keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Dorothea - ruumiillinen ylösnousemus


Albrcht Dürer Ritari, Kuolema ja Paholainen (1513) Yksityiskohta.

Nettiruukussa on käyty hiljaista keskustelua kuolemasta.

Loppu.

The End.

Fine.

Ihana pikkuvauva syntyi isälle ja äidille, imi äidinmaitoa, kasvatti ensimmäiset hampaansa.

Meni kouluun, rippikouluun, löysi ammattinsa, elämäntehtävänsä ehkä elämänkumppanin, teki täyden työpäivän, vanheni, alkoi sairastella, uupui ja nukkui pois elämästä kyllänsä saaneena.

Tai sitten ei.

Ehkä kuolema riisti hänet jo lapsena, nuorena, vasta ylioppilaaksi tulleena elämän parhaassa keväässä, riisti pois nuoren äidin, nelilapsisen perheen isän, isoisän aivan liian aikaisin.


Tuo ahkera sydän lakkasi lyömästä.

Keuhkot lakkasivat hengittämästä.

Veri lakkasi kiertämästä.

Lihakset lakkasivat jännitymästä.

Suu lakkasi puhumasta.

Aivot lakkasivat ajattelemasta.

Kaikki pysähtyi - elämä päättyi.

Rauhallisesti kodin vuoteella, äkkikuolemassa jyrkänteeltä pudottua, meren hyiseen kylmään, tulipalon savuihin ja liekkeihin, lyijyluodin särkiessä sisukset.


Vanhalla kansalla on jykevä sanonta

ei ole ihmisen elämässä kuin kaksi varmaa asiaa

verot ja kuolema.


Kun elintoiminnat pysähtyvät atropia, hajoaminen, alkaa.

Vesi vedeksi, ja sitä meissä on iso prosentti, lyijy lyijyksi, koboltti koboltiksi, lihakset, jänteet, rustot, ihopeitteet, vatsakalvo, suolet, mahalaukku, peukalo ja silmät

kaikki alkavat mädäntyä, hajota kappaleiksi.

madot syövät, pistävät makoiset palat suuhunsa.

atomit hajoavat atomeiksi, leviävät pitkin luontoa, muodostaen joskus jotain muuta.

"maasta sinä olet tullut, maaksi sinä olet tuleva"


Eivät auta siinä rakkaiden toivomukset, eivät lääkäreiden ponnistelut, eivät isien ja äitien ja lasten rukoukset "ei vielä!" "älä jätä minua"

ei auta tämän vihollisen kohdalla kukaan ihminen eikä mikään tämän maailman voima eikä valta.

kuolema niittää viikatteellaa wiuh wiuh ja ruoho kaatuu oikealle ja vasemmalle.

joskus painuu 852ihmistä meren syvyyksiin yhdessä myrskyävässä yössä. Nuorta ja vanhaa, tervettä ja sairasta, rakastettua ja vihattua.

kuolema ei kysy.

se ottaa.


kristikansa uskoo ruumiilliseen ylösnousemukseen.

paljon on ihmiskunnassa uskontoja ja oppeja jotka uskovat ihmisen sielun kuolemattomuuteen.

on ollut ja on.

ruumis maatuu maaksi, mutta tuo ihmeellinen kuolematon sielu palaa sinne mistä on tullut, Jumala luokse, kirkkauteen.

on sitten sellaisiakin, jotka eivät laisinkaan usko sielun kuolemattomuuteen.

ateisti sanoo "mihin puu kaatuu siihen se maatuu"

ruumis lakkaa olemasta joten ei ole mitään kuoleman jälkeen, kaikki on vain ajallista ja aineeseen sidottua.

aineeseen, sähköön, hormoneihin, vietteihin ja tarpeisiin, mitä nyt ihminen keksii.

sinänsä ihan järkevä ajatus.

ilman ruumista ei ole mitään sieluakaan, ihminen lakkaa olemasta kuolemassa.


kristikansa ei usko "sielun kuolemattomuuteen"

kristikansa uskoo ateistien tavoin, että sielu tarvitsee ruumiin.

kristikansa uskoo, toisin kuin ateistit, että Jumala antaa kuolleelle sielulle uuden ruumiin.

joka on kuolematon ja katoamaton.

jotkut näistä uuden ruumiin saaneista ihmisistä heitetään tuleen, joka ei koskaan sammu.

tämä on toinen kuolema.


Georg Friedrik Händel (1685 - 1759) rakasti sydämestään isoa siskoaan Dorothea Sofiaa.

Syyskuun 26 1708 hän sai riemuita sisarensa häissä, kun tämä meni avioliittoon tohtori Michael Dietrich Michaelsenin kanssa.

Nuori pari, hyvän ammatin omannut aviomies, kohta lapsia jaloissa pyörimässä, elämän onnea ja auvoa!

Kuolema ottaa - se ei kysele.

Kymmenen vuotta myöhemmin Händel on sydän murtuneena hautausmaalla, elokuun 8 1718. Rakas Dorothea makaa kylmänä arkussaan, joka lasketaan maan multiin mätänemään.

Syvän surun keskellä Händel kuulee papin lukevan Jobin kirjaa ja nuo sanat syöpyvät hänen sydämeensä lähtemättömästi.



Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.

Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.

Job 19:25-26 Biblia 1776


Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.

Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.

KR 1933


Minä tiedän, että lunastajani elää.
Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.
Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina
ja lihani on riistetty irti,
minä saan nähdä Jumalan,

KR 1992


King James käännöksen englanniksi, William Shakespearen ja kuningatar Elisabet I:n ajan kielellä, tämä Raamatun kohta kuuluu:

For I know that my redeemer liveth, and that he shall stand at the latter day upon the earth:

And though after my skin worms destroy this body, yet in my flesh shall I see God


nuo sanat jäivät soimaan Händelin korviin Dorothean hautajaisissa.

tuo täysin järjetön ja paradoksaalinen vastakkainasettelu

madot syövät tämän nahkani ja tämän ruumiin - silmiä myöten - ja minä saan nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin!

usko ei kohtaa mitään pahempaa vihollista kuin kuolema.

totta, on meillä kristityillä hankaluuksina synti ja on meillä perkele, mutta kuolema ja katoavaisuus soittaa synkkiä kellojaan kaiken sen yllä, mitä me elämäksi kutsumme.

voi kuinka helppoa onkaan puhua kuolemasta - kunnes on sen kohdannut.

ei yksikään ihminen, joka on kuoleman kohdannut, ollut itse sitä lähellä tai nähnyt sen vievän rakkaansa, puhu siitä enää koskaan kevyin sanoin.

pelko, kuolemanpelko, täyttää sydämen.

tai kuten saarnaaja Altti Viljanen sanoo "kristitty vanhus odottaa kuolemaa mutta on huolissaan miten se hänet ottaa" - mitä on kärsittävä, ennenkuin haudan lepo on edessä.


Kuluu vuosia ja Georg Friedrik Händel on Englannin - ja koko sivistyneen Euroopan - kuuluisuus, kuninkaiden ja kuningatarten kunnioittama sävelten mestari.

Hänen edessään itse Ludwig van Beethoven nosti hattunsa kunnioituksesta.

Äärimmäisen kauniiden melodioiden pulppuava lähde, harmonian ja musiikin kauneuden taitaja, jonka juhlavaa juhlavampi musiikki on saattanut Englannin hallitsijoita kruunajaisissa Händelin ajoista lähtien.

Mitään komeampaa musiikkia ei Englannin kansa ole löytänyt valtakunnan suurimpiin juhliin kuin Händelin.


Mutta ongelmat vaivaavat myös tätä säveltäjää, silmiä alkaa vaivata nuottien raapustaminen sulkakynällä paperille huonossa valossa, terveys kärsii, on ongelmia.

Näihin aikoihin Händel aloittaa suurimman ja mahtavimman musiikkiteoksensa, oratorion, joka yhä hämmästyttää maailmaa.

Palvelijat kertovat, että eräänä päivänä mestari sulkeutui huoneeseensa moneksi päiväksi syömättä mitään - tukka harallaan kirjoittaen.

kun Händel tuli lopulta huoneestaan ulos hän oli saanut valmiiksi Halleluja! kuoron.

Kun kuningas Yrjö II (1683 - 1760) kuuli Messias oratorion ensimmäistä kertaa Dublinissa Irlannissa 13. huhtikuuta 1742, hän vaistomaisesti nousi ylös seisaalleen Halleluja! kuoron alkaessa.

koko kuulijakunta hänen kanssaan.


Messias-oratoriossa on lukemattomia unohtumattomia kohtia tuon riemullisen, sanomattoman juhlallisen kiitoslaulun lisäksi.

Sen kirkkaimpia helmiä on kuitenkin kirkas metso-sopraano aaria "I know my Redeemer Liveth"

Händel muisti parinkymmenen vuoden takaa rakkaan sisarensa Dorothean ja hänen sydämensä oli nyt täynnä Jumalan Sanaa.

Tämä on ehkä maailman kaunein kristillinen hengellinen laulu.


Aariassa on vain kaksi Raamatun jaetta

mutta en ehkä saisi sanoa "vain"!

Enlanniksi ne ovat:

I know that my Redeemer liveth, and that he shall stand at the latter day upon the earth. And though worms destroy this body, yet in my flesh shall I see God.
(Job 19:25-26)

tämän Vanhan testamentin kohdan jälkeen Händel liitti aarian loppuun Uudesta testamentista

For now is Christ risen from the dead, the first fruits of them that sleep.
(I Corinthians 15:20)


Tämä kristallin kirkas aaria on täynnä ylösnousemuksen aamun odotusta ja luottamusta Jumalan Sanaan.

Kristus on kuollut ruumiillisesti, ja Jumala on Hänet herättänyt ruumillisesti Esikoisena kuolon uneen nukkuneista.

Kuolema on voitettu!

täysin uskomaton juttu.

on suuri ihme, jos sen uskot.

kiitä siitä uskon lahjasta Herraasi!


Kaksi kohtaa Jumalan Sanasta, Raamatusta.

ehkä maailman kaunein laulu.

mitä muuta tarvitset?



Aaria on erittäin vaativa.

Moni maailmankuulu sopraano tai mezzo-sopraano tahtoo sen laulaa, onhan se näyttö heidän taidoistaan.

mutta kuinka usein jään kaipaaman jotain

enhän minä ole mikään tuomari

mutta nuo kaksi ensimmäistä sanaa ovat ratkaisevat

I know.

Job ei sano "minä uskon Lunastajani elävän"

Job sanoo "minä tiedän"

niin vankka on tuon kärsivän ihmisen usko Jumalaan että hän tietää.

"I know"

kuinka monta tämän aarian esitystä olenkaan kuullut, jossa nuo kaksi sanaa on laulettu ja mikkoL sanoo mielessään

"no, you do not"

laulu on kaunista mutta siitä puuttuu jotain, tuo sydämen vilpitön "minä tiedän"


Tämä aaria Raamatun sanoihin oli Händelille niin rakas, erityisesti Dorothean tähden ja iloisen jälleennäkemisen odotuksin, että hän pyysi että se tulisi hänen hautamuistomerkkiinsä.



ja todellakin, Westminster Abbeyn katedraalissa Georg Frideric Händel on kuvattu vuonna 1762 valmistuneessa hautamonumentissaan nuotit kädessään, joissa on tämä Messias oratorion aaria.

"I know my Redeemer Liveth"


etsin aika pitkään verkosta, hienoja musiikillisesti täydellisiä esityksiä, kuuluisia laulajia, kirkkoja ja konserttisaleja, suuria oratorio kuoroja ja orkestereita.

mutta tämä yksinkertainen silmälasipäisen tytön laulu musiikkiopiston luokassa pelkän pianon säestyksellä antoi minulle vaikutelman että myös hän tietää.

"I know!"

1 kommentti: