tiistai 6. lokakuuta 2009

Jumalan suuruus - immenkalvo

pelkän luonnontieteen, biologian tai lääketieteen kannalta, hymen, immenkalvo, on yksinkertaisesti eräs joillekin nisäkkäiden lajeille ominainen yksityiskohta.

sellainen on ihmisen lisäksi ainakin Afrikan elefantilla, simpanssilla, valaalla ja - kuinkas muuten - merilehmällä.

Nuorilla elefanttinaarailla immenkalvo ei repeä ennenkuin synnytyksessä.

Ihimisen naispuoliselle sikiölle sukupuolielimet alkavat kehittyä kohdussa varhain, jo kolme viikkoa sikiämisen jälkeen.

seitsemän viikon iässä rectum eroaa uro-genitaalisesta sinus alueesta.

yhdeksän viikon ikäisen sikiön müllerin kanavat siirtyvät eteenpäin ja asettuu uterogentiaaliseen sinukseen.

12 viikon ikäisessä sikiössä müllerin kanavista muodostuu alkeellinen kohtu-emätin kanava (uterovaginal channel)

Viiden kuukauden ikäisessä sikiössä emätinkanava on kasvanut valmiiksi ja sen suulle muodostuu immenkalvo paisumista (sinovaginal bulbs) kohdassa, jossa müllerin kanavat kohtaavat uterogentiaalisen sinuksen.

yhdeksän kuukauden ikäisessä sikiössä hieman ennen syntymää tai pian syntymän jälkeen immenkalvoon muodostuu reikä.

ensin äidin hormonit, sitten tytön omat hormonit pitävät immenkalvon paksuna 2-4 vuotta syntymän jälkeen ja se voi olla kerrostunut (folded).


kaikissa ihmiskunnan kulttuureissa immenkalvolla on suuri merkitys. Äskettäin noin 40-vuotias korealainen nainen sai oikeuden kautta huomattavat korvaukset, kun jokin lääketieteellinen operaatio oli sen rikkonut.

itse olen saanut iloita eräästä muslimitytön tapauksesta eräässä kaupungissa, jossa itse en asu.

hänen oma isänsä raiskasi hänet pienenä tyttönä. koko elämä oli menossa pilalle, sillä islamilaisessa kulttuurissa on hyvin tärkeä, että tyttö on hääyönä neitsyt. jopa henki voi mennä, jos ei verta ole lakanassa todisteena.

tämä henkilö sai kuitenkin avun. lääkäri suoritti hänelle hymenoplastisen operaation, jolla immenkalvo rakennettiin uudelleen.

nyt hän on onnellisesti kihloissa ja normaali elämä on mahdollinen huolimatta lapsuuden tragediasta.



immenkalvo on sananmukaisesti kulttuureissa ja uskontojen maailmassa neitseyden merkki.

toki nykyään tiedetään, että ne vaihtelevat anatomisesti ja että immenkalvo voi särkyä.

Aleksis Kiven näytelmässä isä vakuuttaa, että hänen tyttärensä eivät ole oksaan juosseita.

Turkissa on edelleen mahdollista, että jos epäilyä on hääyön tapahtumista, morsian voidaan viedä gynekologin tutkittavaksi. tämä on ilmeisesti YK:n ihmisoikeuksien vastainen teko ja loukkaa tuon naisen henkilöä.

olen myös pannut merkille, että ainakin Turkissa, jos sulhanen ei hääyönä kykene rakastelemaan morsiantaan, hän saattaa leikata veitsellä haavan omaan käteensä - tai jos mies on sellainen, morsiamen käteen, niin että verta saadaan näytille.


jossain määrin olen saanut sen vaikutelman, että länsimaisessa, etenkin keski- ja pohjois-euroopapalisessa kulttuurissa, immenkalvon merkitys on vähentynyt.

nuoret ovat varhain jo seksuaalisesti aktiivisia. saattaa jopa olla, että jossain ryhmässä halveksitaan ja ivataan tyttöä tai poikaa, joka on vielä kokematon neitsyt.

tarkoitukseni ei ole tässä pohtia aikamme nuorison elintapoja ja seksuaalimoraalia.

tarkoitukseni on katsoa, mitä Raamattu tästä asiasta sanoo.

Jumalan luomisteko, pieni biologinen yksityiskohta, mutta niin tavattoman merktittävä monille ihmisille, jopa kohtalokas jossain tapauksessa.


talonpoikaisjärjellä ajatellen voimme varmaan olla samaa mieltä, että Herra Jumala on sulkenut nuoren naisen kauniisti ja sinetöinyt luonnon suojauksella - ja monilla henkisillä, psyykkisillä ja hengellisillä suojauksilla - odottamaan sitä oikeaa.

feministit voivat tietenkin olla eri mieltä, mutta jonkinlainen naisena olemisen perustava asia on ymmärtääkseni yksikamarinen sydän.

nainen on tehty yhtä miestä varten.

islamilaisessa kulttuurissa tämä otetaan sangen todesta. tätä "miehen omaisuutta" varjellaan kateellisilta silmiltä ja pahoilta ihmisiltä todella tiukasti, Saudi Arabiassa esimerkiksi täysin peittämällä hänet mustiin.

onko mies sitten tehty naista varten?

uskomme, että niinkuin joutsenet elävät uskollisessa parisuhteessa, niin ovat onnellisia myös ihmiset, jotka sellaisen lahjan ovat saaneet.

mutta teknisesti, biologisesti, miehen neitseys ei ole samalla tavoin sinetöity ja miehet taidamme osata sitä myös käyttää hyväksemme.

mies ei välttämättä ole sydämeltään yksikamarinen, minkä naiset saavat katkerasti kokea.


Eliezer on vannonut isännälleen Abrahamille, että ei ota kanaanilaista naista matkaansa vaan hakee kaukaa hänen sukulaistensa luota Iisakille vaimon.

Eliezerin ja Rebekan kohtaamissen kuvaus on hyvin herkkä, ja siinä korostetaan sekä Rebekan hyvää luonnetta, että hänen kaunista ulkonäköään ja erityisesti sitä, että hän on neitsyt eli immenkalvo ei ole repeytynyt.


Niin otti palvelia kymmenen kamelia herransa kameleista, ja läksi matkaan, ja otti myötänsä kaikkinaisesta herransa tavarasta: ja vaelsi Mesopotamiaan Nahorin kaupunkiin.

Ja hän antoi kamelein laskea polvillensa ulkona kaupungista vesikaivon tykönä; ehtoopuolella, jolla ajalla vaimoväen tapa oli lähteä vettä ammuntamaan.

Ja sanoi: Herra, minun herrani Abrahamin Jumala, anna minun kohdata tänäpänä (herrani morsiamen); ja tee laupius minun herrani Abrahamin kanssa.

Katso, minä seison tässä vesikaivon tykönä: ja heidän tyttärensä, jotka asuvat tässä kaupungissa, tulevat vettä ammuntamaan.

Jos joku piika tulee, jolle minä sanon: kallista tänne vesiastias juodakseni, ja hän sanoo: juo, minä juotan myös sinun kamelis: että hän on se, jonkas olet edeskatsonut palvelialles Isaakille, ja siitä ymmärtäisin tehnees laupiuden minun herrani kanssa.



Ja ennenkuin hän lakkasi puhumasta, katso, Rebekka tuli, joka syntynyt oli Betuelille, Milkan, Abrahamin veljen Nahorin emännän pojalle. Ja hänellä vesiastiansa olallansa.

Ja piika oli sangen ihana nähdä, ja vielä neitsy, ja ei yksikään mies ollut häneen ryhtynyt: hän meni alas kaivon tykö, ja täytti astiansa, ja tuli ylös.

Niin palvelia juoksi häntä vastaan, ja sanoi: annas minun juoda vähä vettä astiastas.

Hän sanoi: juo minun herrani: ja hän kiiruusti laski alas vesiastiansa kätensä päälle, ja antoi hänen juoda.

Ja kuin hän oli antanut hänen juoda, sanoi hän: minä myös ammunnan vettä kameleilles, niinkauvan että he kaikki saavat juoda.

Ja hän kaasi kohta veden astiastansa ruuheen, ja juoksi taas kaivolle ammuntamaan: ja ammunsi kaikille hänen kameleillensa.

Mutta mies ihmetteli häntä: ja oli ääneti, ja tahtoi tietää, jos Herra oli tehnyt hänen matkansa onnelliseksi, taikka ei.

1 Ms 10:24-21 Biblia 1776


kun kysymme Jumalan Sanasta onko immenkalvolla ja neitseydellä mitään suurempaa merkitystä, näemme aivan jo sieltä patriarkkojen ajalta, että asialla on merkityksensä.

Rebekka oli varattu Iisakille ja enkelit palvelivat Eliezeriä, joka oli morsianta hakemaan lähetetty.

pyhää, kaunista ja riemullista ihmisen elämää avoimen Jumalan taivaan alla.

vesikaivolla, janoisten kamelien kanssa.


neitseys on kielellisestikin jo puhtautta.

Ilmestyskirjassa on näitä pyhiä miehiä, neitsyitä, jotka eivät ole itseään naiseen saastuttaneet.



Ja minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Zionin vuorella, ja hänen kanssansa sata ja neljäviidettäkymmentä tuhatta, joilla oli hänen Isänsä nimi kirjoitettu heidän otsissansa.

Ja minä kuulin äänen taivaasta niinkuin paljon veden äänen, ja niinkuin suuren pitkäisen äänen. Ja se ääni, jonka minä kuulin, oli niinkuin kanteleen soittajain, jotka kanteleitansa soittavat,

Ja veisasivat niinkuin uutta virttä istuimen edessä, ja neljän eläimen edessä, ja vanhinten. Ja ei yksikään taitanut sitä virttä oppia, paitsi niitä sataa ja neljääviidettäkymmentä tuhatta, jotka maasta ostetut ovat.

Nämät ovat ne, jotka ei vaimoin kanssa ole saastutetut; sillä he ovat neitseet: nämät ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, kuhunka hän menee. Nämät ovat ihmisistä ostetut Jumalalle ja Karitsalle uutiseksi,

Joiden suussa ei ole petosta löydetty; sillä he ovat ilman saastaisuutta Jumalan istuimen edessä.


Ilm 14:1-5 Biblia 1776


onko Jumalan Sanassa siis neitseydellä merkitystä?

on toki.

kun Isä Jumala etsi tulevaa äitiä pojalleen, hän etsi neitsyen.

asiat olisivat aivan toisin, jos Jumala olisi etsinyt perheenäidin, jolla on jo tenavia jaloissa pyörimässä.

vielä yksi lisää.


Luukas kertoo meille eniten Mariasta. ikäänkuin olisi saanut kuulla hänen sydänääniään jossain hiljaisessa keskustelussa, Luukas kertoo Marian ajatuksistakin.



Mutta kuudentena kuukautena lähetettiin enkeli Gabriel Jumalalta Galilean kaupunkiin, jonka nimi oli Nasaret,

Neitseen tykö, joka oli kihlattu miehelle, jonka nimi oli Joseph, Davidin huoneesta; ja neitseen nimi oli Maria.

Ja enkeli tuli sisälle hänen tykönsä ja sanoi: terve, armoitettu! Herra on sinun kanssas: siunattu sinä vaimoin seassa!

Mutta kuin hän näki hänen, hämmästyi hän hänen puheestansa ja ajatteli, millainen se tervehdys oli.

Ja enkeli sanoi hänelle: älä pelkää, Maria! sillä sinä löysit armon Jumalan tykönä.

Ja katso, sinä siität kohdussas ja synnytät Pojan, ja sinun pitää kutsua hänen nimensä Jesus.

Sen pitää oleman suuren ja pitää kutsuttaman Ylimmäisen Pojaksi. Ja Herra Jumala antaa hänelle Davidin hänen isänsä istuimen,

Ja hänen pitää Jakobin huoneen kuningas ijankaikkisesti oleman ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman.



Niin sanoi Maria enkelille: kuinka tämä tulee, sillä en minä miehestä mitään tiedä?

Ja enkeli vastasi ja sanoi hänelle: Pyhä Henki tulee sinun päälles ja Ylimmäisen voima varjoo sinun: sentähden myös se pyhä, joka sinusta syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.

Ja katso, Elisabet sinun lankos siitti myös pojan vanhalla ijällänsä, ja tämä on kuudes kuukausi hänelle, joka kutsuttiin hedelmättömäksi.

Sillä ei Jumalan edessä ole yhtään asiaa mahdotointa.

Niin sanoi Maria: katso, Herran piika! tapahtukoon minulle sinun sanas jälkeen! Ja enkeli läksi hänen tyköänsä.

Luukas 1:26-38 Biblia 1776



ja näin meillä on kaikkien naisten edustaja, nuori nainen, neitsyt.

mutta mitä Jumala tekee?

neitsyt on säilyttänyt liljan valkoisen puhtautensa, mutta hänet on kihlattu miehelle. Joosefille.

erikoinen asetelma.

mikä nainen!

jos kerran Israelin Jumalan enkeli Gabriel näin sanoo, niin tapahtukeen minulle, Herran piikaselle, niin.

(näemme myöhemminkin, ettei Jeesuksen äiti ollut mikään sisar hento valkoinen, ujo piimä)


näin Raamattu osoittaa, että nainen on luotu immenkalvon kanssa.

kyseessä ei ole mikään luonnonoikku, anatominen sivuseikka.

kuinka kipeitä ja vaikeita nämä asiat voivatkaan itse kunkin historiassa olla.

tai sitten ihan hienosti on kaikki mennyt, niinkuin pitääkin.



mutta kristillisessä kirkossa alkoi jo varhain pohdinta.

neitsyys on puhtautta. Neitsyt Maria, Jumalan synnyttäjä, theotokos, on ei vain naisen vaan ihmisen puhtauden kaunein valkoinen lilja.

neitsyys rulaa.

ja näin tullaan siihen, että kirkolle Nasaretin ja Betlehemin Maria on ikuinen neitsyt.

miten niin neitsyt, eikö hän muka rakastellut Joosefin kanssa? silloin hän rikkoisi Mooseksen lain ja avioliittonsa velvollisuudet, sillä juutalaisuudessa miehen ja naisen rakkaus on suroastaan lain käsky, mitzva.

no, prelaatit sanovat, totta kai hän oli kuuliainen ja paras mahdollinen vaimo.

siis ei siinä mielessä neitsyt.

vaan siinä mielessä, että immenkalvo ei mennyt rikki Jeesuksen syntymässä.

tästä Martti Lutherkin sanoi, että onpa erikoinen juttu. Mutta Jumalalle kaikki on mahdollista.



Ja kuin hän tuli isänsä maalle, opetti hän heitä heidän synagogassansa, niin että he hämmästyivät ja sanoivat: kusta tällä on tämä viisaus ja nämät väkevät työt?

Eikö tämä ole tuo sepän poika? eikö hänen äitinsä kutsuta Mariaksi ja hänen veljensä Jakob ja Joses, ja Simon ja Juudas?

Ja hänen sisarensa, eikö ne kaikki ole meidän tykönämme? Kusta siis tällä on nämät kaikki?

Ja he pahenivat hänessä. Niin sanoi Jesus heille: ei prophetaa kussakaan halvempana pidetä kuin isänsä maalla ja kotonansa.

Ja ei hän siellä monta väkevää työtä tehnyt, heidän epäuskonsa tähden.


Matteus 13:54-58 Biblia 1776



Jeesuksen veljinä mainitaan Jaakob, Joosef, Simon ja Juuda.

oli isä Joosef hoitanut myös aviovelvollisuutensa. Sisaria ei itämaiseen tapaan edes mainita.

ainakin Maria äiti uskoi poikaansa Jeesusta, joka omituisia puhui.

myös Herran veli Jaakob, josta tuli myöhemmin Jerusalemin juutalaisen seurakunnan johtaja ja ensimmisiiä marttyyrejä Stefanuksen jälkeen.


no, katolisen kirkon opettajat sanovat, että mitä lie, pikkuserkkuja.


ongelma ei siis ole se, etteikö Maria olisi ollut oiva äiti ja aviovaimo.

vaan immenkalvo.

jostain syystä kirkon perinteessä on niin hirmu tärkeää, että se ei särkynyt.

Raamatun kannalta on hirmu tärkeää, että Maria oli neitsyt, kun Herran Henki hänet varjosi.

Niin tärkeä, että se lausutaan uskontunnustuksessa.

"syntyi neitsyt Mariasta"

tämän uskontunnustuksen kieltäminen on vakava juttu.

totta kai järki sanoo, ettei neitsyt tule raskaaksi. tiedekin sen tietää.

mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.

ei tämä ole mikään hellenistinen myytti, joka muka on kavalasti ujutettu Uuden testamentin sisään, kuten jotkut luterilaiset papit uskovat.



jos ihan ronskisti saisin sanoa, niin minusta Uuden testamentin kirjoitusten perusteella näyttää siltä, että Nasaretin Joosefille kihlattu Maria oli hyvän perheen tyttö, siivosti elänyt ja neitsyt.

Hän tuli raskaaksi ja siitä huolimatta sulhasensa Joosef päätti pitää tytön omanaan vastoin ajan tapoja.

kivittäminen oli aviorikoksesta yleinen rangaistus naisille.

nyt ei ollut vielä virallista avioliittoa, vasta kihlaus, joten Joosef meinasi vaan sanoa moi.

yksinäisen äidin elämää olisi ollut Marialle.

ja sai Jeesus sitten kuulla haukkuja olevansa äpäräpoika ja jotain Hämärää hänen syntymäänsä yhä liitetään, muka jonkun roomalaisen sotilaan avioliiton ulkopuolinen jälkeläinen juutalaisen perinteen mukaan.



Uusi testamentti antaa sen kuvan, että pariskunta vihittiin, ensimmäinen lapsi syntyi melko varhain mutta sitten tuli poikia ainakin neljä ja varmaan tyttöjäkin.

ehkä kymmenhenkinen oli Joosefin ja Marian perhe, emme tiedä.

sai siinä vanhin veli tehdä kotona hommia äidin apuna ja isänkin kanssa puusepän verstaalla sahailla.

hiljaisuudessa, niinkuin kunnon juutalaisen perheen poika Nasaretin kaupungissa, sen enempää huomiota herättämättä.

tänään maailmassa elää lähes kaksi tuhatta miljoonaa ihmistä, joille tämä Marian poika on Jumala.


niin että se immenkalvo.

kun se elefanttiäidilläkin lapsen syntymässä repeää, niin eiköhän Mariallakin - ihan luonnollisesti.

miksi siitä pitää niin uskon kannalta vääntää köyttä luterilaisten parissa on tuo Lutherin ja Tunnustuskirjojen ikuinen neitsyt.

kirkolle Maria on aina neitsyt, Jumalan synnyttäjä, theotokos.

siviili-Maria, Joosefin vaimo ja lapsikatraan potra emäntä, on yksi meistä.

(tämän väitteen kuullessaan kunnon katolinen kristitty tietenkin ottaa hieman lukua, että kauheita noi protestantit... Mariahan on syntynyt ilman syntiä ja otettiin kuoleman jälkeen taivaaseen, näinhän paavi opettaa)



mitä siis sanoisin sinulle, joka olet immenkalvosi ennen aikoja menettänyt?

Raamatun naisihanteet ovat korkealla.

Mikä Eevan kautta särkyi, se Marian kautta korjattiin.

toisella maukas synnin hedelmä, toisella ihana pikkuvauva yksinkertaisessa kaukalossa uinumassa.

Euroopassa mielestäni tuo immenkalvon leikkaus on valehtelemista.

Islamin kuoleman ankarassa maailmassa iloitsen, että tuolla tytöllä on mahdollisuus normaaliin elämään.

pitääkö kaikesta sitten puhua sulhasen kanssa?

jaa.. nyt mennään sellaiselle alueelle, jossa olen varsin tyhmä ja mieluummin jätän perheneuvojille, kokeneille sielunhoitajille ja kihlausta ja avioliittoa ymmärtäville areenan.



mutta kaikille ennen häitä raskaaksi tulleille, kaikille äpäräksi, isättömäksi koulussa haukutuille, kaikille oman yhteisön halveksimille, metsätorppaan erakoitumaan ajetuille perheille

Jumalan Sana on ihmeellinen

armo ja totuus

Jeesuksen rakkaudella ei ole vertaa missään

Hän tietää, Hän on sen itse kokenut

ja viaton oli Maria syytöksiin, viaton oli Jeesus syytöksiin

sinä et ehkä ole viaton itsessäsi

en minäkään, eikä taida meistä kiviä kouraamme keränneistä heittäjistä kukaan olla synnitön.

annetaan kivien siis olla.


Virsi 52

Maria, Herran äiti,
ei nähnyt eteenpäin,
Jumalan suuren kutsun
hän otti vastaan näin:
Sinua palvelen,
ja vaikken tiestä tiedä,
saat minne tahdot viedä,
ääntäsi kuuntelen.

Maria, Herran äiti,
vain köyhä ihminen,
sai olla täysi malja
Jumalan rakkauden.
Ja seimi loistoton
sai olla synnyinsija,
kun taivaan hallitsija
maan päälle tullut on.

Maria, Herran äiti,
jäi yksin pimeyteen,
kun tuskan miekka tunki
myös äidin sydämeen,
kun lasta vainottiin,
kun puhdas Poika läksi
syntisten ystäväksi
ja ristiinnaulittiin.

Maria, Herran äiti,
uskollisuudessaan
myös suuren tuskan alla
uskalsi Jumalaan.
Hänessä kasvoi näin
vain lupauksen sana,
vain armon kantamana
hän kulki eteenpäin.

Ja niin kuin Herran äiti
myös kirkko Kristuksen
voimaa ja valtaa vailla
on kehto laupeuden.
Se tehdään köyhäksi.
Kun siltä kaikki puuttuu,
sen voimattomuus muuttuu
ylistysvirreksi.

Anna-Maija Raittila 1976.
Virsikirjaan 1986.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti