tiistai 15. joulukuuta 2009

Kevyttä hengellistä

kun Kristus saarnan tilalle tuodaan ihmisten oman sisimmän kanssa näpertelemistä ja parannuksen tekoa lähinnä ulkonaisista asioista, saatetaan tulla "kevyen hengellisen" tilanteeseen.

vaikka esikoisuus on historialliselta olemukseltaan karua ja yksinkertaista kristillisyyttä, jossa ollaan valmiita luopumaan monista asioista, voi se sisäisesti kuitenkin muodostua yllättävän helpoksi.

joku on kertonut esimerkiksi nuorista, jotka toisilleen toteavat siihen suuntaan, että "kun noudattaa neuvoja niin ei se vaikeata ole" tämä kristillisyys.

saattaa rakentua sellainen hengellisyyden muoto, joka keskittyy sunnuntaihin ja seuroihin ja on mielellään mukana siellä, missä ihmisiä on koolla Sanan äärellä.

kristillisyyden neuvoja noudatetaan, seuroissa käydään ja mennään myös hakemaan todistus syntien anteeksisaamisesta - ei sekään ole niin kovin vaikeaa kun siihen tottuu ja kun ei tarvitse oikeastaan mitään sanoa, olla vain ja ottaa vastaan.

arjessa sitten eletään siivosti mutta käytännön ateisteina - ei Jumalalla ole sen suurempaa vaikutusta arjen elämään, ja tämä sunnuntaipuoli on kunnossa, kuten saarnaajat asian todistavat.

iankaikkisuus on hoidettu tässä vakuutusyhtiössä ja voidaan keskittyä ajallisten huolien hoitamiseen parhaan kykymme ja järkemme mukaan, minkä Jumala on suonut.

Tällaiseen kevyeen hengellisyyteen sopisivat mielestäni monet keskustelut, jossa ikäänkuin pelilaudan äärellä siirrellään väitteitä ja vastaväitteitä jostain hengellisestä asiasta, joka on esikoisille tuttu.

esimerkiksi nyt vaikka vertaus tuhlaajapojasta tai Vuorisaarnan armonjärjestys.

keskustelu käy silleen vapaasti, ettei oikeastaan ole mitään todellista väliä sillä, mitä sanotaan.

kyseessä ei varsinaisesti ole mikään todellisuus, sellainen kuten olisi vaikkapa uuden astianpesukoneen hankkiminen talouteen, vaan nyt erilaisia näkemyksiä.

toki tässä pelissä voi olla kovin jyrkkänä oman kantansa puolesta, se tavallaan kuuluukin pelin luonteeseen.

saarnaajat tuntevat leikin hyvin ja jos joku seurakuntalainen innostuu liian vaikeita kysymään, hänelle voidaan antaa pino Lutheria tai Laestadiusta vakuudeksi Lapin suunnan totuudellisuudesta - jota sen enempää antaja kuin saajakaan ei jaksa lukea.

ei sillä ole niin väliä, jos saarnaaja puhuu ohi Raamatun tai tunnustuksen - siihen on totuttu ja kyllä sen joku toinen sitten korjaa ja homma pyörii, näytelmä jatkuu, mistään todellisuudestahan ei ole kysymys.



varmaan kaikki tämän palstan lukijat ymmärtävät, että en yleistä vaan pyrin hahmotella muotokuvaa - ai oliko se piirtäminen sallittua näissä yhteyksissä? - tietynlaisesta kristillisyydestä, kevyestä hengellisyydestä.

totta kai olet oikeassa, että onhan tätä kirkon piirissä - kuollutta uskoahan siellä on paljon, luottamusta kirkon vakuutuslaitokseen.

mutta että tällaista samanlaista kevytmielisyyttä olisi esikoistenkin parissa?

ongelma näet on, että tällaisessa luulouskossa oleva ihminen, jota Jumalan Sanan totuus ei lainkaan edes kiinnosta, panee turvansa ihmisiin ja ihmisyhteisöön, joka puhuu Kristuksen nimissä.

samaan tapaan kuin niin monet katolisen kirkon jäsenet.

mietin, missä määrin esikoisten saarnaajien julistuksesta huokuu huoli sellaisesta kevyestä hengellisyydestä, joka luottaa parannuksen, syntien anteeksi todistamisen ja oikeassa porukassa liikkumisen riittävän Jumalan edessä?

toki tuota uskon sammumista varotaan ja maailman viettelyksistä ja koreudesta varoitellaan - mutta näiden ulkonaisten asioiden, elokuvien ja näytelmien ja taidenäyttelyiden varominen on lopulta helppoa.



Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa enempi kuin kirjanoppineiden ja Pharisealaisten, niin ette tule taivaan valtakuntaan.

Jeesus

Matteus 5:20 Biblia 1776


Kirjoittanut: immata


Se, että kelpaa ihmisille (täs ristillisyyves) on todellisuus monilla. Niin se oli itsellänikin. Elämä ulkonaisesti ohjeiden ja neuvojen mukaan tuo tunteen ja varmuuden Jumalan lapseudesta.
Se puudutuspiikki toimii, kunnes Herra antaa herätyksen tulla.

Kuuliaisena "lapsena" kilvoitellessaan saa siunatun elämän. Aineellinen hyvinvointi on mittarina tästä. No, nyt yleistin. Sanotaan, että monille.

"Kuuliaiset lapset Herra siunaa" on tuttu sanonta useimmille. Uskon, että sillä on alkujaan tarkoitettu kuuliaisuutta Jumalan Sanalle, nykyään se tarkoittaa kuuliaisuutta wanhimmille ja ristillisyydelle.



Kirjoittanut: mama


Joo tästä kysymyksestä päästään tuohon niin surullisen kuuluisaan turbopassivoijaan: kyllähän Jumala johdattaa sen veneen sinne autiolle saarelle, jotta siellä oleva uskoton seuroihin pääsee.

Samaa ajattelua tuossa norpan kysymyksessä: ihan sama, mitä saarnataan ja opetetaan, kyllä Jumala omansa kotiin hoitaa.

Ihan sama on miten paljon ihmiset omaa vanhurskauttaan erilaisilla kuperkeikoilla rakentavat. Rakentakoon, mitä se mulle kuuluu, helpommalla pääsen, kun olen hiljaa ja en parannusta saarnaa. Kyllä Jumalan kehotus äkkiä hiljenee, kun lakkaa sitä kuuntelemasta.

Mitäs sitä piitata siitä ahdistuksesta, mitä monet sydämessään kantavat ja huolta siitä, että pelastusvarmuus on tänään yhden puhujan taskussa ja huomenna toisen. Ei mitään väliä, kunhan itse saan vapaasti uskoa.


Kirjoittanut: mama

Täällähän me kaikki sitä ahdistusta hoidamme, Jeesuksen kanssa. Ja on niin mukavaa huomata, miten on Jeesus täällä nettiruukussakin mukana viemässä tuota synkkää ahdistusta ihmisiltä pois. Siitä saa irrottaa otteensa, ahdistus ei ole pelastusrenkaamme.

Esikoislestadiolaisuuden monet kiemurat aiheuttavat ihmisille ahdistusta ja siihen ahdistukseen on vain yksi lääke: Jeesuksen kanssa kohdata totuudellisesti niitä asioita, jotka ovat ahdistuksen lähteenä.

Moni pelkää ahdistusta niin paljon, että pyrkii peittelemään kaikki ahdistuksen lähteet ja elämään ikäänkuin niitä ei olisi.

Se on tehokas tapa myös hengellisen elämän kuolettamisessa. Totuuden kieltäminen.

Laastaroinnit ja puudutuspiikit eivät siihen auta.

Vain Jeesus voi auttaa.

Jos haluat auttaa ihmisiä ahdistuksensa kanssa, voit osallistua keskusteluun ilman että pyrkisit mitätöimään sitä, mikä on ihmisille todellisuutta tai peittelemään totuutta.

Jeesuksen kanssa!

Vain Jeesuksen kanssa, ei omin avuin!

Tuo esiin ottamasi kohta sopii oikein mainiosti tähän. Laitetaanpa koko luku tuosta, mitä Jeesus kertoo. Siinä on oikein hyvää opetusta siitä, millä tavoin Jeesus tarttuu silloisen uskonnollisuuden ongelmakohtiin. Kannattaa lukea tarkkaan!


Matt 23

Itsensä korottamisesta

Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: "Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa.

Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa.

Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi*. [23:7,8: Rabbi on juutalaisen opettajan arvonimi.]



"Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä.

Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa.

Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus.

Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.


Voi teitä!

"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät.

"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te viette leskiltä talot ja latelette pitkiä rukouksianne vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan teidän tuomionne.]* [Jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista. Vrt. Mark. 12:40.]

"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette.

"Voi teitä, te sokeat oppaat! Te sanotte: 'Jos vannoo temppelin kautta, se ei merkitse mitään, mutta jos vannoo temppelin kullan kautta, vala on sitova.'

Te sokeat typerykset! Kumpi on tärkeämpi, kulta vai temppeli, joka sen kullan pyhittää?


Te sanotte myös: 'Jos vannoo alttarin kautta, se ei merkitse mitään, mutta jos vannoo alttarille pannun uhrilahjan kautta, vala on sitova.'

Te sokeat! Kumpi on tärkeämpi, uhrilahja vai alttari, joka lahjan pyhittää?

Se, joka vannoo alttarin kautta, vannoo sekä alttarin että kaiken sen päällä olevan kautta, ja se, joka vannoo temppelin kautta, vannoo samalla hänen kauttaan, jonka asuinpaikka se on.

Niin myös se, joka vannoo taivaan kautta, vannoo Jumalan valtaistuimen kautta ja hänen kauttaan, joka sillä istuu.

"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden. Näitä teidän pitäisi noudattaa, noita muitakaan unohtamatta.

Te sokeat oppaat! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin!



"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te puhdistatte maljanne ja vatinne ulkopuolelta, mutta mitä niissä on sisällä: riistoa ja hillittömyyttä!

Sinä sokea fariseus, puhdista malja ensin sisältä, muuten sitä ei saada ulkopuoleltakaan puhtaaksi!

"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa.

Samalla tavoin tekin olette hurskaita ulkonaisesti, ihmisten silmissä, mutta sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä.

"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te rakennatte profeettojen haudoille muistomerkkejä, te koristelette vanhurskaiden hautakiviä ja sanotte: 'Jos me olisimme eläneet isiemme aikana, emme olisi heidän kanssaan tahranneet käsiämme profeettojen vereen.'

Näin te kuitenkin itse tunnustatte olevanne niiden jälkeläisiä, jotka murhasivat profeetat.

Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi!

Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion?



"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen.

Näin te tulette syypäiksi kaikkeen viattomaan vereen, joka maan päällä on vuodatettu, hurskaan Abelin verestä aina Sakarjan, Barakjan pojan, vereen asti, hänen, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välille.

Totisesti: tämä sukupolvi joutuu vielä vastaamaan tästä kaikesta!


Jeesus valittaa Jerusalemin paatuneisuutta


"Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.

Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille.

Sillä minä sanon teille, että te ette minua tästedes näe ennen kuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!'"


Joku saattaa kuvitella, että Jeesus puhuu tuossa vain juutalaisille fariseuksille 2000 v sitten


Ei ihan kevyttä hengellistä...

Kuule, ihan turhaa on kaikki kuvitelma siitä, että minä tai sinä voitas jotain johonkin vaikuttaa.

Naurettava ajatuskin!


Kirjoittanut: kolmonen


"Kyllä luulen jotakin tietäväni myös vallitsevasta ahdistuksesta ..

On erilaisia vakaviakin sairauksia, masennusta, avioeroja ym.Kun istuu niiden lappujen kanssa ja ..

Olisiko mahdollista mama, ..esikoisten ahdistusta, kun ..

Kun on lyöty harhaoppisen leima,. ."

Ymmärsin ensin, että esikoisuuten on lyöty harhaoppisen leima, minkä mama on todella tehnyt, mutta taisitkin tarkoittaa itseäsi?

Ei esikoisilla mitään ahdistusta ole, mutta meitä parjaavilla on ja tuntuu olevan siellä, missä norppa kokoontuu. Puuttukohan sieltä lain saarna, joka johdattaa Kristuksen tykö.

Laestadiuksen saarnat saivat aikaan mm. sen, että riitaiset pariskunnat sopivat. Paavalin kirjoitus sopii niillekin, jotka ajattelevat, että esikoisuudessa on ahdasta:

2.kor.6:12. Ette ole ahtaalla meissä; mutta itse teissänne te ahtaalla olette.
13. Minä sanon niinkuin lapsilleni, että te myös minua vastaan teitänne niin asettaisitte, ja levittäkäät teitänne.
14. Älkäät vetäkö ijestä epäuskoisten kanssa; sillä mitä oikeuden on vääryyden kanssa tekemistä? eli mitä osallisuutta on valkeudella pimeyden kanssa?



Kirjoittanut: mama
"Ymmärsin ensin, että esikoisuuten on lyöty harhaoppisen leima, minkä mama on todella tehnyt,..."

Olethan, kolmonen kuullut tuon kertomuksen keisarin uusista vaatteista?

Kaikki ovat ikäänkuin näkevinään ne vaatteet keisarilla, vaikka se liikkuu ihan alasti.

Kukaan ei kehtaa sanoa, ettei huomaa keisarin alastomuutta. Kuin yhteisestä sopimuksesta kaikki ihailevat keisarin upeita vaatteita, eiieti vaan kukaan luulisi, että minä, joka en näe niitä vatteita, olisin jotenkin tyhmempi kuin muut.

Monella uskon tukipuut ovat kiinni noissa keisarin olemattomissa vaatteissa. Sunnuntaista toiseen puheissa ylistetään noita keisarin vaatteita, joita ei todellisuudessa ole edes olemassa.

Toki koetetaan pitää lapset hiljaa, ettei ne ääneen sanoisi, että keisarihan on alasti!

Kukaan ei puhu eikä pukahda kristuksesta, johon voisi pukeutua.

Ihminen on ottanut Kristuksen paikan. Ihminen seurakunnan päänä, niinkuin GP juhannussaarnassaan sanoo...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti