tiistai 8. syyskuuta 2009

Jauholuola

Retkellä Jauholuolassa

Sodoman vuoren takana Kuolleen meren eteläkärjessä on aivan valkoinen tasanko, useampien kilometrien pituinen ja parin levyinen.

tämän melkein jään ja lumen peittämältä järveltä näyttävän tasangon pintaan on vuorilta valunut sadevesi kaivertanut pitkän kiemurtelevan laakson, joka päätyy lopulta Kuolleen meren rantaan.

kyseessä on Sodoman suolavuoren "padon" takia parhaiten säilynyt osa muinaisen Lisan-järven pohjaa. Muualta Kuolleen meren alueelta ja Jordanin laaksosta eroosio on kuluttanut sen miltei kokonaan pois.

Toki tätä Lisan-muodostumaa on näkyvissä siellä täällä ja esimerkiksi Qumran, josta löydettiin nuo pyhän Raamatun käsikirjoitukset, on Lisan-kiven päällä.



Israelilaiset koululaiset ja myös turistit tulevat joskus busseillaan tälle tasangolle ja tekevät pienen kävelyn.

Autojen luota he kävelevät viitisenkymmentä metriä, laskeutuen tuon veden uurtaman laakson pohjalle sen matalassa alkupäässä.

Jauholuolan sisuksissa kameran salamavalon näyttämää

Hämmästyttävän kauniiden ja monimuotoisten seinämien välissä kävellen he saapuvat Jauholuolan suulle.

Siitä astutaan sisään aivan pimeään pitkään luolakäytävään, jonka toisesta päästä sitten noustaan hieman hankalasti takaisin auringossa kimaltelevan valkoisen tasangon päälle ja suunnataan matka kohti autoja.

Sodoman vuoren tumma seinämä on idässä ja Juudean autiomaan vanhat kalkkikivikalliot lännessä.

Jauholuola saa nimensä tämän Lisan-alueen erityisen hienosta valkoisesta kalkista, joka todellakin on kuin jauhoa.

Lisan muodostumaa matkalla Jauholuolaan


Veden syömässä laaksossa kuljettaessa voi pysähtyä ihailemaan seinämien kerrostumia.

Ne ovat kuin vuosirenkaita, kesän ja talven sateiden vaihtelusta kertovia ohuita toinen toisensa päällä olevia kerrostumia.

Siihen voi mitata oman elin ikänsä, muutama sentti.

Lisan järvi lainehti noin 100.000 vuotta sitten ja paksut pohjakerrostumat kertovat monien kymmenien tuhansien vuosien tarinaa.




Näin voimme aivan henkilökohtaisesti asettaa itsemme suhteeseen, perspektiiviin, tämän Jumalan luoman maapallon pitkään historiaan. Itse asiassa tämä järvi kuuluu aikaan, kun oma lajimme, Homo sapiens sapiens, oli vasta hiljalleen levittämässä reviiriään Afrikan ja Euraasian pinnalla.

Kun oivallamme kerrostumien merkityksen Jauholuolan ihanissa maisemissa, kohotamme katseemme länteen ja näemme siellä massiiviset Juudean vuorimaan seimämät.

Voimakas mannerlaattojen liike on repäissyt nämä kalliot halki ja luonut koko Kuolleen meren alueen ja muut itä-Afrikan suureen hautavajoamaan kuuluvat seudut Libanonista Keniaan ja Tansaniaan.

Ja kas, huomaamme aivan saman ilmiön kuin herkässä ja helposti rapautuvassa Lisan kalliossa.

Myös nuo jylhät vuoret ovat kerrostumia, paljon paksumpia tosin ja toinen toisensa päällä.

Myös sinne on voimakkaasti alas syöksyvä sadevesi kaivanut laaksoja, mutta ne eivät ole Jauholuolaan vievän laakson tapaisia hentoja uomia vaan valtavia rotkolaaksoja yli 100 metriä korkeine seinämineen, joiden pohjalle sininen taivas pikkusen näkyy ylhäällä.


Geologinen tutkimus kertoo, että nämä Kuolleen meren seinämät ovat osittain muodostuneet valtavan Tethys meren pohjalla, joka lainehti muinoin Gibraltarilta Intiaan asti.

Kerroskakun ylimmät vaaleat kerrostumat ovat noin 70 miljoonaa vuotta nuoria, siis ajalta jolloin dinosaurusten pitkä valtakausi maapallolla päättyi ja alkoi tämä nisäkkäiden aika, jota me elämme.

Niiden alta näkyy liitukauden eri kerrostumia, joista alimmat veden paljastamat ovat noin 120 miljoonaa vuotta vanhoja kallioita.

Siellä on rotkolaakson pohjalla hankala kulkea, mutta maisemat ovat kuin jostain näytelmästä, rosoisia rajuja, vesi on kuluttanut kivet sileiksi ja paikoin vesi on kerääntynyt raikkaisiin altaisiin, joissa isrealilainen nuoriso mielellään käy retkillään uimassa.

Tristram lintu juomassa

Musta Tristram lintu lentää uteliaana kulkijan lähellä ja monet kasvit koettavat pärjätä rotkon pohjan hämyisässä valossa.


Qumranin geologista maisemaa

Kuolleen meren pohjoispäässä on kuuluisa Qumran, kirjakääröjen luostari ja luolat.

Maisema on siellä hyvin puhutteleva.

Huikea itä-Afrikan hautavajoama, sinisenä lainehtiva Kuolleen meren pinta, Mooabin vuoret sen takana ja siellä kuningas Herodeksen suosimat kuumat lähteet.

Seisot 100 miljoonaa vuotta vanhalla liitukauden kalliolla, jonka mannerlaattojen repeämä on paljastanut ja ihailet valtavaa wadia, jonka sadevesi on satojen tuhansien vuosien ajan niihin syönyt.

Qumran luola 4 nuoressa Lisan muodostumassa,
taustalla 100 milj. vuotta vanhoja Liitukauden kallioita


Ja tuossa alhaalla erottuu aivan selväti Lisan-järven pohjamutien jäännöksiä, samoja joita on Jauholuolassa, ja tiedät nyt että ne ovat varsin nuori muodostuma, vain noin 100.000 vuotta iältään.

Vihreän-harmaan helposti tunnistettavan kerrostuman päällä on sitten autiomaan rauhaa, hiljaisuutta ja turvapaikkaa hakenut ihminen rakentanut luostarin. Ja kun Rooman armeija lähestyi, pyhät kirjoitukset kätkettiin näihin liitukauden luoliin.

Vaivaiset kaksituhatta vuotta sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti