lauantai 7. maaliskuuta 2009

Kristuksen kärsimykset - vanki ja sinä!

Vankeja hengellisessä kokouksessa Venäjällä

Pääsiäisenä iloitsemme kun saamme kuulla, että Jeesus on noussut kuolleista ja kuolemalla Hän kuoleman voitti!

Jeesuksen kärsimykset ovat siis päättyneet?

No kun ei.

Hän on yhä vankilassa.


Ymmällämme katselemme tätä Jumalan luomaa maailmaa. Hyvin Hän on kaiken tehnyt, niinkuin on Kirjoitettu.

ja oi kuinka ihmiset kärsivät!

kun lähemmin alamme keskustella, usein tuo kevyt ja iloinen sävy väistyy ja alta alkaa tulla näkyviin elämän kärsimys.


Kysymme aivan aiheellisesti Jumalalta Jobin kanssa Miksi?

Ja Jumala vastaa meille, että Kristus kärsii meidän kanssamme, Hänen elävä ruumiinsa on täällä.

Jumala ei ole jättänyt luomaansa ihmistä yksin vaan kärsii yhdessä hänen kanssaan, hänen rinnallaan.

vankeusrangaistusta.


hei ihmiset, mitä tulee mieleemme, kun kuulemme Vapahtajan sanat

"mitä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä minun veljistäni, sen te olette tehneet minulle"

sinä vaimosi pieksijä - sinä lyöt Jeesusta.

sinä, jonka polku ei koskaan kulkenut vankilan muurien sisälle ketään katsomaan, et mennyt katsomaan Jeesusta kun Hän oli vankilassa.

sinä joka kuljit kärsivän ohitse, et ollut vertauksen laupias samarialainen.

no voihan nenä - johan tässä aletaan vyöryttää yllemme vastuuta toisista ihmisistä!

jep.

Jeesus ei olisi voinut sitä selvemmin ja mieliinpainuvammin sanoa.

"minkä teitte yhdelle näistä vähimmistä minun veljistäni, sen te olette tehneet minulle"



Mutta kuin Ihmisen Poika tulee kunniassansa ja kaikki pyhät enkelit hänen kanssansa, silloin hän istuu kunniansa istuimella, Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat. Ja hän eroittaa toiset toisistansa, niinkuin paimen eroittaa lampaat vuohista, ja asettaa lampaat tosin oikialle puolellensa, mutta vuohet vasemmallensa. Silloin sanoo kuningas niille, jotka hänen oikialla puolellansa ovat: tulkaat, minun Isäni siunatut, omistakaat se valtakunta, joka teille on valmistettu maailman alusta. Sillä minä isosin, ja te ruokitte minun: minä janosin, ja te juotitte minun: minä olin outo, ja te minun huoneeseen otitte: Alasti, ja te vaatetitte minun: sairaana, ja te opitte minua: minä olin vankina, ja te tulitte minun tyköni.

Matteus 25: 31-36 Biblia 1776



omituista

vertauksessa viimeisestä tuomiosta Jeesus ei ole kiinnostunut mistään muusta.

minä olin vankina ja te ette tulleet minua katsomaan -

"menkäät pois minun tyköäni, te kirotut, ijankaikkiseen tuleen, joka valmistettu on perkeleelle ja hänen enkeleillensä."
Matteus 25:41 Biblia 1776


eihän nyt tuota tarvitse ottaa vakavasti!

eihän sitä kukaan ota vakavasti, että Jeesus tarkoittaisi mitä sanoo!

eihän tästä esikoislestadiolaisten seuroissa ole mitään puhetta.

mennä nyt vankilaan vankia katsomaan.

eihän se sovi ja eihän sellaista tarvitse tehdä!

emmekä mene emmekä tee.

eihän nyt Jeesus voi olla tosissaan kun tuollaista puhuu.

meillä on ihan omat tuntomerkkimme, joista tiedämme olevamme autuaita ja pääsevämme perille.

nämä Jeesuksen antamat tunnusmerkit eivät siinä pelissä merkitse mitään.

puhelee omiaan, tuo Herra Jeesus, eikä näitä sanoja tosiaan seuroissa kuulla.

pois se.

sehän olisi kuin yrittäisimme tehdä elämässämme jotain hyvää lähimmäisellemme. eihän Jeesus voi sellaista tahtoa.

kunhan uskomme niin kaikki on hyvin.



no sanohan sitten, viisastelija, miksi minun pitäisi mennä käymään jonkun vangin luona?

Jeesusta tapaamaan - tietenkin!!


"sen te olette tehneet minulle"

näillä sanoilla Jeesus, kuningasten Kuningas, ilmoittaa solidaarisuutensa kaikille vähimmille veljilleen ja sisarilleen.

Hän sanoo tällä vertauksella, että vähimmät veljet ja sisaret kuuluvat Hänen omiensa vastuualueeseen.

kuuluvatko he sinun vastuualueeseesi, sinun seurakuntasi vastuualueeseen?

älä petä itseäsi.

Jeesus tarkoittaa juuri sitä, mitä Hän sanoo.



Kunnian Herraa palvelkaa
kaikille siunaukseksi
armoa vieden avaraa
ihmisten vapaudeksi.
Riemu on suuri taivaassa,
tuhlaajalasten kotona,
aina kun syntinen kääntyy.

Eloa kypsyy korjuuseen,
lyhyt on toiminnan hetki.
Turmion suureen synkkyyteen
rientävi ihmisten retki.
Kristusta jos ei tunneta,
kuljetaan ilman toivoa
kolkkoa kuolemaa kohti.

Sydämin, suin ja kätten töin
avuksi kiiruhtakaamme.
Rukous nouskoon päivin, öin,
Herralta Hengen me saamme.
Hätä ja tuska maailman
suurempi on kuin aavistan.
Ken tahtoo kärsivää auttaa?

Hopeat, kullat Herran on,
päiväni myös ovat Herran.
Aika kun saapuu tuomion,
lainaansa kysyy hän kerran.
Auta siis käymään tietäsi,
niin kuin sen kuljit, Herrani,
palvellen matkalla muita.

virsi 434
Hans Utbø 1870, pain. 1880.
Suom. Mikael Nyberg 1920.
Virsikirjan lisävihkoon 1963.



Hätä ja tuska maailman suurempi on kuin aavistan.

Ken tahtoo kärsivää auttaa?


Herra Jeesus tahtoo auttaa.

Anna Hänen tehdä se myös sinun kauttasi.

hommaa kyllä piisaa.


Pelastusarmeija kerää varoja myös vankilalähetykseen.
Eiköhän se euro tai kaksi taskusta löydy!



entäs ihan käytännössä.

eiväthän vartijat päästä sinua sisäänkään.

ja jos päästävät, missä sellissä se Jeesuksen tarkoittama ihminen istuu?

eiköhän ole parempi - jos Herra tämän sydämellesi antaa, että vankeja tapaisit ja heidän puolestaan uskollisesti kotialttarin äärellä rukoilet - että otat alan ihmisiin yhteyden.

vankilalähetystä tekevät monet yhdistykset, Pelastusarmeija, vapaat suunnat, hiippakunnilla on vankiladiakoneja.


esimerkiksi paastonajan ohjelmaan: kotisivultaan


Evankeliointi ja Vankilalähetys ry:n tarkoituksena on Jeesuksen lähetyskäskyn täyttäminen viemällä evankeliumi vangeille ja heitä lähellä oleville. Kun Jeesus saa muuttaa sydämen, se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti niin ajalliseen kuin iankaikkiseen elämään.
Tehtäväänsä yhdistys toteuttaa yhteistyössä vankilasielunhoidon ja muiden vankilasaralla toimivien kanssa:
- julistamalla evankeliumia vankiloissa (hengelliset tilaisuudet, raamattupiirit ja henkilökohtaiset keskustelut)
- auttamalla ja tukemalla vankeja ja heidän perheitään vankeusaikana
- edistämällä vankien sopeutumista siviiliin
- järjestämällä hengellisiä tilaisuuksia vapautuneille
- vierailemalla vankilatyön puitteissa eri seurakunnissa
- osallistumalla vankilatyöhön liittyviin koulutustilaisuuksiin
Evankeliointi ja Vankilalähetys ry on yhteiskristillinen yhdistys ja tekee yhteistyötä seurakuntien kanssa. Yhteistyötä tehdään mm. Turun ja Hämeenlinnan diakoniakeskusten sekä Turun kristillisen raittiusseuran kanssa. Yhdistykseen, joka on perustettu v.2000, kuuluu noin 100 jäsentä.

Evankeliointi ja Vankilalähetys ry on Sininauhaliiton jäsenjärjestö.



jos et itse koe kutsumusta muurien sisään, voit antaa joskus hopeaasi ja kultaasi hieman esimerkiksi tälle Sininauhaliiton alaiselle yhteiskristilliselle työlle vankien parissa.

silläkin tavoin lievität Jeesuksen kärsimyksiä vankina.

...
rakkaat ystävät. yhdistys on perustettu jo yhdeksän vuotta sitten - ja siinä on noin sata jäsentä. shame on us!

ja jos ihan ihan rehellisesti sanon

suomalaiset vankilat ovat melko hyvin hoidettuja, myös hengelliseltä puolelta

tästä kiitos niin monille uhrautuville vankeinhoitoalan ihmisille ja myös valtion lainsäätäjille ja rikosoikeuden toimeenpanijoille.

vaan tuossa itärajan takana voisi olla elopeltoa Herran palvelijoille

ehkä löydät jonkin tavan tukea Venäjän vankiloissa tehtävää hengellistä työtä, evankeliumin Sanan julistamista tarkoitan.

siellä aina silloin tällöin enkelit riemastuvat.

hätä ja tuska maailman
suurempi on kuin aavistan.
ken tahtoo kärsivää Kristusta auttaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti