keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Uudestisyntymisen peso

Johanneksen evankeliumin 3 luku on "pääkappale" aiheesta syntyä uudelleen.

Matteuksen evankeliumin 19:28 huikea tulevaisuuden näky menee yli ymmärryksen

Kolmas UTn kohta, jossa esiintyy ilmaus "uudestisyntyminen" on Tiituksen kirjeessä 3:5.

Ilmaus on hieman toisessa merkityksessä kuin Johanneksella tai Matteuksella:


Neuvo heitä, että he päämiehille ja esivallalle kuuliaiset olisivat, että he kaikkiin hyviin töihin valmiit olisivat:

Ettei he ketään pilkkaisi, eikä riitaiset olisi, vaan sopivaiset, osoittain kaikille ihmisille siveyttä.

Sillä me olimme myös muinen taitamattomat, kovakorvaiset, eksyväiset, palvellen himoja ja moninaisia hekumia, ja vaelsimme pahuudessa ja kateudessa, vainoten ja vihaten toinen toistamme.

Mutta sittekuin Jumalan meidän Vapahtajamme hyvyys ja rakkaus ihmisille ilmestyi,

Ei vanhurskauden töiden kautta, joita me tehneet olemme, vaan laupiutensa kautta hän meidät autuaaksi teki, uuden syntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

Jonka hän meidän päällemme, Jesuksen Kristuksen meidän Vapahtajamme kautta, runsaasti vuodattanut on:

Että me hänen armonsa kautta vanhurskaiksi tulisimme ja ijankaikkisen elämän perillisiksi toivon jälkeen.


Tiitus 3:1-7 Biblia 1776



Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,

pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,

että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.

Tiitus 3:4-7 KR 1938



Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta.

Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät.

Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme.

Titus 3:4-7 KR 1992


Eri suomennoksissa tuo keskeinen ilmaus on näin:

1776:
laupiutensa kautta hän meidät autuaaksi teki, uuden syntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka hän meidän päällemme, Jesuksen Kristuksen meidän Vapahtajamme kautta, runsaasti vuodattanut on

1938:
vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta


1992:
vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta


kuka pesi meidät puhtaaksi?
kuka vuodatti meille Hengen?

mielemme tekisi vastata oitis, "Jeesus tietenkin"

mutta tuossapa sanotaan oudon mutkikkaasti "Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta"

ja jos luemme tarkemmin tuon kohdan, näemme että Jumala itse!

"Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta."

Tiit 3:4-5 KR 1992

Jumala, meidän pelastajamme



vaikka ilmaukset ja painotukset ovat Tiituksen kirjeessä kovin erilaiset kuin Johanneksen evankeliumissa, on tässä kuitenkin yhteinen pohjavirta

Tiituksen kirje: puhtaaksi pesevä Johanneksen evankeliumi: vesi

Tiituksen kirje: Pyhä Henki
Johanneksen evankeliumi: Henki

Tiituksen kirje: Vapahtajamme Jeesus Kristus
Johanneksen evankeliumi: niinkuin vaskikäärme, niin Ihmisen Poika korotetaan


Tiituksen kirjeen kohdassa näemme siis mahtavan asian.

Pyhä Kolminaisuus on itse liikkeellä pelastaakseen ihmisen.


Millaisen ihmisen?

"Sillä me olimme myös muinen taitamattomat, kovakorvaiset, eksyväiset, palvellen himoja ja moninaisia hekumia, ja vaelsimme pahuudessa ja kateudessa, vainoten ja vihaten toinen toistamme."

Tiitus 3:3 Biblia 1776




Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin,

hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta.

Tiitus 3:4-5 KR 1992


Tuota kohtaa voimme myös verrata Johanneksen evankeliumin Nikodemos keskustelun ihanaan jakeeseen 3:16.


"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman."


Kolmiyhteinen Jumala rakastaa ihmistä, joka ei tuota rakkautta lainkaan ansaitse teoillaan, jotka ovat enempi niinkuin pahoja.

vaan sulasta laupeudesta, yksin armosta



Näin siis näemme, että myös Tiituksen kirjeen todistuksen mukaan tuo erikoinen ilmaus "syntyä uudestaan" on yhteydessä veteen ja Henkeen ja Kristukseen Jeesukseen

menee kuitenkin aika lailla yli hilseen, että Jumala itse meidät pesee ja puhdistaa ja synnyttää uudelleen ja antaa Pyhän Hengen Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta.

Tässä yhteydessä ei mainita lainkaan sanaa "kaste"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti