perjantai 4. joulukuuta 2009

Profeetta Natanin uni

Kuningas Daavid asui nyt palatsissaan, ja Herra oli antanut hänen päästä rauhaan kaikista vihollisista, joita hänen ympärillään oli ollut. '

Kerran kuningas sanoi profeetta Natanille: "Sinä näet, että minä asun setripuisessa palatsissa mutta Jumalan arkku asuu teltassa."

Natan sanoi kuninkaalle: "Tee vain kaikki mitä on mielessäsi, sillä Herra on kanssasi."

Mutta yöllä Natanille tuli tämä Herran sana:


Mene ja sano palvelijalleni Daavidille, että Herra on sanonut näin: Aiotko sinä pystyttää rakennuksen minun asunnokseni?

Siitä päivästä alkaen, jolloin johdatin israelilaiset pois Egyptistä, aina tähän päivään asti minä en ole asunut rakennuksessa, vaan olen vaeltanut asuen teltassa ja majassa.

Olenko israelilaisten kanssa vaeltaessani koskaan sanonut yhdellekään Israelin johtajista, joiden olen käskenyt paimentaa kansaani Israelia: 'Miksi ette ole rakentaneet minulle setripuista asuntoa?'


"Ilmoita nyt palvelijalleni Daavidille, että Herra Sebaot on sanonut näin: Minä otin sinut laitumelta laumasi jäljestä kansani Israelin hallitsijaksi.

Olen ollut kanssasi kaikkialla, missä olet kulkenut, ja olen raivannut viholliset pois edestäsi, ja minä teen sinun nimesi yhtä suureksi kuin maan mahtavien nimet.

Minä hankin kansalleni Israelille asuinsijan ja juurrutan sen siihen, niin että se saa asua levollisesti aloillaan. Eivätkä vääryyden tekijät enää sorra sitä niin kuin ennen, niin kuin vielä silloinkin, kun olin asettanut tuomareita johtamaan kansaani Israelia. Minä päästän sinut rauhaan kaikista vihollisistasi.



Minä, Herra, ilmoitan sinulle, että minä rakennan sinulle kuningashuoneen.

Kun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi luona, minä asetan hallitsemaan sinusta polveutuvan suvun ja vakiinnutan sen kuninkuuden.

Poikasi rakentaa nimelleni temppelin, ja minä pidän hänen kuninkaallisen valtaistuimensa vahvana ikiaikoihin asti.

Minä olen oleva hänelle isä, ja hän on oleva minulle poika, ja jos hän tekee väärin, kuritan häntä niin kuin ihmiset lapsiaan.

Mutta minä pysyn uskollisena enkä hylkää häntä, niin kuin hylkäsin Saulin, jonka siirsin pois sinun tieltäsi.

Ja sukusi ja kuninkuutesi pysyvät edessäni ikuisesti lujina, ja valtaistuimesi on kestävä ikuisesti."



Natan kertoi Daavidille kaikki nämä sanat ja koko tämän näyn.


2 Sam 7:1-17 KR 1992



Tässä perustetaan Daavidin kuningashuone suurin lupauksin.

Jouluna saamme taas kuulla tutusta ja rakkaasta Luukkaan kertomasta jouluevankeliumista sanat

"hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua"


Tomoo Ishida tutki Natanin profetiaa Raamatun ulkopuolella oleviin muinaisiin profetioihin.

Profeettoja tunnetaan erityisesti kahdelta kaudelta, Hammurabin Marin kaupungista 1700-luvulta eKr ja Assyrian suurkuninkaiden Esarhaddonin (681-669 eKr) ja hänen poikansa Assurbanipalin (668-627 eKr) ajoilta.

Profeetta Natan ja kuningas Daavid ajoitetaan 1000-luvun tuntumaan eKr. Neo-Assyria on hieman profeetta Jesajan ajan jälkeen mutta ennen Jeremiaa.

Arvellaan, että Marin, neo-Assyrian ja Raamatun profetioilla olisi kaikilla taustanaan sama vanha länsi-seemiläinen kulttuuriperinne.

Simo Parpola, Martti Nissinen ja iso joukko kansainvälisiä tutkijoita on kehittänyt Helsingin yliopiston assyrologian laitoksen johdolla hienon projektin, jossa pyritään julkaisemaan kaikki uus-Assyrialaiset kiilakirjoitustekstit.

Kirjoittanut: Patu

"Poikasi rakentaa nimelleni temppelin, ja minä pidän hänen kuninkaallisen valtaistuimensa vahvana ikiaikoihin asti.

Minä olen oleva hänelle isä, ja hän on oleva minulle poika, ja jos hän tekee väärin, kuritan häntä niin kuin ihmiset lapsiaan."

Kenestä Jumala Natanille puhuu tässä? Jeesuksesta, Davidin pojastako? Miten sitten on ymmärrettävä "jos hän tekee väärin, kuritan häntä niin kuin ihmiset lapsiaan."

Kirjoittanut: MikkoL

Tomoon mukaan Natanin profetian jokaiselle kohdalle löytyy verrattava kohta neo-assyrialaisisten profetioiden kokoelmasta.

Laitan ne tähän esimerkiksi siitä, miten tieteellinen Raamatun tutkimus koettaa asettaa pyhän kirjamme sen omaan aikahistorialliseen taustaan.

Luettelen Tomoo Ishidan antamat teemat Natanin profetiasta ja suomennan tähän hänen niille antamat verrattavat profetiat Assyriasta.



1. Kuningas on jumalan valitsema

"Minä olen Arbelan Ishtar. Minä tein Assurin sinulle suosiolliseksi. Valitsin sinut jo, kun olit nuori."

2. jumala pitää kuninkaasta huolen

"Minä olen Arbelan Ishtar. Minä kuljen edelläsi ja takanasi."


3. jumala auttaa tuhoamaan viholliset

"Minä annan Assurin viholliset surmattaviksi"


4. jumala tekee kuninkaan nimen suureksi

"kuninkaasi tuhosi vihollisensa, kuninkaasi pani vihollisesi jalkojesi alle, auringon noususta sen laskuun... hävitän..."


5. jumala antaa rauhan maahan

"Assyrin maa on oleva rauhassa taivaan alla, se on oleva rauhassa auringon noususta sen laskuun"



6. jumala antaa kuninkaalle rauhan

"minä karkoitan vapisemisen palatsistani. saat syödä hyvin valmistettua ruokaa, juoda hyvin valmistettua vettä, saat olla rauhassa palatsissasi"


7. jumalallinen lupaus kuningashuoneesta, pojasta

"sinun poikasi ja sinun pojanpoikasi hallitsevat istuen Ninurtan sylissä.... sinun poikasi ja sinun pojanpoikasi pitävät kuninkuutta Ninurtan edessä."


8. kuningas on jumalallista alkuperää

"minä olen sinun isäsi ja äitisi, olen tuonut sinut esiin siipieni suojasta... minä olen suuri kätilösi ja suuri hoitajasi... Esarhaddon, laillinen perillinen, Ninlilin poika"


9. jumala rakastaa kuningasta

"pidän sinut aina mielessäni ja rakastan sinua suuresti"



10. jumala pitää sanansa

"mihin niistä sanoista, joita olen sinulle puhunut, et voisi luottaa... Älä pelkää, kuninkaani, olen puhunut sinulle, en ole valehdellut, olen rohkaissut sinua, en ole sallinut sinun joutua häpeään."



11. jumalan lupaus kuningashuoneen pysyvyydestä

"Minä olen Arbelan Ishtar. Esarhaddon, Assyrian kuningas, Assurissa, Niinivessä, Kalahissa ja Arbelassa minä annan paljon päiviä ja loppumattomat vuodet Esarhaddonille, kuninkaalleni... lukemattomiksi päiviksi ja loppumattomiksi vuosiksi olen vahvistanut valtaistuimesi suuren taivaan alle"

Tomoo Ishida
The Royal Dynasties in Israel.
University of Chicago 1977, ss. 90-92.



Matkalla Egyptiä valloittamaan Assyria oli tuhonnut Israelin ja hävittänyt Samarian, mutta Herra ei antanut Jerusalemia Sanheribille.

Suurkuningas Esarhaddon meni itse vuonna 669 eKr Egyptiin selvittämään siellä tapahtunutta kansannousua, mutta sairastui äkillisesti ja kuoli Harranin kaupungissa.

(Abrahamin vaiheista meille tuttu kaupunki nykyisen Irakin alueella).


Tuon ajan mahtavin sotilasvaltio ja sen suurenmoiset kaupungit ovat nykyään autioita kaupunkeja eikä profetioita saaneita Assyrin suurkuninkaita muista kuin alan erikoistutkijat.


kuten alussa mainitstin, kuulemme Luukkaan jouluevankeliumissa sanat "Daavidin huonetta ja sukua"

kautta maailman kaikuu tämä sana lukemattomilla eri kielillä, kun ihmiskunta polvistuu Daavidin Poikaa kumartamaan.

Arbelan kaupungin Ishtar ei kyennyt pitämään lupaustaan Esarhaddonille.

mutta Jeesuksen Kristuksen Isä kykeni pitämään lupauksensa Daavidille.

"Hoosianna, Daavidin poika"




toistan tässä Patun esittämän kysymyksen:

"Poikasi rakentaa nimelleni temppelin, ja minä pidän hänen kuninkaallisen valtaistuimensa vahvana ikiaikoihin asti.

Minä olen oleva hänelle isä, ja hän on oleva minulle poika, ja jos hän tekee väärin, kuritan häntä niin kuin ihmiset lapsiaan."


Kenestä Jumala Natanille puhuu tässä? Jeesuksesta, Davidin pojastako? Miten sitten on ymmärrettävä "jos hän tekee väärin, kuritan häntä niin kuin ihmiset lapsiaan."


kenestä on kyse?

Daavidin poika Salomo rakensi Jerusalemiin temppelin. Sehän on tämän Samuelin kirjan kohdan varsinainen teema - että liitonarkki on yhä teltassa vaikka kuningas asuu palatsissa.

Daavidin kädet olivat veressä eikä hän saanut temppeliä rakentaa.


Samalla kuitenkin näemme kristittyinä Daavidin Pojan, josta psalmissa Daavid sanoo "Herra sanoi minun Herralleni"

Jeesus haastoi hajottamaan maahan tämän temppelin, ja Hän rakentaisi sen kolmessa päivässä.

kovaa puhetta! otettiin esille oikeudenkäynnissä, jossa mies tuomittiin kuolemaan.

Patun havainto kurittamisesta on tarkka ja herättää ajatuksia.

kannattaa tästä keskustella.

minun mieleeni tulee tuo Jeesuksen todellinen inhimillisyys.

Jeesus olisi voinut tehdä syntiä, olisi voinut langeta perkeleen kutomiin oveliin juoniin, olisi voinut olla tottelematon.

Isänsä olisi kurittanut, kuten Natan sanoo!

Raamattu kuitenkin todistaa, että Jeesus ei langennut - ei kertaakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti