keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Eroa kirkosta.fi - Tule kanssamme helvettiin.com

Eroa kirkosta sivut kertovat ilmeisen ylpeinä 10.12. 2008, että "Palvelun kautta on eronnut 135862 henkilöä. Eilen erosi 186."

Eroajien joukosta osa pysyy kristikunnan sisällä siirtyen kirkosta toiseen. Mutta suuri osa jää kokonaan kristillisen kirkon ulkopuolelle. Kristillisen käsityksen mukaan he ovat hylänneet pelastuksen, joka on tarjolla kristillisissä kirkoissa ja ovat nyt matkalla helvettiin, joka on ikuinen ero Jumalasta.

Tietysti tämä ei epäuskoista ja pilkkaajaa hätkäytä. Kirkollisvero ei näyttelisi niin suurta osaa, että tarvitaan oikein verolaskuri, jos otettaisiin todesta kristillisen kirkon väite, ettei ihminen koskaan lakkaa olemasta. Unelmana on "ikuinen lepo" haudassa, jota kukaan Jeesus ei toivottavasti ikinä tule häiritsemään. Utopia on, että koska atomit kiertävät johonkin toiseen paikkaan ikuisessa luonnon energian ja aineen ympyrässä, ihminen lakkaa yksilönä olemasta ja hajoaa maailman tuuliin. "Häntä ei enää ole" eli "siihen puu maatuu, mihin se kaatuu".

Pettymys tulee olemaan suuri, kun suureen pasuunaan puhalletaan ja tulee aika nousta kuolleista. Eihän näin pitänyt käydä. En minä usko, miksi olen silti tässä? Miksi en saanut maatua siihen mihin kaaduin?

Olihan siitä puhetta, mutta et tahtonut uskoa. Asetit oman järkesi Raamatun ilmoituksen sanan edelle.

Pelottelua? Ei suinkaan - tämä puhe herättää epäuskoisessa vain myhäilyä ja pilkkaa, hauskanpitoa tyhmien kristittyjen kanssa, jotka uskovat vanhoja taruja vielä tieteen ja tekniikan aikakaudella. Ei iankaikkisuus heitä huoleta eikä mitään kirkon hengellistä vakuutuslaitosta tarvita.


Kristinusko on olemukseltaan alusta asti ollut eksklusiivinen uskonto. Vuorelle ei vie monta tietä - on vain yksi tie, joka kotiin vie.

Jeesus Nasaretilainen oli varsinainen tiukkapipo "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." (Johanneksen evankeliumi luku 14 jae 6).

Ilman Jeesusta et tule Isän tykö. Olit sitten kuka tahansa, missä tahansa, ihmiseksi syntynyt, taivasta varten luotu.

Kirkkoisä Kyprianus (201-258) kirjoitti latinaksi extra ecclesiam nulla salus Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta.

siitä otsake

Eroa kirkosta.fi - Tule kanssamme helvettiin.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti