lauantai 14. maaliskuuta 2009

Oi Intia!

Rev. Dr. V.V. Raju

Nokia Missiossa tahdotaan olla "ei-tunnustuksellisia", non-denominational, jotta kukaan ei jäisi turhien oppiriitojen tähden pois Herran läheisyyttä etsivien joukosta.

Erityisesti kasteen suhteen tahdotaan kokea, että tämä vesileima on kristittyjä yhdistävä eikä erottava asia.

jäin kuitenkin pohtimaan tuota Nokia Mission Church lähetystyötä Intiassa, josta sivuilla kyllä mainitaan, mutta ei kerrota kovin paljon.

mistä on kysymys?


usein olen mielessäni pohtinut Intian arvoitusta.

valtava nopeasti kasvava väestö, ohittaa kohta Kiinankin, ja suurin osa hinduja.

tämä uskonto on erittäin vanha ja kantaa mukanaan perinteitä indo-arjalaisten maahantulosta asti.

sellaiselta näyttäisi varmaan suuri osa maailmaa, monijumaliselta, temppeleitä täynnä olevalta kirjavuudelta, elleivät nuo Lähi-idän monoteistiset kirjauskonnot olisi tehneet tuota muutosta. juutalaisuus, kristinusko ja islam.

hyvin vastustuskykyinen on Intian hengellinen ilmapiiri kaikelle kristilliselle lähetykselle, ikivanha "Tuomas kristityt" on jäänyt pikkuruiseksi ryhmäksi, kristittyjen vainot ovat parhaillaan käynnissä monin paikoin ja islamin ja hindujen kamppailu on saanut valtavat mittakaavat ensin Pakistanin muslimivaltion erottamisen ja nyt kaikenlaisen kamppailun kanssa.

on ikäänkuin jäänyt jotenkin Jumalan seläntaakse, Intian kansa.


no, Markku Koivisto ei jäänyt asiaa murehtimaan vaan lähti hommiin. On parhaillaan taas ollut käymässä orpokodissa, jossa on 70 lasta hyvin heikoissa olosuhteissa.

nokia mission sivut kertovat tästä arvokkaasta aloituksesta - mutta kovin lyhyesti.

tulin siis uteliaaksi ja rupesin kyselemään lisätietoja millaisesta toiminnasta on kyse ja miten Nokian Missio siellä kaukana Jeesuksen nimessä intialaisia palvelee

Kansainvälinen Herätyksen keskus, International Revival Center, toimii Visakhapatnamista käsin ja sitä johtaa Tri V.V. Raju

Siellä keskitytään hengelliseen herätykseen, sairaiden paranemiseen ja on siellä "Miracle Institute" eli ihmeiden instituutti

http://www.internationalrevivalcenter.org

lisätietoja saat varmaan kysymällä suoraan häneltä

Rev.Dr.V.V.Raju
Director
Mobile No.:91-9949479772
E-mail:reviveindia7@gmail.com


Pastori Raju antaa työnäyn tällä tavoin:

The world will be reached by people who preach and teach the Good News and back it up with power. People are only impressed by the fact that Jesus Christ is alive and by proof of the fact.

Through National and International REACH crusades, Dr. Koivisto teaching the word and dynamic demonstration of the Holy Spirit and power.

When Indian Churches partner with the anointing of Dr. Koivisto (International Revival Center), the partner become a part of this end time move of God. Our passion to see lives changed and a lost world brought to the saving knowledge of Jesus Christ is the passion of Markku Koivisto.
Together we can REACH final harvest of souls.
Thanking you.
In His Mission

Rev.Dr. V. V. Raju
Director


sellaiset ihmiset tavoittavat maailman, jotka saarnaavat Hyvää Sanomaa ja vahvistavat sen voimalla. Ihmiset vakuuttuvat ainoastaan siitä tosiasiasta, että Jeesus Kristus elää ja tämän todisteista.

Kansallisen ja kansainvälisten REACH ristiretkien kautta, Tri Koiviston sanan opetukset ja elävät osoitukset Pyhästä Hengestä ja voimasta.

Kun Intian kirkot ovat yhteydessä Tri Koiviston voiteluun (Kansainvälinen Herätyksen Keskus) yhteyden ottaja tulee osalliseksi tähän Jumalan lopunaikojen toimintaan. Meidän intohimonamme on nähdä elämän muuttuvan ja kadotetun maailman saavan tietoa Jeesuksesta Kristukseta Markku Koiviston innon kautta.

Yhdeässä voimme saavuttaa sielujen elonkorjuun
Kiittäen teitä Hänen lähetyksessään


en tiedä

toisaalta olen sydämestäni iloinen, että tahdotaan lähteä "hukatun" Intian ihmismeren keskelle kertomaan Jeesuksesta.

toisaalta minulla on todella paha mieli lukiessani arvon pastori, tohtori V.V. Rajun Markku Koivisto keskeistä evankeliumia.

kunpa joku Nokia Mission tunteva kertoisi minulle

"mikko, käännät ihan väärin, ymmärrät ihan väärin, ei tässä ketään ihmistä koroteta Pyhän Hengen voiman takaajaksi"

Oi Intia!


mutta sellaista se on

kun yhteiskristillisesti ollaan ilman oppia

täytyyhän jonkun sitten sanoa lopullinen sana kun on erimielisyyksiä

viime kädessä kuka muu kuin Tohtori Markku Koivisto, Suuri Johtaja?


nämä kirkonmiehet kun lukevat kirkkolakia ja siellä sanotaan melko selvästi, kuka on kirkon Herra.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti