keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Armo ja Totuus - Katja Juntusen Luther tutkimus


Jumalan pelko
nimimerkki Patu kirjoitti Nettiruukun raamattupiirissä

"Jumalan pelko liittyy käsitykseen Jumalan käskyjen tai lain merkityksestä synnintuntoon tulemisessa ja uskossa elämisessä. Muistan aikaisemmista keskusteluista, että lain tehtävää piiskana Kristuksen luo ajamisessa ei meinattu ymmärtää, kuten ei myöskään lain saarnaamisen tarvetta uskoville.

Täällä on aikaisemminkin keskusteltu lain kolmnnesta käytöstä, siis siitä, saako sitä saarnata uskoville vai ei. Vailtettavan yleinen opetus saarnoissa on se, ettei Jumalaa tarvitse pelätä, eikä lakia saa saarnata kristityille.

Yksi valitettava väärinkäsitys ihmisillä mielestäni on se, että kristityn esikuvasta, musiikista tms.koskevista saarnoista sanotaan, että saarnattiin lakia. Ei se ole mitään lakia, vaan jonninjoutavaa lörpötystä, joilla rasitetaan kuulijoita. Siis todellista toisen käskyn väärinkäyttöä."



mielestäni Patu tuo tässä esiin erittäin tärkeän ja vakavan asian

kun ihminen kuulee todellista raamatullista ja Pyhän Hengen vaikuttamaa lain saarnaa, hän alkaa nähdä, mitä on totuus omasta itsestä ja omasta lempiporukasta.

se on hurjaa kuultavaa, jonka edessä sydän todella murtuu - mene pois minun luotani, Herra, sillä olen syntinen ihminen.

sen sijaan tuollaisesta Patun kuvaamasta "lain" saarnasta seuraa vain näpertely oman hurskauden pönkyttämiseksi ja ylemmyydentunto niitä raukkoja kohtaan, jotka eivät yhtä hurskaasti elä.

tämä on aivan olennainen asia, mitä on laki ja mitä on evankeliumi.


Jeesus ja itsessään hurskas ihminen

on tärkeä huomata, että Jeesus ja Johannes Kastajakin puhuttelivat aikansa uskonnollisia ihmisiä, hurskaita, jotka olivat omistaneet koko elämänsä noudattamaan hyvän Jumalan hyvää tahtoa.

Kaikessa menossaan he tahtoivat totella viimeistä piirtoa myöten Jumalan Raamatussa ilmoitettua tahtoa ja pysytellä erillään niistä, jotka eivät olleet kuuliaisia vanhinten neuvoille.

muista ihmisistä he pysyttelivät erillään, etteivät saastuisi näiden synneistä, ja heidän sydämensä täytti kiitos siitä hyvästä osasta ja hyvästä elämästä, jonka Jumala oli heille antanut.

synagogien rakentamiseen he antoivat rahoistaan ja köyhille he uhrasivat mielellään - joskus oikein soittaen torveakin että täältä se avustus tulee!

pitkät rukoukset tuntuivat olevan Jumalalle mieleen, monisanaiset ja hartaat.

Jeesus ei keskustellut heidän kanssaan siitä, pitäisikö myös tillistä ja kuminasta antaa kymmenykset ja miten pitkä tai lyhyt on sovelias viitan tupsu.

He saapuivat Hänen luokseen monin kysymyksin ja koska arvostelu oli niin ankaraa, he koettivat myös osoittaa, mikä henki tämän Galilean miehen sai noita ihmetekoja tekemään. Epäilys oli vahva, mistä tämä henki oli peräisin, syvyydestä, vaikka se muita riivaajia ajoikin ulos.

Lain saarna oli terävää - Jeesus kuvasi heidän hurskautensa, mittasi ja punnitsi sen - ei viitan tupsujen pituuden mukaan eikä rukousten hartauden ja pituuden mukaan, vaan sen mukaan, miten he suhtautuivat syntisiin ihmisiin.

"syntisten ja juomarien ystävä" Hän oli ja sai siitä ankaran ja hurskaan tuomion. "Meillä on laki ja lain mukaan tämän syntisen naisen on kuoltava" kivittäjät hurskaasti sanoivat.

Vaan Laki sanoi "katsokaa omaa sydäntänne - joka teistä on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven"


Laki ja hurskaus
Laki osoittaa ihmisen hurskauden ja kristillisen vaelluksen todellisen luonteen.

Pyhä Henki kirkastaa totuuden.

Totuus tekee kipeää, sen tietää jokainen, heti kun se osuu omaan nilkkaan.

Totuus ja rakkaus on kuljettava käsi kädessä.

"Totuus sinusta" - sitä me kristityt paukuttelemme hartaasti ja kivet kourassa.

"Totuus minusta" on paljon hankalampi niellä.

Väitän, että sellainen hengellisen liikkeen tai hengellisen tilaisuuden, oli se sitten luterilaiset kotiseurat pappeineen ja lukkareineen, essujen ruksalla pidetyt seurat Sanan ääressä, helluntailaisten vauhdikas rukouskokous,

sellainen hengellinen tilaisuus, jossa ei ole tätä lain terävää ja totuudellista kärkeä, sieltä Jeesus on kaukana.


Lakihenkistä?
no - nyt sanot että tämä on lakihenkistä.

todellinen armo kasvaa niin ihmeelliseksi kun todellinen synti tulee suureksi.

Jeesuksen läsnäolo tuo syvällisen, kirpeän, elämänmakuisen ja niin perusteellisesti hoitavan armon ja totuuden ilmapiirin tilanteeseen.

Laestadiuksen saarnojen kuuntelijat saivat sitä kokea, ja se muutti heistä monet.


Johanneksen todistus

Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus,

Ja valkeus paistaa pimeydessä, jota ei pimeys käsittänyt.

Yksi mies oli lähetetty Jumalalta, jonka nimi oli Johannes:

Se tuli valkeudesta todistamaan, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.

Ei hän ollut valkeus, mutta hän oli lähetetty valkeudesta todistamaan.

Se oli totinen valkeus, joka valistaa kaikki ihmiset, jotka maailmaan tulevat;

Se oli maailmassa, ja maailma oli hänen kauttansa tehty, ja ei maailma häntä tuntenut.

Hän tuli omillensa, ja ei hänen omansa häntä ottaneet vastaan,

Mutta niille, jotka hänen ottivat vastaan, antoi hän voiman Jumalan lapsiksi tulla, jotka uskovat hänen nimensä päälle,

Jotka ei verestä eikä lihan tahdosta ei myös miehen tahdosta, mutta Jumalasta syntyneet ovat.

Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän seassamme, (ja me näimme hänen kunniansa niinkuin ainoan Pojan kunnian Isästä,) täynnä armoa ja totuutta.

Joh 1:4-14 Biblia 1776


Valkeus, totuus, laki paljastaa ja tuomitsee

Laki - Toora
Juutalainen kansa, Herran omaisuuskansa, ei käytä sanaa "laki" ahtaassa mielessä vain käskyistä ja määräyksistä.

He käyttävät sanaa "Toora", joka on opetus.

Martti Luther käsitti tämän hyvin kirkkasti pitkän hengellisen kamppailun jälkeen augustinolaisessa luostarissa.

Lakia ei ole vain kymmenen käskyä, älä tee, älä koske, tee, vaan se on tässä

"Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi"

Tässä on koko "laki" eli opetus miten ihmisen tulee vaeltaa halki elämän.

Se sisältää tuon hurskauden, seuroissa käymisen, kristillisyyden neuvojen noudattamisen, ja se sisältää tuon lähimmäisen rakastamisen.

Ei se ole mihinkään kadonnut, ei siitä ole kadonnut pieninkään kirjain.


Vapaus lain saarnasta?
Vaan on kristittyjä, jotka opettavat

"Jeesus täytti lain puolestamme"

ja niin he sanovat, kristitylle ei tule julistaa lakia.

He eivät tiedä mikä laki on

He eivät ymmärrä Raamatun ydinsanomaa

vain totuus tekee vapaaksi

Jeesus Kristus on Totuus.

salamyhkäisyys, seläntakana pahan puhuminen, asioista puhumisen kieltäminen, arvostelun torjuminen...

nämä eivät ole Totuuden Hengen todellisuutta, vaan merkki siitä, että jotain on nyt mukaan tarttunut, joka ei kestä avointa ja rehellistä keskustelua ja katsomista vaan joka tahdotaan piilottaa, kätkeä pois ajatuksista ja puheista.


Katja Juntunen 2008

"Matteuksen Vuorisaarna (Mt 5-7) ja erityisesti luku Mt 5 lienee eniten vaikuttanut kirkon hurskauselämään ja eettiseen opetukseen. Jeesuksen radikaalit vaatimukset ovat kautta kirkon historian herättäneet yhä uudelleen kysymyksen, miten ne on ymmärrettävä, keitä vaatimukset koskevat ja ovatko ne täytettävissä. Tutkimuksessa selvitetään, miten Martti Luther tulkitsee ja soveltaa Mt 5. luvun opetusta ”paremmasta vanhurskaudesta” ja laista, ja miten hän konkreettisesti työskentelee Raamatun tekstien kanssa. Väitöskirja on ensisijaisesti puheenvuoro Uuden testamentin tulkinta- ja vaikutushistoriallisessa tutkimuksessa. Työn metodina käytetään reseptiohistoriallista näkökulmaa, ja tutkimuksen ensisijaisina lähteinä ovat Lutherin saarnat Mt 5. luvusta vuosilta 1522–1546.

Työ osoittaa, että Luther ymmärtää Mt 5. luvun opetuksena hyvistä teoista. Jeesus antaa siinä esimerkin papeille, kuinka heidän tulee saarnata lakia oikein. Tutkimus painottaa sitä luterilaisessa teologiassa vähemmälle huomiolle jäänyttä asiaa, että Luther edellyttää lain saarnaamista kristityille ja että hän edellyttää hyviä tekoja kristityiltä. Lutherin mukaan Mt 5. luvun ”parempi vanhurskaus” tarkoittaa lähimmäisrakkautta, joka seuraa uskoa. Usko on yksin Jumalan teko, mutta hyvät teot Luther näkee kristityn ja Jumalan välisenä yhteistyönä. Ihminen pelastuu yksin uskosta, mutta Luther opettaa myös, että kristityn tulee tehdä ja että hän myös tekee hyviä tekoja. Laista Luther esittää, että kristityn elämässä sen tehtävänä on yhtäältä osoittaa kristityn riippuvuus Jumalasta ja toisaalta auttaa kristittyä rakastamaan ja palvelemaan lähimmäistään oikein. Laki ei ole tässä evankeliumin vastakohta, joka tuomitsee, vaan se on itse evankeliumi merkityksessä ”Kristus esimerkkinä” – Lutherin mukaan evankeliumi on ”Kristus lahjana” ja ”Kristus esimerkkinä” ja Mt 5. luvussa on kyse jälkimmäisestä.

Väitöskirja osoittaa, että Luther tulee yllättävän lähelle Mt 5. luvun alkuperäistä merkitystä. Luther uskoo Matteuksen tavoin, että Jeesus paljastaa lain todellisen sisällön ja vahvistaa sen voimassaolon kristityn elämässä. Kuten Matteus, myös Luther vaatii lain noudattamista, ja hän esittää, että kristitty täyttää lain käskyt mielellään ja jopa iloiten. Yksittäisten Mt 5. luvun tekstien kohdalla Lutherin tulkinta saattaa olla kuitenkin niille vastakkainen. Tämä selittyy muun muassa sillä, että Luther lukee oman teologiansa Matteuksen teksteihin sisään ja hän tulkitsee niitä Vanhan testamentin ja Paavalin tekstien valossa. Lutherin tulkinta on myös vahvasti traditio- ja kontekstisidonnaista. Saarnoissa näkyy hänen kokemuksensa saarnaajana ja suhteensa yhtäältä Wittenbergin seurakuntaan ja toisaalta esivaltaan sekä hänen taistelunsa Roomaa ja hurmahenkiä vastaan."

Juntunen, Katja
Der Prediger vom „weißen Berg“ : Zur Rezeption der „besseren Gerechtigkeit“ aus Mt 5 in Martin Luthers Predigtüberlieferung 1522–1546.
University of Helsinki, Faculty of Theology, Department of Biblical Studies
2008-03-01 Doctoral dissertation (monograph)


Katja Juntusen väitöskirja löytyy täältä

myöhästyneet onnittelut Katja Juntuselle Lutherin raamatuntulkintaa koskevan työn valmistumisesta 2008

kaikkea koetellaan ja pidetään se mikä hyvä on!

Katja Juntunen on lahjakas suomalainen Luther tutkija, joka on kirjoittanut tämän lestadiolaisia kiinnostavan pohdinnan "kuinka kristityn tulee elää maailmassa"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti