulutuksen ja ylläpidon kulut.

ei aina tosin vapaaehtoisesti, ja jotkut piispat olivat vähällä manata kaverin kuuseen ...

vaan sitten ääni kellossa muuttui, kun myrsky tuli.


Frankkien langsax-miekka



ei ollut fyysisesti helppoa asepalvelu Kaarlen armeijassa, sillä hän halusi myös suojata uskotut ja luotetut miehensä taistelussa.

tämä ei ollut joutoväkeä, jonka kuolema ei niin haittaisi - vaan koulutettua sotakokemusta ovaavaa porukkaa, joka harjoitteli ja äkseeräsi ja jumppasi ja valmistautui taistelemaan henkensä edestä vaarallista vihollista vastaan.

aikalailla tuo aseistus oli samantapainen kuin Rooman aikaan, kun Efesolaiskirje kuvaa kristityn varustusta, kypärää, kilpeä, haarniskaa, miekkaa ja kenkiä...

vaan tämä oli nyt raskaammin aseistettua kuin roomalainen jalkaväki apostoli Paavalin aikaan.



raskaan jalkaväen varustus painoi noin 30 kiloa.

miehet oli kunnolla puettu kylmää säätä vastaan jalassaan tuon ajan kengät. päätä suojasi rautainen kypärä, Kädessä oli painava, suuri puinen kilpi, jonka keskellä oli vahvistuksena iso rautainen nuppi.

Aseena Martellin jalkaväellä oli pitkät puiset rautakärkiset peitset, jotka, kuten sanottu, vaikeuttivat miesten liikkumista yhdessä.
Merovinkiajan frankki-soturi

käsiaseina oli miekkoja, tikareita ja kahdenlaisia kirveitä, toinen lyömistä varten ja toinen varsin pelottava kirves heittoa varten.

Francisca-heittokirves saattoi halkaista vastustajan kilven vielä 12 m päässä
se kimposi maasta muotonsa tähden vaarallisen arvaamattomasti.
Copyright 2010 Etsy, Inc.

Jotkut sanovat, että frankit saivat tästä kirveestä nimensä (francisca) - toiset taas, että tämä hurja heittokirves sai heistä nimensä.


Martelin luoman armeijan runko oli siis erittäin hitaasti liikkuva, kömpelö raskas jalkaväki.

vastassa oli erittäin nopeasti liikkuva kevyt ratsuväki. erityisenä etuna heillä oli - kuten on kerrottu - satula jossa on jalustimet. ne auttoivat säilyttämään tasapainon ja pysymään hevosen selässä hurjissa taistelutilanteissa.

muslimeilla oli perustavana aseistuksena kevyt rautanupilla vahvistettu kilpi, keihäs, miekka ja tikari lähitaisteluun.

islamilaiset soturit kuvataan yleensä käyrän miekan kanssa. mutta en ole lainkaan varma, että umaijjidiajan miekat olisivat olleet tällaisia myöhempiä saraseenien ja turkkilaisten miekkoja. (saattoivat olla suoria kuten frankkien miekat)

muslimien joukot käsittivät kokeneita syyrialaisia umaijjideja mutta myös paljon pohjois-Afrikan rohkeita ja tuliluonteisia berbereitä.

koko tunnettu maailma oli kukistunut umaijjidien ratsuväen uliseviin hyökkäyksiin.

nyt oli Euroopan vuoro.

Frankkien sotilaita Kaarle Martelin ajan jälkeen.


mikä oli jousen merkitys Martelin aikana?

muslimien kevyt ratsuväki näyttää olleen varustettu jousilla, ja laukkaavan hevosen selästä ammuttu nuoli oli vaarallinen ase - ja voimme olettaa että niitä tuli hyökkäyksessä paljon ja tarkasti.

frankkien raskaassa jalkaväessä ne ehkä eivät olleet keskeinen ase (en ole varma, korjaa jos olen väärässä) mutta tietenkin jousi tunnettiin.

jousia on löydetty haudoista ja ne ovat yleensä "hunnien" jousen tapainen yksinkertainen, mutta tehokas ase.


Aquitania murtui islamin hyökyaaltoon 730

al-Andalusian emiiri oli nyt syntyjään jemeniläinen sotakuntoinen mies, lyhyeltä nimeltään Abdul Rahman Al Ghafiqi (k.732)

koko nimensä on vielä vaikeampi muistaa;
Abu Said Abdul Rahman ibn Abdullah ibn Bishr ibn Al Sarem Al 'Aki Al Ghafiq

Nykyisessä Marokossa hän tutustui pohjois-Afrikan valloittajaan, Musa ibn-Nusairiin, ja tämän poikaan Abdul Aziziin. Isän surkeasta kohtelusta Damaskossa kalifi Suleimanin käsissä ja pojan murhasta on ollut puhetta.

Al Samh ibn Malik kuoli pian Toulousen katastrofin jälkeen 721 ja Abdul Rahman al-Ghafiq valittiin Cordoban kaupungissa al-Andalusian emiiriksi hänen sijaansa.

(ensin tosin itä-Andalusian hallitsijaksi kunnes kalifi Hisham teki hänestä koko Cordoban emiirin 730).



al-Gawfig tahtoi lähteä uudelleen Pyreneitten yli rikkaisiin Euroopan maihin ja kutsui apujoukkojoja - niitä tulikin Lähi-idästä ja aina Jemenistä asti ja kun mukaan tuli myös berbereitä, hänellä oli ehkä 50.000 miestä johdettavanaan.

Sotaretki alkoi vuonna 730 ja suuntautui pelottomasti Toulousen katastrofin alueelle Aquitaniaan.

Odo Suuri koetti kahdessa taistelussa pysäyttää muslimit, mutta nyt oli määrätty toisin.

Ensin muslimit löivät Odon joukot Bordeauxin kaupungin ulkopuolella ja ottivat sen valtaansa.

Sen jälkeen he kiiruhtivat pohjoiseen ja kohtasivat Odon kokoaman armeijan Garonne- tai Dordogne-joen luona.

Muslimit tuhosivat Odon armeijan viimeiseen mieheen, niin ettei kaatuneiden lukua osattu edes laskea.

Herttua Odo Suuri itse pakeni Kaarle Martelin luo tarjoten hänelle palvelustaan.

Muslimit ryöstivät nyt mielinmäärin etelä-Ranskan luostareita ja kirkkoja ja polttivat ja tuhosivat maaseutua. Kuten valloittajat yleensä tekevät.

ja kuten roomalaiset sanovat vae victis - "Voi voitettuja!"



näiden katastrofien jälkeen voimme kuvitella, millaista oli elämä etelä-Ranskan kaupungeissa ja maaseudulla ja etenkin munkkien ja nunnien luostareissa. ja kuolema.

koko Euroopassa ei ollut jäljellä yhtään ainoaa islamin hyökyaallon puolustukseen kykenevää joukkoa paitsi tämä Kaarle Martel.

modernit historiantutkijat ovat jokseenkin yksimielisiä, että Toursin taistelu vuonna 732 on eräs maailmanhistorian ratkaisuhetkiä.

tulisiko Euroopan kaupunkien horisonttia hallitsemaan minaretit imaamin arabiankielisine huutoineen vai kellotapulit Jumalan kelloineen?

Kristus vai Muhammed?

Kristuksen sotilas valmiina kamppailuun uskonsa puolesta!

kirjoitan Kristuksen kirkon kannalta niin ratkaisevasta Toursin taistelusta oman palstan.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Euroopan yhteisö ja Turkki

kun käymme nettiruukun raamattupiirissä pohtimaan Kristuksen ja Muhammedin valtakuntien kamppailua, on siinä aiheessa myös hyvin ajankohtainen siipi.

ei kaikki ole vaikeaa varhaista keskiaikaa, josta on niin hankala ottaa selvä että ammattilaiset historiantutkijatkin puhuvat ajasta "Dark Age".

Asia on mielestäni lyhyesti näin:

..........
"Avaja porttis ovesi, Eurooppa"

Euroopan yhteisössä eletään edelleen siinä tilanteessa, jonka taistelut islamin kanssa loivat.

Euroopan yhteisöön kuuluvissa valtioissa kristityt ovat kaikkialla uskonnollisten ryhmien enemmistönä.

700-800 luvun ankarat voittoisat taistelut ensin umaijjadien kanssa ja sitten abbasidien kanssa Konstantinopolissa ja umaijjidien kanssa Espanjassa ja Ranskassa pysäyttivät islamin voittokulun tällä suunnalla. Puolikuun tavoin islam jäi Välimeren eteläpuolelle.

Keskiajalla aasiasta saapuneet islamilaiset kansat voittivat Anatolian ja lopulta myös Konstantinopoli joutui turkomaanien käsiin Martti Lutherin ja Jean Calvinin aikoihin.

Välittömästi islamilainen hyökkäys jatkui Eurooppaan, ja hirmuisissa kamppauksissa ottomaanien eteneminen Euroopan sydämeen Unkarin kautta estettiin - Allah ei antanut viiniä, kuten suomalaiset sanovat.

Kreikka ravisti Turkin otteen - tapahtui Reconquista eikä islam kyennyt kreikkalaisten kristillistä uskoa ja kansallishenkeä kukistamaan.

Kosovan ja Albanian ja muun Balkanin kristittyjen - muslimien suhteesta olemme kuulleet tuorettakin asiaa.


....
suomalaiset eivät ole koskaan kokeneet islamin syleilyä.

näin ulkoministerimme ja hallituksemme saattaa sinisilmäisesti sanoa Euroopalle "Avaja porttis ovesi!"

anna islamilaisen Turkin liittyä Euroopan yhteisöön, avaa rajasi turkkilaisten vapaalle liikkumiselle keskuudessasi!

mitä tänään on uskonnolla enään merkitystä!

voihan nenä.


................
Virsi 190

Sun sanas suojaa, Jumala,
sen vastustajat masenna,
kun tahtovat ne alati
kukistaa valtaa Poikasi.

Oi Kristus, voitonruhtinas,
sä näytä valtas, kunnias.
Sun kristikuntaas holhoa
ja sitä suojaa, vahvista.

Lyö maahan sanas sortajat
ja niiden juonet kavalat.
Suo aina voittaa sanasi
ja lisää seurakuntaasi.

Suo vastustajain tuntea,
ettet sä laumaas unhota,
vaan tahdot auttaa, vahvistaa,
kun vaarat sitä ahdistaa.

Oi Pyhä Henki, lohduta
ja rauhaan meitä johdata.
Tuskissa anna huojennus
ja kuolemassa virvoitus.

Säk. 1, 2 ja 5 Martti Luther 1542,
säk. 3 ja 4 Justus Jonas 1545.
Ruots. 1562.
Suom. Jaakko Finno virsikirjaan 1583.
Uud. Knut Legat Lindström 1867 ja komitea 1937.


Tauno Väinölä kertoo:

"Lempeän sävelmän vaikutuksesta voi jäädä huomaamatta Martti Lutherin ja Justus Jonaksen virren Sun sanas suojaa, Jumala rajuus. "Lyö maahan sanas sortajat", siinä sanotaan.

Alkuaan sanottiin vähän muutakin. Luther näet nimesi tarkoittamansa vastustajat: paavin ja turkkilaisen. Historiasta tiedämme, että hän ja paavi olivat sotajalalla keskenään. Turkkilaisvaara taas uhkasi, kun sulttaani Soliman II tavoitteli Euroopan herruutta. Jo 1529 hän oli piirittänyt Wieniä, jonka valloittamista hän jälleen kaavaili 1540-luvun alussa. Lutherin virsi on peräisin niiltä ajoilta.

Turkkilaisvaara väistyi, mutta Euroopassa oltiin menossa kohti uskonsotien aikaa.

Virren suomensi Jaakko Finno virsikirjaansa 1583. Suomennoksessa ei paavia (eikä turkkilaisia) ole koskaan mainittu. Jaakko Finnon kuninkaan ja toimeksiantajan Juhana III:n tunnetut katolisuutta lähentelevät pyrkimykset selittänevät sen, että hänen virsikirjastaan muutenkin puuttui katolista kirkkoa vastustava aines.

Kolmannen säkeistön Finno sai tällaiseksi: "Sanas sortajat alas paina, / Heidän juonens' estä aina, / Siihen hautaan heit' pudota, / Johon meit' pyytävät upottaa." Vuoden 1886 virsikirjassa siitä tuli kuin lähetysvirsi: "Sä käännä sanas sortajat, / Kukista juonens kavalat, / Suo Henkes heitä valaista / Ja oikialle ohjata!" Nykyinen väkivaltainen sanamuoto "Lyö maahan sanas sortajat" (vrt. 577:6) on vuodelta 1938. Silloin se koettiin ajankohtaiseksi!

Luther otsikoi tämän virren "lastenlauluksi", mikä voi todella tuntua oudolta. Pelätessään pahinta hän näet odotti lasten rukouksesta apua, kun uhkaava tilanne ei näyttänyt vanhempaa väkeä kovinkaan huolestuttavan.

Lutherin virressä oli kolme säkeistöä (1, 2 ja 5), ja sillä oli tällöin kolminaisuusvirren luonne. Kaksi lisäsäkeistöä (3, 4) on kirjoittanut hänen ystävänsä ja työtoverinsa Justus Jonas (1493–1555), Wittenbergin yliopiston kanonisen oikeuden professori ja sikäläisen linnankirkon rovasti."

Tauno Väinölä

....................

lauantai 18. joulukuuta 2010

Odo Aquitanialainen Suuri


Muslimien hyökkäys Espanjaan oli uskomattoman nopea, kun hurjasti ratsastavat umaijjidi-ritarit Syyriasta ja heidän berberi-seuralaisensa pohjois-Afrikasta ulisivat tuota vertahyytävää islamin sotahuutoa allahu akbar! (Jumala on suurin)

710-711 he tulivat yli Gibraltarin ja murskasivat visigoottien kuningas Rodoricin johtaman kristittyjen armeijan. Vain neljä vuotta myöhemmin, 715, Sevillasta tehtiin uuden emiraatin pääkaupunki.

Valloitus ei suinkaan päättynyt tähän vaan tavoitteena oli Euroopan kautta pitkin Välimeren pohjoisrantoja ottaa Allahin nimissä etelä-Ranska, keski- ja pohjois-Eurooppa, Italia, Kreikka ja sitten tuo ladonlukko Konstinopoli.

Vain sinne koilliskulmaan jäivät nuo vuorten asukkaat, Galician, Astoursin ja baskien maat... mutta ne olivat sotilaallisia ja poliittisia mitättömyyksiä Umaijjidien valtavan imperiumin reunamilla.

Ja vain viisi vuotta Gibraltarin ylityksen jälkeen vuonna 717 Umaijjidien asettama al-Andalusian kuvernööri Al-Ḥurr ibn ʿAbd al-Raḥmān al-Thaqafī johti joukkonsa Pyreneiden vuoriston yli ja valloitti sillanpääksi Septimian maakunnan (nykyistä etelä-Ranskan seutua Montpellierin tuntumassa).

Eurooppa oli vasta kääntynyt kristinuskoon ja nyt jo oli Espanja islamin hallussa ja Muhammedin oppilailla oli etelä-Ranskassa vahva jalansija.

Edessä olivat ratkaisun ajat - Kristus vai Muhammed.

Esinäytöksenä tähän maailmanhistorialliseen uskontojen ja ihmisten kohtaamiseen on Aquitanian Odo - tämän palstan teema.



718, vain seitsemän vuotta Espanjan niemimaalle tulon jälkeen, muslimien neljäs emiiri Al-Samh ibn Malik al-Khawlani siirsi al-Andalusian pääkaupungin Sevillasta Córdobaan.

Córdobasta käsin muslimit hallitsivat Espanjan niemimaalta valtaamiaan suuria alueitaan satoja vuosia aina kesäkuun 29. 1236 asti, kun Kastilian Ferdinand II valtasi kaupungin takaisin kristittyjen haltuun. (Córdoban emiraatti)

Vaan eteenpäin miehen mieli!

Al-Samh ibn Malik oli kuullut merovingien kuninkaiden ja prinssien heikkoudesta ja riitelystä suuren Aquitanian (ranskan Aquitaine) maakunnan kanssa.

reissuun lähdettiin tosimielessä -

ensimmäisellä Espanjan sotaretkellä kun al-Tariq saapui Gibraltarille ja kun kuningas Roderic kohta sortui, islamilaisten armeija tuskin oli 25.000 miestä suurempi.

nyt oli islamilaista porukkaa valunut kaikkialta Syyrian arabien valtaamilta alueilta pyhän sodan, jihadin, al-Andalusiaan. Uskon levittämisen ohella heitä kiinnosti maallinen mammona, kuten sitten 800 myöhemmin Espanjan kristittyjä konkvistadoreja väli-Amerikoissa.

al-Sham kokosi mielettömän suuren armeijan, jossa kerrotaan olleen 374.000 taistelijaa, muslimien ritareita ratsuineen ja palvelijoineen, jalkaväkeä ja monenmoista taistelijaa sekä sotakoneita kaupunkien valtaamiseksi.

Vuonna 721 näemme siis voittomattoman islamin hyökyaallon, tsunamin, neljännesmiljoona muslimia hyökkäämässä Euroooppaan päämääränään ensin Aquitanian herttuakunta ja sen pääkaupunki, erittäin vahvoin muurein linnoitettu Toulous.


tämä on se Kristuksen ja Muhammedin valtakuntien yhteenoton ensimmäinen näytös, joka on usein unohdettu Kaarle Martellista puhuttaessa.

saanko esitellä herttua Odon (myös Eudes tai Eudo), jonka kautta Herra Jeesus Kristus teki mahdottoman mahdolliseksi ja pelasti Toulousin kaupungin ja Aquatanian maakunnan mielettömän ylivoiman kynsistä?

Vaikka kyse on Euroopan historian suurimpiin sotasankareihin kuuluvasta ukkelista, Odon (k.735) lapsuudesta ja nuoruudesta tiedetään hyvin vähän tai ei mitään.

Jos Odon isä on Boggis, Aquitanian herttua, voimme olettaa (ja olettaa on tässä oikea sana) että Odo oli harras kristitty, sillä hänen veljensä on silloin Liègen ensimmäinen piispa pyhä Hubertus (656-728) - "Ardennesin Apostoli".

(Ardennes on 300-600m korkeaa hyvin metsäistä kukkulamaata nykyisen Belgian, Luxembourgin ja hieman Ranskankin alueilla.)


Isä, herttua Boggis (tai Bertrand), mutta kuka oli äiti?

Moderni historiantutkimus on omaksunut näkemyksen, että vanhimman veljen, Hubertin, äiti oli joku muu ja nuoremman veljen Odon äiti olisi ollut itse pyhä Oda.

Skotlannissa syntynyt Oda (680-726) oli syntymästään asti sokea. Hänen isänsä lähetti nuoreksi naiseksi varttuneen Odan Liègen kaupunkiin (nyk. Belgiaa), jossa hän meni rukoilemaan pyhän Lambertin kirkkoon.
Voimme tietenkin eppäillä ihan rauhassa, kun meille kerrotaan että syntymästään asti sokea Oda sai Liegessä näkönsä.

Minusta tämä on kuitenkin historiallinen tosiasia koska siitä kerrotaan pyhän Lambertin elämänkerrassa (vitae Lambert), joka on melkein aikalaisen kirjoittama 700-luvulta.

Pyhän Odan myöhemmistä vaiheista kertovat myöhäiset tarinat 1200-luvulta ovat "vähemmän luotettavia" mutta Hollantilaisilla on paikkakunta Sint-Oedenrode, jossa hänen kerrotaan eläneen metsän keskellä olevan aukion tuntumassa Dimmel-joen partailla.

On siis melkoisen sekavaa tämä merovingien aatelisten perhe-elämä ja ruhtinaat saivat lapsia monilta rakkailtaan.

Vaan näyttäisi siltä, että tutkijoiden mielestä herttua Boggis ja Kristukselta näkönsä saanut pyhä Oda ovat sankarimme vanhemmat.

No - kun lähdet sotaan neljännesmiljoonaa hurjaa muslimia vastaan, niin on hyvä että on jonkinlaista kotitaustaa..



Odo Suuri tuli herttuaksi ehkä edeltäjänsä herttua Lupuksen kuoltua 688, ehkä joitain vuosia aikaisemmin tai myöhemmin, ja oli varmasti vallan kahvassa 700. Hän kehitti Aquitanian asemaa ja julisti sen itsenäiseksi valtakunnaksi vuonna 715.

Vuonn 718 Odo yritti lähteä Neustrian Chilperic II:n avuksi merovingien jälkeläisten sisäisissä riidoissa, joista kerroin Brunhildan yhteydessä. Ehkä hänelle luvattiin jotain, jos tulee avuksi. Tämähän oli Kaarlo Martellin elämän ainoa tappio - ehkä juuri Odon mukaantulon takia.

Kun Martell sitten löi samana vuonna 718 Chilperic II:n Soissonsin taistelussa, Odo Suuri teki rauhan tämän kanssa ja luovutti hallussaan olleen Chilpericin aarteineen Kaarlelle.



Kun muslimien valtaisa voittamaton armeija oli 721 tulossa Espanajasta Pyreneiden yli ja vaeltamassa kohti Aquitanian pääkaupunkia Toulousia, herttua Odo oli pulassa.

Kokeneena ammattisotilaana hän tiesi, että vaikka Toulousin kaupungin muurit olivat poikkeuksellisen vahvat, tuo taivaanrannassa häämöttävä uhka olisi sille liikaa.

Ja niin hän lähti pääkaupungistaan pienen joukon kanssa hakemaan apua.

Apua näet tarvittaisiin - sen Odo Suuri ymmärsi.



Toulousin vahvat muurit kestivät Al-Samh ibn Malik al-Khawlanin johtamaa piiritystä kolme kuukautta, mutta kaupungin puolustus oli kesäkuun alussa 721 romahtamaisillaan ja oli päätetty antautua.

Vaan silloin, kesäkuun yhdeksäntenä 721, mitä suurimmassa ahdingossa olevat piiritetyt kristityt kuulivat torven puhalluksen, kuin Ilmestyskirjan enkelin airueen äänen!

Odo Suuri ratsasti joukkoineen aivan hirvittävällä voimalla piirittäjien kimppuun.

Muslimit olivat niin varmoja voitostaan, että olivat unohtaneet suojata selustansa eivätkä olleet viitsineet tehdä partioretkiä takamaihin josko sieltä joku olisi tulossa?



Piirittäjät yllätettiin täydellisesti. Ketkä selvisivät hengissä Odon miesten miekoista ja peitsistä pakenivat henkensä kaupalla heittäen aseensa maahan, piirityslaitteet rikottiin ja poltettiin.

Tappio oli aivan uskomaton ja Toulousin metsiin ja pelloille kaatuneiden muslimien määrä häkellyttävä.

Emiiri Al-Samh ibn Malik al-Khawlani itse jäi loukkuun Balat nimisessä paikassa Toulousin lähellä. Taistelu oli hurja, ja vaikka vakavasti haavoittunut emiiri pääsikin pakoon pienen joukon kanssa, hän kuoli pian sen jälkeen.

Muistutan arvon lukijan mieleen, että al-Andalusian emiiri oli saapunut yli 300.000 miehen voimin kristittyjen maita valtaamaan.

Vaan tämä myrskyaalto pysähtyi Toulousin muurien luona rohkean ja viisaan Odo Suuren tähden.



Palaamme herttua Odo Aquitanalaisen kertomukseen myöhemmin Kaarlo Martellin seurassa.

Paavi lähetti Odolle lahjoja huikean sotilaallisen voiton seurauksena. Aquitaniassa hän oli tietenkin juhlittu kansallissankari. Kaikki tiesivät, mitä antautuminen muslimeille olisi merkinnyt.

Vaan eivätpä ole ajat paljon muuttuneet!

ylen kateellinen Kaarle Martellin velipuoli, herttua Childebrand (681-751) antoi kirjoittaa tärkeän historiikin (Fredegarin kronikka), jossa Odoa pistetään matalaksi.

Onneksi meillä on toinenkin todistus, pyhän Pardulfin (657–737) elämästä kertova vitae Pardulf, joka kuvaa Odo Suuren suurta mainetta kotimaassaan Aquitaniassa.


....
Jälkipuhetta:

kun katselen tuota muslimien lukumäärää Toulousen taistelussa 721, niin en kyllä oikeasti löydä sille historiallisia tai järkeviä perusteita.

ehkä siitä pitää nolla pudottaa pois, ja kyseessä oli sittenkin tommonen suuri, pari- kolmekymmentä tuhatta sotilasta.

neljännesmiljoona voi mennä legendan piikkiin...