sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Rauhan Side - Totuus (Pravda)?

Suomettuminen saavutti huippunsa 1980-luvulla ja johtavat poliitikkomme ärsyyntyivät keski-Euroopassa, kun ilmaus alkoi levitä.

Leonid Brezhnevin (1906-1982) johtaman Neuvostoliiton ei tarvinnut valloittaa pientä Suomea sotilaallisesti. Sen sijaan luotiin valtajärjestelmä, jonka teki mahdolliseksi suomalaista ulkopolitiikkaa ja sisäpolitiikkaa varsin suvereenisti hallinnut Urho Kaleva Kekkonen (1900-1986).

UKK jatkoi tyylillään vallan käyttöä idänsuhteiden avulla Brezhnevin kuoleman jälkeen, samoin presidentti Mauno Koivisto (s. 1923, presidenttinä 1982-1994) jo itsestään selväksi tulleita suomettuneita käytäntöjä.

Suomettuminen romahti vasta, kun Mikhail Gorbatchev (s. 1931, 1988-1991) toi Sosialististen Neuvostojen Tasavaltaan sanan vapauden, perestroika, ja kommunistinen Neuvostoliitto romahti sisältäkäsin.

1990-luvun alussa suomalaiset eivät meinanneet ensin uskoa, että vapaus on koittanut - ja maksoivat sitten Kremlin luottamuksensa syvällä taloudellisella lamalla, kun idän kauppa lakkasi.



Kreml ei käyttänyt suoraan valtaa suomalaisten yli, jotka tahtoivat kutsua pientä tasavaltaansa itsenäiseksi.

Suomalaiset poliitikot oppivat lukemaan Kremlin viestejä rivien välistä ja käyttivät häikäilemättä Moskovan suhteita oman etunsa ja puolueensa vaikutusvallan kasvattamiseksi.

UKK piti tätä systeemiä tarkasti silmällä ja hallitsi takanaan idänsuhteiden iso leka.

Kutsut Tehtaankadulle Neuvostoliiton suurlähetystöön olivat merkittävä asia kenelle tahansa eduskunnassa, puolueissa, ammattijärjestöissä, hallituksessa ministerinä tai virkamiehenä toimivalle henkilölle.

samoin kutsumatta jääminen.

lehdistö sensuroi itseään tarkasti ja opittiin, mikä on totuus.

myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Orotodoksinen kirkko olivat rähmällään itään päin. Edustavathan ne Suomen kansaa ja ateistinen Neuvostoliitto ymmärsi kyllä uskonnon merkityksen valtapeleissä.



Neuvostoliiton kommunistisen puolueen virallinen äänenkannattaja vuodesta 1912 vuoteen 1991 oli Pravda, Правда

Sana tarkoittaa "Totuus"

Neuvostoliiton hallituksen virallinen äänenkannattaja oli puolestaan 1917 perustettu Izvestia Известия


Esikoislestadiolaiset r.y. julkaisema Rauhan Side -lehti on ilmestynyt yli 20 vuotta.

Levikiltään noin 3300 kappaleen lehteä tehdään talkoovoimin. Se ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Lehden päätoimittajana on vuodesta 1999 alkaen Raimo Airamo Lahdesta.

Lehti sisältää hartauskirjoituksia, saarnoja (Luther, Laestadius, esikoislestadiolaisten nykyiset saarnaajat), lähetyskirjeitä, kertomuksia kristittyjen kokemuksista, lasten palstan ja tietoja seuroista ja rukoushuoneista.


Tärkeimmistä artikkeleista on ruotsin- ja englanninkieliset tiivistelmät.

Rauhan Side leviää esikoislestadiolaisuuden vaikutusalueella: Suomen lisäksi lehteä tilataan muihin pohjoismaihin, Pohjois-Amerikkaan ja Venäjälle sekä hajakappaleita yhteensä noin 15 maahan.


Wikipedia ja Kirkon tiedotuskeskus



Rauhan Side lehden kaunis nimi varmaan tulee Efesolaiskirjeen neljännestä luvusta:

Niin minä vangittu Herrassa neuvon teitä, että te siinä kutsumisessa, johon te kutsutut olette, niin vaeltaisitte kuin sopii,

Kaikella nöyryydellä, siveydellä ja pitkämielisyydellä, ja kärsikäät toinen toistanne rakkaudessa.

Ahkeroitkaat myös pitämään hengen yhteyttä rauhan siteen kautta:

Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin tekin olette teidän kutsumisessanne yhdenkaltaiseen toivoon kutsutut,

Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste,

Yksi Jumala ja kaikkein Isä, joka kaikkein päällä on, ja kaikkein kautta, ja teissä kaikissa.


Ef 4:1-6 Biblia 1776



Rauhan Side

Totuus - Pravda?

vai Totuus, joka on Jeesus Kristus

Jumalan Pyhä Henki on totuuden Henki.


jos näet vilauksenkin valhetta, torju se luotasi.

vaikka se tulisi luoksesi rauhan ja rakkauden ja yhteisen ymmärryksen varjelemisen nimessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti