tiistai 3. marraskuuta 2009

Nilivaaran merirosvolippu


Asia on loppujen lopuksi varsin yksinkertainen.

Kenen lippua seuraat, kenen joukoissa kuljet, kenen lauluja laulat.

Toukokuun 29. päivänä 1992 vedettiin esikoislestadiolaisuuden salkoon musta merirosvolippu nimeltä "Nilivaaran kirje".

Sen allekirjoittajina olivat Evald Larsson, Levi Larsson, Bror Erkstam, Ulf Bolsoy ja Håkan Gustavsson.

Kristittyjen rakastama ristin lippu vedettiin alas, musta pääkallolippu luineen vedettiin ylös, kapteeni Jeesus suljettiin hyttiinsä ja kaapparit ottivat laivan haltuunsa.

Tämä lippu liehuu edelleen tänään esikoisuuden yllä.

Lars Larssonista kuului keväällä hyvää Torniojokilaakson seuroista, mutta kesällä hän sitten teki oharit kuten laulussa "pikajuna Meksikon"

"tehdään niinkuin rosvot määräilee, tehdään niinkuin rosvot määräilee"

olen osaltani käsitellyt tuon kirjeen teologisesti Raamatun kannalta ja antanut siitä mitä vakavimman lausunnon.

Kukaan ei ole julkisesti eikä yksityisesti osoittanut, että olisin väärässä.




kenen lippua seuraat.

Nilivaaran merirosvolippu liehuu Kiirunassa ja voit saarnajana kumarrella ja pokkuroida sinnepäin makeamman ihmisten kunnioituksen ja korkeamman ja arvostetumman saarnaajan aseman saadaksesi.

Seuraväkeen kuuluvana voit tunnustautua Nilivaaran merirosvolipun alle ja marssia ja laulaa joukon kanssa iloiten, että asiat ovat hyvin tässä meidän kristillisydyessämme, joka yksin voi sinua auttaa, johdattaa, ohjata elämässä oikealla tiellä, varjella uskosi lampun tulta ja neuvoa, miten pidät lampun lasin puhtaana, varmistaa että pönttökierros tulee ainakin kerran vuodessa tehtyä.

tämän lipun liehuessa kädessäsi on myös kunnon merirosvotikari ja kapteeni Koukun vasuri, jolla käydä niiden kimppuun, joita tuo musta omanvanhurskauden hiomisen lippu huolestuttaa.

rääväsuiden örinä kannustaa oikein syvältä laivan lattialankkuja tärisyttävällä voimalla sinua, kun suljet luukut kaikkia niitä kohtaan, jotka eivät saman lipun alla marssi.



vaikka Jällivaarassa musta lippu liehuu, tiedän, että saarnaajien joukossa on monia ristin lipun kantajia.

nämä yksittäiset saarnaajat nostavat uskollisesti ristin lipun salkoon avatessaan iltaseuroissa tai päiväseuroissa puheensa. ehkä vähän repaleinen ja tahriintunut, mutta seuraväki näkee heti, että oikea risti se siellä on eikä omien tekojen pääkallo.

ristin lippua kohottavan saarnaajan tuntomerkit ovat samat kaikkialla, Norjassa, Ruotsissa, Suomessa, USAssa

mitä kapteeni Jeesus on tehnyt, mitä Hän on ansainnut, mitä Hän antaa lahjaksi, miten Hän voi auttaa.

toisin kuin nuo Nilivaaran merirosvolipun kantajat, nämä saarnaajat kääntävät seuraväen katseen Kristukseen, Hänen veriseen uhriinsa Golgatalla, Hänen ylösnousemuksensa voimaan ja Hänen läsnäoloonsa seurakunnassa ja uskovissa.

toisin kuin Nilivaaran merirosvolipun kantajat, ristinlippua nostavat saarnajat eivät ole lahkolaisia.

he rohkaisevat osallistumaan jumalanpalveluksiin, Herran ehtoolliselle ja kunnioittavat pyhää kastetta. Vaikka siihen liittyisikin tuo omituinen vaatimus, että kastetun tulisi syntyä uudelleen vedestä ja Hengestä ja ihan itse uskoa jotain.


en näe Lapin vanhinten joukossa tänään yhtään ristin lipun kantajaa.

perustan arvioni tietenkin hyvin vähäiseen tietoon siitä, mitä siellä sanotaan, saarnataan ja opetetaan.

kukaan ei ole selkeästi ristin lippua nostanut, vaan kuulemme vain tyhjiä valheellisia fraaseja kapteeni Jeesuksesta, joka on lukkojen takana siellä hytissään.

arvokas kapteeni, juu, ja puhutaan hänestä hyvää, mutta nyt on ruori meidän käsissämme.

kuinka kauan, oi Herra?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti