torstai 5. maaliskuuta 2009

Esko Syrjäläinen ja evoluutio

Upeasti säilynyt Archaeopteryx fossiili

Länsi-Suomen rukoilevaisten lehden helmikuun numerossa Esko Syrjäläinen kirjoittaa aiheesta "Evoluution todisteet koulun oppikirjoissa".

Syrjäläinen katselee suomalaisissa kouluissa käytössä olevien biologian oppikirjojen ajatuksia evoluutiosta.

Tekstin rauhallinen ja kiihkoilematon tyyli tuo mieleeni Ramin tavan kirjoittaa asioista.

Artikkeli ei ole kovin pitkä ja se on luettavissa verkossa



Esko Syrjäläinen, Espoo

Charles Darwinin syntymästä tulee tänä vuonna helmikuussa kuluneeksi jo 200 vuotta. Samalla hänen kuuluisan kirjansa "Lajien synty" julkaisusta tulee kuluneeksi 150 vuotta. Herännäislehti on pyytänyt muutamia asiantuntijoita valottamaan evoluutioteorian ongelmia, puutteellisuuksia tai suoranaisia virheitä. Julkaisemme ensin biologian lehtori Esko Syrjäsen perusteellisen ja tiivistetyn esityksen Suomen kouluissa käytettyjen biologian oppikirjojen opetuksista. Vanhemmalle lukijakunnalle artikkelissa saattaa esiintyä joitain käsitteitä, jotka tuntuvat melko vierailta. He voivat jättää ne vähemmälle huomiolle. Koska kyseessä siis kuitenkin ovat koulujemme biologian oppikirjat, joita lapsemme ja lastenlapsemme lukevat, pidämme tärkeänä, että heille jaetaan myös oikeata tietoa näistä vaikeista, elämämme syntyä koskevista asioista.



Biologian opettaja Syrjäläinen kertoo rauhallisesti:



Evoluution todisteet oppikirjoissa

Evoluution vakioesimerkit ovat säilyneet oppikirjoissa vuosikymmeniä. Jotkut ovat syntyneet jo 1800-luvulla ja säilyneet huijauksina tai vanhentuneina vuosikymmeniä (esim. Haeckelin sikiökuvat, Piltdownin, Nebraskan, Jaavan ja Pekingin ihmiset). Niitä käytettiin pönkittämään evoluutioteoriaa vielä, kun sen asema tieteellisenä teoriana oli hyvin heikko. Darwinhan piti sikiökuvia tärkeimpänä evoluution todisteena. Haeckelin sikiökuvat löytyvät vieläkin useista peruskoulun ja lukion biologian kirjoista todisteena kalan, sammakon, kanan ja sian yhteisestä alkuperästä.


Oppikirjamme esittävät Miller-Ureyn (1953) elämän syntyolosuhteita jäljittelevän kokeen todisteena siitä, miten elämän rakennusaineet ovat saattaneet syntyä itsestään järjestäytymisen kautta varhaisella maapallolla. Löb oli jo v. 1913 tuottanut glysiiniä kaasuseoksessa sähkön avulla. Millerin kokeessa syntyneet aminohapot olivat optiselta rakenteeltaan ns. raseemisia: oikea ja vasenkätiset isomeerit sekaisin. Raseemista elämää ei ole olemassakaan. Luonnossa kaikki aminohapot ovat vasenkätisiä. Elämän spontaani kehitys itsestään on mahdotonta vedessä, sillä orgaaniset molekyylit vapaasti vedessä reagoidessaan eivät synnytä ketjuuntuneita molekyylejä. Stanley Miller on itse todennut 40 vuotta kokeensa jälkeen seuraavasti: "Elämän synnyn ongelma on osoittautunut paljon vaikeammaksi, mitä minä ja useimmat ihmiset oletimme."


Archaeopteryx liskolintu

Liskolinnun v.1860 löydettyjä fossiileja on perinteisesti pidetty liskon ja linnun välimuotona, koska niillä on sekä liskon ja linnun piirteitä. Liskojen suomujen oletetaan muuttuneen suliksi, aineenvaihdunnan tasalämpöiseksi, sydämen nelilokeroiseksi ja keuhkojen läpivirtauskeuhkoiksi. Siirtyminen dinosaurusten paljetyyppisestä keuhkosta linnun läpivirtajärjestelmään edellyttäisi muodonmuutosta ohjaavien geenien mittavaa muutosta. Tällaisten monimutkaisen anatomisen ja fysiologisen toimintakokonaisuuden synnyn mekanismi ja mahdolliset välimuodot ovat tuntemattomia. Liskolintua ei voi enää pitää välimuotona, sillä sen fossiileista on löydetty lintujen keuhkoille tyypilliset ilman täyttämät ontelot. Liskolintujen sulat muistuttavat tarkalleen nykyisten lintujen sulkia. Mikäli kivettymä tulkitaan linnun edeltäjäksi, tulisi siinä olla sellaisia rakenteita, joita voitaisiin pitää sulkien esiasteina. Näin ei liskolintukivettymien kohdalla kuitenkaan ole asianlaita. Archaeopteryx on sukupuuttoon kuollut lintu.


Koivumittarit

Koivumittarien värimuuntelu on esimerkki evoluution toiminnasta käytännössä luonnonvalinnan seurauksena (suuntaava valinta). Laajalti levinneet kuvat on otettu kuolleista koivumittareista, koska eläviä ei ole saatu kuvattua. Koivumittarit eivät edes oleskele puun rungoilla, vaan lehvästössä ja ovat yöperhosia. Chigacon yliopiston biologian prof.Jerry Coyne pitää koivumittaria epäonnistuneena esimerkkinä evoluutiosta käytännössä. Parhaimmillaankin se on esimerkki mikroevoluutiosta.


Apinasta ihmiseksi

Henry Gee, Naturen luonnontiedetoimittaja, kirjoittaa v.1999 ilmestyneessä kirjassaan seuraavasti: "Eri fossiilien väliset ajanjaksot ovat niin suuria, että emme voi sanoa mitään ehdotonta niiden mahdollisesta yhteydestä toisiinsa esi-isyyden ja jälkeläisyyden kautta." Erilaisia näkemyksiä, luokituksia ja sukupuita on lähes yhtä paljon kuin tutkijoita. Jonathan Wells myöntää kirjassaan "Icons of evolution" (2000), että aitoja fossiileja on löydetty ja osa näistä on apinan ja osa ihmisen näköisiä. Ihmisen evoluution tutkimus pitää sisällään suuren määrän hämäriä fossiileja: Piltdownin ihminen, Nebraskan ihminen, Pekingin ja Jaavan ihminen jne. Hampaiden ja muun niukan aineiston avulla vedetyt johtopäätökset ovat käsittämättömän pitkälle meneviä. Ihmisapinoista ei löydy yhtä selvää evoluutiolinjaa ja lajien ominaisuudet ovat niissäkin mosaiikkimaisesti jakautuneita: esitetyt "välimuodot" sisältävät aina ominaisuuksia, jotka eivät sovi todelliselle välimuodolle.


Evoluutioajattelulla on seurauksensa

Darwinistinen evoluutioteoria on teoria siitä, miten luonto on saattanut luoda ilman yliluonnollisen Luojan apua. Evoluutio ei tarkoita Jumalan ohjaamaa asteittaista luomista. "Ihminen on tulos tarkoituksettomasta ja materialistisesta prosessista, jolla ei ollut häntä mielessään," kirjoitti Harvardin yliopiston arkkievolutionisti, paleontologi G.G.Simpson.

Ennen Charles Darwinin kirjan Lajien synty julkaisemista v.1859 kaikkein vakuuttavin todiste Jumalan olemassaolosta oli luonto. Mutta noin 150 vuotta Darwinin teoksen jälkeen luonnosta on tullut monelle vakuuttavin ja tavallisin perustelu Jumalan olemassa olemattomuudesta. Jos mutaatiot ja luonnonvalinta pystyvät tuottamaan kaiken luonnossa havaitsemamme monimuotoisuuden, niin mitään Jumalaa ei tarvita.


Evoluutioteorian yksi vaikutus on se, että ihminen asetetaan eläimeksi muiden eläinten joukkoon. Pahimmillaan tästä on seurauksena, että vetoamalla "luonnollisuuteen" voidaan sopivaa esimerkkiä käyttäen perustella melkein mitä tahansa: homoseksuaalisuus (apinat), raiskaus (lepakot), pedofilia (minkit), kannibalismi (krokotiilit) ja edellisessä avioliitossa syntyneiden lasten tappaminen (leijonat). Näin ollen luonnollisuuteen tai luonnottomuuteen vetoamisen arvo on käytännössä pyöreä nolla, kirjoittaa Markus Hirsilä keväällä 2005.




Näin Esko Syrjäläinen Länsi-Suomen Herännäislehdessä 2-2009

Jätin joitain kohtia pois, koko artikkeli on siis vapaasti luettavana lehden verkkonumerossa.

Pidän opettaja Syrjäläisen tavasta puhua asioista selkeästi ja kiihkottomasti.

Monenlaisia mietteitä tuo tietenkin herättää. Erityisen tärkeä on tuo idea katsoa, mitä koulujemme oppikirjoissa nykyään opetetaan tästä merkitävästä aiheesta.

vähän heikolta tuo oppikirjojen taso näyttää noiden opettaja Syrjäläisen antamien viitteiden perusteella!



En sen enempää ryhdy ruotimaan tätä ja toivon että noista ajatuksista on iloa ja hyötyä nettiruukkulaisille.

sen ehkä mainitsen, että Archaeopteryx, Jumalan lintu, ahtaa Syrjäläisen keskustelussa aika tärkeän mittarilukeman.

Tämä Solnhofenin kivien säilyttämä jumalallinen litografia on erityisen tärkeä keskustelussa.

Mielestäni Esko kirjoittaa virheellisesti

"Liskolinnun v.1860 löydettyjä fossiileja on perinteisesti pidetty liskon ja linnun välimuotona, koska niillä on sekä liskon ja linnun piirteitä."

biologian opettajan pitäisi toki tietää liskon ja dinosauruksen välinen ero - liskon jalat lähtevät ruumiista suoraan sivulle, dinosaurusten jalat ovat niiden ruumiin alla.

niinkuin linnuilla.

"Liskolintujen sulat muistuttavat tarkalleen nykyisten lintujen sulkia. Mikäli kivettymä tulkitaan linnun edeltäjäksi, tulisi siinä olla sellaisia rakenteita, joita voitaisiin pitää sulkien esiasteina."

no - ei liskolintu vaan dinolintu - mutta SULKA on eräs huikea luomisen ihme, jota kehitysoppi ei nykyisellään mitenkään pysty selittämään.



mutta tällaisen alustuksen pohjalta on mahdollista jatkaa rakentavaa keskustelua, syventyä todisteisiin ja katsoa, mitä niistä lapsillemme Suomessa opetetaan.

Ramia ja kumppaneita pyydän kuitenkin huomaamaan, että Esko Syrjäläinen ei näytä edustavan "nuoren maailman teoriaa" että maailma olisi luotu vuonna 4000 eKr. kuten piispa Ussher sen Raamatun sukutauluista 1600-luvulla laski.

pikemmin Esko katselee Jumalan kunniaa luonnossa avoimin silmin ja terveellä tavalla.

hänen huolensa on minustakin aiheellinen.

kysymys on, miten annettaisiin paras vastaus tähän koulujen opetuksen sisällön haasteeseen.

kreationismi on siihen täsmälleen väärä vastaus.




mutta, rakkaat ystävät, tällaisen lauseen Timo Laato Eskon kirjoituksen johdantoon onnistui väsäämään

"Herännäislehti on pyytänyt muutamia asiantuntijoita valottamaan evoluutioteorian ongelmia, puutteellisuuksia tai suoranaisia virheitä."

hmmm...

kas kun ei hän pyytänyt valottamaan evoluutioteorian hyviä ja merkittäviä puolia!

totuuden nimessä se olisi ollut kyllä paikallaan!

16 kommenttia:

  1. Ristin Voitto lehdessä oli saatu dialogia aikaan
    akatemiaprofessori Merilän, joka on evoluutiofysiologian professori ja Suomen tunnetuimman evoluutiokriitikon bioprosessitekniikan prof.Matti Leisolan välillä.
    Alla osoite.

    http://www.ristinvoitto.fi/sisalto/artikkelit/professorit_samaa_mielta_vain_yhdesta_asiasta_elaman_vahittaisen_kehityksen_uskottavuus_ratkeaa_solutasolla_/?session=70240698

    VastaaPoista
  2. mielenkiintoinen linkki, kiitos. kannattaa lukea. koetan kirjoittaa tänne vielä elämän tutkimuksesta astrofysiikan valossa.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys !
    Toinen mielenkiintoinen mielipide löytyy
    Kirkko ja Kaupunki lehdestä aiheena onko ihminen 99% päivitetty simpanssi.Kirjoittajana biokemisti Pauli Ojala:
    http://www.kirkkojakaupunki.fi/?newsid=10805&deptid=130&showmodul=20&languageid=3&news=1

    VastaaPoista
  4. Evoluutioteorialta putoaa täysin pohja pois kun lukee tämän linkin takana olevan kirjoituksen:

    http://koti.phnet.fi/elohim/uskotkokehitysoppiinji

    VastaaPoista
  5. viittaat tässä Jari Iivanaisen kotisivuihin
    http://koti.phnet.fi/elohim/harvest

    VastaaPoista
  6. Jari Iivanainen on koonnut sivulleen ajatuksia monista eri kirjoista. En saa aivan selvää hänen perusajatuksestaan, mutta koska kyseessä on lähinnä kreationistinen kirjallisuus, esim Pekka Reinikaisen teos dinosauruksista, ajatuksena lienee että maailma on luotu 4000 eKr ja geologiset kerrostumat ovat syntyneet nopeasti, ehkä päivien tai viikkojen aikana.

    Jarin tarkoitus on varmasti hyvä rohkaista ihmisiä uskomaan, mutta näin virheellisin perustein hän tekee lähinnä hallaa niille, jotka etsivät totuutta.

    Rakkaus totuuteen on lahja, jonka Jumala mielellään antaa ihmiselle, joka haluaa ottaa sen vastaan.

    "kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua" 2 Tess 2:10

    VastaaPoista
  7. Biokemistinä sanoisin, että fossiileissa säilyneet biologiset makromolekyylit kuten proteiinit, DNA ja kitiinin kaltaiset sokerit. Aivan hiljattain jopa HS:n tiedesivut kertoivat ”40 miljoonaa vuotta” vanhasta Baltian meripihkasta eristetystä, elävänä säilyneestä leivinhiivasta, joka on valjastettu panimoteollisuuden. Robert Canon ryhmän patentin pohjalta nyt voi tilata fossiiliolutta. Vuosituhannen vaihteessa HS kertoi jopa premiäärisivun uutisena, että halobacillus-bakteerit ovat säilyneet itiötasolla elossa 250 miljoonaa vuotta 500 metriä syvältä suolakaivoksesta louhittujen suolakiteiden sisällä. Tänä syksynä vahvistettiin myös kohutun T-rexin reisiluun proteiinien aitous paleobiologian alalla. Käsittämätöntä, etteivät edes nämä toistetut havainnot saa tiedeyhteisöä epäilemään geologisten ajanjaksojen epäuskottavuutta. Emme tunne mekanismia, joka selittäisi DNA:n säilymisen muutamia nukleotidiaakkosia pidempinä pätkinä kauempaa kuin 50 000 vuotta.

    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Helsingin_Sanomat_mielipiteet.htm
    Pauli Ojala

    VastaaPoista
  8. Nämä ovat todella huikeita löytöjä ja tuo T-rexin tapaus on askarruttanut paleontologeja toden teolla - sitä ei meinattu uskoa todeksi.
    Totta kai geologisten kerrosten ajoittaminen on jatkuvasti tieteellisenkin kritiikin kohteena ja erilaisia metodeja kehitetään sen tarkentamiseksi.

    Amerikkalaisen "nuoren maailman" kreatiosnistien arvostelu on käytännössä totaalista geologisen ajoituksen torjuntaa tarjoamatta mitään todellisia vaihtoehtoja. paitsi 1600-luvun tieteen viimeinen sana arkkipiispa James Ussherin kronologia, joka perustuu Vanhan testamentin sukutauluihin.

    Mitä sinä Pauli esimerkiksi pidät luotettavana kallioperän ajoittamisen menetelmänä, jos radioaktiivisuuteen perustuvat mittaukset näin hylätään?

    Amerikkalaiset nuoren maailman kreationistit eivät myöskään katsele tähtitaivaalle, jonka lyhyetkin etäisyydet mitataan miljoonissa vuosissa.

    VastaaPoista
  9. Ihan vaan muistin virkistämiseksi on hyvä muistaa, ettei kyse ollut yhdestä irlantilaisesta piispasta Kuningas Jaakon ajalta. Lähes jokainen kirkkoisä otti kantaa luomisen ajankohtaan 100-luvulta alkaen. Lisäksi talmudilaiset jakoivat historian niin ikään 3x2000v jaksoihin joista viimeinen 1000v olisi luomisen seitsemäs päivä. Samaa nimismiespiiriä olivat myös arabien kirjoitukset. Käsitellään siis ensin tämä kysymys ennen fysiikkaa:
    Julius Afrikanus (160-240): 5500-5537 eKr, Chronology, Fragment 1
    Hippolytus roomalainen (170-236): 5500 eKr, Commentary on Daniel 4.23
    Kesarean Eusebius (263-339): 5228-5198 eKr, Chronicle
    Beda Venerabilis 3952 eKr
    Teofilus antiokialainen 5529 eKr
    Hippolytes 5500 eKr
    Axumin aikakirjat 5500 eKr
    Talmudilainen Petrus Alliasenes 5344 eKr
    Arabialaiset kirjoitukset: 6174 eKr
    Origenes (185-253): alle 10 000 vuotta, Celsus 1:20
    Aleksandrian Klementius (150-215): 5592 eKr, Miscellanies 1.21
    Augustinus hippolainen (354-430): <5600 eKr, City 12.11
    + Pseudo Barnabas 70-135 jKr, Epistle of Barnabas 15:1-4
    + Ireneus, 115-202 jKr, Against Heresies 5.28.3
    + Gaudentius of Brescia, 410 jälkeen, Tractatus 10.15
    + Hilary of Pontiers, 315-367, Tract Myst. 1.41; 2.10
    + Lactantius, 317 jälk., Divine Institutes 7.14-27
    + Firmicus Maternus, 346 jälk., The Error of the Pagan Religions 25.3
    + Sulpicius Severus, c.363-c.420, History, 1.2.1
    + Tyconius, n. 400, Book of Rules, 5

    'Kirkkoisä' Augustinus (siteerattu eniten teistisestä evolutionismista):
    "Jättäkäämme siis niiden arvailut, jotka eivät tiedä mitä sanovat, kun he puhuvat ihmisrodun luonnosta ja alkuperästä. Sillä jotkut katsovat ihmisistä samaa mitä he katsovat maailmasta itsestään, eli että ne ovat aina olleet olemassa [..] Heitä ovat eksyttäneet myös ne hyvin valheelliset kirjoitukset, jotka väittävät historian olevan monituhatvuotinen, vaikka pyhistä kirjoituksista luemme, ettei kuuttatuhatta vuotta ole vielä kulunut." (Augustinus 300-luvulla: Jumalan valtio, 354-430 )

    VastaaPoista
  10. Lisää luomisen ajankohdan arvioita ennen Ussherin kirkkolaivan sisäänheittäjää:
    Martti Luther (1500-luvun alku): 4000 eKr
    Astronomi Johannes Kepler (1500-luku): 3992 eKr
    Vrt. Piispa James Ussherin laskelma (vasta 1600-luvulla, k. 1656): 4004 eKr
    Juutalaisten kalenteri alkaa maailman luomisesta 7.lokakuuta 3761 eKr
    (Oma ja vaimon syntymäpäivä 7.10., mutta emme usko horoskooppeihin emmekä tehneet naimakauppoja näiden tähtien alla… 7.10. on pelkkä arvaus.)
    Luomispäivät vertauskuvallisiksi selittäneet kristilliset teologit vähemmistössä
    Ihmiskunnan kokonaisikänä kirkkohistorioitsijat pitivät 6000 v. yleensä
    Vasta 8. vuosisadalla alettiin kalenteria merkitä Annus Domini (AD) (Herran vuonna) perinteisen Annus Mundi (A.M.) (Jälkeen luomisen) sijaan

    Maya-kalenteri ym. riippumattomat laskut
    Vuoden tarkka pituus on 365,256.360.42 päivää suhteessa kiintotähtiin
    Jos juhannuksesta tai kevätpäiväntasauksesta, pituus 365,242.199, eli ~20 min lyhyempi
    Mayojen vuosi oli 365.2420, vrt. paavi Gregoriuksen gregoriaaninen vuosi 365.2425 vrk
    Vuosi kestää siis 5 tuntia, 48 minuuttia ja 49,7 sekuntia 365 solaarista päivää pidempään
    Egyptiläisten lähes kuusituhatta vuotta vanhassa kalenterivuodessa oli 12 kuukautta
    Kussakin 30 päivää – plus 5 lisäpäivää
    Maya-kalenteri heitti vain 56 vuotta Ussherin laskelmista maailman luomisesta
    Ussherin kalenterissa vuosi 6000 täyteen vuoden 1997 syksyllä
    Mayojen kalenterissa tämä tapahtuu vuonna 2053

    tuus,
    paulus

    VastaaPoista
  11. olet aivan oikeassa.

    huomasin tämän yksipuolisuuteni vasta äskettäin kun tutustuin rabbi Josen Seder Olam Rabba vuodelta 160 jKr. siinähän lasketaan kronologia maailman luomisesta alkaen Bar Kokban kapinaan ja Jerusalemin temppelin hävitys tapahtuu 3828 luomisen jälkeen. (meidän ajanlaskumme 70 jKr).

    bysanttilainen kalenteri samoin kuin roomalainen nojasivat Septuagintan sukuluetteloihin ja saivat eri vuoden, mutta periaate oli sama.

    Piispa Ussher on siis varsin myöhäinen lintu tässä Raamatun ajanlaskun puussa.

    VastaaPoista
  12. http://koti.phnet.fi/petripaavola/valheliskolinnusta.html

    VastaaPoista
  13. evoluutiota eivät puolla molekyylit, proteiinin perusrakenne, solujärjestelmät ja kemia ja lääkärin käsitys Raamatun ihmiskuvasta, geneettinen polveutusmistutkimus on sekasi sukulaisuuden suhteen ja y-kromosomikertomukset simpanssin ja ihmisen välillä vievät sukulaisuuden pois jne. Simpanssilla ja ihmisellä on vain samoja geenejä 30 % jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän puu nyt näyttää paremminkin risukolta ja monijuuriselta eikä ainoastaan yksi juuri

      Poista
  14. Vesa Palonen selitti mielestäni ohjelmassa luominen vai evoluutio - suuri keskusteluilta asiat selkeästi. "Big Bang" on ennemminkin hyvin hallittu laajeneminen. Universumi laajenee. Kaikki kosmologia joissa on keskiarvoinen laajeneminen viittaa siihen, että kaikella täytyy olla alku. Kaikki viittaa aloittajaan, joka on Jumala.
    Tähän ovat päätyneet myös muun muassa Stephen Hawking, David Deutsch, Fred Hoyle, Paul Davies ja Albert Einstein. Myös he ovat selittäneet asiat erittäin selkeästi.

    Selkeitä, yksinkertaistettuja selityksiä löytyy myös William Lane Greyltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!

      Kiitos kommentistasi!

      Jonathan Sarfati arvostelee tohtori William Lane Craigin opetusta creation.com sivulla
      http://creation.com/william-lane-craig-vs-creation

      Poista